"Yksinolo tekee hyvää ja on tarpeellista etenkin naiselle"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tekee reissutöitä, välillä tein itse reissutöitä ja kova ikävä oli oman kullan viereen. Meillä on kahdestaan todella kivaa, siksi tykkään asua mieheni kanssa. Jos en viihtyisi kumppanin kanssa yhdessä, niin en olisi hänen kanssaan lainkaan. Simple as that omalla kohdalla. Ei ole mitenkään välttämätöntä olla kenenkään kanssa yhdessä, ellei sopivaa löydy. Olen silti pitkälti parisuhdeihminen eli en varmaankaan viihtyisi yksin kovin hyvin. Mies tuo turvaa niin moneen asiaan.

Tilanne voisi olla toinen, jos miehesi tekisi kotoa käsin etätöitä.

Kaikki mitä tulee jos sanan jälkeen on mielikuvitusta. Olen mieheni kanssa, koska se tukee minun tarpeita ja tarvetta esim myös omaan tilaan eli kyseinen mies on valikoinut minun elämään tiettyjen ominaisuuksien vuoksi.

- eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilen, että eniten yksinolon tarpeellisuutta rummuttaa ne naiset jotka jo teininä takertui siihen ekaan poikkikseen eikä sittemmin osanneet olla yksin edes yhtä iltaa saati että olisivat tehneet jotain yksin. Tai edes omien kavereidensa kanssa.

Liika yhdessäolo ja tuollainen nysvääminen ei ole tervettä. Sen sijaan kun ymmärtää nuoresta asti parisuhteessakin elävän sen kaksi (eli pari) erillistä ihmisistä jotka edelleen elää omia elämiään ja ovat omia yksilöitään omine ajatuksineen, haluineen ja tekemisineen niin tarvetta totaaliselle yksinelämiselle tuskin tuleekaan.

Toista ei voi omistaa vaikka kuinka yrittäisi vaan läheisriippuvuus tukehduttaa molemmat. Siihen ekaankaan parisuhteeseen ei pitäisi rynnätä ennen kuin oikeasti osaa elää myös yksin. Se toinen ei voi tuoda elämään ainoaa sisältöä vaan se elämä pitää rakentaa omannäköiseksi aivan itse. Sitten on jotain annettavaa myös sille toiselle.

Yksinolon tarpeellisuutta rummuttaa vain ne naiset jotka ovat sinut itsensä kanssa ja viihtyvät omissa oloissaan tuntematta ahdistusta tai pelkoa siitä löytääkö enää koskaan ketään jos nyt tästä "ihan ok" tai vähän pas*emmastakin suhteesta lähtisi (koska heille se on usein yhdentekevää). Nämä naiset eivät kaipaa parisuhdetta tuomaan elämään pelkkää viihdearvoa. Nämä naiset eivät halua tyytyä ja tuhlata elämänsä parhaita vuosia mihinkään keskinkertaisuuteen tai ok'hon oli kyseessä sitten yleisesti ihmissuhteet tai vaikkapa työ. Nämä naiset ovat vahvoja ja tasapainossa henkisesti ja pärjäävät isoimmissakin elämän haasteissa, tosin kuin he, jotka elävät elämäänsä aina tukeutuen puolisoon ja hänen pelastukseen. Nämä naiset ovat tutustuneet juuriaan myöten itseensä, vahvuuksiinsa ja heikkouksiinsa ja ovat sinut niiden kanssa.

Ihanasti kirjoitettu! Itse olen nyt kolmevitosena tuossa pisteessä. Olen vakavasti sairas, mutta silti löysin jostain voimaa laittaa huonohkon parisuhteen poikki. Sairauden kanssa yksin pärjääminen on rankkaa, mutta vihdoinkin tiedän sentään pärjääväni henkisesti yksin. Ei tarvitse aina olla jotakuta rinnalla vain vältelläkseni yksinäisyyttä.

Pärjään paremmin ominesi kuin huonossa suhteessa, tulet huomaamaan sen nopeammin kuin arvaatkaan. Nyt saat kaiken ajan ja voimavarat keskittyä terveyteesi ja tarvittaessa henkisen tuen ammattilaisilta ja hoitohenkilökunnalta. Voimia tulevaan, toivon toipumista ja lähetän kaukohalauksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tekee reissutöitä, välillä tein itse reissutöitä ja kova ikävä oli oman kullan viereen. Meillä on kahdestaan todella kivaa, siksi tykkään asua mieheni kanssa. Jos en viihtyisi kumppanin kanssa yhdessä, niin en olisi hänen kanssaan lainkaan. Simple as that omalla kohdalla. Ei ole mitenkään välttämätöntä olla kenenkään kanssa yhdessä, ellei sopivaa löydy. Olen silti pitkälti parisuhdeihminen eli en varmaankaan viihtyisi yksin kovin hyvin. Mies tuo turvaa niin moneen asiaan.

