Lue keskustelun säännöt.
Selittäkää aspergerille ne "kirjoittamattomst säännöt" jotka kaikkien pitäisi tietää..
20.09.2023 |
Olen 30 + nainen, jolla on Asperger.
En osaa, enkä ymmärrä tänäkään päivänä näitä "kirjoittamattomia sääntöjä" ihmisten välillä.
Tämä on aiheuttanut paljon ongelmia elämääni/ihmissuhteisiini, minua on pidetty mm ylimielisenä ja vihattukin.
En kehtaa pyytää ketään perheenjäsentä/kaveria tms selittämään ns neuronormaalien "perusasioita" jotka pitäisi tietää..
En myöskään ole kertonut edes perheelleni diagnoosistani eli en oikein voi lopettaa maskaamista.
Kiitos jo etukäteen jos joku jaksaa vastata.
Kommentit (752)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään kirjoittamattomia sääntöjä vaan aspergereiltä puuttuu kyky havaita sanatonta ilmaisua. Osin muitakin vuorovaikutusongelmia. Ei ole olemassa mitään manuaalia, josta sen oppisi. Ihminen oppii peilisolujensa avulla sosiaalisuutta, mutta autismin kirjoilla ei kaiketi peilisolut toimi samoin kuin muilla. Jo käsitys, että olisi mahdollista selittää, on absurdi. Peilisolujen kautta havainnoimme toisiamme vuorovaikutuksessa. Kun joku hymyilee, me hymyilemme automaattisesti vastaan jne. Jakaminen tuottaa ongelmia asseille. Ja dissaavat siksi sitä toisilla.
On kyllä manuaaleja, itse olen lukenut paljon sosiaalipsykologiaa sekä peruspsykologiaa. Puhut nyt vaistoihin perustuvasta sympatiasta, mutta empatia on itsessään kognitiivinen prosessi. Toisen (erilaisiin) kenkiin asettumista, tietoisesti. Ja empatian kautta on mahdollista huomioida asioita vuorovaikutuksessa, jotka eivät vaadi automaattista, vaistonvaraista vastetta. Se oikeastaan vaatii sitä, muistaa että tuo toinen ei ole minä, vaan kokee ja tuntee asiat omalla tavallaan.
Monet takertuvat taas likaa havainnointiin, jolloin omat oletukset otetaan totuutena myös toisten ajatuksista, tätä kyseenalaistamatta. Luullaan, että kaikki sitten näkyy ja havaitaan, mitä on. Esim. asenne tai tunteet. Ja jos ne eivät näy, niitä ei sitten ole. Vaikka paljon peitetään ja tässä auttaa vain päättely.
Tämä nyt liittyy enemmän neurotieteisiin. On myös affektiivinen empatia ja siinä assit on heikoilla. Ja se haittaa vuorovaikutusta.
Affektiivinen empatia on uusi käsite sympatian käsitteelle. Sama asia siis. Olen perehtynyt myös neuropsykologiaan, en tiedä mitä tarkoitat neurotieteillä. Jos lääketieteen aluetta, se keskittyy pikemmin fysiologisiin mekanismeihin. Neuropsykiatria taas yhdistelee näitä. Mihin osa-alueeseen tarkalleen viittasit, vai puhummeko samasta? On totta, että sympatiahaasteet aiheuttavat hankaluuksia ja väärinkäsityksiä - siitähän tämä ketju keskustelee. Mutta koska asiaa ei voi muuttaa, auttaa kognitiivinen empatia ehdottoman paljon paikkaamaan tilannetta. Ja toki hyödyllinen taito itsessään, jossa taas moni ei ole niin vahvoilla ellei harjoittele.
Neurobiologia esimerkiksi on edistynyt huimasti ja tullut aika monitieteiseksi. Esimerkiksi Riita Hari on yksi ansioitunut siinä työssä, samoin Kai Kaila. Voi googlailla noita, jos enempi kiinnostaa.
