Miten akateeminen mies eroaa duunarimiehestä?

Jättämällä avioerohakemuksen.

Tekstiviestitse.

Tuskin ovat edes kavereita keskenään. Käytännössä varmaan se akateeminen mies on varmemmin aviomies ja isä nykyisin. 

Akateeminen pesee kädet vessakäynnin jälkeen, duunari ennen käyntiä.

En ainakaan itse ole juuri eroa huomannut, ehkä kiinnostuksenkohteet ja elämänarvot ovat keskimäärin hieman erilaisia.

Akateeminen mies on oppinut tiedostamaan etuoikeutensa ja osaa noudattaa väistämisvelvollisuutta naisia ja muunsukupuolisia kohtaan.

pukeutuvat eri lailla ja huumori on erilaista duunarimiehillä...itse en viihtyisi pukupelle akateemikon kanssa....tosin kaikki eivät ole samanlaisia.

Fiksumpi, komeampi, pidempi, rikkaampi, hauskempi, isomunaisempi ja parempi rakastaja.

Näin ainakin kahden yksilön otannan perusteella. Ei ole välttämättä yleispätevä sääntö.

Olen itse duunarimies, teen ihan ok palkkaista ja haastavaa työtä. Minulla on ystävinä akateemisia miehiä sekä duunarimiehiä, en mitään eroa ole huomannu heissä. Ihmiset ovat yksilöitä ja se mitä kouluja tai mitä työtä ihminen tekee ei määrittele sitä minkälainen hän on ihmisenä.

Varmaan jossain pitkäaikaistyöttömissä on sitten eniten niitä päihdeongelmaisia ja mt ongelmaisia ihmisiä.

Eiköhän se riipu ihan yksilöstä. Sitä paitsi, sekä duunari- että akateemisia aloja on hyvin erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Fiksumpi, komeampi, pidempi, rikkaampi, hauskempi, isomunaisempi ja parempi rakastaja.

Näin ainakin kahden yksilön otannan perusteella. Ei ole välttämättä yleispätevä sääntö.

Kumpi ?

Mulla on molemmat. Akateeminen raksaduunari. Fiksu, ihana ja ahkera. Kielitaitoinen. Olemme asuneet ympäri maailmaa. Idiootit määrittelevät ihmiset koulutuksen perusteella. Suomi on täynnä teitä😵💫

Jostain rasvanahkaisesta duunariperheesta tulevasta yliopistoon päässeestä miehestä ei koskaan tule oikeasti keskiluokkaista.

Vierailija kirjoitti:

Tuskin ovat edes kavereita keskenään. Käytännössä varmaan se akateeminen mies on varmemmin aviomies ja isä nykyisin. 

Jaa. Itse olen maisteri ja läheisin lapsuudenystäväni on suorittanut kolme ammatillista tutkintoa. Ei tulisi mieleenkään unohtaa häntä vain siksi ettei hän ole jatkanut korkea-asteen opintoihin. Ylipäätään minua kiinnostaa ympärilläni olevissa ihmisissä enemmän se että tulemme keskenemme hyvin toimeen kuin se kuinka korkeasti tai matalasti koulutettuja he ovat. Toki arvostan ja kunnioitan korkeiden tutkintojen tuomaa tietotaitoa ja ehdottomasti kannustan ihmistä opiskelemaan jos kiinnostaa, mutta todennäköisesti myös ne matalammin koulutetut tai käytännön työn kautta kokemuksensa saaneet tietävät omasta alastaan enemmän kuin minä.

Jos mies on mukava ja fiksu, hän on sitä koulutuksesta riippumatta. Akateeminen loppututkinto ei ole tae juuri mistään.

Ei se pelkkä muutaman vuoden koulutus tee kurkoa. Elämään kuuluu niin paljon muutakin. Täytyy päästä isolle liksoille pitkäksi jne. 

Minulla ollut molemmat.

Akateeminen oli kriittisempi, pikkutarkempi, kiinnityi huomiota siihen, miltä asiat näyttää.

Duunari oli hyväksyvämpi, rennompi ja mittaili enemmän asioita, mitä mikäkin maksaa.

Tosin en usko koulutuksen olleen se merkittävä tekijä.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse duunarimies, teen ihan ok palkkaista ja haastavaa työtä. Minulla on ystävinä akateemisia miehiä sekä duunarimiehiä, en mitään eroa ole huomannu heissä. Ihmiset ovat yksilöitä ja se mitä kouluja tai mitä työtä ihminen tekee ei määrittele sitä minkälainen hän on ihmisenä.
Varmaan jossain pitkäaikaistyöttömissä on sitten eniten niitä päihdeongelmaisia ja mt ongelmaisia ihmisiä.

Miten tuo liittyy aloitukseen?

Akateeminen kun on päihtynyt vajoaa sian asteelle niinkuin muutkin kyllä tuo "akateemisuus" On vain pintakoreutta.

Vierailija kirjoitti:

Jostain rasvanahkaisesta duunariperheesta tulevasta yliopistoon päässeestä miehestä ei koskaan tule oikeasti keskiluokkaista.

Ehkä ei, mutta hänen lapsistaan tai lapsenlapsistaan saattaa jo tulla. Eli hän tekee oikean ratkaisun lähtiessään kapuamaan sivistyksen tikkaita pois duunariuden suosta.

Huipulle pääsee harvoin kertaloikalla, se on monen askelman ja sukupolven matka. Mutta jos sitä ei kukaan koskaan aloita, niin perille ei päästä milloinkaan.

Surullisimpia tapauksia ovat ihmiset, jotka tyytyvät osaansa ja petaavat lapsilleenkin täsmälleen saman osan, yhtään kehittymättä.