Onko tällainen raivo normaalia?

Minusta huutaminen on vielä normaalia joskus harvoin kun suuttuu tosissaan. Mutta nyrkillä lyöminen (edes seinään), tuolien heittely yms. fyysinen raivoaminen ei enää ole, vaan kertoo jostain vihanhallintaongelmista ja voi olla merkki vaarallisuudesta. Sellainen ihminen saattaa hyvin joku kerta vihoissaan hetken mielijohteesta jopa tappaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kokemusta on tuollaisesta, lapsen näkökulmasta. Toinen vanhemmista ei oikein osannut hallita vihaansa ja oli pääosin kiva ja rauhallinen ja sitten joku ihan olematon asia sai hermostumaan ja sitten huusi kun heikkopäinen, hyvin kuvaa tuo napsahtaminen sitä. Ei ollut kaukana varmasti se, että olisi hajottanut paikkoja tms. Itse en erityisesti sitä pelännyt, en edes lapsena, mutta vanhemman puoliso koki tuon tosi ahdistavana. Lapsen näkökulmasta kuitenkin oli niin, että tuo itseään rauhallisena ja asiallisesti riitelevänä pitävä puoliso koko ajan kuittaili ja ivaili silleen hienovaraisesti toisen asioista ja tavoista ja sitten oli tosi uhri kun toinen napsahti. Ilmapiiri oli siis tosi myrkyllinen ja kumpikaan ei tainnut oikein osata riidellä aikuismaisesti.

Mutta, jos mitään väkivallan uhkaa on, minusta asialle pitää tehdä jotain, joko pariterapiaa tai lyömätön linjaa tai vastaavaa tai sitten erilleen muutto. Jos taas raivo kohdistuu muuten kuin toisiin ihmisiin (tai eläimiin) nin kukaan ulkopuolinen ei voi tietää, mitä sä ap kestät.

Itse siedän huutamisenkin, koska itsekin huudan, ei sieltä lapsuuskodin mallista mitään hyvää jäänyt ja yritän kyllä työstää sitä, itse en kestäisi sellaista marttyyriksi heittäytymistä tai jatkuvaa ilkeilyä yhtään, mielummin se huutaminen. Jos taas joka kerta huutaminen pelottaa, ei se ole ok.

Väitän että aika monella on tosi huonoja malleja lapsuudesta tai muuten ja ei osata riidellä fiksusti. Raja menee siinä, ettei kenenkään pitäisi pelätä kotonaan yhtään eikä koskaan.

Jotkuthan tekevät tuota, että tahallaan provosoivat ja ärsyttävät, sitten uhriutuvat kun toinen suuttuu. Todella toksista käytöstä molemmilta osapuolilta.

Varmaan ehkä joku 10% ihmisistä osaa käsitellä ristiriitatilanteita ja vihaa oikeasti rakentavalla tavalla, ilman että tukahduttaa sitä, kynnysmattoilee, kokee pelkoa, vihaa, raivoaa jne. Masennuskin on monesti ilmaisematta jäänyttä vihaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et oikeasti voi olla tosissasi että mies on muuten IHAN HYVÄ. Tuollainen käytös ei todellakaan ole normaalia eikä sitä pidä jäädä katselemaan, vaikka miten olisi seksiä ja hyviä hetkiä. Tee palvelus lapsellesi ja itsellesi ja lähde suhteesta. On ajan kysymys, milloin sinulle käy todella huonosti. Tai lapsellesi, jos hän sattuu provosoimaan sopivassa kohdassa.

Lapsemme on siis juuri täysi-ikäistynyt. Aina ollut lapselle hyvä isä. Olet ihan oikeassa, että mielelläni keksisin tälle jonkun ihan luonnollisen selityksen ja kaikki voisi jatkua normaalisti 😭😭 Vaikka ei tämä tietenkään voi näin jatkua.

Ap

Et sinä voi mitään selitystä löytää, miehen on löydettävä se ihan itse tykönään.

No en kyllä kuuntelisi jos mies raivoaisi aggressiivisena ja huutaisi minulle      t  u   r   p   a     kiinni     k * r p ä...  Kuulostaa teiniltä.