"Vuorovaikutuksen affektiivisuus. Autismikirjon häiriöiden diagnostisiin kriteereihin kuuluvat myös puutteet sosioemotionaalisessa vastavuoroisuudessa, jotka saattavat ilmetä esimerkiksi vähäisenä tunteiden, kokemusten ja kiinnostuksenkohteiden jakamisena . Jakaminen on vuorovaikutuksen yksi keskeinen perusmotiivi , mutta sitä ei yleensä tuoda vuorovaikutuksessa esiin suoraan, vaan jakamisen tarkoitusperän ilmaisemisessa käytetään erityisiä katsekontaktin, affektiivisten ilmausten ja eleiden muotoja.
Jakamisen kommunikatiivisen motiivin tunnistaminen on tärkeää, jotta vuorovaikutuskumppanit osaavat reagoida jakamiseen asianmukaisesti. Koska autismikirjon henkilöillä on vaikeuksia sekä kehollisen toiminnan tunnistamisessa että vuorovaikutuksen kontekstin huomioimisessa, ei liene yllättävää, etteivät he aina tunnista sellaisia hetkiä, jolloin heiltä odotetaan affektiivista yhtymistä vuorovaikutuskumppanin tunnekokemukseen, kuten empatian osoittamista surun hetkellä."
Kyllä, luin artikkelin kokonaisuudessaan jo kun se aiemmin linkattiin. Koska sympatian kokemisessa ja osoittamisessa on haasteita, auttaa kognitiivinen empatia esim. tunnistamaan näitä hetkiä oppimisen, kokemusten ja mielen teorian kautta. Eli esimerkiksi vaikka itse ei piittaa muiden osan ottamisesta eikä tulisi mieleen, voi oppia sen olevan muille tärkeää ja siksi tarpeellista tehdä heidän vuoksi. Mitä laajemmin itse ymmärtää nämä erot, sitä useammin arvioi, onko kussakin tilanteessa jotain tällaisia odotuksia. Odotus ei ole, ettei niitä ole, vaan että on. Ja sitten pitää selvittää, mitä ne voisivat olla. Tätä kokonaisuutta kutsutaan maskaukseksi. Kognitiivinen empatia on sitä, että niin valitsee ja yrittää toimia. Toisin sanoen, tämä kokemuksellinen ero pidetään jatkuvasti muiden kanssa toimiessa mielessä. Kyllä, se on ylimääräinen tehtävä joka kuormittaa. Mutta se suojaa sekä omia, että muiden tunteita. Ja jos niin pystyy tekemään, ei ole oikein perusteltua syytä olla tekemättä niin. Kaikki vaikutukset huomioiden. Mutta välillä voimavarat ja tunteet vaihtelevat, eikä onnistu optimaalisesti.
Mitä vähemmän samaa välittämistä, huomioimista ja ymmärrystä saa takaisin, sitä kuormittavampaa se on. Tuntuu välillä turhalta, tyhjältä, pahalta ja epäreilulta. Mutta silti, kokonaisuus huomioiden, ei ole hyviä moraalisia perusteluja olla tekemättä niin. Koska on parempi yrittää pyrkiä yleiseen hyvään, kuin olla ihminen joka voi valita, muttei välitä yrittää. Itsensä kanssa sitä lopulta joutuu elämään, eikä voi lähteä eri teille jos näky ei miellytä.
Oon vasta aikuisena tajunnut, miten paljon teen tätä. Aitojen ihmissuhteiden muodostaminen on vaikeaa, kun yhdessäolo on joko tunteiden esittämistä, tai sitten olen vaan ilmaisematta mitään kuin joku savipaakku.
Niin, millaisen aidon ihmissuhteen haluaisit, jos siihen ei kuulu tunteita? Harrastuskaverin? Vai tarkoititko, että koet tunteita ihmissuhteessa, mutta et kykene ilmaisemaan niitä?
Olen eri, mutta ohiksena:
Tuo ennakkoluulo, että aspergereilla/autistteilla ei ole tunteita tai empatiakykyä on vanhanaikainen ja hyvin julma.
