Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ensimmäinen ajatus aamulla, kun herää en jaksa tänään mitään. Lisäksi tuntuu että olen masentunut miehen puutteen vuoksi.
02.09.2023 |
Olenkohan masentunut, kun ensimmäinen ajatus oli tuo? Minulla on kyllä stressaava työ ja eräs toinen vastuullinen tehtävä. Sitten vielä tuntuu että miehen löytäminen on todella vaikeaa. Erosin 5 v sitten. Sen jälkeen on ollut suhteita, mutta yksikään niistä ei ole ollut kunnollinen. Nyt minulle on tullut sellainen tunne, että jotain on luonteessani tai jossain olemuksessani vikaa ku ei vaan nappaa. Tietty välillä niitä kiinnostuneita on ollut, mutta olen torjunut. Ulkonäöllisesti olen varmaan ihan ok, kun kuitenkin tapaamisia on ollut enemmänkin kuin yksi.
En väenvängällä mitään suhdetta etsi. Sellaisenhan saisi.. Mutta onko tuo nyt ihan ok olla masentunut, kun ei ole omaa rakasta. Voi miten ihanaa olisikaan rankan työpäivän jälkeen antaa ja ottaa huomiota ja rakkautta oman rakkaansa kanssa.
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mitään apua?
Ap
Ei, mutta kerro toki jos keksit ratkaisun.
Onko sullakin sama ongelma?
Hyvin lähelle samanlainen. Enemmän sitä että suhde muuttunut täysin kaverisuhteeksi. Toisaalta olisi parempi vain lähteä, mutta sitten toisaalta tällä hetkellä on minimaalinen todennäköisesti että voisi onnistua ja lähtemällä en usko että on mitään mahdollisuuksia uuteen suhteeseen. Lähinnä perustuu siihen että ei tule mieleen yhtään ketään muuta koko elämän aikana, joka olisi ollut edes vähän kiinnostunut..
Niin no parempi minunkin tilanne yksinäisenä kuin ex:n kanssa.. vaikka nykyisin tullaan ihan hyvin toimeen. Mutta oli avioliitossamme sen verran narsisitiset piirteet hänellä, ja turhasta valehtelua, että huh huh. Eikä ne sieltä minnekään häviä, pitää vaan pysyä sopivalla etäisyydellä..
Ap
Moi AP,
Tuohon parisuhteen etsimisen suhteen omalla kohdallani toimisi luultavasti neuvo: "Ole kuin et etsisi parisuhdetta, nauti elämästä ja vietä aikaa ystävien ja läheisten kanssa. Tartu tilaisuuksiin jos sellaisia tulee, mutta älä jää niihin väkisin roikkumaan kiinni."
Aikoinaan sinkkuna kun etsin epätoivoisesti naista, tuo epätoivo varmasti paistoi olemuksestani kilometrin päähän... myöhemmin enemmän kuin hyvän parisuhteen löydettyäni huomasin että sosiaalisissa tilanteissa tuntemattomien ja puolituttujen naisten kanssa olin monin verroin rennompi ja enemmän "minä itse", kun hartioilla ei enää painanut parisuhteen etsimisen taakka. Naiset saattoivat jopa lähestyä minua, mitä ihmettä?!
Jos tuon rennon otteen saisi jotenkin itseensä iskostettua tuohon parisuhteen etsintävaiheeseen? Eli älä etsi parisuhdetta, niin saatat löytää sellaisen :)
M49
Näinhän se menee. Mut saako olla Tinderissä ja käydä treffeillä?
Kuitenkii voinee myöntää että kaipaa miestä rinnalleen?
Ap
Totta kai voi ja täytyykin myöntää kaipauksen tunne, mutta ehkä sitä tunnetta ei pitäisi päästää liikaa hallitsemaan itsemään?
Henkilökohtaisesti unohtaisin Tinderin muuna kuin yhden illan suhteiden lähteenä, jos sellaisia kaipaa. Tinderhän on suoranainen epätoivoisen etsimisen malliesimerkki (yhtään väheksymättä ihmisiä jotka sitä käyttävät, toisille tuohan voi toimia vallan mainiosti!), ja minun mielestäni vääristää parisuhteen etsimistä.
Vertauskuvana voisi pitää vaikka 90-luvun baaria jossa kaikki tietävät että kaikki ovat sinkkuja, ja kaikki etsivät seuraa. Voi itse kuvitella mitä tuossa tapahtuu.
Ja ehdottomasti treffeille vaan jos treffiseuraa löytää! Sinun tilanteessa sopivin treffiseura saattaisi vain olla henkilö johon tutustut ihan arkisessa tilanteessa, tai miksei baarissakin, jossa kiinnostus on syttynyt luonnollisesti ilman Tinder-katalysaattoria :)
Muista kuitenkin että nämä ovat tällaisen romantiikkaan uskovan optimistihöperön neuvoja, jotka eivät takuu varmasti toimi kaikilla. Mutta sanoisin että ovat kokeilun arvoisia!
#16 M49
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja jos ajattelet ettei ole mitään vahvuuksia, niin sinulla on kuitenkin varmasti edes jotain mielipiteitä asioista? On asioita joita haluat tehdä ja asioita joita et voi sietää. Minusta ne määrittää persoonan. Ei niinkään se mitä harrastaa tai mitä osaa.
Voi olla ettei ole vahvoja mielipiteitä ja on vähän sellainen kaikkea on kiva kokeilla. Se on helppo persoonallisuus yhteiselon kannalta. Jos joku kaipaa räväkämpää, niin antaa heidän etsiä joku räväkkä jonka kanssa sitte voivat keskenään riidellä ja äyskiä.
Ja jos pidät urheilusta, niin se ei ole pakko olla koko persoona. Joillekkin on. Voit myös pitää vaihtelusta ym. Ehkä näitä voisi pohtia, että löytyykö mielipiteistä tai makuasioista sitä persoonaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mitään apua?
