Katja Grönstrandin lapsen kenkään tuli reikä, mutta uusiin ei ollut varaa: Mietin, miten tulemme pärjäämään
Lapset sanovat, että emme koskaan saa sitä, tai emme koskaan saa tätä. Yritä siinä sitten selittää, että ei vain ole rahaa millä ostaa.
Näin kuvailee paimiolainen neljän lapsen äiti Katja Grönstrand. Perheen arki nojaa tällä hetkellä sosiaaliturvaan, johon hallitus suunnittelee leikkauksia.
Perhe joutuu tinkimään monenlaisista asioista. Ruoan hinnan nousemisen myötä kauppalasku on kallistunut jopa sadalla eurolla.
Grönstrand ja hänen aviopuolisonsa kokivat erityisen kovan kolauksen, kun perheen 8-vuotias poika tuli koulusta kotiin, ja valitti sateessa kastuneista kengistään.
Hän näytti kengänpohjaa ja siinä oli reikä. Sillä hetkellä meillä ei ollut varaa ostaa uusia.
Grönstrand opiskelee terapeuttista sielunhoitoa, ja hänen puolisonsa aloitti hiljattain palkkatuetussa työssä. Grönstrand haaveilee, että voisi tulevaisuudessa opiskella ja työllistyä sairaanhoitajaksi.
En tiedä, pystynkö koskaan tekemään sitä, kun minulla on Sjögrenin oireyhtymä. Se on reumasairaus, joka on näkynyt käsissä sellaisena kipeytenä.
On kyllä suomessa asiat huonolla tolalla jos lapset joutuu vetelemään rikkinäisissä vaatteissa. Lasten eduthan ne aina pitäs etusijalla olla joka asiassa. Surullista.
Kommentit (417)
Vierailija kirjoitti:
"Grönstrand opiskelee terapeuttista sielunhoitoa", pohjanoteeraus Yleltä.
"Grönstrand haaveilee, että voisi tulevaisuudessa opiskella ja työllistyä sairaanhoitajaksi."
Joo ihan hyviä kommenttejakin on tässä keskustelussa, mutta jos kyseisessä artikkelissa olisi haastateltu vastaavassa tilanteessa olevaa valtaväestön perhettä eikä romaniperhettä, olisiko kommenteissa arvosteltu enemmän hallitusta kuin perheen äitiä.
Minä vihaan rasismia ja ahdasmielisyyttä, mutta suomen annet on kyllä oma lukunsa. Romani sana kärsii kun suomen anneista käytetään sitä. Ei tuota juttu ota kukaan vakavasti.

Ei koska ihan sama ongelma siinäkin olis
- tumpelo äiti
- liikaa lapsia
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttista sielunhoitoa??
Tulevaisuuden ala, tekijöitä tarvitaan tuhansia. Alalla on työvoimapula, ulkomailta varmaan pitää houkutella työvoimaa alalle.
Vierailija kirjoitti:
Minä vihaan rasismia ja ahdasmielisyyttä, mutta suomen annet on kyllä oma lukunsa. Romani sana kärsii kun suomen anneista käytetään sitä. Ei tuota juttu ota kukaan vakavasti.
Se lähihoitaja, joka hoitaa sun sukulaista vanhainkodissa on muuten romani...
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttisen sielunhoidon koulutus
TESIKOn terapeuttisen sielunhoidon malli perustuu Raamatullisille kulmakiville, luomisen, lankeemuksen, lunastuksen ja pyhityksen ymmärtämiselle. Mallissa autetaan ihmistä havainnoimaan omaa itseään niin, että hän tulee tietoisemmaksi oman käyttäytymisensä perusteista.
Mallissa ihmisen ongelmia tutkitaan autettavan omassa puheessaan käyttämän ilmaisun perusteella. Ilmaisusta pyritään löytämään ongelmalliset kohteet ja suhteet kohteisiin. Kun terapeuttinen sielunhoitaja löytää ongelmalliset kohteet ja autettavan suhteet kohteisiin, hän auttaa sielunhoidettavaa havaitsemaan ne. Kun autettava havaitsee ongelman muodon ja laadun, hän voi alkaa muuttaa omaa suhtautumistaan ja sitä kautta käyttäytymistään. Uudenlaisen suhtautumisen kautta autettava pääsee itse vaikuttaan omaan elämäänsä ja hänen elämänsä laatu alkaa parantua.
Ihmisen tasapainoiseen suhtautumiseen vaikuttaa hänen tapansa tulkita itseään, ja mallissa pyritään antamaan Raamatullinen pohja oman itsensä tulkitsemiseen omien havainnointikeinojen lisäämisen rinnalla. Mallissa integroidaan hengellistä (teologista) ja psykologista tietoa. Malli soveltuu monenlaisten ongelmien käsittelyyn.
Koulutuksen aikana opiskelija käy myös itse sielunhoidollisen prosessin läpi. Koulutukseen kuuluu 40 tuntia omaa sielunhoitoterapiaa. Tämän lisäksi koulutukseen kuuluu tehtäviä, jotka valmistavat itseä toimimaan terapeuttisena sielunhoitajana. Näissä tehtävissä käydään läpi sekä asiakastyön työskentelyprosessia että omaa itseä. Koulutukseen kuuluu 150 tuntia asiakastyöskentelyä.
Koulutuksessa opetetaan Mikael Leimanin kehittämää Dialogista sekvenssianalyysia havainnoinnin päämenetelmänä. Lisäksi koulutuksen aikana opetetaan Ulla Dahlenin sydäntalo-malli.

