MTV3: Suomalaisista 35-vuotiaista miehistä 50 prosenttia lapsettomia, naisista 35 prosenttia
Kommentit (1494)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän miehet halua lapsia, niitähän pitäisi elättää, hoitaa ja kasvattaa. Miksi nämä prosentit siis ihmetyttävät?
Haluavat, mutta eivät kelpaa naisille.
Olen korkeakoulutettu ja hyväkuntoinen mies, joka on 20-vuotiaasta asti etsinyt elämänkumppania, jonka kanssa voisi myös hankkia lapsia. Aikaa on mennyt kohta 15 vuotta, eikä ketään ole kiinnostanut tutustua. Jatkan tietysti etsimistä, mutta nämä valitukset mediassa aina ihmetyttävät.
Reilusti vaan ulkomaille siitä, siellä on kysyntää
esivanhemmat lisääntyivät sun takia kirjoitti:
Heikot geenit ei lisäänny. Se on evoluutiota.
Tyhmäähän se on olla lisääntymättä. Elämä on älykästä.
Sitä se on kun ei omaa nenäänsä pidemmälle osata ajatella ja nähdään elämä siinä mikä nyt on.
Ajatellaan että minä olen minä joka nyt kirjoittaa. Jos ajattelutaso on jäänyt näin alhaiselle tasolle, niin voi odottaa että on ostanut erilaisia markkinapuheita lapsettomuuden hyödyistä.
Imagoa kiilottava ympäristö aihe tai että elämä on helpompaa kun ei hanki lapsia.
Kaikkia niitä hän on ostanut pohtimatta sen enempää. Sukujen joukko sukupuutto käynnissä ja omaa typeryyttään.
Muut kansat tulevat kyllä lisääntymään senkin edestä.
Itse en usko tähänkään niin yhtään. En millään muotoa voi väittää, että parhaat geenit olisi ollut aina lisääntymässä. Monet rikolliset, elämän hallinta kyvyttömät, mt ongelmaiset, päihde ongelmaiset jne ovat lisääntyneet. Osa ei edes välitä lapsistaan millään tavalla vaan on heivannut homman naisen kontolle. En usko että on parhaita geenejä kaikki tämmöiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienempi joukko miehiä selvästi kyntää laajan joukon naisia.
No ei varsinaisesti. Miehiä on paljon enemmän nuorissa ikäluokissa, naiset hankkivat lapsia yksin ja useammin myös ulkomaalaisen miehen kanssa. Yhä useampi nainen löytää kumppanin vaihto-oppilaana ollessa/ulkomailla matkustelun yhteydessä.
Se on tutkittu asia ja näkyy esim tinderissä yms että se top 20-10% miehistä ns vie kaiken ja suurin osa miehistä ei saa mitään vastausta mistään...
Toi johtuu siitä, että Tinderissä yli 70% on miehiä, naisia on hätäisesti yksi kolmasosa. Totta kai naiset pystyvät silloin valitsemaan parhaat päältä. Miksi pitäisi tyytyä rumaan ja köyhään, kun samalla vaivalla saa hyvännäköisen ja varakkaan? (Lisäksi uskoisin, että tuosta 30% naisia suurin osa on feikkiprofiileja ja botteja, eli oikeille naisille on vielä enemmän tarjolla.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paradoksi: maailman onnellisin kansa, maailman vähiten epäonnistunut valtio, todennäköisesti paperilla yksi maailman parhaimmista paikoista lapselle syntyä. Silti syntyvyys kohta nolla.
Katse kohti politiikkaa. Lapsivihamielinen maa. Naisille lapsi iso riski urakehitykselle. Päivähoito kaaoksessa, koulukiusaaminen huipussaan, lapsiperheköyhyys tosiasia, lapsiperheiden etuja karsitaan. Kuka ri olisi jo ymmärtänyt viestiä.
Naiselle siis ura on jälkeläistä suurempi prioriteetti.
Se on ihan ok, mutta älkää syyttäkö miehiä asiasta vaan olkaa rehellisesti ylpeitä siitä.
Pitäisikö naiselle jälkeläisen olla kaikkein suurin prioriteetti elämässä? Onko se miehille sitä? Miehet laittavat uransa toissijaiseksi aina?
Tuo kirjoittaja toi esille usean epäkohdan ja huonon tilanteen systeemissä, ja se mihin tartutaan, on että naiset nönnönnnöö.
Ehkä parasta olisi pohtia, miten lapsiperheet pärjäävät ja miten ne lapset pärjäävät ja miten sitä voitaisiin edes yrittää parantaa yhteiskunnallisella tasolla, päätöksillä ja asenteilla. Se on vaikeaa toteuttaa kyllä.Ei tarvitse, sanoin jo sen moneen kertaan. Ilahduttavaa että kerrankin olette rehellisiä itsellenne, vaikka sinustakin näkee että kipuilu alkaa kun tajuat mitä tuli kerrottua.
Lapsiperheen saavat pärjätä just miten pärjäävät. Ei ole miesten homma kustantaa naisten leikkimistä.
Siis lapsiperheistä viis, nainen kustantaa yksin lapset, oli parisuhteessa tai ei. Miehillä ei ole mitään vastuuta omista lapsistaan. Eikä kyllä kiinnosta näköjään lasten hyvinvointi yleisellä tasolla muutenkaan. Kumma juttu etteivät naiset halua lapsia tuollaisten kanssa ja takia.
Omist alapsista voikin olla, mutta veronmaksajana miesten ei tulisi kustantaa toisten valintoja.
Edelleen: priorisoikaa naiset kaikessa rauhassa työuraa, niin sen kuuluukin mennä. Nyt en vain käsitä miksi ihmeessä sä poljet jalkaa että se on epäreilua. Sitähän te haluatte. Ei ole naisten homma tehdä lapsia ja hankkia perhettä.
Se ei ole naisten syy, että työn ja perheen yhdistäminen on vaikeaa. Vakituiset työsuhteet ja työajan joustot tekevät lasten tekemisen houkuttelevammaksi. Naisella on kuitenkin edessä kymmeniä vuosia työelämässä, harva haluaa uhrata oman työpaikkansa.
