Lue keskustelun säännöt.
Selittäkää aspergerille ne "kirjoittamattomst säännöt" jotka kaikkien pitäisi tietää..
20.09.2023 |
Olen 30 + nainen, jolla on Asperger.
En osaa, enkä ymmärrä tänäkään päivänä näitä "kirjoittamattomia sääntöjä" ihmisten välillä.
Tämä on aiheuttanut paljon ongelmia elämääni/ihmissuhteisiini, minua on pidetty mm ylimielisenä ja vihattukin.
En kehtaa pyytää ketään perheenjäsentä/kaveria tms selittämään ns neuronormaalien "perusasioita" jotka pitäisi tietää..
En myöskään ole kertonut edes perheelleni diagnoosistani eli en oikein voi lopettaa maskaamista.
Kiitos jo etukäteen jos joku jaksaa vastata.
Kommentit (752)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yli viisikymppinen asperger. Minulla on ollut onni kasvaa lapsuuteni turvallisessa asperger-ympäristössä. Suvussani on lukuisia aspergereita, adhd-tapauksia, muuten vaan kummallisia ihmisiä sekä sitten tosi kettumaisia vaikeita ihmisiä. Mutta kukaan ei ole koskaan vaatinut minua olemaan toisenlainen, jotta kelpaisin. Sain olla syrjäänvetäytyvä pikkuvanha besserwisser, ja minun omituisuuksiani pidettiin vain ominaisuuksinani (joita ne ovatkin) - ei niitä kukaan kokenut uhkaksi tai heikkoudeksi. Lähtökohta on ollut aina se, että jokainen on hyvä, ellei sitten omalla toiminnallaan osottaudu "huonoksi/pahaksi".
Minä olen opetellut toimimaan ihmisten kanssa lukemalla, katsomalla televisiota ja seuraamalla sitä, mitä muut ihmiset tekevät. En tavallaan maskaa, koska samalla tavallahan neurotyypilliset opettelevat asioita - he vain oppivat ne nopeammin ja vaivattomammin. Lisäksi osaan myös käyttää huumoria siten, että omituisuuteni (ominaisuuteni) ovatkin positiivisia asioita. "Kerroinko, että mulla on huono kasvomuisti - olenko tänään jo esittäytynyt sinulle kolmannen kerran?".
En huomaa, että työkaverit ovat muuttaneet kampaustaan/ostaneet uudet silmälasit/pukeneet upean mekon päälle. Mutta he ovat parissakymmenessä vuodessa oppineet vihjailemaan minulle, että katsos kun Matilla onkin uudet pokat, tai Heidillä näyttääkin olevan uusi mekko, ja oliko Anssi käynyt parturissa? niin voinkin sitten kehaista, että onpa särmän näköiset lasit, tai vitsit kun toi mekko on just sulle sopiva, ja Anssi näyttää taas niin fressiltä. (ja lähin työkaverini kertoo aina etukäteen, että huomenna menen kampaajalle/hakemaan uudet lasit, niin voin sitten seuraavana päivänä "huomata" ne ja hän on riemuissaan kun "huomasin"). Ei tarvitse valehdella, mutta voi kommentoida positiivisesti (kommentoimatta oikeasti mitään - ei sillä ole oikeasti väliä nenteille).
Silmiin katsominen - ei kukaan oikeasti katso suoraan silmiin, vaan vähän sinne päin. Puheenaiheet - ei kannata kertoa henkilökohtaisia sairauskertomuksia "Mitä kuuluu?" kyselyyn, vaan ihan vaan yleisiä juttuja, on ollut koulun kanssa kiirettä, metsässä on tullut käytyä sienestämässä tms. Osaan puhua sanomatta mitään, ja toisaalta osaan kaivella sopivia tärppejä. Jos ihmisellä on komea auto, niin voin kommentoida, että itselläni oli viisi XXX-merkkistä autoa peräkkäin, on se jännä miten joku automerkki vaan on itselle sopiva - onko sulla ollut toi YYY kovinkin pitkään? Tai ollaan jääkiekkokaupungissa, niin kysyn Tappara vai Ilves ja samaan hengenvetoon kommentoin, että olen paikkakunnalta Z jossa ei ole yhtään jääkiekkojoukkuetta, että minulla ei asiaan ole mielipidettä.
