Mies vaatii avioehtoa 9 avioliittovuoden jälkeen

Perhevapaista seuraa ihan tunnistettuja riskejä kotiin jäävän työuralle, palkkakehitykselle ja eläkkeisiin. Kotona olon aikana jää saamatta bonuksia, palkankorotuksia ja etenemismahdollisuuksia. Mitä kauemmin on kotona, sitä suuremmat taloudelliset riskit. Vastaavasti mitä korkeampi koulutustaso/palkkataso, sitä suuremmat taloudelliset menetykset. On myös paljon ammatteja, joissa työkokemus ja koulutus vanhenee nopeasti. Tämä on voinut johtaa esimerkiksi siihen, että kotiin jääneen on pitänyt kouluttautua uudelleen, eli tätä on seurannut matala tulotaso vielä opiskelijana.  Meillä on muuten Suomessa tällä hetkellä minimieläkkeillä ja toimeentulotuella iso joukko entisiä kotiäitejä. Ihan käsittämätöntä, ettei tätä tulisi mitenkään joidenkin mielestä kompensoida, vaikka työssäkäyvä puoliso olisi samalla kartuttanut huomattavasti omaa omaisuuttaan. 

On myös tutkittu, että kotona olon aikana menetettyä uranousua tai palkkatasoa ei keskimäärin saa enää kurottua umpeen verrattuna lapsettomiin vertaisiin. Poikkeuksia on aina, mutta he ovat poikkeuksia pääsääntöön. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi naiset ajattelevat ainoastaan rahaa?

Sekö tässä maailmassa on heille tärkein asia paljonko he saavat mieheltä lypsettyä omaisuutta?

Se on yhteistä omaisuutta tuossa vaihessa, kun on sovittu tuollaisesta työnjaosta ja yhteisistä rahoista perheessä. Ei miehen omaa omaisuutta. Molemmat ovat tehneet töitä sovitusti yhteiseen pottiin (pehe, lapset, toimeentulo, hyvinvointi jne) ja nainen mahdollistanut miehen urakehityksen ja nykyiset tienestit oman uransa ja tienestiensä jäädessä sovitun lasten- ja kodinhoidon takia reippaasti jälkeen. Molemmat ovat olleet tähän asti tyytyväisä työjaosta.

Ei se nyt vain mene niin, että toinen saa kaikki taloudelliset hyödyt yhteisesti sovitusta tasapuolisesta työnjaosta ja toinen kaikki taloudelliset haitat. Ap:n esimerkki ja tapaus on tässä mielessä harvinaisen selvä. Miehen nykyiset palkkatulot eivät ole tällä hetkellä miehen ikiomia yksitysiä tuloja, vaan yhteisiä, yhteisen työn ja työnjaon tulosta, ihan samalla tavalla kuin lapsetkin ovat yhteisiä, ja niistä huolehtimisen järjestäminen on ollut molemman vanhemman yhtälainen velvollisuus, jonka taas puolestaan nainen on pääasassa tässä tehnyt. Miten voi ollakin tämä yksinkertainen asia nyt noin vaikea ymmärtää?

Jos on tuo perinteinen työnjako, niin sitten on on myös miehen palkkatulot yhteisiä. Jos on omat rahat, niin on reilua silloin, että lapset ja koti hoidetaan silloin puoliksi ja mies toki myös kompensoi myös raskausajan ja synnytyksen jollain tavoin. Jos siis pyritään tekemään "tasan".

Itse olen kyllä sitä mieltä muutenkin, että perhe on yksikkö ja kaikki tekee kykyjensä mukaan yhteiseen pottiin, niin rahallisesti kuin monella muulla tavalla eikä voi olla ei elintasoja, jos yhdessä eletään, varsnkin kun on lapsia. Voi olla myös esim. sairautta ja muuta ongelmaa jne jne. eikä aina mene "tasan". Miksi ihmiset ovat niin valtavan itsekkäitä ja nykyään ja raha on niin iso mittari ja saanut suhteettoman ison roolin? Eikö tärkeää olisi kaikkien hyvinvointi ja, se että voidaan yhdessä elää mielekästä elämää perheenä ja toki myös yksilöinä? Eikö esim. ne läheiset ihmissuhteet ja terveys ole kuitenkin tärkeimpiä asioita millä on merkitystä, rahalla vain välinearvo?

Jos nyt ajatellaan että miehen tulevatkin tulot on perheen yhteisiä, niin tulisi tietää mitä se mies nyt tienaisi, jos niitä lapsia ei olisi ap ollut hoitamassa. Periaatteessa ainoa mahdollinen mittari on palkankorotukset siltä ajalta, mutta olisi hän ne varmasti saanut vaikka molemmat olisivat olleet töissäkin. Eli jäljelle jää pyytämättä annetut lisät ja indeksikorotukset. Niistä sit vähennetään tietenkin se mitä ap on jo saanut. Sanoisin että aika liki nollaan tuo jää, tai jopa miinukselle kun mies on kustantanut apn kotonaolon. Palkkatulot ei koskaan ole yhteisiä, ne saa tehdystä työstä.

Silloin mies olisi ollut kotona lapsia hoitamassa, eikä olisi saanut mitään palkankorotuksia. Selvä juttu.

jep, ei olisi saanut palkkaakaan suurimmaksi osaksi, kun halusi, että lapset olisi parempi hoitaa pitkään kotona ja itse olisi siellä sitten ollut tietenkin hoitamassa, jos ap ei olisi ollut. Eikä olisi nykyistä työtä, vaan huonompi.

Tuo edellinen kommentoija ei tajunnut myöskään, että ap hoiti miehen omia lapsia, heidän yhteisiä lapsiaan. Ap: elämisen kustantaminen sisältyi siis tähän "palkkaan" lasten- ja kodinhoidosta. Taitaa olla jäänyt vielä yötyöt maksamatta ja käyttämättömät lomat rahana kiitos nyt myös. ja eläkerahat. Ei ap:n elämisen maksaminen mitään hyväntekeväisyyttä ollut, vaan miehen oma rahallinen etu. Joka mahdollisti miehen uran ja työssäkäynnin ja nykyisen palkan ja työtilanteen sekä samanaikaisesti lapset ja perheen perustamisen.

