Aikuisena surettaa, ettei ole osa mitään yhteisöä. Kuten lapsena oli koulussa tai harrastusporukassa. Mistä löytää oma yhteisö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Marttailu. Siellä tavataan ja puuhaillaan kaikkea yhdessä. On yhteisöllistä.

Tai partio. Sinne voi mennä aikuisenakin.

Itse en oikein ymmärrä tuota "aikuis"partiointia. Itse tuli oltua aktiivipartiolainen 20 vuotta, mutta vajaa 30kymppisenä ymmärsin himmata. Jo silloin penskana en ymmärtänyt noita 30+ naavoja, joilla ei toiminnan kanssa mitään tekemistä. Partion ideana on nimittäin se, että nuoret tekevät itselleen toimintaa ilman "vanhempien" ohjausta! Toki jos niiden ihan nuorempien ohjaajia puuttuu ja on kokemusta niin sitten mutta ei siitä mitään yhteisöä saa. 

Ikävää, että sulla on tuollainen kokemus. Omani on aivan erilainen.

-liki 40v aktiivipartiolainen-

Perusta oma yhteisö.

Kannattaa olla kärsivällinen kun menee mukaan johonkin toimintaan. Porukkaan pääseminen tai porukan muodostuminen ei aina tapahdu nopeasti. Voi kokeilla eri tapoja. Tsemppiä!

Eipä kyllä lapsenakaan ole ollut mitään harrastusporukoita tai kuulunut mihinkään muuhunkaan porukkaan (koulukiusattu). En edes tiedä miten mukavaa olisi kuulua johonkin yhteisöön.

Rakastin kotiäitivuosia, ne olivat elämäni parhaimmat vuodet. Mutta kun oikein muistelen, olin todella yksinäinen. Mies loi uraa silloin ja matkusteli ympäri maailmaa sekä oli töiden puolesta usein jossain kissanristiäisissä. Mä kökötin lasten kanssa kotona. Keksin kyllä usein meille aktiviteetteja ja olin juuri sellainen energinen äiti joka leikki ja lauloi, mutta iltaisin kun sain lapset petiin mietin miten yksinäinen olen. Kaverit asui toisella paikkakunnalla ja olivat eri vaiheessa elämää kuin mä.

Nyt lapset ovat koululaisia ja teinejä. Mä olen löytänyt oman urapolkuni. Miehen ura otti takapakkia koronan takia ja mm.reissaamiset loppuivat miltei kokonaan. Nyt hän toisinaan tuntee yksinäisyyttä kun mä paahdan menemään työtilaisuuksissa ja työmatkoilla. Olen tietysti kaiken tämän ohella myös äiti, mutta kyllä mä olen äitiohjaksia aika paljon löysännyt. Nautin näistäkin ajoista, onhan tämä hektistä. Mutta jännää miten nyt melkein kaipaa niitä yksinäisiä hetkiä, kun nykyään on jo liian sosiaalinen elämä.

Joten mun vastaus tähän on, että työelämä on se ainoa oikea vastaus. Tai sitten tiivis naapurusto. Mulla nykyään molemmat. Nämä ovat ne vaivattomimmat kaveripiirit, kun väkisinkin tulee toisia nähtyä.

Vierailija kirjoitti:

AA-kerho?

Tulee kalliiksi, kun ensin pitää ryypätä itsensä alkoholistiksi.

Vierailija kirjoitti:

Perusta oma yhteisö.

Se onnistuu, jos on kovin jakomielitautinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku hengailukerho ois kyllä jees.. siis semmoinen mihin vois vaan mennä kahvittelemaan, löpisee niitä näitä ja päivän polttavia puheenaiheita.. tarviiko aina jumpata, laulaa, soittaa hanuria? Helevetti :D

Asukasyhdistyksen tupa? Näissä yleensä kokoonnutaan päiväsaikaan, joten paikalla on paljon eläkeläisiä ja työttömiä, joilla kenelläkään ei ole kiire minnekään.