Ap
Ei, mutta kerro toki jos keksit ratkaisun.
Onko sullakin sama ongelma?
Hyvin lähelle samanlainen. Enemmän sitä että suhde muuttunut täysin kaverisuhteeksi. Toisaalta olisi parempi vain lähteä, mutta sitten toisaalta tällä hetkellä on minimaalinen todennäköisesti että voisi onnistua ja lähtemällä en usko että on mitään mahdollisuuksia uuteen suhteeseen. Lähinnä perustuu siihen että ei tule mieleen yhtään ketään muuta koko elämän aikana, joka olisi ollut edes vähän kiinnostunut..
Niin no parempi minunkin tilanne yksinäisenä kuin ex:n kanssa.. vaikka nykyisin tullaan ihan hyvin toimeen. Mutta oli avioliitossamme sen verran narsisitiset piirteet hänellä, ja turhasta valehtelua, että huh huh. Eikä ne sieltä minnekään häviä, pitää vaan pysyä sopivalla etäisyydellä..
Ap
Moi AP,
Tuohon parisuhteen etsimisen suhteen omalla kohdallani toimisi luultavasti neuvo: "Ole kuin et etsisi parisuhdetta, nauti elämästä ja vietä aikaa ystävien ja läheisten kanssa. Tartu tilaisuuksiin jos sellaisia tulee, mutta älä jää niihin väkisin roikkumaan kiinni."
Aikoinaan sinkkuna kun etsin epätoivoisesti naista, tuo epätoivo varmasti paistoi olemuksestani kilometrin päähän... myöhemmin enemmän kuin hyvän parisuhteen löydettyäni huomasin että sosiaalisissa tilanteissa tuntemattomien ja puolituttujen naisten kanssa olin monin verroin rennompi ja enemmän "minä itse", kun hartioilla ei enää painanut parisuhteen etsimisen taakka. Naiset saattoivat jopa lähestyä minua, mitä ihmettä?!
Jos tuon rennon otteen saisi jotenkin itseensä iskostettua tuohon parisuhteen etsintävaiheeseen? Eli älä etsi parisuhdetta, niin saatat löytää sellaisen :)
M49
Näinhän se menee. Mut saako olla Tinderissä ja käydä treffeillä?
Kuitenkii voinee myöntää että kaipaa miestä rinnalleen?
Ap
Voi toki. Tuo jälkimmäinen on vähän sellainen, että sanoisin vasta kun on parisuhteessa/ tapaillut pidempään, koska voi houkuttaa pelimiehiä leikkimään.
Sulla on vaan asenneongelma. Voin vakuuttaa että miehen puute on pienin ongelmistasi. Hanki vaikka dildo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ymmärrettävää, että kumppanin puute tuntuu pahalta, mutta luulen, että masennukseesi on kuitenkin muita syitä kuin se mitä ajattelet. Pidätkö itsestäsi ihan oikeasti ja oletko tyytyväinen itseesi? Täyttäisitkö toisen ihmisen huomiolla jonkun rikkinäisen kohdan itsessäsi? Tosi moni on masentunut siitä kun ei ole ketään, mutta ei se kumppanin puute ole se masennuksen syy. Syy löytyy siitä mitä yrittää kumppanilla itsessään täyttää.
Minun pitää harjoitella ja olenkin sitä tehnyt itsestäni pitämistä. Olen elänyt lapsuuteni alkoholismin, väkivallan, epävarmuuden, kaaoksen, ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.. -keskellä. Tälläisessä lapsuudessa on hyvin vaikea saada hyvää itsetuntoa eli alkaa aidosti pitää itsestään. Itsetuntoni on perustunut esim suorittamiselle ja niin se isänikin piti minusta siksi kun menestyin koulussa. Äidiltä ehkä on tullut enemmän sitä pyytetöntä rakkautta, vaikkei hänellä ollutkaan voimia suojella.
Mutta mitä tähän päivään tulee, niin no kyllähän sitä on mantoroja toisteltu "olet hyvä, riittävä sellaisena.. rakastan sinua [oma nimi]..." terapiassa on sanottu, että aivot pitää opettaa uudestaan, kun lapsuus on opettanut ne ns väärin ei tervettä itsetuntoa. Olen osin tyytyväinen itseeni ja pidän. Ajattelen esim että olisin helppo luonne parisuhteeseen, en valittaisi turhasta, pidän seksistä, urheilusta, haluaisin että on mukavaa....
Mutta sitten taas ajattelen että ihan kuin minulta puuttuisi persnoonallisuus, olen joo joo nainen...että miehet tykkäisi enemmän jos olisi särmää. On myös todella outo asia mikä on tullut nykyisin mistä olen tuntenut huonommuutta. Se että lukemani faktat eivät jää päähän. Minusta olisi niin ihanaa tietää kaikkea, mutta ne eivät vaan jää päähän. Osa tietenkin. Mutta tuossakin on se piirre, että itsetuntoa rakennettaisiin suorituksen kautta.. Olen huono kielissä ja siitä tunnen vajaavuutta..Nytkin ajattelen että kirjoitan liian sekavan selostuksen ja ihmiset eivät tykkää...
Ap
Oman persoonan olemattomuus tai häilyvyys on varmaankin se mikä aiheuttaa sitä masennusta. Mulla oli lapsena ja teininä kaikenlaista ongelmaa (ei johtunut omasta perheestä) ja pitkälle aikuisuuteen tuntui, että mulla ei ollut omaa persoonaa. Ei ollut mitään mistä ottaa kiinni. Tosi pitkän ja intensiivisen terapian kautta sain oman persoonan takaisin ja vahvaksi ja sen jälkeen ei ole ollut masennusta, oli kumppania tai ei.
