Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko tällainen raivo normaalia?
18.09.2023 |
Jos riitelemme, mies "napsahtaa." Jos on ratissa, ajaa vaarallisesti, lyö nyrkillä oveen reiän, kaataa tuolin, lyö nyrkillä seinään/pöytään, jne, pitelee päätä käsiensä välissä ikäänkuin sekoaisi, kun hän on saanut asiansa huudettua, alkaa minulle huuto "turpa kiinni, turpa kiinni k*rpä!!! Nyt et sano enää mitään!!!" Lopulta syyttää minua käytöksestään, minusta tuntuu kuin olisin ollut viimeiset 20 vuotta syyllinen kaikkeen.
Minua huolestuttaa, että mitä tekee lopulta minulle vihapäissään. Pelottaa aika jolloin aikuistuva lapsemme ei enää asu kotona.
Viimeisin raivokohtaus oli tänään kun valitin hänelle kotimme sotkuisuudesta. Koko paikka on ihan kirjaimellisesti läävä eikä vapaapäivät tunnu palauttavilta kun työmaa on koko ajan silmien alla.
Mies ollut viimeksi töissä kesäkuussa ja aloittaa työt loppuvuodesta. Minä olen juuri toipunut masennuksesta. Sain töistä lisää tunteja, kun elämisen kulut on kasvaneet niin paljon. Tuntuu vain vieläkin, että väsyttää ja vapaapäivät tekisi mieli vain maata.
Muuten mies on hyvä. Ihan hellä ja huomaavainen, mutta ei puhu. S*ksiä on. Pitkä suhde, yli 20 vuotta.
Mitä minä teen????
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
Tiedät itsekin että ei ole lainkaan normaalia. Et kysyisi sitä muuten täällä.
Ap on keksinyt, miten miehen saa raivostumaan kerta toisensa jälkeen ja nyt se painelee raivonappulaa ja hakee palstalaisilta hullu diagnoosia.
Voin antaa palstadiagnoosin ap:lle F60.8
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedät itsekin että ei ole lainkaan normaalia. Et kysyisi sitä muuten täällä.
Ap on keksinyt, miten miehen saa raivostumaan kerta toisensa jälkeen ja nyt se painelee raivonappulaa ja hakee palstalaisilta hullu diagnoosia.
Voin antaa palstadiagnoosin ap:lle F60.8
Kyllä! Ja mielessään myhäilee että voi kun on heikko mies. Ja eikun tökkimään lisää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedät itsekin että ei ole lainkaan normaalia. Et kysyisi sitä muuten täällä.
Ap on keksinyt, miten miehen saa raivostumaan kerta toisensa jälkeen ja nyt se painelee raivonappulaa ja hakee palstalaisilta hullu diagnoosia.
Voin antaa palstadiagnoosin ap:lle F60.8
Kyllä! Ja mielessään myhäilee että voi kun on heikko mies. Ja eikun tökkimään lisää!
Ihan standardi F60.8 käytösmalli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ikinä opi ymmärtämään naisia, jotka ovat hengenvaarallisessa avioliitossa raivoavan miehen kanssa. Sitten kun pääsevät hänestä eroon on heti uusi mies kierrossa. Haetteko jännitystä elämään, että kuka niistä jatkuvasti vaihtuvista miehistä tekee teille todella pahaa? Mitä vikaa yksin rauhallisesti asumisessa on? Pitääkö olla jatkuvasti jännitystä elämässä odottaa, koska uusi mies napsahtaa? Minulle riittäisi yksi huono kokemus ja luottamus kaksin kotona olemiseen jonkun miehen kanssa ei tulisi kuuloonkaan. Minulla onkin itsesuojeluvaisto.
Itse olen onnekas ja minulla on oikeasti ihan paras, kiltein, rauhallisin ja fiksuin mies, joka on myös paras ystäväni. Silti ymmärrän hyvin apn tilannetta! Pitkä suhde, ja käytös ei ole alussa ollut tällaista. Lapset, asuntolaina, pitkähköt välit miehen napsahduksissa, muutoksen ja tuntemattoman tulevaisuuden pelko, taloudelliset seikat, tottumus (ehkä jo lapsuudesta opitut mallit?), miten ystävät/sukulaiset suhtautuvat, huono itsetunto... Onhan nuita, ja Ap ei ole syyllinen miehen käytökseen.