Että nuo yhdet onkin hölmöjä kun ei tätä oikeasti tajua. Että miehen pitäisi saada kaikki, perhe ja ura ja se olisi vain ja ainoastaan naisen selkänahasta ja tuoloista pois, niin menneistä kuin nykyisistäkin ja tulevista. Että jotkut osaakin olla hölmöjä ja ymmärtämättömiä. Vai että indeksikorotus jää jäljelle ja miinukselle mennään, hohhoijaa, mitä jos laskeskelisi "vähän" uudestaan

Voi luoja 😅 Mitä muuta sen miehen siis pitäisi tehdä kuin elättää ja hoitaa osuutensa? Maksaa palkkaa yösyötöistä? Jaahas, millaistas summaa ajattelit? Älä tee lapsia, jos ne on sua riistämässä noin. Eiköhän he sen isompina sit huomaa että he pilasivat sun uran ja elämän.

Tämä on muuten yllättävän yleistä että lapset sit teineinä kokee todella pilanneensa äitinsä elämän kun äiti jauhaa miten hän olisi sitä tätä ja tuota ilman lapsia.

-ohis

En ole ikinä kuullut yhdenkään äidin tällaista puhuvan. Eri asia on se, jos kertovat realiteetteja, et miten näiden nuorten kannattaa tulevaisuudessa omat asiat järjestää. Noin niinkuin esimerkin kautta. Se ei ole katkeruutta vielä.

Täälläkin jo useampi kommentoinut noin. Luuletko ettei he kotona sano samaa?

Vierailija kirjoitti:

Perhevapaista seuraa ihan tunnistettuja riskejä kotiin jäävän työuralle, palkkakehitykselle ja eläkkeisiin. Kotona olon aikana jää saamatta bonuksia, palkankorotuksia ja etenemismahdollisuuksia. Mitä kauemmin on kotona, sitä suuremmat taloudelliset riskit. Vastaavasti mitä korkeampi koulutustaso/palkkataso, sitä suuremmat taloudelliset menetykset. On myös paljon ammatteja, joissa työkokemus ja koulutus vanhenee nopeasti. Tämä on voinut johtaa esimerkiksi siihen, että kotiin jääneen on pitänyt kouluttautua uudelleen, eli tätä on seurannut matala tulotaso vielä opiskelijana.  Meillä on muuten Suomessa tällä hetkellä minimieläkkeillä ja toimeentulotuella iso joukko entisiä kotiäitejä. Ihan käsittämätöntä, ettei tätä tulisi mitenkään joidenkin mielestä kompensoida, vaikka työssäkäyvä puoliso olisi samalla kartuttanut huomattavasti omaa omaisuuttaan. 

On myös tutkittu, että kotona olon aikana menetettyä uranousua tai palkkatasoa ei keskimäärin saa enää kurottua umpeen verrattuna lapsettomiin vertaisiin. Poikkeuksia on aina, mutta he ovat poikkeuksia pääsääntöön. 

Pitäisi tietenkin kompensoida ja kompensoidaankin. Valtion tasolta ja joskus työnantajan taholta.

Käsittämätöntä minusta on se että miehen pitäisi se tehdä! Mulle tulis mieleenkään mieheni palkasta nyhtää mun kompensaatioita, kuka ne hänelle kompensoi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö tässä käyttää analogiana työsopimusta?

Työntekijä (ap) ja työnantaja (ap:n mies) ovat x vuotta sitten allekirjoittaneet työsopimuksen tietyin yhdessä neuvotelluin ehdoin. Sanotaan, että siihen olisi kuulunut tietty palkkataso ja vaikkapa kultainen kädenpuristussumma siltä varalta, että jompikumpi päättää sopimuksen yllättäen. Nyt työnantaja tuo ap:lle uuden työsopimuksen allekirjoitettavaksi, jossa aiemmin sovittuja ehtoja on huononnettu. Esimerkiksi siitä kultaisesta kädenpuristuksesta on luovuttu.

Kuinka moni ohjeistaisi yhtäkään työntekijän asemassa olevaa allekirjoittamaan huonomman työsopimuksen? Kai nyt kaikki ymmärtävät, että sen uuden työsopimuksen jälkeen riski siihen, että työnantaja päättää työsuhteen ilman korvaussummaa, kasvaa aivan tuntuvasti? Kannattaako ap:n siis lähteä itse (ja saada korvaussumma), allekirjoittaa uusi sopimus ja tulla erotetuksi (ilman korvaussummaa) vai olla allekirjoittamatta uutta sopimusta ja jatkaa työsuhdetta entisin ehdoin? 

Mukä se kultainen kädenpuristus tai korvaussumma tässä on?

Apn mies (työnantaja) tarjoaa uutta työsopimusta, jossa palkka pysyy samana ja jo saadut edut säilyvät, mutta uusia etuja ei anneta.

Se kannattaako tuota allekirjoittaa on siitä kiinni haluaako edelleen töissä olla vaiko ei.

Paitsi että eihän ap:n mies voi nyt erota, ellei ap ota lapsia itselleen kokonaan. Ei mies pysty olemaan vuoroviikkoisä. Eli uhkaus on tyhjä.

Vierailija kirjoitti:

Tässä on hyvä esimerkki siitä että ei kannata jäädä kotiin vuosikausiksi lasten kanssa. Mahdollisimman pian päivähoitoon ja sitten takaisin uraputkeen. Se on ihan huuhaata että lasten pitäisi mukamas olla kotona kolmivuotiaiksi ennen päivähoitoa. Toisin kuin monet väittävät, lapset eivät olleet äitiensä hoidettavina tuohon ikään asti, vaan hoidosta vastasivat isovanhemmat, vanhemmat sisarukset ja muut jotka eivät kyenneet työhön. Äidit ahkeroivat tuolloin pellolla, karjaa hoitamassa jne.

Nykypäivänä jotkut jäävät pidemmäksi aikaa töistä kotiin siksi että haluavat rakentaa jonkinlaista äitikulttia jonka keskiössä he itse olisivat. Kotona ollessa kertyy ainakin omasta mielestä roppakaupalla marttyyripisteitä. Monet haluavat esittää kotiin jäämisen uhrautumisena, vaikka todellisuudessa ovat tyytyväisiä siitä että ei tarvitse mennä töihin.