Millä tavalla sitä persoonan löytämistä sitten harjoiteltiin? Olen siis käynyt terapiassa 2 x 3 v. Sitten välillä sellaiset että kaikki on hyvin, olet riittävä sellaisena kuin olet saa aikaan sellaisen tunteen että mitään ei saisi haluta, mistään ei saisi ärsyyntyä, kun kaikkihan ovat sitten riittäviä sellaisina kun ovat. Esim törttöilee liikenteessä, niin siitäkään ei saisi ärsyyntyä kun se on riittävä jne (hullumpiakin esimerkkejä voisi keksiä).
On mulla kyllä näkemystä ja mielipiteitäkin asioihin ja joskus vähän törkeitäkin. Mutta silti välillä tuntuu, että ne ovat vääränlaisia.. olen ehkä liian itseni tarkkailija.. pitäisi vaan antaa mennä enemmän..?
Ap
Siis sähän saat tuntea just mitä tunnet ja olla mitä mieltä haluat mistäkin ja tuoda sen ilmi. Jos se on jonkun mielestä väärin niin sillä ihmisellä on ongelma. Eihän sulla voi olla vääränlaisia näkemyksiä ja mielipiteitä SULLE ITSELLESI. Jonkun toisen mielestä voi olla, mutta mitä sitten? Ei me terapiassa harjoiteltu nimenomaan oman persoonan vahvistamista vaan se tuli siinä sivussa. Käytiin kaikki traumat läpi ja mietin, että mistä tykkään ja mistä en ja mitä mä haluan. Ja että saan haluta asioita ja haistattaa vitut vaikka kaikille. Sieltä se oma itse sitten tuli esiin jossain vaiheessa lopulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en jaksa mitään vaikka on hyvä parisuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ymmärrettävää, että kumppanin puute tuntuu pahalta, mutta luulen, että masennukseesi on kuitenkin muita syitä kuin se mitä ajattelet. Pidätkö itsestäsi ihan oikeasti ja oletko tyytyväinen itseesi? Täyttäisitkö toisen ihmisen huomiolla jonkun rikkinäisen kohdan itsessäsi? Tosi moni on masentunut siitä kun ei ole ketään, mutta ei se kumppanin puute ole se masennuksen syy. Syy löytyy siitä mitä yrittää kumppanilla itsessään täyttää.
Minun pitää harjoitella ja olenkin sitä tehnyt itsestäni pitämistä. Olen elänyt lapsuuteni alkoholismin, väkivallan, epävarmuuden, kaaoksen, ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.. -keskellä. Tälläisessä lapsuudessa on hyvin vaikea saada hyvää itsetuntoa eli alkaa aidosti pitää itsestään. Itsetuntoni on perustunut esim suorittamiselle ja niin se isänikin piti minusta siksi kun menestyin koulussa. Äidiltä ehkä on tullut enemmän sitä pyytetöntä rakkautta, vaikkei hänellä ollutkaan voimia suojella.
Mutta mitä tähän päivään tulee, niin no kyllähän sitä on mantoroja toisteltu "olet hyvä, riittävä sellaisena.. rakastan sinua [oma nimi]..." terapiassa on sanottu, että aivot pitää opettaa uudestaan, kun lapsuus on opettanut ne ns väärin ei tervettä itsetuntoa. Olen osin tyytyväinen itseeni ja pidän. Ajattelen esim että olisin helppo luonne parisuhteeseen, en valittaisi turhasta, pidän seksistä, urheilusta, haluaisin että on mukavaa....
Mutta sitten taas ajattelen että ihan kuin minulta puuttuisi persnoonallisuus, olen joo joo nainen...että miehet tykkäisi enemmän jos olisi särmää. On myös todella outo asia mikä on tullut nykyisin mistä olen tuntenut huonommuutta. Se että lukemani faktat eivät jää päähän. Minusta olisi niin ihanaa tietää kaikkea, mutta ne eivät vaan jää päähän. Osa tietenkin. Mutta tuossakin on se piirre, että itsetuntoa rakennettaisiin suorituksen kautta.. Olen huono kielissä ja siitä tunnen vajaavuutta..Nytkin ajattelen että kirjoitan liian sekavan selostuksen ja ihmiset eivät tykkää...
Ap
Oman persoonan olemattomuus tai häilyvyys on varmaankin se mikä aiheuttaa sitä masennusta. Mulla oli lapsena ja teininä kaikenlaista ongelmaa (ei johtunut omasta perheestä) ja pitkälle aikuisuuteen tuntui, että mulla ei ollut omaa persoonaa. Ei ollut mitään mistä ottaa kiinni. Tosi pitkän ja intensiivisen terapian kautta sain oman persoonan takaisin ja vahvaksi ja sen jälkeen ei ole ollut masennusta, oli kumppania tai ei.
Millä tavalla sitä persoonan löytämistä sitten harjoiteltiin? Olen siis käynyt terapiassa 2 x 3 v. Sitten välillä sellaiset että kaikki on hyvin, olet riittävä sellaisena kuin olet saa aikaan sellaisen tunteen että mitään ei saisi haluta, mistään ei saisi ärsyyntyä, kun kaikkihan ovat sitten riittäviä sellaisina kun ovat. Esim törttöilee liikenteessä, niin siitäkään ei saisi ärsyyntyä kun se on riittävä jne (hullumpiakin esimerkkejä voisi keksiä).
On mulla kyllä näkemystä ja mielipiteitäkin asioihin ja joskus vähän törkeitäkin. Mutta silti välillä tuntuu, että ne ovat vääränlaisia.. olen ehkä liian itseni tarkkailija.. pitäisi vaan antaa mennä enemmän..?
Ap
Siis sähän saat tuntea just mitä tunnet ja olla mitä mieltä haluat mistäkin ja tuoda sen ilmi. Jos se on jonkun mielestä väärin niin sillä ihmisellä on ongelma. Eihän sulla voi olla vääränlaisia näkemyksiä ja mielipiteitä SULLE ITSELLESI. Jonkun toisen mielestä voi olla, mutta mitä sitten? Ei me terapiassa harjoiteltu nimenomaan oman persoonan vahvistamista vaan se tuli siinä sivussa. Käytiin kaikki traumat läpi ja mietin, että mistä tykkään ja mistä en ja mitä mä haluan. Ja että saan haluta asioita ja haistattaa vitut vaikka kaikille. Sieltä se oma itse sitten tuli esiin jossain vaiheessa lopulta.