Nuo kaikki perustuvat niihin pieniin kirjoittamattomiin sääntöihin, jotka muuttuvat joka kerta, kun ihmiset tapaavat toisiaan ja toisia ihmisiä. On kyettävä olemaan joustava, vaikka se ei olekaan omasta mielestä järkevää tai helppoa. Mielelläni tarkkailen ihmisiä, koska on huvittavaa, kuinka he yrittävät "pelata" oikein, vaikkei loppujen lopuksi kukaan osaa kaikkia sääntöjä.
Mutta -hyvänen sika!- nuo esimerkkisi ovat aivan tyhjänpäiväistä lätinää!
Miesoletetuilta ei edes oleteta kommentteja kenenkään pukeutumisesta tms. pinnallisesta. Assinausena varaan itselleni oikeuden llls huomioimatta ja kommentoimatra tyhjänpäiväisiä asioita. Sen sijaan voin puhua asiaa myös smalltalkina. Voin jopa tehdä keskustelunavauksen siinä, missä muut vain höpäjävät tyhjää.
Se tyhjänpäiväinen lätinä vaan on tärkeä liima työpaikan sosiaalisissa suhteissa. Ja koska minä pidän työstäni, ja pidän työkavereistani, niin mielelläni lätisen tyhjänpäiväisiä heidän kanssaan, koska se saa heidät hyvälle tuulelle ja työt sujuvat paremmin. Kun minusta pidetään, minua halutaan auttaa silloin kun tarvitsen apua - ja työni on usein sellaista, että joudun delegoimaan (voitko Anssi mennä pitämään tuon esityksen tuonne kokoukseen, katsoin että sulla on kalenterissa aikaa?) töitä tms. Kun muut höpäjävät tyhjää, he EIVÄT halua tehdä keskustelunavauksia, vaan he haluavat hengähtää. Mutta se tilannetaju! Joskus on hyvä puhua asiaa smalltalkina, joskus se tyhjää täynnä oleva pikkupuhe onkin tärkeämpää.
Assinaisena varaan itselleni oikeuden pelata nenttien pelejä paremmin kuin he. Ja tilannetaju on jotain sellaista, jota voi opetella tiettyyn rajaan asti - ja se vaatii sen tyhjänpäiväisen lätinänkin kuuntelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ainakin pidetään ylpeänä ja kopeana. Kuulemma pelkkä hymyily jo kertoo ylimielisyydestä. ???
Ruotsissa olen jo paljon normaalimpi. Keski- ja Etelä Euroopassa olen ihan "normaali", paitsi suomalaisten tai entisten Itä-Eurooppalaisten mielestä.
Ei saa puhua totta, tai mieluummin mitään. Ei saa heilutella käsiään jne.
Diagnoosit on, kun en osaa olla.
Itseäni ei haittaa outokaan käytös, ellei olla tahallaan ilkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös esimerkiksi jos juttelee jostain asiasta, niin ei kannata keskeyttää aihetta ja alkaa kiinnittää johonkin muuhun asiaan liittymättömään (itseään kiinnostavaan) seikkaan suurta huomiota ja unohtaa se alkuperäinen jutun aihe. Se hämmentää ja ärsyttää.
Kuten esim. kun puhutaan vaikka pihalla jostain yleisestä, niin äkkiä as-piirteinen huomaa oksalla linnun ja alkaa miettiä kesken jutun ääneen mikähän lintu tuo on, on ehkä lehtosirkkunen, ei, ei olekaan kun on keltainen nokka, taitaa olla luhtakerttunen, ei sillä ei ole siivissä mustaa, luulen, että on leppälintunen. Se on sellainen laji, että viihtyy juuri tälläisellä alueella...ja linnuista jaaritteleleminen vain jatkuu.
No ehkä assin mielestä siinä pihalla on jaariteltu jostain paljon typerämmästä.
Linnut on aiheena ihan ok, jos epävirallisesti ollaan pihaparlamentissa.
Kumma kun nentit ei tajua, miten tylsiä _heidän_ puheenaiheensa usein ovat.
Ei kesken muiden jutustelun. Eikä pikkutarkkaa loputonta jaarittelua.