Neulepiiri? No joo, miehille ei sovi. Mutta täyttäisi määritelmän, ollaan jouten ja löpistään.

Seurakuntien toiminta? Plussaa ihmisten hyväntahtoisuus, miinusta mahdollinen herätystyö. Valitse jokin, joka ei ole uskontojen uhrien listoilla.

Ei kiitos. Olen 35 vuotias, työssäkäyvä ja perheellinen ihminen. Ystäviä on, mutta kaikki ok hajaantuneet ympäri Suomen, itsekin olen muuttanut usein. Tunnistan tuon kaipuun kuulua johonkin "porukkaan", itselläni sellaista oli nuorena ja se oli parasta.

Semmoinen matalankynnyksen "kerho".

Missä sanottiin, että noihin ei voi mennä perheellisenä? Sinun iässäsi tosin suurimmalla osalla perheellisistä on ns. ruuhavuodet menossa, joten ei ole aikaa ja voimavaroija millekään hengailujen järjestämiselle. Mutta ei pidä liikaa jumittaa iässä. Jos hengailu kiinnostaa, mene sinne missä hengaillaan. Rikastuttaa omaa elämää, kun tapaa muitakin kuin omaan kuplaan kuuluvia. Itse harrastan tästä syystä vapaaehtoistoimintaa eläkeläisten juttutuvalla. Olen 28v. 

No itse kävin jossain ompelupiirissä ja se oli kyllä oikea äiti-ihmisten bondauskerho. Itse menin sinne ompelemaan, mutta lopetin, kun se tosiaan osoittautui tuommoiseksi hengailuporukaksi.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi en ole sosiaalinen. Lasten harrastusten myötä oli siinä sun tässä ringissä ja harrastuksen kestämän ajan vanhemmat harrasti yhdessä esim. kuntosali/lenkki mutta onneksi nyt yläkoulun myötä kulkevat itse treeneihin, kisoissa tulee vielä joskus turistua. Nyt käyn ihan omalla ajalla parissa harrastuksessa eikä tuli mieleenkään jäädä harrastuksen jälkeen hengaamaan sakin kanssa, jonkun heistä kanssa viestitellään kotona tehtävistä harrastusosioista. Työpaikalla nautin eniten etäpäivistä, työkaverit kivoja mutta riittää se 1-2 krt vuodessa illanvietto. Pitkäaikaisia ystäviä on ja sukulaisia ja muutama hyvä naapuri, myös heidän kanssa se 1-2krt vuodessa illanvietto riittää. Mitään lomareissuja en kuvittelisi tekeväni muun kun oman perheen kanssa tai yksinkin olen käynyt ulkomailla sekä loman, työn tai harrastuksen takia. Luulen että olen normaali suomalainen.

Mä olen introvertti, mutta silti jossain määrin sosiaalinen. En kuitenkaan ole koskaan elämässäni kaivannut mitään porukoita. Joo, on työporukka, on ollut opiskeluporukka jne, mutta en ole ollenkaan porukkaihminen. Mulla on sukuyhteisö, joka sinällään tuo jollain tavalla turvaa, mutta esimerkiksi nyt tässä vesivahinkoevakkoon lähdössä ja koko asuntoni alakerran tyhjentämisessä ei kukaan suvustani tullut mua auttamaan vaan ystäväni. Ap puhui yhteisön tuomasta turvasta, mutta ei mulle ole työyhteisö, harrastusporukka tms koskaan tuonut mitään turvaa vaan ihan yksittäiset ihmiset. 

Jäin mielenkiinnolla seuraamaan ketjua, kun ensin ajattelin, ettei mullakaan ole ketään. Sitten ihan säpsähdin, että joutavia horisen. Onhan mulla naapurit!

Ollaan aivan älyttömän tiivisyhteisö. 12 asuntoa, 20 vuotta miten voikin olla niin samanhenkistä porukkaa.  Talkoita, on remppoja, istujaisia, naapurivisoja ja kisoja. Lisäksi vielä satunnaiset retket naapurimaihin ja leffaan, teatteriin... syömään.