Vertauksena se juttu sammakosta, jota hiljalleen keitetään. Se tottuu tilanteeseensa, kun alussa vesi oli ihan kylmää ja sitten vain asteen lämpöisempää, ja taas vain asteen..jne.
Positiivista, että Ap edes nyt miettii näitä!
Tuo sammakkovertaus oli hyvä. Naisilla vaan pitäisi olla rohkeutta ekan napsahduksen läpi nähdä, etteivät ne yhteen kertaan jää. Miehet raivoissaan tappavat vaimojaan. Ekasta kerrasta ero vaikka olisi mitä lainoja sun muuta meneillään. Niiden selvittämiseen saa apua. Kuollut vaimo ei herää henkiin.
Ja hyvä ettei jää. Teidän hirviömäinen kieli on vaarallisempi ase kuin terävinkään veitsi mutta sillä suoritetusta teurastuksesta ette saa rangaistusta. Ellei miehellä napsahda yli jolloin saatte mitä kerjäsittekin ja vielä enemmän!
Hanki apua, et ole terve.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ikinä opi ymmärtämään naisia, jotka ovat hengenvaarallisessa avioliitossa raivoavan miehen kanssa. Sitten kun pääsevät hänestä eroon on heti uusi mies kierrossa. Haetteko jännitystä elämään, että kuka niistä jatkuvasti vaihtuvista miehistä tekee teille todella pahaa? Mitä vikaa yksin rauhallisesti asumisessa on? Pitääkö olla jatkuvasti jännitystä elämässä odottaa, koska uusi mies napsahtaa? Minulle riittäisi yksi huono kokemus ja luottamus kaksin kotona olemiseen jonkun miehen kanssa ei tulisi kuuloonkaan. Minulla onkin itsesuojeluvaisto.
Itse olen onnekas ja minulla on oikeasti ihan paras, kiltein, rauhallisin ja fiksuin mies, joka on myös paras ystäväni. Silti ymmärrän hyvin apn tilannetta! Pitkä suhde, ja käytös ei ole alussa ollut tällaista. Lapset, asuntolaina, pitkähköt välit miehen napsahduksissa, muutoksen ja tuntemattoman tulevaisuuden pelko, taloudelliset seikat, tottumus (ehkä jo lapsuudesta opitut mallit?), miten ystävät/sukulaiset suhtautuvat, huono itsetunto... Onhan nuita, ja Ap ei ole syyllinen miehen käytökseen.
Vertauksena se juttu sammakosta, jota hiljalleen keitetään. Se tottuu tilanteeseensa, kun alussa vesi oli ihan kylmää ja sitten vain asteen lämpöisempää, ja taas vain asteen..jne.
Positiivista, että Ap edes nyt miettii näitä!
Tuo sammakkovertaus oli hyvä. Naisilla vaan pitäisi olla rohkeutta ekan napsahduksen läpi nähdä, etteivät ne yhteen kertaan jää. Miehet raivoissaan tappavat vaimojaan. Ekasta kerrasta ero vaikka olisi mitä lainoja sun muuta meneillään. Niiden selvittämiseen saa apua. Kuollut vaimo ei herää henkiin.
Ja hyvä ettei jää. Teidän hirviömäinen kieli on vaarallisempi ase kuin terävinkään veitsi mutta sillä suoritetusta teurastuksesta ette saa rangaistusta. Ellei miehellä napsahda yli jolloin saatte mitä kerjäsittekin ja vielä enemmän!
Hanki apua, et ole terve.
Teen huomion naisellisesta väkivallan käytöstä siis olen mielisairas. Selvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ikinä opi ymmärtämään naisia, jotka ovat hengenvaarallisessa avioliitossa raivoavan miehen kanssa. Sitten kun pääsevät hänestä eroon on heti uusi mies kierrossa. Haetteko jännitystä elämään, että kuka niistä jatkuvasti vaihtuvista miehistä tekee teille todella pahaa? Mitä vikaa yksin rauhallisesti asumisessa on? Pitääkö olla jatkuvasti jännitystä elämässä odottaa, koska uusi mies napsahtaa? Minulle riittäisi yksi huono kokemus ja luottamus kaksin kotona olemiseen jonkun miehen kanssa ei tulisi kuuloonkaan. Minulla onkin itsesuojeluvaisto.