Asperger kykenee tuntemaan täysin samat tunteet kuin kantaväestöön, usein jopa paljon voimakkaampina.
Aspergereilla on vain vaikeuksia ilmaista niitä samoin kuin kantaväestöllä.
Esim rakkautta saatetaan ilmaista sanojen sijaan siivoamalla tai auttamalla jossakin muussa.
Tai jos joku on kaatunut pyörällä niin Asperger ei ensimmäisenä ihmisjoukosta mene lohduttamaan vaan voi kysellä onko ambulanssi soitettu tms.
Holy shit... Kuvasit juuri täsmälleen tämän aspergerin - lukuunottamatta sitä, että olen opetellut tavan sanoa lapsilleni JOKA PÄIVÄ, että rakastan heitä, ja halaan heitä aamuisin ja iltaisin. Ja sen olen opetellut, koska haluan kertoa myös sanallisesti heille sen, että oikeasti rakastan heitä.
Ja teen ruokaa, pesen pyykit, hoidan kouluasiat, kyyditsen kavereille, hankin jääkaappiin kivaa syötävää...
(samoin puolisolle, mutta hän ei arvosta noita käytännön tekoja - sen sijaan as-lapseni pitävät niitä arvossaan)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä? Eivät Asperger ihmiset yleensä saa mitään raivokohtauksia, varsinkaan tuntemattomien edessä!
Mistä nämä ennakkoluulot kumpuavat?
Kirjolla-sarjassa Topi sai raivareita, kun asiat eivät menneet kuten hän oli suunnitellut. Nuorempana hän oli saanut raivokohtauksia aivan pikkuasioistakin, esim. kun ravintolassa pöytään tuotu pizza oli väärän muotoinen, mutta ilmeisesti iän karttuessa raivarit olivat vähentyneet. (Vaikka jokuhan täällä jo väitti, että autisti ei voi mitenkään oppia sietämään epämiellyttäviä asioita?)
Voi oppia sietämään, mutta ne asiat eivät muutu helpommiksi tai vähemmän kuormittaviksi. Kuten tottumisen, altistumisen ja siedättymisen vaikutuksesta käy ilmeisesti monille muille. Ja yleensä täytyy sitten karsia muita kuormittavia asioita pois, jos jotain toista on välttämättä siedettävä. Jotta kokonaiskuormitus ei tee äkkivääräksi hermokimpuksi. Todennäköisesti Topikin on sekä oppinut sietämään tiettyjä juttuja että etenkin välttämään liian haastavia tilanteita.
Kyhllä aspergerkin tottuu. Ehkä se riippuu myös sitten oirekuvan laajuudesta ja kognitiivisista kyvyistä, mutta minä esimerkiksi olen oppinut olemaan (hirveästi) hermoilematta ja ahdistumatta kun joudun pitämään esityksiä sadoille ihmisille. On ihan normaalia hermoilla tuollaisessa tilanteessa, niin käy suurimmalle osalle ihmisiä! mutta siitä pääsee yli. Ja tottakai se tarkoittaa sitä, että olen karsinut elämästäni muita epämieluisia asioita. En voi koskaan asua kaupungissa, en käydä iltaravintoloissa (yökerho?mikä se on?) en kyläile missään eikä kukaan kyläile meillä. Olen hankkinut kolme kissaa ja koiran, koska niiden kanssa on helppoa henkisesti. En käy koskaan hieronnassa tai kampaajalla tai kosmetologilla, koska en voi sitää (vieraan) ihmisen kosketusta - tästäkin voin tehdä poikkeuksen, kun tuttu kosmetologi menetti hyvin läheisen ihmisen, hän tarvitsi työn tuomaa lohtua, mutta ei halunnut kohdata tuntemattomia, niin "paikkasin" hänen kalenteriaan. Hänen tarpeensa oli suurempi kuin minun ahdistukseni - minun laskelmissani.
