Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Katja Grönstrandin lapsen kenkään tuli reikä, mutta uusiin ei ollut varaa: Mietin, miten tulemme pärjäämään

Vierailija
07.09.2023 |

Lapset sanovat, että emme koskaan saa sitä, tai emme koskaan saa tätä. Yritä siinä sitten selittää, että ei vain ole rahaa millä ostaa.

Näin kuvailee paimiolainen neljän lapsen äiti Katja Grönstrand. Perheen arki nojaa tällä hetkellä sosiaaliturvaan, johon hallitus suunnittelee leikkauksia.

Perhe joutuu tinkimään monenlaisista asioista. Ruoan hinnan nousemisen myötä kauppalasku on kallistunut jopa sadalla eurolla.

Grönstrand ja hänen aviopuolisonsa kokivat erityisen kovan kolauksen, kun perheen 8-vuotias poika tuli koulusta kotiin, ja valitti sateessa kastuneista kengistään.

Hän näytti kengänpohjaa ja siinä oli reikä. Sillä hetkellä meillä ei ollut varaa ostaa uusia.

Grönstrand opiskelee terapeuttista sielunhoitoa, ja hänen puolisonsa aloitti hiljattain palkkatuetussa työssä. Grönstrand haaveilee, että voisi tulevaisuudessa opiskella ja työllistyä sairaanhoitajaksi.

En tiedä, pystynkö koskaan tekemään sitä, kun minulla on Sjögrenin oireyhtymä. Se on reumasairaus, joka on näkynyt käsissä sellaisena kipeytenä.

https://yle.fi/a/74-20048652

On kyllä suomessa asiat huonolla tolalla jos lapset joutuu vetelemään rikkinäisissä vaatteissa. Lasten eduthan ne aina pitäs etusijalla olla joka asiassa. Surullista.

Kommentit (417)

Vierailija
41/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tilaisin klarnalla edulliset kengät ja ottaisin pikatoimituksen. Vanhan kengän reiän yrittäisin paikata tai ottaisin toiset kengät tilalle vähäksi aikaa jos olisi.

Oma poikani sai vähän aikaa käyttää syyslenkkareita kesällä, kun kesälenkkarit jäi isänsä luo.

Vierailija
42/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä juttu tämä on, että nykyään valitetaan pienestäkin julkisesti?  Ei esim. 60-luvulla kun kengät  oli kiertänyt kolmen sisaruksen kautta ja housunpolvet paikattu useampaan kertaan, laitettu lehteen ilmoitusta että näin on.  Niillä mentiin mitä oli ja työtä tekemällä pyrittiin kohentamaan tilannetta. Ja oltiin tyytyväisiä elämään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
43/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos on tiukkaa rahasta, niin ei pidä tehdä kun Max kolme lasta.

Vierailija
44/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ettekö ymmärrä ettei kirppikseltä löydy sopivaa jos tarve on heti nyt?

Voi sieltä löytyäkin jos viitsii etsiä. Ja kukaan normaali äitihän ei päästä tilannetta siihen, että etukäteen ei ole koko ajan haalittu uusia vaatteita ja kenkiä siltä varalta että edelliset menee rikki tai käy pieneksi.

Juuri päivitin kuopukseni vaatekaapin, poistin pienet ja kulahtaneet ja laitoin uutta tilalle. Uusi oli suurelta osin ilmaiseksi tai halvalla löydettyä. Uusia lenkkareitakin oli kahdet: Yhdet ilmaiset Torista tulleet ja toiset, jotka löysin urheiluliikkeen poistomyynnistä 9 eurolla.

Vierailija
45/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on sjögrenin syndrooma plus monta muuta sairautta. Silti työllistän itseni enkä ole tuollaista liutaa lapsia tehnyt. Ihan on yksi riittänyt.

Joo, lapsilla yritetään herättää ihmisten empatian tunnetta, mutta harvemmin sitä heruu kun niitä lapsia on sen yli kahden. ( ja lemmikit päälle)

Pitääkö tässä p'skamaassa nyt nostaa syntyvyyttä vai ei, ja saada lisää TYÖLLISIÄ pyyhkimään mummojen ja pappojen takamuksia ja maksamaan veroja?!

Vierailija
46/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olisitte äänestäneet sosialisteja niin voisimme elää edelleen valtion ottamalla velalla.

katsopas huviksesi, mitkä puolueet ovat ottaneet menneinä vuosina velkaa. ei ole pelkkää vasemmistoa. sitä paitsi viime hallituksen velanotto sopi oikeistolle. turha enää napista. toki lampaisiin uppoaa pelkopuhe velasta ja pahoista työttömistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Neljä lasta, mutta äiti ei osaa ennakoida? Itselläni on koko ajan silmä tarkkana, josko jotain sopivaa löytäisi ja kierrän kaikki kirppikset, kirppispalstat ja Torit jatkuvasti.

Todella halvalla pystyy näin vaatettamaan jopa teinin.

Vierailija
48/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asemaseurakunnan kirppikseltä vaan hakemaan uudet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Komea asunto, iso tv (ainakin yksi), pelitietokone isolla näytöllä auto eikä kumpikaan käynyt töissä, tosin nyt mies on tukitöissä.

Kyllä valtio elättää!

Kun ei saada sitä eikä tätä! No se on voi voi. Joutuu sitä muutkin hankinnoista tinkimään.