Tilanne voisi olla toinen, jos miehesi tekisi kotoa käsin etätöitä.

Ei ole, hän tekee niitäkin. Ja olen nykyisin usein hänen mukanaan myös työmatkoilla, kun jäin pois omasta työstäni. Onko sitä vaikea uskoa, että pariskunta oikeasti viihtyy yhdessä? Tunnen nimittäin aika monta meidän kaltaista pariskuntaa.

Minä en tunne yhtään pariskuntaa, jossa kumpikin viettää mieluusti kaiken ajan yhdessä eikä toisessa koskaan ärsytä mikään. Minkä ikäinen olet? Onkohan tämä joku sukupolvien välinen kuilu?

Olen 50+, nuorempina kyllä vietimme erikseen enemmän aikaa harrastukseni ja lasten harrastusten takia. Ja töidenkin takia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tekee reissutöitä, välillä tein itse reissutöitä ja kova ikävä oli oman kullan viereen. Meillä on kahdestaan todella kivaa, siksi tykkään asua mieheni kanssa. Jos en viihtyisi kumppanin kanssa yhdessä, niin en olisi hänen kanssaan lainkaan. Simple as that omalla kohdalla. Ei ole mitenkään välttämätöntä olla kenenkään kanssa yhdessä, ellei sopivaa löydy. Olen silti pitkälti parisuhdeihminen eli en varmaankaan viihtyisi yksin kovin hyvin. Mies tuo turvaa niin moneen asiaan.

Tilanne voisi olla toinen, jos miehesi tekisi kotoa käsin etätöitä.

Kaikki mitä tulee jos sanan jälkeen on mielikuvitusta. Olen mieheni kanssa, koska se tukee minun tarpeita ja tarvetta esim myös omaan tilaan eli kyseinen mies on valikoinut minun elämään tiettyjen ominaisuuksien vuoksi.

- eri

Keskustelun aiheena ei taida olla miehen valitseminen, vaan se, mikä tekee hyvää naisen pääkopalle. Rehellisesti sanottuna pidän outoina ihmisiä, jotka eivät arvosta omaa seuraansa sen vertaa etteivät kaipaa koskaan yksinoloa. Tai en nyt outoina, läheisriippuvaisina ehkä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt on kyllä kiva olla yksin kotona, kun saa kuunnella äänet täysillä Hassisen Koneen keikkaa telkkarista.

Mun mies lähti aamulla kalaa kun tiesi että haluan tuota keikkaa tänään luukuttaa.

Olen saanut tarpeeksi mielikuvista, joita parisuhteisiin liitetään esim ikään kuin se olisi joku ahdas lokero, jossa kummallakaan ei ole mitään omaa.

Paitsi että sunkin miehen piti lähteä kalaan että sait omaa aikaa tehdä mitä huvittaa. Onneksesi sulla on mies joka on valmis kompromisseihin, joustaa ja antaa tilaa poistumalla paikalta kun sinä sitä haluat. Jos näin ei olisi, sinäkin kirjoittaisit nimenomaan mainitsemastasi "ahtaasta lokerosta".

Ei hänen pitänyt lähteä mihinkään, hän olisi kyllä kestänyt Hassisen koneenkin. 🤣

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tekee reissutöitä, välillä tein itse reissutöitä ja kova ikävä oli oman kullan viereen. Meillä on kahdestaan todella kivaa, siksi tykkään asua mieheni kanssa. Jos en viihtyisi kumppanin kanssa yhdessä, niin en olisi hänen kanssaan lainkaan. Simple as that omalla kohdalla. Ei ole mitenkään välttämätöntä olla kenenkään kanssa yhdessä, ellei sopivaa löydy. Olen silti pitkälti parisuhdeihminen eli en varmaankaan viihtyisi yksin kovin hyvin. Mies tuo turvaa niin moneen asiaan.

Tilanne voisi olla toinen, jos miehesi tekisi kotoa käsin etätöitä.

Ei ole, hän tekee niitäkin. Ja olen nykyisin usein hänen mukanaan myös työmatkoilla, kun jäin pois omasta työstäni. Onko sitä vaikea uskoa, että pariskunta oikeasti viihtyy yhdessä? Tunnen nimittäin aika monta meidän kaltaista pariskuntaa.