Itse olen onnekas ja minulla on oikeasti ihan paras, kiltein, rauhallisin ja fiksuin mies, joka on myös paras ystäväni. Silti ymmärrän hyvin apn tilannetta! Pitkä suhde, ja käytös ei ole alussa ollut tällaista. Lapset, asuntolaina, pitkähköt välit miehen napsahduksissa, muutoksen ja tuntemattoman tulevaisuuden pelko, taloudelliset seikat, tottumus (ehkä jo lapsuudesta opitut mallit?), miten ystävät/sukulaiset suhtautuvat, huono itsetunto... Onhan nuita, ja Ap ei ole syyllinen miehen käytökseen.
Vertauksena se juttu sammakosta, jota hiljalleen keitetään. Se tottuu tilanteeseensa, kun alussa vesi oli ihan kylmää ja sitten vain asteen lämpöisempää, ja taas vain asteen..jne.
Positiivista, että Ap edes nyt miettii näitä!
Tuo sammakkovertaus oli hyvä. Naisilla vaan pitäisi olla rohkeutta ekan napsahduksen läpi nähdä, etteivät ne yhteen kertaan jää. Miehet raivoissaan tappavat vaimojaan. Ekasta kerrasta ero vaikka olisi mitä lainoja sun muuta meneillään. Niiden selvittämiseen saa apua. Kuollut vaimo ei herää henkiin.
Ja hyvä ettei jää. Teidän hirviömäinen kieli on vaarallisempi ase kuin terävinkään veitsi mutta sillä suoritetusta teurastuksesta ette saa rangaistusta. Ellei miehellä napsahda yli jolloin saatte mitä kerjäsittekin ja vielä enemmän!
Hanki apua, et ole terve.
Teen huomion naisellisesta väkivallan käytöstä siis olen mielisairas. Selvä.
Sosialismissa sosialistien kritisoinnista joutui pakkohoitoon joko feminsmin kanssa ollaan samalla asteella, naisten kritisoinnista pakkohoitoon?
Ei juuri tuon miehen kanssa enää mikään auta.
Mutta yleisesti, jos henkilö ei osaa ilmaista itseään? Kaikkia suututtaa joskus, mutta sen voi purkaa terveellä tavalla. Erityisen tärkeää on osata sanoittaa. Sanoa mikä suututtaa. Kuunnella.
Ei kaikki miehet ole käsitelleet kaikkea. Voi olla isojakin möykkyjä.
Terveessä vuorovaikutuksessa kuunnellaan ja tullaan kuulluksi. Vuorovaikutusta voi harjoitella tietoisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ikinä opi ymmärtämään naisia, jotka ovat hengenvaarallisessa avioliitossa raivoavan miehen kanssa. Sitten kun pääsevät hänestä eroon on heti uusi mies kierrossa. Haetteko jännitystä elämään, että kuka niistä jatkuvasti vaihtuvista miehistä tekee teille todella pahaa? Mitä vikaa yksin rauhallisesti asumisessa on? Pitääkö olla jatkuvasti jännitystä elämässä odottaa, koska uusi mies napsahtaa? Minulle riittäisi yksi huono kokemus ja luottamus kaksin kotona olemiseen jonkun miehen kanssa ei tulisi kuuloonkaan. Minulla onkin itsesuojeluvaisto.
Itse olen onnekas ja minulla on oikeasti ihan paras, kiltein, rauhallisin ja fiksuin mies, joka on myös paras ystäväni. Silti ymmärrän hyvin apn tilannetta! Pitkä suhde, ja käytös ei ole alussa ollut tällaista. Lapset, asuntolaina, pitkähköt välit miehen napsahduksissa, muutoksen ja tuntemattoman tulevaisuuden pelko, taloudelliset seikat, tottumus (ehkä jo lapsuudesta opitut mallit?), miten ystävät/sukulaiset suhtautuvat, huono itsetunto... Onhan nuita, ja Ap ei ole syyllinen miehen käytökseen.
Vertauksena se juttu sammakosta, jota hiljalleen keitetään. Se tottuu tilanteeseensa, kun alussa vesi oli ihan kylmää ja sitten vain asteen lämpöisempää, ja taas vain asteen..jne.