Jos suostut ehtoon, niin sinuna vaatisin omiin nimiin ainakin sijoitustilille laitetun sekä sen avulla kerrytetyn omaisuuden ja ehkä sopivan kompensaation kotona vietetyistä vuosista. Miehen pointtihan on sinänsä ymmärrettävä, sillä hän vastaa tällä hetkellä isommalla osalla perheen taloudesta. Se, että on joskus ollut kotona hoitamassa lapsia, ei toimi selityksenä laahaavalle ansiokehitykselle useita vuosia. Viimeistään kun lapset ovat aloittaneet koulunkäynnin nainen voi panostaa etenemiseensä yhtä suurella tarmolla kuin miehensä.

Tottakai se on usein juuri noin. Mitä ihmettä? Mikä superihminen äidin pitäisi olla, että jotenkin kuroisi tuosta noin vaan näpsäkästi kiinni usean vuoden poissaolon töistä, häh? Jos on ollut useamman vuoden poissa töistä, niin tietenkin ura ja palkkaus on sen verran jäljessä, eikä se ole mitään sen kummempaa "laahaamista", voi tarvita lisäksi uutta koulutustakin tms. Näin se nyt vain on, ei tätä asiaa taikomalla tai kuvittelemalla toiseksi muuteta.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö tässä käyttää analogiana työsopimusta?

Työntekijä (ap) ja työnantaja (ap:n mies) ovat x vuotta sitten allekirjoittaneet työsopimuksen tietyin yhdessä neuvotelluin ehdoin. Sanotaan, että siihen olisi kuulunut tietty palkkataso ja vaikkapa kultainen kädenpuristussumma siltä varalta, että jompikumpi päättää sopimuksen yllättäen. Nyt työnantaja tuo ap:lle uuden työsopimuksen allekirjoitettavaksi, jossa aiemmin sovittuja ehtoja on huononnettu. Esimerkiksi siitä kultaisesta kädenpuristuksesta on luovuttu.

Kuinka moni ohjeistaisi yhtäkään työntekijän asemassa olevaa allekirjoittamaan huonomman työsopimuksen? Kai nyt kaikki ymmärtävät, että sen uuden työsopimuksen jälkeen riski siihen, että työnantaja päättää työsuhteen ilman korvaussummaa, kasvaa aivan tuntuvasti? Kannattaako ap:n siis lähteä itse (ja saada korvaussumma), allekirjoittaa uusi sopimus ja tulla erotetuksi (ilman korvaussummaa) vai olla allekirjoittamatta uutta sopimusta ja jatkaa työsuhdetta entisin ehdoin? 

Ja mikä on motivaatio työskennellä enää työpaikassa, jossa on tullut epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhevapaista seuraa ihan tunnistettuja riskejä kotiin jäävän työuralle, palkkakehitykselle ja eläkkeisiin. Kotona olon aikana jää saamatta bonuksia, palkankorotuksia ja etenemismahdollisuuksia. Mitä kauemmin on kotona, sitä suuremmat taloudelliset riskit. Vastaavasti mitä korkeampi koulutustaso/palkkataso, sitä suuremmat taloudelliset menetykset. On myös paljon ammatteja, joissa työkokemus ja koulutus vanhenee nopeasti. Tämä on voinut johtaa esimerkiksi siihen, että kotiin jääneen on pitänyt kouluttautua uudelleen, eli tätä on seurannut matala tulotaso vielä opiskelijana.  Meillä on muuten Suomessa tällä hetkellä minimieläkkeillä ja toimeentulotuella iso joukko entisiä kotiäitejä. Ihan käsittämätöntä, ettei tätä tulisi mitenkään joidenkin mielestä kompensoida, vaikka työssäkäyvä puoliso olisi samalla kartuttanut huomattavasti omaa omaisuuttaan. 

On myös tutkittu, että kotona olon aikana menetettyä uranousua tai palkkatasoa ei keskimäärin saa enää kurottua umpeen verrattuna lapsettomiin vertaisiin. Poikkeuksia on aina, mutta he ovat poikkeuksia pääsääntöön. 

Pitäisi tietenkin kompensoida ja kompensoidaankin. Valtion tasolta ja joskus työnantajan taholta.

Käsittämätöntä minusta on se että miehen pitäisi se tehdä! Mulle tulis mieleenkään mieheni palkasta nyhtää mun kompensaatioita, kuka ne hänelle kompensoi?

Ai kuka kompensoi miehelle sen, että lapsista aiheutuu kuluja ja tulonmenetyksiä hänen pitää maksaa niistä puolet? No ei kukaan, eikä pidäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tässä-arvoa pitää kotonaolevan työtä arvottomana, oli kotona sitten äiti tai isä.

Vai ajatteliko joku urpo täällä että pieni lapsi, jopa vauva, hoitaa itse itsensä? Eri asia jos lapsi olisi jo päiväkoti-ikäinen ja silloinkin MOLEMPIEN vanhempien tulee järjestää työnsä niin että päiväkotipäivä ei veny liian pitkäksi, molempien tulee jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin, tehdä kotona sama määrä kotitöitä jne.

Se vaan tuppaa olemaan niin että se nainen usein kuvittelee että se arvostus tarkoittaa sitä että mies antaa ja antaa. Kyllä, molemmat hoitaa lapset, ei sitä puolisoaan elätä ja passaa.

Jos toinen pääasiassa hoitaa kodin ja lapset (eli passaa), niin totta h**vetissä se toinen silloin elättää, jos hyvä työ ja ura.

Palautetaanpas mieleen mitä ap sanoi. Monella tuntuu olevan käsitys että apta ei ole elätetty tai ettei hänellä ole omaisuutta (kuten nyt vaikka sillä Helenalla). Näinhän ei ole.

Kun aloimme perustaa perhettä, yhteisenä sopimuksena on ollut, että mies keskittyy enemmän uraansa ja minä puolestaan hoidan enemmän perhettä ja lapsia. Olen ollutkin molempien lasten kanssa hoitovapaalla lähes 3-vuotiaaksi saakka. Silloin tämä tuntui hyvin sopivalta ratkaisulta, esikoinen oli äärimmäisen huono nukkumaan pitkään, eikä työnteko olisi edes onnistunut siinä univelassa, mies kävi töissä ja sai nukkua eri huoneessa. Tottakai mieskin on osallistunut lasten hoitoon, en sitä sano, mutta kyllä hänen on aina ollut helppo luoda uraa, käydä työmatkoilla jne, minun hoitaessa aina perheen. Mies on tähän saakka aina painottanut, että mikä on hänen on myös minun, kaikki on yhteistä.