Oletko ajatellut miten lasten hankkiminen pitäisi tehdä miehille haluttavaksi? Haluttavuutta ei lisää se, että olette kippaamassa kaiken miesten vastuulle.
Kirjoittaa vanhan äitinsä luona l oisiva "mies".
Ja ei, kenenkään homma ei ole tehdä asioista houkuttelevia olmille.
Tehdään siis asioista hankalaa feministeillekin, lopetetaan kaikki sosiaaliset tulonsiirrot niin pääsee yh-mammatkin tutustumaan konkreettisesti vastuun käsitteeseen.
Naisten työllisyys on korkeampi kuin miesten.
Se että joku on yh-äiti todistaa että nainen kantaa vastuun. Jokainen lapsi on myös isänsä lihaa ja verta. Tälle omalle jälkeläiselle mies siis toivoo pahaa? Missä kunnia ja aikuisen vastuu?
Suomi on kummallinen maa. Moni mies leuhkii rahoillaan ja kuitenkin nainen maksaa kaiken. Kelalla on miljardikaupalla takaisin perimättömiä elatustukia miehiltä. Suomessa vain nainen on aikuinen ja vastuullinen.
Yli puolet asumistuen saajista on yksinasuvia miehiä vaikka joka neljännessä lapsiperheesså on vain toinen vanhempi.

Kohta meillä on vielä 250 työtöntä miestä enemmän elelemässä työttömyyskorvauksilla ja tulonsiirroilla, kun Kotkassa suljetaan se sellutehdasl

"Missä kunnia ja aikuisen vastuu?"
Tässä femakkopirujen ja demaripirujen kommariutopiassa kun ei miehillä ole mitään oikeuksia, vain velvollisuuksia tehdä perseruvella ikänsä töitä ja maksaa päämärkänä veroja valtiolle ja akan hinkuaman kersan kustannukset siihen päälle. Ja sitten heti välittömästi kuolla pois, että sama kommariutopia saa nyysittyä vielä demareiden toimesta miehen viimeisetkin rahat kommariutopian pyöritykseen, niin saa siinä jeesustella miksi akat ja kersat, painolastit ei paljoa napostele.

Naisten pitää elättää itsensä ja lapsensa. Pätkätyöt ja huono palkka takaavat jatkuvan rahapulan ja eläkeiässä köyhyyden. Se on turhan iso hinta lapsesta. Toki jos on hyvätuloinen ja hyväsydäminen puoliso, niin tilanne on eri.
Ei sun tarvitse selitellä, kaikki ymmärtää kyllä.
Virkistävää että myönnätte asian. Raha > lapsi ja jos parisuhde niin lapsi > mies. Rahan perusteella mieskin valitaan.
Aika huolestuttavaa olis, jos perheessä puoliso olisi tärkeämpi kuin oma lapsi. Vielä huolestuttavampaa, jos toinen on mustasukkainen ja katkera siitä asiasta, että lapsi on tärkein.
Vain äidistä on koskaan varmuus ja sitä naiset hyödyntää surutta.
Mutta ei mennä siihen.... mitäs mies saakaan tästä "parisuhteesta" nykyään? Nainen saa elämänsä tärkeimmän asian, mutta mitenkäs mies?
Miksei se lapsi ole miehelle elämän tärkein asia, siis jumanklavi, oma lapsi!? Eivätkö isät ole ylpeitä lapsistaan ja rakasta heitä? Ja voit tosiaan työntää ne käenpoikaprosenttis papanaluukkuus.
Taustalla selkeästi mustasukkaisuus, kun lapsi saa huomiota, on kyllä itsekkyyden huippu olla mustasukkainen omalle jälkikasvulleen. Lapsi ei selviä ilman hoivaa, aikuinen mies kyllä selviää. Ellei sitten ole mieslapsi, jonka maailma pyörii oman navan ja kikkelin ympärillä.
No mitä se mies "saa", perheen ja lapsia tietysti. Jos ei halua perhettä ja lapsia, niin sitten ei seurustele sellaisen naisen kanssa, joka niitä haluaa. Hyvin yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paradoksi: maailman onnellisin kansa, maailman vähiten epäonnistunut valtio, todennäköisesti paperilla yksi maailman parhaimmista paikoista lapselle syntyä. Silti syntyvyys kohta nolla.
Katse kohti politiikkaa. Lapsivihamielinen maa. Naisille lapsi iso riski urakehitykselle. Päivähoito kaaoksessa, koulukiusaaminen huipussaan, lapsiperheköyhyys tosiasia, lapsiperheiden etuja karsitaan. Kuka ri olisi jo ymmärtänyt viestiä.
Naiselle siis ura on jälkeläistä suurempi prioriteetti.
Se on ihan ok, mutta älkää syyttäkö miehiä asiasta vaan olkaa rehellisesti ylpeitä siitä.
Pitäisikö naiselle jälkeläisen olla kaikkein suurin prioriteetti elämässä? Onko se miehille sitä? Miehet laittavat uransa toissijaiseksi aina?
Tuo kirjoittaja toi esille usean epäkohdan ja huonon tilanteen systeemissä, ja se mihin tartutaan, on että naiset nönnönnnöö.
Ehkä parasta olisi pohtia, miten lapsiperheet pärjäävät ja miten ne lapset pärjäävät ja miten sitä voitaisiin edes yrittää parantaa yhteiskunnallisella tasolla, päätöksillä ja asenteilla. Se on vaikeaa toteuttaa kyllä.Ei tarvitse, sanoin jo sen moneen kertaan. Ilahduttavaa että kerrankin olette rehellisiä itsellenne, vaikka sinustakin näkee että kipuilu alkaa kun tajuat mitä tuli kerrottua.
Lapsiperheen saavat pärjätä just miten pärjäävät. Ei ole miesten homma kustantaa naisten leikkimistä.
Siis lapsiperheistä viis, nainen kustantaa yksin lapset, oli parisuhteessa tai ei. Miehillä ei ole mitään vastuuta omista lapsistaan. Eikä kyllä kiinnosta näköjään lasten hyvinvointi yleisellä tasolla muutenkaan. Kumma juttu etteivät naiset halua lapsia tuollaisten kanssa ja takia.
