Lue keskustelun säännöt.
Onko väärin jos 4-5-vuotiasta ei laita varhaiskasvatettavaksi, vaan lapsi viettää pääsääntöisesti aikaansa kotona vanhempiensa ja pienempien sisarusten kanssa?
14.09.2023 |
Mielipiteitä?
Meillä kohta 5 vuotta täyttävä esikoinen, joka käynyt reilu vuoden kerhossa, ja jonka ajattelin mahdollisesti pitää kotihoidossa eskariin saakka, koska olen itse ainakin siihen asti kotona. Nyt kuitenkin monet ihmettelevät suureen ääneen tätä asiaa. Sekä neuvolassa, että kaveripiirissä. Lapsella tosi hyvät taidot ikäisekseen, me tehdään paljon asioita viikon aikana, retkeillään, ulkoillaan, askarrellaan, taiteillaan ym ym. Nautin siitä, että saan viettää aikaa lasteni kanssa, eikä lapsikaan ole puhunut ollenkaan siitä että haluaisi päiväkotiin, vaikka lähes kaikki samanikäiset kaverit siellä jo ovatkin. Onko lapsen vaikeaa myöhemmin sopeutua isoon ryhmään? Mikä asenne eskarissa on sellaisia lapsia kohtaan, jotka tulevat suoraan kotihoidosta sinne?
Hän on kyllä mielestäni sosiaalinen ja löytää aina kavereita minne tahansa menemmekin. Tykkää myös leikkiä nuoremman sisaruksen kanssa, vaikka onkin pari vuotta nuorempi. Pitääkö tämän ikäisellä lapsella olla jatkuvasti samanikäisiä kavereita? Hänellä on kyllä parikin hyvää samanikäistä kaveria, joita näkee pari kertaa viikossa yhteisissä harrastuksissa.
En oikeastaan tunne ketään muuta joka hoitaisi vielä näin "vanhaa" lasta kotona, kun tutut ovat laittaneet jo 2v esikoisen päiväkotiin uuden lapsen synnyttyä.
Kommentit (112)
Jos lapsi viihtyy, kaikki ok. Paljon kehittävänpä ainakin kuin päiväkodissa, voin luvata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ihan hyvä järjestely, lapsi ehtii kyllä olla tarpeeksi laitoksissa. Meillä esikoinen oli pienempänä pätkän päiväkodissa mutta sitten taas 3-4,5v kotona ja kerhossa - oli minusta ihanaa aikaa, joskin vähän raskasta :D Mutta just nautin kun oli aikaa tehdä kaikkea hauskaa koko viikko. Hän aloitti nyt syksyllä päiväkodissa. Alkoi olla vähän sekin, että kerhossa kaikki saman ikäiset siirtyi päiväkotiin ja siellä olisi sitten vain pieniä kaverina.
Te itse tiedätte, mikä teidän perheellenne on parasta. Lapsi ehtii kyllä ihan tarpeeksi oppia koulutaitoja eskarissakin. Olisiko jotakin kerhoa, jossa hän voisi käydä vaikka pari tuntia viikossa? Seurakunnan kerho tai yhdessä perhekerho? Tai jokin ohjattu harrastus? Silloin hän saisi kohdata uusia ihmisiä ja opetella ryhmässä olemisen taitoja.
Varhaiskasvattajana koen, että jokaisella lapsella on oikeus saada sekä kotikasvatus että varhaiskasvatus. Tutkimusten mukaan lapset jotka on varhaiskasvatettu syrjäytyvät harvemmin, keskimäärin menestyvät paremmin koulussa ja mm. omaavat paremmat tunnetaidot.
En ollut päiväkodissa, koska 80-luvulla sitä ei pidetty tarpeellisena kotiäidin lapselle. Isosisaruksia ei ole, yksi pikkusisko syntyi kun olin 6v.
Seurauksena oli koulukiusaamista eri kiusaajien toimesta ja eri asteisena koko peruskoulun ajan. En osannut olla ryhmissä, tykkäsin leikkiä yksin, vaikka tykkäsin kyllä kuulua joukkoonkin. En ole autisti, olin hyvä koulussa ja aikuiset kuvasivat minua mukavaksi tytöksi. Olisin mieluummin jutellutkin opettajien kanssa.
Toiset tarvitsevat tukiopetusta, minä olisin tarvinnut sosiaalisuuden opetusta varhaiskasvatuksen muodossa. Lisäksi olisi ollut kiva että äiti olisi mennyt töihin, olisi ollut työssäkäyvän naisen malli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole ollenkaan väärin, vaikka yhteiskuntamme melkein kauttaaltaan yrittää niin väittää. Päinvastoin, jopa palvelus lapselle ja tulevaisuudelleen. Lapsi ehtii sopeutua eskari-ikäisenäkin isoihin ryhmiin.