Vierailija kirjoitti:

Mutta nyrkillä lyöminen (edes seinään), tuolien heittely yms. fyysinen raivoaminen ei enää ole, vaan kertoo jostain vihanhallintaongelmista ja voi olla merkki vaarallisuudesta. Sellainen ihminen saattaa hyvin joku kerta vihoissaan hetken mielijohteesta jopa tappaa. 

Miksi se sitä kahvinkeittimen lasikannua suutuspäissään hakkaa keittiön pöytään kiihtyneessä mielen tilassa? Onko se jotain lisäteatteria suuttumiselle?

Vierailija kirjoitti:

Kokemusta on tuollaisesta, lapsen näkökulmasta. Toinen vanhemmista ei oikein osannut hallita vihaansa ja oli pääosin kiva ja rauhallinen ja sitten joku ihan olematon asia sai hermostumaan ja sitten huusi kun heikkopäinen, hyvin kuvaa tuo napsahtaminen sitä. Ei ollut kaukana varmasti se, että olisi hajottanut paikkoja tms. Itse en erityisesti sitä pelännyt, en edes lapsena, mutta vanhemman puoliso koki tuon tosi ahdistavana. Lapsen näkökulmasta kuitenkin oli niin, että tuo itseään rauhallisena ja asiallisesti riitelevänä pitävä puoliso koko ajan kuittaili ja ivaili silleen hienovaraisesti toisen asioista ja tavoista ja sitten oli tosi uhri kun toinen napsahti. Ilmapiiri oli siis tosi myrkyllinen ja kumpikaan ei tainnut oikein osata riidellä aikuismaisesti.

Mutta, jos mitään väkivallan uhkaa on, minusta asialle pitää tehdä jotain, joko pariterapiaa tai lyömätön linjaa tai vastaavaa tai sitten erilleen muutto. Jos taas raivo kohdistuu muuten kuin toisiin ihmisiin (tai eläimiin) nin kukaan ulkopuolinen ei voi tietää, mitä sä ap kestät.

Itse siedän huutamisenkin, koska itsekin huudan, ei sieltä lapsuuskodin mallista mitään hyvää jäänyt ja yritän kyllä työstää sitä, itse en kestäisi sellaista marttyyriksi heittäytymistä tai jatkuvaa ilkeilyä yhtään, mielummin se huutaminen. Jos taas joka kerta huutaminen pelottaa, ei se ole ok.

Väitän että aika monella on tosi huonoja malleja lapsuudesta tai muuten ja ei osata riidellä fiksusti. Raja menee siinä, ettei kenenkään pitäisi pelätä kotonaan yhtään eikä koskaan.

Meillä on muutoin mukavaa yhdessä ja siksi sitä s*ksiäkin edelleen on. Myönnän olevani tuollainen kuittailija väsyneenä. Pyrin kuitenkin kiinnittämään huomiota siihen, että en väsyneenä alkaisi valittaa mistään, mutta kuten sanoin; en ole pyhimys. Mikään säännöllinen nalkuttaja en ole, sen voin rehellisesti sanoa. Huonona päivänä myönnän kyllä olevani.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo, ettei tee tuota lapsen ollessa kotosalla, kertoo kyllä se, että pystyy hallitsemaan tunteensa tarvittaessa.

On huono, jos ristiriitoja ei voi jutella auki, vaan mies "hiljentää" sinut/epämieluiset jutut raivoamalla.

Olet tätä nyt sietänyt aika pitkään, tuleeko se sen kummemmaksi, vaikka sietäisi vielä toiset 20 vuotta?

Sepä juuri, kun riidat jää sitten ikäänkuin auki. Mies alkaa vain parin päivän päästä käyttäytyä kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. En minä siis halua lisää riidellä, vaan puhua asiat halki.

Erittäin hyviä huomioita sinulla.

Ap

Sellaisen kuvan saan, että mies on oppinut raivoamisella lopettamaan epämukavasta asiasta keskustelun. Se, ettei ristiriidasta enää puhuta, on tavallaan se palkinto, lopputulema.