Molemmista tuntui luontevalta yhdistää talous ja aloittaa omaisuuden kerryttäminen yhdessä, aina on yhdessä säästetty esim omistusasuntoon, matkoihin jne.

Niin että mitä pitäisi nyt olla enemmän? Mikä onkaan ongelma?

Ongelma tuntuu olevan nyt siis se että kun molemmilla on omaisuutta, mies haluaa muuttaa systeemin sellaiseksi kun se monella on alunperinkin. En tiedä miksi se on ongelma.

Meillä on samankaltainen tilanne. Alettiin seurustella jo yläasteella ja opiskeluaikoina oli luonnollista että kaikki oli yhteistä. Silloin minä kävin opintojen ohessa töissä, mieheni ei, eli tavallaan mä panostin rahallisesti enemmän. Kesätöissä mieheni tienasi enemmän ja se tasasi vähän vastuunkantoa. Sit kun valmistuttiin, tienattiin aika saman verran ja kaikki maksettiin yhdessä, toki silloinkin molemmilla oli omatkin rahansa, aikuisia kun oltiin. Eikä me katseltu toistemme tilejä tai ostoksia tai hankintoja, vain yhteisistä huolehdittiin yhdessä. Sit jossain vaiheessa mieheni tienasi enemmän, jossain vaiheessa mä. Siinä sitä mentiin kunnes päätettiin perustaa perhe.

Mä jäin kotiin, mieheni maksoi kaiken, mua kiinnostanut jäikö hänelle säästöön rahaa kuinka paljon. Miksi olisi kiinnostanut?

Sit mä palasin töihin ja kaikki menee taas puoliksi. Tietenkin. En edes suoraan sanottuna tiedä kumpi meistä tienaa enemmän, mitä väliä? Sit kun eletään yhteistä taloutta ja sen lisäksi on omaa rahaa, mitä väliä sillä on kummalla sitä on enemmän?

Eihän sillä tietenkään olekaan, kun teillä homma jatkuu. Apn tilanne sikäli eri, jos ero tulee. Ilman avioehtoa (riippuu toki ehdon ehdoista) erossa otetaan huomioon hänen kotona viettämänsä aika. Ehdon kera sitä ei välttämättä huomioida. Kotivuodet verottavat sekä työurasta että eläkkeestä.

Sehän on huomioitu jo. Kuinka kauan se pitää huomioida?

Miten se on huomioitu?

Mies on maksanut kulut kun ap on ollut kotona.

Eihän se ole mitään huomioimista. Se on sen kyseisen hetken läpi elämistä.

Onneksi en ole naimisissa noin yksinkertaisen ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on hyvä esimerkki siitä että ei kannata jäädä kotiin vuosikausiksi lasten kanssa. Mahdollisimman pian päivähoitoon ja sitten takaisin uraputkeen. Se on ihan huuhaata että lasten pitäisi mukamas olla kotona kolmivuotiaiksi ennen päivähoitoa. Toisin kuin monet väittävät, lapset eivät olleet äitiensä hoidettavina tuohon ikään asti, vaan hoidosta vastasivat isovanhemmat, vanhemmat sisarukset ja muut jotka eivät kyenneet työhön. Äidit ahkeroivat tuolloin pellolla, karjaa hoitamassa jne.

Nykypäivänä jotkut jäävät pidemmäksi aikaa töistä kotiin siksi että haluavat rakentaa jonkinlaista äitikulttia jonka keskiössä he itse olisivat. Kotona ollessa kertyy ainakin omasta mielestä roppakaupalla marttyyripisteitä. Monet haluavat esittää kotiin jäämisen uhrautumisena, vaikka todellisuudessa ovat tyytyväisiä siitä että ei tarvitse mennä töihin.

Jos suostut ehtoon, niin sinuna vaatisin omiin nimiin ainakin sijoitustilille laitetun sekä sen avulla kerrytetyn omaisuuden ja ehkä sopivan kompensaation kotona vietetyistä vuosista. Miehen pointtihan on sinänsä ymmärrettävä, sillä hän vastaa tällä hetkellä isommalla osalla perheen taloudesta. Se, että on joskus ollut kotona hoitamassa lapsia, ei toimi selityksenä laahaavalle ansiokehitykselle useita vuosia. Viimeistään kun lapset ovat aloittaneet koulunkäynnin nainen voi panostaa etenemiseensä yhtä suurella tarmolla kuin miehensä.

Tottakai se on usein juuri noin. Mitä ihmettä? Mikä superihminen äidin pitäisi olla, että jotenkin kuroisi tuosta noin vaan näpsäkästi kiinni usean vuoden poissaolon töistä, häh? Jos on ollut useamman vuoden poissa töistä, niin tietenkin ura ja palkkaus on sen verran jäljessä, eikä se ole mitään sen kummempaa "laahaamista", voi tarvita lisäksi uutta koulutustakin tms. Näin se nyt vain on, ei tätä asiaa taikomalla tai kuvittelemalla toiseksi muuteta.

Ura ja palkkaus muutamassa vuodessa ala laahata. Varsinkaan kun suurin osa on hoitovapaalla eikä työttömänä. Siellä se ura odottaa kun palaa vaan.

Täällä kyllä maalataan todella outoa kuvaa. Todellisuudessa se palkka ei olisi miksikään muuttunut sillä aikaa ja jos on, puhutaan kympeistä.

Kannattaa alkaa valmistautua tulevaan eroon. 

- Listatte miehen kanssa kaiken omaisuuden "avioehtoa" ajatellen, mutta älä allekirjoita mitään.

- Sitten hankit hyvä juristin, jonka kanssa käytte läpi sinun tilanteesi, toiveesi ja mahdollisuutesi tulevassa erossa

- Samalla kun listaatte omaisuutta, listaatte kodin työt ja lastenhoidon ja jaatte ne tasan (jos ei ole nyt). Saat omaan aikaa hoitaa itseäsi ja ystävyyssuhteitasi

-Ehkä kannattaa ilmottautua eroseminaariin, missä työstetään porukassa terapeutin johdolla tulevaa tai mennyttä eroa. Kannattaa olla oman prosessin osalta mahdollisimman pitkällä kun ero tulee, koska lapset

tsemppiä! Onneksi olet ilmeisesti ihan ok vakkarityössä

Vierailija kirjoitti:

Olen tällaisen miesasiamiehen lapsi.