Minä en tunne yhtään pariskuntaa, jossa kumpikin viettää mieluusti kaiken ajan yhdessä eikä toisessa koskaan ärsytä mikään. Minkä ikäinen olet? Onkohan tämä joku sukupolvien välinen kuilu?

Olen 50+, nuorempina kyllä vietimme erikseen enemmän aikaa harrastukseni ja lasten harrastusten takia. Ja töidenkin takia. 

Juu näin arvelin. Minä ja ystäväpiirini ollaan kolmekymppisiä. Oma aika, omat kaverit ja omat harrastukset ovat kaikkien mielestä lähestulkoon terapiaa parisuhteen, perheen, työn ym. rinnalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tekee reissutöitä, välillä tein itse reissutöitä ja kova ikävä oli oman kullan viereen. Meillä on kahdestaan todella kivaa, siksi tykkään asua mieheni kanssa. Jos en viihtyisi kumppanin kanssa yhdessä, niin en olisi hänen kanssaan lainkaan. Simple as that omalla kohdalla. Ei ole mitenkään välttämätöntä olla kenenkään kanssa yhdessä, ellei sopivaa löydy. Olen silti pitkälti parisuhdeihminen eli en varmaankaan viihtyisi yksin kovin hyvin. Mies tuo turvaa niin moneen asiaan.

Tilanne voisi olla toinen, jos miehesi tekisi kotoa käsin etätöitä.

Kaikki mitä tulee jos sanan jälkeen on mielikuvitusta. Olen mieheni kanssa, koska se tukee minun tarpeita ja tarvetta esim myös omaan tilaan eli kyseinen mies on valikoinut minun elämään tiettyjen ominaisuuksien vuoksi.

- eri

Keskustelun aiheena ei taida olla miehen valitseminen, vaan se, mikä tekee hyvää naisen pääkopalle. Rehellisesti sanottuna pidän outoina ihmisiä, jotka eivät arvosta omaa seuraansa sen vertaa etteivät kaipaa koskaan yksinoloa. Tai en nyt outoina, läheisriippuvaisina ehkä.

Sinä julistat nyt tuota oman pään pyhää totuutta kuin jotain evankeliumia lukematta edes mitä aiemmin on sanottu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tekee reissutöitä, välillä tein itse reissutöitä ja kova ikävä oli oman kullan viereen. Meillä on kahdestaan todella kivaa, siksi tykkään asua mieheni kanssa. Jos en viihtyisi kumppanin kanssa yhdessä, niin en olisi hänen kanssaan lainkaan. Simple as that omalla kohdalla. Ei ole mitenkään välttämätöntä olla kenenkään kanssa yhdessä, ellei sopivaa löydy. Olen silti pitkälti parisuhdeihminen eli en varmaankaan viihtyisi yksin kovin hyvin. Mies tuo turvaa niin moneen asiaan.

Tilanne voisi olla toinen, jos miehesi tekisi kotoa käsin etätöitä.

Ei ole, hän tekee niitäkin. Ja olen nykyisin usein hänen mukanaan myös työmatkoilla, kun jäin pois omasta työstäni. Onko sitä vaikea uskoa, että pariskunta oikeasti viihtyy yhdessä? Tunnen nimittäin aika monta meidän kaltaista pariskuntaa.

Minä en tunne yhtään pariskuntaa, jossa kumpikin viettää mieluusti kaiken ajan yhdessä eikä toisessa koskaan ärsytä mikään. Minkä ikäinen olet? Onkohan tämä joku sukupolvien välinen kuilu?

Olen 50+, nuorempina kyllä vietimme erikseen enemmän aikaa harrastukseni ja lasten harrastusten takia. Ja töidenkin takia. 

Juu näin arvelin. Minä ja ystäväpiirini ollaan kolmekymppisiä. Oma aika, omat kaverit ja omat harrastukset ovat kaikkien mielestä lähestulkoon terapiaa parisuhteen, perheen, työn ym. rinnalle.

Kyllähän se ikä vaikuttaa, koska ymmärtää, ettei yhdessäoleminen ole itsestäänselvää. Aika moni ystävä on kuollut, vanhemmat sairastavat ja kuolevat jne. Kolmekymppisellä on elämän rakennusvaihe meneillään, ja se edellyttää monenlaista itsensä kehittämistä, vanhemmiten käännytään enemmän sisäänpäin. Olen esimerkiksi aina ollut hyvä solmimaan ystävyys- ja tuttavuussuhteita, mutta en tunne enää tarvetta sellaiseen. Toki ammattikin on tuohon vaikuttanut. 

