Miten jotkut uskaltaa reissata ulkomailla ilman matkavakuutusta?
Olen tässä ihmisten kanssa keskustellessa havainnut että todella moni jättää matkavakuutuksen ottamatta. Miten ihmeessä? Viikon reissulle sellainen maksaa halvimmillaan 20-30 euroa ja sillä saa valtavan hyödyn JOS sitä tarvii.
Omakohtaisin käsittämättömin esimerkki on tämä.Eräs tuttu kertoi että aikoo lähteä Kanarialle parin kaverinsa kanssa, kysyin ottaako vakuutuksen. (Kysyin, koska tyypin elämänhallinta on muutenkin vähän niin ja näin)
Hän sanoi että "ei ota, ei hän sellaista tarvi". Tuttu ei millään tajunnut kun yritin selittää ennen reissua sille että ei se maailmalla ole sellaista kun Suomessa, missä voit jättää kaikki laskut maksamatta että sossu hoitaa kyllä.
Ehkä Euroopassa Kelan eurooppalainen sairaanhoitokortti pelastaa jotain (pääsee julkiselle puolelle) mutta monissa maissa et saa hoitoa välttämättä ollenkaan jos ei ole vakuutusta tai vaihtoehtoisesti paljon rahaa ja se hoito täytyy maksaa heti. Tuttu ei siltikään tuntunut ymmärtävän mitään, oli vaan että "juu juu kyl asiat aina järjestyy jos jotain käy ja joku maksaa hei kyl joku lainaa sen verran" (Ei selkeästi mitään ymmärrystä mitä hoito voi enimmillään maksaa)
Oli suorastaan erikoista että kaveri selvisi reissustaan ongelmitta, koska hän ei edes vielä viikkoa ennen reissuaan tiennyt missä kanariansaaret sijaitsee (60v henkilö kyseessä)
Mutta siis itse asiaan, jos joillakin on varaa mennä matkalle, miksi jättää se muutaman kympin matkavakuutus pois?
Kommentit (378)
No minulla on useimmiten matkavakuutus. Erityisesti silloin, kun asuin Saksassa ja matkustin käymään Suomeen. Tuli selväksi, ettei kaikissa maissa niin vain mennä niin helposti lääkäriin ja saada hoitoa.
Täällä on taas todella paljon väärää tietoa! Menisi tolkuttomasti aikaa, jos näitä "elämänsä vakuutusasiantuntijoita" neuvoisi. Ei viitsi enää, 30 vuotta vakuutusalaa riitti. Mutta kyllä vakuutus- ja korvausehdot on mielessä ja pysyy.
Kannattaa ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöön, jos haluaa tietoa.Tai ainakin joskus lukea vakuutusehdot.
Muuten, ambulanssilento Kanarialta maksaa yli 100.000...
Juuri tulin Euroopasta kaupunkilomalta kotiin. Emme koskaan matkusta ilman vakuutusta. Mukana tietysti eurooppalainen kela kortti, mutta vakuutuksella voi saada parempaa hoitoa paremmassa sairaalassa.
Ambulanssilentojen hinnat vaihtelevat. Euroopastakin ambulanssilennot ovat 25 000 ylöspäin. Saati sitten Aasiasta. Kallein mitä olen kuullut on ruotsalaisen miehen kotiutus Thaimaasta korona kriisin aikana 190 000 euroa.
Ei ole koskaan tullut mieleenkään miettiä kuinka paljon olen vakuutuksissa häviöllä, vaikka koskaan ei ole mitään sattunutkaan. Ihan helvetin noloa olisi joutua kerjäämään rahaa sen vuoksi, että itse on ollut nuuka tai tyhmä ja vakuutuksen ottamatta jättämisen vuoksi molempia.
Vierailija kirjoitti:
Eurooppalainen sairaanhoitokortti. Aika vähän tulee EU:n ulkopuolella matkusteltua.
Ei siitä ol e hirveästi iloa jos joutuu esim palaamaan kotimaahan ambulanssilennolla, tai ei pysty lentämään viikkokausiin ja joutuu maksamaan majoituksen kohdemaassa.
Mutta kukin tyylillään toki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän erään vanhan naisen joka joutui aikoinaan myymään asuntonsa saadakseen moottoripyöräonnettomuudessa kuolleen poikansa ruumiin Suomeen. Monissa maissa rokotetaan moninkertaiset hinnat turisteilta, jos joutuvat sairaalaan tai kuolevat. Kaikkein kamalimmat laskut tulee jenkeistä. Siinä ei muutamat tonnit riitä. Ei ikinä minnekään ilman matkavakuutusta. 30 vuotta olen vuosivakuutusta maksanut ja ainakin kolme peruuntunutta matkaa on vakuutus korvannut. Matkustan monta kertaa vuodessa. Miestä hoidettu Karibialla sairaalassa, laskua ei nähty, meni suoraan vakuutusyhtiölle, mutta veikkaan tonneja.
