Lue keskustelun säännöt.
"Yksinolo tekee hyvää ja on tarpeellista etenkin naiselle"
10.09.2023 |
Nyt on asiaa!! Hyvä hyvä, Marika Riikonen!
Kommentit (568)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen asunut jo yli 10 vuotta yksin ja se on minulle parasta. Häiriinnyn toisten läsnäolosta ja miellyttämisenhaluisena ihmisenä kadotan kaikki omat ajatukseni ja haluni. Parisuhteessa saatan välillä jonkun kanssa olla, mutta en halua koskaan enää asua saman katon alla, ellei kyseessä ole joku valtava kartano.
N41
Tämä! Voisi olla ok asua jonkun kanssa yhdessä jossain jättilinnassa, jossa mies asuisi itäsiivessä ja minä länsisiivessä ja näkisimme ehkä ohimennen päivän aikana.
On todella ahdistavaa asua yhdessä kerrostaloasunnossa, jossa toinen on koko ajan läsnä. Kaipaan yksinoloa ja hiljaisuutta niin paljon, että tämä yhdessäasuminen vanhentaa minua varmaan 10 v fyysisesti lisääntyneen stressin ja ahdistuksen kautta.
Yhdessä oleminen samassa asunnossa myös jollain lailla halvaannuttaa ja passivoi minua niin, etten saa mitään aikaan. Istun sohvalla ja syön jonkinlaisena lohdutusreaktiona. Kun saan olla ihan yksin vaikka pari päivää, niin olen toimeliaampi ja teen asioita, enkä ajattele ruokaakaan yhtä paljon.
Olen haaveillut muuttamisesta erilleen. Mies käy jotenkin sääliksi ja mietin, miten hän pärjäisi. Hän on sellainen, että tarvitsee paljon seuraa ja läheisyyttä ja on myös taloudellisesti niin heikoilla, että mietin, miten hän pärjäisi yksin. Paras suhde olisi asua erillään ja tapailla vaikka 3 kertaa viikossa.
Anna kun arvaan, miehen homma olisi kustantaa sulle tuo jättilinna jonka sä sit viet erossa kun löydät jonku jännittävämmän.
Minulla on rahaa, mies on tyhjätasku. Eli en odota miehen kustantavan minulle jättilinnaa. Päinvastoin olen alkanut päätyä siihen, että haluan asua yksin omassa kodissani, enkä kustantaa isompaa asuntoa, jota itse yksin tarvitsen, vain asuakseni miehen kanssa yhdessä. Tuntuu että mies heikentää elämänlaatuani ja se olisi parempi omassa rauhassa elellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen onnistunut yhdistämään sekä yksinolon, että parisuhteen. 🤣 Minulla on mies, joka tekee reissutöitä.
Jokaisen pitäisi opetella ennen parisuhdetta taidon olla yksin. Kun tuntee itsensä vikoineen ja puutteineen päivineen ei tarvitse toista rakastamaan itseään ehjäksi.Niinpä. Usein nämä keski-ikäistyttyään sinkkuuntuneet ja nyt yksinelämisen autuutta ylistävät naiset on just niitä jotka ei ole ikinä osanneet elää yksin vaan aina on pitänyt olla se mies koska muuten eivät ole kokeneet olevansa kokonaisia.
Ja siksi sitten onkin kelvannut oikeastaan kuka vaan mies kunhan on se mies.
Ei ihme, että yksinolo tuntuu juhlalta. Nämä vaan jostain syystä unohtaa sen tosiasian ihan kokonaan, että kaikki muut naiset ei olekaan samanlaisia vaan osa on ensin opetellut tuntemaan itsensä ja vasta sitten katsellut sen aidosti itselle sopivan elämänkumppanin jonka kanssa on kiva jakaa elämänsä ja saavuttaa yhdessä niitä yhteisiä päämääriä ja toteuttaa haaveita jotka on sekä yhteisiä että kummankin omia.
En vetäisi tuollaista johtopäätöstä.
Minä olen kirjoittanut ketjuun haaveesta muuttaa pois omaan kotiin. Olen asunut yksin sinkkuna aiemmin nelikymppiseksi asti ja vasta silloin muutin yhteen miehen kanssa. Nyt n 10 vuoden kokemuksella olen tullut siihen päätelmään, että yksin asuminen on minulle luontainen ja hyvä valinta. Olen onneksi säilyttänyt vanhan asuntoni, joten olisi periaatteessa helppoa muuttaa sinne takaisin. Säälittää vain, miten miehelle siinä asumuserossa kävisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen asunut jo yli 10 vuotta yksin ja se on minulle parasta. Häiriinnyn toisten läsnäolosta ja miellyttämisenhaluisena ihmisenä kadotan kaikki omat ajatukseni ja haluni. Parisuhteessa saatan välillä jonkun kanssa olla, mutta en halua koskaan enää asua saman katon alla, ellei kyseessä ole joku valtava kartano.