Ammatti muuten vaikuttaa todella paljon ihmiseen, muovaa ja hioo. Sen huomaa vanhempana, huomaan muutoksen myös miehessäni. 

Miksi etenkin naisille yksinolo tekee hyvää? 

Itse olen introvertti ja ikisinkku mies, nautin omasta rauhasta ja siitä että saan olla omassa rauhassa kotona. Töissä näen muita ihmisiä mutta sitten vapaalla tykkään olla omissa oloissani.

M32

Vierailija kirjoitti:

Hei historia, tule hakemaan juurtuneet käsitteet parisuhteesta takaisin.

Älähän nyt. 70-luvulla syntyneenä hän tulee vähän perässä. Me olemme syntyneet aikaa, jolloin parisuhde ei ole enää ahdas lokero vaan suhteet voi olla mitä monipuolisempia. Jopa samaa sukupuolta olevat saa mennä naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt on kyllä kiva olla yksin kotona, kun saa kuunnella äänet täysillä Hassisen Koneen keikkaa telkkarista.

Mun mies lähti aamulla kalaa kun tiesi että haluan tuota keikkaa tänään luukuttaa.

Olen saanut tarpeeksi mielikuvista, joita parisuhteisiin liitetään esim ikään kuin se olisi joku ahdas lokero, jossa kummallakaan ei ole mitään omaa.

Paitsi että sunkin miehen piti lähteä kalaan että sait omaa aikaa tehdä mitä huvittaa. Onneksesi sulla on mies joka on valmis kompromisseihin, joustaa ja antaa tilaa poistumalla paikalta kun sinä sitä haluat. Jos näin ei olisi, sinäkin kirjoittaisit nimenomaan mainitsemastasi "ahtaasta lokerosta".

Ei hänen pitänyt lähteä mihinkään, hän olisi kyllä kestänyt Hassisen koneenkin. 🤣

Me katsottiin eilen Hassisen Koneen keikka, mutta tänään pystyin katsomaan sen äänet paljon kovemmalla, kun olen yksin kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tekee reissutöitä, välillä tein itse reissutöitä ja kova ikävä oli oman kullan viereen. Meillä on kahdestaan todella kivaa, siksi tykkään asua mieheni kanssa. Jos en viihtyisi kumppanin kanssa yhdessä, niin en olisi hänen kanssaan lainkaan. Simple as that omalla kohdalla. Ei ole mitenkään välttämätöntä olla kenenkään kanssa yhdessä, ellei sopivaa löydy. Olen silti pitkälti parisuhdeihminen eli en varmaankaan viihtyisi yksin kovin hyvin. Mies tuo turvaa niin moneen asiaan.

Tilanne voisi olla toinen, jos miehesi tekisi kotoa käsin etätöitä.

Kaikki mitä tulee jos sanan jälkeen on mielikuvitusta. Olen mieheni kanssa, koska se tukee minun tarpeita ja tarvetta esim myös omaan tilaan eli kyseinen mies on valikoinut minun elämään tiettyjen ominaisuuksien vuoksi.

- eri

Keskustelun aiheena ei taida olla miehen valitseminen, vaan se, mikä tekee hyvää naisen pääkopalle. Rehellisesti sanottuna pidän outoina ihmisiä, jotka eivät arvosta omaa seuraansa sen vertaa etteivät kaipaa koskaan yksinoloa. Tai en nyt outoina, läheisriippuvaisina ehkä.

Sinä julistat nyt tuota oman pään pyhää totuutta kuin jotain evankeliumia lukematta edes mitä aiemmin on sanottu.

Siinä mielessä sulla on pointtia siinä ettei läheisriippuvuus sanaa saisi viljellä kuten riisiä. Valitettava totuus on ja pysyy. Mies tarvitsee enemmän naista. Suurinosa naisista kykenee huolehtimaan toimeentulostaan,terveydestään,kodistaan ja ystävistään. Miehellä nämä tuppaa tulemaan vasta naisen myötä, jos silloinkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tekee reissutöitä, välillä tein itse reissutöitä ja kova ikävä oli oman kullan viereen. Meillä on kahdestaan todella kivaa, siksi tykkään asua mieheni kanssa. Jos en viihtyisi kumppanin kanssa yhdessä, niin en olisi hänen kanssaan lainkaan. Simple as that omalla kohdalla. Ei ole mitenkään välttämätöntä olla kenenkään kanssa yhdessä, ellei sopivaa löydy. Olen silti pitkälti parisuhdeihminen eli en varmaankaan viihtyisi yksin kovin hyvin. Mies tuo turvaa niin moneen asiaan.