"Kuinka paljon vainajan tuominen sitten maksaa?
Uurnan rahtihinta on noin 250 euroa. Mikäli vainaja tuodaan lentorahtina, pätevät normaalit rahtihinnat korotettuna 200 prosentilla. Hintakaava on IATA:n määrittelemä. Hinta saattaa olla muutamasta tuhannesta eurosta kymmeneen tuhanteen euroon riippuen siitä, mistä vainaja tuodaan."
Ei tuo 250 euroa pahalta hinnalta kuulosta.
Tokihan tuohon tulee se tuhkaus ja uurna päälle, niiden hinnat vaihtelevat maittain useasta satasesta useisiin tuhansiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on liiton jäsenyyden mukana matkavakuutus.
Itselläni oli Liiton kautta edullinen vapaa-ajan tapaturmavakuutus, mutta se raukesi eläkkeelle jäätyäni. Ostin sitten jatkon omilla varoillani.
Liittojen tarjoamassa vakuudessa on vain huonoa se sama mitä luottokorttiyhtiöt tarjoaa eli sitä rajoitettua matkavakuutusta joka ei korvaa mitään matkatavaroita vaan ne korvaa ainoastaan sairastapaukset
No mitä ihmeen arvokasta sinä otat mukaan ihan tavalliselle lomamatkalle?
Kyllä se aika arvokasta on jos pitää kaikki matkatavarat uusia kerralla.
Mun laukku katosi kerran reissulla jolla olin menossa duunihaastatteluun, rock-konserttiin ja häihin. Oli aika stressaavaa ja kallista hankkia kaikkiin sopivaa vaatetusta ja perustarvikkeet päälle ja sen jälkeen vääntää lentoyhtion kanssa korvauksista, niiden korvausmenettelyt kun poikkeavat toisistaan ja moni korvaa minimaalisesti . Laukku saapui kun olin jo palannut kotiin. Onneksi oli vakuutus, maksoivat mukisematta viikon kuluessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Itselläni on luottokorttiin liitetty matkavakuutus, joka on aina voimassa.
Sama, mutta on kuitenkin myös jatkuva matkavakuutus ihan vakuutusyhtiöstä. En jotenkin luota esim Bank Norwegianin luottokortin matkavakuutukseen. Tuossa ei esim ole matkatavaravakuutusta ollenkaan ja korvauksien omavastuut ja rajoitukset erilaiset.
Miksi vakuuttaisin matkatavaroita? Lentoyhtiö on niistä vastuussa lennoilla ja pahimmassa tapauksessa menetän kohteessa muutaman sadan euron arvosta vanhoja vaatteita. Jos näin käy niin menen kauppaan ja ostan uudet.
Jos laukkusi hajoaa lennon aikana maksat sen itse. Hyväksyt satojen eurojen vahingot sen sijaan että maksaisit muutaman kympin vakuutuksesta...
En tietenkään maksa sitä silloin itse! Sehän on ihan täysin 100 % lentoyhtiön korvattava vahinko. Niiden vastuulla on matkatavarat joiden kuljettamisesta olen maksanut.
Ei muuten korvaa, kokemusta on. Sanovat laukun olleen rikki jo valmiiksi.
Rahdinkuljettajan vastuu tavarasta on n. 3 EUR, joten aika pienen korvauksen saat joka tapauksessa.
Tuttuni on ambulanssilentokoneessa lääkärinä. En ikinä matkustaisi ilman vakuutusta. Pelkkä lento voi maksaa kymppitonneja lääkäreineen ja hoitajineen.
Joku Kanadalainen synnytti keskosen jenkeissä. Miljoonan dollarin lasku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä ihmeen arvokasta sinä otat mukaan ihan tavalliselle lomamatkalle?
Kyllä se aika arvokasta on jos pitää kaikki matkatavarat uusia kerralla.
Mun laukku katosi kerran reissulla jolla olin menossa duunihaastatteluun, rock-konserttiin ja häihin. Oli aika stressaavaa ja kallista hankkia kaikkiin sopivaa vaatetusta ja perustarvikkeet päälle ja sen jälkeen vääntää lentoyhtion kanssa korvauksista, niiden korvausmenettelyt kun poikkeavat toisistaan ja moni korvaa minimaalisesti . Laukku saapui kun olin jo palannut kotiin. Onneksi oli vakuutus, maksoivat mukisematta viikon kuluessa.
