Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu välillä että elämä menee hukkaan parisuhteessa
15.09.2023 |
Luin äsken jonkun aloituksen siitä, kuinka mielestään elämä menee hukkaan sinkkuna. Olen vahvasti eri mieltä.
Itse olen ihan mielettömän kateellinen kaikille sinkuille. Siis niiin kateellinen, että viherrän.
Olen pitkässä parisuhteessa ja kipuilen ihan hirveästi kuinka tämä tahtominen on ihan v tun vaikeaa.
Sitä yrittää tsempata itseään joka päivä tahtomaan, yrittää muistuttaa itseään kaikesta hyvästä ja turvallisesta mitä parisuhde elämään tuo, ja samalla sättii itseään ja "tyhmyyttään" että kaipaa vaan niin hitosti jotain ihan muuta.
Joo, on se kivakin että kotona on joku ja on elämän ääniä, mutta lähinnä se toinen vaan pikaisesti moikkaa, selittää jotain pinnallista työpäivästään kuinka "make" tyri jonkun homman (syvällisiä keskusteluja ei ole), ja loppupäivän nyhjöttää sohvalla ja katselee jotain suomalaista sarjaa äänet täysillä, ei kuule mitään mitä puhut, metelöi illalla pitkään kun itse olet jo mennyt sänkyyn ja haluaisit hiljaisuutta ja nukkua. Ja ei auta pyynnöt ja sanomiset, eri rytmit kun on, niin ne on. Ja toinen mielestään kyllä yrittää olla hiljaa, sinä olet vaan niin herkkäuninen.
Sitten kun repäisette ja teette jotain yhdessä, eli lähdette syömään/hotelliin tms, automatkalla puoliso haluaa kuunnella omaa musiikkiaan josta sinä et tykkää, tai märisee kun itse haluat kuunnella "huonoa musiikkia", teillä ei ole mitään puhuttavaa, olette hiljaa tai puhutte säästä tai siitä että mitä pitäis ostaa lahjaksi kummipojalle. Tai sinä pohdit sitä ääneen, puolisoa ei kiinnosta edes miettiä. "ihan sama, päätä sinä".
Syömässä ollessa puoliso hotkii ruokansa, hiljaisuuden vallitessa katselette hiljaa muita ihmisiä. Syvällisin keskustelu on että kastike on melko hyvin maustettu ja pohditte mitä mausteita siinä on.
Hotellihuoneessa puoliso selaa kännykkäänsä ja sinä samoten. Nukkumaan mennessä asiaankuuluva pusu, joka ei aiheuta mitään tuntemuksia.
Mies haluaa säpinää peiton alla ja suostut, koska nythän ollaan viettämässä parisuhdeaikaa. Muttet taaskaan saa hommasta mitään, lopuksi sitten taas pusu ja hyvät yöt ja selän kääntö.
(jatkuu)
Kommentit (134)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä itse haluamiasi mukavia asioita puoliso estää sinua tekemästä?
Sen ymmärsin, että puolison kanssa yhdessä tekeminen ja meneminen ei ole sinulle mielekästä, koska puoliso ei toimi ja reagoi sillä tavalla kuin sinä haluat.
No juurihan kirjoitin. En voi tuosta noin vain lähteä vaikka koko kesälomakseni ulkomaille. Mies vähintään mököttää, jos ei suoranaisesti kiellä. Ja itseeni ainakin vaikuttaa negatiivisesti toisen mökötykset, en pysty nauttimaan vapaasti jos tiedän että toinen on harmissaan kotona.
En saa tapetoida olkkaria, miehen mielestä nyt on hyvä ja tällä mennään. Huonekalujen järjestyksenkin vaihto on turhaa ja ärsyttää miestä. Joo, ei suoraan kiellä, mutta sadattelee kun katsoo tekemistäni "onko nyt ihan pakko".
En saa suudella miestä, johon tunnen vetovoimaa.
En saa mennä nukkumaan ajoissa, tai saan, mutta miehen eri rytmi valvottaa minua.
En voi kutsua ystäviäni iltaisin höpöttelemään, tai voin kutsua mutta mies on kuulolla, joudumme vähän varomaan mitä puhuu.
Tämmöisiä esimerkiksi.
