Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pahin pettymyksesi työelämässä

Vierailija
08.09.2023 |

Sanotaan, että aika parantaa haavat, mutta minun ei ole vielä parantuneet, vaikka useampi vuosi kulunut.

Oli työ, josta pidin. Olin määräaikainen, ja sain työsuhteelle jatkoa. Sitten alkoi tulla vinkkiä, etten osaa olla oikein. Minun viestejä tulkittiin väärin (tahallisesti?). Joku työkaveri oli nimettömänä kirjoittanut kyselyyn, että kanssani on raskasta työskennellä. Nimettömänä! Esihenkilö sanoi, että on huomannut jännitteitä, mitä mieltä itse olen. Vastasin, että helpompi olisi puolustautua, jos tietää, kenellä niitä jännitteitä minua vastaan on. Minulle sanottiin, että eihän puolustautua tarvitse, ei tässä ketään syytetä, mutta nimeni on noussut esiin.

Aloin voida huonosti, kun mietin kotonakin mitä olen sanonut tai tehnyt. Minulle vihjattiin kerran, että voisin edes joskus ilmoittautua vapaaehtoisesti mukaan (mihin: työryhmään tai yksiköiden yhteiskokouksiin, sitä ei täsmennetty). Toisaalta esihenkilö toisessa yhteydessä kehotti kuuntelemaan kaikkia tarkalla korvalla ja antamaan tilaa. Olin niin sekaisin siitä, mitä odotetaan. Älä ole tuollainen, ole erilainen, tee miten tahansa, niin se on väärin. Ole aktiivisempi mutta anna toiselle enemmän tilaa ja kuuntele tarkalla korvalla mitä hän haluaisi ilmaista.

Olin ihan loppu ja vaihdoin työpaikkaa. Usko työelämään on kärsinyt niin pahan kolauksen, että koen kroonista epävarmuutta, olenko nyt oikeanlainen, vaikka nykyisellä työpaikalla ei ole ollut ongelmia.

Kommentit (296)

Vierailija
261/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luulin, että yrityksen johtoon valitaan aina ne osaavimmat, viisaimmat henkilöt.

Vierailija
262/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Luulisi että noinkin koulutetulla henkilöllä olisi edes pienen pieni aavistus siitä miksi toiset vakinaistetaan ja toiset ei."

Et ymmärtänyt lopettaa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
263/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työkaveri jäi eläkkeelle ja minulle siirrettiin hänen työt. Hän oli kokeneempi ja minua paremmalla palkalla. Palkkaani nostettiin 120€ siitä että teen tuplat työt. Tuon onnettoman korotuksen jälkeenkään palkkani ei ollut eläköityneen palkan tasolla. Irtisanouduin

Vierailija
264/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Luulin, että yrityksen johtoon valitaan aina ne osaavimmat, viisaimmat henkilöt.

Missä noin toimitaan? En ole ikinä kuullut sellaisesta.

Vierailija
265/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Viimeiseen ap:n lauseeseen viitaten, miksi sitten palasit?

Anteeks, väärä ketju.🙈

Vierailija
266/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Joskus oikeasti työnantajalla ei ole mitään käryä siitä millainen työntekijä kannattaa pitää. Kun oot pikkasen vääränlainen (teet työsi, mutta et nuoleskele ja keskitä energiaa jonninjoutavaan paskanjauhantaan.), niin heti tilaisuuden tullen ulos."

Tämä on niin totta! Erilaisuus, tunnollisuus, asiallisuus, ja jämptiys on varsinkin naispuoliselle työntekijälle huonoja asioita.

Varsinkin kun pomona on narsistisia piirteitä omaava mies jota pitäisi kehuskella, mielistellä, ja keskittyä p....npuhumiseen työajallakin.

Ei ikinä enää. Olen mieluummin työtön.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
267/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisin tullut miljonääriksi nuorena (vuonna 2009, tai ainakin markoissa laskettuna ;-)

Suvun kokeinen insinööri tuli vähän auttamaan, ja mokasi homman, käytännössä tahallaan. Tai sitten moka johtui siitä, että oli piilevästi sairas, eli tulossa sairaaksi. Teki siksi hölmöyksiä. Kyseessä kun oli talkooapu, niin mitään vastuuta ei ollut kellään. Miljoona jäi saamatta, ja asiaa puitiin keittiön pöydän ääressä, eikä tämä juippi ollut tehnyt mielestään mitään väärää. 