Tilanne voisi olla toinen, jos miehesi tekisi kotoa käsin etätöitä.

Ei ole, hän tekee niitäkin. Ja olen nykyisin usein hänen mukanaan myös työmatkoilla, kun jäin pois omasta työstäni. Onko sitä vaikea uskoa, että pariskunta oikeasti viihtyy yhdessä? Tunnen nimittäin aika monta meidän kaltaista pariskuntaa.

Minä en tunne yhtään pariskuntaa, jossa kumpikin viettää mieluusti kaiken ajan yhdessä eikä toisessa koskaan ärsytä mikään. Minkä ikäinen olet? Onkohan tämä joku sukupolvien välinen kuilu?

Minä tunnen useitakin, samoin itse olen aina viihtynyt puolisoni kanssa mitä parhaiten. Nuorina olimme aina yhdessä, vanhempana asuimme jopa eri maissa muutaman vuoden.

Tuttavaparit jotka eivät viihdy yhdessä ovat jo eronneet ja ei-eronneet viettävät mielellään vapaa-aikaa puolison ja perheen kanssa.

-ulkosuomalainen eri 50+

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilen, että eniten yksinolon tarpeellisuutta rummuttaa ne naiset jotka jo teininä takertui siihen ekaan poikkikseen eikä sittemmin osanneet olla yksin edes yhtä iltaa saati että olisivat tehneet jotain yksin. Tai edes omien kavereidensa kanssa.

Liika yhdessäolo ja tuollainen nysvääminen ei ole tervettä. Sen sijaan kun ymmärtää nuoresta asti parisuhteessakin elävän sen kaksi (eli pari) erillistä ihmisistä jotka edelleen elää omia elämiään ja ovat omia yksilöitään omine ajatuksineen, haluineen ja tekemisineen niin tarvetta totaaliselle yksinelämiselle tuskin tuleekaan.

Toista ei voi omistaa vaikka kuinka yrittäisi vaan läheisriippuvuus tukehduttaa molemmat. Siihen ekaankaan parisuhteeseen ei pitäisi rynnätä ennen kuin oikeasti osaa elää myös yksin. Se toinen ei voi tuoda elämään ainoaa sisältöä vaan se elämä pitää rakentaa omannäköiseksi aivan itse. Sitten on jotain annettavaa myös sille toiselle.

Yksinolon tarpeellisuutta rummuttaa vain ne naiset jotka ovat sinut itsensä kanssa ja viihtyvät omissa oloissaan tuntematta ahdistusta tai pelkoa siitä löytääkö enää koskaan ketään jos nyt tästä "ihan ok" tai vähän pas*emmastakin suhteesta lähtisi (koska heille se on usein yhdentekevää). Nämä naiset eivät kaipaa parisuhdetta tuomaan elämään pelkkää viihdearvoa. Nämä naiset eivät halua tyytyä ja tuhlata elämänsä parhaita vuosia mihinkään keskinkertaisuuteen tai ok'hon oli kyseessä sitten yleisesti ihmissuhteet tai vaikkapa työ. Nämä naiset ovat vahvoja ja tasapainossa henkisesti ja pärjäävät isoimmissakin elämän haasteissa, tosin kuin he, jotka elävät elämäänsä aina tukeutuen puolisoon ja hänen pelastukseen. Nämä naiset ovat tutustuneet juuriaan myöten itseensä, vahvuuksiinsa ja heikkouksiinsa ja ovat sinut niiden kanssa.

Minulla ei ole mitään tarvetta rummuttaa yksinolon tarpeellisuutta, kun olen sinut elämän tilanteestani. Yksinolon tarvetta selitellään enemmän itselle kuin muille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tekee reissutöitä, välillä tein itse reissutöitä ja kova ikävä oli oman kullan viereen. Meillä on kahdestaan todella kivaa, siksi tykkään asua mieheni kanssa. Jos en viihtyisi kumppanin kanssa yhdessä, niin en olisi hänen kanssaan lainkaan. Simple as that omalla kohdalla. Ei ole mitenkään välttämätöntä olla kenenkään kanssa yhdessä, ellei sopivaa löydy. Olen silti pitkälti parisuhdeihminen eli en varmaankaan viihtyisi yksin kovin hyvin. Mies tuo turvaa niin moneen asiaan.

Tilanne voisi olla toinen, jos miehesi tekisi kotoa käsin etätöitä.