Jos kukaan muu ei ole kiinnostunut aiheesta niin pikkutarkasti.
Joku raja. Ja katsoa hiukan muiden ilmeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeinta näin neurotyypillisenä on suhtautua assi yms. piirteisten ihmisten kaksoisstandardeihin. Jos neurotyypillinen ihminen on möläyttelijä ja todella suora, yleensä hänelle voi myös möläytellä ja sanoa suoraan asioita. Mutta neuroepätyypillisten kanssa joutuu usein olemaan hyvin varuillaan. He itse pitävät omia mielipiteitään totuuksina ja jos olet eri mieltä loukkaantuvat, siitä ihan samasta käytöksestä joten itse käyttäytyvät koko ajan. Se on raskasta.
Neurotyypillisten kanssa siis sosiaalisissa tilanteissa tavallaan valitaan kohteliaisuuden taso ja keskustelut menee sillä tasolla. Jolloin on todella vaikea olla itse hyvin korrektisti, kun toinen sanoo taas asioita hyvin suoraan. Ja neuroepätyypilliset eivät usein koe asiaa samalla tavalla, vaan he kokevat itse puhuvansa aina totta ja toisen ihmisen olevan ilkeä.Juuri näin. Ja tämän dynamiikan näkee tässäkin keskustelussa. Aspergerit kuorossa vaativat, että kaikkien pitäisi aina puhua totta. Oikeasti he kuitenkin tarkoittavat sitä, että heillä pitäisi olla erikoislupa puhua "otta, mutta muut eivät saisi. Esimerkiksi tässä ketjussa AP pyysi neurotyypillisiä kertomaan, mitä kirjoittamattomia sääntöjä he odottavat sosiaalisissa tilanteissa noudatettavan. Kun joku rehellisesti vastasi, että silmiin on hyvä silloin tällöin katsoa, riensi toinen asperger paikalle loukkaantumaan, koska hänellä itsellään on vaikeuksia katsoa muita ihmisiä silmiin. Tästä päästäänkin niihin kirjoittamattomiin sääntöihin, joista tässä tulee yksi: jos varaat oikeuden puhua aina vain täysin rehellisesti, se on silloin oikeutus myös vastapuolelle puhua aivan yhtä rehellisesti. Toisin sanoen: jos pidät oikeutettuna sanoa keskustelukumppanille, että hän en uusi kampauksensa on ruma, on keskustelukumppanilla oikeus sanoa sinulle, että sinä olet m*lkku. Keskustelukumppanisi on tällöin oikeassa, eikä sinulla ole mitään syytä loukkaantua.
Aika harvassa on ne ihmiset, jotka suorilta käsin haukkuvat toisen ulkonäköä, vaatteita ym. Esimerkkisi ei vastaa reaalimaailmaa. Tässä on parempi esimerkki. Assi tapaa neurotyypillisen kaverinsa. Kaverilla on uusi mekko. Assi joko ei noteeraa sitä tai ei ole kiinnostunut mekosta, eikä edes mieti onko se ruma vai nätti. Kaveri ottaa itse mekon puheeksi. "Eiks oo ihana mekko, kävin viime viikolla ostamassa!". Kaveri tavallaan hakee validaatiota, ei tiedustele mielipiteitä.
Assi tulkitsee tämän kuitenkin kysymyksenä - onko mekko ihana vai ei. Assi antaa mielipiteensä, joka ei miellytä kaveria. Assilla on sen verran käytöstapoja, ettei hän (omasta mielestään) hauku mekkoa, vaan vastaa kysymykseen rehellisesti ja siloitellen. Assi saattaa sanoa vaikka: "Hmm, en tiedä, ei ole mun tyylinen." Vähän sosiaalisesti taitavampi assi saattaa lisätä vielä: "Mutta sinulle tuo mekko sopii." Omasta mielestään assi on käyttäytynyt kohteliaasti. Kaveri sen sijaan on harmissaan ja pohtii näyttääkö hän nyt ihan kauhealta kyseinen mekko päällä.
Ja assi ei muuten tavallisesti loukkaantuisi, jos roolit olisivat toisinpäin tällaisessa tilanteessa. Vain siinä tapauksessa, jos hänellä on erityisen huono itsetunto ja hän kokee asiat helposti kiusaamisena johtuen menneisyyden huonoista kokemuksista.