Eli käytännössä purettiin estoja käyttäytymisestä/ tunnelukkoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa opetella vaan olemaan yksin. Yksin me kuitenkin loppujen lopuksi jäädään ja silloin pitää kaikesta selvitä yksin. Keneenkään ei voi luottaa, ei kannata elämäänsä kenenkään muun varaan luottaa, sellainen romahtaa helposti ja lujaa. Kannattaa etsiä elämäänsä sellaisia mielenkiinnon kohteita että niiden pariin voi uppoutua, silloin ei ehdi suremaan. Illalla jos suru on pohjaton, joku kiva lääke on hyvä, esim. opamox.
On ihan normaalia että aamulla ei jaksaisi mitään. Itse toivon heti herättyäni että olisi ilta ja voisi ottaa nukahtamislääkkeen ja mennä nukkumaan. Yleensä en päivällä pameja ota vaikka kuinka väsyttäisi ja haluaisi nukkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ymmärrettävää, että kumppanin puute tuntuu pahalta, mutta luulen, että masennukseesi on kuitenkin muita syitä kuin se mitä ajattelet. Pidätkö itsestäsi ihan oikeasti ja oletko tyytyväinen itseesi? Täyttäisitkö toisen ihmisen huomiolla jonkun rikkinäisen kohdan itsessäsi? Tosi moni on masentunut siitä kun ei ole ketään, mutta ei se kumppanin puute ole se masennuksen syy. Syy löytyy siitä mitä yrittää kumppanilla itsessään täyttää.
Minun pitää harjoitella ja olenkin sitä tehnyt itsestäni pitämistä. Olen elänyt lapsuuteni alkoholismin, väkivallan, epävarmuuden, kaaoksen, ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.. -keskellä. Tälläisessä lapsuudessa on hyvin vaikea saada hyvää itsetuntoa eli alkaa aidosti pitää itsestään. Itsetuntoni on perustunut esim suorittamiselle ja niin se isänikin piti minusta siksi kun menestyin koulussa. Äidiltä ehkä on tullut enemmän sitä pyytetöntä rakkautta, vaikkei hänellä ollutkaan voimia suojella.
Mutta mitä tähän päivään tulee, niin no kyllähän sitä on mantoroja toisteltu "olet hyvä, riittävä sellaisena.. rakastan sinua [oma nimi]..." terapiassa on sanottu, että aivot pitää opettaa uudestaan, kun lapsuus on opettanut ne ns väärin ei tervettä itsetuntoa. Olen osin tyytyväinen itseeni ja pidän. Ajattelen esim että olisin helppo luonne parisuhteeseen, en valittaisi turhasta, pidän seksistä, urheilusta, haluaisin että on mukavaa....
Mutta sitten taas ajattelen että ihan kuin minulta puuttuisi persnoonallisuus, olen joo joo nainen...että miehet tykkäisi enemmän jos olisi särmää. On myös todella outo asia mikä on tullut nykyisin mistä olen tuntenut huonommuutta. Se että lukemani faktat eivät jää päähän. Minusta olisi niin ihanaa tietää kaikkea, mutta ne eivät vaan jää päähän. Osa tietenkin. Mutta tuossakin on se piirre, että itsetuntoa rakennettaisiin suorituksen kautta.. Olen huono kielissä ja siitä tunnen vajaavuutta..Nytkin ajattelen että kirjoitan liian sekavan selostuksen ja ihmiset eivät tykkää...
Ap
Oman persoonan olemattomuus tai häilyvyys on varmaankin se mikä aiheuttaa sitä masennusta. Mulla oli lapsena ja teininä kaikenlaista ongelmaa (ei johtunut omasta perheestä) ja pitkälle aikuisuuteen tuntui, että mulla ei ollut omaa persoonaa. Ei ollut mitään mistä ottaa kiinni. Tosi pitkän ja intensiivisen terapian kautta sain oman persoonan takaisin ja vahvaksi ja sen jälkeen ei ole ollut masennusta, oli kumppania tai ei.
Millä tavalla sitä persoonan löytämistä sitten harjoiteltiin? Olen siis käynyt terapiassa 2 x 3 v. Sitten välillä sellaiset että kaikki on hyvin, olet riittävä sellaisena kuin olet saa aikaan sellaisen tunteen että mitään ei saisi haluta, mistään ei saisi ärsyyntyä, kun kaikkihan ovat sitten riittäviä sellaisina kun ovat. Esim törttöilee liikenteessä, niin siitäkään ei saisi ärsyyntyä kun se on riittävä jne (hullumpiakin esimerkkejä voisi keksiä).
On mulla kyllä näkemystä ja mielipiteitäkin asioihin ja joskus vähän törkeitäkin. Mutta silti välillä tuntuu, että ne ovat vääränlaisia.. olen ehkä liian itseni tarkkailija.. pitäisi vaan antaa mennä enemmän..?
Ap
Liikennetörttöilyesimerkistä: älä ota liikaa stressiä, huolta tai kierroksia muiden tekemisistä. Voi toki ärsyyntyä tai suuttua, mutta älä peilaa tätä ärsyyntymistä itseesi. Toisten törttöily ei saisi pilata sinun päivääsi, ellei se nyt suoranaisesti sinuun vaikuta.
Kuulostaa että terapiasi on ollut ehkä vähän tukahduttavaa mahdolliselle impulsiivisuudellesi? Ei haluja, tyytymättömyytä ja impulsiivisuutta pidä tukahduttaa. Mutta kuitenkin tyydyttämättömät halut, vahva tyytymättömyys itseensä ja impulsiivisuuden tuovat voimakkaat reaktiot yhdessä voivat tukahduttaa onnellisuuden ja itsetunnon varsin tehokkaasti. Olisi hyvä oppia identifioimaan nämä tunteet, ja oppia kontrolloimaan niitä siten etteivät ne kisko itseäsi alas.