Kriisipuhelimen numero ruuhkautuu, kun itsetuhoisia ohjataan soittamaan sinne julkisen terveydenhuollon työvoimapulan takia

Kristalli puohon ja enkeleitä mieleen. Sairaanhoitajan koulutus on Amk tutkinto, ei huhaa opiston kesä kurssi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vihaan rasismia ja ahdasmielisyyttä, mutta suomen annet on kyllä oma lukunsa. Romani sana kärsii kun suomen anneista käytetään sitä. Ei tuota juttu ota kukaan vakavasti.
Se lähihoitaja, joka hoitaa sun sukulaista vanhainkodissa on muuten romani...
Onko sillä koulutus ja ei varasta? Ei minulla ole mitään sitä vastaan, jos hoitaa hyvin.
Vierailija kirjoitti:
"Grönstrand opiskelee terapeuttista sielunhoitoa", pohjanoteeraus Yleltä.
hyvä pohjakoulutus sairaanhoitajalle
t. kristitty
Lapsilla usein liian pienet kengät
Virheasennot saattavat kehittyä jo varhain, sillä lapsille ostetaan usein liian pieniä kenkiä, kertoo Yle.
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttista sielunhoitoa??
Sitä antaa yleensä papit. Harvemmin ovat rahapulassa -tai kansallispuvun hameessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsella oli näköjään ikää yli vuosi, joten opintojen jatkaminen tai töihinmeno olisi mahdollista. Samoin lastensa vaatteet voi säännöllisin välein käydä läpi ja ostaa rikkinäisen tilalle kirppikseltä parilla eurolla kengät. Ainakin Helsingin ulkopuolella 8v:lle löytyisi hyvät ja ehjät lenkkarit samantien, ei ole pakko ostaa 100 e merkkikenkiä ja tuo perhehän ei asu pääkaupungissa.
Paimion kirppikset tuskin pursuavat tavaroista samalla lailla kuin isompien kaupunkien kirppikset.
Paimiosta pääsee fölillä Kaarinaan, missä on isohko kirppis, ja myös Turkuun, jossa on Kontit sun muut.
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö joku, saako nämä käyttää kirppisvaatteita? Kun heillähän on tiukkoja valtaväestön mielestä osin kummallisiakin kulttuuriin liittyviä sääntöjä.
Ei muuten varmaan saa. Kun esim. jalkapyyhkeet ja keittiöpyyhkeet on pestävä erikseen, jos pesee samassa, keittiöpyyhkeet on iäksi saastuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttista sielunhoitoa??
Sitä antaa yleensä papit. Harvemmin ovat rahapulassa -tai kansallispuvun hameessa.
Niin varmaan harvemmin romanihameessa, koska romaneita on vain noin 10 000 Suomessa ja Suomen väkiluku on yli 5,5 miljoonaa. Työskentelee romaneita pastoreina ja diakoneinakin.

Sähän varmaan tunnetkin kaikki Suomen kaaleet. Kuka väitti, että juuri keittiöpyyhkeet ostetaan kirppikseltä. Kyllä esim. koiralle voi ostaa omat pyyheliinat kirpputorilta. Eikö sulla ole pyykinpesukonetta, jossa pestä kirpputorilta ostetut vaatteet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttista sielunhoitoa??
Sitä antaa yleensä papit. Harvemmin ovat rahapulassa -tai kansallispuvun hameessa.
Niin varmaan harvemmin romanihameessa, koska romaneita on vain noin 10 000 Suomessa ja Suomen väkiluku on yli 5,5 miljoonaa. Työskentelee romaneita pastoreina ja diakoneinakin.
Missä on diakoni kansallishameessa?
Vierailija kirjoitti:
"Kun kieli kuolee, kulttuuri kuolee."
Eipä haittaisi minua vaikka kuolisikin moinen "kulttuuri".
Kielitieteilijä Janne Saarikivi: On todennäköistä, että suurin osa kielistä katoaa – suomen puhujia jää ehkä saarille tai pikkukyliin
Tuolla tienaa hyvin. Perustaa oman yrityksen
Uskovaiset on niin tyhmiä, että asiakkaita piisaa.