Päiväkoti tarjoaa valitettavan harvoin laadukasta varhaiskasvatusta, kun ryhmäkoot on turhan isot ja (pätevästä) henkilökunnasta meinaa olla pulaa.
Arvostettavaa, että hoidat oman lapsesi kotona!
T. Erityisopettaja, päiväkodissakin työskennellyt :D
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvattajana koen, että jokaisella lapsella on oikeus saada sekä kotikasvatus että varhaiskasvatus. Tutkimusten mukaan lapset jotka on varhaiskasvatettu syrjäytyvät harvemmin, keskimäärin menestyvät paremmin koulussa ja mm. omaavat paremmat tunnetaidot.
Tää on kans ihme juttu. Toisaalta varhaiskasvattajat valittavat (katso toinen pitkä ketju) uupumustaan ja sitä miten koko ala on aivan järkyttävässä tilassa tällä hetkellä, lapset melkeinpä heitteillä päiväkodeissa, MUTTA samalla paasaavat sitä kuinka varhaiskasvatus on lapsen oikeus, kuinka lapsen pitää saada olla vertaisryhmässä, kuinka tärkeää että on just tasan samanikäisiä kavereita ja samalla suhtaudutaan nuivasti ja arvostellen pitkään kotona olleita lapsia...
Lapsetkin kehittyvät tosi eri tahtiin. Ei se tarkoita, että jos on kaksi 5-vuotiasta, saman sukupuolista, että he automaattisesti olisivat hyviä kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ollut päiväkodissa, koska 80-luvulla sitä ei pidetty tarpeellisena kotiäidin lapselle. Isosisaruksia ei ole, yksi pikkusisko syntyi kun olin 6v.
Seurauksena oli koulukiusaamista eri kiusaajien toimesta ja eri asteisena koko peruskoulun ajan. En osannut olla ryhmissä, tykkäsin leikkiä yksin, vaikka tykkäsin kyllä kuulua joukkoonkin. En ole autisti, olin hyvä koulussa ja aikuiset kuvasivat minua mukavaksi tytöksi. Olisin mieluummin jutellutkin opettajien kanssa.
Toiset tarvitsevat tukiopetusta, minä olisin tarvinnut sosiaalisuuden opetusta varhaiskasvatuksen muodossa. Lisäksi olisi ollut kiva että äiti olisi mennyt töihin, olisi ollut työssäkäyvän naisen malli.
Samanlainen tausta minulla. Tajusin yhtäkkiä nyt tämän luettuani, että luultavasti ainoa asia, joka minut pelasti ala-asteella tältä samalta, oli se, että se ala-aste oli maaseudun pieni kyläkoulu. Siellä kaikkien oli pakko leikkiä kaikkien kanssa, kun ei ollut ketään muutakaan. Kiusaaminen alkoi sitten yläasteella, kun tämä ei enää pätenyt. :(
No, en nyt tiedä kuinka paljon omista kokemuksistaan uskaltaa yleistää ylipäänsä mitään, kun puhe on ajasta, jolloin tu-alkuinen kasvatussana oli enemmänkin tukkapölly kuin tunnetaidot.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin kotihoidettu lapsi. Ainakin minulle olisi tehnyt hyvää päästä päiväkotiin, sillä olen sosiaalisesti kömpelö. En myöskään tuntenut ketään ekaluokalle mennessä, joten olin koulussa monta kuukautta yksinäinen. Nuorempi lapsistani peri luonteensa minulta ja päiväkodin vaikutus häneen oli valtava.
Eihän ole sanottu että nuo asiat johtuvat siitä, että et ole ollut päiväkodissa. Päiväkodissa opitaan ainakin etuilemaan, huutamaan että saadaan huomiota, sanoisin että viidakon lait kyllä opitaan. Onko se sitten hyvä vai huono asia? Ja onhan sielläkin niitä syrjään vetäytyviä lapsia, jotka olisivat paljon mielummin jossain ihan muualla kun ylisuuressa, meluisassa ryhmässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni ovat menneet kotihoidosta esikouluun ja pärjänneet hyvin. Saaneet kiitosta kauniista käytöksestä, empaattisuudesta ja huomaavaisuudesta sekä keskittymistaidosta. Ovat saaneet kavereita ja koulu on sujunut. Teette, kuten perheellenne sopivalta tuntuu.