Positiivista, että Ap edes nyt miettii näitä!
Tuo sammakkovertaus oli hyvä. Naisilla vaan pitäisi olla rohkeutta ekan napsahduksen läpi nähdä, etteivät ne yhteen kertaan jää. Miehet raivoissaan tappavat vaimojaan. Ekasta kerrasta ero vaikka olisi mitä lainoja sun muuta meneillään. Niiden selvittämiseen saa apua. Kuollut vaimo ei herää henkiin.
Ja hyvä ettei jää. Teidän hirviömäinen kieli on vaarallisempi ase kuin terävinkään veitsi mutta sillä suoritetusta teurastuksesta ette saa rangaistusta. Ellei miehellä napsahda yli jolloin saatte mitä kerjäsittekin ja vielä enemmän!
Hanki apua, et ole terve.
Joo se on ihan hullu...
Ps. Hulluksi julistaminen on muuten kaikkia narskujen alalajeja yhdistävä pakkotoiminto.
Vierailija kirjoitti:
Ei juuri tuon miehen kanssa enää mikään auta.
Mutta yleisesti, jos henkilö ei osaa ilmaista itseään? Kaikkia suututtaa joskus, mutta sen voi purkaa terveellä tavalla. Erityisen tärkeää on osata sanoittaa. Sanoa mikä suututtaa. Kuunnella.
Ei kaikki miehet ole käsitelleet kaikkea. Voi olla isojakin möykkyjä.
Terveessä vuorovaikutuksessa kuunnellaan ja tullaan kuulluksi. Vuorovaikutusta voi harjoitella tietoisesti.
Tunteiden sanoittaminen riitatilanteessa=täsmäaseen antaminen naisen käsiin tulevaisuuden riitoja varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo, ettei tee tuota lapsen ollessa kotosalla, kertoo kyllä se, että pystyy hallitsemaan tunteensa tarvittaessa.
On huono, jos ristiriitoja ei voi jutella auki, vaan mies "hiljentää" sinut/epämieluiset jutut raivoamalla.
Olet tätä nyt sietänyt aika pitkään, tuleeko se sen kummemmaksi, vaikka sietäisi vielä toiset 20 vuotta?Sepä juuri, kun riidat jää sitten ikäänkuin auki. Mies alkaa vain parin päivän päästä käyttäytyä kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. En minä siis halua lisää riidellä, vaan puhua asiat halki.
Erittäin hyviä huomioita sinulla.
Ap
Sellaisen kuvan saan, että mies on oppinut raivoamisella lopettamaan epämukavasta asiasta keskustelun. Se, ettei ristiriidasta enää puhuta, on tavallaan se palkinto, lopputulema.
Hermostuuko, vaikka sanoisit ihan tavallisesti jostain hänelle epäedullisesta tai ikävästä asiasta? Vai tuleeko tuo raivo vain, jos sanot hänen mielestään liian tiukasti?
Joka tapauksessa epäkypsää käytöstä 4-kymppiseltä. Samalla lailla esim. mykkäkoulu on valtapeliä, jolla pyritään vaikuttamaan toiseen. Parisuhteen pitäisi olla tasavertainen ja toinen toista tukeva. Jos asioista pitää vaieta raivarin pelossa, on jotain pielessä.
Toki vain sinä tiedät, mikä on liikaa, ja missä omat rajasi menevät. Olisiko noista raivareita mahdollista keskustella jälkeenpäin tunteiden tasaannuttua, vai mies pystyykö puhumaan asiasta ollenkaan?
Tilanne yleensä lopulta eskaloituu riidaksi. Alkaa sillä, että yritän sanoa normaalisti. Keskustelu kiihtyy pian väittelyksi ja sitten mies napsahtaa. Yleensä tässä vaiheessa olemme keskustelleet/väitelleet noin 10minuuttia. Yritän puolustaa itseäni ja vetää rajoja, mutta ei se toimi yhtään. Tuskin hän edes kuuntelee enää siinä vaiheessa. Kaava on oikeastaan aina sama.