Vierailija
268/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

LouLou kirjoitti:

Petyin muutama vuosi valmistumisen jälkeen, kun avoimia työpaikkoja ei ollutkaan tarjolla kuin niukasti, vaikka opiskeluaikana näytti siltä, että on helppo löytää töitä mistä vaan. Ja olen myös pettynyt siihen, että vaikka minulla olisi vain vähän sairaspoissaoloja, niin se ei ole mitenkään positiivinen asia esimiesten mielestä, vaan on ihan sama, vaikka olisin yhtenään saikulla.

Sama kokemus. Olen ollut viimeiseen 5 vuoteen saikulla 2 päivää mutta selvästi se ei ole mikään positiivinen asia vaan päinvastoin. Yritän tajuta, että miksi. 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
269/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Luvattiin vakituinen työpaikka, kun (ammatti) tutkintoni on suoritettu. Raadoin jaksamiskykyni rajoilla monet kerrat. Ei ole tullut sitä vakituista työpaikkaa vielä kertaakaan, ja olen kohta 60 - vuotias.

Minulle kävi ihan samalla tavalla.

Vakituisen, minulle luvatun työpaikan, sai pomon sukulaisnainen ja hänen ystävättärensä. 

Olin naiseksi liian jämpti, asiallinen, rehellinen, ja kohtelias - enkä alkanut miespuolisen pomoni kanssa salasuhteeseen.

Täytän ensi vuonna 60- v. 

Vierailija
270/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se ettei missään ikinä perehdytetä. On perehdystyskansiot, joita joku ruksii tai se lätkäistään pöydälle "lue tuosta"-tyyliin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
271/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

1. Työpaikkani, jossa olin useamman vuoden lähes teini-iässä, oli pieni kauppa jonka omistaja oli minua noin 10 vuotta vanhempi. Tämä harrasti kyykyttämistå, asiakkaiden kuullen haukkumista, mustamaalaamista ja jopa nimittelyä. Ainoa hyvä puoli, että me samaan aikaan hänellä työskennelleet ystävystyimme ja pidämme edelleen yhteyttä. Vertaistuki oli korvaamatonta.

2. Työpaikkani, isompi firma, työ asiakaspalvelua. Jopa pissatauot piti merkitä työaikakalenteriin ja muutenkin johtaminen oli kuin natsisaksasta

3. Iso tyylikäs kauppa (toimii useilla paikkakunnilla)- pikkupomo kyykytti kaikin tavoin. Hänellä oli aina joku suosikki, ja muille oli ilkeä. Teetti sellaisia tehtäviä joista ei tulosta voinut tulla, ja syytti sitten huonosta tuloksesta. Jos sain ison kaupan, niin hän yritti siirtää sen itsensä tai suosikkinsa nimiin. Lähdin muutaman vuoden jälkeen pois ja jotkut isot yhteistyökumppanit lähtivät kuulemani mukaan perässäni. Kyseinen naispomo oli muutenkin melko narsistinen, nautti esimerkiksi siitä kun laittoi minut raskaana ollessani vessaa pesemään viemärin jäädyttyä.

Nykyään osaan puolustautua ja sanoisin että ei kuulu minun työtehtäviin.

Ja se tärkein: karma... Näille paskoille pomoille ei käynyt kovin hyvin, ovat sairastaneet paljon ja saaneet kenkää muista töistä. Minulla on ihana työ uudella alalla ja hyvä palkka Muutenkin noiden jälkeen minulla on olut ainoastaan älyttömän hyviä esihenilöitä ja olen saanut tunnustusta. On kiva työskennellä kun tuntee että arvostetaan.

Vierailija
272/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olin työssä erään kunnan pääkirjastossa. Sivukirjastosta vapautui paikka ja työmatkakin lyheni, joten sinne siis. Vaan samalla putosin b-luokan työkaveriksi, en enää kuulunut  ns. piireihin. Samaan aikan otettiin käyttöön tietokoneet, joitten käyttökoulutus oli ala-arvoista; ainoa, joka osasi neuvoa, oli viimeisin kirjastokoulutuksen saanut, mutta gän ei ollut kunnan palveluksessa silloin. Häneltä kuitenkin sain suurimpaan hätääni apua, koska pääkirjaston väkeä ei kiinnostanut. Asiakkaatkin yrittivät auttaa, mutta heillä ei ollut kokemusta kirjasto-ohjelmasta. Olin niin nolattu kuin ihminen vain voi olla ja kaikella tavalla ohitettu ja ylikävelty, vain mukavat asiakkaat  pitivät minut pystyssä.