N41
Tämä! Voisi olla ok asua jonkun kanssa yhdessä jossain jättilinnassa, jossa mies asuisi itäsiivessä ja minä länsisiivessä ja näkisimme ehkä ohimennen päivän aikana.
On todella ahdistavaa asua yhdessä kerrostaloasunnossa, jossa toinen on koko ajan läsnä. Kaipaan yksinoloa ja hiljaisuutta niin paljon, että tämä yhdessäasuminen vanhentaa minua varmaan 10 v fyysisesti lisääntyneen stressin ja ahdistuksen kautta.
Yhdessä oleminen samassa asunnossa myös jollain lailla halvaannuttaa ja passivoi minua niin, etten saa mitään aikaan. Istun sohvalla ja syön jonkinlaisena lohdutusreaktiona. Kun saan olla ihan yksin vaikka pari päivää, niin olen toimeliaampi ja teen asioita, enkä ajattele ruokaakaan yhtä paljon.
Olen haaveillut muuttamisesta erilleen. Mies käy jotenkin sääliksi ja mietin, miten hän pärjäisi. Hän on sellainen, että tarvitsee paljon seuraa ja läheisyyttä ja on myös taloudellisesti niin heikoilla, että mietin, miten hän pärjäisi yksin. Paras suhde olisi asua erillään ja tapailla vaikka 3 kertaa viikossa.
Anna kun arvaan, miehen homma olisi kustantaa sulle tuo jättilinna jonka sä sit viet erossa kun löydät jonku jännittävämmän.
Minulla on rahaa, mies on tyhjätasku. Eli en odota miehen kustantavan minulle jättilinnaa. Päinvastoin olen alkanut päätyä siihen, että haluan asua yksin omassa kodissani, enkä kustantaa isompaa asuntoa, jota itse yksin tarvitsen, vain asuakseni miehen kanssa yhdessä. Tuntuu että mies heikentää elämänlaatuani ja se olisi parempi omassa rauhassa elellen.
Näinhän se aina teidän fantasioissa menee. Naisilla on rahaa ja miehet on tyhjätaskuja.
Kumma kun se ei korreloi oikeassa elämässä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin asuva paheksuu yksin asuviin liittyviä stereotypioita ja samassa lauseessa kertoo parisuhteeseen liittyä stereotypioita.
Ja jäi kiinnostamaan veroedusta, halvemmat hotellit, jne. Mitä veroetuja voin nyt vaimona saada?Mistä sä mitään paheksuntaa luit yksinasuvia kohtaan? Hyvin kirjoitettu teksti ja jonka voisin allekirjoittaa omalta kohdaltani täysin.
YKSINÄINEN poloinen. Toista puolikastaan kaipaava lemmenkipeä sinkku. Pikkuyksiössä riutuva sivuhenkilö, joka odottaa oikean elämän alkamista.
Tamperelainen toimittaja Marika Riikonen, 48, on saanut tarpeekseen mielikuvista, joita yksinasuviin liitetään.
Pahoittelut väärästä sanavalinnasta. Jutun alussa luetellaan lista stereotypioita joita yksinasuviin liitetään ja myöhemmin jutussa hän kuvaa parisuhdetta vastaavilla käsitteillä.
No eihän nämä olleet Marikan paheksumisia vaan yhteiskunnan yleensä. Ja näitä kommentteja laukoo yleensä juuri ne jotka eivät osaa elää itsenäisesti ja yksin, aina pitää olla suhteessa ja tukeutua toiseen ja jos joku muu elää eri tavalla niin se on epänormaalia ja säälittävää vaikka ei itse uskalla katsoa peiliin. Jokainen meistä joutuu joskus kohtaamaan itsensä ja sisimpänsä joten siihen kannattaa tutustua mielummin ennemmin kuin myöhemmin. Kenenkään muun tehtävä ei ole täyttää sinun tyhjiä aukkoja tai yksinäisyyttä, kyllä se onnellisuus ja elämisen palo on löydyttävä itseltä, sisältä.
Yksinoleminen on parasta :) t: mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Epäilen, että eniten yksinolon tarpeellisuutta rummuttaa ne naiset jotka jo teininä takertui siihen ekaan poikkikseen eikä sittemmin osanneet olla yksin edes yhtä iltaa saati että olisivat tehneet jotain yksin. Tai edes omien kavereidensa kanssa.