Vierailija
50/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lottovoitto pelasti minut , nykyhallitukselta 2018.

Töitä en tää päivääkään teidän eduksi. Vaikka osaan kokemusta rakennusalalta, metaillipuolelta,maalauspuolelta , rakennustenpurku hommissakin ollut mukana ihan ulkomaita myöten.

Mutta enää ei tarvitse tehdä työtä tuo raha jonka 2018 sain on vieläkin minulla käyttämättömänä melkein.

Edittiä, se miksi ollut käyttämättömänä melkein, johtuu siitä että en halunnut herättää epäilyjä pienellä kylällä. Vaikka eka meinasi mopo karata käsistä, kun rupesin taloa yms katselee. Sitten tajusin että mennään eka muutama vuosi easy living tyyliin. 

Nämä on kivoja luettavia! Mukava kulla että joillakin ihmisillä menee ihan hyvinkin! Onnea siitä voitosta ja ala pikku hiljaa myös nauttimaan sen rahasumman antamista mahdollisuuksista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tietääkö joku, saako nämä käyttää kirppisvaatteita? Kun heillähän on tiukkoja valtaväestön mielestä osin kummallisiakin kulttuuriin liittyviä sääntöjä.

Kyllä saa käyttää kirppisvaatteita! Tunnen monia romaneita, joilla on kirppikseltä ostettuja vaatteita ja muitakin tavaroita. Ne tietysti pestään ja puhdistetaan huolellisesti ennen käyttöönottoa.

Vierailija
52/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ostakaa vaan niitä kuomakenkiä. Olen yrittänyt myydä siistejä nahkaisia merkkikenkiä halvalla mutta ei kelpaa kenellekään. Omalla lapsella ollut ehkä kaksi kertaa jalassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirpparilta muutamalla eurolla.

Lapsilla tuskin on vielä jalkasientäkään, joten ei ole senkään tartuntavaaraa.

Siksi toisekseen, jos ei muuten saa (eikä tämä ole osoitettu nyt tuon jutun henkilöön päin mitenkään) niin sitten varastetaan. Sitten joku toinen jää ilman, mut se ei varasta haittaa yhtään! Viekää vaikka tuhkatkin pesästä! Tuu hakeen vaan, mä mitään tarvi, sä saat kaiken!

Vierailija
54/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on Turhapuron oireyhtymä joka aiheuttaa vakavalaatuista työhaluttomuutta. Siksi en voi mennä töihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

9,90 €

Scholl Desinfioiva Kenkäsuihke 250 ml

Scholl Desinfioiva Kenkäsuihke desinfioi 99 % sienistä, jotka aiheuttavat jalkasientä ja kynsisientä

Pitää kenkien sisäpuolen hygieenisenä

Käyttö

Käännä suihkutin pystysuorassa asennossa kohti kengän sisäpuolta

Ruiskuta 2-3 kertaa kenkään

Anna kenkien kuivua ennen kuin otat ne käyttöön

Käytät tuotetta kaikkiin kenkiin,jotka ovat käytössäsi

Sieni voi elää kengissä jopa kuukausia tartunnasta ja voi siten aiheuttaa uudelleen tartunnan

Suihkuta kengät päivittäin niiden käyttämisen jälkeen sen lisäksi, että hoidat jalka- tai kynsisientä muilla tuotteilla

Säilytä huoneenlämmössä ja vältä suoraa auringonvaloa

https://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/SCHOLL-DESINFIOIVA-KENKASUIHKE

Vierailija
56/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos hän on pienimmän lapsen kanssa kotona niin mikä estää kiertämästä kirppiksiä. Ja kai sitä voi myös ihan kysyä esimerkiksi Roskalava-ryhmästä.

Itse laitoin just neljä isoa kassia vanhoja, hyväkuntoisia vaatteita ja kenkiä eteenpäin Torin kautta, ilmaiseksi.

Vierailija
57/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisiko niitä lapsia ajatella ettei tee lisää kun ei ole varaa elättää niitä kolmeakaan? Vuosikausia on eletty veronmaksajien rahoilla, on isot telkkarit ja tietokoneet. Lisää pitäisi silti vaan saada. Työssäkäyvänä ei minulla kyllä olisi varaa 1200 € vuokraan, tuollaisiin vuokriin pystyvät vain tuilla eläjät jotka eivät itse elämistään maksa.

Vierailija
58/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sitten Vauva-palstalla ja muualla toisaalta valitetaan, että miksi suomalaiset eivät hanki enempää lapsia...

Vierailija
59/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Liikaa lapsia tulotasoon ja osaamiseen nähden.

Vierailija
60/417 |
07.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voisiko niitä lapsia ajatella ettei tee lisää kun ei ole varaa elättää niitä kolmeakaan? Vuosikausia on eletty veronmaksajien rahoilla, on isot telkkarit ja tietokoneet. Lisää pitäisi silti vaan saada. Työssäkäyvänä ei minulla kyllä olisi varaa 1200 € vuokraan, tuollaisiin vuokriin pystyvät vain tuilla eläjät jotka eivät itse elämistään maksa.

Onko sulla jotain faktatietoa siitä, että juuri tämä perhe on elänyt vuosikausia veronmaksajien rahoilla?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi seitsemän kaksi