Typerin ohje minkä olet saanut kun olet yrittänyt pudottaa painoa

Vierailija kirjoitti:

Katsoppa vaikka keskitysleirivankeja ja mieti paljonko he söivät? Kyllä se nälkä kilot sulattaa!

Katsopa vaikka, kuinka monet keskitysleirivangit kuolivat.

Ihan joka ikinen ei kuollut.

Nälkä vaikuttaa kognitiiviseen suoriutumiseen. Jotain kaivostyötä tai lajittelua ne ihmiset pystyivät tekemään, mutta otapa mikä tahansa vuoden 2023 ammatti ja mieti, kuinka onnistuu tehdä 7h30min päivässä keskitysleirivangin kalorimäärällä.

Teho-osaston sairaanhoitaja? Ihan minkä tahansa osaston sairaanhoitaja? Keskisuuren firman HR-päällikkö? Valtioneuvoston kanslian tiedottaja? Rekkakuski? Bussikuski? Lastentarhan opettaja? Fysiikan tutkija? Kirurgi?

Sano minulle, mitä työtä voi tehdä tilassa, jossa elimistö on pysyvästi nääntymistilassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syö paljon proteiinia koska se täyttää. Liika proteiini lihottaa myös jos et ole joku bodari.

Niinpä. Proteiini on rakennusaine, energia tulee ottaa rasvasta ja hiilarista.

Tiedätkö mitä liialliselle proteiinille tapahtuu elimistössä?

Muuttuu sokeriksi, joka palaa rasvaksi.

Niin, eli ei kannata syödä sitä enempää kuin rakentamiseen tarvitaan. Ihan turha rasittaa munuaisia liialla proteiinilla.

Tai sitten vain korvaa ylimääräisellä proteiineilla rasvoja ja hiilareita.

Kun sitä just ei ole terveellistä tehdä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syö vähemmän kuin kulutat.

Tunnin liikunta polttaa kaloreita ehkä 200-300.

Eli syönkö päivässä siis about 100 kaloria?

Et! Mikäli haluat puottaa painoa -500kcal/pv on turvallinen tahti.

Minulla kulutus ilman liikuntaa n.1650kcal. Menen 400kcal vajeella, koska -500kcal olisi liikaa tuohon kokonaismäärään nähden. Otan kaiken liikunnan hyödyksi vajeena, joskus joudun merkkaamaan laskuriin, mikäli kcal tarve suurempi. Syön kuitenkin vähintään tuon 1250kcal/pv, liikun tai en. Näin olen laihtunut jo 5kg. Kun pääsen tavoitteeseen, näyttää laskuri sen kcal määrän, millä ylläpidän saavutetun painon.

Kerrotko millä perusteilla ja mitoilla kulutat vain n.1650 kcal?

Olet lähinnä petipotilas?

Siinäpä sinulle päiväksi laskemista! Autan sen verran, että painan alle 70kg.

Voit alkaa laittamaan laskuriin eri vaihtoehtoja. Mikäli olet tehokas, löydät vastauksen tämän päivän aikana. Tsemppiä 👍

Anteeksi mitä..?

No, liiallinen kalorivaje on selvästi vaikuttanut...

Vierailija kirjoitti:

Että vedetään tiukkaa linjaa ja kieltäydytään kaikesta ja pidetään välillä sitten herkkupäiviä. Wtf??! Juuri noin ei ainakaan laihdu pysyvästi, kun ei sitä kuitenkaan dieetin jälkeen jatka elämää noin.

Ongelma tulee kohdassa "dieetin jälkeen". Diettaaminen jos mikään on mennyttä maailmaa. Pysyvä hoikkuus edellyttää pysyvää elintapojen muutosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että vedetään tiukkaa linjaa ja kieltäydytään kaikesta ja pidetään välillä sitten herkkupäiviä. Wtf??! Juuri noin ei ainakaan laihdu pysyvästi, kun ei sitä kuitenkaan dieetin jälkeen jatka elämää noin.

Ongelma tulee kohdassa "dieetin jälkeen". Diettaaminen jos mikään on mennyttä maailmaa. Pysyvä hoikkuus edellyttää pysyvää elintapojen muutosta. 