Omist alapsista voikin olla, mutta veronmaksajana miesten ei tulisi kustantaa toisten valintoja.
Edelleen: priorisoikaa naiset kaikessa rauhassa työuraa, niin sen kuuluukin mennä. Nyt en vain käsitä miksi ihmeessä sä poljet jalkaa että se on epäreilua. Sitähän te haluatte. Ei ole naisten homma tehdä lapsia ja hankkia perhettä.
Se ei ole naisten syy, että työn ja perheen yhdistäminen on vaikeaa. Vakituiset työsuhteet ja työajan joustot tekevät lasten tekemisen houkuttelevammaksi. Naisella on kuitenkin edessä kymmeniä vuosia työelämässä, harva haluaa uhrata oman työpaikkansa.
Oletko ajatellut miten lasten hankkiminen pitäisi tehdä miehille haluttavaksi? Haluttavuutta ei lisää se, että olette kippaamassa kaiken miesten vastuulle.
Kirjoittaa vanhan äitinsä luona l oisiva "mies".
Ja ei, kenenkään homma ei ole tehdä asioista houkuttelevia olmille.
Tehdään siis asioista hankalaa feministeillekin, lopetetaan kaikki sosiaaliset tulonsiirrot niin pääsee yh-mammatkin tutustumaan konkreettisesti vastuun käsitteeseen.
Naisten työllisyys on korkeampi kuin miesten.
Se että joku on yh-äiti todistaa että nainen kantaa vastuun. Jokainen lapsi on myös isänsä lihaa ja verta. Tälle omalle jälkeläiselle mies siis toivoo pahaa? Missä kunnia ja aikuisen vastuu?
Suomi on kummallinen maa. Moni mies leuhkii rahoillaan ja kuitenkin nainen maksaa kaiken. Kelalla on miljardikaupalla takaisin perimättömiä elatustukia miehiltä. Suomessa vain nainen on aikuinen ja vastuullinen.
Yli puolet asumistuen saajista on yksinasuvia miehiä vaikka joka neljännessä lapsiperheesså on vain toinen vanhempi."Missä kunnia ja aikuisen vastuu?"
Tässä femakkopirujen ja demaripirujen kommariutopiassa kun ei miehillä ole mitään oikeuksia, vain velvollisuuksia tehdä perseruvella ikänsä töitä ja maksaa päämärkänä veroja valtiolle ja akan hinkuaman kersan kustannukset siihen päälle. Ja sitten heti välittömästi kuolla pois, että sama kommariutopia saa nyysittyä vielä demareiden toimesta miehen viimeisetkin rahat kommariutopian pyöritykseen, niin saa siinä jeesustella miksi akat ja kersat, painolastit ei paljoa napostele.
No sinulla ei tule olemaan noista murheista yhtäkään, niin turha sinun on niitä murehtia. Yhtään akkaa etkä kersaa tule tässä elämässä saamaan, ja se taitaakin olla se sinun ongelma ja siksi täällä nyt katkerana riehut :D
Ja teetköhän mitään töitäkään? Tuskin sinun perse on ainakaan työntekemisestä ruvella :D
Taitaa olla koneella istumisesta ja vauvalla naisten ja lasten haukumisesta ne ruvet perseeseen tulleet.

Niin ja pääkin on märkänä vain , kun hakkaa raivona näppäimiä ja lähettää katkeria kommentteja vauvalle

Naisten työllisyys on korkeampi kuin miesten ja naisten koulutus on korkeampi kuin miesten eli naiset ne tekee kovasti töitä ja opiskelee. Tähän päälle naiset tekevät kärsien kaikki ihmiset, synnyttää, hoitaa, kasvattaa, elättää. Miten se miehen pelkästään töiden teko on niin raskasta?
Miesten elinikä on miesten omissa käsissä. Huolehdi terveydestäsi, älä juo tai narkkaa itseäsi hengiltä, älä ota turhia riskejä, älä tee rikoksia. Ja tärkeintå kaikesta: älä kasaa vihaa ja katkeruutta itseesi. Ne oikeasti vahingoittavat sinua itseäsi myös sitä kautta että kukaan nainen eikä moni mieskään halua seuraasi
Katso ympärillesi, elä ja huomaa hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiinnostavaa nähdä tutkimus, mitä ilmaisen nettipornon tarjonta on tehnyt miehille. On paljon miehiä, jotka eivät enää edes pysty naisen kanssa oikeaan seksiin. Vaikuttaa varmasti paitsi itsetuntoon, myös mielenkiintoon parisuhdetta ja myös lasten hankkimista kohtaan.
Ajatella, suomalainen nainen ei pärjää edes nettipornolle. Oma käsi voittaa naisen.
Mitä mielenkiintoa miehillä pitäisi olla parisuhdetta ja lasten hankintaa kohtaan? Eivät nykynaiset tarjoa miehille mitään.
Olette muuttuneet ja siihen teillä on kaikki oikeus. Turha vaatia miehiä muuttumaan tai syyttää niitä paskoiksi.
Mitä siinä parisuhteessa sitten pitäisi tarjota?
Osoittaa puolisolle, että te olette yksi yksikkö jotka tuette toisianne vaikka mitä tapahtuisi.
Jos Suomen talous romahtaa 90-luvun malliin niin silloin te toden totta myös tarvitsette toisianne.Nainen ei tue miestä missään tilanteessa. Nainen jättää yleensä miehen kun se päätyy työttömäksi. Tulotason laskiessa nainen toteaa ettei mies kykene huolehtimaan ainoasta velvollisuudestaan (rahan tuonti perheeseen) joten nainen etsii paremman.
50-luku soitti, niillä on sua ikävä. Töissäkäynti ei nykyään ole miehen ainoa rooli perheessä.
Samassa ketjussa naiset kertovat että tottakai se on noin ja sitten haukkuvat ettei se todellakaan pidä paikkaansa.
Mutta kiva että roolia on laajennettu naisten toimesta. Nykyään saa tuoda rahat talouteen ja siivota kämpän.
Nykyään suuressa osassa perheitä kumpikin käy töissä eli tuo rahaa talouteen. Poikkeuksena tietysti se aika, kun lasta täytyy hoitaa kotona. Miehetkin voivat jäädä kotiin lasta hoitamaan vuorollaan.