Joskus puhun päälle, johtunee siitä tavattu paljon kärsimättömiä ihmisiä jotka eivät antaneet puhua.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että kylässä on hyvä olla noin 1-2 h. Ei kauemmin. Jos isäntäväki esimerkiksi haukottelee äänekkäästi, alkaa tehdä lasten iltatoimia tai ruokaa (jos sinua ei ole erikseen kutsuttu syömään) tms, on se yleensä merkki, että vieraiden toivotaan lähtevän. Eli liian kauan ei kannata kylässä olla.
No tämä kyllä riippuu perheestä, suvusta ja kaveripiiristä. Meidän perheessä on aina oletettu vierailujen kestävän noin 3h, ja etenkin sukulaisten kohdalla näin myös usein tapahtuu. Jos vieraat lähtevät pois alle kolmessa tunnissa, on vierailu epäonnistunut ja vieraita mahdollisesti loukattu jotenkin, jos ei ole etukäteen tiedossa että "Möttöset" eivät koskaan ole kauaa.
Vierailija kirjoitti:
Kirjakielellä puhuminen herättää huomiota ja särähtää ihmisten korvaan. Pahasti. Moni Asperger tai autisti puhuu mielellään kirjakieltä.
Siitä kannattaa kuitenkin opetella pois. Puhukaa sitä kotiseudun murrutte tai samaa murretta kuin ympäristö.. kirjakielellä puhuva ihminen on todella, siis todella oudon, kuuloinen.
Olin vuosia töissä kirjastossa ja kohtasin muutamia teini-ikäisiä asiakkaita, jotka puhuivat kirjakieltä ja näin jälkeen päin ajatellen olivat varmasti autismin kirjolla. Minusta he olivat aivan ihastuttavia, mutta muistan eräänkin työkaverin sihisseen asiakkaan lähdettyä: "En voi sietää tuota lasta!"
Kirjakielinen puhe varmasti jakaa mielipiteitä, mutta en kehottaisi opettelemaan pois siitä. Parempi on olla oma itsensä - jokainen meistä on vähän outo, ja saakin olla. Raivokohtauksista sen sijaan kannattaa opetella pois, jos suinkin pystyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä? Eivät Asperger ihmiset yleensä saa mitään raivokohtauksia, varsinkaan tuntemattomien edessä!
Mistä nämä ennakkoluulot kumpuavat?
Kirjolla-sarjassa Topi sai raivareita, kun asiat eivät menneet kuten hän oli suunnitellut. Nuorempana hän oli saanut raivokohtauksia aivan pikkuasioistakin, esim. kun ravintolassa pöytään tuotu pizza oli väärän muotoinen, mutta ilmeisesti iän karttuessa raivarit olivat vähentyneet. (Vaikka jokuhan täällä jo väitti, että autisti ei voi mitenkään oppia sietämään epämiellyttäviä asioita?)
Voi oppia sietämään, mutta ne asiat eivät muutu helpommiksi tai vähemmän kuormittaviksi. Kuten tottumisen, altistumisen ja siedättymisen vaikutuksesta käy ilmeisesti monille muille. Ja yleensä täytyy sitten karsia muita kuormittavia asioita pois, jos jotain toista on välttämättä siedettävä. Jotta kokonaiskuormitus ei tee äkkivääräksi hermokimpuksi. Todennäköisesti Topikin on sekä oppinut sietämään tiettyjä juttuja että etenkin välttämään liian haastavia tilanteita.