Ongelma on jo siinä, miten niihin itseltään kiellettyihin ruokiin alkaa suhtautumaan. Niistä tulee harvinaista herkkua, jota ei taas saa pitkään aikaan, joten sitä haluaa syödä enemmän kuin pitäisi silloin kun sitä on ok syödä. Kun ei kiellä itseltään mitään, vaan opettelee kohtuuden ja tasapainon, niin yllättäen se esim. pitsa ei olekaan mitään unelmien herkkua, vaan ruokaa siinä missä muutkin.

Vierailija kirjoitti:

No mikä on se verikoe, millä nähdään onko aineenvaihdunnassa vikaa?

Aina puhutaan, että pitää mennä verikokeisiin. Kuitenkaan edes lääkärit eivät tiedä, mitä pitäisi katsoa.

Itselläni paino laskee vain, jos syön 300kcal päivässä. Lääkäri väitti, että puhun potaskaa, kun 1200kcal ei lähde paino. Syön kuulemma salaa.

Vaan kun en syönyt. Entisenä anorektikkona osaan kyllä kalorit laskea varsin tarkkaan. Ja katsoa mitä syön.

Pudotin lääkärin ilkeilyn jälkeen aina 300kcal pois kahden viikon välein. Kun olin ollut viimeisillä 300kcal pari viikkoa, paino nytkähti. Vedin kuukauden näin. Ja päädyin lähes vuodepotilaaksi.

Kun nostin kcal taas 1200, paino alkoi nousta. Vähemmällä ei kuitenkaan oikein jaksa.

Mulla vähän sama, syömishäiriötaustalla tiedän tasan tarkkaan, miten laskea kalorit ja liikunta ja mikä niiden suhde on. Reilulla 1300 kalorilla paino ei pudonnut yhtään mihinkään, vaikka miinusta oli 500 kalorin verran. Urheilusuoritus per kerta kuluttaa mulla 900-1000 kaloria, harrastan tiettyä kestävyysurheilua ja yksi liikuntakerta kestää vähintään sen 1,5-2 tuntia. Monesti enemmän. Näitä se 3 kertaa viikossa ja muu urheilu ja arkiliikunta päälle. Ei mitään vaikutusta painoon. En ole ylipainoinen, normaalipainon ylärajoilla tällä hetkellä, mutta jotain on tapahtunut, kun en saa enää painoa laskemaan ilman, että lopetan syömisen täysin. Sitä taas en jaksa enää.

Olin parikymppinen 120-kiloinen ja umpimasentunut täysin liikuntaa harrastamaton ihminen. Lääkärin ohje oli käydä _joka päivä_ vähintään tunnin lenkillä ja tehdä jääkaappiin iso kulho vihersalaattia ja syödä siitä aina kun on nälkä. Realistisia, toteutuskelpoisia, terveellisiä...?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoppa vaikka keskitysleirivankeja ja mieti paljonko he söivät? Kyllä se nälkä kilot sulattaa!

Katsopa vaikka, kuinka monet keskitysleirivangit kuolivat.

Ihan joka ikinen ei kuollut.

Nälkä vaikuttaa kognitiiviseen suoriutumiseen. Jotain kaivostyötä tai lajittelua ne ihmiset pystyivät tekemään, mutta otapa mikä tahansa vuoden 2023 ammatti ja mieti, kuinka onnistuu tehdä 7h30min päivässä keskitysleirivangin kalorimäärällä.

Teho-osaston sairaanhoitaja? Ihan minkä tahansa osaston sairaanhoitaja? Keskisuuren firman HR-päällikkö? Valtioneuvoston kanslian tiedottaja? Rekkakuski? Bussikuski? Lastentarhan opettaja? Fysiikan tutkija? Kirurgi?

Sano minulle, mitä työtä voi tehdä tilassa, jossa elimistö on pysyvästi nääntymistilassa.

Ne jotka eivät kuolleet keskitysleireillä omasivat juuri sellaisen aineenvaihdunnan, että pystivät hengissä pelkän ajatuksen voimalla. Ja sellainen aineenvaihdunta nykypäivänä tarkoittaa sitä, että vaikka elää vajailla kaloreilla, paino ei tipu.

Vierailija kirjoitti:

No mikä on se verikoe, millä nähdään onko aineenvaihdunnassa vikaa?

Aina puhutaan, että pitää mennä verikokeisiin. Kuitenkaan edes lääkärit eivät tiedä, mitä pitäisi katsoa.

