HS kertoo naisesta, jolla menee "luonnonkauneuteen" 5000 e vuodessa
Paljonko sinulla suunnilleen menee ja mihin?
Ja ennen kaikkea: koetko olevasi luonnonkaunis?
Kommentit (162)
Artikkelin mukaan ulkonäköön käytettävään summaan kuuluvat meikit, ihonhoito, henkilökohtainen puhtaus ja hajusteet. Henkilökohtaiseen puhtauteen kuuluu mm. hammashygienia.
Eli shampoon, perusvoiteen ja aurinkosuojan lisäksi "kauneudenhoitoon" menee toki hammasharja, hammastahnaa, hammaslankaa sekä deodorantteja. Äkkiä laskien summa ei mulla mitenkään ole satasta enempää vuodessa.
Haastateltava puhuu luonnonkauniin lisäksi huolitellusta ulkonäöstä ja siitä, että ei pidä näyttää liian laitetulta.
Ulkonäköni ei varmastikaan ole mitenkään huoliteltu eikä ihoni ole virheetön, kaikkea muuta. Nyt neljäkymmentä ylittäneenä otsassa on UV-säteilyn aiheuttamia pigmenttiläiskiä ja hiukset harmaantuvat ohimoilta. Tähän vielä rasvoittuva sekaiho eli näppyjä pukkaa kuukautiskierron ja stressin mukaan.
En siis koe olevani "luonnonkaunis" mutta ihan viehättävä kuitenkin. Kuten jo kirjoitinkin, niin puolisoni pitää minua kauniina. Kauneus on siis katsojan silmissä, vaikka toki kulttuurillisia kriteerejä on.
Artikkelissa oli hämyisiä kuvia haastateltavasta. Huolitellun näköinen ja varmasti kauniskin. Luonnolliselta ei kuitenkaan silmääni näyttänyt. Luonnollisuuteen nimittäin kuuluvat myös pienet virheet, myös luonnonkauniiseen.
Vierailija kirjoitti:
Kärjistäen siis: keskiluokan ihanteen mukaan Julialla olisi taidokkaasti värjätyt, luonnollisen moniväriset ja kiiltävät, kuohkeat hiukset. Erittäin maltilliset, laadukkaat ripsituuhennokset. Jokin luonnollisempi kulmakäsittely. Lyhyet siistit kynnet, joissa ranskalainen manikyyri tai klassinen punainen tai tummanpunainen lakka.
Julialla: erittäin tumma, värikypärämäinen hiusväri (tätä tosin on vaikea hahmottaa kuvista täysin). Kulmaluuhun ulottuvat ripsienpidennykset ja näkyvästi laminoidut kulmat. Pitkät geelikynnet, värinä glitter ja pinkki. You do the math.
Ne kynnet taisi olla enemmän koralli ja shimmer, mutta samaa mieltä. Kokin feikkiripset eivät ole luonnollisuutta nähneetkään, sen verran näyttävät olivat ja feikkikynnet eivät myöskään tyyliltään olleet hillityt ja luonnolliset. Ehkä luonnollisuudella käsitetään eri piireissä eri asioita.

Varmaan on omassa lähipiirissään "luonnollinen" --> muihin verrattuna.
Loppujen lopuksi monet jutut tuossa erottaa tuollaisen luonnollisen (vaikka molemat feikattua/paranneltua olisikin) jutussa mainitusta "keskiluokkaisesta luonnollisuudesta".
Ensin mainitusta näkee että on tehty kaikkea, jälkimmäinen taas on paljon hienovaraisempaa. Eli esim. hiukset näyttävät omilta vaikka värjätyt olisikin, kynnet on hillitymmät mitaltaan ja väriltään jne.
Pähkinäkuoressa toinen näkyy kauas että ei ole "aitoa", toinen taas ,enisi aidoata jos ei tarkkaan katso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen luonnonkaunis, en ole tarvinnut enkä tarvitse mitään muuta kuin suihkusaippuaa ja shampoon. Ikää kohta 40 vee.
Ei edes hoitoainetta?
Ei edes hoitoainetta.
