Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko ihmisten sosiaaliset taidot nykyään näin huonot?

Vierailija
03.09.2023 |

Toisinaan tulee vastaan tilanteita, joissa täytyy viettää aikaa itselle tuntemattomien ihmisten kanssa jonkin aikaa. Tällainen tilanne oli esimerkiksi viikonloppuna, kun olin erään lapsen ristiäisissä. En tuntenut läheskään kaikkia vieraita, kun vieraat ovat eri suvuista, kaveripiireistä yms. Yritin siinä sitten kastekahveilla jutella itselleni tuntemattomien sukulaisten kanssa small talkia, kun mielestäni keskustelu kuuluu kohteliaisiin käytöstapoihin. Reaktiot olivat tätä luokkaa:

Minä: Oli kyllä hieno tuo Hildan suvussa kulkeva käsin tehty kastemekko. Toinen: Juu...
Minä: Kiva, kun sattui aurinkoinen ilma ristiäispäivälle, kun viime aikoina on satanut paljon. Toinen: Niin on.
Minä: Onkos teillä jotakin erityisiä suunnitelmia loppuvuodeksi? Onko jotain juhlia tai matkoja tiedossa? Toinen: Ei ole, ihan kotona ollaan.

Tuntuu ihan hirveältä, kun yrittää saada keskustelua aikaiseksi ja oikein mihinkään ei saa kunnon vastausta. Suurin osa hengailee vain omien tuttujensa kanssa ja muiden kanssa ei viitsitä edes jutella kunnolla. Enkä ole mikään räyhäävä tai huonotapainen ihminen, vaan ihan tavallinen keski-ikää lähestyvä nainen. Onko muillakin tällaisia kokemuksia? Ja tämä ei nyt siis ollut ainoa kerta, vaan tällaista on ollut ennenkin.

Kommentit (221)

Vierailija
141/221 |
04.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Älylaitteet vaikuttavat lasten hyvinvointiin – mitä tutkimus sanoo sopivan käytön rajoista?

Kasvokkainen vuorovaikutus on tärkeää empatian kehitykselle

https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/koulutus-ja-oppiminen/alylaitteet-va…

Minä olen syntynyt 80- luvulla! Silloin mitään älylaitteita lapsuudessani ollut... Siitä huolimatta en ole mikään tuntemattomille juttelija - tyyppi. Hymyillä voin, nyökkäillä ja kuunnella kyllä, mutta ei oikein juttelu ole juttuni. Luulen että muut sen kyllä huomaavatkin, sillä olen tahattomasti aika kireän oloinen usein ihan jo kysymyksiin vastatessa. Yritän silti hymyillä, mutta kyllä se taitaa silti näkyä.

Vierailija
142/221 |
04.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut saman ilmiön.

Omalla kohdalla tämä meni jopa siihen, että vieraat kieltäytyivät tulemasta juhliin, jos siellä oli heille vieraita ihmisiä. Eli ihan suoraan sanottiin, että voin tulla kahden kesken juhlistamaan sinun syntymäpäivääsi/tupareitasi/häitäsi tms, mutta muille avoimiin juhliin en halua tulla. Minusta tämä on mennyt ihan älyttömäksi ja en jaksa enää edes yrittää juhlien järjestämistä.

Epäilen, että aika moni kammoaa sosiaalisia tilanteita nykyään, mutta ei vain halua myöntää asiaa ääneen. Sitten joko ollaan tuppisuuna juhlissa tai ei tulla paikalle ollenkaan.

Höh! Onpa mölliäisiä! Yleensä parhaat juhlat on just niitä, joissa tapaa uusia ihmisiä ja keskustelee ennestään tuntemattomien kanssa, koska kuulee jotain uutta! Esim entinen työkaveri kertoi keskustelleensa eräissä häissä onnettomuustutkijan kanssa, joka kertoi, kuinka uhrit olivat aavistaneet kohtalonsa jne. Tuttujen kanssa voi aina käydä kahvilla vaihtamassa kuulumisia, ei niitten kanssa välttämättä tartte juhlissa jutella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/221 |
04.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua surettaa se, miten nykyään pidetään normaalina tuota muiden kyräilyä ja vain tutuille ihmisille juttelemista. Samaa ilmiötä on nähtävissä lapsilla ja nuorillakin, vasta oli juttua lehdessä kuinka nuoret eivät viitsi edes tutustua luokkakavereihinsa. Suomessa podetaan paljon yksinäisyyttä ja ongelma tulee varmasti korostumaan tulevaisuudessa.