Mielipiteistä: älä muuta omia mielipiteitäsi muita miellyttääksesi, mutta ole valmis keskustelemaan niistä, puntaroimaan niitä ja tämän jälkeen muuttamaankin niitä.
Jos oikeasti itsestäsi tuntuu että joku mielipiteesi on vääränlainen, harkinnan jälkeen muuta sitä! Mielipiteet ovat tarkoitettu keskusteltaviksi, pureskeltaviksi ja muutettaviksi. Noh, ehdottomuudesta riippuen jotkut mielipiteet saatetaan viedä hautaan saakka mutta tämäkin on ihan OK :)
Erikoisista mielipiteistä saa hyvää jutun juurta vaikka treffeille!
Okei, luin tekstini, kuulostaapa kunnon keittiöpsykologialta... toivottavasti hyödyttää edes jollain tasolla :D
#16 M49
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja jos ajattelet ettei ole mitään vahvuuksia, niin sinulla on kuitenkin varmasti edes jotain mielipiteitä asioista? On asioita joita haluat tehdä ja asioita joita et voi sietää. Minusta ne määrittää persoonan. Ei niinkään se mitä harrastaa tai mitä osaa.
Voi olla ettei ole vahvoja mielipiteitä ja on vähän sellainen kaikkea on kiva kokeilla. Se on helppo persoonallisuus yhteiselon kannalta. Jos joku kaipaa räväkämpää, niin antaa heidän etsiä joku räväkkä jonka kanssa sitte voivat keskenään riidellä ja äyskiä.
Ja jos pidät urheilusta, niin se ei ole pakko olla koko persoona. Joillekkin on. Voit myös pitää vaihtelusta ym. Ehkä näitä voisi pohtia, että löytyykö mielipiteistä tai makuasioista sitä persoonaa?
Kyllä mulla vahvuuksia on, toin nyt ne heikkoudet vaan enemmän esille.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mitään apua?
Ap
Ei, mutta kerro toki jos keksit ratkaisun.
Onko sullakin sama ongelma?
Hyvin lähelle samanlainen. Enemmän sitä että suhde muuttunut täysin kaverisuhteeksi. Toisaalta olisi parempi vain lähteä, mutta sitten toisaalta tällä hetkellä on minimaalinen todennäköisesti että voisi onnistua ja lähtemällä en usko että on mitään mahdollisuuksia uuteen suhteeseen. Lähinnä perustuu siihen että ei tule mieleen yhtään ketään muuta koko elämän aikana, joka olisi ollut edes vähän kiinnostunut..
Niin no parempi minunkin tilanne yksinäisenä kuin ex:n kanssa.. vaikka nykyisin tullaan ihan hyvin toimeen. Mutta oli avioliitossamme sen verran narsisitiset piirteet hänellä, ja turhasta valehtelua, että huh huh. Eikä ne sieltä minnekään häviä, pitää vaan pysyä sopivalla etäisyydellä..
Ap
Moi AP,
Tuohon parisuhteen etsimisen suhteen omalla kohdallani toimisi luultavasti neuvo: "Ole kuin et etsisi parisuhdetta, nauti elämästä ja vietä aikaa ystävien ja läheisten kanssa. Tartu tilaisuuksiin jos sellaisia tulee, mutta älä jää niihin väkisin roikkumaan kiinni."
Aikoinaan sinkkuna kun etsin epätoivoisesti naista, tuo epätoivo varmasti paistoi olemuksestani kilometrin päähän... myöhemmin enemmän kuin hyvän parisuhteen löydettyäni huomasin että sosiaalisissa tilanteissa tuntemattomien ja puolituttujen naisten kanssa olin monin verroin rennompi ja enemmän "minä itse", kun hartioilla ei enää painanut parisuhteen etsimisen taakka. Naiset saattoivat jopa lähestyä minua, mitä ihmettä?!
Jos tuon rennon otteen saisi jotenkin itseensä iskostettua tuohon parisuhteen etsintävaiheeseen? Eli älä etsi parisuhdetta, niin saatat löytää sellaisen :)
M49
Näinhän se menee. Mut saako olla Tinderissä ja käydä treffeillä?
Kuitenkii voinee myöntää että kaipaa miestä rinnalleen?
Ap
Totta kai voi ja täytyykin myöntää kaipauksen tunne, mutta ehkä sitä tunnetta ei pitäisi päästää liikaa hallitsemaan itsemään?
Henkilökohtaisesti unohtaisin Tinderin muuna kuin yhden illan suhteiden lähteenä, jos sellaisia kaipaa. Tinderhän on suoranainen epätoivoisen etsimisen malliesimerkki (yhtään väheksymättä ihmisiä jotka sitä käyttävät, toisille tuohan voi toimia vallan mainiosti!), ja minun mielestäni vääristää parisuhteen etsimistä.
Vertauskuvana voisi pitää vaikka 90-luvun baaria jossa kaikki tietävät että kaikki ovat sinkkuja, ja kaikki etsivät seuraa. Voi itse kuvitella mitä tuossa tapahtuu.
Ja ehdottomasti treffeille vaan jos treffiseuraa löytää! Sinun tilanteessa sopivin treffiseura saattaisi vain olla henkilö johon tutustut ihan arkisessa tilanteessa, tai miksei baarissakin, jossa kiinnostus on syttynyt luonnollisesti ilman Tinder-katalysaattoria :)
Muista kuitenkin että nämä ovat tällaisen romantiikkaan uskovan optimistihöperön neuvoja, jotka eivät takuu varmasti toimi kaikilla. Mutta sanoisin että ovat kokeilun arvoisia!