Äiti laitettiin kokopäivätyöhön 2 kk synnytyksestä ja minut hoitoon 9-10 h/ arkipäivä. Ei kyllä tehnyt mitenkään hyvää äidille eikä vauvalle. Isä tietysti sai pitää elämänsä mahdollisimman muuttumattomana.

Täällä ajetaan koko ajan sitä, että kaikki työikäiset olis mahdollisimman paljon töissä. Näissä keskusteluissa unohtuu lapsen etu. Mielestäni kaikissa ratkaisuissa åitäisi aina olla lapsen etu edellä. Eli sekin, et joko äidin tai isän olisi helppo hoitaa lapsensa kotona sinne 3v. asti vähintään. Ettei siitä tulisi kohtuutonta haittaa kummankaan eläkekertymään ym. Mitä enemmän panostamme lastemme elämään, sitä paremmin koko yhteiskunta voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on hyvä esimerkki siitä että ei kannata jäädä kotiin vuosikausiksi lasten kanssa. Mahdollisimman pian päivähoitoon ja sitten takaisin uraputkeen. Se on ihan huuhaata että lasten pitäisi mukamas olla kotona kolmivuotiaiksi ennen päivähoitoa. Toisin kuin monet väittävät, lapset eivät olleet äitiensä hoidettavina tuohon ikään asti, vaan hoidosta vastasivat isovanhemmat, vanhemmat sisarukset ja muut jotka eivät kyenneet työhön. Äidit ahkeroivat tuolloin pellolla, karjaa hoitamassa jne.

Nykypäivänä jotkut jäävät pidemmäksi aikaa töistä kotiin siksi että haluavat rakentaa jonkinlaista äitikulttia jonka keskiössä he itse olisivat. Kotona ollessa kertyy ainakin omasta mielestä roppakaupalla marttyyripisteitä. Monet haluavat esittää kotiin jäämisen uhrautumisena, vaikka todellisuudessa ovat tyytyväisiä siitä että ei tarvitse mennä töihin.

Jos suostut ehtoon, niin sinuna vaatisin omiin nimiin ainakin sijoitustilille laitetun sekä sen avulla kerrytetyn omaisuuden ja ehkä sopivan kompensaation kotona vietetyistä vuosista. Miehen pointtihan on sinänsä ymmärrettävä, sillä hän vastaa tällä hetkellä isommalla osalla perheen taloudesta. Se, että on joskus ollut kotona hoitamassa lapsia, ei toimi selityksenä laahaavalle ansiokehitykselle useita vuosia. Viimeistään kun lapset ovat aloittaneet koulunkäynnin nainen voi panostaa etenemiseensä yhtä suurella tarmolla kuin miehensä.

Tottakai se on usein juuri noin. Mitä ihmettä? Mikä superihminen äidin pitäisi olla, että jotenkin kuroisi tuosta noin vaan näpsäkästi kiinni usean vuoden poissaolon töistä, häh? Jos on ollut useamman vuoden poissa töistä, niin tietenkin ura ja palkkaus on sen verran jäljessä, eikä se ole mitään sen kummempaa "laahaamista", voi tarvita lisäksi uutta koulutustakin tms. Näin se nyt vain on, ei tätä asiaa taikomalla tai kuvittelemalla toiseksi muuteta.

Ura ja palkkaus muutamassa vuodessa ala laahata. Varsinkaan kun suurin osa on hoitovapaalla eikä työttömänä. Siellä se ura odottaa kun palaa vaan.

Täällä kyllä maalataan todella outoa kuvaa. Todellisuudessa se palkka ei olisi miksikään muuttunut sillä aikaa ja jos on, puhutaan kympeistä.

Kuudessa vuodessa ekonomin tai juristin palkassa puhutaan kyllä tonneista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhevapaista seuraa ihan tunnistettuja riskejä kotiin jäävän työuralle, palkkakehitykselle ja eläkkeisiin. Kotona olon aikana jää saamatta bonuksia, palkankorotuksia ja etenemismahdollisuuksia. Mitä kauemmin on kotona, sitä suuremmat taloudelliset riskit. Vastaavasti mitä korkeampi koulutustaso/palkkataso, sitä suuremmat taloudelliset menetykset. On myös paljon ammatteja, joissa työkokemus ja koulutus vanhenee nopeasti. Tämä on voinut johtaa esimerkiksi siihen, että kotiin jääneen on pitänyt kouluttautua uudelleen, eli tätä on seurannut matala tulotaso vielä opiskelijana.  Meillä on muuten Suomessa tällä hetkellä minimieläkkeillä ja toimeentulotuella iso joukko entisiä kotiäitejä. Ihan käsittämätöntä, ettei tätä tulisi mitenkään joidenkin mielestä kompensoida, vaikka työssäkäyvä puoliso olisi samalla kartuttanut huomattavasti omaa omaisuuttaan. 

On myös tutkittu, että kotona olon aikana menetettyä uranousua tai palkkatasoa ei keskimäärin saa enää kurottua umpeen verrattuna lapsettomiin vertaisiin. Poikkeuksia on aina, mutta he ovat poikkeuksia pääsääntöön. 

Pitäisi tietenkin kompensoida ja kompensoidaankin. Valtion tasolta ja joskus työnantajan taholta.

Käsittämätöntä minusta on se että miehen pitäisi se tehdä! Mulle tulis mieleenkään mieheni palkasta nyhtää mun kompensaatioita, kuka ne hänelle kompensoi?

Miksei miehesi ruvennut tekemään lyhennettyä työaikaa, kun sinä palasit töihin? Mies olisi voinut hoitaa kotityöt ja lapset ja sinä olisit vuorostasi voinut keskittyä työhön. Siinä olisi ollut sellainen kompensaatio, jossa miehen ei olisi tarvinnut antaa sinulle euroakaan. Ainoastaan aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tässä-arvoa pitää kotonaolevan työtä arvottomana, oli kotona sitten äiti tai isä.

Vai ajatteliko joku urpo täällä että pieni lapsi, jopa vauva, hoitaa itse itsensä? Eri asia jos lapsi olisi jo päiväkoti-ikäinen ja silloinkin MOLEMPIEN vanhempien tulee järjestää työnsä niin että päiväkotipäivä ei veny liian pitkäksi, molempien tulee jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin, tehdä kotona sama määrä kotitöitä jne.