Ei ole, hän tekee niitäkin. Ja olen nykyisin usein hänen mukanaan myös työmatkoilla, kun jäin pois omasta työstäni. Onko sitä vaikea uskoa, että pariskunta oikeasti viihtyy yhdessä? Tunnen nimittäin aika monta meidän kaltaista pariskuntaa.

Minä en tunne yhtään pariskuntaa, jossa kumpikin viettää mieluusti kaiken ajan yhdessä eikä toisessa koskaan ärsytä mikään. Minkä ikäinen olet? Onkohan tämä joku sukupolvien välinen kuilu?

Olen 50+, nuorempina kyllä vietimme erikseen enemmän aikaa harrastukseni ja lasten harrastusten takia. Ja töidenkin takia. 

Juu näin arvelin. Minä ja ystäväpiirini ollaan kolmekymppisiä. Oma aika, omat kaverit ja omat harrastukset ovat kaikkien mielestä lähestulkoon terapiaa parisuhteen, perheen, työn ym. rinnalle.

Kyllähän se ikä vaikuttaa, koska ymmärtää, ettei yhdessäoleminen ole itsestäänselvää. Aika moni ystävä on kuollut, vanhemmat sairastavat ja kuolevat jne. Kolmekymppisellä on elämän rakennusvaihe meneillään, ja se edellyttää monenlaista itsensä kehittämistä, vanhemmiten käännytään enemmän sisäänpäin. Olen esimerkiksi aina ollut hyvä solmimaan ystävyys- ja tuttavuussuhteita, mutta en tunne enää tarvetta sellaiseen. Toki ammattikin on tuohon vaikuttanut. 

Ammatti muuten vaikuttaa todella paljon ihmiseen, muovaa ja hioo. Sen huomaa vanhempana, huomaan muutoksen myös miehessäni. 

Hyvin sanottu, allekirjoitan joka sanan!

Sitä ei tajuakaan siinä rakennusvaiheessa, miten päälaelleen kaikki voi kääntyä. Kuvittelee, että haluaa ikuista sitoutumista ja itsensä "kehittämistä" (muokkaamista sietämään muita).

Mulla "tippui kynä kädestä" lopullisesti, kun täytin 40. Olen kuin eri ihminen. Edes ajatus miesystävän tekemästä pettämisestä ei enää tunnu musertavalta (toivottavasti ei siis kuitenkaan tapahdu!). En vaan enää koe tarvetta kontrolloida ihmissuhteita kuten ennen. Tai mukautua "työtä tekemällä" oikein mihinkään ihmissuhteeseen.

Vielä 5 vuotta sitten ajattelin sen olevan tosi tärkeää ja ihmettelin, miksi mies on kivireki. Nyt en yritä pakottaa yhtään mitään ihmissuhdetta toimimaan. Toimii, jos toimii. (Lapset toki olisi eri asia.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tekee reissutöitä, välillä tein itse reissutöitä ja kova ikävä oli oman kullan viereen. Meillä on kahdestaan todella kivaa, siksi tykkään asua mieheni kanssa. Jos en viihtyisi kumppanin kanssa yhdessä, niin en olisi hänen kanssaan lainkaan. Simple as that omalla kohdalla. Ei ole mitenkään välttämätöntä olla kenenkään kanssa yhdessä, ellei sopivaa löydy. Olen silti pitkälti parisuhdeihminen eli en varmaankaan viihtyisi yksin kovin hyvin. Mies tuo turvaa niin moneen asiaan.

Tilanne voisi olla toinen, jos miehesi tekisi kotoa käsin etätöitä.

Kaikki mitä tulee jos sanan jälkeen on mielikuvitusta. Olen mieheni kanssa, koska se tukee minun tarpeita ja tarvetta esim myös omaan tilaan eli kyseinen mies on valikoinut minun elämään tiettyjen ominaisuuksien vuoksi.

- eri

Keskustelun aiheena ei taida olla miehen valitseminen, vaan se, mikä tekee hyvää naisen pääkopalle. Rehellisesti sanottuna pidän outoina ihmisiä, jotka eivät arvosta omaa seuraansa sen vertaa etteivät kaipaa koskaan yksinoloa. Tai en nyt outoina, läheisriippuvaisina ehkä.

Sinä julistat nyt tuota oman pään pyhää totuutta kuin jotain evankeliumia lukematta edes mitä aiemmin on sanottu.

Siinä mielessä sulla on pointtia siinä ettei läheisriippuvuus sanaa saisi viljellä kuten riisiä. Valitettava totuus on ja pysyy. Mies tarvitsee enemmän naista. Suurinosa naisista kykenee huolehtimaan toimeentulostaan,terveydestään,kodistaan ja ystävistään. Miehellä nämä tuppaa tulemaan vasta naisen myötä, jos silloinkaan.