Ja lisäänpä vielä sen MIKSI assi ei loukkaannu vastaavassa tilanteessa. Jos olet assin ystävä, hän olettaa sinusta automaattisesti hyvää.
Psyykkisesti terve assi odottaa mutta kaikki ei ole psyykkisesti terveitä. Yksi kaikkien vaikeimmista mielenterveyden ongelmista on narsistiset tai paranoidit piirteet yhdistyneenä aspergeriin. Silloin Aspergerin takia ei osata lukea vuorovaikutustilanteita vaan lähdetään kostonhimoisena uhrina sellaisistakin tilanteista joissa vastapuoli ei ole tehnyt mitään väärää ja halunnut pelkkää hyvää.
Silloin se loukkaantumistaipumus liittyy enemmän narsismiin. Itsellänikin on yksi tällainen tuttu, ja hänen reaktionsa eroavat muista asseista kuin yö ja päivä.
Tietysti loukkaantumistaipumus liittyy narsismiin, mutta loukkaantumisen syiden epäreiluus ja randomius nenttien näkökulmasta aspergeriin. Esimerkiksi nainen menee iskemään assia, assi ei kykene viemään eteenpäin seksuaalista vuorovaikutusta yhteistyössä naisen kanssa, nainen alkaa epäröidä, alkaa kysellä enkö kelpaa, lopulta häipyy tilanteesta, loppuillasta suutelee jonkun muun kanssa. Assi tulkitsee että naisen nimenomainen ja alkuperäinen tarkoitus oli kiusata häntä vaikka nainen yritti iskeä. Assi lähtee kotiin raivoissaan, naisen kataluuden uhrina.
Lisään tähän vielä että tämä kyseinen henkilö, joka on itse kertonut olevansa Asperger, tuli kyseisen baari-illan jälkeen tänne kirjoittamaan tulikivenkatkuisen vuodatuksen siitä kuinka hänen kaltaistaan miestä haluttiin kiusata, oli ihan porukalla hänen mielestään suunniteltu koko stuntti. Kun nentti luki hänen tekstiään, oli selvää ettei assi kyennyt tulkitsemaan neurotyypillisten käytöstä oikein eikä hänellä itsellään ollut siitä mitään hajua. Se minua eniten hämmästytti. Ettei hän yhtään kyseenalaistanut omia tulkintojaan vaikka tiesi olevansa asperger.
Mä en juuri ymmärrä sosiaalisia sääntöjä. Olen kyllä enemmän asioihin orientoitunut kuin ihmisiin. Olen kuitenkin kohtelias mutta en jaksa lätistä jonnin joutavia kovinkaan kauaa. Varsinkin jos se menee yksipuoleiseksi jorinaksi toisen osapuolen osalta. Omista asioistani en juuri tykkää jutella.
Ongelmana on se että joudun usein tölvityksi ja juoruilun kohteeksi. Miksi haluaisin ollakaan sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä? Hyville ihmisille olen ystävällinen ja heitä arvostan mutta saattaa olla että jollen jostakin tykkää tai häntä arvosta niin se saattaa näkyä kasvoiltani kun en osaa sitä mitenkään peitelläkään koska en ole tekopyhä. Mielistellä en tykkää. Arvostan niitä joita arvostan mutta turhan päiväinen toisen mielistely on karseaa näyttelemistä eikä se tule mulla sydämestä.
Ymmärrän että on erilaisia ihmisiä erilaisista lähtökohdista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne kirjoittamattomat säännöt opitaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja siihen liittyvässä papautteessa.
Ja kun asperger viihtyy omissa oloissaan, ne jäävät oppimatta.
Sinä aikana asperger havainnoi muuta maailmaa ja saattaa kehittyä aivan eri polulla ja sitten ihmetellään "miten se voi olla tuossa noin hyvä ?"
Höpö höpö. Minulla on vasta aikuisiässä diagnosoitu Asperger, ja todellakin olen ollut pakotettu koko elämäni *vuorovaikutukseen ja palautteeseen*. Ihan yhtä pihalla olen yhä - näin viisikymppisenä, mitään en ole ns kirjoittamattomista säännöistä oppinut. Jos olen rehellinen, en edes usko niitä olevan olemassa; silkkaa teatteria ja mielikuvitusta. Turpaani olen sen sijaan saanut henkisesti ihmisiltä, ja ihan puhdasta kiusaamistakin osakseni.