Ap
Jos olisi halua, näihin asioihin voisi hyvinkin olla ratkaisuja. Esim. että et enää anna kontrolloida itseäsi jollain mökötyksillä vaan menet sinne matkalle jos haluat, vaihdat huonekalujen järjestystä jos haluat, otat oman tilasi ja toinen sopeutuu siihen tai ei. Nukkumisongelmiin auttaa erilliset makuuhuoneet. Ystäviä voi tavata muualla kuin kotona, vaikka kahvilassa tai pubissa tai kävelyllä.
Mutta näyttää, että oikeasti vaan haluat eroon miehestä, ja siihen sinulla on toki täysi oikeus. Sekin mahdollisuus toki on, minkä joku mainitsi, että tämä on vain joku keski-iän kriisi, joka menisi muutamassa vuodessa ohi ja olisitkin ihan perustyytyväinen taas. Mutta eihän niistä tiedä. Sinun täytyy vaan tehdä omat ratkaisusi, ja tosiaan, se eroaminenkin ON vaihtoehto, se ei ole mitenkään laitonta eikä nykyään edes juurikaan paheksuttua muuta kuiin jossain tiukan uskonnollisissa piireissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sinkkuutta tarvitse mitenkään kadehtia. Parisuhteet kun ovat täysin vapaaehtoisia, ja voit lopettaa ne koska tahansa ja ihan mistä syystä tahansa.
Itse tykkään olla sinkku, joten minulle kelpaa vain hyvä, omien mieltymysteni mukainen parisuhde. Keskinkertainen ei riitä.
Kun kumppanit tietävät, etten ole jäämässä mitään perseilyitä katselemaan, heillä on tapana skarpata ja pysyä huomaavaisina ja kiinnostavina.
Mä kyllä ymmärrän tämän täysin. Mua on kanssa alkanut risomaan tämä jatkuva kompromissien tekeminen ja yleensä mikään, mitä ehdotan ei käy, vaan miehen pitää saada olla määräämässä ja vaikuttamassa joka asiaan. Kotona ei saa muuttaa mitään, kaikki lomat täytyy viettää juuri siten kun hän on suunnitellut, ruokaakin tehdään hänen mieltymysten mukaan. Huomaan eläväni elämää, jossa ei ole mitään itseni näköistä. Mies tykkää puhua kyllä omista asioistaan, mutta minun asiani ei enää jaksakaan kiinnostaa. Ollaan molemmat koulutettuja ihmisiä ja mieheni tykkää profiloitua jonkun sortin "pomoksi" ja hän on valtavan kateellinen minun "urastani", eikä voi iloita pienimmästäkään onnistumisestani. Alan olla tosi kyllästynyt tähän. Helpompi ja kivempi olis vaan olla itsekseen.
Vierailija kirjoitti:
Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen.
Luuletko tosissasi, että normaali, mieleltään terve, itsevarma ihminen lukee aloittajan kirjoitusta ja miettii: "Voi, kunpa saisin vaihtaa oman sinkkuuteni tuohon parisuhteeseen?"
Jotkin elämäntilanteet, parisuhteet ja tilanteet ovat objektiivisesti huonompia kuin toiset.
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä ymmärrän tämän täysin. Mua on kanssa alkanut risomaan tämä jatkuva kompromissien tekeminen ja yleensä mikään, mitä ehdotan ei käy, vaan miehen pitää saada olla määräämässä ja vaikuttamassa joka asiaan. Kotona ei saa muuttaa mitään, kaikki lomat täytyy viettää juuri siten kun hän on suunnitellut, ruokaakin tehdään hänen mieltymysten mukaan. Huomaan eläväni elämää, jossa ei ole mitään itseni näköistä. Mies tykkää puhua kyllä omista asioistaan, mutta minun asiani ei enää jaksakaan kiinnostaa. Ollaan molemmat koulutettuja ihmisiä ja mieheni tykkää profiloitua jonkun sortin "pomoksi" ja hän on valtavan kateellinen minun "urastani", eikä voi iloita pienimmästäkään onnistumisestani. Alan olla tosi kyllästynyt tähän. Helpompi ja kivempi olis vaan olla itsekseen.
Parisuhteessa voi olla, vaikka asuisikin yksin. Itse asiassa parisuhteet ovat usein paljon parempia niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan itseni tästä. Pitkä avioliitto takana ja viimeinenkin lapsi lensi maailmalle tänä vuonna. Lapsiperhevuodet olivat kiireistä, usein raskasta, mutta ihanaa aikaa ja lasten muutto otti koville. Mutta nyt huomaan, että minulla on ihan suunnaton tarve olla yksin. Nautin siitä, että saan tehdä juuri sitä mitä haluan silloin kun haluan. Tai olla tekemättä. Ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneenviiteen vuoteen tällainen mahdollisuus, siis silloin kun mies ei ole kotona. Työnsä vuoksi reissaa kyllä paljon ja tippaakaan ei ole silloin ikävä. Voi olla, että elämme tämän avioliiton loppuaikoja tai ehkä oma suhtautumiseni muuttuu vielä, aika näyttää.