Miten tämä nyt liittyy aiemmin sanottuun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tekee reissutöitä, välillä tein itse reissutöitä ja kova ikävä oli oman kullan viereen. Meillä on kahdestaan todella kivaa, siksi tykkään asua mieheni kanssa. Jos en viihtyisi kumppanin kanssa yhdessä, niin en olisi hänen kanssaan lainkaan. Simple as that omalla kohdalla. Ei ole mitenkään välttämätöntä olla kenenkään kanssa yhdessä, ellei sopivaa löydy. Olen silti pitkälti parisuhdeihminen eli en varmaankaan viihtyisi yksin kovin hyvin. Mies tuo turvaa niin moneen asiaan.

Tilanne voisi olla toinen, jos miehesi tekisi kotoa käsin etätöitä.

Ei ole, hän tekee niitäkin. Ja olen nykyisin usein hänen mukanaan myös työmatkoilla, kun jäin pois omasta työstäni. Onko sitä vaikea uskoa, että pariskunta oikeasti viihtyy yhdessä? Tunnen nimittäin aika monta meidän kaltaista pariskuntaa.

Minä en tunne yhtään pariskuntaa, jossa kumpikin viettää mieluusti kaiken ajan yhdessä eikä toisessa koskaan ärsytä mikään. Minkä ikäinen olet? Onkohan tämä joku sukupolvien välinen kuilu?

Olen 50+, nuorempina kyllä vietimme erikseen enemmän aikaa harrastukseni ja lasten harrastusten takia. Ja töidenkin takia. 

Juu näin arvelin. Minä ja ystäväpiirini ollaan kolmekymppisiä. Oma aika, omat kaverit ja omat harrastukset ovat kaikkien mielestä lähestulkoon terapiaa parisuhteen, perheen, työn ym. rinnalle.

Kyllähän se ikä vaikuttaa, koska ymmärtää, ettei yhdessäoleminen ole itsestäänselvää. Aika moni ystävä on kuollut, vanhemmat sairastavat ja kuolevat jne. Kolmekymppisellä on elämän rakennusvaihe meneillään, ja se edellyttää monenlaista itsensä kehittämistä, vanhemmiten käännytään enemmän sisäänpäin. Olen esimerkiksi aina ollut hyvä solmimaan ystävyys- ja tuttavuussuhteita, mutta en tunne enää tarvetta sellaiseen. Toki ammattikin on tuohon vaikuttanut. 

Ammatti muuten vaikuttaa todella paljon ihmiseen, muovaa ja hioo. Sen huomaa vanhempana, huomaan muutoksen myös miehessäni. 

Hyvin sanottu, allekirjoitan joka sanan!

Sitä ei tajuakaan siinä rakennusvaiheessa, miten päälaelleen kaikki voi kääntyä. Kuvittelee, että haluaa ikuista sitoutumista ja itsensä "kehittämistä" (muokkaamista sietämään muita).

Mulla "tippui kynä kädestä" lopullisesti, kun täytin 40. Olen kuin eri ihminen. Edes ajatus miesystävän tekemästä pettämisestä ei enää tunnu musertavalta (toivottavasti ei siis kuitenkaan tapahdu!). En vaan enää koe tarvetta kontrolloida ihmissuhteita kuten ennen. Tai mukautua "työtä tekemällä" oikein mihinkään ihmissuhteeseen.

Vielä 5 vuotta sitten ajattelin sen olevan tosi tärkeää ja ihmettelin, miksi mies on kivireki. Nyt en yritä pakottaa yhtään mitään ihmissuhdetta toimimaan. Toimii, jos toimii. (Lapset toki olisi eri asia.)

Parisuhde toimii vain jos et odota toisen täyttävän kaikkia sinun tarpeita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tekee reissutöitä, välillä tein itse reissutöitä ja kova ikävä oli oman kullan viereen. Meillä on kahdestaan todella kivaa, siksi tykkään asua mieheni kanssa. Jos en viihtyisi kumppanin kanssa yhdessä, niin en olisi hänen kanssaan lainkaan. Simple as that omalla kohdalla. Ei ole mitenkään välttämätöntä olla kenenkään kanssa yhdessä, ellei sopivaa löydy. Olen silti pitkälti parisuhdeihminen eli en varmaankaan viihtyisi yksin kovin hyvin. Mies tuo turvaa niin moneen asiaan.