Itselläni paino laskee vain, jos syön 300kcal päivässä. Lääkäri väitti, että puhun potaskaa, kun 1200kcal ei lähde paino. Syön kuulemma salaa.

Vaan kun en syönyt. Entisenä anorektikkona osaan kyllä kalorit laskea varsin tarkkaan. Ja katsoa mitä syön.

Pudotin lääkärin ilkeilyn jälkeen aina 300kcal pois kahden viikon välein. Kun olin ollut viimeisillä 300kcal pari viikkoa, paino nytkähti. Vedin kuukauden näin. Ja päädyin lähes vuodepotilaaksi.

Kun nostin kcal taas 1200, paino alkoi nousta. Vähemmällä ei kuitenkaan oikein jaksa.

Entisenä anorektikkona olet todennäiköisesti hajottanut elimistösi pysyvästi. (Esim suurin pudottaja kilpailijoilla lepokulutus tippui pysyvästi normiväestöön verrattuna eli tiukalla kaloridieetillä elimistön toiminta muuttaa ja se muuttuu pysyvästi).

Että herkkupäivät kerran viikkoon on OK. Hyvä sulattaa koko viikon aikana 7000 kaloria, mut sitten sunnuntaina vetästä kerralla tuo kaikki, normiruuan päälle. Herkut ei kuulu ihmisen ruokavalioon, ne on aina extraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä aloin laihtua vasta sitten kunnolla kun tajusin, että jokainen suupala on minun oma valinta. Otin vastuun valinnoistani ja lopetin tekosyiden esittämisen.

Oli miten huono päivä tai paska fiilis, MINÄ itse olen vastuussa ruokavalinnoistani.

Tutkin Terveystalon Lihavuuden hoito tutkimuksia ja miten laihdutus siihen erikoistuneiden lääkärien mukaan tulisi toimia.

Aloin syömään suositusten mukaan ja liikkua 4-5 krt viikossa. Aloin kiinnittää huomiota myös riittävään uneen ja palautumiseen.

Laihtuminen onnistui pysyvästi. Aloitin pienillä muutoksilla ja pikkuhiljaa lisäsin vaatimuksia kun olin tottunut edelliseen askeleeseen eteenpäin en siis kerralla muuttanut ruokavaliota vaan pikkuhiljaa.

Nyt ei ole enää tiputettavaa.

Laihdutus ei ole rakettitiedettä. Vaikeus on löytää riittävän sitova motivaatio.

Pitää osata luopua asioista ja suostua kärsimään kun ei voi ahtaa itseensä niitä roskaruokaa ja herkkua ja valita terveellisempi ruokatavat.

SE on salaisuus. Olla valmis pieneen epämukavuuteen kunnes tottuu uuteen, terveempään ruokavalioon

No tuo ei ole kyllä totta. Köyhässä autottomassa perheessä kasvaneena olen todellakin tottunut epämukavuuteen jo lapsena. Meillä piti kävellä ja pyöräillä jos halusi päästä jonnekin. Pyörittiin metsissä poimimassa marjoja ja sieniä.

Vaikka meillä myöhemmin olikin auto niin mulle jäi päälle se että ihanne on kulkea pitkätkin matkat kävellen tai pyörällä, ja niinpä en hankkinut edes ajokorttia.

Olen aina tehnyt fyysistä työtä ja autottomana harrastanut hyötyliikuntaa. Nykyään kävelen keskimäärin 12 000 askelta päivässä. Vastapainoksi kävelylle ja pyöräilylle jumppaan kotona käsipainojen kanssa, että yläkropassakin olisi voimia.

Pyrin syömään kasvispainotteisesti. Liha on mielestäni mautonta. En välitä myöskään makeasta. Syön pullaa ja leivonnaisia

harvoin. Heikkouteni ovat leipä ja juusto, joilla korvaan lämpimät ateriat nyt, kun ei enää tarvitse laittaa lapsille ruokaa.

Paino nousee aina vaan. Syytän hormoneja ja hidastunutta aineenvaihduntaa.

Tekosyy. Syöt väärin jos lihot vain.

Myönnä, että oikeilla valinnoilla voisit saada normaalikropan.

Ei se että kävelet tai olet ollut kaltoinkohdeltu lapsuudessa ole syy. Syy on siinä mitä ahdat sisääni. Syöt väärin ja siksi lihot. Lopeta tekosyyt.