Töissäkäynnillä ei voi luistaa kotitöistä, onko se nyt se kiukutuksen aihe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ei halua lisääntyä? Sehän on miehille pelkkä nautinto!
Tämä oli varmaan sarkasmia?
Lapsen aluillepano on toki nautintoa, mutta sitten hyvällä lykyllä menee pari kolme vuotta ilman seksiä. Aika harva mies haluaa sellaista.
Ehkä se mies ei ole osannut oikein tyydyttää naistaan. Harva nainenkaan haluaa olla parisuhteessa ilman seksiä pari kolme vuotta. Mutta seksi ilman nautintoa ei ole paljon väärti.
Ei tietenkään ole. Mutta se on ihan olemasa oleva riski, että naiset halut häviät täysin vauvan synnyttyä.
Miehelle on tosi vaikea selittää, millainen iso fyysinen ponnistus raskaus, synnytys ja imetys on ihan oikeasti. Kun toosa saattaa olla tuusannuuskana ja vauva kirjaimellisesti imee sinusta kaiken energian, niin seksi nyt vaan ei välttämättä ole se eka, toka tai kolmas asia mielessä. Miehet ei tajua, kuinka vähällä ne pääsee seksinpuutteineen kaikesta tuosta ja kuinka vähän arvostusta he usein lapsensa äidille osoittavat siitä, mitä tämä joutuu käymään läpi. Itse melkein kuolin lapsineni synnytykseen. En tosiaan ollut sen jälkeen ihan heti sama ihminen, jos koskaan.
Olen niin pahoillani kokemuksestasi. Itsekin olen jo traumatisoitunut lastensaannista ja ikää vasta 26-vuotta. Ensimmäinen ja todennäköisesti viimeinen raskaus, 22-vuotiaana oli kohdunulkoinen, ja melkein henki lähti. Menetin toisen munanjohtimeni. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Sitä kipua ei voi sanoin mitata. Olin vielä niin nuori<3 Nyt 26-vuotiaana halaan ja rutistan sen hetkistä itseäni. Olin niin yksin asian kanssa.
Tosiasia on se, että miehet pääsevät näissä asioissa helpolla. Miehelle lapsensaanti on vain taloudellinen, naiselle taloudellinen että terveydellinen riski. Synnytykseen ja raskauteen voi jopa kuolla. Tämän lisäksi nainen kokee kaikenlaista muutakin raskauden aikana. Jo pelkästään se että nainen on se osapuoli, joka joutuu kantamaan vastuun seksiä harrastettaessa. Jos vahinko käy, nainen on se jonka keho ja terveys muuttuu ja rakoilee.
Nainen on se, jonka koko keho ja mieli myllertävät raskauden aikana ja varmasti sen jälkeenkin.Parisuhde jossa molemmat haluavat lapsia, asiat eivät koskaan ole 50-50. Niin kauan kun nainen synnyttää ja kasvattaa lasta sisällään. Mies ei vaikka maksaessaan tilinsä tyhjäksi, pysty kilpailemaan sillä vastuulla ja riskillä jolla nainen tuo raskaudellaan. Puhumattakaan useammasta lapsesta.
Tästä syystä vaikka rakastan ja arvostan isääni aivan yhtälailla kun äitiäni, äiti on aina äiti. Kunnioitus äitiä kohtaan on aina 100, ja sitä ei voi ylittää. Äiti on se jonka pilde repesi että minä tulin maailmaan. No words, hands down.👏🏼🙌🏼
Nämä on niitä asioita, joita ne itsekkäät seksin puutetta vollottavat miehet eivät vain tajua, eikä edes halua tajuta. Jos repeämät on kovin pahat, toipumiseen menee myös aikaa, seksi voi olla kivuliasta. Toinen on laittanut koko kroppansa peliin ja "rakentanut" kokonaisen ihmisen sekä pusertanut sen suurilla tuskilla maailmaan, ja sitten jotkut vänisee ettei saa just nyt pildeä. Säälittävää.
EriSiinä on vain se pieni juttu että nainen ei rakenna yhtään mitään ilman sitä toista puoliskoa jota isäksikin kutsutaa.
Häviävän pieni on isän osuus lapsen saattamisessa maailmaan.
Maailma ei ole näiltä osin muuttumassa ainakaan toiseen suuntaan, eli jatkossakin saatte hoitaa ihan itse lapsenne ilman isän merkittävää panostusta.
LapseMME. lapsi on aina kahden ihmisen aikaansaannos. Todella ikävää, jos miehenä olet tuota mieletä, että oma lapsi ei kiinnosta. Ehkä silloin ei myöskään lapsen tekeminen kiinnosta? Ei ainakaan pitäisi.
No jokatapauksessa monia miehiä oma lapsi kiinnostaa. Jos sinua ei kiinnosta, niin ehkä se on vain lapsen onni, mutta eihän sinustä koskaa isää tule ja sehän sinua taitaa kismittääkin. Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoita :D
Naiset tässä ketjussa: miehellä ei ole juuri mitään roolia lapsen tekemisessä
Samalla kuitenkin väännät tuota että se on lapseMME.
Mitä loppuun tulee niin sanotkos noin nais-veloille? Onneksi niistä ei tule äitiä ja sekös niitä harmittaa?
Ei, et taida sanoa. Et sano sitä naisille koska vihaat miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Haluavat, mutta eivät kelpaa naisille.
Olen korkeakoulutettu ja hyväkuntoinen mies, joka on 20-vuotiaasta asti etsinyt elämänkumppania, jonka kanssa voisi myös hankkia lapsia. Aikaa on mennyt kohta 15 vuotta, eikä ketään ole kiinnostanut tutustua. Jatkan tietysti etsimistä, mutta nämä valitukset mediassa aina ihmetyttävät.
Samaa voisin sanoa toisin päin. Olen korkeakoulutettu, urheilullinen nainen ja etsinyt elämänkumppania 20+ vuotta, eikä ketään ole kiinnostanut tutustua. Onneksi naisella on itsellinen äitiys vaihtoehtona, mutta näin 40+ -vuotiaana, mahdollisuudet on mitä on.