Musta tuntuu ihan samalta vieläkin vaikka ihan hyvin pärjään yhden mielialalääkkeen turvin arjen sosialisoinnissa. Olin pikkulapsena paljon ujompia kuin nykyään ja oon perheeni ainoa virallisesti autusminkirjon diagnoosin saanut henkilö vaikka mun muuten puheliaalla äidillä on paniikkihäiriödiagnoosi.
T: M29 joka sai 8-vuotiaana aspergerdiagnoosin
Vaikka sinulla olisi eriävä mielipide kuin toisella, niin sitä ei kannata jyrkästi tuoda ilmi. Toinen asia on se että vaikka joku asia kiinnostaisi sinua paljon, se ei välttämättä kiinnosta toista, eikä pidä loukkaantua jos toinen haluaa puhua muustakin. Pitää muistaa myös kuunnella toista ja hänen mielenkiinnon aiheitaan. Veljellä asperger ja hän on näiden kanssa paininut ja osaa nykyään ottaa rennommin jos joku vaikka toteaisi että ei tykkää Harry Pottereista joka on veljen suurin kiinnostuksen kohde (aiemmin veli suuttui, ja saattoi käydä käsiksi jos joku kertoi vaikka että ei pidä Harry Pottereista)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
16-vuotiaans pienellä maalaispaikkakunnalla edelleen asuessani oivalsin lukion ensimmäisellä luokalla että jaksa enää hävetä itseäni ja outouttani tuolla pienellä maalaisjunttien asuttamalla paikkakunnalla jossa ihmiset muutenkin pyritään ahtaamaan pieneen muottiin. Luojan kiitos en asuu enää siellä eikä mulla ole enää mitään siteitä sinne. Ja joo siellä mua kiusattiin "outouteni" takia 2 vuotta oman luokan eräiden idioottien toimesta yläasteella ja jätin ydin keväällä lähtemättä meijän luokan yhteiseen leirikouluun Ahvenanmaalle ton kiusaamisen takia koska siellä pyrittiin luomaan "yhteishenkeä" meijän luokan sisälle. En katunut tippaakaan sieltä leirikoulusta pois jäämistä sillon.
-208
Jos sovitaan tapaaminen, niin olisi hyvä ilmoittaa hyvissä ajoin jos tietää myöhästyvänsä.
Kun puhut jostain asiasta, muista että keskusteluun tarvitaan vähintään 2. Eli älä pidä monologia, ja jos huomaat että toinen ei kommentoi jotain sinun mielestäni mielenkiintoista asiaa juurikaan, niin vaihda aihetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on todella paljon taka-ajatuksia. Mm joku mies voi kehua sinua, mutta vain koska haluaa (pahimmassa tapauksessa) pelkästään seksiä.
Samoin joku voi kertoa valheita tai voimakkaasti muunneltua totuutta toisesta ihmisestä, koska vihaa tätä tms. Usein taustalla on valtapeliä tms jota autisminkirjolaisten on vaikea ymmärtää.
Siinä on kyllä niin synkkää paskaa ja valehtelua. Me miehet kehutaan pääsääntöisesti ihan ilman aikeita päästä panemaan.
T: setämies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.
Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.
Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa
Silmiin katsominen lisää ihmisten välistä luottamusta. Ympäriinsä pälyilevä ihminen antaa vaikutelman valehtelusta tai huijaamisesta (koska valehtelija tai huijari ei pysty katsomaan silmiin). Jos et katso ihmistä kohti hänelle puhuessa, sinun on hyväksyttävä se, ettei hän suhtaudu sinuun neutraalisti.
Autistin kanssa keskustelu on näiden ristiriitaisten eleiden takia usein vaikeaa ja tuntuu nenteistä pahalta. Heidän aivonsa eivät pysty käsittämään outoja eleitä.
En koskaan katso silmiin. Katson kulmakarvojen väliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun alat selittää jotain innokkaasti ja perusteellisesti, muista tarkkailla, ymmärtääkö kuulija sen ja onko kiinnostunut. Jos kuulija väsyy, katse alkaa harhailla tai hän vetäytyy kauemmas.
