Onko kumppanille kerrottava omasta biologisesta isästä?

Eikö tuo ole nyt ihan normaali asia kertoa kumppanille? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos minulle selviäisi nyt, 19 vuoden yhdessäolon jälkeen, että vaimoni isä ei olekaan hänen biologinen isänsä, niin kyllä olisin aika ihmeissäni. En siksi, että se vaikuttaisi mihinkään vaan, että mitä ovat ne luurangot siellä kaapissa, jotka on pitänyt haudata niin syvälle, että siitä ei ole voinut kertoa edes puolisolle.

Tällaisilla asioilla on kuitenkin taipumus tulla esiin. Kun esimerkiksi lapsi sairastuu ja lääkäri kysyy suvussa kulkeneista sairauksista, kerrotko tässä vaiheessa totuuden, vai valehteletko lääkärillekin?

Mitä se puolisolle kertominen tähän vaikuttaa? Tuskin jonkun vuosikymmeniä sitten kuolleen biologisen isän sairauksista on edes tietoa.

Tai mitkä tällaiset sairaudet on että isovanhempienkin sairaudet vaikuttaa?

Aika monella on tilanne ettei niistä isovanhempien sairauksista ole edes tietoa. Sitten vastataan että ei ole tietoa.

Jotenkin kuvittelisi, että tänä päivänä ihmiset tietäisivät, että hyvin monilla sairauksilla on geneettinen komponentti. Jos sairaushistoriaa ei oikeasti tiedetä, niin sitten sitä ei tiedetä, mutta olisitko oikeasti valmis riskeeraamaan vakavasti sairaan lapsesi terveyden valehtelemalla hänen terveyshistoriastaan. 

Muista, että asia voi toimia myös toisin päin. Jos sillä adoptioisälläsi onkin jokin vahvasti periytyvä sairaus. Tämä voi ohjata lääkäreitä väärään suuntaan ja haitata oikean diagnoosin tekemistä. 

Noin keskimäärin näyttää paremmalta, jos salaisuudet paljastuvat vapaaehtoiesti kertomalla kuin vasta pakon edessä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos minulle selviäisi nyt, 19 vuoden yhdessäolon jälkeen, että vaimoni isä ei olekaan hänen biologinen isänsä, niin kyllä olisin aika ihmeissäni. En siksi, että se vaikuttaisi mihinkään vaan, että mitä ovat ne luurangot siellä kaapissa, jotka on pitänyt haudata niin syvälle, että siitä ei ole voinut kertoa edes puolisolle.

Tällaisilla asioilla on kuitenkin taipumus tulla esiin. Kun esimerkiksi lapsi sairastuu ja lääkäri kysyy suvussa kulkeneista sairauksista, kerrotko tässä vaiheessa totuuden, vai valehteletko lääkärillekin?

Miten tämä vaikuttaa meidän tilanteessa, kun minulla ei ole todellakaan mitään tietoa 90-luvulla alle neljäkymppisenä kuolleen biologisen isän sairauksista? Ei myöskään hänen sukunsa, joka asuu suunnilleen toisella puolella maailmaa.

ei ole pakko mutta mitä muita luurankoja sinulal on kaapissa jos ei tuota voi luottamuksellisesti kertoa? Tulee se esiin joskus kumminkin

Kyllä toi mielestäni salailua on. En arvosta.

Vierailija kirjoitti:

Yksikään minun kumppani ei ole ollut koskaan vähääkään kiinnostunut biologisesta isästäni, jota en itsekään koskaan tavannut. Miksi pitäisi kertoa? Kai hän itse kysyy jos kiinnostaa.

Lapseni ovat löytäneet isäpuoleisia pikkuserkkuja.

Miksi tuollaista asiaa ei haluaisi jakaa rakkaalle puolisolleen? Mitä ihmeen salattavaa tuossa on? 

Ellei teillä ole sama isä ei tarvitse kertoa.

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvi kertoa koska asia ei kuulu muille.

Todellakin kuuluu jos on parisuhteessa.

Kaikki valehtelu on pettämistä. Turha näsäviisastella sillä että kertomatta jättäminen ei ole valehtelua koska se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos minulle selviäisi nyt, 19 vuoden yhdessäolon jälkeen, että vaimoni isä ei olekaan hänen biologinen isänsä, niin kyllä olisin aika ihmeissäni. En siksi, että se vaikuttaisi mihinkään vaan, että mitä ovat ne luurangot siellä kaapissa, jotka on pitänyt haudata niin syvälle, että siitä ei ole voinut kertoa edes puolisolle.

Tällaisilla asioilla on kuitenkin taipumus tulla esiin. Kun esimerkiksi lapsi sairastuu ja lääkäri kysyy suvussa kulkeneista sairauksista, kerrotko tässä vaiheessa totuuden, vai valehteletko lääkärillekin?

Mitä se puolisolle kertominen tähän vaikuttaa? Tuskin jonkun vuosikymmeniä sitten kuolleen biologisen isän sairauksista on edes tietoa.

Tai mitkä tällaiset sairaudet on että isovanhempienkin sairaudet vaikuttaa?

