Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aikuisena surettaa, ettei ole osa mitään yhteisöä. Kuten lapsena oli koulussa tai harrastusporukassa. Mistä löytää oma yhteisö?
Opiskeluaikanakin oli luontevaa hengata omassa opiskeluporukassa. Opiskelupaikkakunnalta muuttaessa kaveriporukat hajaantuivat. Työpaikat vaihtuu, asuinpaikat vaihtuu, elämäntilanteet muuttuu.
Miten löytää taas se yhteisöllisyyden tunne, se että kuuluu johonkin? Olen ainoa lapsi joten ei ole edes mitään sisarusporukkaa. Työt etätöitä tai toimiston kahvihuoneessa 5 min jutustelu. Tekee jotenkin pelokkaan olon kun ei ole turvana yhteisöä. Kuin eläin, joka on ajettu laumasta.
Kommentit (404)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marttailu. Siellä tavataan ja puuhaillaan kaikkea yhdessä. On yhteisöllistä.
Tai partio. Sinne voi mennä aikuisenakin.
Itse en oikein ymmärrä tuota "aikuis"partiointia. Itse tuli oltua aktiivipartiolainen 20 vuotta, mutta vajaa 30kymppisenä ymmärsin himmata. Jo silloin penskana en ymmärtänyt noita 30+ naavoja, joilla ei toiminnan kanssa mitään tekemistä. Partion ideana on nimittäin se, että nuoret tekevät itselleen toimintaa ilman "vanhempien" ohjausta! Toki jos niiden ihan nuorempien ohjaajia puuttuu ja on kokemusta niin sitten mutta ei siitä mitään yhteisöä saa.
Kävin tutkimassa partion nettisivuja, ja päädyin samaan päätelmään. Varsinkaan kun itsellä ei ole lapsia, enkä myöskään niitä toivo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastusryhmät?
Mikä tällainen ryhmä voisi olla? Olen jo liian vanha aloittamaan mitään harrastusta.
Jokin asia, mikä kiinnostaa itseä ja jossa on mahdollista olla sosiaalinen. Yhteinen kiinnostuksen kohde tarjoaa mielekästä tekemistä ja tekee todennäköisemmäksi sen, että löytyy ns. samanhenkisiä ihmisiä. Ei välttämättä löydy, mutta se on todennäköisempää. Ja samanhenkisten ihmisten kanssa on todennäköisempää, että muodostuu se yhteisö. Ei välttämättä muodostu, mutta on todennäköisempää.
"Harrastus" voi olla vähän huono sana, ja osa harrastuksista voi olla niin yksilöpuuhia, että porukkaa on vaikea sen ympäriltä löytää. Esim. pianonsoiton yksityistunnit. Mutta entä kielikurssit? Entä johonkin ystävyysseuraan liittyminen? Kiinnostaako USA? Suomi-Amerikka-seuran paikallisosasto? Bulgaria? Saksa? Sitten sekä seuraan että kielikurssille työväenopistoon.
Vain taivas on rajana, kun miettii, mitä voisi vapaa-ajallaan tehdä sellaista, missä on sosiaalisuutta. Tiedän useammalta paikkakunnalta työväenopiston tai vastaavan porukoita, jotka ovat tunteneet toisensa vuosia, pitävät yhteisiä pikkujouluja ym.
Kun on itse kiinnostunut jostakin asiasta, haluaa oppia siitä uutta ja kehittyä jo osaamassaan, ja on kiinnostunut samanlaisista ihmisistä, silloin alkaa tapahtua myös sosiaalisessa mielessä. Silloin syntyy niitä yhteisöitä ja porukoita.
Sitten taas jos ei ole kiinnostunut mistään eikä jaksa/halua saadakaan itseään kiinnostumaan mistään, niin ei kannata ihmetellä, jos ei ole porukoita, joihin kuulua.
Vierailija kirjoitti:
Jos vahingossa olet työelämässä, jätä työtoverisi rauhaan. Älä tuputa lapsellisia leikkejäsi äläkä ehdottele virkistyspäiviä hoploppiin jne.
Usko tai älä, suurinta osaa ei kiinnosta tarhaleikkiseura. Ja niitä joita vastaavat leikit kiinnostaa ei näytä kiinnostavan toistensa seura, vaan pitää jumalauta tunkea sitä paskaa aikuiseksi kasvaneiden ihmisten silmille jotka eivät halua LEIKKIÄ.
Onpa ahdasmielinen näkökulma. Lieneeköhän tuon kirjoittaja koskaan kuullut käsitteestä homo ludens, leikkivä ihminen.
Tuon kommentin kirjoittaja taitaa tikahtua omaan raivoonsa ja katkeruuteensa, hyvin ikävää.
"Kun on itse kiinnostunut jostakin asiasta, haluaa oppia siitä uutta ja kehittyä jo osaamassaan, ja on kiinnostunut samanlaisista ihmisistä, silloin alkaa tapahtua myös sosiaalisessa mielessä. Silloin syntyy niitä yhteisöitä ja porukoita.