Ihmetyttää eikö miehiä enää kiinnosta kumppanuus ja keskinäinen välittäminen? Että voisi toteuttaa omia elämäntavoitteita rakastavan kumppanin tuella ja luottaa vierellä seisovan puolison turvaan? Luulisi, että tällaisessa tilanteessa lasten saaminenkin tuntuisi houkuttelevammalta.
Ehkä olen vain liian vanhanaikainen, kun tällaisia ajatuksia edes pyörittelen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paradoksi: maailman onnellisin kansa, maailman vähiten epäonnistunut valtio, todennäköisesti paperilla yksi maailman parhaimmista paikoista lapselle syntyä. Silti syntyvyys kohta nolla.
Katse kohti politiikkaa. Lapsivihamielinen maa. Naisille lapsi iso riski urakehitykselle. Päivähoito kaaoksessa, koulukiusaaminen huipussaan, lapsiperheköyhyys tosiasia, lapsiperheiden etuja karsitaan. Kuka ri olisi jo ymmärtänyt viestiä.
Naiselle siis ura on jälkeläistä suurempi prioriteetti.
Se on ihan ok, mutta älkää syyttäkö miehiä asiasta vaan olkaa rehellisesti ylpeitä siitä.
Pitäisikö naiselle jälkeläisen olla kaikkein suurin prioriteetti elämässä? Onko se miehille sitä? Miehet laittavat uransa toissijaiseksi aina?
Tuo kirjoittaja toi esille usean epäkohdan ja huonon tilanteen systeemissä, ja se mihin tartutaan, on että naiset nönnönnnöö.
Ehkä parasta olisi pohtia, miten lapsiperheet pärjäävät ja miten ne lapset pärjäävät ja miten sitä voitaisiin edes yrittää parantaa yhteiskunnallisella tasolla, päätöksillä ja asenteilla. Se on vaikeaa toteuttaa kyllä.Ei tarvitse, sanoin jo sen moneen kertaan. Ilahduttavaa että kerrankin olette rehellisiä itsellenne, vaikka sinustakin näkee että kipuilu alkaa kun tajuat mitä tuli kerrottua.
Lapsiperheen saavat pärjätä just miten pärjäävät. Ei ole miesten homma kustantaa naisten leikkimistä.
Siis lapsiperheistä viis, nainen kustantaa yksin lapset, oli parisuhteessa tai ei. Miehillä ei ole mitään vastuuta omista lapsistaan. Eikä kyllä kiinnosta näköjään lasten hyvinvointi yleisellä tasolla muutenkaan. Kumma juttu etteivät naiset halua lapsia tuollaisten kanssa ja takia.
Omist alapsista voikin olla, mutta veronmaksajana miesten ei tulisi kustantaa toisten valintoja.
Edelleen: priorisoikaa naiset kaikessa rauhassa työuraa, niin sen kuuluukin mennä. Nyt en vain käsitä miksi ihmeessä sä poljet jalkaa että se on epäreilua. Sitähän te haluatte. Ei ole naisten homma tehdä lapsia ja hankkia perhettä.
Se ei ole naisten syy, että työn ja perheen yhdistäminen on vaikeaa. Vakituiset työsuhteet ja työajan joustot tekevät lasten tekemisen houkuttelevammaksi. Naisella on kuitenkin edessä kymmeniä vuosia työelämässä, harva haluaa uhrata oman työpaikkansa.
Oletko ajatellut miten lasten hankkiminen pitäisi tehdä miehille haluttavaksi? Haluttavuutta ei lisää se, että olette kippaamassa kaiken miesten vastuulle.
Kirjoittaa vanhan äitinsä luona l oisiva "mies".
Ja ei, kenenkään homma ei ole tehdä asioista houkuttelevia olmille.
Tehdään siis asioista hankalaa feministeillekin, lopetetaan kaikki sosiaaliset tulonsiirrot niin pääsee yh-mammatkin tutustumaan konkreettisesti vastuun käsitteeseen.
Hmm, se yh- mamma on se vastuullinen, joka ei hylkää lapsiaan. Toista ovat ne miehet jotka häipyvät ja lopulta kela maksaa lasten elatusmaksut. Tulonsiirtoa aiheuttavat siis vastuuttomat miehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ei halua lisääntyä? Sehän on miehille pelkkä nautinto!
Tämä oli varmaan sarkasmia?
Lapsen aluillepano on toki nautintoa, mutta sitten hyvällä lykyllä menee pari kolme vuotta ilman seksiä. Aika harva mies haluaa sellaista.
Ehkä se mies ei ole osannut oikein tyydyttää naistaan. Harva nainenkaan haluaa olla parisuhteessa ilman seksiä pari kolme vuotta. Mutta seksi ilman nautintoa ei ole paljon väärti.
Ei tietenkään ole. Mutta se on ihan olemasa oleva riski, että naiset halut häviät täysin vauvan synnyttyä.
Miehelle on tosi vaikea selittää, millainen iso fyysinen ponnistus raskaus, synnytys ja imetys on ihan oikeasti. Kun toosa saattaa olla tuusannuuskana ja vauva kirjaimellisesti imee sinusta kaiken energian, niin seksi nyt vaan ei välttämättä ole se eka, toka tai kolmas asia mielessä. Miehet ei tajua, kuinka vähällä ne pääsee seksinpuutteineen kaikesta tuosta ja kuinka vähän arvostusta he usein lapsensa äidille osoittavat siitä, mitä tämä joutuu käymään läpi. Itse melkein kuolin lapsineni synnytykseen. En tosiaan ollut sen jälkeen ihan heti sama ihminen, jos koskaan.
Olen niin pahoillani kokemuksestasi. Itsekin olen jo traumatisoitunut lastensaannista ja ikää vasta 26-vuotta. Ensimmäinen ja todennäköisesti viimeinen raskaus, 22-vuotiaana oli kohdunulkoinen, ja melkein henki lähti. Menetin toisen munanjohtimeni. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Sitä kipua ei voi sanoin mitata. Olin vielä niin nuori<3 Nyt 26-vuotiaana halaan ja rutistan sen hetkistä itseäni. Olin niin yksin asian kanssa.