Kyhllä aspergerkin tottuu. Ehkä se riippuu myös sitten oirekuvan laajuudesta ja kognitiivisista kyvyistä, mutta minä esimerkiksi olen oppinut olemaan (hirveästi) hermoilematta ja ahdistumatta kun joudun pitämään esityksiä sadoille ihmisille. On ihan normaalia hermoilla tuollaisessa tilanteessa, niin käy suurimmalle osalle ihmisiä! mutta siitä pääsee yli. Ja tottakai se tarkoittaa sitä, että olen karsinut elämästäni muita epämieluisia asioita. En voi koskaan asua kaupungissa, en käydä iltaravintoloissa (yökerho?mikä se on?) en kyläile missään eikä kukaan kyläile meillä. Olen hankkinut kolme kissaa ja koiran, koska niiden kanssa on helppoa henkisesti. En käy koskaan hieronnassa tai kampaajalla tai kosmetologilla, koska en voi sitää (vieraan) ihmisen kosketusta - tästäkin voin tehdä poikkeuksen, kun tuttu kosmetologi menetti hyvin läheisen ihmisen, hän tarvitsi työn tuomaa lohtua, mutta ei halunnut kohdata tuntemattomia, niin "paikkasin" hänen kalenteriaan. Hänen tarpeensa oli suurempi kuin minun ahdistukseni - minun laskelmissani.
Olen tuo jolle vastasit ja ajattelen jokaisesta kohdasta täysin samoin kuin sinä, hyvin tuttuja juttuja ja valintoja. Juuri tuota kuitenkin tarkoitin, jos yksi osa-alue kuormittaa paljon/jatkuvasti, ei muissa voi tehdä kompromisseja. Eli ärsykkeitä vältetään sitten vapaa-ajalla ja se on ikäänkuin pakko, ei valinta (itselle on mielekästä selittää sen olevan valittu elämäntapa). Vaikka välillä elän kuin erakko, en ole erakko. Kuormitun vain normaalielämästä tavallista enemmän. Asioista, joista moni muu ei, asioista, joita moni ei ymmärrä lainkaan. Jostain on otettava palautumista ja se vaatii keskimääräistä enemmän aikaa. Itselläkin valinta on eläinten seura, se on helpompaa, lepoa hermostolle.
Muiden tarpeiden vuoksi ahdistavia asioita kyllä sietää huomattavasti sinnikkäämmin kuin omissa tunteissa ja asioissa. Siinä on se selkeä tarkoitus sietää niitä, tehtävä ja tavoite. Ja jokin velvollisuuden tunto, ei väliä onko se toinen erityisen läheinen vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjakielellä puhuminen herättää huomiota ja särähtää ihmisten korvaan. Pahasti. Moni Asperger tai autisti puhuu mielellään kirjakieltä.
Siitä kannattaa kuitenkin opetella pois. Puhukaa sitä kotiseudun murrutte tai samaa murretta kuin ympäristö.. kirjakielellä puhuva ihminen on todella, siis todella oudon, kuuloinen.
Olin vuosia töissä kirjastossa ja kohtasin muutamia teini-ikäisiä asiakkaita, jotka puhuivat kirjakieltä ja näin jälkeen päin ajatellen olivat varmasti autismin kirjolla. Minusta he olivat aivan ihastuttavia, mutta muistan eräänkin työkaverin sihisseen asiakkaan lähdettyä: "En voi sietää tuota lasta!"
Kirjakielinen puhe varmasti jakaa mielipiteitä, mutta en kehottaisi opettelemaan pois siitä. Parempi on olla oma itsensä - jokainen meistä on vähän outo, ja saakin olla. Raivokohtauksista sen sijaan kannattaa opetella pois, jos suinkin pystyy.
Kirjakielellä puhuminen voibtoki kuulostaa jostakin hyvältä. Mutta kuten huomasin itsekin, työkaverisi inhosi näitä ilmeisen aspergereja/autostisia lapsia.
Pelkästään jo kirjakielellä puhumisen vuoksi. Eli voi miettiä, miten paljon oikeastaan kirjakielellä puhuminen herättää huomiota.
Siitä kannattaa siis ehdottomasti opetella pois. Ei kukaan halua erottua massasta syrjittäväksi heti, kun avaa suunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sääntötarkalle aspergerille kirjoittamaton sääntö on se, että ihmiset toimii aina sääntöjä noudattamatta. Jos joku sanoo sulle jostain asiasta jotain, niin voit olla kohtalaisen varma ettei se pidä paikkaansa tai mieli onkin hetken päästä muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Sääntötarkalle aspergerille kirjoittamaton sääntö on se, että ihmiset toimii aina sääntöjä noudattamatta. Jos joku sanoo sulle jostain asiasta jotain, niin voit olla kohtalaisen varma ettei se pidä paikkaansa tai mieli onkin hetken päästä muuttunut.
