Katja Grönstrandin lapsen kenkään tuli reikä, mutta uusiin ei ollut varaa: Mietin, miten tulemme pärjäämään
Lapset sanovat, että emme koskaan saa sitä, tai emme koskaan saa tätä. Yritä siinä sitten selittää, että ei vain ole rahaa millä ostaa.
Näin kuvailee paimiolainen neljän lapsen äiti Katja Grönstrand. Perheen arki nojaa tällä hetkellä sosiaaliturvaan, johon hallitus suunnittelee leikkauksia.
Perhe joutuu tinkimään monenlaisista asioista. Ruoan hinnan nousemisen myötä kauppalasku on kallistunut jopa sadalla eurolla.
Grönstrand ja hänen aviopuolisonsa kokivat erityisen kovan kolauksen, kun perheen 8-vuotias poika tuli koulusta kotiin, ja valitti sateessa kastuneista kengistään.
Hän näytti kengänpohjaa ja siinä oli reikä. Sillä hetkellä meillä ei ollut varaa ostaa uusia.
Grönstrand opiskelee terapeuttista sielunhoitoa, ja hänen puolisonsa aloitti hiljattain palkkatuetussa työssä. Grönstrand haaveilee, että voisi tulevaisuudessa opiskella ja työllistyä sairaanhoitajaksi.
En tiedä, pystynkö koskaan tekemään sitä, kun minulla on Sjögrenin oireyhtymä. Se on reumasairaus, joka on näkynyt käsissä sellaisena kipeytenä.
On kyllä suomessa asiat huonolla tolalla jos lapset joutuu vetelemään rikkinäisissä vaatteissa. Lasten eduthan ne aina pitäs etusijalla olla joka asiassa. Surullista.
Kommentit (417)
Suomen suosituin nettikirppis
Osta usealta eri myyjältä, toimitamme kaiken kätevästi yhdessä paketissa!
https://vahankaytetty.fi/?gclid=CjwKCAjw6eWnBhAKEiwADpnw9rx19pCZLqe3XvL…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttista sielunhoitoa??
Sitä antaa yleensä papit. Harvemmin ovat rahapulassa -tai kansallispuvun hameessa.
Niin varmaan harvemmin romanihameessa, koska romaneita on vain noin 10 000 Suomessa ja Suomen väkiluku on yli 5,5 miljoonaa. Työskentelee romaneita pastoreina ja diakoneinakin.
Mainitse yksi koulutettu pappi joka on romani.

Missä on diakoni kansallishameessa?
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyöllä on pitkät perinteet – tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun ensimmäinen diakonissa vihittiin tehtäväänsä Viipurissa syyskuussa 1872. Myös romanitaustaisia henkilöitä toimii diakoniatyön alalla eri puolilla Suomea. Yksi heistä on Ilmajoen seurakunnan diakoni Marita Mäntyniemi-Koivisto. Toimittajana Jaakko Laakso.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko niitä lapsia ajatella ettei tee lisää kun ei ole varaa elättää niitä kolmeakaan? Vuosikausia on eletty veronmaksajien rahoilla, on isot telkkarit ja tietokoneet. Lisää pitäisi silti vaan saada. Työssäkäyvänä ei minulla kyllä olisi varaa 1200 € vuokraan, tuollaisiin vuokriin pystyvät vain tuilla eläjät jotka eivät itse elämistään maksa.
Tai lapset olisi varaa elättää, jos jättäisin telkat ja vastaavat hankinnat väliin. Tai tekisi töitä.
Jos ei oo muutamaa euroa rahaa kirppiskenkiin tai vaikka sikaflexiä pohjanpaikaksi, niin mihin kaikki raha on mennyt? Jatkossa muutama euro/kymppi/mitä pystyy sivuun pahan hetken varalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttista sielunhoitoa??
Sitä antaa yleensä papit. Harvemmin ovat rahapulassa -tai kansallispuvun hameessa.
Niin varmaan harvemmin romanihameessa, koska romaneita on vain noin 10 000 Suomessa ja Suomen väkiluku on yli 5,5 miljoonaa. Työskentelee romaneita pastoreina ja diakoneinakin.
Mainitse yksi koulutettu pappi joka on romani.
Henkka ei tietääkseni työskentele pappina, mutta teologin koulutus häneltä löytyy. Koulutettuja helluntai- ja vapaaseurakunnan pastoreita löytyy useita.