Liikunta ei laihduta itsessään. Se vain oikein tehtynä buustaa aineenvaihduntaa.

Mnun korviin, olet ruikuttaja joka ei ota vastuuta syömisistään.

Häpeä!

Lapsuuden traumat ei ole tekosyy! Ainoa tapa muuttaa elämäntapoja, on kohdata ne traumat ja oppia elämään niiden kans!

Tai pikemmin hoitaa ne traumat kuntoon. Helpommin sanottu kuin tehty. Mysimba-laihdutuslääke hoitaa juuri niitä kohtia, jotka monella cptsd-potilaalla on kehossa rikki.

Niin, se traumojen kohtaaminen juurikin tarkoittaa, että ne hoidetaan ammattiauttajan avulla kuntoon. Trauma muuttuu ajan myötä vahvuudeksi. Näin opit elämään niiden kanssa. Puhutaan eheytymisestä.

Mä olen hoitanut traumataustaani jo sen 25 vuotta eri ammattilaisten kanssa. En ole eheytynyt vieläkään ja tiedän, että en eheydy koskaan. Ei traumataustaisesta ihmisestä (etenkin jos traumat syntyneet lapsuudessa) voi tulla eheää koskaan, mikäli sillä tarkoitetaan sellaista ihmistä, jolla ei mitään traumaa ole koskaan ollutkaan. Traumat oireilevat koko loppuelämän, enemmän tai vähemmän, ja niiden kanssa on vain opittava elämään niin, että ovat jonkinlaisessa hoitotasapainossa. Traumat jättävät peruuttamattomia muutoksia koko hermojärjestelmään, traumat näkyvät aivokuvauksissa. Ei niistä voi eheytyä, aivan kuten cp-vammastakaan ei voi eheytyä.

Yleisin kommentti: Ei sun tarvii kyllä laihtua yhtään, olet hyvä juuri tuollaisena.

Olen nuorena ollut lyhyt, erittäin sirorakenteinen ja jopa vähän alipainoinen (vanhempien tekemä ruoka ei vaan maistunut hyvältä; mitään syömishäiriötä minulla ei ollut) ja lihonut normaalipainon ylärajoille aikuisena. Vatsa on kunnon pömppis, farkkujen yläpuolelta tursuaa ylimääräistä ihoa (rasvaa), leuka on käytännössä hirvittävä kaksoisleuka ja joskus tullut kyselyjä olenko raskaana (en ole). Nämä ongelmat näkyvät valokuvissa, omaa valokuvaa ei ole kiva katsoa enää nykyisin ja puolisokin näkee nuo asiat kysyessäni asiasta. En siis kuvittele näitä asioita.

Rasvaprosentiksi arvioitu 29,7 % kehonkoostumusmittauksella. Käytän löysiä paitoja peittääkseni vatsan kummun.

Ja silti usein vähätellään sitä, että haluan tiputtaa painoa lähemmäs normaalipainon toista päätä. Normaalipainon sisälläkin ollessani (lähellä ylärajaa ja lievää ylipainoa) minulla voi olla löllyvää ihoa ja rasvaa erityisesti vatsan seudulla ihan liikaa.

Lyhyellä ihmisellä vielä korostuu ikävästi pyöreys, kun on sitä rasvaa kertynyt moneen paikkaan. Käsittääkseni myös normaali painoindeksi sopii huonosti lyhyelle ihmiselle, eli ollessani lähellä lievää ylipainoa se on huonompi asia kuin pidemmällä samassa painoindeksissä.

Voisin tavallisen painoindeksin mukaan tiputtaa painoani noin 15 kg ja olla silti vielä täysin normaalipainoinen.

Vierailija kirjoitti:

Yleisin kommentti: Ei sun tarvii kyllä laihtua yhtään, olet hyvä juuri tuollaisena.

Olen nuorena ollut lyhyt, erittäin sirorakenteinen ja jopa vähän alipainoinen (vanhempien tekemä ruoka ei vaan maistunut hyvältä; mitään syömishäiriötä minulla ei ollut) ja lihonut normaalipainon ylärajoille aikuisena. Vatsa on kunnon pömppis, farkkujen yläpuolelta tursuaa ylimääräistä ihoa (rasvaa), leuka on käytännössä hirvittävä kaksoisleuka ja joskus tullut kyselyjä olenko raskaana (en ole). Nämä ongelmat näkyvät valokuvissa, omaa valokuvaa ei ole kiva katsoa enää nykyisin ja puolisokin näkee nuo asiat kysyessäni asiasta. En siis kuvittele näitä asioita.