Tilanne voisi olla toinen, jos miehesi tekisi kotoa käsin etätöitä.

Ei ole, hän tekee niitäkin. Ja olen nykyisin usein hänen mukanaan myös työmatkoilla, kun jäin pois omasta työstäni. Onko sitä vaikea uskoa, että pariskunta oikeasti viihtyy yhdessä? Tunnen nimittäin aika monta meidän kaltaista pariskuntaa.

Minä en tunne yhtään pariskuntaa, jossa kumpikin viettää mieluusti kaiken ajan yhdessä eikä toisessa koskaan ärsytä mikään. Minkä ikäinen olet? Onkohan tämä joku sukupolvien välinen kuilu?

Olen 50+, nuorempina kyllä vietimme erikseen enemmän aikaa harrastukseni ja lasten harrastusten takia. Ja töidenkin takia. 

Juu näin arvelin. Minä ja ystäväpiirini ollaan kolmekymppisiä. Oma aika, omat kaverit ja omat harrastukset ovat kaikkien mielestä lähestulkoon terapiaa parisuhteen, perheen, työn ym. rinnalle.

Itse tunnen ja olen tuntenut molempia. Parisuhdedynamiikka kertoo paljon taustalla olevista syistä, miksi ylipäätänsä ollaan yhdessä. Luotetuimman ja parhaan ystävän kanssa ei aika käy tylsäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tekee reissutöitä, välillä tein itse reissutöitä ja kova ikävä oli oman kullan viereen. Meillä on kahdestaan todella kivaa, siksi tykkään asua mieheni kanssa. Jos en viihtyisi kumppanin kanssa yhdessä, niin en olisi hänen kanssaan lainkaan. Simple as that omalla kohdalla. Ei ole mitenkään välttämätöntä olla kenenkään kanssa yhdessä, ellei sopivaa löydy. Olen silti pitkälti parisuhdeihminen eli en varmaankaan viihtyisi yksin kovin hyvin. Mies tuo turvaa niin moneen asiaan.

Tilanne voisi olla toinen, jos miehesi tekisi kotoa käsin etätöitä.

Ei ole, hän tekee niitäkin. Ja olen nykyisin usein hänen mukanaan myös työmatkoilla, kun jäin pois omasta työstäni. Onko sitä vaikea uskoa, että pariskunta oikeasti viihtyy yhdessä? Tunnen nimittäin aika monta meidän kaltaista pariskuntaa.

Minä en tunne yhtään pariskuntaa, jossa kumpikin viettää mieluusti kaiken ajan yhdessä eikä toisessa koskaan ärsytä mikään. Minkä ikäinen olet? Onkohan tämä joku sukupolvien välinen kuilu?

Me olemme siinä 50 v, ja tehdään asioita yhdessä, koska se on kivaa. Ihan normi meininkiä täällä päin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tekee reissutöitä, välillä tein itse reissutöitä ja kova ikävä oli oman kullan viereen. Meillä on kahdestaan todella kivaa, siksi tykkään asua mieheni kanssa. Jos en viihtyisi kumppanin kanssa yhdessä, niin en olisi hänen kanssaan lainkaan. Simple as that omalla kohdalla. Ei ole mitenkään välttämätöntä olla kenenkään kanssa yhdessä, ellei sopivaa löydy. Olen silti pitkälti parisuhdeihminen eli en varmaankaan viihtyisi yksin kovin hyvin. Mies tuo turvaa niin moneen asiaan.

Tilanne voisi olla toinen, jos miehesi tekisi kotoa käsin etätöitä.

Ei ole, hän tekee niitäkin. Ja olen nykyisin usein hänen mukanaan myös työmatkoilla, kun jäin pois omasta työstäni. Onko sitä vaikea uskoa, että pariskunta oikeasti viihtyy yhdessä? Tunnen nimittäin aika monta meidän kaltaista pariskuntaa.

Minä en tunne yhtään pariskuntaa, jossa kumpikin viettää mieluusti kaiken ajan yhdessä eikä toisessa koskaan ärsytä mikään. Minkä ikäinen olet? Onkohan tämä joku sukupolvien välinen kuilu?

Me olemme siinä 50 v, ja tehdään asioita yhdessä, koska se on kivaa. Ihan normi meininkiä täällä päin.

Tuskin se on sielläkään päin mikään normi.🤣 Se on VAIN sinusta joku normi. Itse olen raskaana ja näen nyt kaikkialla raskaana olevia naisia, mutta en minä pidä mitenkään normina, että nyt kaikki naiset ovat raskaana.