Tosiasia on se, että miehet pääsevät näissä asioissa helpolla. Miehelle lapsensaanti on vain taloudellinen, naiselle taloudellinen että terveydellinen riski. Synnytykseen ja raskauteen voi jopa kuolla. Tämän lisäksi nainen kokee kaikenlaista muutakin raskauden aikana. Jo pelkästään se että nainen on se osapuoli, joka joutuu kantamaan vastuun seksiä harrastettaessa. Jos vahinko käy, nainen on se jonka keho ja terveys muuttuu ja rakoilee.
Nainen on se, jonka koko keho ja mieli myllertävät raskauden aikana ja varmasti sen jälkeenkin.Parisuhde jossa molemmat haluavat lapsia, asiat eivät koskaan ole 50-50. Niin kauan kun nainen synnyttää ja kasvattaa lasta sisällään. Mies ei vaikka maksaessaan tilinsä tyhjäksi, pysty kilpailemaan sillä vastuulla ja riskillä jolla nainen tuo raskaudellaan. Puhumattakaan useammasta lapsesta.
Tästä syystä vaikka rakastan ja arvostan isääni aivan yhtälailla kun äitiäni, äiti on aina äiti. Kunnioitus äitiä kohtaan on aina 100, ja sitä ei voi ylittää. Äiti on se jonka pilde repesi että minä tulin maailmaan. No words, hands down.👏🏼🙌🏼
Nämä on niitä asioita, joita ne itsekkäät seksin puutetta vollottavat miehet eivät vain tajua, eikä edes halua tajuta. Jos repeämät on kovin pahat, toipumiseen menee myös aikaa, seksi voi olla kivuliasta. Toinen on laittanut koko kroppansa peliin ja "rakentanut" kokonaisen ihmisen sekä pusertanut sen suurilla tuskilla maailmaan, ja sitten jotkut vänisee ettei saa just nyt pildeä. Säälittävää.
EriSiinä on vain se pieni juttu että nainen ei rakenna yhtään mitään ilman sitä toista puoliskoa jota isäksikin kutsutaa.
Ööö naisia elää pilvin pimein ilman miestä ja ihan ovat "rakentaneet" elämänsä ilman miestä.
Lapsenkin voi saada ilman fyysistä miestä, koska on keinohedelmöitys. Ja vaikka se siemen on mieheltä, ei sitä miestä ole se nainen fyysisesti mihinkään tarvinnut. '
Nainen voi "rakentaa" ja rakentaakin elämänsä ihan yhtälailla vaikka elämään ei miestä kuuluiskaan.
Suuri määrä naisia elää yksinhuoltajina ja rakentavat sen elämänsä ilman ukkoa.
Niinhän sinä voimaantumisen huumassa kuvittelet. Tosiasiassa ilman miehiä asuisit maakuopassa.
🤣🤣🤣🤣 Täältä saa päivän räkäsimmät naurut. Voi luoja ja voi että kun te miehet olette hukassa. Melkein jopa säälittävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paradoksi: maailman onnellisin kansa, maailman vähiten epäonnistunut valtio, todennäköisesti paperilla yksi maailman parhaimmista paikoista lapselle syntyä. Silti syntyvyys kohta nolla.
Katse kohti politiikkaa. Lapsivihamielinen maa. Naisille lapsi iso riski urakehitykselle. Päivähoito kaaoksessa, koulukiusaaminen huipussaan, lapsiperheköyhyys tosiasia, lapsiperheiden etuja karsitaan. Kuka ri olisi jo ymmärtänyt viestiä.
Naiselle siis ura on jälkeläistä suurempi prioriteetti.
Se on ihan ok, mutta älkää syyttäkö miehiä asiasta vaan olkaa rehellisesti ylpeitä siitä.
Pitäisikö naiselle jälkeläisen olla kaikkein suurin prioriteetti elämässä? Onko se miehille sitä? Miehet laittavat uransa toissijaiseksi aina?
Tuo kirjoittaja toi esille usean epäkohdan ja huonon tilanteen systeemissä, ja se mihin tartutaan, on että naiset nönnönnnöö.
Ehkä parasta olisi pohtia, miten lapsiperheet pärjäävät ja miten ne lapset pärjäävät ja miten sitä voitaisiin edes yrittää parantaa yhteiskunnallisella tasolla, päätöksillä ja asenteilla. Se on vaikeaa toteuttaa kyllä.Ei tarvitse, sanoin jo sen moneen kertaan. Ilahduttavaa että kerrankin olette rehellisiä itsellenne, vaikka sinustakin näkee että kipuilu alkaa kun tajuat mitä tuli kerrottua.
Lapsiperheen saavat pärjätä just miten pärjäävät. Ei ole miesten homma kustantaa naisten leikkimistä.
Siis lapsiperheistä viis, nainen kustantaa yksin lapset, oli parisuhteessa tai ei. Miehillä ei ole mitään vastuuta omista lapsistaan. Eikä kyllä kiinnosta näköjään lasten hyvinvointi yleisellä tasolla muutenkaan. Kumma juttu etteivät naiset halua lapsia tuollaisten kanssa ja takia.
Omist alapsista voikin olla, mutta veronmaksajana miesten ei tulisi kustantaa toisten valintoja.
Edelleen: priorisoikaa naiset kaikessa rauhassa työuraa, niin sen kuuluukin mennä. Nyt en vain käsitä miksi ihmeessä sä poljet jalkaa että se on epäreilua. Sitähän te haluatte. Ei ole naisten homma tehdä lapsia ja hankkia perhettä.
Se ei ole naisten syy, että työn ja perheen yhdistäminen on vaikeaa. Vakituiset työsuhteet ja työajan joustot tekevät lasten tekemisen houkuttelevammaksi. Naisella on kuitenkin edessä kymmeniä vuosia työelämässä, harva haluaa uhrata oman työpaikkansa.
Oletko ajatellut miten lasten hankkiminen pitäisi tehdä miehille haluttavaksi? Haluttavuutta ei lisää se, että olette kippaamassa kaiken miesten vastuulle.
Kirjoittaa vanhan äitinsä luona l oisiva "mies".
Ja ei, kenenkään homma ei ole tehdä asioista houkuttelevia olmille.