"Henry Matti Vihtori Hedman (s. 8. maaliskuuta 1952) on suomalainen romanikulttuurin edistäjä ja kouluttaja, jolle myönnettiin opetusneuvoksen arvonimi vuonna 2017. Koulutukseltaan hän on merkonomi ja teologian maisteri."
Hedman on edistänyt romanikielen asemaa Suomessa yliopisto-opettajana, kääntäjänä (mm. Katekismos) ja oppikirjojen laatijana; hän työskenteli Kotimaisten kielten keskuksen tutkijana 2002–2011. Hän on myös osallistunut useisiin opetushallituksen ja sosiaali- ja terveysministeriön lautakuntiin ja työryhmiin, jotka ovat käsitelleet romaniasioita.
Hedmanin opettajanura alkoi Ruotsissa, jossa hän asui vuosina 1978–1980. Palattuaan Suomeen hän työskenteli aluksi opettajana Keravan, Riihimäen ja Hämeenlinnan vankilassa. Lisäksi Hedman on esiintynyt evankelistana ja muusikkona. Hedman toimi Ulkoministeriön virkamiehenä Varsovassa, ETYJin Contact Point for Roma and Sinti osastossa vuosina 1999-2000 yhdessä Nicolae Gheorghen kanssa. Hedman on toiminut yliopisto-opettajana vuodesta 2012-2020. Hän toimii Helsingin yliopiston vierailevana tutkijana tehden väitöskirjaa."
Kenkiä ja alusvaatteita ei pidä ostaa käytettyinä.
Vierailija kirjoitti:
Kenkiä ja alusvaatteita ei pidä ostaa käytettyinä.
Parempi vaihtoehto ne ehjät köytetyt on kuin semmoset joissa on reikä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Grönstrand opiskelee terapeuttista sielunhoitoa", pohjanoteeraus Yleltä.
"Grönstrand haaveilee, että voisi tulevaisuudessa opiskella ja työllistyä sairaanhoitajaksi."
Mirellasta mallia!
Viime vuosina monet romanit ovat opiskelleet sosiaali- ja terveysalaa – esimerkiksi sosionomiksi valmistuneita romaneja on lukuisia, samoin monia lähihoitajiksi ja sairaanhoitajiksi valmistuneita tai opiskelevia romaneja. Miksi sosiaali- ja terveydenhuoltoala kiinnostaa tällä hetkellä romaniyhteisössä? Yhden näkökulman aiheeseen kertoo Romano miritsin haastattelussa kuopiolainen sairaanhoitaja Mirella Mäntyniemi. Toimittaja on Jaakko Laakso.
https://areena.yle.fi/podcastit/1-61141798
Kauhavalainen Miska Nyman työskenteli pitkään koulunkäynninohjaajana, mutta halusi uusia haasteita. Niinpä hän opiskeli lähihoitajaksi ja työskentelee nykyään lastensuojelun parissa. Nykyisessä työssään hän tukee lastensuojeluyksikön nuoria näiden arjessa ja askareissa. ”Pidän siitä, että voin olla nuorten tukena; se sopii arvomaailmaani”, Nyman toteaa. Lähetyksessä kuullaan myös Seija Rothin rauhanruno. Toimittajana Jaakko Laakso.
Kyseiset kommentit kertovat vain kuinka sivistymätön kansa oikeasti me suomalaiset olemme.. Jokaisella meistä on erilaiset lähtökohdat josta lähdemme.. On helppoa puhua ja kommentoida asioita anonyymisti.. Kyseessä on monia suomalaisperheitä koskeva tilanne ja minun mielestäni rohkeaa antaa kasvot asialle varsinkin yhtenä vähemmistöön kuuluvana henkilönä tietäen että valtaväestöllä on valmis ajatusmalli romaneista..
Tuntuu myös siltä että ohjelman asian ydin on hukkunut siihen että pohdimme asian todenperäisyyttä..
Rehellisesti sanottuna tunnen syvää myötähäpeää siitä kuinka tunneköyhä kansa me suomalaiset olemme..

Ongelmalle ei tapahdu mitään ellei sen syihin saa puuttua
- liikaa lapsia
- vanhemmuustaidot heikot
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vihaan rasismia ja ahdasmielisyyttä, mutta suomen annet on kyllä oma lukunsa. Romani sana kärsii kun suomen anneista käytetään sitä. Ei tuota juttu ota kukaan vakavasti.
Se lähihoitaja, joka hoitaa sun sukulaista vanhainkodissa on muuten romani...