Koronan aikaan onnistuttiin pitämään yhteyttä yllä Kukin toi pöydän tuoleineen ja harvakseltaan istuttiin. Osa partseilla, osa maassa. Olihan se toisinaan vähän huutamista, mutta hauskaa oli.

Mukavia muistoja. Lapset ovat saaneet kasvaa turvallisessa yhteisössä, jossa kaikki aikuiset osallistui ja tunsi. On ollut erilaista osaamista, että paljon saanut mukulat tietoa ja taitoja. Järjetön rikkaus.

Vierailija kirjoitti:

Marttailu. Siellä tavataan ja puuhaillaan kaikkea yhdessä. On yhteisöllistä.

Tai partio. Sinne voi mennä aikuisenakin.

Lehdessä oli juttu paikallisista Martoista, kuinka mukavaa toimintaa se on. Olen harkinnut tuota, mutta en viitsikään, kun keski-ikä näytti olevan + 75.

Seurakunnilla on kahvitteluhetkiä (ei siellä  tarvitse olla uskonnollinen, käy kokeilemassa), samoin asukastiloissa. Kansalaisopistojen kädentaitokursseilla jutustellaan paljon tekemisen ohessa.

Seurakunta. Esim. One Way -seurakuntia on nyt monilla pienilläkin paikkakunnilla ja ovat sellaisia, jotka haluavat ihmisiä mukaan. Itse en ole One Wayssä, mutta pitkä kokemus erilaisista seurakunnista ja loppupeleissä enpä voi mitään muuta niin lämpimästi suositella kuin Jeesuksen seuraajaksi ryhtymistä ja hänen porukoihin integroitumista.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen harrastusryhmiä aikuisella? Käyn treenaamassa ja ne kesksutelut siellä jää sinne, ei meistä mitään ystäviä tule vapaa ajalle. 

Minullakaan edes omia lapsia joten kovin jään yksin. 

Moni löytää hyviä ystäviä harrastusporukoista, mutta sinä et selvästikään ole sitä sorttia, joka on altis ystävyydelle...

Minä olen saanut oikeita ystäviä oman harrastukseni eli kuvataiteen kesäkursseilta, joilla asutaan viikko yhdessä. Noista on ystävyyksistä on tullut tietynlainen verkosto, kutsuja tapahtumiin ja tapaamisiin ja henkilökohtaisia ystävyyksiä.

Facebookin jos kuuluu, sen harrastusryhmien kautta pääsee livetapaamisiin ja voi järjestyä henk. koht. tapaamisia harrastuksen parissa. Minulla ei ole omassa elämässäni aikaa livetapaamisiin opiskelujen ja töiden ohessa, mutta jos kaipaisin yhteisöä, olisin aktiivinen fb-ryhmissä. Opiskeleminen on sitten vielä, opintoryhmissä tehdään yleensä whatsapp-ryhmäja ollaan tiiviistikin tekemisissä. Itse suoritan yliopisto-opintoja kesäyliopiston kautta.

Vierailija kirjoitti:

Seurakunta. Esim. One Way -seurakuntia on nyt monilla pienilläkin paikkakunnilla ja ovat sellaisia, jotka haluavat ihmisiä mukaan. Itse en ole One Wayssä, mutta pitkä kokemus erilaisista seurakunnista ja loppupeleissä enpä voi mitään muuta niin lämpimästi suositella kuin Jeesuksen seuraajaksi ryhtymistä ja hänen porukoihin integroitumista.

Seurakunnat koittavat iskeä juuri yhteisöllisyyden kaipuuseen. Seurakunnat eivät ole olemassa pyyteettömästi siksi, että ihmiset kokisivat niissä itsensä hyväksytyiksi, osaksi yhteisöä ja voisivat hyvin. Seurakunnilla on aina missionsa (ihmisten käännyttäminen) ja ne ovat aina ylhäältä päin johdettuja ja osa ihmisistä on arvokkaampia, kuin toiset, vaikka kuinka muuta väitettäisiin ja raamattu niin opettaisi. Uusia seurakuntia syntyy kuin sieniä sateella siksi, kun niin monilla on usko omaan erinomaisuuteensa seurakunnan vetäjänä ja omaan ainutlaatuiseen ideaansa ja halu johtajaksi.