Hermostuuko, vaikka sanoisit ihan tavallisesti jostain hänelle epäedullisesta tai ikävästä asiasta? Vai tuleeko tuo raivo vain, jos sanot hänen mielestään liian tiukasti?

Joka tapauksessa epäkypsää käytöstä 4-kymppiseltä. Samalla lailla esim. mykkäkoulu on valtapeliä, jolla pyritään vaikuttamaan toiseen. Parisuhteen pitäisi olla tasavertainen ja toinen toista tukeva. Jos asioista pitää vaieta raivarin pelossa, on jotain pielessä.

Toki vain sinä tiedät, mikä on liikaa, ja missä omat rajasi menevät. Olisiko noista raivareita mahdollista keskustella jälkeenpäin tunteiden tasaannuttua, vai mies pystyykö puhumaan asiasta ollenkaan?

Tilanne yleensä lopulta eskaloituu riidaksi. Alkaa sillä, että yritän sanoa normaalisti. Keskustelu kiihtyy pian väittelyksi ja sitten mies napsahtaa. Yleensä tässä vaiheessa olemme keskustelleet/väitelleet noin 10minuuttia. Yritän puolustaa itseäni ja vetää rajoja, mutta ei se toimi yhtään. Tuskin hän edes kuuntelee enää siinä vaiheessa. Kaava on oikeastaan aina sama.

Jälkeenpäin saattaa joskus pyytää anteeksi, mutta ei puhu asiasta enempää. Ei tuo raivokaan minua haittaisi, kun vaan jättäisi nuo eräänlaiset pelottelut pois. Nuo paikkojen hakkaamiset, ym

Ap

"yritän sanoa normaalisti. Keskustelu kiihtyy pian väittelyksi"

"keskustelleet/väitelleet noin 10minuuttia. Yritän puolustaa itseäni ja vetää rajoja"

Yritätkö siis puolustaa itseäsi vai "sanoa normaalisti"

Jep mielenterveysongelmaisen aivoakrobatiaa!

En kyllä tiedä, miten jostain siivoamisesta ajautuu tulisiin riitoihin aina vain. Sanot: "Kulta, meillä on päässyt kämppä vähän sotkuiseksi. Siivotaanko päivällisen jälkeen yhdessä tunti, ja mennään sitten saunaan?" Ei varmaan synny riitaa.

(Ja kyllä, tiedän että väsyneenä voi tiuskaistakin, mutta ap:n olisi hyvä miettiä miten rikkoo riidan kaavan, jos se on aina sama. Ilmoitat vaikka max minuutin nahinan jälkeen, että käyt lenkillä ja viivyt pois tunnin ja olisi mahtava ylläri jos sillä aikaa on tiskattu. Riita ei ylly huudoksi. Tai mitä vain uutta.)

Melkein yhtä paljon ärsyttää nuo ap:n kaltaiset tyhmät hissukkanaiset kuin niiden raivoavat miehetkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta nyrkillä lyöminen (edes seinään), tuolien heittely yms. fyysinen raivoaminen ei enää ole, vaan kertoo jostain vihanhallintaongelmista ja voi olla merkki vaarallisuudesta. Sellainen ihminen saattaa hyvin joku kerta vihoissaan hetken mielijohteesta jopa tappaa. 

Miksi se sitä kahvinkeittimen lasikannua suutuspäissään hakkaa keittiön pöytään kiihtyneessä mielen tilassa? Onko se jotain lisäteatteria suuttumiselle?

Öö... Siis mitä lasikannua?

Provosoitko miestä jotenkin? vai onko hän aina napsahdellut?

Minusta tuollainen raivoaminen olisi pelottavaa enkä ottaisi sitä vastaan mieheltä yhtään. 

Minäkin sanoisin että jotain masennusta, uupumusta tms miehellä on jos tunteet tulee noin rajuina. 

Jos ei normaali keskustelu auta, suosittelen eroa. Ei kannata itseään uhrata toisen riehumiselle.