Kaikkien ei tarvitse olla todella sosiaalisia, mutta peruskäytöstavat pitää osata. Ei sitä muissakaan maissa olla tuppisuina, jos toinen ihminen puhuu sinulle ystävällisesti. Jossakin ristiäisissä ei edes tarvitse puhua mitään syvällisiä, vaan voi kysellä toiselta vaikka mitä. Tiesitkö lapsen nimeä etukäteen? Olikos tuo toinen nimi suvussa kulkeva? Itsellä siitä onkin aikaa, kun olin edellisen kerran ristiäisissä, milloinkas sinä olet ollut viimeksi ristiäisissä? Kylläpä on hyvää tämä voileipäkakku, kun ei tule itse kotona koskaan tehtyä. Onpas mukava nähdä Romppaisten perhettä pitkästä aikaa ja isommatkin sisarukset ovat kasvaneet kovasti sitten viime näkemän jne. 

Vierailija
144/221 |
04.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä on sitä kuuluisaa esitä kiinnostunutta paskaa. Ketään ei oikeasti kiinnosta toisen elämä niin paljon. Joku jaksaa kertoa omasta elämästään niin olen kohtelias vastaamalla "juu, joo, ok, jaa" jne. enkä sano suoraan että voisitko painua vi**uun.

Itse en kerro omasta elämästäni kenellekään koska ketään ei kiinnosta. Kaikki ihmiset ovat loppujen lopuksi itsekeskeisiä ja kertovat asioita omasta näkökulmastaan.

Kyllä mua kiinnostaa

Vierailija
145/221 |
04.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässäkin keskustelussa useampi on sanonut, ettei huvita jutella aiheista, jotka eivät ole itselle tärkeitä/eivät kiinnosta.

Minä olen tottunut juttelemaan työni vuoksi aiheista, jotka eivät minua kiinnosta, mutta ovat asiakkaille tärkeitä. Aina en tiedä aiheesta paljon, mutta sitten voi aivan hyvin kysyä lisää. Ihmiset yleensä kertovat mielellään aiheesta, joka on heille tärkeä.

Riitta kertoo kasvattavansa kultaisia noutajia. --> Oletko pitkään kasvattanut koiria? Minkä verran pentuja tuli viimeksi ja löytyikö kaikille uudet kodit? Oletteko innostuneita koiranäyttelyistä?

Janne kertoo asuvansa Turussa. --> Kävin joskus vuosia sitten Ruissalossa, oli kyllä kauniit maisemat. Oletko käynyt Ruissalossa? Mikäs sen vaaleanpunaisen patsaan nimi onkaan... ainiin, Posankka! Missä päin Turkua se sijaitsee?

Aada kertoo opiskelevansa hammaslääketieteellisessä. --> Onkos opintoja vielä paljon jäljellä? Onko opinnoissa paljon käytännön harjoittelua? Onko sinulla joku osa-alue, joka erityisesti kiinnostaa? 

Ei minua välttämättä kiinnosta koirat, Turku tai hammaslääketieteen opinnot, mutta silti voin niistä keskustella. Älytöntä myös, että tässä ketjussa haukutaan ihmistä siitäkin, jos hän kyselee toisilta eikä möllötä yksin jossain nurkassa. Ei se ole mitään kyyläämistä, jos toisilta kyselee asioita. Enkä minä kysele mitään liian henkilökohtaista, eikä oman kokemukseni mukaan kysele muutkaan. Suurin osa juttelemaan tulevista ihmisistä on ystävällistä ja fiksua väkeä.

Vierailija
146/221 |
04.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei muakaan erityisemmin kiinnosta tuntemattomien kanssa rupattelu, mutta mun mielestä olisi ahdistavampaa istua pöydässä vaan hiljaa siis jos kaikki on vaan hiljaa. Toki riippuu vähän tilanteesta, mutta yrittäisin kyllä jotain keskustelun avausta. Jos ei tule kunnon vastauksia ja jatketa keskustelua niin sitten olisin hiljaa.

Näinhän se on. Mä silti ymmärrän ihmisiä, joita ei kiinnosta puhua joutavia tuntemattomien kanssa. On ihmisiä, jotka eivät edes viihdy missään juhlissa, mutta olisi epäkohteliasta kutsujaa kohtaan kieltäytyä kutsusta. Varsinkaan kieltäytyä toistuvasti. Silloin juhliin osallistuminen on lähinnä pakkopullaa ja muiden vieraiden viihdyttäminen siellä tuntuu lähinnä työltä. 

