Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu välillä että elämä menee hukkaan parisuhteessa
15.09.2023 |
Luin äsken jonkun aloituksen siitä, kuinka mielestään elämä menee hukkaan sinkkuna. Olen vahvasti eri mieltä.
Itse olen ihan mielettömän kateellinen kaikille sinkuille. Siis niiin kateellinen, että viherrän.
Olen pitkässä parisuhteessa ja kipuilen ihan hirveästi kuinka tämä tahtominen on ihan v tun vaikeaa.
Sitä yrittää tsempata itseään joka päivä tahtomaan, yrittää muistuttaa itseään kaikesta hyvästä ja turvallisesta mitä parisuhde elämään tuo, ja samalla sättii itseään ja "tyhmyyttään" että kaipaa vaan niin hitosti jotain ihan muuta.
Joo, on se kivakin että kotona on joku ja on elämän ääniä, mutta lähinnä se toinen vaan pikaisesti moikkaa, selittää jotain pinnallista työpäivästään kuinka "make" tyri jonkun homman (syvällisiä keskusteluja ei ole), ja loppupäivän nyhjöttää sohvalla ja katselee jotain suomalaista sarjaa äänet täysillä, ei kuule mitään mitä puhut, metelöi illalla pitkään kun itse olet jo mennyt sänkyyn ja haluaisit hiljaisuutta ja nukkua. Ja ei auta pyynnöt ja sanomiset, eri rytmit kun on, niin ne on. Ja toinen mielestään kyllä yrittää olla hiljaa, sinä olet vaan niin herkkäuninen.
Sitten kun repäisette ja teette jotain yhdessä, eli lähdette syömään/hotelliin tms, automatkalla puoliso haluaa kuunnella omaa musiikkiaan josta sinä et tykkää, tai märisee kun itse haluat kuunnella "huonoa musiikkia", teillä ei ole mitään puhuttavaa, olette hiljaa tai puhutte säästä tai siitä että mitä pitäis ostaa lahjaksi kummipojalle. Tai sinä pohdit sitä ääneen, puolisoa ei kiinnosta edes miettiä. "ihan sama, päätä sinä".
Syömässä ollessa puoliso hotkii ruokansa, hiljaisuuden vallitessa katselette hiljaa muita ihmisiä. Syvällisin keskustelu on että kastike on melko hyvin maustettu ja pohditte mitä mausteita siinä on.
Hotellihuoneessa puoliso selaa kännykkäänsä ja sinä samoten. Nukkumaan mennessä asiaankuuluva pusu, joka ei aiheuta mitään tuntemuksia.
Mies haluaa säpinää peiton alla ja suostut, koska nythän ollaan viettämässä parisuhdeaikaa. Muttet taaskaan saa hommasta mitään, lopuksi sitten taas pusu ja hyvät yöt ja selän kääntö.
(jatkuu)
Kommentit (134)
Niinhän se menee. Vain typerys tuhlaa elämänsä parisuhteessa olemiseen jos voit vaihtaa parempaan mieheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisi erota ja järjestää elämänsä kuntoon, tai voisi mennä pariterapiaan ja järjestää parisuhteensa edes johonkin kuntoon, mutta helpompaa on tietysti valittaa vauvalla.
Oh well.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
haha tuolla joku kirjoitti "..11 vuotta tuon kans.."
Siis mikä ihme teitä vaivaa? kuka pakottaa olemaan tuollaisessa tilanteessa ja noin kauan ?
Eikö ole yhtään toimivaa aivosolua?
Noniin, ja nyt sitte voitte listata ne tekosyyt ,nokun noku ei voi ku on sitä ja tätä jaja...