Vierailija kirjoitti:

Melkein yhtä paljon ärsyttää nuo ap:n kaltaiset tyhmät hissukkanaiset kuin niiden raivoavat miehetkin.

No tuolla on varmaan mielenkiintoisempiakin ketjuja sinulle

Ap

Äijän pitäisi saada rooli kummeli sketseihin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse herkästi tukahdutan negatiivisia tunteitani, siedän ja kestän ja tuen ja autan, kunnes olen ihan täynnä ja tekee vain mieli repiä joku kappaleiksi. Minulla on selkeitä ongelmia pitää rajani ja tuoda kielteiset asiat esille rauhallisesti. Lapsena piti olla "kiltti tyttö" joten en osaa ilmaista vihan tunteita fiksusti. Vaikka tiedän asian, niin raivon hillitseminen on hirveän vaikeaa (koskaan en ole satuttanut ketään, en edes juuri huutanut, mutta suorastaan sihisen vihasta kun kuppi menee nurin).

Mieheni on myös tämmöinen kaikkia auttava tukipilari. Ehkä hällä on jotain tällaista kuin sulla.. Sen tiedän ettei hänen lapsuuden kodissaan tunteita näytetty ja isäpuolta piti pelätä. Ja sen ymmärränkin, että tästä syystä ei osaa näyttää tunteitaan. Tai no sitä vihaa osaa. Mutta ei vissiin osaa sanoittaa ajoissa... Olen pyytänyt kyllä, että minulle saa sanoa suoraan ja kritisoida, enkä siitä loukkaannu.

Ap

Ei osaa näyttää tunteitaan, mutta osaa näyttää tunteitaan.

"minulle saa sanoa suoraan ja kritisoida" "Yritän puolustaa itseäni ja vetää rajoja" "keskustelleet/väitelleet noin 10minuuttia"

Sinulle saa siis sanoa suoraan ja kritisoida, mutta et osaa ottaa viestiä perille, vaan alat väittämään mieluummin vastaan.

Eihän sinussa voi olla mitään vikaa... semmosia ne mielenterveysongelmat on :/

Eihän niitä muuten ongelmiksi kutsuttaisi.

Huomaa, että sinä hyvä trollipollinen, olet kyllä mielenterveysongelmien kokemusasiantuntija. Enemmän kirjoituksesi kertovat itsestäsi kuin apstä.

Vaikka itselläsi olisi kurja ja mitätön olo, olisi trollaamisen sijaan pidemmän päälle parempi hakea apua tai vaikka yrittää luoda ihmissuhteita ihan irl. Muiden kiusaaminen netissä on vaan _niin_ lapsellista ja epäkypsää.

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä muilla ollut tällaista/muita kokemuksia tällaisesta? Onko mikään auttanut?

Ap

Ei mikään.

No ei ole normaalia. Meillä ei koskaan raivota eikä huudeta, eikä varsinkaan rikota mitään. 25 vuotta ollaan oltu yhdessä, joskus on erimielisyyksiä mutta selvitetään ne rauhallisesti puhumalla.

Minulle riittäisi yksi kerta tuollaista käytöstä, suhde loppuisi siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo, ettei tee tuota lapsen ollessa kotosalla, kertoo kyllä se, että pystyy hallitsemaan tunteensa tarvittaessa.

On huono, jos ristiriitoja ei voi jutella auki, vaan mies "hiljentää" sinut/epämieluiset jutut raivoamalla.

Olet tätä nyt sietänyt aika pitkään, tuleeko se sen kummemmaksi, vaikka sietäisi vielä toiset 20 vuotta?

Sepä juuri, kun riidat jää sitten ikäänkuin auki. Mies alkaa vain parin päivän päästä käyttäytyä kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. En minä siis halua lisää riidellä, vaan puhua asiat halki.

Erittäin hyviä huomioita sinulla.

Ap

Sellaisen kuvan saan, että mies on oppinut raivoamisella lopettamaan epämukavasta asiasta keskustelun. Se, ettei ristiriidasta enää puhuta, on tavallaan se palkinto, lopputulema.