Se vaan tuppaa olemaan niin että se nainen usein kuvittelee että se arvostus tarkoittaa sitä että mies antaa ja antaa. Kyllä, molemmat hoitaa lapset, ei sitä puolisoaan elätä ja passaa.

Jos toinen pääasiassa hoitaa kodin ja lapset (eli passaa), niin totta h**vetissä se toinen silloin elättää, jos hyvä työ ja ura.

Palautetaanpas mieleen mitä ap sanoi. Monella tuntuu olevan käsitys että apta ei ole elätetty tai ettei hänellä ole omaisuutta (kuten nyt vaikka sillä Helenalla). Näinhän ei ole.

Kun aloimme perustaa perhettä, yhteisenä sopimuksena on ollut, että mies keskittyy enemmän uraansa ja minä puolestaan hoidan enemmän perhettä ja lapsia. Olen ollutkin molempien lasten kanssa hoitovapaalla lähes 3-vuotiaaksi saakka. Silloin tämä tuntui hyvin sopivalta ratkaisulta, esikoinen oli äärimmäisen huono nukkumaan pitkään, eikä työnteko olisi edes onnistunut siinä univelassa, mies kävi töissä ja sai nukkua eri huoneessa. Tottakai mieskin on osallistunut lasten hoitoon, en sitä sano, mutta kyllä hänen on aina ollut helppo luoda uraa, käydä työmatkoilla jne, minun hoitaessa aina perheen. Mies on tähän saakka aina painottanut, että mikä on hänen on myös minun, kaikki on yhteistä.

Molemmista tuntui luontevalta yhdistää talous ja aloittaa omaisuuden kerryttäminen yhdessä, aina on yhdessä säästetty esim omistusasuntoon, matkoihin jne.

Niin että mitä pitäisi nyt olla enemmän? Mikä onkaan ongelma?

Ongelma tuntuu olevan nyt siis se että kun molemmilla on omaisuutta, mies haluaa muuttaa systeemin sellaiseksi kun se monella on alunperinkin. En tiedä miksi se on ongelma.

Meillä on samankaltainen tilanne. Alettiin seurustella jo yläasteella ja opiskeluaikoina oli luonnollista että kaikki oli yhteistä. Silloin minä kävin opintojen ohessa töissä, mieheni ei, eli tavallaan mä panostin rahallisesti enemmän. Kesätöissä mieheni tienasi enemmän ja se tasasi vähän vastuunkantoa. Sit kun valmistuttiin, tienattiin aika saman verran ja kaikki maksettiin yhdessä, toki silloinkin molemmilla oli omatkin rahansa, aikuisia kun oltiin. Eikä me katseltu toistemme tilejä tai ostoksia tai hankintoja, vain yhteisistä huolehdittiin yhdessä. Sit jossain vaiheessa mieheni tienasi enemmän, jossain vaiheessa mä. Siinä sitä mentiin kunnes päätettiin perustaa perhe.

Mä jäin kotiin, mieheni maksoi kaiken, mua kiinnostanut jäikö hänelle säästöön rahaa kuinka paljon. Miksi olisi kiinnostanut?

Sit mä palasin töihin ja kaikki menee taas puoliksi. Tietenkin. En edes suoraan sanottuna tiedä kumpi meistä tienaa enemmän, mitä väliä? Sit kun eletään yhteistä taloutta ja sen lisäksi on omaa rahaa, mitä väliä sillä on kummalla sitä on enemmän?

Eihän sillä tietenkään olekaan, kun teillä homma jatkuu. Apn tilanne sikäli eri, jos ero tulee. Ilman avioehtoa (riippuu toki ehdon ehdoista) erossa otetaan huomioon hänen kotona viettämänsä aika. Ehdon kera sitä ei välttämättä huomioida. Kotivuodet verottavat sekä työurasta että eläkkeestä.

Sehän on huomioitu jo. Kuinka kauan se pitää huomioida?

Miten se on huomioitu?

Mies on maksanut kulut kun ap on ollut kotona.

Eihän se ole mitään huomioimista. Se on sen kyseisen hetken läpi elämistä.

Onneksi en ole naimisissa noin yksinkertaisen ihmisen kanssa.

No miksi sitä pitäisi enemmän huomioida? Millä summalla? Eikö se riitä että eletään se aika yhdessä läpi? Ihanko palkkiosta puhut vai työsopimuksesta?

Onneksi et todellakaan ole mun kanssa naimisissa. (Ei sillä että olisin edes toisen naisen kanssa naimisissa)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhevapaista seuraa ihan tunnistettuja riskejä kotiin jäävän työuralle, palkkakehitykselle ja eläkkeisiin. Kotona olon aikana jää saamatta bonuksia, palkankorotuksia ja etenemismahdollisuuksia. Mitä kauemmin on kotona, sitä suuremmat taloudelliset riskit. Vastaavasti mitä korkeampi koulutustaso/palkkataso, sitä suuremmat taloudelliset menetykset. On myös paljon ammatteja, joissa työkokemus ja koulutus vanhenee nopeasti. Tämä on voinut johtaa esimerkiksi siihen, että kotiin jääneen on pitänyt kouluttautua uudelleen, eli tätä on seurannut matala tulotaso vielä opiskelijana.  Meillä on muuten Suomessa tällä hetkellä minimieläkkeillä ja toimeentulotuella iso joukko entisiä kotiäitejä. Ihan käsittämätöntä, ettei tätä tulisi mitenkään joidenkin mielestä kompensoida, vaikka työssäkäyvä puoliso olisi samalla kartuttanut huomattavasti omaa omaisuuttaan. 

On myös tutkittu, että kotona olon aikana menetettyä uranousua tai palkkatasoa ei keskimäärin saa enää kurottua umpeen verrattuna lapsettomiin vertaisiin. Poikkeuksia on aina, mutta he ovat poikkeuksia pääsääntöön. 

Pitäisi tietenkin kompensoida ja kompensoidaankin. Valtion tasolta ja joskus työnantajan taholta.

Käsittämätöntä minusta on se että miehen pitäisi se tehdä! Mulle tulis mieleenkään mieheni palkasta nyhtää mun kompensaatioita, kuka ne hänelle kompensoi?

Ai kuka kompensoi miehelle sen, että lapsista aiheutuu kuluja ja tulonmenetyksiä hänen pitää maksaa niistä puolet? No ei kukaan, eikä pidäkään.

Lapsivuosilta niukkuus pitää jakaa. Ei kompensoi miehelle kukaan ja kotonaolijaa kompensoidaan sovitusti perheen tilanteen mukaan.