#16 M49
Niin en tiedä kyllähän jotkut ovat tinderistäkin itselleen kumppanin löytäneet. Mä olen saanut entiseni baarista ja ovat olleet myös jollain tasolla tuttuja tai esim kaverin kaveri..
Noissa tinder kohtaamisissa pitäisi vaan molempien tajuta ettei se rakkaus, ihastuminen jne vaan roihahda ensitapaamisella. Itsellä harvoin käy näin. No yhteen ihmiseen ihastuin ensitapaamisella baarissa, mutta olinkin päissäni.ihastus kyllä jatkui kun tavattiin selvinpäin, mutta hän on varattu niin katsoin paremmaksi lopettaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ymmärrettävää, että kumppanin puute tuntuu pahalta, mutta luulen, että masennukseesi on kuitenkin muita syitä kuin se mitä ajattelet. Pidätkö itsestäsi ihan oikeasti ja oletko tyytyväinen itseesi? Täyttäisitkö toisen ihmisen huomiolla jonkun rikkinäisen kohdan itsessäsi? Tosi moni on masentunut siitä kun ei ole ketään, mutta ei se kumppanin puute ole se masennuksen syy. Syy löytyy siitä mitä yrittää kumppanilla itsessään täyttää.
Minun pitää harjoitella ja olenkin sitä tehnyt itsestäni pitämistä. Olen elänyt lapsuuteni alkoholismin, väkivallan, epävarmuuden, kaaoksen, ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.. -keskellä. Tälläisessä lapsuudessa on hyvin vaikea saada hyvää itsetuntoa eli alkaa aidosti pitää itsestään. Itsetuntoni on perustunut esim suorittamiselle ja niin se isänikin piti minusta siksi kun menestyin koulussa. Äidiltä ehkä on tullut enemmän sitä pyytetöntä rakkautta, vaikkei hänellä ollutkaan voimia suojella.
Mutta mitä tähän päivään tulee, niin no kyllähän sitä on mantoroja toisteltu "olet hyvä, riittävä sellaisena.. rakastan sinua [oma nimi]..." terapiassa on sanottu, että aivot pitää opettaa uudestaan, kun lapsuus on opettanut ne ns väärin ei tervettä itsetuntoa. Olen osin tyytyväinen itseeni ja pidän. Ajattelen esim että olisin helppo luonne parisuhteeseen, en valittaisi turhasta, pidän seksistä, urheilusta, haluaisin että on mukavaa....
Mutta sitten taas ajattelen että ihan kuin minulta puuttuisi persnoonallisuus, olen joo joo nainen...että miehet tykkäisi enemmän jos olisi särmää. On myös todella outo asia mikä on tullut nykyisin mistä olen tuntenut huonommuutta. Se että lukemani faktat eivät jää päähän. Minusta olisi niin ihanaa tietää kaikkea, mutta ne eivät vaan jää päähän. Osa tietenkin. Mutta tuossakin on se piirre, että itsetuntoa rakennettaisiin suorituksen kautta.. Olen huono kielissä ja siitä tunnen vajaavuutta..Nytkin ajattelen että kirjoitan liian sekavan selostuksen ja ihmiset eivät tykkää...
Ap
Oman persoonan olemattomuus tai häilyvyys on varmaankin se mikä aiheuttaa sitä masennusta. Mulla oli lapsena ja teininä kaikenlaista ongelmaa (ei johtunut omasta perheestä) ja pitkälle aikuisuuteen tuntui, että mulla ei ollut omaa persoonaa. Ei ollut mitään mistä ottaa kiinni. Tosi pitkän ja intensiivisen terapian kautta sain oman persoonan takaisin ja vahvaksi ja sen jälkeen ei ole ollut masennusta, oli kumppania tai ei.
Millä tavalla sitä persoonan löytämistä sitten harjoiteltiin? Olen siis käynyt terapiassa 2 x 3 v. Sitten välillä sellaiset että kaikki on hyvin, olet riittävä sellaisena kuin olet saa aikaan sellaisen tunteen että mitään ei saisi haluta, mistään ei saisi ärsyyntyä, kun kaikkihan ovat sitten riittäviä sellaisina kun ovat. Esim törttöilee liikenteessä, niin siitäkään ei saisi ärsyyntyä kun se on riittävä jne (hullumpiakin esimerkkejä voisi keksiä).
On mulla kyllä näkemystä ja mielipiteitäkin asioihin ja joskus vähän törkeitäkin. Mutta silti välillä tuntuu, että ne ovat vääränlaisia.. olen ehkä liian itseni tarkkailija.. pitäisi vaan antaa mennä enemmän..?
Ap
Siis sähän saat tuntea just mitä tunnet ja olla mitä mieltä haluat mistäkin ja tuoda sen ilmi. Jos se on jonkun mielestä väärin niin sillä ihmisellä on ongelma. Eihän sulla voi olla vääränlaisia näkemyksiä ja mielipiteitä SULLE ITSELLESI. Jonkun toisen mielestä voi olla, mutta mitä sitten? Ei me terapiassa harjoiteltu nimenomaan oman persoonan vahvistamista vaan se tuli siinä sivussa. Käytiin kaikki traumat läpi ja mietin, että mistä tykkään ja mistä en ja mitä mä haluan. Ja että saan haluta asioita ja haistattaa vitut vaikka kaikille. Sieltä se oma itse sitten tuli esiin jossain vaiheessa lopulta.
Eli käytännössä purettiin estoja käyttäytymisestä/ tunnelukkoja?
Niin. Yleensähän niitä estoja ja lukkoja tulee trauman seurauksena. Ihminen alkaa pienentää ja rajoittaa itseään, ettei sitä traumaattista asiaa tapahdu uudestaan, jos vaan häipyy tapettiin ja "lakkaa olemasta" ja se oma itse katoaa siinä samalla sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mitään apua?
Ap
Ei, mutta kerro toki jos keksit ratkaisun.
Onko sullakin sama ongelma?