Sitten taas jos ei ole kiinnostunut mistään eikä jaksa/halua saadakaan itseään kiinnostumaan mistään, niin ei kannata ihmetellä, jos ei ole porukoita, joihin kuulua."
Tämäkin on vähän yleistystä koska kyllähän moni on kiinnostunut harrastamastaan jutusta. Moni voi vuosiakin harrastaa jotain, mutta silti se kaikki jää ns harrastuksen tasolle, eikä niistä ihmisistä ole silti seuraa sen enempää. Moni käy vaan jossakin ja saa tuttuja, mutta ei sen enempää. Tietysti on silläkin väliä millainen ihminen on. Silti mainitsit viestissäni esim kielikurssit yms. Kyllähän niissäkin on ajatuksena, että siellä vaan käydään ja siihen se kaikki jää. On vaikeaa ajatella, että monikaan harrastus johtaisi sen enempään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse oon löytänyt oman porukan niinkin hassua kautta kuin Pokemon Go. :D
Asun keskikokoisessa suomalaiskaupungissa, pelaajia on kaiken kaikkiaan satoja ja ihan laidasta laitaan; on opiskelijoita, perheellisiä, eläkeläisiä, duunareita, akateemisia.. Pääosin ihan aikuista porukkaa, vaikka joku saattaisi mieltää lasten touhuksi. Nähdään esim. pelin tapahtumapäivinä porukalla, tehdään omia miittejä ja lähempien kavereiden kanssa käydään pelailemassa keskenään silloin kun keretään.
Vierailija kirjoitti:
Viisi vuotta sitten puolituttu johdatti minut Vartiotorni-järjestöön kun kaipasin yhteisöllisyyttä. Sitä onkin riittänyt, ei ole kuin yksi päivä viikossa aikaa puhtaasti itselleen. Väsyneisyyteni on huomattu koska minulle on vihjailtu että jos jätän yhteisön menetän kaikki sieltä saamani kaveruudet. N69
Tuossa on ideana juuri se, että ollaan seurakunnan kontrollissa koko ajan. Miksi oi miksi menit valitsemaan juuri kaikista pahimman seurakunnan :( Etkö ollut tietoinen karttamiskäytännöstä? Sinun ei auta, kuin jättää tuo yhteisö ja siirtyä jonnekin muualle kaikesta uhkailusta huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mää vaan tohon vanhalla ei tekemistä. Kun on pieni eläke alta 1000€ei pakollisten kulujen jää kuin n.500 harrasta siinä työväen opistossa. Ulkoilu on ainut ilmainen
Lähibaarin pappojen kanssa on kiva jutella ja käydä päivällä kahvilla. Siellä käsitellään kaikki urheilu, politiikka ja kulmakunnan juorut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastusryhmät?
Mikä tällainen ryhmä voisi olla? Olen jo liian vanha aloittamaan mitään harrastusta.
Mene sitten vaikka saattokotiin.
Vierailija kirjoitti:
Itse oon löytänyt oman porukan niinkin hassua kautta kuin Pokemon Go. :D
Asun keskikokoisessa suomalaiskaupungissa, pelaajia on kaiken kaikkiaan satoja ja ihan laidasta laitaan; on opiskelijoita, perheellisiä, eläkeläisiä, duunareita, akateemisia.. Pääosin ihan aikuista porukkaa, vaikka joku saattaisi mieltää lasten touhuksi. Nähdään esim. pelin tapahtumapäivinä porukalla, tehdään omia miittejä ja lähempien kavereiden kanssa käydään pelailemassa keskenään silloin kun keretään.
Ei ole lainkaan hassu. Itsekin harrastin pitkään, ja olin mukana sekä kaverin kautta muodostuneen kaveriporukan että täysin mulle ennestään tuntemattomien oman asuinalueen pokemon go -pelaajien whatsapp-ryhmissä. Se oli totista hommaa siinä jossain vaiheessa, kun otti pelin vakavasti. :) Surullisempi asia on se, että päivän Hesarissa hylkiöksi (omista teoistaan johtuen) joutunut Jari Sillanpää totesi, että nykyään pokemon go on hänen ainoa kaverinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku hengailukerho ois kyllä jees.. siis semmoinen mihin vois vaan mennä kahvittelemaan, löpisee niitä näitä ja päivän polttavia puheenaiheita.. tarviiko aina jumpata, laulaa, soittaa hanuria? Helevetti :D
Samaa ajatellut. Tuntuu, että aina pitää olla jokin maksava harrastus, jotta voi edes nähdä ihmisiä. Hitto en minäkään välttämättä halua oppia kieliä vaan haluaisin muuten vaan -juttelukerhon. Jos sairastaa jotain sairautta tai on eläkeläinen, on kerhoja, mutta ei tavis keski-ikäisille ole mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku hengailukerho ois kyllä jees.. siis semmoinen mihin vois vaan mennä kahvittelemaan, löpisee niitä näitä ja päivän polttavia puheenaiheita.. tarviiko aina jumpata, laulaa, soittaa hanuria? Helevetti :D
Samaa ajatellut. Tuntuu, että aina pitää olla jokin maksava harrastus, jotta voi edes nähdä ihmisiä. Hitto en minäkään välttämättä halua oppia kieliä vaan haluaisin muuten vaan -juttelukerhon. Jos sairastaa jotain sairautta tai on eläkeläinen, on kerhoja, mutta ei tavis keski-ikäisille ole mitään.