Kai sitä pelkää sitä toisten ihmisten tuomitsemista. Ja että katuu. Ja että kaikki typerät pelottelut osuukin oikeaan;
"Mitä sinä haihattelet, hyvän, uskollisen, työssäkäyvän miehen jätit? Kukkiakin toi? Lastesi isän? Hänet jota olet papin ja seurakunnan edessä LUVANNUT tahtoa ja rakastaa? Kyllä se kuule on rakkaus TAHDON ASIA. Itsekäs minäkeskeinen typerys. Ihmiset eivät nykyään enää ole tyytyväisiä mihinkään. Vierasta kul lia vaan tekee mieli sinunkin. Jää yksin ja itke itsesi uneen iltaisin. Miehesi löytää simpsakan 20 vuotiaan joka tajuaa millainen aarre ja kultakimpale miehesi onkaan, ja sinä rypistyt yksinäsi loppuelämäsi"
Näitähän täälläkin saa lukea vastaaviin aloituksiin harva se päivä.
Ap
Toiset ihmiset saattaa tuomita, such is life. Katumisen osalta on varmoilla vesillä silloin kun tekee varman päätöksen. Jos ei ole ensin yrittänyt kunnolla parantaa asioita tai puhunut, tai eroaa vaan kun on muuten tylsää, niin varmaan voi kaduttaa. Itseäni on surettanut montakin kertaa, mutta kaduttanut ei ole koskaan, ja tuomitsijoille taas en ole mitään velkaa.
Ymmärrän oikein hyvin ja siksi aion sinkkuna jatkossa pysyäkin. Ainoa mitä en ymmärtänyt on, että miksi olet ylipäänsä alkanut suhteeseen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei musiikkimaku suurimmilta osin kohtaa? Itse en jaksaisi kuunnella päivääkään jotain renkutusta mistä en itse tykkää.
Oliko se miehes ennen jonkun muun mies.. ja nyt kun on tuttua ja turvallista, ei kelpaakaan. Prinsessa kulta, ota se herne nenästä ja mun vanhan patjan alta ja onnittele ittees - veit mun aarteen ja murskasi mun sydämen aikanaan. Sen mitä veit, en koskaan takaisin saa. Oletko tyytyväinen? No tietenkään et. Uuvatti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu siltä että tässä on alusta asti menty metsään siinä, että mies on ottanut oman tilansa suhteessa (niin kuin kuuluukin, mutta toista ei saa sillä verukkeella lytätä ja alistaa).
Ap on mukautunut liikaa omien tarpeidensa ja arvojensa kustannuksella (nukkumisen häiriköinti, puhumattomuuden hyväksyminen, puolison muiden huonojen käytöstapojen sietäminen). Näistä pitäisi suhteessa pystyä keskustelemaan ja mielellään heti kun ne alkavat vaivaamaan, ei vasta kymmenen vuoden päästä.
Toki jos ap oikeasti haluaa, niin alat nyt jatkossa huomauttamaan kaikesta mikä miehen teoissa häiritsee sinun elämääsi. Jos mies ei osaa ottaa sinua huomioon vaan edelleen jyrää ylitsesi, niin ainakin olet tehnyt selväksi mikä mättää.
Muuten tästä tulee taas yksi niitä tarinoita, joissa mies kohta ihmettelee kun vaimo jätti, eikä yhtään ymmärrä miksi niin kävi.
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä ymmärrän tämän täysin. Mua on kanssa alkanut risomaan tämä jatkuva kompromissien tekeminen ja yleensä mikään, mitä ehdotan ei käy, vaan miehen pitää saada olla määräämässä ja vaikuttamassa joka asiaan. Kotona ei saa muuttaa mitään, kaikki lomat täytyy viettää juuri siten kun hän on suunnitellut, ruokaakin tehdään hänen mieltymysten mukaan. Huomaan eläväni elämää, jossa ei ole mitään itseni näköistä. Mies tykkää puhua kyllä omista asioistaan, mutta minun asiani ei enää jaksakaan kiinnostaa. Ollaan molemmat koulutettuja ihmisiä ja mieheni tykkää profiloitua jonkun sortin "pomoksi" ja hän on valtavan kateellinen minun "urastani", eikä voi iloita pienimmästäkään onnistumisestani. Alan olla tosi kyllästynyt tähän. Helpompi ja kivempi olis vaan olla itsekseen.