Vierailija
148/221 |
04.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ei kai se Kaurismäki sitä leffojensa tunnelmaa ihan tuulesta oo temmannu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/221 |
04.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minua surettaa se, miten nykyään pidetään normaalina tuota muiden kyräilyä ja vain tutuille ihmisille juttelemista. Samaa ilmiötä on nähtävissä lapsilla ja nuorillakin, vasta oli juttua lehdessä kuinka nuoret eivät viitsi edes tutustua luokkakavereihinsa. Suomessa podetaan paljon yksinäisyyttä ja ongelma tulee varmasti korostumaan tulevaisuudessa.

Kaikkien ei tarvitse olla todella sosiaalisia, mutta peruskäytöstavat pitää osata. Ei sitä muissakaan maissa olla tuppisuina, jos toinen ihminen puhuu sinulle ystävällisesti. Jossakin ristiäisissä ei edes tarvitse puhua mitään syvällisiä, vaan voi kysellä toiselta vaikka mitä. Tiesitkö lapsen nimeä etukäteen? Olikos tuo toinen nimi suvussa kulkeva? Itsellä siitä onkin aikaa, kun olin edellisen kerran ristiäisissä, milloinkas sinä olet ollut viimeksi ristiäisissä? Kylläpä on hyvää tämä voileipäkakku, kun ei tule itse kotona koskaan tehtyä. Onpas mukava nähdä Romppaisten perhettä pitkästä aikaa ja isommatkin sisarukset ovat kasvaneet kovasti sitten viime näkemän jne. 

"nykyään pidetään normaalina tuota muiden kyräilyä ja vain tutuille ihmisille juttelemista."

Nykyään? En tiedä, mistä päin Suomea olet, mutta kyllä ainakin eteläisessä Suomessa noin on ollut vuosikymmeniä. Ainakin jo 50-luvulla. Itä-Suomessa on ollut kai vähän juttelevampaa perinnettä.

Vierailija
150/221 |
04.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei muakaan erityisemmin kiinnosta tuntemattomien kanssa rupattelu, mutta mun mielestä olisi ahdistavampaa istua pöydässä vaan hiljaa siis jos kaikki on vaan hiljaa. Toki riippuu vähän tilanteesta, mutta yrittäisin kyllä jotain keskustelun avausta. Jos ei tule kunnon vastauksia ja jatketa keskustelua niin sitten olisin hiljaa.

Näin on. Itse oon äärimmäisen introvertti ihminen, mutta tollasessa tilanteessa mun on kyllä pakko yrittää keventää tunnelmaa ja jutella niitä näitä. Mun mielestä kaikki vieraat on ikään kuin vastuussa tilaisuuden tunnelmasta. Ei voi mennä juhliin ja istua siellä tuppisuuna vihaisen näköisenä. Sitten on parempi olla menemättä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/221 |
04.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomalaisilta puuttuvat käytöstavat. Suurin osa on kuin luolaihmisiä ilman tapoja. Tätä suomalaisuuttako meidän pitäisi puolustaa. Laitetaan aita Suomen ympärille, jotta ulkomaalaiset pääsevät näkemään kunnon lattapäitä maksua vastaan. Mitään ei osata tehdä eikä myydä, jos tällä tavalla saataisiin vähän rahaa.

Vierailija
152/221 |
04.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa useampi on sanonut, ettei huvita jutella aiheista, jotka eivät ole itselle tärkeitä/eivät kiinnosta.

Minä olen tottunut juttelemaan työni vuoksi aiheista, jotka eivät minua kiinnosta, mutta ovat asiakkaille tärkeitä. Aina en tiedä aiheesta paljon, mutta sitten voi aivan hyvin kysyä lisää. Ihmiset yleensä kertovat mielellään aiheesta, joka on heille tärkeä.

Riitta kertoo kasvattavansa kultaisia noutajia. --> Oletko pitkään kasvattanut koiria? Minkä verran pentuja tuli viimeksi ja löytyikö kaikille uudet kodit? Oletteko innostuneita koiranäyttelyistä?

Janne kertoo asuvansa Turussa. --> Kävin joskus vuosia sitten Ruissalossa, oli kyllä kauniit maisemat. Oletko käynyt Ruissalossa? Mikäs sen vaaleanpunaisen patsaan nimi onkaan... ainiin, Posankka! Missä päin Turkua se sijaitsee?