Yritä seurata, mitä muut tekevät. Ehkä voit jossain jäljitellä heitä.
Jos et halua herättää huomiota, pukeudu samoin kuin muut ikäisesi.
Yritä pitää yhteyksiä perheeseesi, älä eristäydy.
Kysele ihmisten mielipiteitä tai esim. loukkasitko jotain käytökselläsi. Ota muutkin huomioon.
-Olen yrittänyt näin neuvoa asp-nuorelleni.
Vierailija kirjoitti:
Ne kirjoittamattomat säännöt opitaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja siihen liittyvässä papautteessa.
Ja kun asperger viihtyy omissa oloissaan, ne jäävät oppimatta.
Sinä aikana asperger havainnoi muuta maailmaa ja saattaa kehittyä aivan eri polulla ja sitten ihmetellään "miten se voi olla tuossa noin hyvä ?"
Aspergerilta puuttuu kyky lukea sanaton tiedostamatonta kommunikaatiota tai kyky on erilainen.
Ns normi-ihmisetkin tekee asian tiedostamattaan ja osa ei itse edes tiedosta asian olemassaoloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on kuule teatteria, hienovaraista sellaista.
Sori siitä ja mene hoitoon!Vaikka sinun elämäsi onkin esiintymistä ja teesentelyä, ei se toki kaikilla sitä ole 😅 Kyllä se lataamokeikka taitaa olla sinulle sopivampi.
No sieltähän se tuli! Minulle on myös Asperger huutanut suuttuessaan, että olen teeskentelijä ja esiintyjä, sieluton paska, perseennuolija, hyväksikäyttäjä ja mielistelijä! Oli viimeinen kerta kun yritin selittää sosiaalisia sääntöjä.
Olen huomannut, että joillekin AS-henkilöille on vaikeaa ymmärtää sitä, että monet neurotyypilliset haluavat aidosti huomioida toisia ja heille eläytyminen keskusteluissa esimerkiksi äänenpainojen ja ilmeiden kautta tulee luonnostaan. Se ei siis ole mitään mielistelyä, teatteria tai teeskentelyä vaan heidän normaali tapansa kommunikoida. Sama silmiin katsomisen kanssa. Eivät neurotyypilliset katso silmiin siksi, että heidän "täytyy" vaan että he kokevat saavansa sitä kautta yhteyden toiseen ihmiseen.
Tähän täytyy hieman neuroepätyypillisenä sanoa, että myös me haluamme aidosti huomioida toisia, eli tahtotila on sama. Mutta koska koemme tilanteet eri tavoin, on vaikea mielikuvitella, mikä luo erilaiselle hyväksytyksi tai kuulluksi tulemisen kokemuksen. Koska yritämme antaa toiselle sitä mikä itselle toimii. On helppo olla huomaavainen samankaltaisten kesken, koska teet toiselle sen, mitä itse toivoisit. Erilaisten kesken tämä lainalaisuus ei enää toimikaan kovin automaattisesti ja alkaa vaatia kognitiivista empatiaa.
Eli aidosta halusta ja tahtotilasta kun puhutaan, kumpi oikeasti kovemmin haluaa huomioida toista, se jolle se on helppoa eikä vaadi kummempia, vai se joka hankkii erikseen taitoja ja näkee vaivaa ottaakseen toiset huomioon. Yhtään maskaavat neuroepätyypilliset tekevät jälkimmäistä. He näkevät todellakin vaivan olla kiinnostuneita muiden preferensseistä, yrittävät tasoittaa erojen tuomaa kärsimystä ja haluavat kovasti huomioida toiset. Näkevät vaivaa yli oman luonnollisen tavan toimia. Silloinkin kun tulee virheitä tai ei aina onnistu, kaiken muun ajan on tehty aktiivisia toimia ja joustamista, huomioimista, ennakointia ym. Pyritty ottamaan huomioon erilaisten näkökulma.
Miettikääpä kohdallanne tällainen skenaario, jossa valtaosa muista olisi aspergereita. Joka päivä joutuisitte asettamaan käytöksenne siihen sopimaan, eikä olisi enemmistön valtaa kiukutella "huonosta käytöksestä". Omanne olisi sitä. Joka päivä, kaikkialla. Ja mietitään sitten uudestaan, onko linjassaan mitä vaaditaan muilta ja itseltä.