No onhan. Asenne ratkaisee. Älä ole niin negatiivinen.
Ei ketään mistään kotoa haeta mihinkään.
Itse olen ajatellut, että voisinpa ryhtyä seuraamaan, vaikka raveja tai vinttikoirakilpailuja.
Nyt ei sitten ole muuta estettä, kuin se etten mukamas ikinä ehdi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mallia 68 kirjoitti:
Mää vaan tohon vanhalla ei tekemistä. Kun on pieni eläke alta 1000€ei pakollisten kulujen jää kuin n.500 harrasta siinä työväen opistossa. Ulkoilu on ainut ilmainen
Olen työssäkäyvä 50v ja saman verran jää kulujen jälkeen käteen. Harrasta siinä sitten tai etsi parisuhde.
Ulkoilu on ilmaista ainakin vielä.
Vaikeeta on kuulua mihinkään yhteisöön ku on köyhä ku rotta. Kuntoutuksessa olen ollut vuosia sitten. Mutta niihinkin pääsy on vaikeutunut jne.
Yhteisöön kuuluminen on kuitenkin ihmisarvon kannalta erittäin tärkeää. On etsittävä edullisia tai siis mieluiten ilmaisia harrastuksia. Ihminen on perusluonteeltaan sosiaalinen yksilö. Mielenterveydenkin kantilta on hyvä kuulua yhteisöön.
Vierailija kirjoitti:
Mikä kiinnostaisi?
Mä ostin päälle nelikymppisenä moottoripyörän ja nyt tehdään porukalla reissuja, istutaan iltaa talleilla ja puuhastellaan muutakin. Sitten on lukupiiri, jonka kanssa tietty kokoonnutaan tuon tiimoilta. Lisäksi käydään esim. teatterissa.
Sitten vielä yksi porukka musiikin parista (keikkoja, festareita) ja yksi käsityöporukka (retkiä, illanistujaisia).
Yleensä tarvitaan jokubyhteinen kiinnostuksen kohde ja kun on tutustuttu, on helpompi laajentaa tuttavuutta ystävyyteen ja tuon kiinnostuksenkohteen ulkopuolisiin, yhteisiin juttuihin.
No tämä ongelma ainakin omalta osaltani ratkeaisi ihan sillä, että olisi rahaa tehdä niitä itseä kiinnostavia asioita (en ostaisi kylläkään prätkää vaan huomattavasti edullisempia on mun unelmat).
Siinä tehdessä/harrastaessa sitten löytyisi niitä samanhenkisiä ihmisiä ja jonkinlainen ryhmä tai sitten ei, mutta olisipa ainakin oma elämä oikeasti oman näköistä.
Nyt harrastuksiin ei ole varaa sitten minkäänlaisiin paitsi lenkillä käymiseen. Se on sinänsä kyllä kivaa ja omannäköistäkin puuhaa, mutta melkoisen ankeaa tässä omilla kotikulmilla eikä siinä kyllä tuttujakaan saa.
Seuratoiminta. Ihan sama, onko kyse venekerhosta, liikunnasta vai kodittomien kissojen tuki -yhdistyksestä. Tai koiraharrastusklubista. Pääasia on yhdistystoiminta, joka vaatii yhdessä tekemistä, talkoita, kokouksia, toimikuntia, jaostoja, tiedottamista Uusi innokas tekevä käsipari on aina tervetullut ja yhteisö pysyy samana liiankin kauan.
Ala lestadiolaiseksi.
Alkaa ramppaa porukkaa testamentin toivossa.
Alue: Aihe vapaa
Yhdistykset ja seurat. Itse kuulun moniin. Se on tuonut yhteisöllisyyttä ja ystäviä ja tuttuja ja kavereita, miksikä ne kenetkin mieltää.
Seurakunta on tuonut eniten ystäviä ja kaikenlaista toimintaa. Vaikka toisin luulisi, niin siellä rentoa ja hauskaa porukkaa. En osaa edes laskea, kuinka monilla seurakunnan järjestämillä matkoillakin olen ollut mukana. Kotimaassa ja ulkomailla.
Pitää vain ottaa se ensimmäinen askel. Sitten ei olekaan enää vaikeata.