Tehdään siis asioista hankalaa feministeillekin, lopetetaan kaikki sosiaaliset tulonsiirrot niin pääsee yh-mammatkin tutustumaan konkreettisesti vastuun käsitteeseen.
Naisten työllisyys on korkeampi kuin miesten.
Se että joku on yh-äiti todistaa että nainen kantaa vastuun. Jokainen lapsi on myös isänsä lihaa ja verta. Tälle omalle jälkeläiselle mies siis toivoo pahaa? Missä kunnia ja aikuisen vastuu?
Suomi on kummallinen maa. Moni mies leuhkii rahoillaan ja kuitenkin nainen maksaa kaiken. Kelalla on miljardikaupalla takaisin perimättömiä elatustukia miehiltä. Suomessa vain nainen on aikuinen ja vastuullinen.
Yli puolet asumistuen saajista on yksinasuvia miehiä vaikka joka neljännessä lapsiperheesså on vain toinen vanhempi."Missä kunnia ja aikuisen vastuu?"
Tässä femakkopirujen ja demaripirujen kommariutopiassa kun ei miehillä ole mitään oikeuksia, vain velvollisuuksia tehdä perseruvella ikänsä töitä ja maksaa päämärkänä veroja valtiolle ja akan hinkuaman kersan kustannukset siihen päälle. Ja sitten heti välittömästi kuolla pois, että sama kommariutopia saa nyysittyä vielä demareiden toimesta miehen viimeisetkin rahat kommariutopian pyöritykseen, niin saa siinä jeesustella miksi akat ja kersat, painolastit ei paljoa napostele.
Naisten työllisyys on korkeampi kuin miesten ja naisten koulutus on korkeampi kuin miesten eli naiset ne tekee kovasti töitä ja opiskelee. Tähän päälle naiset tekevät kärsien kaikki ihmiset, synnyttää, hoitaa, kasvattaa, elättää. Miten se miehen pelkästään töiden teko on niin raskasta?
Miesten elinikä on miesten omissa käsissä. Huolehdi terveydestäsi, älä juo tai narkkaa itseäsi hengiltä, älä ota turhia riskejä, älä tee rikoksia. Ja tärkeintå kaikesta: älä kasaa vihaa ja katkeruutta itseesi. Ne oikeasti vahingoittavat sinua itseäsi myös sitä kautta että kukaan nainen eikä moni mieskään halua seuraasi
Katso ympärillesi, elä ja huomaa hyvä.
Suurin osa naisista on loisimassa julkisella sektorilla. Kokeilkaa tehdä joskus jotain tuottavaa, siis ihan sellaista millä pääsette verojen nettomaksajaksi. Julkisella sektorilla siirrätte rahaa taskusta toiseen. Teille voisi laittaa 10 000€ kuukausipalkaksi veroprosentiksi 90, tai 1000€ kuussa liksaa ja veroprosentti 0.
Jälkimmäisestä säästyisi käsittelykulut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paradoksi: maailman onnellisin kansa, maailman vähiten epäonnistunut valtio, todennäköisesti paperilla yksi maailman parhaimmista paikoista lapselle syntyä. Silti syntyvyys kohta nolla.
Katse kohti politiikkaa. Lapsivihamielinen maa. Naisille lapsi iso riski urakehitykselle. Päivähoito kaaoksessa, koulukiusaaminen huipussaan, lapsiperheköyhyys tosiasia, lapsiperheiden etuja karsitaan. Kuka ri olisi jo ymmärtänyt viestiä.
Naiselle siis ura on jälkeläistä suurempi prioriteetti.
Se on ihan ok, mutta älkää syyttäkö miehiä asiasta vaan olkaa rehellisesti ylpeitä siitä.
Pitäisikö naiselle jälkeläisen olla kaikkein suurin prioriteetti elämässä? Onko se miehille sitä? Miehet laittavat uransa toissijaiseksi aina?
Tuo kirjoittaja toi esille usean epäkohdan ja huonon tilanteen systeemissä, ja se mihin tartutaan, on että naiset nönnönnnöö.
Ehkä parasta olisi pohtia, miten lapsiperheet pärjäävät ja miten ne lapset pärjäävät ja miten sitä voitaisiin edes yrittää parantaa yhteiskunnallisella tasolla, päätöksillä ja asenteilla. Se on vaikeaa toteuttaa kyllä.Ei tarvitse, sanoin jo sen moneen kertaan. Ilahduttavaa että kerrankin olette rehellisiä itsellenne, vaikka sinustakin näkee että kipuilu alkaa kun tajuat mitä tuli kerrottua.
Lapsiperheen saavat pärjätä just miten pärjäävät. Ei ole miesten homma kustantaa naisten leikkimistä.
Siis lapsiperheistä viis, nainen kustantaa yksin lapset, oli parisuhteessa tai ei. Miehillä ei ole mitään vastuuta omista lapsistaan. Eikä kyllä kiinnosta näköjään lasten hyvinvointi yleisellä tasolla muutenkaan. Kumma juttu etteivät naiset halua lapsia tuollaisten kanssa ja takia.
Omist alapsista voikin olla, mutta veronmaksajana miesten ei tulisi kustantaa toisten valintoja.
Edelleen: priorisoikaa naiset kaikessa rauhassa työuraa, niin sen kuuluukin mennä. Nyt en vain käsitä miksi ihmeessä sä poljet jalkaa että se on epäreilua. Sitähän te haluatte. Ei ole naisten homma tehdä lapsia ja hankkia perhettä.
Se ei ole naisten syy, että työn ja perheen yhdistäminen on vaikeaa. Vakituiset työsuhteet ja työajan joustot tekevät lasten tekemisen houkuttelevammaksi. Naisella on kuitenkin edessä kymmeniä vuosia työelämässä, harva haluaa uhrata oman työpaikkansa.
Oletko ajatellut miten lasten hankkiminen pitäisi tehdä miehille haluttavaksi? Haluttavuutta ei lisää se, että olette kippaamassa kaiken miesten vastuulle.
Kirjoittaa vanhan äitinsä luona l oisiva "mies".
Ja ei, kenenkään homma ei ole tehdä asioista houkuttelevia olmille.