Niinpä.
Ja jos kertoo diagnoosistaan, niin takuulla ihmiset käyttävät sitä hyödyksi.
Jopa oma perhe alkaa keksimään tapoja kiusata aspergeria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä? Eivät Asperger ihmiset yleensä saa mitään raivokohtauksia, varsinkaan tuntemattomien edessä!
Mistä nämä ennakkoluulot kumpuavat?
Kirjolla-sarjassa Topi sai raivareita, kun asiat eivät menneet kuten hän oli suunnitellut. Nuorempana hän oli saanut raivokohtauksia aivan pikkuasioistakin, esim. kun ravintolassa pöytään tuotu pizza oli väärän muotoinen, mutta ilmeisesti iän karttuessa raivarit olivat vähentyneet. (Vaikka jokuhan täällä jo väitti, että autisti ei voi mitenkään oppia sietämään epämiellyttäviä asioita?)
Voi oppia sietämään, mutta ne asiat eivät muutu helpommiksi tai vähemmän kuormittaviksi. Kuten tottumisen, altistumisen ja siedättymisen vaikutuksesta käy ilmeisesti monille muille. Ja yleensä täytyy sitten karsia muita kuormittavia asioita pois, jos jotain toista on välttämättä siedettävä. Jotta kokonaiskuormitus ei tee äkkivääräksi hermokimpuksi. Todennäköisesti Topikin on sekä oppinut sietämään tiettyjä juttuja että etenkin välttämään liian haastavia tilanteita.
Kyhllä aspergerkin tottuu. Ehkä se riippuu myös sitten oirekuvan laajuudesta ja kognitiivisista kyvyistä, mutta minä esimerkiksi olen oppinut olemaan (hirveästi) hermoilematta ja ahdistumatta kun joudun pitämään esityksiä sadoille ihmisille. On ihan normaalia hermoilla tuollaisessa tilanteessa, niin käy suurimmalle osalle ihmisiä! mutta siitä pääsee yli. Ja tottakai se tarkoittaa sitä, että olen karsinut elämästäni muita epämieluisia asioita. En voi koskaan asua kaupungissa, en käydä iltaravintoloissa (yökerho?mikä se on?) en kyläile missään eikä kukaan kyläile meillä. Olen hankkinut kolme kissaa ja koiran, koska niiden kanssa on helppoa henkisesti. En käy koskaan hieronnassa tai kampaajalla tai kosmetologilla, koska en voi sitää (vieraan) ihmisen kosketusta - tästäkin voin tehdä poikkeuksen, kun tuttu kosmetologi menetti hyvin läheisen ihmisen, hän tarvitsi työn tuomaa lohtua, mutta ei halunnut kohdata tuntemattomia, niin "paikkasin" hänen kalenteriaan. Hänen tarpeensa oli suurempi kuin minun ahdistukseni - minun laskelmissani.
Olen tuo jolle vastasit ja ajattelen jokaisesta kohdasta täysin samoin kuin sinä, hyvin tuttuja juttuja ja valintoja. Juuri tuota kuitenkin tarkoitin, jos yksi osa-alue kuormittaa paljon/jatkuvasti, ei muissa voi tehdä kompromisseja. Eli ärsykkeitä vältetään sitten vapaa-ajalla ja se on ikäänkuin pakko, ei valinta (itselle on mielekästä selittää sen olevan valittu elämäntapa). Vaikka välillä elän kuin erakko, en ole erakko. Kuormitun vain normaalielämästä tavallista enemmän. Asioista, joista moni muu ei, asioista, joita moni ei ymmärrä lainkaan. Jostain on otettava palautumista ja se vaatii keskimääräistä enemmän aikaa. Itselläkin valinta on eläinten seura, se on helpompaa, lepoa hermostolle.