Vierailija kirjoitti:
Suominaisellehan se on aina ihmetys, jos rahaa kauneuteen menee tyyliin yli 100€ vuodessa. Oikeasti pelkästään yksi kampaamokäynti maksaa enemmän. Siihen päälle kynnet, varpaat, ripset, brassi, jalka- ja kasvohoito sekä kotiin vähän laadukkaita tuotteita, niin siinähän se alkaa jo olla.
Kuka noita kaikkia tarvitsee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kärjistäen siis: keskiluokan ihanteen mukaan Julialla olisi taidokkaasti värjätyt, luonnollisen moniväriset ja kiiltävät, kuohkeat hiukset. Erittäin maltilliset, laadukkaat ripsituuhennokset. Jokin luonnollisempi kulmakäsittely. Lyhyet siistit kynnet, joissa ranskalainen manikyyri tai klassinen punainen tai tummanpunainen lakka.
Julialla: erittäin tumma, värikypärämäinen hiusväri (tätä tosin on vaikea hahmottaa kuvista täysin). Kulmaluuhun ulottuvat ripsienpidennykset ja näkyvästi laminoidut kulmat. Pitkät geelikynnet, värinä glitter ja pinkki. You do the math.
Ne kynnet taisi olla enemmän koralli ja shimmer, mutta samaa mieltä. Kokin feikkiripset eivät ole luonnollisuutta nähneetkään, sen verran näyttävät olivat ja feikkikynnet eivät myöskään tyyliltään olleet hillityt ja luonnolliset. Ehkä luonnollisuudella käsitetään eri piireissä eri asioita.
Varmaan on omassa lähipiirissään "luonnollinen" --> muihin verrattuna.
Loppujen lopuksi monet jutut tuossa erottaa tuollaisen luonnollisen (vaikka molemat feikattua/paranneltua olisikin) jutussa mainitusta "keskiluokkaisesta luonnollisuudesta".
Ensin mainitusta näkee että on tehty kaikkea, jälkimmäinen taas on paljon hienovaraisempaa. Eli esim. hiukset näyttävät omilta vaikka värjätyt olisikin, kynnet on hillitymmät mitaltaan ja väriltään jne.
Pähkinäkuoressa toinen näkyy kauas että ei ole "aitoa", toinen taas ,enisi aidoata jos ei tarkkaan katso.
Onhan Hesarin jutun nainen tosiaan ''luonnollisempi'' kuin joku jolla on koko käsivarren tatska, pumpatut huulet ja tekoripsissä ja stilettokynsissä pikkuruisia tekotimantteja. Kaikki on suhteellista, lol.
En jaksanut lukea koko ketjua, kun tätä on jo monta sivua, mutta itseäni eniten artikkelissa ihmetytti se, miten ulkonäöstä huolehtiminen oli kokonaan erotettu muusta hyvinvoinnista. Itse ainakin koen, että mitään kosmetiikkaa ja pistoksia enemmän ulkonäköön vaikuttaa kokonaisvaltainen kehonhuolto, uni ja ravinto. Itse hoidan ulkonäköäni ennen kaikkea urheilemalla ja ulkoilemalla ja uskon, että niillä onkin suurin vaikutus. Olen myös tarkka siitä, etten liho, ja olen ikäisekseni ihan näpsäkässä kunnossa. Kävelen, juoksen ja joogaan ja syön melko terveellisesti.
Varsinaiseen kauneudenhoitoon ei rahaa sitten kulukaan, koska leikkaan hiukseni itse, naamaan laitan sinistä Niveaa, ripsaria ja Erisanin puhdistusainetta ja hiuksiin markettituotteita.
Säälittää nämä nuoremmat sukupolvet, joille tuollainen kauneudenpalvonta on ihan arkipäivää. Tietystä rajasta eteenpäin se kauneus on ihan silkkaa turhaketta. Terveys on paljon tärkeämpää.
N45
Mulla meni 2021 jotain 800 euroa ja yllättävästi viime vuonna jotain 400 euroa. Suurin kuluerä on kampaaja.