Rasvaprosentiksi arvioitu 29,7 % kehonkoostumusmittauksella. Käytän löysiä paitoja peittääkseni vatsan kummun.

Ja silti usein vähätellään sitä, että haluan tiputtaa painoa lähemmäs normaalipainon toista päätä. Normaalipainon sisälläkin ollessani (lähellä ylärajaa ja lievää ylipainoa) minulla voi olla löllyvää ihoa ja rasvaa erityisesti vatsan seudulla ihan liikaa.

Lyhyellä ihmisellä vielä korostuu ikävästi pyöreys, kun on sitä rasvaa kertynyt moneen paikkaan. Käsittääkseni myös normaali painoindeksi sopii huonosti lyhyelle ihmiselle, eli ollessani lähellä lievää ylipainoa se on huonompi asia kuin pidemmällä samassa painoindeksissä.

Voisin tavallisen painoindeksin mukaan tiputtaa painoani noin 15 kg ja olla silti vielä täysin normaalipainoinen.

Haluan vielä sanoa sen verran, että peilikuva ja erityisesti valokuva kertovat mielestäni parhaiten sen, onko paino hyvä vai ei. En pidä painonpudotusta tai jotain tiettyä painoindeksinsä itseisarvona. Toisilla ruumiinrakenne on sellainen täyteläinen, eikä iho pursuile vaan on kiinteä. Silloin on mielestäni ihan ok olla painoindeksin ylärajoilla tai lievän ylipainon puolella.

Kuitenkin jos on aina ollut pienikokoinen ja sitten paino nousee ja muotoa on eniten vatsassa ja leuassa, niin vaikka vaaka ja painoindeksi ovat vielä normaalipainossa, on ihan ok lähteä tiputtamaan painoa ruokavaliolla ja annoskokoja väliaikaisesti pienentämällä.

Koen jotenkin loukkaavana sen, että kun itse koen vartaloni tilan inhottavaksi, niin joku tulee ulkopuolelta sanomaan, että minun ei pitäisi tiputtaa painoa.

Anopin luona: Ei se yksi pulla sitä laihdutusprojektia kaada.

Ärsyttää vaan, kun niitä pullia ja kakkuja on jokaikinen päivä tarjolla ja oletuksena on, että niitä on otettava. Välipala-aikaan aina käytännössä kahviherkkuja. Viikon loman aikana on vähän huono syödä päivittäin herkkuja. Ja mieluummin söisi yhden suklaalevyn kerran viikossa, kuin päivittäin kaloripitoisia pullia ja kakkusia, jotka eivät ole suosikkejani.

Vierailija kirjoitti:

Olin parikymppinen 120-kiloinen ja umpimasentunut täysin liikuntaa harrastamaton ihminen. Lääkärin ohje oli käydä _joka päivä_ vähintään tunnin lenkillä ja tehdä jääkaappiin iso kulho vihersalaattia ja syödä siitä aina kun on nälkä. Realistisia, toteutuskelpoisia, terveellisiä...?

Oletko kokeillut Voxraa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin parikymppinen 120-kiloinen ja umpimasentunut täysin liikuntaa harrastamaton ihminen. Lääkärin ohje oli käydä _joka päivä_ vähintään tunnin lenkillä ja tehdä jääkaappiin iso kulho vihersalaattia ja syödä siitä aina kun on nälkä. Realistisia, toteutuskelpoisia, terveellisiä...?

Oletko kokeillut Voxraa?

En, mutta mieltä lämmittää että joku ilmeisesti ajatteli vointiani ja toipumistani

Vierailija kirjoitti:

Kaikki on kiinni itsekurista.

Mulla oli aikoinaan reippaasti ylipainoa, mikä ei tuntunut lähtevät sitten millään. Kun lääkärintarkastuksessa korkean verenpaineen ja huonojen kolesteroliarvojen jälkeen lääkäri kehoitti tiputtamaan "edes muutaman kilon", niin päätin tarttua tuumasta toimeen. Ja ajattelin juuri näin, että itsekurista sen täytyy olla lopulta kiinni, koska ei elimistö voi energiaa tyhjästäkään taikoa. Pakko se energia on sinne joko syödä tai juoda.