Liika yhdessäolo ja tuollainen nysvääminen ei ole tervettä. Sen sijaan kun ymmärtää nuoresta asti parisuhteessakin elävän sen kaksi (eli pari) erillistä ihmisistä jotka edelleen elää omia elämiään ja ovat omia yksilöitään omine ajatuksineen, haluineen ja tekemisineen niin tarvetta totaaliselle yksinelämiselle tuskin tuleekaan.
Toista ei voi omistaa vaikka kuinka yrittäisi vaan läheisriippuvuus tukehduttaa molemmat. Siihen ekaankaan parisuhteeseen ei pitäisi rynnätä ennen kuin oikeasti osaa elää myös yksin. Se toinen ei voi tuoda elämään ainoaa sisältöä vaan se elämä pitää rakentaa omannäköiseksi aivan itse. Sitten on jotain annettavaa myös sille toiselle.
Yksinolon tarpeellisuutta rummuttaa vain ne naiset jotka ovat sinut itsensä kanssa ja viihtyvät omissa oloissaan tuntematta ahdistusta tai pelkoa siitä löytääkö enää koskaan ketään jos nyt tästä "ihan ok" tai vähän pas*emmastakin suhteesta lähtisi (koska heille se on usein yhdentekevää). Nämä naiset eivät kaipaa parisuhdetta tuomaan elämään pelkkää viihdearvoa. Nämä naiset eivät halua tyytyä ja tuhlata elämänsä parhaita vuosia mihinkään keskinkertaisuuteen tai ok'hon oli kyseessä sitten yleisesti ihmissuhteet tai vaikkapa työ. Nämä naiset ovat vahvoja ja tasapainossa henkisesti ja pärjäävät isoimmissakin elämän haasteissa, tosin kuin he, jotka elävät elämäänsä aina tukeutuen puolisoon ja hänen pelastukseen. Nämä naiset ovat tutustuneet juuriaan myöten itseensä, vahvuuksiinsa ja heikkouksiinsa ja ovat sinut niiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ajatellut yksin asujia jotenkin ressukoina, joten en oikein tunnista jutun aihetta. Ehkä enemmän yksinasujien omassa päässä tuollaiset murheet kuin muiden. Tosiasiassa emme hirveästi päätämme vaivaa muiden asioilla.
Kun jalat, kädet ja pää toimivat, yksin asuminen on varmasti mukavaa, mutta sairauksien myötä tilanne muuttuu. Pienikin vamma tekee arjesta hankalaa, kun ei ole ketään auttamassa. Vanhempieni auttajana huomaan miten paljon heistä on toisilleen apua, vaikka molemmilla on sairauksia. Ja nykyaikana sinne vanhustentaloon ei noin vain pääse, kotona pitää sinnitellä, vaikkei pääsisikään.
Parisuhteessa olisi järkevää olla, jotta siinä tapauksessa jos terveys menee, olisi joku auttamassa?
Tarkoitat varmaan tilannetta, jossa nainen on sairastunut syöpään ja mies on ottanut eron?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset voi paremmin yksinään kuin miehet.
Luonto on järjestänyt tuonkin asian. Miehet elää lyhyemmän elämän, ja nainen jää jäljelle mm.huolehtimaan jälkeläisistä.Miksi kaikki naiset eivät sitten ole yksin, vaan reilusti yli 3/4 osaa naisista elää parisuhteissa miehen kanssa? Jos kerran vointi on parempi yksin, niin miksi sitä kumppania pitää niin kamalan kipeästi etsiä koko ajan?
Tuo sinun 3/4 kun ei pidä paikkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen asunut jo yli 10 vuotta yksin ja se on minulle parasta. Häiriinnyn toisten läsnäolosta ja miellyttämisenhaluisena ihmisenä kadotan kaikki omat ajatukseni ja haluni. Parisuhteessa saatan välillä jonkun kanssa olla, mutta en halua koskaan enää asua saman katon alla, ellei kyseessä ole joku valtava kartano.
N41
Miehet jotka ovat tavanneet sinut kokevat samoin
Tietenkin, kaltaisesi miehet ovat epävarmoja tasapainoisen naisen seurassa kun olette itse vielä hukassa itsenne kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Marika vihaa siis miehiä. Ei ihme noilla muodoilla.
Marika osui asiaan ja ytimeen, sen kertoo jo sinun provosoituminenkin.