Hammastahnat ja -harjat (jotka ei paljon maksa) sijoitan kyllä kuluissa kohtaan "terveys".
En pidä itseäni mitenkään erityisen kauniina, aika tavallisen näköinen olen.
Vierailija kirjoitti:
Joo suunnilleen tuon verran menee jos haluaa pitää jonkin perustason. Minä sanoin itselleni tuossa vaiheessa laskelman tehtyäni, että ja v*tut. Säästän nekin rahat ja menen plastiikkakirurgille sitten aikanaan kiristämään naamani jos alkaa vaivata liikaa. Ne kaikki hoidot ja rasvat on ihan täyttä ajanhukkaa ja huuhaata. Ne on suunnitteltu köyhdyttämään naiset ja pitämään köyhänä. Käyttäkää ne rahat sijoittamiseen ja vaikka niillä tuotoilla sitten laitatte sitä nassuanne. Pääoman kuluttaminen mielikuviin on järjetöntä.
Tästä artikkelista tulee myös mieleen se Merja Mähkän kommentti, että sisustamiseen (esim. hintavat keittiönkaapit vaihtoon usein) ei ole mitään sijoittamista. Näissä jutuissa kannattaa säästää ja laittaa ne rahat johonkin millä on pysyvämpää arvoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että jutun nainen ei todellakaan näytä luonnonkauniilta, vaan epätoivoiselta. Kyllähän tuollaiset suihkurusketukset ja botoxit huomaa. Uskon, että myös miehet vaistoavat tämän.
Miten tuohon juttuun liittyy millään tavalla se mitä miehet vaistoavat tai ei? Tai sen huomaako suihkurusketukset ja muut vai ei? Ja ennen kaikkea, miksi hän olisi epätoivoinen?
Jutussa esiintyvä nainen kertoo ihan avoimesti siitä mitä hänelle on tehty, eikä yritä piilotella mitään. Luonnonkauniilla hän tarkoittaa sitä, ettei hae hoidoilla tai laittautumisella mitään övereitä. Hän vain tykkää panostaa ulkonäköönsä. Se on hänen elämäntyylinsä, eikä tee hänestä missään määrin epätoivoista.
No ei taida olla käsitteet hallussa. Luonnonkaunis tuo ei ole.
No ihan tavallinen yli 40 vuotias nainen minäkin olen, otan profilo pistoksia, hampaat valkaisen säännöllisesti ja käyn tietysti kampaajalla, jalkahoidoissa silloin kun tällöin, hieronnassa ym. En ymmärrä tätä ikiaikaista mentaliteettia että turhaa, ei saisi jne. Kyllä se näkyy ja tuntuu ihan itsellekin.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, kun tätä on jo monta sivua, mutta itseäni eniten artikkelissa ihmetytti se, miten ulkonäöstä huolehtiminen oli kokonaan erotettu muusta hyvinvoinnista. Itse ainakin koen, että mitään kosmetiikkaa ja pistoksia enemmän ulkonäköön vaikuttaa kokonaisvaltainen kehonhuolto, uni ja ravinto. Itse hoidan ulkonäköäni ennen kaikkea urheilemalla ja ulkoilemalla ja uskon, että niillä onkin suurin vaikutus. Olen myös tarkka siitä, etten liho, ja olen ikäisekseni ihan näpsäkässä kunnossa. Kävelen, juoksen ja joogaan ja syön melko terveellisesti.
Varsinaiseen kauneudenhoitoon ei rahaa sitten kulukaan, koska leikkaan hiukseni itse, naamaan laitan sinistä Niveaa, ripsaria ja Erisanin puhdistusainetta ja hiuksiin markettituotteita.
Säälittää nämä nuoremmat sukupolvet, joille tuollainen kauneudenpalvonta on ihan arkipäivää. Tietystä rajasta eteenpäin se kauneus on ihan silkkaa turhaketta. Terveys on paljon tärkeämpää.