Ei todellakaan ole väärin. Aina toisten puhua mitä puhuvat. Ellei lapsi itse pyytämällä pyydä päästä päiväkotiin, niin koti on hyvä paikka.
Oma eskariin asti kotona hoidettu ja kasvatettu esikoinen on nyt 15-vuotias fiksu nuori. On pidetty ja saanut aina kavereita, toimii nytkin tukioppilaana ja seiskojen kummina. Koulu sujuu erinomaisen hyvin, harrastaa joukkueurheilua ja erästä toistakin asiaa. On aina saanut kehuja koulun ja harrastusten aikuisilta ja kavereiden vanhemmilta.
Ei se päiväkoti todellakaan ole mikään autuaaksi tekevä paikka. Aktiiviset, täyspäiset vanhemmat pystyy samaan ellei parempaankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvattajana koen, että jokaisella lapsella on oikeus saada sekä kotikasvatus että varhaiskasvatus. Tutkimusten mukaan lapset jotka on varhaiskasvatettu syrjäytyvät harvemmin, keskimäärin menestyvät paremmin koulussa ja mm. omaavat paremmat tunnetaidot.
Oletko oikeasti varhaiskasvattaja? Nythän ei tiedetä ollenkaan miten ylipitkät päivät, ylisuuret ryhmät pienestä asti, vaihtuvast sijaiset, resurssien puute vaikuttaa pieniin lapsiin. Lapsien levottomuus lisääntyy kokoajan. Mikälie syynä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin kotihoidettu lapsi. Ainakin minulle olisi tehnyt hyvää päästä päiväkotiin, sillä olen sosiaalisesti kömpelö. En myöskään tuntenut ketään ekaluokalle mennessä, joten olin koulussa monta kuukautta yksinäinen. Nuorempi lapsistani peri luonteensa minulta ja päiväkodin vaikutus häneen oli valtava.
Eihän ole sanottu että nuo asiat johtuvat siitä, että et ole ollut päiväkodissa. Päiväkodissa opitaan ainakin etuilemaan, huutamaan että saadaan huomiota, sanoisin että viidakon lait kyllä opitaan. Onko se sitten hyvä vai huono asia? Ja onhan sielläkin niitä syrjään vetäytyviä lapsia, jotka olisivat paljon mielummin jossain ihan muualla kun ylisuuressa, meluisassa ryhmässä.
Kyllä minä olen varma siitä. Minulla ei ollut kavereita alle kouluikäisenä ja äiti keskittyi vain kotitöihin, mistä minä olisin oppinut, miten toisten kanssa toimitaan? Yksinäisyys ei ole kivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ollut päiväkodissa, koska 80-luvulla sitä ei pidetty tarpeellisena kotiäidin lapselle. Isosisaruksia ei ole, yksi pikkusisko syntyi kun olin 6v.
Seurauksena oli koulukiusaamista eri kiusaajien toimesta ja eri asteisena koko peruskoulun ajan. En osannut olla ryhmissä, tykkäsin leikkiä yksin, vaikka tykkäsin kyllä kuulua joukkoonkin. En ole autisti, olin hyvä koulussa ja aikuiset kuvasivat minua mukavaksi tytöksi. Olisin mieluummin jutellutkin opettajien kanssa.
Toiset tarvitsevat tukiopetusta, minä olisin tarvinnut sosiaalisuuden opetusta varhaiskasvatuksen muodossa. Lisäksi olisi ollut kiva että äiti olisi mennyt töihin, olisi ollut työssäkäyvän naisen malli.
Samanlainen tausta minulla. Tajusin yhtäkkiä nyt tämän luettuani, että luultavasti ainoa asia, joka minut pelasti ala-asteella tältä samalta, oli se, että se ala-aste oli maaseudun pieni kyläkoulu. Siellä kaikkien oli pakko leikkiä kaikkien kanssa, kun ei ollut ketään muutakaan. Kiusaaminen alkoi sitten yläasteella, kun tämä ei enää pätenyt. :(
No, en nyt tiedä kuinka paljon omista kokemuksistaan uskaltaa yleistää ylipäänsä mitään, kun puhe on ajasta, jolloin tu-alkuinen kasvatussana oli enemmänkin tukkapölly kuin tunnetaidot.
Nykyäänkin on perheitä joissa on kurikasvatus käytössä eikä lapsille opeteta tunnetaitoja.