Ongelma tässä on miehen halu muuttaa aiemmin tehtyä sopimusta, joka sopi molemmille. Nyt on esitetty perusteita, miksei ap:n kannata suostua ilman kompensaatiota huonontamaan omaa tilannettaan alkuperäisestä.

Jos mies on roskakuski, on ihan sama, onko vaimo kotona vai ei, sillä ei ole vaikutusta työhön eikä palkkaan. Jos taas asiantuntija tai johtaja, merkitys voi olla todella suuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhevapaista seuraa ihan tunnistettuja riskejä kotiin jäävän työuralle, palkkakehitykselle ja eläkkeisiin. Kotona olon aikana jää saamatta bonuksia, palkankorotuksia ja etenemismahdollisuuksia. Mitä kauemmin on kotona, sitä suuremmat taloudelliset riskit. Vastaavasti mitä korkeampi koulutustaso/palkkataso, sitä suuremmat taloudelliset menetykset. On myös paljon ammatteja, joissa työkokemus ja koulutus vanhenee nopeasti. Tämä on voinut johtaa esimerkiksi siihen, että kotiin jääneen on pitänyt kouluttautua uudelleen, eli tätä on seurannut matala tulotaso vielä opiskelijana.  Meillä on muuten Suomessa tällä hetkellä minimieläkkeillä ja toimeentulotuella iso joukko entisiä kotiäitejä. Ihan käsittämätöntä, ettei tätä tulisi mitenkään joidenkin mielestä kompensoida, vaikka työssäkäyvä puoliso olisi samalla kartuttanut huomattavasti omaa omaisuuttaan. 

On myös tutkittu, että kotona olon aikana menetettyä uranousua tai palkkatasoa ei keskimäärin saa enää kurottua umpeen verrattuna lapsettomiin vertaisiin. Poikkeuksia on aina, mutta he ovat poikkeuksia pääsääntöön. 

Pitäisi tietenkin kompensoida ja kompensoidaankin. Valtion tasolta ja joskus työnantajan taholta.

Käsittämätöntä minusta on se että miehen pitäisi se tehdä! Mulle tulis mieleenkään mieheni palkasta nyhtää mun kompensaatioita, kuka ne hänelle kompensoi?

Miksei miehesi ruvennut tekemään lyhennettyä työaikaa, kun sinä palasit töihin? Mies olisi voinut hoitaa kotityöt ja lapset ja sinä olisit vuorostasi voinut keskittyä työhön. Siinä olisi ollut sellainen kompensaatio, jossa miehen ei olisi tarvinnut antaa sinulle euroakaan. Ainoastaan aikaa.

Miksi hän olisi niin tehnyt? En mä halua keskittyä työhöni vaan edelleen lapsiin. Ei mulle mies ole velkaa edes aikaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tässä-arvoa pitää kotonaolevan työtä arvottomana, oli kotona sitten äiti tai isä.

Vai ajatteliko joku urpo täällä että pieni lapsi, jopa vauva, hoitaa itse itsensä? Eri asia jos lapsi olisi jo päiväkoti-ikäinen ja silloinkin MOLEMPIEN vanhempien tulee järjestää työnsä niin että päiväkotipäivä ei veny liian pitkäksi, molempien tulee jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin, tehdä kotona sama määrä kotitöitä jne.

Se vaan tuppaa olemaan niin että se nainen usein kuvittelee että se arvostus tarkoittaa sitä että mies antaa ja antaa. Kyllä, molemmat hoitaa lapset, ei sitä puolisoaan elätä ja passaa.

Jos toinen pääasiassa hoitaa kodin ja lapset (eli passaa), niin totta h**vetissä se toinen silloin elättää, jos hyvä työ ja ura.

Palautetaanpas mieleen mitä ap sanoi. Monella tuntuu olevan käsitys että apta ei ole elätetty tai ettei hänellä ole omaisuutta (kuten nyt vaikka sillä Helenalla). Näinhän ei ole.

Kun aloimme perustaa perhettä, yhteisenä sopimuksena on ollut, että mies keskittyy enemmän uraansa ja minä puolestaan hoidan enemmän perhettä ja lapsia. Olen ollutkin molempien lasten kanssa hoitovapaalla lähes 3-vuotiaaksi saakka. Silloin tämä tuntui hyvin sopivalta ratkaisulta, esikoinen oli äärimmäisen huono nukkumaan pitkään, eikä työnteko olisi edes onnistunut siinä univelassa, mies kävi töissä ja sai nukkua eri huoneessa. Tottakai mieskin on osallistunut lasten hoitoon, en sitä sano, mutta kyllä hänen on aina ollut helppo luoda uraa, käydä työmatkoilla jne, minun hoitaessa aina perheen. Mies on tähän saakka aina painottanut, että mikä on hänen on myös minun, kaikki on yhteistä.

Molemmista tuntui luontevalta yhdistää talous ja aloittaa omaisuuden kerryttäminen yhdessä, aina on yhdessä säästetty esim omistusasuntoon, matkoihin jne.

Niin että mitä pitäisi nyt olla enemmän? Mikä onkaan ongelma?

Ongelma tuntuu olevan nyt siis se että kun molemmilla on omaisuutta, mies haluaa muuttaa systeemin sellaiseksi kun se monella on alunperinkin. En tiedä miksi se on ongelma.

Meillä on samankaltainen tilanne. Alettiin seurustella jo yläasteella ja opiskeluaikoina oli luonnollista että kaikki oli yhteistä. Silloin minä kävin opintojen ohessa töissä, mieheni ei, eli tavallaan mä panostin rahallisesti enemmän. Kesätöissä mieheni tienasi enemmän ja se tasasi vähän vastuunkantoa. Sit kun valmistuttiin, tienattiin aika saman verran ja kaikki maksettiin yhdessä, toki silloinkin molemmilla oli omatkin rahansa, aikuisia kun oltiin. Eikä me katseltu toistemme tilejä tai ostoksia tai hankintoja, vain yhteisistä huolehdittiin yhdessä. Sit jossain vaiheessa mieheni tienasi enemmän, jossain vaiheessa mä. Siinä sitä mentiin kunnes päätettiin perustaa perhe.

Mä jäin kotiin, mieheni maksoi kaiken, mua kiinnostanut jäikö hänelle säästöön rahaa kuinka paljon. Miksi olisi kiinnostanut?