Muiden tarpeiden vuoksi ahdistavia asioita kyllä sietää huomattavasti sinnikkäämmin kuin omissa tunteissa ja asioissa. Siinä on se selkeä tarkoitus sietää niitä, tehtävä ja tavoite. Ja jokin velvollisuuden tunto, ei väliä onko se toinen erityisen läheinen vai ei.
Tämä ketju on varmaankin hyödyllisin, mitä olen koskaan tältä palstalta lukenut. Tutustuin ja ihastuin vajaa vuosi sitten henkilöön, joka kertoi muutaman tapaamisen jälkeen olevansa asperger. Minusta ilmoitus oli turha, koska jokaisella meistä on joku twist.
Nyt jo ymmärrän miksi hän varoitti asiasta. Henkilö on mielestäni upea ihminen ja voin sanoa jo olevani umpirakastunut, mutta jos hän ei olisi kertonut asiasta, olisi tiemme jo eronneet. Olisin nimittäin tulkinnut ettei hän välitä minusta pätkän vertaa.
Olen oppinut myös suhtautumaan armeliaasti itselleeni, sillä olen ajatellut olevani jotenkin huono, kun hyvin sosiaalisen työni vastapainoksi haluan viikonloppuisin ja lomilla erakoitua ja välttää ihmiskontakteja. Olenkin vain sosiaalinen introvertti, ei sen kummenpaa!
Tässä ketjussa on monia asioita, jotka tunnistan kumppanissasi. Olemme oikeastaan ihan perfect match, kun kumpikin tarvitsee säännöllisesti vetäytymistä omaan luolaan.
Kannattaa muistaa, että ei ole liian kohtelias. Nykyaikana eivät enää ne hyvät tavat ole NIIN arvostettuja kuin vaikka 20-30 vuotta sitten.
Moni Asperger on käsittääkseni opetellut käytöstapoja vaikka kuinka. Mutta jatkuva ovien availu muille/jatkuva kiittely/anteeksipyyntely tai jatkuva avun tarjoaminen eivät ole nykyaikana muuta kuin outoutta. Hyvät tavat ovat melkein kuolleet sukupuuttoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joustavuutta jokaisen on tärkeää opetella. Eli ei mennä ne omat rutiinit edellä.
Tuli mieleen itse Aspergerin läheisensä, että ihmiset usein valehtelevat. Omaa läheistäni on pilkattu usein ja hän uskoo helposti kaiken mitä ihmiset sanovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässähän on siis kyse siitä, että autistilta/aspergerilta puuttuu tai on heikko se "aisti", jolla "luetaan" nonverbaalisia viestejä, kuten ilmeitä, eleitä ja muuta kehonkieltä.
Ihan samalla tavalla kuin kuuro näkee, että puhut hänelle, mutta hän ei tiedä, mitä sanot, minä näen kyllä, jos isket minulle silmää, mutta en tiedä, mitä se tarkoittaa. Puhumattakaan mistään hienovaraisemmista eleistä tai ilmeistä. En ihan oikeasti huomaa niitä. Toki oppisin varmaan lukemaan ilmeitä ja eleitä, jos ne yksi kerrallaan minulle opetettaisi, mutta silloinkin osaisin vain ne ilmeet ja eleet, ja tuntemattoman ihmisen kanssa olisin edelleen yhtä "kuuro" niille nonverbaalisille viesteille kuin ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Tässähän on siis kyse siitä, että autistilta/aspergerilta puuttuu tai on heikko se "aisti", jolla "luetaan" nonverbaalisia viestejä, kuten ilmeitä, eleitä ja muuta kehonkieltä.
