PK-teki lastensuojeluilmoituksen
En ole näissä ikinä ennen ollut mukana ja enkä tiedä oikein mitä mieltä tästä pitäisi olla ja mitä tulevan pitää.
päiväkoti-ikäinen lapseni oli siis ollut leikkimässä pihalla ja antoi leikillään ilmeisesti piiskaa kavereillensa.
Noh häneltä oltiin kysytty että mistä hän on tuollaista oppinut niin oli sanonut että saa kotona piiskaa ( ei tietenkään ole totta ) ja nyt maanantaina soittelivat oisko ollut sossusta ja haastattelivat minua ja äitiä puhelimessa. Asiaa ei nyt sit ilmeisesti viedä eteenpäin muutoinkun niin että lastensuojelusta soittelevat ensi viikolla jos oikein ymmärsin, haluaisin vain tietää että kauanko tälläisessä rumbassa menee ja kieltämättä meni maku kyseiseen ( uuteen ) päiväkotiin siltä istumalta kun töissä puhelimeen vastasin. Sekin ihmetyttää että kun samana päivänä lapsen hain sieltä niin tästä ei puhuttu yhtään mitään. Luulisi että olisivat sielä vähän haastatelleet, kunnon kansalaisia ja sosiaalisia kuitenkin ollaan molemmat. Kehtaanko ottaa tämän asian esille päiväkodissa kun en kuitenkaan sitä kautta ole saanut mitään tietoa että näin on toimittu
Kommentit (199)
Käytte sosiaalitoimistossa juttelemassa. Juttelevat myös lapsen kanssa. Väkivaltaepäilyissä päiväkotia on kielletty sorkkimasta asiaa ja kyselemästä niin lapselta kuin vanhemmiltakin ennen kuin sossut ovat asian selvittäneet.
Hahhah, kiitos tästä. Mietin josko laittaisi lapset päiväkotiin, mutta muistutuksesi ansiosta en todellakaan ole laittamassa. Ne jeesustelevat mutta samaan aikaan käsiään levittelevät (lue: häiriintyneisiin hoitolapsiin puuttumattomat) idiootit pilaavat koko varhaiskasvatuksen ajatuksen.
Oleellisinta tässä on , että lapsesi on kohdistanut kaveriinsa väkivaltaa. Se on se huolestuttava asia.
Eli lapsesi kertoi päiväkodissa että häntä satutetaan kotona ja sinä suutuit kun asiasta tehtiin lastensuojeluilmoitus.
Lapset puhuvat joskus omiaan, mutta ei ole päiväkodin asia alkaa selvittämään onko väkivaltaa oikeasti tapahtunut vai ei. Sen tekee sossut.
Seli seli. Toivottavasti lapsi otetaan huostaan
Perheväkivaltaepäily on aina vakava asia. Kaikenlaiselle satuttamiselle ja muulle lapsen oikeuksia rikkovalle toiminnalle on nollatoleranssi.
Itse jouduin poliisikuulusteluun aivan naurettavasta syystä kun tehtiin lasu. Poliisikin nauroi kun olin siellä että tämä on niin turhaa mutta että se on pakko tehdä. Mieluummin hänkin selvittelisi oikeita asioita.
Vierailija kirjoitti:

Itse en ole saanut poliisilta tarvittavaa apua, lastensuojelun toimintaa tulisi vakavasti kyseenalaistaa. Järkyttävää oikeusmurhaa.
Vierailija kirjoitti:
Eli lapsesi kertoi päiväkodissa että häntä satutetaan kotona ja sinä suutuit kun asiasta tehtiin lastensuojeluilmoitus.
Lapset puhuvat joskus omiaan, mutta ei ole päiväkodin asia alkaa selvittämään onko väkivaltaa oikeasti tapahtunut vai ei. Sen tekee sossut.
Päiväkodilla ei edes ole oikeutta kotitarkastuksiin ja mahdollisiin muihin pakkokeinoihin mitä asian selvittelyssä saatetaan tarvita. Mm. tämän takia varhaiskasvattajilla on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa huolista lastensuojeluun.
Vierailija kirjoitti:
Seli seli. Toivottavasti lapsi otetaan huostaan
Toivottavasti et saa lapsia. Hyi kamala tämä Suomi!
Vierailija kirjoitti:
Seli seli. Toivottavasti lapsi otetaan huostaan
90-luvulla vielä varmaan kolmasosa lapsista sai piiskaa. Nykysäädösten mukaan heidät pitäisi siis kaikki ottaa huostaan. Ei ihme, että lastenkodit ovat tätä nykyä ylikuormitettuja ja sijaisperheistä on huutava pula.