N45
Samaa mieltä tuosta yltiöpäisestä kehon palvonnasta, aivan älytöntä. Jotkut botoxit ja huulitäytteet, hiusten pidennyksen, tekokynnet ja -ripset ja kilo meikkiä naamaan - varsinaista älyttömyyttä ja kunnon kemikaalikuorma kehoon. Mutta laumasielut tekee näköjään ihan mitä vaan, kun joku julkkishörhö näyttää mallia.
Älyttömintä on sitten se, että kaiken tämän jälkeen vedetään tupakkaa ja alkoholia, otetaan karmaisevia tatuointeja kädet tai jalat täyteen ja esitetään luonnollista.
Käyn säännöllisesti kasvohoidossa, sokeroinnissa, pedikyyrissä, leikkaan hiukset, yms. Kyl noi maksaa paljon ja on nimenomaan "luonnollista" kauneutta, koska eivät varsinaisesti näy päällepäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, kun tätä on jo monta sivua, mutta itseäni eniten artikkelissa ihmetytti se, miten ulkonäöstä huolehtiminen oli kokonaan erotettu muusta hyvinvoinnista. Itse ainakin koen, että mitään kosmetiikkaa ja pistoksia enemmän ulkonäköön vaikuttaa kokonaisvaltainen kehonhuolto, uni ja ravinto. Itse hoidan ulkonäköäni ennen kaikkea urheilemalla ja ulkoilemalla ja uskon, että niillä onkin suurin vaikutus. Olen myös tarkka siitä, etten liho, ja olen ikäisekseni ihan näpsäkässä kunnossa. Kävelen, juoksen ja joogaan ja syön melko terveellisesti.
Varsinaiseen kauneudenhoitoon ei rahaa sitten kulukaan, koska leikkaan hiukseni itse, naamaan laitan sinistä Niveaa, ripsaria ja Erisanin puhdistusainetta ja hiuksiin markettituotteita.
Säälittää nämä nuoremmat sukupolvet, joille tuollainen kauneudenpalvonta on ihan arkipäivää. Tietystä rajasta eteenpäin se kauneus on ihan silkkaa turhaketta. Terveys on paljon tärkeämpää.
N45
Samaa mieltä tuosta yltiöpäisestä kehon palvonnasta, aivan älytöntä. Jotkut botoxit ja huulitäytteet, hiusten pidennyksen, tekokynnet ja -ripset ja kilo meikkiä naamaan - varsinaista älyttömyyttä ja kunnon kemikaalikuorma kehoon. Mutta laumasielut tekee näköjään ihan mitä vaan, kun joku julkkishörhö näyttää mallia.
Älyttömintä on sitten se, että kaiken tämän jälkeen vedetään tupakkaa ja alkoholia, otetaan karmaisevia tatuointeja kädet tai jalat täyteen ja esitetään luonnollista.
Pisti silmään väite kemikaalikuormasta. Itselläni kuluu paljon rahaa luonnonkosmetiikan tuotteisiin, mutta maksan mielelläni siitä ,ettei kosmetiikassani ole suurta kemikaalikuormaa. Esim. kasvojen puhdistusöljy, jota käytän, sisältää vain kaksi luonnollista raaka-ainetta. Laadukas luonnonkosmetiikka on aika tyyristä, ja siihen minulla menee n. 100-200 euroa kuukaudessa. Kasvohoidoissa käyn harvoin, koska ihoni ei tunnu niitä tarvitsevan laadukkaan kotihoidon jälkeen. Ainoa kauneuspaheeni lie on Profhilo-pistokset, jotka kiinteyttävät ihoa, ja nekin sisältävät vain ihossa jo luonnostaan olevaa hyaluronihappoa.
Vierailija kirjoitti:
Meikkivoiteet aiheuttavat finnejä ym. Tämän tiedän, koska käytän välillä meikkivoiteita. Kun en käytä, iho on parempi eikä tarvita kasvohoitoja. Mutta meikkivoide kaunistaa ja näyttää huolitellulta, siksi käytän tarvittaessa.