Sanoin puolisolle, ystäville ja tutuille tästä projektistani, jotta olen ikään kuin nyt julkisesti luvannut korjata tilanteen. Sanoin puolisolle myös, että tästä lähtien elämäni prioriteeteissa on työn ja perheen jälkeen itseni kuntoon saaminen, otti se sitten mitä tahansa. Tarkoittaen sitä, että jos en päivällä ehdi lenkille, niin juoksen vaikka yöllä. Jos pitää epäkohteliaasti kieltäytyä kylässä herkuista, niin teen sen joka tapauksessa. Tämä läskinpoltto on nyt korkealla prioriteeteissa ja tällä kertaa itsekurini ei tule pettämään.

Koska ylimääräistä painoa oli paljon, halusin painonpudotustahdin olevan ripeä. Laskin että -1000kcal/vrk ottaa kropastani 1kg rasvaa pois viikossa. Kalorivajetta lähdin hakemaan ruokailutottumuksilla ja päivittäisellä n. 1h liikunnalla. Alkoholin, karkit, pullat ja kaikki herkut jätin kaikki pois.

Oliko matka helppo? Ei. Ei ollut todellakaan. Aluksi liikunta tökki pahasti, polvet kipeytyivät ja akillesjänne tulehtui. Nälkä oli enemmän tai vähemmän koko ajan läsnä, mutta järkeilin sen olevan vain tunne. En minä nälkään tässä kuolisi ja kerroin itse itselleni, että taas klo xx saan taas syödä jotain. Että sinne asti pitää vain jaksaa. Repsahdinko? Kyllä pari kertaa, mutta lievästi. Repsahdusten jälkeen jatkoin kohti tavoitettani, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Meninkö iltaisin nälkäisenä nukkumaan? Kyllä. Oliko vaikeaa katsoa vierestä, kun illanvietossa kaverit söivät juustoja ja nauttivat viiniä? Kyllä. Tuliko koskaan fiilis, että haluaisin lopettaa koko touhun? Kyllä ja monta kertaa. Vaan en lopettanut. Itsekurini kesti.

Tuliko tuloksia? Tuli ja nopeasti. Ensimmäinen 10kg rasvaa oli poistunut 3kk kohdalla ja tällöin tuli ympäröiviltä ihmisiltä ensimmäiset kehut: "vitsi sä näytät hyvältä" ja "ohoh, sullehan on tapahtunut jotain". Toki ensimmäiset kateelliset kommentitkin tuli tuolloin kuultua, että "älä nyt ainakaan enää tiputa" ja "se mikä nopeasti lähtee, tulee kaksinverroin takaisin". Sekä positiivisista, että negatiivisista kommenteista sain kuitenkin vain lisää vettä myllyyni. Juoksu alkoi tässä kohtaa kulkea jo kohtuullisesti ja jätinkin ns. kevyemmät urheilut pois ja siirryin pelkästään juoksemaan. Painoa lähti koko ajan tasaiseen tahtiin pois ja peilikuva alkoi jo miellyttää.

Reilun puolen vuoden päästä painoa oli lähtenyt jo 20kg ja sekä positiivisten, että negatiivisten kommenttien kuuleminen alkoi yleistymään. "Hei sä näytät tosi kauniilta tänään" ja "wau mikä muutos, sä oot kyllä onnistunut tuossa projektissasi niin hyvin". Negatiiviset kommentit tulivat pääosin toisilta naisilta: "kyllä naisessa pitää olla jotain mistä ottaa kiinni" ja "ooksä kuullu että kuukautiset loppuu kun liikaa laihduttaa". Sanoipa eräs työkaveri jopa että hän oikein odottaa hetkeä, kun lihoan taas takaisin entiselleni. Nämä kommentit edelleenkin vain vahvistivat itseluottamustani, sekä itsekuriani.

Kun lopulta vaaka näytti 30kg vähemmän mitä projektin alussa, päätin lähteä kokeilemaan crossfittia. Siihen sitten hurahdinkin ihan täysillä. Siitä muodostui pikku hiljaa osa identiteettiäni. Piti olla proteiinijuomat, kreatiinit ja nätit treenivaatteet. Sillä tiellä olen edelleen ja tästä crossfitin aloittamisesta on nyt 7v aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Anopin luona: Ei se yksi pulla sitä laihdutusprojektia kaada.