Ei ole mitään järkeä altistaa itseään mahdollisille seurakuntien aiheuttamille psyykkisille haitoille ja koittaa mahduttautua uskovaisen muottiin vain siksi, että löytäisi itselleen yhteisön. Jos evankeliumin levittäminen ei ole oma missio, kannattaa ennemmin hakeutua vaikka jonkun hyväntekeväisyyttä harjoittavan yhdistyksen toimintaan.

"Seurakunnan rakenne

One Way -seurakunnat eivät ole pastorikeskeisiä, vaan niitä johdetaan kollektiivisesti keskeisessä osassa ovat ns. vanhimmistot, jotka kantavat hengellisen vastuun. Heidän tukenaan ovat muista vastuunkantajista kootut johtoryhmät, jotka hoitavat seurakuntaa käytännön tasolla. Pastorien tehtävä on tukea vanhimmistoa, johtoryhmää ja muita vastuunkantajia, opettaa ja julistaa evankeliumia sekä vastata ihmisten erilaisiin hengellisiin tarpeisiin.

Näkynä työtä tekevä yhteisö

One Wayn näkynä ovat työtä tekevät yhteisöt vastakohtana istuvalle seurakunnalle, jossa pastori raataa yksin muiden istuessa katsomossa arvioimassa hänen toimintaansa. Kun koko seurakunta toimii yhdessä ja palvelee Jumalaa ja lähimmäisiään, se voi vaikuttaa Suomen lisäksi monilla One Wayn lähetyskentillä eri puolilla maailmaa. One Way on Tie maailman ääriin.

Vierailija kirjoitti:

Mikä olisi sellainen uskonnollinen yhteisö Suomessa,  jonka aktiivitoiminnassa voi olla mukana, kun samanaikaisesti on parisuhteessa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa?

Tuomasyhteisö.

"Tervetuloa!

Meille mahtuu.

Tervetuloa tavalliset ihmiset, kristityt erilaisista traditioista ja te, joille usko on ihan uusi asia elämässä. Tervetuloa te, joilla ei ole hengellistä kotia ja te, jotka haluatte seurata Kristusta. Tervetuloa te, jotka epäilette ja te, jotka ette usko.

Tervetuloa vierailijat ja vanhat ystävät. Tervetuloa riippumatta katsomuksesta, etnisestä taustasta, seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolesta, sosioekonomisesta asemasta, siviilisäädystä, iästä, toimintakyvyistä tai elämäntilanteesta. Tervetuloa uskovaiset ja epäilijät sekä epäilevät uskovaiset.

Tuomasyhteisö on kristillinen jumalanpalvelusyhteisö, joka rohkaisee avaraan, itseä ja toista armahtavaan uskoon. Tuomasyhteisö yhdistää eri tavoin ajattelevia ja korostaa arvoinaan uudistumista, yhteisyyttä, ekumeniaa, elämänmakuisuutta ja vastuullista elämäntapaa. "

https://www.tuomasmessu.fi/

Vierailija kirjoitti:

Mikä olisi sellainen uskonnollinen yhteisö Suomessa,  jonka aktiivitoiminnassa voi olla mukana, kun samanaikaisesti on parisuhteessa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa?

Tämä voi tulla tuplana, kun laitan uudestaan ensimmäisen viestini kadottua.

Ehdotan Tuomasmessua, jolla toki on toimintaa vain joillakin paikkakunnilla.

"Tervetuloa!

Meille mahtuu.

Tervetuloa tavalliset ihmiset, kristityt erilaisista traditioista ja te, joille usko on ihan uusi asia elämässä. Tervetuloa te, joilla ei ole hengellistä kotia ja te, jotka haluatte seurata Kristusta. Tervetuloa te, jotka epäilette ja te, jotka ette usko.