Nyt on kyllä kiva olla yksin kotona, kun saa kuunnella äänet täysillä Hassisen Koneen keikkaa telkkarista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö teillä kellään ole ollut koskaan hyvää parisuhdetta, sellaista jossa on paljon parempi olla kuin yksin ja SILTI saa tilaa olla oma itsensä?
Vilpitön osanottoni, oikeasti.
On ollut. Itselläni liki 18 vuotta kestänyt liitto. Ihan ok mutta aloin kaivata omaa kotia ja halusin erota. Minä haluan elää mielummin yksin kuin ok-liitossa. Ihmiset kasvaa henkisesti (toivottavasti) ja kaipaavat eri asioita kuin nuorempana. Itselläni muutos tuli neljäkymppisenä. Siinä iässä viimeistään alkaa omat vanhemmat ikääntyä haasteineen ja koetaan ensimmäiset menetykset. On pakko alkaa punnita omankin elämän mielekkyyttä, haaveita jotka jääneet toteutumatta, mahdollisesti uutta koulutusta tai työtä. Ylipäänsä tuo ikä on risteymäkohta tarkastella mennyttä ja miettiä tulevaa ja mihin haluaa tyytyä, vai ottaako elämäänsä ihan uuden suunnan. Ei parisuhteet huono asia ole, parhaimmillaanhan ne opettaa meitä tutkimaan sisimpäämme, arvostamaan itseämme ja kyseenalaistamaan arvojamme konfliktitilanteissa.
Sun osanotto on tarpeeton, sillä sinäkään et edelleen ymmärrä että yksin eläminen ja yksinäisyys ovat kaksi eri asiaa.
Kyllä yksin pitää osata olla. Olen itse hyvin paljon yksin kun puoliso on töissä muualla, melkein puolet vuodesta. Koskaan en ole kokenut yksinäisyyttä vaikka ystäviä ei ole, sekin on oma valinta. Saan ihmisistä ihan tarpeeksi töissä.
Ja sitten kun hän on kotona niin huomaan jatkuvasti miten sitä vaan odottaa että hän lähtisi ja saisin olla taas yksin, tehdä mitä haluaa ja miten haluaa. On vapauden tunne.
Eli aion tehdä tästä yksin olosta jatkuvan. Erota ja jatkaa elämistä ihanasti yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei historia, tule hakemaan juurtuneet käsitteet parisuhteesta takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni tekee reissutöitä, välillä tein itse reissutöitä ja kova ikävä oli oman kullan viereen. Meillä on kahdestaan todella kivaa, siksi tykkään asua mieheni kanssa. Jos en viihtyisi kumppanin kanssa yhdessä, niin en olisi hänen kanssaan lainkaan. Simple as that omalla kohdalla. Ei ole mitenkään välttämätöntä olla kenenkään kanssa yhdessä, ellei sopivaa löydy. Olen silti pitkälti parisuhdeihminen eli en varmaankaan viihtyisi yksin kovin hyvin. Mies tuo turvaa niin moneen asiaan.
Tilanne voisi olla toinen, jos miehesi tekisi kotoa käsin etätöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on kyllä kiva olla yksin kotona, kun saa kuunnella äänet täysillä Hassisen Koneen keikkaa telkkarista.
Mun mies lähti aamulla kalaa kun tiesi että haluan tuota keikkaa tänään luukuttaa.
Olen saanut tarpeeksi mielikuvista, joita parisuhteisiin liitetään esim ikään kuin se olisi joku ahdas lokero, jossa kummallakaan ei ole mitään omaa.
Paitsi että sunkin miehen piti lähteä kalaan että sait omaa aikaa tehdä mitä huvittaa. Onneksesi sulla on mies joka on valmis kompromisseihin, joustaa ja antaa tilaa poistumalla paikalta kun sinä sitä haluat. Jos näin ei olisi, sinäkin kirjoittaisit nimenomaan mainitsemastasi "ahtaasta lokerosta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni tekee reissutöitä, välillä tein itse reissutöitä ja kova ikävä oli oman kullan viereen. Meillä on kahdestaan todella kivaa, siksi tykkään asua mieheni kanssa. Jos en viihtyisi kumppanin kanssa yhdessä, niin en olisi hänen kanssaan lainkaan. Simple as that omalla kohdalla. Ei ole mitenkään välttämätöntä olla kenenkään kanssa yhdessä, ellei sopivaa löydy. Olen silti pitkälti parisuhdeihminen eli en varmaankaan viihtyisi yksin kovin hyvin. Mies tuo turvaa niin moneen asiaan.