Hermostuuko, vaikka sanoisit ihan tavallisesti jostain hänelle epäedullisesta tai ikävästä asiasta? Vai tuleeko tuo raivo vain, jos sanot hänen mielestään liian tiukasti?

Joka tapauksessa epäkypsää käytöstä 4-kymppiseltä. Samalla lailla esim. mykkäkoulu on valtapeliä, jolla pyritään vaikuttamaan toiseen. Parisuhteen pitäisi olla tasavertainen ja toinen toista tukeva. Jos asioista pitää vaieta raivarin pelossa, on jotain pielessä.

Toki vain sinä tiedät, mikä on liikaa, ja missä omat rajasi menevät. Olisiko noista raivareita mahdollista keskustella jälkeenpäin tunteiden tasaannuttua, vai mies pystyykö puhumaan asiasta ollenkaan?

Tilanne yleensä lopulta eskaloituu riidaksi. Alkaa sillä, että yritän sanoa normaalisti. Keskustelu kiihtyy pian väittelyksi ja sitten mies napsahtaa. Yleensä tässä vaiheessa olemme keskustelleet/väitelleet noin 10minuuttia. Yritän puolustaa itseäni ja vetää rajoja, mutta ei se toimi yhtään. Tuskin hän edes kuuntelee enää siinä vaiheessa. Kaava on oikeastaan aina sama.

Jälkeenpäin saattaa joskus pyytää anteeksi, mutta ei puhu asiasta enempää. Ei tuo raivokaan minua haittaisi, kun vaan jättäisi nuo eräänlaiset pelottelut pois. Nuo paikkojen hakkaamiset, ym

Ap

"yritän sanoa normaalisti. Keskustelu kiihtyy pian väittelyksi"

"keskustelleet/väitelleet noin 10minuuttia. Yritän puolustaa itseäni ja vetää rajoja"

Yritätkö siis puolustaa itseäsi vai "sanoa normaalisti"

Jep mielenterveysongelmaisen aivoakrobatiaa!

En kyllä tiedä, miten jostain siivoamisesta ajautuu tulisiin riitoihin aina vain. Sanot: "Kulta, meillä on päässyt kämppä vähän sotkuiseksi. Siivotaanko päivällisen jälkeen yhdessä tunti, ja mennään sitten saunaan?" Ei varmaan synny riitaa.

(Ja kyllä, tiedän että väsyneenä voi tiuskaistakin, mutta ap:n olisi hyvä miettiä miten rikkoo riidan kaavan, jos se on aina sama. Ilmoitat vaikka max minuutin nahinan jälkeen, että käyt lenkillä ja viivyt pois tunnin ja olisi mahtava ylläri jos sillä aikaa on tiskattu. Riita ei ylly huudoksi. Tai mitä vain uutta.)

Katos kun ap on nk. "väittelijä".

Kaikesta pitää tehdä väittely.

Ap:lle parisuhde tarkoittaa sitä, että väittelykumppani aina lähellä.

Vierailija kirjoitti:

Provosoitko miestä jotenkin? vai onko hän aina napsahdellut?

Normaalia väittelyä, riitelyä. En mitenkään provosoi, valitan, kuten esimerkiksi tänään, kodin sotkuisuutta. Pyydän häntä tekemään enemmän. Hän on sitä mieltä, että tekee tarpeeksi ja minun pitää vaan kestää. Ei hänellä ole aikaa enempää kotona siivota. Ja koti on oikeasti läävä; mies on ottanut koiranpennun joka on nyt vilkkaimmassa iässään. Pissii, kakkii, sotkee, tuhoaa paikkoja minkä ehtii. En ole mikään siivousintoilija, mutta täällä ei voi enää liikkua normaalisti. Käskin hänen hoitaa asian.

Ap

Miksi siedät tuollaista? Itsesuojeluvaistosi ei toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öö... Siis mitä lasikannua?

Kahvinkeittimen kannua. Kun kirjoitit että, suutuspäissään kahvia laittaessa paukuttaa sitä pöytään jos on riita päässä tai hermostunut aiemmasta pahasta riidasta. Älä nyt sitä kannua hajota.