Ärsyttää vaan, kun niitä pullia ja kakkuja on jokaikinen päivä tarjolla ja oletuksena on, että niitä on otettava. Välipala-aikaan aina käytännössä kahviherkkuja. Viikon loman aikana on vähän huono syödä päivittäin herkkuja. Ja mieluummin söisi yhden suklaalevyn kerran viikossa, kuin päivittäin kaloripitoisia pullia ja kakkusia, jotka eivät ole suosikkejani.

Niin tuo anoppi! Itsekin kerran selitin anopille huolella ja hartaasti, että laihdutan, enkä nyt syö mitään makeaa. Anoppi nyökytteli ymmärtävästi ja sitten kehotti kahvipöytään. Sitten alkoi se perinteinen tyrkytys, painostus ja syyllistäminen: "otahan pullaa, otahan kakkua, otahan pikkuleipää, kaikki on tuoretta, otapa sitä ja tätä, tuota et ole maistanutkaan, mikä se on ettei maistu, ei nämä mitään hyviä ole, ihan sinua varten leivoin, mutta voivoi, kun ei kelpaa". Minä sitten otin vaikka vtutti. Samaa tuputusta on joka ikinen kerta. Ratkaisin asian niin, että en käy anopin luona vaikka muuten hän on ihan kiva ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Syö vähemmän.

Miten kun syön jo nyt tosi vähän. Tosin liikun myös tosi vähän, tyyliin käyn kävellen kaupassa 2 kertaa viikossa(tunnin reissu).

Tässä nyt jotain esimerkkiä syömisistä:

Maanantaina: aamulla kaurapuuroa, lounaaksi ei mitään, päivälliseksi kaksi perunaa, kurkkua, tomaattia. Iltapalaksi ruisleivänpala, vähän keijua päällä.

Tiistai: aamulla kaurapuuroa, lounaaksi ei mitään, päivälliseksi riisiä ja kanakastiketta, iltapalaksi ruisleivänpala päällä keijua ja tomaattia.

Keskiviikko eli tänään: aamulla kaurapuuroa, ei lounasta, päivälliseksi riisiä ja kanakastiketta, iltapalaksi ruisleipä jonka päällä vähän keijua sekä kurkkua ja tomaattia.

Herkkuja en syö, niistä turha kenenkään huudella että entäs ne herkut. Kahvia juon kupin päivässä, mustana. Muuten janojuomana vettä.

En ymmärrä miten voin näillä syömisillä silti olla ylipainoinen, paitsi toi että liikun tosi vähän mutta silti luulisi että paino putoisi joka tapauksessa.

Et saa riittävästi proteiinia. Sen määrä kannattaa laskea ja katsoa, miten saisit sitä riittävästi. Jos kaloreita tulee liikaa, niin vähennä nopeita hiilihydraatteja, kuten kauraa, perunaa ja riisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että vedetään tiukkaa linjaa ja kieltäydytään kaikesta ja pidetään välillä sitten herkkupäiviä. Wtf??! Juuri noin ei ainakaan laihdu pysyvästi, kun ei sitä kuitenkaan dieetin jälkeen jatka elämää noin.

Ongelma tulee kohdassa "dieetin jälkeen". Diettaaminen jos mikään on mennyttä maailmaa. Pysyvä hoikkuus edellyttää pysyvää elintapojen muutosta. 

Ongelma on jo siinä, miten niihin itseltään kiellettyihin ruokiin alkaa suhtautumaan. Niistä tulee harvinaista herkkua, jota ei taas saa pitkään aikaan, joten sitä haluaa syödä enemmän kuin pitäisi silloin kun sitä on ok syödä. Kun ei kiellä itseltään mitään, vaan opettelee kohtuuden ja tasapainon, niin yllättäen se esim. pitsa ei olekaan mitään unelmien herkkua, vaan ruokaa siinä missä muutkin.

Minä en pysty syömään sokeria kohtuudella. Olen nyt huomannut sen aika monta kertaa. Jos syön vähän, ajattelen, että ihan hyvin voin syödä toisenkin kerran. Ja siinä kohtaa olenkin sitten ns. koukussa ja vedän aivan määrättömästi. Sama ilmiö kuin alkoholi alkoholistille. Minulle on joko täysillä hanaa tai sitten nollatoleranssi.