Tehdään siis asioista hankalaa feministeillekin, lopetetaan kaikki sosiaaliset tulonsiirrot niin pääsee yh-mammatkin tutustumaan konkreettisesti vastuun käsitteeseen.
Hmm, se yh- mamma on se vastuullinen, joka ei hylkää lapsiaan. Toista ovat ne miehet jotka häipyvät ja lopulta kela maksaa lasten elatusmaksut. Tulonsiirtoa aiheuttavat siis vastuuttomat miehet.
Nekin, muta tulonsiirtoa on myös tarhamaksujken kompensaatiot ja vaikka julkisen liikenteen hinnoittelun tuki.
On noi miehet kyllä sitten harhaisia tapauksia. Onneksi naiset ovat fiksuja ja yhä nuorempi päättää elää ilman miestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ei halua lisääntyä? Sehän on miehille pelkkä nautinto!
Tämä oli varmaan sarkasmia?
Lapsen aluillepano on toki nautintoa, mutta sitten hyvällä lykyllä menee pari kolme vuotta ilman seksiä. Aika harva mies haluaa sellaista.
Ehkä se mies ei ole osannut oikein tyydyttää naistaan. Harva nainenkaan haluaa olla parisuhteessa ilman seksiä pari kolme vuotta. Mutta seksi ilman nautintoa ei ole paljon väärti.
Ei tietenkään ole. Mutta se on ihan olemasa oleva riski, että naiset halut häviät täysin vauvan synnyttyä.
Miehelle on tosi vaikea selittää, millainen iso fyysinen ponnistus raskaus, synnytys ja imetys on ihan oikeasti. Kun toosa saattaa olla tuusannuuskana ja vauva kirjaimellisesti imee sinusta kaiken energian, niin seksi nyt vaan ei välttämättä ole se eka, toka tai kolmas asia mielessä. Miehet ei tajua, kuinka vähällä ne pääsee seksinpuutteineen kaikesta tuosta ja kuinka vähän arvostusta he usein lapsensa äidille osoittavat siitä, mitä tämä joutuu käymään läpi. Itse melkein kuolin lapsineni synnytykseen. En tosiaan ollut sen jälkeen ihan heti sama ihminen, jos koskaan.
Olen niin pahoillani kokemuksestasi. Itsekin olen jo traumatisoitunut lastensaannista ja ikää vasta 26-vuotta. Ensimmäinen ja todennäköisesti viimeinen raskaus, 22-vuotiaana oli kohdunulkoinen, ja melkein henki lähti. Menetin toisen munanjohtimeni. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Sitä kipua ei voi sanoin mitata. Olin vielä niin nuori<3 Nyt 26-vuotiaana halaan ja rutistan sen hetkistä itseäni. Olin niin yksin asian kanssa.
Tosiasia on se, että miehet pääsevät näissä asioissa helpolla. Miehelle lapsensaanti on vain taloudellinen, naiselle taloudellinen että terveydellinen riski. Synnytykseen ja raskauteen voi jopa kuolla. Tämän lisäksi nainen kokee kaikenlaista muutakin raskauden aikana. Jo pelkästään se että nainen on se osapuoli, joka joutuu kantamaan vastuun seksiä harrastettaessa. Jos vahinko käy, nainen on se jonka keho ja terveys muuttuu ja rakoilee.
Nainen on se, jonka koko keho ja mieli myllertävät raskauden aikana ja varmasti sen jälkeenkin.Parisuhde jossa molemmat haluavat lapsia, asiat eivät koskaan ole 50-50. Niin kauan kun nainen synnyttää ja kasvattaa lasta sisällään. Mies ei vaikka maksaessaan tilinsä tyhjäksi, pysty kilpailemaan sillä vastuulla ja riskillä jolla nainen tuo raskaudellaan. Puhumattakaan useammasta lapsesta.
Tästä syystä vaikka rakastan ja arvostan isääni aivan yhtälailla kun äitiäni, äiti on aina äiti. Kunnioitus äitiä kohtaan on aina 100, ja sitä ei voi ylittää. Äiti on se jonka pilde repesi että minä tulin maailmaan. No words, hands down.👏🏼🙌🏼
Nämä on niitä asioita, joita ne itsekkäät seksin puutetta vollottavat miehet eivät vain tajua, eikä edes halua tajuta. Jos repeämät on kovin pahat, toipumiseen menee myös aikaa, seksi voi olla kivuliasta. Toinen on laittanut koko kroppansa peliin ja "rakentanut" kokonaisen ihmisen sekä pusertanut sen suurilla tuskilla maailmaan, ja sitten jotkut vänisee ettei saa just nyt pildeä. Säälittävää.
EriSiinä on vain se pieni juttu että nainen ei rakenna yhtään mitään ilman sitä toista puoliskoa jota isäksikin kutsutaa.
Ööö naisia elää pilvin pimein ilman miestä ja ihan ovat "rakentaneet" elämänsä ilman miestä.
Lapsenkin voi saada ilman fyysistä miestä, koska on keinohedelmöitys. Ja vaikka se siemen on mieheltä, ei sitä miestä ole se nainen fyysisesti mihinkään tarvinnut. '
Nainen voi "rakentaa" ja rakentaakin elämänsä ihan yhtälailla vaikka elämään ei miestä kuuluiskaan.
Suuri määrä naisia elää yksinhuoltajina ja rakentavat sen elämänsä ilman ukkoa.
Niinhän sinä voimaantumisen huumassa kuvittelet. Tosiasiassa ilman miehiä asuisit maakuopassa.
🤣🤣🤣🤣 Täältä saa päivän räkäsimmät naurut. Voi luoja ja voi että kun te miehet olette hukassa. Melkein jopa säälittävää.
Nää on kyllä huvittavia nää "mutkumutku miehet on latonu sen asfaltin siihen tiehen jota sä käytät" Miten ihmeessä tuollainen ja maakuopat liittyy syntyvyyslukuihin😂
Itse en usko tasoihin. Enkä muutenkaan pisteytä ihmisiä minkään mukaan. Toki voin uskoa siihen että jotkut ajattelee toisin, mutta ei se oma ongelma ole. Todennäköisesti emme sopisi yhteen tämmöisen pisteyttäjän kanssa.