Aika monella on tilanne ettei niistä isovanhempien sairauksista ole edes tietoa. Sitten vastataan että ei ole tietoa.

Jotenkin kuvittelisi, että tänä päivänä ihmiset tietäisivät, että hyvin monilla sairauksilla on geneettinen komponentti. Jos sairaushistoriaa ei oikeasti tiedetä, niin sitten sitä ei tiedetä, mutta olisitko oikeasti valmis riskeeraamaan vakavasti sairaan lapsesi terveyden valehtelemalla hänen terveyshistoriastaan. 

Muista, että asia voi toimia myös toisin päin. Jos sillä adoptioisälläsi onkin jokin vahvasti periytyvä sairaus. Tämä voi ohjata lääkäreitä väärään suuntaan ja haitata oikean diagnoosin tekemistä. 

Noin keskimäärin näyttää paremmalta, jos salaisuudet paljastuvat vapaaehtoiesti kertomalla kuin vasta pakon edessä. 

Ei kaikissa suvuissa naida naapureita samasta kylästä vuosisadasta toiseen, miten niitä geeniperimäsairauksia syntyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse kertoa, mutta ihmettelen kovasti jos ei kumppanille HALUA kertoa...

Biologinen isäni tappoi äitipuoleni ja pikkusisarukseni. En tosiaankaan aio kertoa edes miehelleni saati lapsilleni tämän ihmisen henkilöllisyyttä.

Minua ei kiinnosta tippaakaan mitä isäsi teki.

Olet surkea äiti, jos valehtelet omille lapsillesi.

Kun lapsenne joskus tekee DNA-testin, asia paljastuu. Siitä vasta soppa syntyykin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos minulle selviäisi nyt, 19 vuoden yhdessäolon jälkeen, että vaimoni isä ei olekaan hänen biologinen isänsä, niin kyllä olisin aika ihmeissäni. En siksi, että se vaikuttaisi mihinkään vaan, että mitä ovat ne luurangot siellä kaapissa, jotka on pitänyt haudata niin syvälle, että siitä ei ole voinut kertoa edes puolisolle.

Tällaisilla asioilla on kuitenkin taipumus tulla esiin. Kun esimerkiksi lapsi sairastuu ja lääkäri kysyy suvussa kulkeneista sairauksista, kerrotko tässä vaiheessa totuuden, vai valehteletko lääkärillekin?

Mitä se puolisolle kertominen tähän vaikuttaa? Tuskin jonkun vuosikymmeniä sitten kuolleen biologisen isän sairauksista on edes tietoa.

Tai mitkä tällaiset sairaudet on että isovanhempienkin sairaudet vaikuttaa?

Aika monella on tilanne ettei niistä isovanhempien sairauksista ole edes tietoa. Sitten vastataan että ei ole tietoa.

Jotenkin kuvittelisi, että tänä päivänä ihmiset tietäisivät, että hyvin monilla sairauksilla on geneettinen komponentti. Jos sairaushistoriaa ei oikeasti tiedetä, niin sitten sitä ei tiedetä, mutta olisitko oikeasti valmis riskeeraamaan vakavasti sairaan lapsesi terveyden valehtelemalla hänen terveyshistoriastaan. 

Muista, että asia voi toimia myös toisin päin. Jos sillä adoptioisälläsi onkin jokin vahvasti periytyvä sairaus. Tämä voi ohjata lääkäreitä väärään suuntaan ja haitata oikean diagnoosin tekemistä. 

Noin keskimäärin näyttää paremmalta, jos salaisuudet paljastuvat vapaaehtoiesti kertomalla kuin vasta pakon edessä. 

Ei kaikissa suvuissa naida naapureita samasta kylästä vuosisadasta toiseen, miten niitä geeniperimäsairauksia syntyy.

Älä trollaa

Vierailija kirjoitti:

Aika isoa asiaa salailet.

Ison kuuloinen asia ehkä ulkopuoliselle, ap:lle tuskin kun hänelle asia on aina ollut noin. Ymmärrän hyvin jos asia ei ole tullut ikinä puheeksi.

Ei tässä mistään salailusta ja kumppanilta pimittämisestä ole kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse kertoa, mutta ihmettelen kovasti jos ei kumppanille HALUA kertoa...

Biologinen isäni tappoi äitipuoleni ja pikkusisarukseni. En tosiaankaan aio kertoa edes miehelleni saati lapsilleni tämän ihmisen henkilöllisyyttä.

Ymmärrän täysin, ettet halua. Mutta kyllähän se asian laita (isäsi henkilöllisyys) lapsillesi paljastuu viimeistään kuolemasi jälkeen perunkirjoituksessa.

Ei paljastu. Adoption myötä meni niin perintöoikeus kuin kaikki muukin.

Oletko varma, että se ei lue missään? Lukeeko se syntymätodistuksessasi? Kirkonkirjoissa, jos lapsi innostuu tutkimaan sukujuuriaan? Jos se tieto on ikinä kirjattu mihinkään, niin se on yhä olemassa ja voi tulla pinnalle. Tietenkin tilanne on eri, jos äiti ei ole ikinä kertonut kenellekään isän nimeä. Silloin salaisuuden voi viedä hautaansa, mutta en ymmärrä, miksi joku salaisi lapseltaan tällaisen asian.