Jep, ei siihen ihmeellisiä vaadita että alkaa kannattaa, satasia kertyy yllättävän nopeasti ihan perus-matkatavaroiden myöhästymisestä.
Taannoin olin työkeikalla Italiaan menossa, lentoyhtiö sössi laukun vuorokaudeksi pariksi hukkaan. Kyllä siihen muutaman satasen sai käytettyä että kävi hakemassa parit kauluspaidat, pikkutakin ja perus hygieniatarvikkeet ja hyvin meni vakuutukselle läpi.
Samalla tuli vaatekaappiin italialaista uudistusta, oma laukkukin joskus perässä perille ilmestyi. :)
Vierailija kirjoitti:
Tuttuni on ambulanssilentokoneessa lääkärinä. En ikinä matkustaisi ilman vakuutusta. Pelkkä lento voi maksaa kymppitonneja lääkäreineen ja hoitajineen.
Joku Kanadalainen synnytti keskosen jenkeissä. Miljoonan dollarin lasku.
Tietysti periaatteessa ei hirveästi väliä, jos olisit jo Suomessa luottotiedoton ja velkaa niin paljon, ettei pysty maksamaan. Samaan piikkiin velat vanhenemaan.
Tämä siis, jos ollaan EU-alueella.
Muualla maailmassa varmaan heittäisivät kadulle kuolemaan.
Minulla on jatkuva matkavakuutus ja samanlainen on myös nyt jo yli 20 v lapsellani. Olen hänellekin ottanut sellaisen, joten ei jää hänen varaan se, että onko matkavakuutusta vai ei.
Ja ihan vinkkinä varsinkin 50 + vuotialle, ottakaahan nyt viimeistään sen jatkuva matkavakuutus ja sellaisesta yhtiöistä, jossa vakuutus ei lopu kovin äkkiä tiettyyn ikään. Saa sitten vanhankin vielä matkavakuutuksen matkoille, se meinaan voi olla aika kiven takana, jos tietyn ikäinen (ja paljon sairauksia) yrittää saada parin viikon matkalle matkavakuutusta. Nämä iät riippuvat paljon vakuutusyhtiöistä, joten kannatta lukea miten kauan jatkuva matkavakuutus on voimassa.
Jonnekin Viroon tai Ruotsiin laivalla uskaltaa kyllä matkustaa ilman matkavakuutusta ksoska ovat EU-maita naapureissa ja jos sattuu tapaturma niin hoidetaan kyllä kuntoon.
Varkauksissa matkavakuutuksila on omavastuu ja ne eivät myöskään korvaa aina esim kulkuneuvojen myöhästymisiä. Niin on mulle sattunut.
Sitten on ryhmä joille ei matkavakuutuksia edes myönnetä, niissä on nnimittäin yläikäraja.
Taidan olla matkavakuutuksessa aikalailla voiton puolella, vaikka monta satasta on niihin mennytkin vuosien varrella. Pieniä juttuja on aikanaan tapahtunut muutamia, niistä sain aina korvaukset hyvin. Viimeisin isompi juttu niin kaukana kun voi olla, tuli maksamaan 9-10 tonnia, itselle jäi maksettavaa 0. Sain vielä jotain päivärahaakin, mistä olin täysin ymmälläni. En lähtisi ulkomaille ilman vakuutusta.
Moni tälläkin palstalla on kirjoitellut, EI IKINÄ OO SATTUNUT YHTÄÄN MITÄÄN! Itse en ikinä lähtisi mihinkään ilman vakuutusta. Kerran Thaimaassa olin tiputuksessa, mitähän sekin olisi maksanut ilman vakuutusta, helkutin hienossa sairaalassa? Konsulaatti ei teitä ainakaan auta hädässä.

Mä en yleensäkään ymmärrä miksi juuri siitä matkavakuutuksesta pitäisi säästää sellaisen jolla kuitenkin on varaa matkustaa. Se maksaa kymppejä tai satasen vuodessa jatkuvana erikseen ostettuna. Lisäksi niitä saa vastaavaan hintaan eri palveluiden mukana, luottokorteista liittojäsenyyksiin.
Totta kai joku nyt oikeasti voi joutua matkustamaan vaikka perhesyistä pakon edessä aivan viimeisillä euroilla ja silloin matkavakuutuskin on säästökohde, mutta vähemmistö nuokin tässä asiassa taitavat olla. Paljon yleisempää sellainen "en mä mitään vakuutuksia tarvitse" ajattelu.
Lopuilla kuitenkin se kympin-kaksi per reissu tai satasen vuodessa matkavakuutus kustantaa vähemmän kuin yksi hotelliyö tai iltapala reissussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eurooppalainen sairaanhoitokortti. Aika vähän tulee EU:n ulkopuolella matkusteltua.