Jälkeenpäin saattaa joskus pyytää anteeksi, mutta ei puhu asiasta enempää. Ei tuo raivokaan minua haittaisi, kun vaan jättäisi nuo eräänlaiset pelottelut pois. Nuo paikkojen hakkaamiset, ym
Ap
"yritän sanoa normaalisti. Keskustelu kiihtyy pian väittelyksi"
"keskustelleet/väitelleet noin 10minuuttia. Yritän puolustaa itseäni ja vetää rajoja"
Yritätkö siis puolustaa itseäsi vai "sanoa normaalisti"
Jep mielenterveysongelmaisen aivoakrobatiaa!
Sun trollausakrobatia aivoissa näyttää olevan yhtä notkeaa kuin tönkkösuolattu silli. Jos et parempaan provoiluun ja ärsyttämisyrityksiin kykene niin josko menisit vaikka tupangille ja miettisit huomista kauppalistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo, ettei tee tuota lapsen ollessa kotosalla, kertoo kyllä se, että pystyy hallitsemaan tunteensa tarvittaessa.
On huono, jos ristiriitoja ei voi jutella auki, vaan mies "hiljentää" sinut/epämieluiset jutut raivoamalla.
Olet tätä nyt sietänyt aika pitkään, tuleeko se sen kummemmaksi, vaikka sietäisi vielä toiset 20 vuotta?Sepä juuri, kun riidat jää sitten ikäänkuin auki. Mies alkaa vain parin päivän päästä käyttäytyä kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. En minä siis halua lisää riidellä, vaan puhua asiat halki.
Erittäin hyviä huomioita sinulla.
Ap
Sellaisen kuvan saan, että mies on oppinut raivoamisella lopettamaan epämukavasta asiasta keskustelun. Se, ettei ristiriidasta enää puhuta, on tavallaan se palkinto, lopputulema.
Hermostuuko, vaikka sanoisit ihan tavallisesti jostain hänelle epäedullisesta tai ikävästä asiasta? Vai tuleeko tuo raivo vain, jos sanot hänen mielestään liian tiukasti?
Joka tapauksessa epäkypsää käytöstä 4-kymppiseltä. Samalla lailla esim. mykkäkoulu on valtapeliä, jolla pyritään vaikuttamaan toiseen. Parisuhteen pitäisi olla tasavertainen ja toinen toista tukeva. Jos asioista pitää vaieta raivarin pelossa, on jotain pielessä.
Toki vain sinä tiedät, mikä on liikaa, ja missä omat rajasi menevät. Olisiko noista raivareita mahdollista keskustella jälkeenpäin tunteiden tasaannuttua, vai mies pystyykö puhumaan asiasta ollenkaan?
Tilanne yleensä lopulta eskaloituu riidaksi. Alkaa sillä, että yritän sanoa normaalisti. Keskustelu kiihtyy pian väittelyksi ja sitten mies napsahtaa. Yleensä tässä vaiheessa olemme keskustelleet/väitelleet noin 10minuuttia. Yritän puolustaa itseäni ja vetää rajoja, mutta ei se toimi yhtään. Tuskin hän edes kuuntelee enää siinä vaiheessa. Kaava on oikeastaan aina sama.
Jälkeenpäin saattaa joskus pyytää anteeksi, mutta ei puhu asiasta enempää. Ei tuo raivokaan minua haittaisi, kun vaan jättäisi nuo eräänlaiset pelottelut pois. Nuo paikkojen hakkaamiset, ym
Ap
"yritän sanoa normaalisti. Keskustelu kiihtyy pian väittelyksi"
"keskustelleet/väitelleet noin 10minuuttia. Yritän puolustaa itseäni ja vetää rajoja"
Yritätkö siis puolustaa itseäsi vai "sanoa normaalisti"
Jep mielenterveysongelmaisen aivoakrobatiaa!
Sun trollausakrobatia aivoissa näyttää olevan yhtä notkeaa kuin tönkkösuolattu silli. Jos et parempaan provoiluun ja ärsyttämisyrityksiin kykene niin josko menisit vaikka tupangille ja miettisit huomista kauppalistaa.