Tilanne voisi olla toinen, jos miehesi tekisi kotoa käsin etätöitä.
Ei ole, hän tekee niitäkin. Ja olen nykyisin usein hänen mukanaan myös työmatkoilla, kun jäin pois omasta työstäni. Onko sitä vaikea uskoa, että pariskunta oikeasti viihtyy yhdessä? Tunnen nimittäin aika monta meidän kaltaista pariskuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen, että eniten yksinolon tarpeellisuutta rummuttaa ne naiset jotka jo teininä takertui siihen ekaan poikkikseen eikä sittemmin osanneet olla yksin edes yhtä iltaa saati että olisivat tehneet jotain yksin. Tai edes omien kavereidensa kanssa.
Liika yhdessäolo ja tuollainen nysvääminen ei ole tervettä. Sen sijaan kun ymmärtää nuoresta asti parisuhteessakin elävän sen kaksi (eli pari) erillistä ihmisistä jotka edelleen elää omia elämiään ja ovat omia yksilöitään omine ajatuksineen, haluineen ja tekemisineen niin tarvetta totaaliselle yksinelämiselle tuskin tuleekaan.
Toista ei voi omistaa vaikka kuinka yrittäisi vaan läheisriippuvuus tukehduttaa molemmat. Siihen ekaankaan parisuhteeseen ei pitäisi rynnätä ennen kuin oikeasti osaa elää myös yksin. Se toinen ei voi tuoda elämään ainoaa sisältöä vaan se elämä pitää rakentaa omannäköiseksi aivan itse. Sitten on jotain annettavaa myös sille toiselle.
Yksinolon tarpeellisuutta rummuttaa vain ne naiset jotka ovat sinut itsensä kanssa ja viihtyvät omissa oloissaan tuntematta ahdistusta tai pelkoa siitä löytääkö enää koskaan ketään jos nyt tästä "ihan ok" tai vähän pas*emmastakin suhteesta lähtisi (koska heille se on usein yhdentekevää). Nämä naiset eivät kaipaa parisuhdetta tuomaan elämään pelkkää viihdearvoa. Nämä naiset eivät halua tyytyä ja tuhlata elämänsä parhaita vuosia mihinkään keskinkertaisuuteen tai ok'hon oli kyseessä sitten yleisesti ihmissuhteet tai vaikkapa työ. Nämä naiset ovat vahvoja ja tasapainossa henkisesti ja pärjäävät isoimmissakin elämän haasteissa, tosin kuin he, jotka elävät elämäänsä aina tukeutuen puolisoon ja hänen pelastukseen. Nämä naiset ovat tutustuneet juuriaan myöten itseensä, vahvuuksiinsa ja heikkouksiinsa ja ovat sinut niiden kanssa.
Ihanasti kirjoitettu! Itse olen nyt kolmevitosena tuossa pisteessä. Olen vakavasti sairas, mutta silti löysin jostain voimaa laittaa huonohkon parisuhteen poikki. Sairauden kanssa yksin pärjääminen on rankkaa, mutta vihdoinkin tiedän sentään pärjääväni henkisesti yksin. Ei tarvitse aina olla jotakuta rinnalla vain vältelläkseni yksinäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni tekee reissutöitä, välillä tein itse reissutöitä ja kova ikävä oli oman kullan viereen. Meillä on kahdestaan todella kivaa, siksi tykkään asua mieheni kanssa. Jos en viihtyisi kumppanin kanssa yhdessä, niin en olisi hänen kanssaan lainkaan. Simple as that omalla kohdalla. Ei ole mitenkään välttämätöntä olla kenenkään kanssa yhdessä, ellei sopivaa löydy. Olen silti pitkälti parisuhdeihminen eli en varmaankaan viihtyisi yksin kovin hyvin. Mies tuo turvaa niin moneen asiaan.
Tilanne voisi olla toinen, jos miehesi tekisi kotoa käsin etätöitä.
Ei ole, hän tekee niitäkin. Ja olen nykyisin usein hänen mukanaan myös työmatkoilla, kun jäin pois omasta työstäni. Onko sitä vaikea uskoa, että pariskunta oikeasti viihtyy yhdessä? Tunnen nimittäin aika monta meidän kaltaista pariskuntaa.
Minä en tunne yhtään pariskuntaa, jossa kumpikin viettää mieluusti kaiken ajan yhdessä eikä toisessa koskaan ärsytä mikään. Minkä ikäinen olet? Onkohan tämä joku sukupolvien välinen kuilu?
Pidätkö häntä siis panttivankina?