Juuri tuohon tilaanhan ne parisuhteet lopulta päätyvät. Joka muuta väittää, valehtelee.
Toiset nauttivat tuosta tilasta ja toiset kärsivät. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään ja siksi en parisuhdetta halua ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää on varmaan vähän sitäkin, että jos jollain on paljon juomaa ja vähän ruokaa, hän miettii, miten hienoa olisi jos saisi syödä niin pajlon kuin haluaa ja mitä haluaa. Jos toisella on taas ruokaa mielin määrin ja juomaa vähemmän, hän haluaisi kerrankin juoda kunnolla. Molemmat sitten katsoo toisiaan kadehtien ja miettii, miten tuolla toisella on asiat paremmin.
Mitä sinä kahdehdit aloittajan tilanteessa?
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuohon tilaanhan ne parisuhteet lopulta päätyvät. Joka muuta väittää, valehtelee.
Toiset nauttivat tuosta tilasta ja toiset kärsivät. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään ja siksi en parisuhdetta halua ollenkaan.
Mikä logiikka tässä nyt on? Jos nyt unohdetaankin se, että aloittajan tilanteen voi helposti välttää asumalla erikseen, ja oletetaan kaikkien suhteiden vähintäänkin väljähtyvän, miksi se olisi syy olla tavoittelematta parisuhdetta ollenkaan? Jos vaikka viidentoista vuoden jälkeen iskee maagisella tavalla jokin väistämätön tympiintyminen, voit hyvin nauttia viidentoista vuoden antoisasta suhteesta ja erota, kun vielä ollaan puheväleissä. Ei parisuhteen tarvitse kestää loppuelämää ollakseen arvokas ja nautinnollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä itse haluamiasi mukavia asioita puoliso estää sinua tekemästä?
Sen ymmärsin, että puolison kanssa yhdessä tekeminen ja meneminen ei ole sinulle mielekästä, koska puoliso ei toimi ja reagoi sillä tavalla kuin sinä haluat.
No juurihan kirjoitin. En voi tuosta noin vain lähteä vaikka koko kesälomakseni ulkomaille. Mies vähintään mököttää, jos ei suoranaisesti kiellä. Ja itseeni ainakin vaikuttaa negatiivisesti toisen mökötykset, en pysty nauttimaan vapaasti jos tiedän että toinen on harmissaan kotona.
En saa tapetoida olkkaria, miehen mielestä nyt on hyvä ja tällä mennään. Huonekalujen järjestyksenkin vaihto on turhaa ja ärsyttää miestä. Joo, ei suoraan kiellä, mutta sadattelee kun katsoo tekemistäni "onko nyt ihan pakko".
En saa suudella miestä, johon tunnen vetovoimaa.
En saa mennä nukkumaan ajoissa, tai saan, mutta miehen eri rytmi valvottaa minua.
En voi kutsua ystäviäni iltaisin höpöttelemään, tai voin kutsua mutta mies on kuulolla, joudumme vähän varomaan mitä puhuu.
Tämmöisiä esimerkiksi.
Ap
Mihin aikoinaan rakastuit miehessäsi ja miksi valitsit juuri hänet?
Jos teillä ei ole keskusteluyhteyttä tai yhteistä huumoria, niin eroa. Tosiasia on, että ihmisen sosiaalinen elämä kuolee parisuhteen myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuohon tilaanhan ne parisuhteet lopulta päätyvät. Joka muuta väittää, valehtelee.
Toiset nauttivat tuosta tilasta ja toiset kärsivät. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään ja siksi en parisuhdetta halua ollenkaan.
Paitsi jos on onnistunut löytämään kumppanin, jonka kanssa on samanlainen ajatusmaailma ja alusta asti hyvä, turvallinen keskusteluyhteys, jossa mieltä vaivaaviin asioihin halutaan yhdessä aidosti löytää ratkaisu. Silloin suhde kasvaa ja kehittyy mitä pidempään ollaan yhdessä, verrattuna näihin missä ei pystytä keskustelemaan mistään jolloin suhde kuolee pystyyn viimeistään parinkymmenen vuoden jälkeen. Silti moni jää, koska lähteminen tuntuu liian vaikealta tai luovuttamiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuohon tilaanhan ne parisuhteet lopulta päätyvät. Joka muuta väittää, valehtelee.