Onks tää ny sitä tunteiden näyttämistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa lukea kaikkia kommentteja, mutta raivokohtauksia saaneen ja esimerkiksi juuri pahaa rattiraivoa poteneen miehen kanssa seurustelleena sanon, että ei todellakaan ole normaalia. Onneksi suhde loppui, ja se loppui viimeiseen ja kamalimpaan raivariin jonka minulle sai, ja joka kesti vuorokauden. Eipä jäänyt ikävä, kun viimeinen muisto miehestä on raivohullu sekopää. Ja ei, hän ei ollut väkivaltainen minua kohtaan, mutta epäilemättä sekin päivä olisi tullut vielä. Kaiken lisäksi mies oli täysin kykenemätön pyytämään anteeksi, ja raivarin jälkeen hän piti mykkäkoulua päiväkausia = henkistä väkivaltaa.
Suhteen päätyttyä suurin kysymykseni, jota menin terapiaankin ratkomaan, oli että miksi olin jatkanut suhdetta enää päivääkään ensimmäisen raivarin jälkeen. Toki se ei ollut NIIN paha, ja pistin kyllä parhaani mukaan miehelle rajoja ja tein selväksi, että sellainen ei kertakaikkiaan käy. Sillä vaan ei ollut mitään vaikutusta. Miksi jäin suhteeseen johtui tietysti omasta läheisriippuvuudestani. Enää en jäisi sekunniksikaan katsomaan raivoavaa miestä, suhde päättyisi siihen paikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä muilla ollut tällaista/muita kokemuksia tällaisesta? Onko mikään auttanut?
Ap
Kysyt meiltä onko normaalia. No ei ole! Mitä tuota odottelemaan lapsen pois muuttoa. Muuten hyvä mies soittelee hells bellsia sulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ikinä opi ymmärtämään naisia, jotka ovat hengenvaarallisessa avioliitossa raivoavan miehen kanssa. Sitten kun pääsevät hänestä eroon on heti uusi mies kierrossa. Haetteko jännitystä elämään, että kuka niistä jatkuvasti vaihtuvista miehistä tekee teille todella pahaa? Mitä vikaa yksin rauhallisesti asumisessa on? Pitääkö olla jatkuvasti jännitystä elämässä odottaa, koska uusi mies napsahtaa? Minulle riittäisi yksi huono kokemus ja luottamus kaksin kotona olemiseen jonkun miehen kanssa ei tulisi kuuloonkaan. Minulla onkin itsesuojeluvaisto.
Itse olen onnekas ja minulla on oikeasti ihan paras, kiltein, rauhallisin ja fiksuin mies, joka on myös paras ystäväni. Silti ymmärrän hyvin apn tilannetta! Pitkä suhde, ja käytös ei ole alussa ollut tällaista. Lapset, asuntolaina, pitkähköt välit miehen napsahduksissa, muutoksen ja tuntemattoman tulevaisuuden pelko, taloudelliset seikat, tottumus (ehkä jo lapsuudesta opitut mallit?), miten ystävät/sukulaiset suhtautuvat, huono itsetunto... Onhan nuita, ja Ap ei ole syyllinen miehen käytökseen.
Vertauksena se juttu sammakosta, jota hiljalleen keitetään. Se tottuu tilanteeseensa, kun alussa vesi oli ihan kylmää ja sitten vain asteen lämpöisempää, ja taas vain asteen..jne.
Positiivista, että Ap edes nyt miettii näitä!
Tuo sammakkovertaus oli hyvä. Naisilla vaan pitäisi olla rohkeutta ekan napsahduksen läpi nähdä, etteivät ne yhteen kertaan jää. Miehet raivoissaan tappavat vaimojaan. Ekasta kerrasta ero vaikka olisi mitä lainoja sun muuta meneillään. Niiden selvittämiseen saa apua. Kuollut vaimo ei herää henkiin.
Ja hyvä ettei jää. Teidän hirviömäinen kieli on vaarallisempi ase kuin terävinkään veitsi mutta sillä suoritetusta teurastuksesta ette saa rangaistusta. Ellei miehellä napsahda yli jolloin saatte mitä kerjäsittekin ja vielä enemmän!
Hanki apua, et ole terve.
Teen huomion naisellisesta väkivallan käytöstä siis olen mielisairas. Selvä.
Väännänpä rautalangasta, kun ymmärrys on niin heikkoa.
Olet epäterve, kun pidät oikeutettuna käyttäytyä väkivaltaisesti naisen loukatessa sanallisesti miesvauvan herkkää ja haurasta egoa.