Adoption myötä ainoa olemassa oleva juridinen vanhempi on se adoptoinut isä. Kirkonkirjat on nykyään sähköisessä muodossa, ei kirkon sakastissa oleva iso kirja mihin merkitään tiedot mustekynällä.

Ei se historia sieltä  mihinkään katoa. Ei alkuperäistä isää poisteta niistä kirkon kirjoista tai muista papereista, vaikka lapsi adoptoitaisiinkin. Ei kukaan lähde suttaamaan alkuperäisiä sairaala-arkistoja mustalla tussilla adoption jälkeen. Se, että kirkonkirjat ovat nykyään sähköisessä muodossa tekee tiedonhausta vain helpompaa. 

Se tieto on olemassa ja löydettävissä, jos sen vain haluaa etsiä. 

Kertokaa siis toki ihmeessä, miten vuosikymmneiä sitten kuolleen alle 40v. kuolleen biologisen isän sairaushistorian saa selville?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika isoa asiaa salailet.

Ison kuuloinen asia ehkä ulkopuoliselle, ap:lle tuskin kun hänelle asia on aina ollut noin. Ymmärrän hyvin jos asia ei ole tullut ikinä puheeksi.

Ei tässä mistään salailusta ja kumppanilta pimittämisestä ole kyse.

Jos ap pohdiskelee mammapalstaa myöten, että onko asiasta pakko kertoa, niin ei kysymys ole siitä, ettei ole tullut puheeksi, vaan ihan aktiivisesta salailusta. Siihen ap:lla on toki oikeus, mutta kannattaa miettiä, miltä se näyttää, jos asia tuleekin jotenkin ilmi.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvi kertoa koska asia ei kuulu muille.

Todellakin kuuluu jos on parisuhteessa.

Kaikki valehtelu on pettämistä. Turha näsäviisastella sillä että kertomatta jättäminen ei ole valehtelua koska se on.

No johan nyt, pettämistä oikein :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse kertoa, mutta ihmettelen kovasti jos ei kumppanille HALUA kertoa...

Biologinen isäni tappoi äitipuoleni ja pikkusisarukseni. En tosiaankaan aio kertoa edes miehelleni saati lapsilleni tämän ihmisen henkilöllisyyttä.

Ymmärrän täysin, ettet halua. Mutta kyllähän se asian laita (isäsi henkilöllisyys) lapsillesi paljastuu viimeistään kuolemasi jälkeen perunkirjoituksessa.

Ei paljastu. Adoption myötä meni niin perintöoikeus kuin kaikki muukin.

Oletko varma, että se ei lue missään? Lukeeko se syntymätodistuksessasi? Kirkonkirjoissa, jos lapsi innostuu tutkimaan sukujuuriaan? Jos se tieto on ikinä kirjattu mihinkään, niin se on yhä olemassa ja voi tulla pinnalle. Tietenkin tilanne on eri, jos äiti ei ole ikinä kertonut kenellekään isän nimeä. Silloin salaisuuden voi viedä hautaansa, mutta en ymmärrä, miksi joku salaisi lapseltaan tällaisen asian.

Adoption myötä ainoa olemassa oleva juridinen vanhempi on se adoptoinut isä. Kirkonkirjat on nykyään sähköisessä muodossa, ei kirkon sakastissa oleva iso kirja mihin merkitään tiedot mustekynällä.

Ei se historia sieltä  mihinkään katoa. Ei alkuperäistä isää poisteta niistä kirkon kirjoista tai muista papereista, vaikka lapsi adoptoitaisiinkin. Ei kukaan lähde suttaamaan alkuperäisiä sairaala-arkistoja mustalla tussilla adoption jälkeen. Se, että kirkonkirjat ovat nykyään sähköisessä muodossa tekee tiedonhausta vain helpompaa. 

Se tieto on olemassa ja löydettävissä, jos sen vain haluaa etsiä. 

Mitään kirkonkirjoja ei ole ollut enää vuosikymmeniin. Ne kirkkoonkuuluvatkin on tietoineen seurakunnan rekisterissä. Muut on dvv:n. Syntymätodistuksessakin on pääosassa vauvan tiedot, ei vanhempien.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ihmisen pakko kuin kuolla ja maksaa veroja.

Kuoleminenkin on kyseenalaista.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa siis toki ihmeessä, miten vuosikymmneiä sitten kuolleen alle 40v. kuolleen biologisen isän sairaushistorian saa selville?

Ei välttämättä mitenkään, mutta ainakaan et voi kertoa adoptioisän sairaushistoriaa osana lapsen tutkimusta, koska se voi haitata hoitoa. Sitten, jos et siinä tilanteessa kerro adoptioisän sairauksista, joista miehesi on tietoinen, voi asia herättää ihmetystä vähän hitaammassakin hämäläisessä.