Toiset nauttivat tuosta tilasta ja toiset kärsivät. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään ja siksi en parisuhdetta halua ollenkaan.
Mikä logiikka tässä nyt on? Jos nyt unohdetaankin se, että aloittajan tilanteen voi helposti välttää asumalla erikseen, ja oletetaan kaikkien suhteiden vähintäänkin väljähtyvän, miksi se olisi syy olla tavoittelematta parisuhdetta ollenkaan? Jos vaikka viidentoista vuoden jälkeen iskee maagisella tavalla jokin väistämätön tympiintyminen, voit hyvin nauttia viidentoista vuoden antoisasta suhteesta ja erota, kun vielä ollaan puheväleissä. Ei parisuhteen tarvitse kestää loppuelämää ollakseen arvokas ja nautinnollinen.
Tämä on outo ihanne, että saman naaman kanssa on oltava 50 vuotta. Muuten on epäonnistunut ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuohon tilaanhan ne parisuhteet lopulta päätyvät. Joka muuta väittää, valehtelee.
Toiset nauttivat tuosta tilasta ja toiset kärsivät. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään ja siksi en parisuhdetta halua ollenkaan.
Mikä logiikka tässä nyt on? Jos nyt unohdetaankin se, että aloittajan tilanteen voi helposti välttää asumalla erikseen, ja oletetaan kaikkien suhteiden vähintäänkin väljähtyvän, miksi se olisi syy olla tavoittelematta parisuhdetta ollenkaan? Jos vaikka viidentoista vuoden jälkeen iskee maagisella tavalla jokin väistämätön tympiintyminen, voit hyvin nauttia viidentoista vuoden antoisasta suhteesta ja erota, kun vielä ollaan puheväleissä. Ei parisuhteen tarvitse kestää loppuelämää ollakseen arvokas ja nautinnollinen.
Tämä on outo ihanne, että saman naaman kanssa on oltava 50 vuotta. Muuten on epäonnistunut ihmisenä.
Juuri niin. Minulle ainakin oleellista on suhteen laatu, ei sen pituus. Minulla on ollut hyvin eripituisia suhteita, kaikki hyviä.
Sulla on yksi elämä. Haluatko tuhlata sen noin? Onko miehesikään kovin tyytyväinen tähän? Oletteko keskustelleet asiasta ns. kissa pöytään-asenteella?
Poistu tuosta takavasemmalle ja elä itsesi näköistä elämää. Hyväksy samalla myös se riski, että asiat eivät muutu paremmaksi pidemmällä välillä. Toisaalta voit kokea myös sen sortin vapautumisen tunteen, että ihmettelet miksi et lähtenyt aiemmin.
Elämä on täynnä valintoja, valitse niin että loppusuoralla voit sanoa valinneesi enimmäkseen oikein.
Olen itse (miehenä) hyvin samansuuntaisessa tilanteessa ja mietin suht samanlaisia asioita.
Kyllä se taitaa olla nyt moro ja näkemiin parasta?
Ja vielä yksi jatkokysymys - jos saisit tietää, että miehesi on suudellut tai jopa harrastanut seksiä häntä puoleensa vetävän naisen kanssa - miten suhtautuisit siihen?
Osta sille hyvät Sennheiser bluetooth kuulokkeet, parin satasen investointi niin saat ainakin olla hiljaisuudessa iltaisin.
Minä en siedä mököttämistä. Se ei kuulu parisuhteisiini. Kun joku tapailukumppani alkaa mököttää ensimmäisen kerran, selitän asian ystävällisesti. Toisella kerralla annan viimeisen varoituksen. Ja kolmannella kerralla hän on ulkona elämästäni.
Ihmiset kohtelevat sinua juuri niin kuin sallit itseäsi kohdeltavan. 😊
Minäkin olen. Sinkkuna. Ap:n pitäisi ottaa vastuu omasta elämästään ja onnellisuudestaan ja lakata syyttelemästä parisuhdettaan ja miestään. Itse hän on ne elämäänsä valinnut, ja joka päivä valitsee suhteeseensa jäädä.