Ei siitä ol e hirveästi iloa jos joutuu esim palaamaan kotimaahan ambulanssilennolla, tai ei pysty lentämään viikkokausiin ja joutuu maksamaan majoituksen kohdemaassa.
Mutta kukin tyylillään toki.
Matkavakuutukseen kuuluu myös matkan keskeytymisvakuutus, matkan peruuntumisvakuutus, matkalta myöhästymisvakuutus, oikeusturvavakuutus. Niitä ei saa eurooppalaisella sairausvakuutuskortilla. Jos olet ostanut varustamolta esim Välimeren risteilyn, etkä pääse matkalle vaikkapa omaisen tai itsesi sairastumisen takia, voi mennä rahat ilman vakuutusta kankkulan kaivoon. Jos sinulla on jatkuva matkavakuutus ja hesalaisena kaadut ja loukkaat itsesi Tampereella, voit mennä matkavakuutuksen piikkiin laitattamaan lonkkaproteesin. Jos autosi hajoaa matkalla lentokentälle ja myöhästyt lennolta. Matkavakuutus korvaa lennon. Jne. Ulkomailla saat jopa tulkin palvelut sairastumistapauksissa vakuutuksen piikkiin. Jos Kanarialla menee terveyskeskukseen, seinällä usein näet lapun, jossa lukee: Jos et puhu espanjaa on käytettävä tulkkia. Eivät suostu englantia tai saksaa puhumaan.
Eihän sillä eurooppalaisella kortilla saa kuin sairaanhoitoa julkisella puolella Euroopassa. Miten nopeasti ja minne kuvittelet pääseväsi hammaslääkäriin julkisella puolella.
EU-maissa on EU-sairaanhoitokortti. Suomi maksaa viulut. Suomessa valtio kuitenkin. Varattomalle ja pienituloiselle EU:n sisällä tarpeeton, ulkona (muttei ole rahaa mennäkään muualle) toki tarpeellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eurooppalainen sairaanhoitokortti. Aika vähän tulee EU:n ulkopuolella matkusteltua.
Ei siitä ol e hirveästi iloa jos joutuu esim palaamaan kotimaahan ambulanssilennolla, tai ei pysty lentämään viikkokausiin ja joutuu maksamaan majoituksen kohdemaassa.
Mutta kukin tyylillään toki.
Matkavakuutukseen kuuluu myös matkan keskeytymisvakuutus, matkan peruuntumisvakuutus, matkalta myöhästymisvakuutus, oikeusturvavakuutus. Niitä ei saa eurooppalaisella sairausvakuutuskortilla. Jos olet ostanut varustamolta esim Välimeren risteilyn, etkä pääse matkalle vaikkapa omaisen tai itsesi sairastumisen takia, voi mennä rahat ilman vakuutusta kankkulan kaivoon. Jos sinulla on jatkuva matkavakuutus ja hesalaisena kaadut ja loukkaat itsesi Tampereella, voit mennä matkavakuutuksen piikkiin laitattamaan lonkkaproteesin. Jos autosi hajoaa matkalla lentokentälle ja myöhästyt lennolta. Matkavakuutus korvaa lennon. Jne. Ulkomailla saat jopa tulkin palvelut sairastumistapauksissa vakuutuksen piikkiin. Jos Kanarialla menee terveyskeskukseen, seinällä usein näet lapun, jossa lukee: Jos et puhu espanjaa on käytettävä tulkkia. Eivät suostu englantia tai saksaa puhumaan.
Eihän sillä eurooppalaisella kortilla saa kuin sairaanhoitoa julkisella puolella Euroopassa. Miten nopeasti ja minne kuvittelet pääseväsi hammaslääkäriin julkisella puolella.
Esim Tanskassa ja Saksassa paljon nopeammin kuin Suomessa. Koko järjestelmä erilainen. Ei terveyskeskuksia, ainoastaan yksityisiä praktiikkoja ja sairaaloita. Nämä vain esimerkkinä. Kaiva faktat ennen mesoamista.
MicMac kirjoitti:
Matkalaukku voi joo hävitä ja lennot/lennoilta myöhästyä.
Kaikkein olennaisinta vakuuttaminen on kuitenkin sairaanhoidon ja paarilennon kulujen varalta.
Jep ja lentoyhtiöt ovat mestareita luistamaan vastuustaan ja korvaamaan vain minimaalisesti äärimmäisen pakon edessä.
Riippuu kortista. Minun ei tarvitse maksaa matkaani kortilla, johon kattava vakuutus on liitetty.