Aada kertoo opiskelevansa hammaslääketieteellisessä. --> Onkos opintoja vielä paljon jäljellä? Onko opinnoissa paljon käytännön harjoittelua? Onko sinulla joku osa-alue, joka erityisesti kiinnostaa? 

Ei minua välttämättä kiinnosta koirat, Turku tai hammaslääketieteen opinnot, mutta silti voin niistä keskustella. Älytöntä myös, että tässä ketjussa haukutaan ihmistä siitäkin, jos hän kyselee toisilta eikä möllötä yksin jossain nurkassa. Ei se ole mitään kyyläämistä, jos toisilta kyselee asioita. Enkä minä kysele mitään liian henkilökohtaista, eikä oman kokemukseni mukaan kysele muutkaan. Suurin osa juttelemaan tulevista ihmisistä on ystävällistä ja fiksua väkeä.

Näinhän se on. Mä silti ymmärrän ihmisiä, joita ei kiinnosta puhua joutavia tuntemattomien kanssa. On ihmisiä, jotka eivät edes viihdy missään juhlissa, mutta olisi epäkohteliasta kutsujaa kohtaan kieltäytyä kutsusta. Varsinkaan kieltäytyä toistuvasti. Silloin juhliin osallistuminen on lähinnä pakkopullaa ja muiden vieraiden viihdyttäminen siellä tuntuu lähinnä työltä. 

Näinhän se on, mutta joskus aikuinen ihminen vaan joutuu sosiaalisiin tilanteisiin, jotka ovat pakkopullaa ja tuntuvat työltä. Tuo on musta ihan normaalielämää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/221 |
04.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sen tajuan, että kaikki eivät ole kovin sosiaalisia. Mutta eikö voi sen verran tsempata, että vastaa parilla lauseella jotakin tai jopa välillä kysyisi toiselta jotain. Inhottaa olla se, joka suunnilleen puhuu yksin jossain ruokapöydässä...

On ne sosiaalisia niissä omissa kuppikunnissaan..Moukkia

Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa useampi on sanonut, ettei huvita jutella aiheista, jotka eivät ole itselle tärkeitä/eivät kiinnosta.

Minä olen tottunut juttelemaan työni vuoksi aiheista, jotka eivät minua kiinnosta, mutta ovat asiakkaille tärkeitä. Aina en tiedä aiheesta paljon, mutta sitten voi aivan hyvin kysyä lisää. Ihmiset yleensä kertovat mielellään aiheesta, joka on heille tärkeä.

Riitta kertoo kasvattavansa kultaisia noutajia. --> Oletko pitkään kasvattanut koiria? Minkä verran pentuja tuli viimeksi ja löytyikö kaikille uudet kodit? Oletteko innostuneita koiranäyttelyistä?

Janne kertoo asuvansa Turussa. --> Kävin joskus vuosia sitten Ruissalossa, oli kyllä kauniit maisemat. Oletko käynyt Ruissalossa? Mikäs sen vaaleanpunaisen patsaan nimi onkaan... ainiin, Posankka! Missä päin Turkua se sijaitsee?

Aada kertoo opiskelevansa hammaslääketieteellisessä. --> Onkos opintoja vielä paljon jäljellä? Onko opinnoissa paljon käytännön harjoittelua? Onko sinulla joku osa-alue, joka erityisesti kiinnostaa? 

Ei minua välttämättä kiinnosta koirat, Turku tai hammaslääketieteen opinnot, mutta silti voin niistä keskustella. Älytöntä myös, että tässä ketjussa haukutaan ihmistä siitäkin, jos hän kyselee toisilta eikä möllötä yksin jossain nurkassa. Ei se ole mitään kyyläämistä, jos toisilta kyselee asioita. Enkä minä kysele mitään liian henkilökohtaista, eikä oman kokemukseni mukaan kysele muutkaan. Suurin osa juttelemaan tulevista ihmisistä on ystävällistä ja fiksua väkeä.

Näinhän se on. Mä silti ymmärrän ihmisiä, joita ei kiinnosta puhua joutavia tuntemattomien kanssa. On ihmisiä, jotka eivät edes viihdy missään juhlissa, mutta olisi epäkohteliasta kutsujaa kohtaan kieltäytyä kutsusta. Varsinkaan kieltäytyä toistuvasti. Silloin juhliin osallistuminen on lähinnä pakkopullaa ja muiden vieraiden viihdyttäminen siellä tuntuu lähinnä työltä. 