Hyvin lähelle samanlainen. Enemmän sitä että suhde muuttunut täysin kaverisuhteeksi. Toisaalta olisi parempi vain lähteä, mutta sitten toisaalta tällä hetkellä on minimaalinen todennäköisesti että voisi onnistua ja lähtemällä en usko että on mitään mahdollisuuksia uuteen suhteeseen. Lähinnä perustuu siihen että ei tule mieleen yhtään ketään muuta koko elämän aikana, joka olisi ollut edes vähän kiinnostunut..
Niin no parempi minunkin tilanne yksinäisenä kuin ex:n kanssa.. vaikka nykyisin tullaan ihan hyvin toimeen. Mutta oli avioliitossamme sen verran narsisitiset piirteet hänellä, ja turhasta valehtelua, että huh huh. Eikä ne sieltä minnekään häviä, pitää vaan pysyä sopivalla etäisyydellä..
Ap
Moi AP,
Tuohon parisuhteen etsimisen suhteen omalla kohdallani toimisi luultavasti neuvo: "Ole kuin et etsisi parisuhdetta, nauti elämästä ja vietä aikaa ystävien ja läheisten kanssa. Tartu tilaisuuksiin jos sellaisia tulee, mutta älä jää niihin väkisin roikkumaan kiinni."
Aikoinaan sinkkuna kun etsin epätoivoisesti naista, tuo epätoivo varmasti paistoi olemuksestani kilometrin päähän... myöhemmin enemmän kuin hyvän parisuhteen löydettyäni huomasin että sosiaalisissa tilanteissa tuntemattomien ja puolituttujen naisten kanssa olin monin verroin rennompi ja enemmän "minä itse", kun hartioilla ei enää painanut parisuhteen etsimisen taakka. Naiset saattoivat jopa lähestyä minua, mitä ihmettä?!
Jos tuon rennon otteen saisi jotenkin itseensä iskostettua tuohon parisuhteen etsintävaiheeseen? Eli älä etsi parisuhdetta, niin saatat löytää sellaisen :)
M49
Näinhän se menee. Mut saako olla Tinderissä ja käydä treffeillä?
Kuitenkii voinee myöntää että kaipaa miestä rinnalleen?
Ap
Totta kai voi ja täytyykin myöntää kaipauksen tunne, mutta ehkä sitä tunnetta ei pitäisi päästää liikaa hallitsemaan itsemään?
Henkilökohtaisesti unohtaisin Tinderin muuna kuin yhden illan suhteiden lähteenä, jos sellaisia kaipaa. Tinderhän on suoranainen epätoivoisen etsimisen malliesimerkki (yhtään väheksymättä ihmisiä jotka sitä käyttävät, toisille tuohan voi toimia vallan mainiosti!), ja minun mielestäni vääristää parisuhteen etsimistä.
Vertauskuvana voisi pitää vaikka 90-luvun baaria jossa kaikki tietävät että kaikki ovat sinkkuja, ja kaikki etsivät seuraa. Voi itse kuvitella mitä tuossa tapahtuu.
Ja ehdottomasti treffeille vaan jos treffiseuraa löytää! Sinun tilanteessa sopivin treffiseura saattaisi vain olla henkilö johon tutustut ihan arkisessa tilanteessa, tai miksei baarissakin, jossa kiinnostus on syttynyt luonnollisesti ilman Tinder-katalysaattoria :)
Muista kuitenkin että nämä ovat tällaisen romantiikkaan uskovan optimistihöperön neuvoja, jotka eivät takuu varmasti toimi kaikilla. Mutta sanoisin että ovat kokeilun arvoisia!
#16 M49
Niin en tiedä kyllähän jotkut ovat tinderistäkin itselleen kumppanin löytäneet. Mä olen saanut entiseni baarista ja ovat olleet myös jollain tasolla tuttuja tai esim kaverin kaveri..
Noissa tinder kohtaamisissa pitäisi vaan molempien tajuta ettei se rakkaus, ihastuminen jne vaan roihahda ensitapaamisella. Itsellä harvoin käy näin. No yhteen ihmiseen ihastuin ensitapaamisella baarissa, mutta olinkin päissäni.ihastus kyllä jatkui kun tavattiin selvinpäin, mutta hän on varattu niin katsoin paremmaksi lopettaa.
Ap
Suurin osa ihmisistä on tinderissä etsimässä jotakin kevyttä. Iso osa on varattuja etsimässä sivisuhdetta ja osa pyörii siellä vaan keräämässä matchejä, joilla voi kohottaa itsetuntoaan eikä aikomuksena ole tavatakaan ketään. Osa on siellä oikeasti tosimielellä. Haaste onkin siivilöidä siitä paskan seasta ne oikeasti hyvät tyypit. Jos tinderistä ei löydä seurustelukumppania niin ei pidä ottaa itseensä, ei sieltä muutkaan löydä. Joillakin käy flaksi ja kohdalle sattuukin juuri se sitoutumista etsivä kiva ihminen! Muutaman tinderistä alkaneen avioliiton tiedän kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ymmärrettävää, että kumppanin puute tuntuu pahalta, mutta luulen, että masennukseesi on kuitenkin muita syitä kuin se mitä ajattelet. Pidätkö itsestäsi ihan oikeasti ja oletko tyytyväinen itseesi? Täyttäisitkö toisen ihmisen huomiolla jonkun rikkinäisen kohdan itsessäsi? Tosi moni on masentunut siitä kun ei ole ketään, mutta ei se kumppanin puute ole se masennuksen syy. Syy löytyy siitä mitä yrittää kumppanilla itsessään täyttää.
Minun pitää harjoitella ja olenkin sitä tehnyt itsestäni pitämistä. Olen elänyt lapsuuteni alkoholismin, väkivallan, epävarmuuden, kaaoksen, ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.. -keskellä. Tälläisessä lapsuudessa on hyvin vaikea saada hyvää itsetuntoa eli alkaa aidosti pitää itsestään. Itsetuntoni on perustunut esim suorittamiselle ja niin se isänikin piti minusta siksi kun menestyin koulussa. Äidiltä ehkä on tullut enemmän sitä pyytetöntä rakkautta, vaikkei hänellä ollutkaan voimia suojella.