Aina välillä sitä ajattelee, että ihmiskunta on ihan ok, ja sitten jostain puskasta pöllähtää tällainen epäkypsä ja naisten pahoinpitelemisellä fantasioiva imbesilli.
Raivo on meidän duunissa täysin normaali olotila t. hesarin moderointiosasto
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei juuri tuon miehen kanssa enää mikään auta.
Mutta yleisesti, jos henkilö ei osaa ilmaista itseään? Kaikkia suututtaa joskus, mutta sen voi purkaa terveellä tavalla. Erityisen tärkeää on osata sanoittaa. Sanoa mikä suututtaa. Kuunnella.
Ei kaikki miehet ole käsitelleet kaikkea. Voi olla isojakin möykkyjä.
Terveessä vuorovaikutuksessa kuunnellaan ja tullaan kuulluksi. Vuorovaikutusta voi harjoitella tietoisesti.Tunteiden sanoittaminen riitatilanteessa=täsmäaseen antaminen naisen käsiin tulevaisuuden riitoja varten.
Normaali ihminen ajattelee kumppaniaan liittolaisena. Sinä ajattelet häntä vihollisena, jonka kanssa käyt jotain ikuista sotaa. Kannattaisko vähentää niiden sotapelien pelaamista? Olet aika pipi päästäsi.
Ap, yrittämiset on nyt yritetty. Miehellä on ollut vuosia aikaa kasvaa. Ja oma terapeutti vaihtoon! Minäkin pystyisin antamaan parempaa terapiaa. Ero. Pidät itsesi turvassa etkä sosialisoi miehen kanssa.
Jos enkku luonnistuu, etsi youtubesta Tim Fletcher.
Täällä on samanlainen, paitsi että huutaa myös lapsille. Tämän takia meillä on lastensuojelun asiakkuus. Haluan että perhetyöntekijät on taustalla tukemassa minua jotta jaksan. Mies ei halua avioeroa ja raivostuu myös jos se otetaan puheeksi. 10 vuotta olen kestänyt, mutta esim. joka aamuinen aamuraivo ja kaikki tämä ahdistava kontrollointi alkaa olla liikaa. Eri huoneissa nukutaan eikä siis sitä Ap:lla olevaa seksiakään ole. En tiedä tekeekö mies sitä jossain eikä edes kiinnosta, toivoisinkin että hän löytäisi jonkun ja lähtisi, tuskin vain ikinä. Pelkään että hän satuttaa minua ja lapsia jos vain teen eroilmoituksen tai yritän muuttaa. Oma elämä kuluu tässä hukkaan, haukkuja ja munankuorilla kävelyä vaan eikä naiseksi itsensä tuntemista hellyyden kautta eikä mitään. Lapset säälittää myös.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on samanlainen, paitsi että huutaa myös lapsille. Tämän takia meillä on lastensuojelun asiakkuus. Haluan että perhetyöntekijät on taustalla tukemassa minua jotta jaksan. Mies ei halua avioeroa ja raivostuu myös jos se otetaan puheeksi. 10 vuotta olen kestänyt, mutta esim. joka aamuinen aamuraivo ja kaikki tämä ahdistava kontrollointi alkaa olla liikaa. Eri huoneissa nukutaan eikä siis sitä Ap:lla olevaa seksiakään ole. En tiedä tekeekö mies sitä jossain eikä edes kiinnosta, toivoisinkin että hän löytäisi jonkun ja lähtisi, tuskin vain ikinä. Pelkään että hän satuttaa minua ja lapsia jos vain teen eroilmoituksen tai yritän muuttaa. Oma elämä kuluu tässä hukkaan, haukkuja ja munankuorilla kävelyä vaan eikä naiseksi itsensä tuntemista hellyyden kautta eikä mitään. Lapset säälittää myös.
Sinä haluat avioeron ja se riittää. Turvakodin jautta, jos ei muuten. Pyydä lastensuojelusta apua ja hakeudu itse saamaan tukea mt-palveluista. Eikö niitä lapsia voi lähettää jonnekin turvaan? Sekoilkaa te aikuiset keskenänne, jos et osaa hakeutua turvakotiin. Kasvatatte seuraavaa sukupolvea sekopäitä.
Alue: Aihe vapaa
Tiedät itsekin että ei ole lainkaan normaalia. Et kysyisi sitä muuten täällä.