 

 

Kuulostat ihan ex-työkaveriltani. Hän ei oppinut itselleen uuden kirjastojärjestelmän peruskäyttöä vuodessa, vaikka esim. peruskouluikäiset tet-harjoittelijat oppivat sen viikossa.

Hänelle sai tosiaan vuoden opettaa päivästä toiseen samoja työtehtäviä ennen kuin irtisanoutui kun työkyvynarviointi lähestyi. Hänellä oli muun muassa muistilappu omalla pisteellään siitä, miten tietokone avataan.

Tämä rouva alkoi lähestyä 60 ikävuotta kun meille tuli. Juttelin hänen edellisen työpaikan työtoverin kanssa ja sama tilanne oli ollut sielläkin. Hän ei osannut tehdä tietokoneella mitään ja teetti muilla työnsä.

Vaikea sanoa, oliko taustalla laiskuus, muistisairaus vai mielenterveysongelmat. 

Pidettiin juhlat, kun rouva viimein irtisanoutui.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
273/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olin määräaikaisena töissä lukiossa. Sain hyvää palautetta opiskelijoilta. Joitakin jopa vaihtoi kursseilleni toisen opettajan kursseilta, koska kuulemma opetin ymmärrettävämmällä tavalla, kokeet oli kuitenkin samat. Vakipaikka aukesi ja hain sitä. En päässyt edes varasijalle. En ollut rehtorin mielestä oikeanlainen tyyppi. Ärsytti. Mutta sain töitä muualta. En hae enää tuonne, kun olen kerran vääränlainen. 

Vierailija
274/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pahin pettymys työelämässä on ollut se, että hiljaista osaamista, täsmällisyyttä ja sitoutumista ei arvosteta vaan suupaltit melskaajat ja itseään kehuvat ekstrovertit keräävät kunnian ja palkankorotukset. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
275/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Firman juhliin osallistuminen ja johdon mielistely oli suurin meriitti edetä urallaan.

Vierailija
276/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällähän on koko suomen työelämän kerma. Vahinko että Teitä ei ole valittu yritysten johtoon. Siinä ei lamaa tunnettaisi kun vauvafoorumin mammat johdattaisivat yritykset nousuun. 

Vierailija
277/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Idiootit työelämässä.

Vierailija
278/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jouduin sairauden vuoksi jäämään eläkkeelle 51 vuotiaana enkä ole saanut sopeutumiseläkettä.

Vierailija
279/296 |
29.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muutimme uudelle paikkakunnalle muutama vuosi sitten ja puolisoni sai edellisestä työpaikasta saatujen suositusten ja menestymisen myötä työpaikan. Tuo työpaikka on sinänsä mukava, mutta esihenkilöllä ei ole mitään osaamista ihmisten johtamisesta, alan työehtpsopimuksesta, vaitiolovelvollisuudesta tai mistään lainsäädännöstä. Hän on ollut omalla kapealla osaamisalallaan hyvä tekijä ja alusta asti kova mielistelemään. Kuuleman mukaan on päässyt esihenkilöksi, koska siihen ehdotettu kieltäytyi tehtävästä.

Jos joku on sairaslomalla, tämä kuuluvaan ääneen päivittelee, kertoo syyn kaikille ja epäilee. Rikkoo vaitiolovelvollisuuttaan.

Työvuorolistat saattaa muuttua hetkessä, ei mene jakeluun että tieto pitää olla kaksi viikkoa ennen ja äkkimuutoksiin ei ole pakko suostua.

Tyhy- päivät ovat tuon esihenkilön mielestä yhtä kuin ryyppyreissu. Ei kysele eikä keskustele näihin liittyvistä toiveista työntekijöiden kanssa.

Pimittää tietoa, tai kertoo ne vain parille henkilölle.

Huutaa joillekin työntekijöille.

Ei anna tunnistusta muille kuin ryyppykavereilleen.

Kuspää despootti jonka ei kuuluisi olla esihenkilöasemassa.

Vierailija
280/296 |
30.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ettei töitä saa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän yksi