Kaikki meikkivoiteet eivät todellakaan aiheuta finnejä. Itse olen kärsinyt lähes koko elämäni hormonaalisesta aknesta, mutta en enää, kun aloin käyttää Esse-luonnonkosmetiikkaa ja myös saman sarjan meikkivoidetta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuohon 5000 euroon sisältyy? Ja mitä kyseiselle henkilölle tarkoittaa luonnonkauneus? Juttu on maksumuurin takana, niin en pääse lukemaan.
Olen mielestäni siinä sanan varsinaisessa merkityksessä luonnonkaunis, eli kasvonpiirteiltäni nätti, ihoni on hyvä, hiukseni hyväkuntoiset ja tuuheat ja kroppani kunnossa. Geeneistähän suurinta osaa on kiittäminen ja lopuista suht terveellisiä elintapoja.
Rahankulutus onkin sitten vaikeampi rasti. En laskisi perus hygieniatarvikkeita tähän, mutta käytän ihan apteekin perusvoiteita ja prismasta yms. löytyviä shampoita jne. Kampaajalla käyn pari kertaa vuodessa leikkauttamassa hiukset. Eniten taidan rahallisesti panostaa hyvään aurinkorasvaan ja laadukkaisiin ulkoiluvaatteisiin, -varusteisiin ja -kenkiin. Niiden vaikutus ei tietenkään ole samalla tavalla välitön kuin meikin, hiusvärin tai jonkin täyteaineen pistäminen naamaan, mutta taatusti luonnollisempi ja terveellisempi. Sanoisin niihin menneen tänä vuonna noin 500 euroa, mutta summa vaihtelee tosi paljon. Riippuu ihan siitä, tarviiko hommata uusia varusteita vai ei. Kampaaja 50-100 eur vuodessa. Varmaan saman verran menee kosteusvoiteisiin, shampoihin yms. Lopputuloksen kauneudesta voi sitten kukin olla omaa mieltään, mutta luonnollinen se ainakin on. :D Itse ihan tykkään peilikuvastani ja sehän riittää.
Tässä tapauksessa luonnonkaunis tarkoittaa näyttävää ja hoidettua muttei överiä lookkia jo lähtökohtaisesti kauniilla naisella. Useampi kampaamokäynti vuodessa, hiukset pitkät ja kiiltävät. Kulmakarvat värjätty ja ripsissä pidennykset. Säännöllisiä kasvohoitoja ja kertoi kokeillensa myös botoxia. Lisäksi mani- ja pedikyyrit ja geelilakatut kynnet. Nämä laskettiin tuohon rahalliseen panostukseen, mutta kuvien perusteella uskon henkilön panostavan myös liikuntaan ja pukeutumiseen.
Olen tänä vuonna ostanut 2 aurinkorasvaa a 4 euroa ja 3 l kanisterin saippuaa 3 e.
Osallistun säännöllisesti kyseilyihin ja saan lahjakortteja. Olen tänä vuonna saanut 30 euroa ja ostin niillä kosmetiikkaa. Lisäksi sain ystävältäni shampoon ja hoitoaineen lahjaksi ja Normal in kesäkampanjasta sain shampoon.
Olen ostanut ripsien kestovärin ehkä 5 v, vieläkin riittää. Huulirasva maksoi pari euroa, oliko 3 tuubia.
Minulta on mennyt omaa rahaa alle 20 e ja jos lahjakortit lasketaan mukaan, alle 50 r
Minulta menee kahdet kalsarit vuodessa
haluaisin käydä kauneushoidoissa viikottain.köyhänä joudun tekeen jalkakylvyt ja kynsien lakkaukset itse. haluaisin elää kuin amerikkalainen luksusrouva.suomessa se on mahdotonta näillä palkoilla ja veroilla.edes kauneudenhoitoon ei ole suomessa varaa.
Jos haluaa, niin tottahan ripsipidennyksiin, botoxiin ja suihkurusketuksiin saa käytettyä rahaa. Vaikea uskoa, että tämäkään nainen olisi silti rumempi, vaikka jättäisi jokaikisen noista ottamatta ja tyytyisi ripsariin, kunnon retinoliin + kosteusvoiteeseen ja kuulaaseen ihoon. Kynnetkin saa halvemmalla lakattua itse.