Mutta mitä tähän päivään tulee, niin no kyllähän sitä on mantoroja toisteltu "olet hyvä, riittävä sellaisena.. rakastan sinua [oma nimi]..." terapiassa on sanottu, että aivot pitää opettaa uudestaan, kun lapsuus on opettanut ne ns väärin ei tervettä itsetuntoa. Olen osin tyytyväinen itseeni ja pidän. Ajattelen esim että olisin helppo luonne parisuhteeseen, en valittaisi turhasta, pidän seksistä, urheilusta, haluaisin että on mukavaa....
Mutta sitten taas ajattelen että ihan kuin minulta puuttuisi persnoonallisuus, olen joo joo nainen...että miehet tykkäisi enemmän jos olisi särmää. On myös todella outo asia mikä on tullut nykyisin mistä olen tuntenut huonommuutta. Se että lukemani faktat eivät jää päähän. Minusta olisi niin ihanaa tietää kaikkea, mutta ne eivät vaan jää päähän. Osa tietenkin. Mutta tuossakin on se piirre, että itsetuntoa rakennettaisiin suorituksen kautta.. Olen huono kielissä ja siitä tunnen vajaavuutta..Nytkin ajattelen että kirjoitan liian sekavan selostuksen ja ihmiset eivät tykkää...
Ap
Oman persoonan olemattomuus tai häilyvyys on varmaankin se mikä aiheuttaa sitä masennusta. Mulla oli lapsena ja teininä kaikenlaista ongelmaa (ei johtunut omasta perheestä) ja pitkälle aikuisuuteen tuntui, että mulla ei ollut omaa persoonaa. Ei ollut mitään mistä ottaa kiinni. Tosi pitkän ja intensiivisen terapian kautta sain oman persoonan takaisin ja vahvaksi ja sen jälkeen ei ole ollut masennusta, oli kumppania tai ei.
Millä tavalla sitä persoonan löytämistä sitten harjoiteltiin? Olen siis käynyt terapiassa 2 x 3 v. Sitten välillä sellaiset että kaikki on hyvin, olet riittävä sellaisena kuin olet saa aikaan sellaisen tunteen että mitään ei saisi haluta, mistään ei saisi ärsyyntyä, kun kaikkihan ovat sitten riittäviä sellaisina kun ovat. Esim törttöilee liikenteessä, niin siitäkään ei saisi ärsyyntyä kun se on riittävä jne (hullumpiakin esimerkkejä voisi keksiä).
On mulla kyllä näkemystä ja mielipiteitäkin asioihin ja joskus vähän törkeitäkin. Mutta silti välillä tuntuu, että ne ovat vääränlaisia.. olen ehkä liian itseni tarkkailija.. pitäisi vaan antaa mennä enemmän..?
Ap
Siis sähän saat tuntea just mitä tunnet ja olla mitä mieltä haluat mistäkin ja tuoda sen ilmi. Jos se on jonkun mielestä väärin niin sillä ihmisellä on ongelma. Eihän sulla voi olla vääränlaisia näkemyksiä ja mielipiteitä SULLE ITSELLESI. Jonkun toisen mielestä voi olla, mutta mitä sitten? Ei me terapiassa harjoiteltu nimenomaan oman persoonan vahvistamista vaan se tuli siinä sivussa. Käytiin kaikki traumat läpi ja mietin, että mistä tykkään ja mistä en ja mitä mä haluan. Ja että saan haluta asioita ja haistattaa vitut vaikka kaikille. Sieltä se oma itse sitten tuli esiin jossain vaiheessa lopulta.
Mikähän siinä on kun vähän aikaa sitten julkisella paikalla kuvittelin ja jopa pelkäsin huutavani kovaan ääneen "haistaka vi..." varmaan patoumia kun en oikein uskalla sanoa ääneen mielipiteitäni.
Ap
No voin kertoa, ettei tämä miehen kanssa eläminen mitään yhtä juhlaa ole jopa päinvastoin.
Oletko kyläsi pahin jakorasia. Ei ole kelvannut kunnollinen mies joten siksi sinua masentaa.
Muista että rakkaus ei ole ikuista ja mies pettää jos saa tilaisuuden koska miehet luulee olevansa fiksuja ettei jää kiinni.
Kirjoitit että torjut sinusta kiinnostuneet miehet.
Voisiko tuossa olla selitys siihen, että sinulla ei ole miestä? Kun kerran torjut ne miehet jotka sinusta ovat kiinnostuneita? Voisiko johtua tuosta?
Jos haluat että paremman näköiset miehet kiinnostuvat sinusta, niin paranna omaa ulkonäköäsi. En oikein osaa muuta neuvoa antaa.
Alue: Aihe vapaa
Älä ihmeessä yritä väkisin rakentaa "särmää", tai jotenkin muuttaa itseäsi parisuhdetta varten. "Olet hyvä ja riittävä sellaisenaan" on varsin hyvä mantra!
Pidät urheilusta, urheile! Kielet eivät ole vahvuutesi? Suomessa pärjää suomella ;)
Huonommuuden tunteista olisi jollakin tapaa hyvä päästä eroon, terapiassa taisit olla jo käynytkin? Nuo tunteet tosiaan pitäisi jollain tapaa häivyttää, koska itsetuntoahan tuollainen nakertaa, ja aivan suotta. Meistä jokainen on toisia huonompi suurimmassa osassa asioista, vertaileminen tai muiden mielipiteistä ja sanomisista mielensä pahoittaminen on loputon suo.
Omilla vahvuuksilla "pelaaminen", positiivisuus ja elämästä nauttiminen sellaisena kun se sillä hetkellä on voisi olla hyvä lääke?
#16 M49