Lisäisin vielä, että tämän huomioimisen taidon saavuttaneet neuroepätyypilliset ovat lopulta huomioivampia kuin perustyypit. Koska se on mielessä jokaisessa tilanteessa, ei vain silloin kun tulee itsestään, luonnostaan. Jolloin voi jäädä toteutumatta silloin, kun ei tule. Eli vaikka sen jonkun erilaisen kanssa. Kun haluat ottaa muut huomioon niin paljon, että muutat käytöstäsi, onnistuu se sitten kyllä ihan kenen kanssa vain. Samanlaisen, erilaisen, ihan minkälaisen vaan. Koska se on ajatus, jolla kanssakäymiseen lähdetään - ota huomioon. Tässä vaiheessa sitten tulee loukkaantumista, jos muut eivät palauta palvelusta tai jopa väittävät, ettei muiden tunteet kiinnosta. Silleen, oletko tosissasi?
Normaali ihminen, jos yrität kaikkesi ottaa huomioon myös erilaiset ihmiset, olet oikeutettu toivomaan tässä vastavuoroisuutta muilta. Jos et, on tekopyhää puhua huomioimisesta, et siihen itse kykene. Koska se on vasta sitä oikeaa halua toteuttaa se asia, voimia säästelemättä. Ja sitä pyydät muilta.
Lisäisin vielä tähän enemmistö-vähemmistö asiaan yhden pointin, jota ei yleensä ajatella ellei sitä itse koeta. Kun neuroepätyypilliseltä pyydetään normaalin huomioimista, tarkoittaa se siis, että kyseessä on 9 tilannetta 10:stä. Kun neuroepätyypillinen pyytää heidän huomioimista normaaleilta, joutuvat he tekemään sitä 1/10 kohtaamisissa ja muuten voi pysyä mukavuusalueella. Eli asia ei ole suoraan verrannollinen arkipäivän tasolla, vaikka täällä on syyttelyä puolin ja toisin: "mekin joudutaan, ei mekään saada" jne. Tuomitaan neuroepätyypillisten toivomus kohtuuttomaksi, vaikka juuri sitä se ole. Random-tapaamiset tai yksittäiset ihmiset vertautuvat samanlaiseen kuormitukseen ja vaivan näköön, kuin periaatteessa jokainen kohtaaminen joka päivä. Tämähän ei ole kenenkään muun ongelma, mutta jos aidosta huomioimisesta ja halusta puhutaan, niin...
En tiedä mitä diagnooseja saisin jos menisin tutkimuksiin, mutta itse olen huomannut että ihmisten kanssa pärjää parhaiten, kun ymmärtää että jokaisella on jotain taakkaa. Aidosti kusipäisistä eli pahantahtoisista kannattaa pysyä kaukana. Muuten ei kannata liikaa leimata toisia.
Saman olen huomannut ja ja näin ajattelen itsekin. Leimat ja vastakkainasettelu on sinänsä turhaa, mutta tosiasiassa näihin ilmiöihin liittyy rakenteellisia seikkoja ja dynamiikkoja, joita on mielekästä tuoda esiin. Esimerkiksi se, että mukautumalla ja sen vaateella ehkäistään syrjintää, ei tarkoita sitä ole olemassa ilman näitä keinoja. Leimojen ja määrittelyjen välttäminen voi aiheuttaa sivutuotteena myös, ettei erilaisia kokemuksia ja tulkintoja ole olemassa. Jolloin niiden seurauksia ei muka ole olemassa. Surjintää ei ole olemassa.
Se, että kaikki voivat olla mitä ovat ilman tarvetta leimaamiselle, ei toteudu kuitenkaan. Ilmiöt vain saavat eri nimiä, ne erot jotka ovat olemassa. Ja ne oikeuttavat syrjimään, oli kyseessä tulkitsijan mielestä mikä vain nimi ilmiölle. On oltava ymmärrys siitä, että erilaisuutta on olemassa, jotta voidaan ymmärtää, mitä sen huomioimattomuus aiheuttaa. Kun sitä on olemassa. Asian sivuuttamisessa sallivuuden ja humanismin varjolla, on maaperä sen aiheuttamalle kärsimykselle. Saadaan vastakkaista, kuin mitä tavoiteltiin. Kaikilla on taakkansa, mutta joissakin taakoissa muut ovat valmiimpia auttamaan, koska ne ovat itsellekin mahdollisia. Myötätunto tulee ymmärryksestä.