Onko sillä koulutus ja ei varasta? Ei minulla ole mitään sitä vastaan, jos hoitaa hyvin.
Kysytkö muiltakin hoitajilta saman?
"kälee" töissä hästäg. Never höörd.
Eletään hetkessä, ei ehkäisyä, vanhat pukeutumissäännöt, liehutaan menemään joka sukulaisen pippaloihin vaikka kesken kouluviikon.
Ei suunnitelmallisuutta. Nuo kalliit heimoasut saa sossusta. En tiedä, missä hameiden rahtitaskut valmistetaan, mutra niitä on..
Mulla on tapana ollut tehdä juoksulenkkareille niin että teippaan jesarilla ympäri. Jos pohjaan tulee reikä, niin pahvia väliin tai jotain kumia tai muovia ja jesaria. Jesari pitää uusia koska se kuluu puhki.
Tulot on 10e tuntipalkka, joten uudet lenkkarit kykenee ostamaan noin kerran viidessä vuodessa.
Vuoden jälkeen lenkkarit alkaa olla aika paskana. Juoksen viikossa parhaimmillaan 200km.
Normaalisti kilometrimäärä vaihtelee sään ja töiden mukaan 100-150km viikko.
Harmittaa kun lenkkarit on niin kalliita, mutta juokseminen on sinällään edullista. Olen juossut joskus paljain jaloinkin säästääkseni. Voittaisin helposti kilpailujakin, mutta ei ole varaa kilpailla.
Mun kokemuksella voi todeta että ei lenkkarit tee susta juoksijaa tai ei kengät tee kävelijää.
Voit helposti olla muita parempi ja näyttää sen heille ohittamalla heidät näyttävästi jesarit lenkkitossuista rempsottaen.
Muutenkaan en suosittele ostamaan kenkiä, niitä voi löytyä roskiksista tai roskakatoksista hyljättynä.
Joskus kannattaa käydä bussiasemilla ja kysellä onko mahdollisesti "mun kengät" jäänyt.
Milloin mistäkin. Yleensä aina löytyy jotain mitä joku "rikas" ei ole jaksanut käydä hakemassa.
Sen verran tuntuisi löysää rahaa olevan monella että jättävät vaatteitaan milloin minnekin.
Kyllä voisi verotusta jatkaa samaan malliin mun puolesta.
Tavallisilla ihmisillä on tapana mennä töihin opiskelun jälkeen?
Miksi esimerkkinä on aina tämmöisiä eikä normaaleja ihmisiä? Olen kahden lapsen äiti, toinen asuu vuoroviikon isällään. Teen täysiaikaista kuukausipalkkaista työtä ja jos lapseni kenkään nyt tulisi reikä niin hän kävelisi sillä sateessa seuraavaan kuuhun, ja minä söisin enemmän nuudeleita töissä ensikuussa.

Ja kun säät tästä kylmenee, kuljen itse nilkkureissa jotka pysyy kasassa kuumaliimalla :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko niitä lapsia ajatella ettei tee lisää kun ei ole varaa elättää niitä kolmeakaan? Vuosikausia on eletty veronmaksajien rahoilla, on isot telkkarit ja tietokoneet. Lisää pitäisi silti vaan saada. Työssäkäyvänä ei minulla kyllä olisi varaa 1200 € vuokraan, tuollaisiin vuokriin pystyvät vain tuilla eläjät jotka eivät itse elämistään maksa.
Tai lapset olisi varaa elättää, jos jättäisin telkat ja vastaavat hankinnat väliin. Tai tekisi töitä.
Jos ei oo muutamaa euroa rahaa kirppiskenkiin tai vaikka sikaflexiä pohjanpaikaksi, niin mihin kaikki raha on mennyt? Jatkossa muutama euro/kymppi/mitä pystyy sivuun pahan hetken varalle.
Ei tuossa tullut esille lapsen ikää mutta tuskin on joku taapero. Isommille lapsille on ihan mahdotonta löytää ehjiä kirppiskenkiä.
Vierailija kirjoitti:
Eletään hetkessä, ei ehkäisyä, vanhat pukeutumissäännöt, liehutaan menemään joka sukulaisen pippaloihin vaikka kesken kouluviikon.
Ei suunnitelmallisuutta. Nuo kalliit heimoasut saa sossusta. En tiedä, missä hameiden rahtitaskut valmistetaan, mutra niitä on..
Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista...
Kaarinassa ja Turussa on valtavasti hyviä kirppiksiä. Sinne vaan penkomaan.