Vierailija kirjoitti:
Eli lapsesi kertoi päiväkodissa että häntä satutetaan kotona ja sinä suutuit kun asiasta tehtiin lastensuojeluilmoitus.
Lapset puhuvat joskus omiaan, mutta ei ole päiväkodin asia alkaa selvittämään onko väkivaltaa oikeasti tapahtunut vai ei. Sen tekee sossut.
Kerron kyllä eteenpäin miten! 🤣
Vierailija kirjoitti:
Hahhah, kiitos tästä. Mietin josko laittaisi lapset päiväkotiin, mutta muistutuksesi ansiosta en todellakaan ole laittamassa. Ne jeesustelevat mutta samaan aikaan käsiään levittelevät (lue: häiriintyneisiin hoitolapsiin puuttumattomat) idiootit pilaavat koko varhaiskasvatuksen ajatuksen.
Jep. Hoida kotona vaan jos mahdollista niin saa asua ja elää rauhassa! Odotas kun menee kouluun, huhhuh.
Mistä tiedät ettei kumppani tai sisarukset anna piiskaa silloin kun sinä et ole näkemässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli lapsesi kertoi päiväkodissa että häntä satutetaan kotona ja sinä suutuit kun asiasta tehtiin lastensuojeluilmoitus.
Lapset puhuvat joskus omiaan, mutta ei ole päiväkodin asia alkaa selvittämään onko väkivaltaa oikeasti tapahtunut vai ei. Sen tekee sossut.
Päiväkodilla ei edes ole oikeutta kotitarkastuksiin ja mahdollisiin muihin pakkokeinoihin mitä asian selvittelyssä saatetaan tarvita. Mm. tämän takia varhaiskasvattajilla on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa huolista lastensuojeluun.
Joo kyllä mutta joku raja tähän touhuun. Tämä on sairasta. Ei saa edes elää perkele normaalia kotielämää perheensä kanssa ja nauttia helvetin elämästä.
Ja kun joku lapsi hakataan hengiltä, huudetaan miksei kukaan puuttunut asiaan.
Olet jo puhunut sossun kanssa, miksi ne vielä haluavat soittaa? Miksi et kehtaisi? Kehtasivathan hekin tehdä lasun. Kuka lasta puolustaa, jos et sinä?
Tutkimusten mukaan väkivalta pahenee aina, koska väkivaltainen ihminen ei saa tyydytystä vietilleen muulla tavoin. Esimerkiksi lapsiperheessä väkivalta voi alkaa tukistuksella tai luunapilla, ja lopulta päätyä todella rajuihin ja jopa hengenvaarallisiin muotoihin.
Lastensuojelu ja päiväkoti eivät tarkoita toiminnallaan mitään pahaa, vaan haluavat vain varmistaa, että lapsella on kaikki ok. Ja koska ette ole syyllistyneet väkivaltaan niin teillä ei ole mitään pelättävää lastensuojelun taholta.
Ei lastensuojeluilmoitus ole asia, jota pelätä tai josta loukkaantua, vaikka se olisikin perätön. Asia selvitetään, jos ongelmaa ei ole, elämä jatkuu samanlaisena kuin aina ennenkin.
Etenkin AP:n tapauksessa, kun päiväkoti on vain toiminut protokollan mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli lapsesi kertoi päiväkodissa että häntä satutetaan kotona ja sinä suutuit kun asiasta tehtiin lastensuojeluilmoitus.
Lapset puhuvat joskus omiaan, mutta ei ole päiväkodin asia alkaa selvittämään onko väkivaltaa oikeasti tapahtunut vai ei. Sen tekee sossut.
Päiväkodilla ei edes ole oikeutta kotitarkastuksiin ja mahdollisiin muihin pakkokeinoihin mitä asian selvittelyssä saatetaan tarvita. Mm. tämän takia varhaiskasvattajilla on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa huolista lastensuojeluun.
Joo kyllä mutta joku raja tähän touhuun. Tämä on sairasta. Ei saa edes elää perkele normaalia kotielämää perheensä kanssa ja nauttia helvetin elämästä.
Ja kun joku lapsi hakataan hengiltä, huudetaan miksei kukaan puuttunut asiaan.
Ymmärrätkö sinä elämästä? Kaikiltako tässä pitäisi lapset ottaa huostaan siksi että VOI tapahtua joskus jotakin? Tajuatko että eivät ihmiset lapsiaan halua hakata ja tappaa. Eikä varsinkaan TERVEET IHMISET. Hajoa nyt tohon yksinkertaisuuteesi. Perkele tätä tyhmää kansaa.
Tottakai kehtaat! Päiväkodin johtajaan yhteyttä!