Oikeasti mä en tajua teitä naiset. Ensin eletään parikyt vuotta laittamatta hanttiin sille miehelle mitenkään ja sitten valitetaan, että kaikki tehdään, kuten toinen sanoo.
Kun menin yhteen mieheni kanssa, tein kertakaikkiaan selväksi, että kompromissi on KOMPROMISSI, ei sinun tahtosi. Tein senkin selväksi, että jossain itselleen todella tärkeässä asiassa ei tarvitse tehdä kompromissia, vaan katsotaan, voiko joustaa. Jos on totaali deal breaker molemmille, ero on varmaan sitten vaihtoehto.
Jos haluan jotain ruokaa, teen sitä. Mies saa syödä, jos haluaa, ellei, tehköön itselleen jotain, mistä pitää. Jos haluan kuunnella jotain musiikkia, kuuntelen sitä. Jos mies ei halua kuunnella, menköön toiseen huoneeseen. Jne. Ja sama toisin päin. En minä hermostu, jos mies tekee ja syö kalakeittoa, jota inhoan. En, jos hän soittaa jotain musaa.
Se olisi jo deal breaker sitten, jos kotiin ei koskaan hankittaisi mitään yhdessä tai lomista ei voitaisi sopia. Koti on minunkin kotini ja lomaa minullakin vain rajoitettu määrä. En suostu koko elämääni elämään toisen elämää. Joskus on esim. remonttivaihtoehtoa haettu pitkäänkin, ennen kuin se molempia miellyttää, mutta sitten on haettu pitkään.
Eli: jos olet koko elämäsi sille perustanut, että mies vaan ei suutu, pahoita mieltään, harmistu, niin ei ihme, että parin vuosikymmenen jälkeen alkaa tuntumaan elämä raskaalta ja ei parisuhde maistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna miehen hankkia kummilapsen lahja. Edes joka toinen vuosi. Jos ei muista, oma vikansa, et ole siitä vastuussa.
Vierailija kirjoitti:
Anna miehen hankkia kummilapsen lahja. Edes joka toinen vuosi. Jos ei muista, oma vikansa, et ole siitä vastuussa.
Ei hän muista ikinä. Ei muista kenenkään muunkaan merkkipäiviä. (minä olen tottunut).
Kummilapsen mieltä en viitsi pahoittaa, syytön hän on kummisetänsä muistamattomuuteen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koskaan eläisi liitossa, jossa en koe olevani vapaa. Ap, ei kannata jättää eroamatta muiden mielipiteiden takia. Kun alat elää omalla tavallasi, toisten näkemykset eivät enää ohjaa valintojasi.
Minä olen huomannut, että ne ihmiset ovat usein kaikista tyytymättömimpiä parisuhteisiinsa, joiden pitää tehdä kaikki yhdessä. En oikein ymmärrä sitä. Mieheni ei esimerkiksi pidä kahviloissa ja fine dining -ravintoloissa käymisestä, joten miksi menisin pilaamaan molempien päivän ja pakottaisin hänet sinne? Menen noihin yksin tai ystävien kanssa. Mieheni ei halua matkustella, joten matkustelen mieluummin sellaisen ihmisen kanssa, joka haluaa. Jos mieheni haluaa mennä kuvaamaan, en mene mukaan, sillä tylsistyisin kuoliaaksi.
Teemme yhdessä niitä asioita, joista nautimme molemmat, kuten käymme museoissa ja elokuvissa. Se on minusta parasta. En oleta, että miehen pitää olla kiinnostunut kaikesta, mistä itse olen, enkä ole edes halua olla yhdessä 24/7. En myöskään oleta, että on mieheni tehtävä tehdä minut onnelliseksi.