Tervetuloa vierailijat ja vanhat ystävät. Tervetuloa riippumatta katsomuksesta, etnisestä taustasta, seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolesta, sosioekonomisesta asemasta, siviilisäädystä, iästä, toimintakyvyistä tai elämäntilanteesta. Tervetuloa uskovaiset ja epäilijät sekä epäilevät uskovaiset.

Tuomasyhteisö on kristillinen jumalanpalvelusyhteisö, joka rohkaisee avaraan, itseä ja toista armahtavaan uskoon. Tuomasyhteisö yhdistää eri tavoin ajattelevia ja korostaa arvoinaan uudistumista, yhteisyyttä, ekumeniaa, elämänmakuisuutta ja vastuullista elämäntapaa."

Onhan se tietty toisille vähän vaikeampaa luoda sosiaalinen verkosto. Itse olen muuttanut vieraalle paikkakunnalle työn takia, enkä tuntenut oikeastaan ketään kun muutin tänne. Harrastuksien yms myötä on vaan tullut yhteisöjä. Itselläni on muutamia harrastuksia joiden myötä se verkosto on syntynyt. Sama vaimolla, ja hän on muuttanut toisesta maasta ja lähes täysin Suomen kielen taitamattomana. Nyt meillä kummallakin on jo omat yhteisöt, ja toki yhteiset yhteisöt.

Varmaankin asiassa on auttanut se että me kumpikin ollaan melko sosiaalisia, avoimia ja puheliaita eikä olla käperrytty liiaksi omiin oloihin.

Mitä enempi ikää kertyy, sen hankalampaa niiden yhteisöjen teko on. Se vaatii myös oma-aloitteellisuutta. Pitää muistaa. Kukaan ei tule yleensä kotoa hakemaan, pitää mennä itse. Eikä koskaan pidä olla liian jyrkkä missään mielipiteissään.

Hyvän tuulinen small talk auttaa aina kontaktien luomisessa. Meidän pitäisi opetella enempi sitä taitoa. Itse olen opetellut sen taidon. Joiltain se tulee luonnostaan, mutta joidenkin pitää se taito opetella.

Liityin oman kylän marttoihin netin kautta, maksoin vuoden jäsenmaksun, mutta koskaan järjestöstä ei otettu yhteyttä. Olisin kaivannut tervetuloviestiä ja tietoa seuraavista tapaamisesta. Mitään ei kuulunut koko vuonna, joten erosin siitä. Että vaatii hullusti rohkeutta lähteä uutena olemassa olevaan porukkaan! Minä olisin rohkaistunut lähtemään jos olisi tullut edes yksi ystävällinen viesti. Nyt jäi vaikutelma, ettei uusia kaivata. N30

Vierailija kirjoitti:

Liityin oman kylän marttoihin netin kautta, maksoin vuoden jäsenmaksun, mutta koskaan järjestöstä ei otettu yhteyttä. Olisin kaivannut tervetuloviestiä ja tietoa seuraavista tapaamisesta. Mitään ei kuulunut koko vuonna, joten erosin siitä. Että vaatii hullusti rohkeutta lähteä uutena olemassa olevaan porukkaan! Minä olisin rohkaistunut lähtemään jos olisi tullut edes yksi ystävällinen viesti. Nyt jäi vaikutelma, ettei uusia kaivata. N30

Oliko pienellä yhdistyksellä edes mitään toimintaa? Seurasiko kukaan yhdistyksen tietoja/tiliä, että olisi nähnyt uudet jäsenet ja jäsenmaksut? Ehkä sopivat vain whatsapp-ryhmässä uudet tapaamiset. Systeemi eiselvästikään ollut toimiva, mutta ennen uhriutumista sinun olisi kannattanut laittaa viesti ryhmän vetäjälle, että olet liittynyt yhdistykseen ja olisit kiinnostunut toiminnasta.