Ongelma syntyy silloin, jos sinulla on taakka, mitä muut eivät taakaksi tunnista. Joudut sekä kantamaan sen yksin ilman apuja että ilman myötätuntoa. Mutta se ei ole muille mikään ongelma, toisin kuin se, jos et anna heille sitä mitä et koskaan itse saa. Huomioi, ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Mua ainakin pidetään ylpeänä ja kopeana. Kuulemma pelkkä hymyily jo kertoo ylimielisyydestä. ???
Ruotsissa olen jo paljon normaalimpi. Keski- ja Etelä Euroopassa olen ihan "normaali", paitsi suomalaisten tai entisten Itä-Eurooppalaisten mielestä.
Ei saa puhua totta, tai mieluummin mitään. Ei saa heilutella käsiään jne.
Diagnoosit on, kun en osaa olla.
Itseäni ei haittaa outokaan käytös, ellei olla tahallaan ilkeitä.
Haha! Tää oli kiva kuulla muualtakin. Itse asuin pitkään Kyproksella ja ei tullut ongelmia sikäläisten kanssa. Suomessa eri normaalit.
Minä myös suorastaan tykkään kaikista oudoista tyypeistä. Ehkä enemmän samaistumispintaa kuin normi-ihmisiin. Tai sitten myötätuntoista sympatiaa.
"Niin. Tiedän. Minä ymmärrän."
Vierailija kirjoitti:
Kun alat selittää jotain innokkaasti ja perusteellisesti, muista tarkkailla, ymmärtääkö kuulija sen ja onko kiinnostunut. Jos kuulija väsyy, katse alkaa harhailla tai hän vetäytyy kauemmas.
Yritä seurata, mitä muut tekevät. Ehkä voit jossain jäljitellä heitä.
Jos et halua herättää huomiota, pukeudu samoin kuin muut ikäisesi.
Yritä pitää yhteyksiä perheeseesi, älä eristäydy.
Kysele ihmisten mielipiteitä tai esim. loukkasitko jotain käytökselläsi. Ota muutkin huomioon.
-Olen yrittänyt näin neuvoa asp-nuorelleni.
Samat ohjeet käyvät nenteillekin.
Miksi toisia pitäisi aina ymmärtää ja huomioida jollei itse saa ymmärrystä ja huomiota takaisin? En ymmärrä sellaista ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos sovitaan tapaaminen, niin olisi hyvä ilmoittaa hyvissä ajoin jos tietää myöhästyvänsä.
Kun puhut jostain asiasta, muista että keskusteluun tarvitaan vähintään 2. Eli älä pidä monologia, ja jos huomaat että toinen ei kommentoi jotain sinun mielestäni mielenkiintoista asiaa juurikaan, niin vaihda aihetta.
Voih, niitä monologeja pitävät intomieliset, ekstrovertit nentit!
Vierailija kirjoitti:
Miksi toisia pitäisi aina ymmärtää ja huomioida jollei itse saa ymmärrystä ja huomiota takaisin? En ymmärrä sellaista ollenkaan.
👌
.. tai se huomio on vain kyräilyä/mitätöintiä/arvostelua...
Tietysti loukkaantumistaipumus liittyy narsismiin, mutta loukkaantumisen syiden epäreiluus ja randomius nenttien näkökulmasta aspergeriin. Esimerkiksi nainen menee iskemään assia, assi ei kykene viemään eteenpäin seksuaalista vuorovaikutusta yhteistyössä naisen kanssa, nainen alkaa epäröidä, alkaa kysellä enkö kelpaa, lopulta häipyy tilanteesta, loppuillasta suutelee jonkun muun kanssa. Assi tulkitsee että naisen nimenomainen ja alkuperäinen tarkoitus oli kiusata häntä vaikka nainen yritti iskeä. Assi lähtee kotiin raivoissaan, naisen kataluuden uhrina.