Sit mä palasin töihin ja kaikki menee taas puoliksi. Tietenkin. En edes suoraan sanottuna tiedä kumpi meistä tienaa enemmän, mitä väliä? Sit kun eletään yhteistä taloutta ja sen lisäksi on omaa rahaa, mitä väliä sillä on kummalla sitä on enemmän?

Eihän sillä tietenkään olekaan, kun teillä homma jatkuu. Apn tilanne sikäli eri, jos ero tulee. Ilman avioehtoa (riippuu toki ehdon ehdoista) erossa otetaan huomioon hänen kotona viettämänsä aika. Ehdon kera sitä ei välttämättä huomioida. Kotivuodet verottavat sekä työurasta että eläkkeestä.

Sehän on huomioitu jo. Kuinka kauan se pitää huomioida?

Miten se on huomioitu?

Mies on maksanut kulut kun ap on ollut kotona.

Se on ollut järjestely, kuinka on hoidettu yhteiset lapset. Ei mikään kotiinjääneen työuran hyllylle laittamisen vaikutusten huomiointi. Etkö laske myöskään mitään arvoa sille ap:n tekemällä työlle kotona? Hän on tehnyt miehenkin osuuden yhteisten lasten hoidosta. Tottakai se on myös rahanarvoista hommaa sen lisäksi että muutenkin valtavan arvokasta puuhaa, jota mieltä ap:nkin mies myös on ollut alunperin. (Nyt sitten jostain syystä hänellä mieli on muuttunut...)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhevapaista seuraa ihan tunnistettuja riskejä kotiin jäävän työuralle, palkkakehitykselle ja eläkkeisiin. Kotona olon aikana jää saamatta bonuksia, palkankorotuksia ja etenemismahdollisuuksia. Mitä kauemmin on kotona, sitä suuremmat taloudelliset riskit. Vastaavasti mitä korkeampi koulutustaso/palkkataso, sitä suuremmat taloudelliset menetykset. On myös paljon ammatteja, joissa työkokemus ja koulutus vanhenee nopeasti. Tämä on voinut johtaa esimerkiksi siihen, että kotiin jääneen on pitänyt kouluttautua uudelleen, eli tätä on seurannut matala tulotaso vielä opiskelijana.  Meillä on muuten Suomessa tällä hetkellä minimieläkkeillä ja toimeentulotuella iso joukko entisiä kotiäitejä. Ihan käsittämätöntä, ettei tätä tulisi mitenkään joidenkin mielestä kompensoida, vaikka työssäkäyvä puoliso olisi samalla kartuttanut huomattavasti omaa omaisuuttaan. 

On myös tutkittu, että kotona olon aikana menetettyä uranousua tai palkkatasoa ei keskimäärin saa enää kurottua umpeen verrattuna lapsettomiin vertaisiin. Poikkeuksia on aina, mutta he ovat poikkeuksia pääsääntöön. 

Pitäisi tietenkin kompensoida ja kompensoidaankin. Valtion tasolta ja joskus työnantajan taholta.

Käsittämätöntä minusta on se että miehen pitäisi se tehdä! Mulle tulis mieleenkään mieheni palkasta nyhtää mun kompensaatioita, kuka ne hänelle kompensoi?

Ai kuka kompensoi miehelle sen, että lapsista aiheutuu kuluja ja tulonmenetyksiä hänen pitää maksaa niistä puolet? No ei kukaan, eikä pidäkään.

Mikä puolet? Kaikenhan se mies maksaa jos äiti on kotona.

Miksi äidille pitää kompensoida vielä sen päälle, mutta isälle ei?

Kyllä siinä on kompensaatiota ihan riittävästi että työssäkäyvä maksaa elämän. Aiemmin se on maksettu puoliksi ja sit mies kokonaan. Eikö se ole riittävästi? Että tarvii vielä maksaa sille kotona (omasta halustaan) olevalle siitä että ei ole töissä?

Vierailija kirjoitti:

Tässä on hyvä esimerkki siitä että ei kannata jäädä kotiin vuosikausiksi lasten kanssa. Mahdollisimman pian päivähoitoon ja sitten takaisin uraputkeen. Se on ihan huuhaata että lasten pitäisi mukamas olla kotona kolmivuotiaiksi ennen päivähoitoa. Toisin kuin monet väittävät, lapset eivät olleet äitiensä hoidettavina tuohon ikään asti, vaan hoidosta vastasivat isovanhemmat, vanhemmat sisarukset ja muut jotka eivät kyenneet työhön. Äidit ahkeroivat tuolloin pellolla, karjaa hoitamassa jne.

Nykypäivänä jotkut jäävät pidemmäksi aikaa töistä kotiin siksi että haluavat rakentaa jonkinlaista äitikulttia jonka keskiössä he itse olisivat. Kotona ollessa kertyy ainakin omasta mielestä roppakaupalla marttyyripisteitä. Monet haluavat esittää kotiin jäämisen uhrautumisena, vaikka todellisuudessa ovat tyytyväisiä siitä että ei tarvitse mennä töihin.

Jos suostut ehtoon, niin sinuna vaatisin omiin nimiin ainakin sijoitustilille laitetun sekä sen avulla kerrytetyn omaisuuden ja ehkä sopivan kompensaation kotona vietetyistä vuosista. Miehen pointtihan on sinänsä ymmärrettävä, sillä hän vastaa tällä hetkellä isommalla osalla perheen taloudesta. Se, että on joskus ollut kotona hoitamassa lapsia, ei toimi selityksenä laahaavalle ansiokehitykselle useita vuosia. Viimeistään kun lapset ovat aloittaneet koulunkäynnin nainen voi panostaa etenemiseensä yhtä suurella tarmolla kuin miehensä.

Onpas jännä asenne, lapsia hoidetaan kotona äidin takia, ei lasten. Jaahas. Mistä moinen katkeruus kumpuaa? Täysin riippumatta siitä, kuinka paljon naiset nauttivat kotona olosta, on lapsille varmasti parempi olla kotihoidossa vs. ylibuukatut päiväkodit väsyneet ja jatkuvasti vaihtuvat hoitajat. Ihan hyvä vaihtoehto olis myös isoäiti ym. siellä tutussa ja rauhallisessa ympäristössä.

Ps. Historiassa kaikki naiset eivät olleet maatyöläisiä.

On tavannut jonkun nuoremman naikkosen