Näinhän se on, mutta joskus aikuinen ihminen vaan joutuu sosiaalisiin tilanteisiin, jotka ovat pakkopullaa ja tuntuvat työltä. Tuo on musta ihan normaalielämää.

Totta. Normaaliin elämään kuuluu joskus epämiellyttäviä velvollisuuksia, joista ei pysty loputtomiin laistamaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
155/221 |
04.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä muuta noihin tulisi vastata muuta kun "joo on kyllä hieno mekko/ kiva sää on. Ei kaikki osaa tuosta luontevasti juttua jatkaa. Jokainen sulle kuitenkin jotain vastasi. Heitit jonkun ympäripyöreän lauseen ja odotit että toisen pitäisi siihen tarttua ja keksiä jotain myötäilyä kummempaa. Jos haluaisit keskustella niin olisit kannatellut itse keskustelua vähän enemmän.

Samalla tavalla kun sinä koet hiljaisuuden vaikeana/ahdistavana, tosi moni suomalainen kokee väkinäisen rupattelun tuntemattoman kanssa vaikeana ja tungettelevana.

Vierailija
156/221 |
04.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa useampi on sanonut, ettei huvita jutella aiheista, jotka eivät ole itselle tärkeitä/eivät kiinnosta.

Minä olen tottunut juttelemaan työni vuoksi aiheista, jotka eivät minua kiinnosta, mutta ovat asiakkaille tärkeitä. Aina en tiedä aiheesta paljon, mutta sitten voi aivan hyvin kysyä lisää. Ihmiset yleensä kertovat mielellään aiheesta, joka on heille tärkeä.

Riitta kertoo kasvattavansa kultaisia noutajia. --> Oletko pitkään kasvattanut koiria? Minkä verran pentuja tuli viimeksi ja löytyikö kaikille uudet kodit? Oletteko innostuneita koiranäyttelyistä?

Janne kertoo asuvansa Turussa. --> Kävin joskus vuosia sitten Ruissalossa, oli kyllä kauniit maisemat. Oletko käynyt Ruissalossa? Mikäs sen vaaleanpunaisen patsaan nimi onkaan... ainiin, Posankka! Missä päin Turkua se sijaitsee?

Aada kertoo opiskelevansa hammaslääketieteellisessä. --> Onkos opintoja vielä paljon jäljellä? Onko opinnoissa paljon käytännön harjoittelua? Onko sinulla joku osa-alue, joka erityisesti kiinnostaa? 

Ei minua välttämättä kiinnosta koirat, Turku tai hammaslääketieteen opinnot, mutta silti voin niistä keskustella. Älytöntä myös, että tässä ketjussa haukutaan ihmistä siitäkin, jos hän kyselee toisilta eikä möllötä yksin jossain nurkassa. Ei se ole mitään kyyläämistä, jos toisilta kyselee asioita. Enkä minä kysele mitään liian henkilökohtaista, eikä oman kokemukseni mukaan kysele muutkaan. Suurin osa juttelemaan tulevista ihmisistä on ystävällistä ja fiksua väkeä.

Näinhän se on. Mä silti ymmärrän ihmisiä, joita ei kiinnosta puhua joutavia tuntemattomien kanssa. On ihmisiä, jotka eivät edes viihdy missään juhlissa, mutta olisi epäkohteliasta kutsujaa kohtaan kieltäytyä kutsusta. Varsinkaan kieltäytyä toistuvasti. Silloin juhliin osallistuminen on lähinnä pakkopullaa ja muiden vieraiden viihdyttäminen siellä tuntuu lähinnä työltä. 

Näinhän se on, mutta joskus aikuinen ihminen vaan joutuu sosiaalisiin tilanteisiin, jotka ovat pakkopullaa ja tuntuvat työltä. Tuo on musta ihan normaalielämää.

Mutta kellään ei ole varsinaista velvoitetta viihdyttää toisia.

Vierailija
157/221 |
04.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisilta puuttuvat käytöstavat. Suurin osa on kuin luolaihmisiä ilman tapoja. Tätä suomalaisuuttako meidän pitäisi puolustaa. Laitetaan aita Suomen ympärille, jotta ulkomaalaiset pääsevät näkemään kunnon lattapäitä maksua vastaan. Mitään ei osata tehdä eikä myydä, jos tällä tavalla saataisiin vähän rahaa.