Ihan samalla tavalla kuin kuuro näkee, että puhut hänelle, mutta hän ei tiedä, mitä sanot, minä näen kyllä, jos isket minulle silmää, mutta en tiedä, mitä se tarkoittaa. Puhumattakaan mistään hienovaraisemmista eleistä tai ilmeistä. En ihan oikeasti huomaa niitä. Toki oppisin varmaan lukemaan ilmeitä ja eleitä, jos ne yksi kerrallaan minulle opetettaisi, mutta silloinkin osaisin vain ne ilmeet ja eleet, ja tuntemattoman ihmisen kanssa olisin edelleen yhtä "kuuro" niille nonverbaalisille viesteille kuin ennenkin.
Tämä! Tämä viesti kiteyttää täysin ne ongelmat, joita meillä aspergereilla tai autistteilla on.
On turhaa ilmeillä, kun keskustelee kanssani. Ihan vain siksi, että olen tosiaan "sokea" noille kasvojen viesteille. Sen sijaan otan sanotut sanat aina totuutena.
Kannattaa pyytää ihmisiä tarvittaessa keskeyttämään sinut, jos luennoit liikaa.
Uskon, että jossakin vaiheessa asperger voi ehkä oppia milloin on pitänyt liian pitkän luennon?
Luennointi asioista, jotka eivät kiinnosta muita on vain rasittavaa eikä se ole kunnon kommunikointia.
Kavereita, naapureita, työkavereita yms on kohteliasta tervehtiä. Verhot kuuluu avata joka päivä valoisaksi ajaksi, jotta naapurit eivät ihmettele outoa erakkoa. Yleensäkin ihmisiä on (kiltisti) lähestyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen itse Aspergerin läheisensä, että ihmiset usein valehtelevat. Omaa läheistäni on pilkattu usein ja hän uskoo helposti kaiken mitä ihmiset sanovat.
Kyllä. Ihan suoraan kusetetaan. Minä olen uskonut ties mitä, kuten että olen jonkun mielestä hyvännäköinen, jollekin tärkeä, kaikkea aivan jäätävää scheissea mikä on jälkikäteen ilmennyt silkaksi kiusaamiseksi. En vieläkään ymmärrä, mitä kyseinen henkilö sai tuosta vuosien paskanjauhannastaan, ilmeisesti jonkinlaista sadistista nautintoa. Ihmiset ovat _kuvottavia_.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stimmaus on asia, mitä ei kannata tehdä julkisesti.
Korkeintaan esim avata kättä tms taskussa.
Mutta isot liikkeet jotka näkyvät ulospäin/kasvojen oudot ilmeet tms ovat asioita, joita EI kannata tehdä.
Ne aiheuttavat kanssa ihmisissä välitöntä ahdistusta ja mietintää siitä, että mikä sinua vaivaa.
Ja valitettavasti stimmaus on yleensä sellaista, ettei se näytä kovin normaalilta.
Eli niihin omiin ilmeisiin/kehon liikkeisiin kannattaa tässäkin asiassa kiinnittää huomiota.
Mikä on stimmaus?!
Netti on keksitty, mutta tässä esim yksi linkki:
https://autismiliitto.fi/materiaalia/autismi-lehti/stimmaus-on-nerokas-…
Juu ei.
Ei tälläisiä outoja liikkeitä, ääniä tai ilmeitä julkisesti.
Tämä on tapa, josta on ehdottomasti luovuttava.
Muuten saa aivan sekopään ja hullun maineen.
Ilman mitään diagnoosia, (eiköhän se kohta tuu) silmiin katsominen on minulla ainakin ollut aina todella tuskaista. Kiitos karsastuksen, joka kylläkin on korjattu, mutta itsestä vielä tuntuu että se on olemassa. Koen silmiin tuijottamisen suorastaan vihamielisenä. Sitä vain odottaa sitä vähemmän mairittelevaa kommenttia silmistä, kuten ennen vanhaan. Treenattu on katsekontaktia, että jotenkin onnistuu ns "normielämässä"...
Herkästi innostuvana puhun myös vahingossa muiden päälle, ja yritän myös opetella kuuntelemaan.
Kyllä tässä alkaa tuntua, että loppuelämän voisi viettää jossakin tynnyrissä. 😁