Esikoinen oli kotona eskariin asti. Kun tämä tuli eskarin lastenhoitajan kanssa puheeksi eskariin tutustumista sovittaessa, hän huokaisi syvään, että on sitten paljon opittavaa. Reilua vuotta myöhemmin ekaluokkalaisen (kokenut) opettaja sanoi että harvoin näkee näin kaikin puolin valmista koululaista, ja minä en jotenkin usko että ihan kaikki siitä olisi eskarin ansiota.
Esikoisella oli paljon ikätovereita kotihoidossa alueella niin että leikkipuistossa ja avoimessa päiväkodissa oli seuraa. Kuopuksen kohdalla huomasin että hänen kaverinsa alkoivat mennä hoitoon viimeistään 2-3v ja leikkipuistossa sai lopulta leikkiä yksinään/aikuisten/taaperoiden kanssa, ja hän on pienestä pitäen ollut hyvin seuranjanoinen, joten hänelle oli hyvä juttu päästä 3,5-vuotiaan (aluksi puolipäiväiseksi) päiväkotiin.
Molemmat on nyt isompia koululaisia eikä vielä ainakaan näytä että kummankaan kanssa olisi mennyt pahasti metsään.
Minun kotihoidettujen suurin ongelma on ollut ymmärtää miksi ei välituntisin voisi leikkiä itseään nuorempien ja vanhempien kanssa. Koulussa vedetään linjaa että syntyy kiusaamista jos eri ikäiset ovat yhdessä. Rinnakkaisluokkalaisiinkin kontaktin ottaminen on vähän kieroonkatsomisen arvoista jos ei tunne ketään jo ennestään. Ei tullut lapsistani syrjäytyneitä mutta rohkeasti omanlaisiaan ja terveellä itsetunnolla varustettuja, toiset huomioon ottavia.
Vierailija kirjoitti:
Lapseni ovat menneet kotihoidosta esikouluun ja pärjänneet hyvin. Saaneet kiitosta kauniista käytöksestä, empaattisuudesta ja huomaavaisuudesta sekä keskittymistaidosta. Ovat saaneet kavereita ja koulu on sujunut. Teette, kuten perheellenne sopivalta tuntuu.
Uskoisin että nuo lastenne arvokkaat taidot johtuvat vanhemmista eikä kotihoidosta. Päiväkotia käytäkin oppivat empatiaa ja kohteliaisuutta, jos vanhemmat panostavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvattajana koen, että jokaisella lapsella on oikeus saada sekä kotikasvatus että varhaiskasvatus. Tutkimusten mukaan lapset jotka on varhaiskasvatettu syrjäytyvät harvemmin, keskimäärin menestyvät paremmin koulussa ja mm. omaavat paremmat tunnetaidot.
Tää on kans ihme juttu. Toisaalta varhaiskasvattajat valittavat (katso toinen pitkä ketju) uupumustaan ja sitä miten koko ala on aivan järkyttävässä tilassa tällä hetkellä, lapset melkeinpä heitteillä päiväkodeissa, MUTTA samalla paasaavat sitä kuinka varhaiskasvatus on lapsen oikeus, kuinka lapsen pitää saada olla vertaisryhmässä, kuinka tärkeää että on just tasan samanikäisiä kavereita ja samalla suhtaudutaan nuivasti ja arvostellen pitkään kotona olleita lapsia...
Lapsetkin kehittyvät tosi eri tahtiin. Ei se tarkoita, että jos on kaksi 5-vuotiasta, saman sukupuolista, että he automaattisesti olisivat hyviä kavereita.
Ylipäätään tämä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ajatus pitää lapset erittäin tarkasti saman ikäisten karsinassa koko sen ajan kun ollaan muiden lasten seurassa on melko epäluonnollinen eikä mielestäni millään tavalla ideaali sosiaalisten tai tunnetaitojen oppimiseksi. Ymmärrän kyllä että perusopetuksen opetussuunnitelma toimii (laitoksen, ei lapsen näkölmasta) parhaiten niin että puksutetaan junan lailla sovittiin tahtiin eteenpäin, mutta että tämä pitää aloittaa jo 3-vuotiaana. Miksi?
Ihan järjellinen tulin minustakin, vaikka mistään varhaiskasvatuksesta ei ollut silloin tietoakaan. Oma koti ja vanhemmat, siinä tärkeimmät elämän eväät.
Minä olin kotihoidettu lapsi. Ainakin minulle olisi tehnyt hyvää päästä päiväkotiin, sillä olen sosiaalisesti kömpelö. En myöskään tuntenut ketään ekaluokalle mennessä, joten olin koulussa monta kuukautta yksinäinen. Nuorempi lapsistani peri luonteensa minulta ja päiväkodin vaikutus häneen oli valtava.