Niin puuttuvat. Kaikki yleismaailmalliset käytöstavat ja kohteliaisuus eri tilanteissa on suomalaisen mielestä hienostelua ja aivan turhaa. Väitetään, ettei osata nk. smalltalkia mutta onhan suomen kielessä vastine tälle eli juttelu ja rupattelu. Sitä vaan ei osata enää senkään vertaa kuin pari vuosikymmentä vielä. Kiukkuinen ja kireä kansasta on tullut. Sättiä ja riidellä sentään osataan vaikka kuinka hyvin. 

Vierailija
158/221 |
04.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen ihan erilainen small talkin suhteen tuntemattomien vastaantulijoiden kanssa (varsinkin jos itseäni vanhempi mukavan oloinen ihminen) kuin esim. sukulaisten tai kaverin kaverien. Ei-läheisten sukulaisten ja puolituttujen asiat kiinnostaa paljon vähemmän kuin täysin tuntemattomien ihmisten. Istun tuppisuuna sukulaisten keskellä ja vastailen vain lyhyesti, enkä tosiaan kysele vastakysymyksiä, ellei sitten jokin asia kiinnosta todella paljon (mikä on aika harvinaista)

Vierailija
159/221 |
04.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu, Huomasin sen kun tervehdin puolituttuja liian iloisesti ja juttelin tuntemattomien kanssa  se ei  sovi täällä murjaanien maassa

Vierailija
160/221 |
04.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa useampi on sanonut, ettei huvita jutella aiheista, jotka eivät ole itselle tärkeitä/eivät kiinnosta.

Minä olen tottunut juttelemaan työni vuoksi aiheista, jotka eivät minua kiinnosta, mutta ovat asiakkaille tärkeitä. Aina en tiedä aiheesta paljon, mutta sitten voi aivan hyvin kysyä lisää. Ihmiset yleensä kertovat mielellään aiheesta, joka on heille tärkeä.

Riitta kertoo kasvattavansa kultaisia noutajia. --> Oletko pitkään kasvattanut koiria? Minkä verran pentuja tuli viimeksi ja löytyikö kaikille uudet kodit? Oletteko innostuneita koiranäyttelyistä?

Janne kertoo asuvansa Turussa. --> Kävin joskus vuosia sitten Ruissalossa, oli kyllä kauniit maisemat. Oletko käynyt Ruissalossa? Mikäs sen vaaleanpunaisen patsaan nimi onkaan... ainiin, Posankka! Missä päin Turkua se sijaitsee?

Aada kertoo opiskelevansa hammaslääketieteellisessä. --> Onkos opintoja vielä paljon jäljellä? Onko opinnoissa paljon käytännön harjoittelua? Onko sinulla joku osa-alue, joka erityisesti kiinnostaa? 

Ei minua välttämättä kiinnosta koirat, Turku tai hammaslääketieteen opinnot, mutta silti voin niistä keskustella. Älytöntä myös, että tässä ketjussa haukutaan ihmistä siitäkin, jos hän kyselee toisilta eikä möllötä yksin jossain nurkassa. Ei se ole mitään kyyläämistä, jos toisilta kyselee asioita. Enkä minä kysele mitään liian henkilökohtaista, eikä oman kokemukseni mukaan kysele muutkaan. Suurin osa juttelemaan tulevista ihmisistä on ystävällistä ja fiksua väkeä.

Näinhän se on. Mä silti ymmärrän ihmisiä, joita ei kiinnosta puhua joutavia tuntemattomien kanssa. On ihmisiä, jotka eivät edes viihdy missään juhlissa, mutta olisi epäkohteliasta kutsujaa kohtaan kieltäytyä kutsusta. Varsinkaan kieltäytyä toistuvasti. Silloin juhliin osallistuminen on lähinnä pakkopullaa ja muiden vieraiden viihdyttäminen siellä tuntuu lähinnä työltä. 

Näinhän se on, mutta joskus aikuinen ihminen vaan joutuu sosiaalisiin tilanteisiin, jotka ovat pakkopullaa ja tuntuvat työltä. Tuo on musta ihan normaalielämää.

Mutta kellään ei ole varsinaista velvoitetta viihdyttää toisia.

Velvoitetta? Johan sulla on ajatuksekulku outo. Miksi mennä juhliin jos kaikki juhlavieraat istuvat mykkinä seiniä katsellen, kukaan ei puhu mitään koska ei ole velvoitetta. Näet kun on kyse hyvistä tavoista ja kohteliaisuudesta ja käyttäytymisestä eikä velvoitteista esim. juuri ap:n kertomassa juhlassa.  

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kahdeksan yksi