On tietysti sanomattakin selvää, että rakastamme toisiamme ja meillä on hyvä keskusteluyhteys sekä yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Näiden oletan nyt AP:ltä ja puolisolta puuttuvan, joten suhde on ehkä tuhoon tuomittu. Haluan vain sanoa, että tee itse omasta elämästäsi sellaista kuin haluat sen olevan. Ala tehdä yksin tai ystävien kanssa niitä asioita, joista nautit. Miksi annat puolison tai parisuhteen olla jotenkin jarruna? Kyllä sinä voit tehdä ja mennä. Olet aikuinen ihminen. Tehkää (etsikää )niitä asioita, joista molemmat aidosti pitävät. Ehkä sitten myös lopulta huomaat, onko suhteella oikeasti enää mitään tulevaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos teillä on ylimääräinen huone sisusta se mieleiseksesi, hanki sinne kunnon sänky ja nuku siellä.
Sitten ehkä keskusteluyhteys aukeaa jos mies ihmettelee ja kritisoi erillään nukkumista.
Lopeta varomasta hänen mielensä pahoittamista, tee itsellesi mieluisia asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kissa pöydälle: onko mies onnellinen? Oletko sinä onnellinen? Voisitteko oikeasti tehdä töitä parisuhteen eteen? Se että valittaa ei ole työntekoa, vaan nyt terapiaan, kaikki kivet kääntämään!
Tsemppiä ja rakkautta, se VOI löytyä, jos molemmilla on tahtoa <3
Olen hyvin pitkälti samanlaisessa tilanteessa kuin ap, että parisuhde on pelkkä kämppissuhde, joka lähinnä rajoittaa elämää.
En muuten huomannut, kertoiko ap seksistä, että miten paljon sitä on. Meillä oli vuoden ajan täysin seksitöntä, sitten heinäkuussa kaksi kertaa seksiä ja sen jälkeen ei ole ollut enää syksyllä ollenkaan. Eli se on täysin kuolluta jo myös.
Olen myös miettinyt eroa paljon, mutta siihen ryhtyminen on ison kynnyksen takana.
T. Yli viisikymppinen nainen
Vierailija kirjoitti:
Samat fiilikset ja melkein sama homma parisuhteessa mutta meillä ei ole edes yhteisiä parisuhde aikoja/iltoja kun miestä ei kiinnosta pätkääkään minun kanssa oleminen tai muutenkaan minä. 11 vuotta yhdessä asunut tuon kanssa.
Sama homma, mutta vaimo lopetti seksin ja muunkin minunkanssani olemisen jo kymmenen vuotta sitten. Ainoa kommentointi on, että mitä hommia olen jättänyt tekemättä/ tehnyt huonosti.
Lapset kohta muuttaa pois, ja niin teen minäkin.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Jos teillä ei ole lapsia, onnistuisiko kakkosasunnon hankkiminen? Tai edes se, että niinkuin jollain miehillä on nk miesluola, sulla olisi kotonasi yksi huone, jonka voisit sisustaa ihan miten haluat? Ihastuminen toiseen ei tietenkään ole ok parisuhteessa eikä lemmikkiäkään voi hankkia, jos toinen ei sellaista halua. Jos teillä ei ole lapsia, mikä estää sua lähtemästä kuukaudeksi reissuun?
Ymmärrän vapaudenkaipuusi, mutta voisiko edes jotain asioita tehdä jo nyt?
Ihastuminen toiseen ei tietenkään ole ok parisuhteessa? Mitä helkkaria nyt taas, ihminen ei lakkaa ihastumasta vaikka menisi naimisiin.
Kerroitko jo halunneesi suudella tapaamaasi miestä? Se että varattu ajautuu tuollaiseen tilanteeseen, voi sanoa että petit jo kumppaniasi.
Olisitko hyväksynyt mieheltä tuon käytöksen jos olisit vieressä seissyt?
Paskahan tuo teidän suhde on. Tuskin kukaan epätoivoinen sinkku vaihtaisi tuollaiseen osiaan :D
Itse pidän tällaisesta rauhallisesta ja tasaisesta rytmistä elämässä. Lapsuus ja nuoruus olivat sen verran kauheita alkoholistivanhemmasta johtuen, että loppuelämän haluan viettää vain tasapainoisten ihmisten kanssa. En kaipaa minkään näköistä draamaa elämääni.