Katuuko koiranomistajat koskaan koiran hankkimista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kaduttaa. Ei se, että pitää lenkille sateeseen lähteä, vaan se että koira on ollut täysin mahdoton luonteeltaan ja todella vaikea kouluttaa. Moni ei tajua tätä ennen kuin sellainen yksilö osuu kohdalle. Varsinkin kaupungissa tuskallista. Mutta koira pitää hoitaa kun sen ottaa ja kyllähän siihen kiintyy. Mutta ei se helppoa aina ole.

Ehkä joku toinen osaisi kouluttaa paremmin? 

Tuskin. Minulla on ollut kaksi koiraa ennen tätä nykyistä ja ne sain koulutettua viimeisen päälle. Tämä viimeinen on luonteeltaan sellainen, että sen kouluttaminen on ollut haastavaa ja tulokset hyvin vaihtelevia. Kannattaa muistaa että joitakin koiria on hyvin vaikea kouluttaa, niissä on eroja kuin ihmisissä. Keskimäärin koulutukset onnistuu, mutta on niitä yksilöitä jotka on haastavia koko ikänsä. Onhan ihmisissäkin tällaisia.

Ah, voin niin samaistua tähän! Kaksi edellistä koiraa oli pitkälle koulutettuja ja kilpailin monessa lajissa, ni väitän ettei ole taidoista kiinni. Huippukouluttajilla käynyt monesti ja paljon olen saanut ongelmiin apua, mutta jotkut ongelmat eivät vaan yksinkertaisesti ratkea ja arki vähintäänkin hankalaa koulutuksesta huolimatta. Rakastan koiria ja koiraharrastus on mulle intohimo ja elämäntapa, mut ihan suorana sanoen kadun tämän yksilön ottamista. Rakas se on silti enkä usko, että kovin moni muukaan tämän kanssa pärjäisi. Noh, näillä mennään ja parhaani teen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lenkit säässä kuin säässä ja muutenkin arki on parasta koiran omistamisessa. Koirat harmittaa hetkellisesti silloin kun haluaisin lähteä johonkin reissuun. Käyn muutaman kerran vuodessa, mutta en kehtaa vaivata vakihoitajaa useammin. Koirahoitoloita en halua käyttää. Silti en vaihtaisi koira-arkea yhteenkään reissuun, kyllä koirat ovat antaneet valtavasti. 

Miksi et halua käyttää koirahoitolaa? Oma koirani tykkää hoitolasta. Se ihan innostuu, kun tunnistaa hoitolatien. 

Mulla on ollut eri aikoina kaksi koiraa ja kumpikin inhosi koirahoitolaa. Eka koiraa vein kaksi kertaa hoitolaan, mutta kummallakin kerralla koiralla ei ollut enää ääntä kotiin palatessa, kun se oli huutanut siellä ikäväänsä. Sitä paitsi sillä tokalla kerralla mä jouduin sen lähes väkisin raahaamaan sinne :( Toinen koira oli vain kerran ja muistan miten apaattisena näin sen häkissään ennen kuin se huomasi minut ja suorastaan itki ja veti minua autolle, kun oltiin lähdössä pois sieltä.

Eli ei kaikki koirat todellakaan halua koira hoitolaan.

-eri

Mulla kolme koiraa ja mielellään menevät hoitolaan. Sulla on jotenkin reppanakoiria. 

Olipas älykäs kommentti. Voit onnitella itseäsi.

Kaikki koirathan on luonteeltaan ja hermostoltaan samanlaisia. Vai mitä?

Joo pennusta asti opettanut kaikkii uusin asioihin. 

En kadu, koirani on mulle kaikki kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

Pettymyksiä voi tulla, jos valitaan koirarotu X olettaen että saadaan sellainen ja sellainen stereotyyppinen rotunsa edustaja. Ei näin, sillä yhden koirarodun sisään mahtuu aina huimasti toisistaan luonteeltaan eroavia yksilöitä, vaikka kaikkia yhdistäisikin samankaltainen metsästys tai paimennusvietti, tosin usein tämän perusvietinkin voimakkuudessa on selviä eroja.

Jokainen seurakoirarodun edustaja, vaikkapa kultainennoutaja, ei ole helppo yksilö ja kaikkien kaveri, vaikka useimmat kyllä ovatkin. Jokainen metsästyskoira ei omaa riittävää metsästysviettiä. Jokainen vahtikoira ei omaa vahtiviettiä. Jos käyt koiranäyttelyissä, älä kuvittele saavasi näin täydellistä kuvaa koko rodusta, sillä tietenkään niihin ei lähdetä luonteeltaan hankalien tai sairaiden yksilöiden kanssa.

Selvitä mihin käyttöön koirarotu on jalostettu, millainen elämä ja elinympäristö on sen elämänlaadun kannalta paras. Älä kuuntele sokeasti myyjän tai kasvattajan mielipiteitä. Mieti pystytkö tarjoamaan koiralle sen tarpeiden kannalta oikeanlaisia asuinpuitteita ja aktiviteettia. Tutustu rotuun ja sen erikoispiirteisiin huolella ennen koiran valintaa. On enemmän ulkona viihtyviä rotuja ja enemmän sisällä viihtyviä rotuja. On aktiivisempia rotuja ja passiivisempia rotuja. On rotuja jotka viihtyvät hyvin isolla aidatulla tontilla ilman sen erikoisempaa aktivointia ja taas palveluskoiria jotka kaipaavat ahkeraa harrastamista. On rotuja jotka viihtyvät hyvin yksin ja on rotuja jotka kaipaavat koirakavereita etenkin jos ovat paljon yksikseen jne.

Jos et ota johtajuutta itsellesi koiran ollessa vielä nuori (en tarkoita väkivaltaa), kouluta koiraasi, sosiaalista huolellisesti ja tarjoa riittävästi liikuntaa ja virikettä, voit saada rodusta riippumatta itsellesi ongelmakoiran. Ensimmäisten 1-2-vuoden vaivannäkö palkitaan seuraavat 6-15-vuotta. Sinun tulee myös kouluttaa perheen mahdolliset lapset olemaan koiran kanssa.

Jatkuu..

Juuri näin. Isälläni on kaikkea muuta kuin rohkea saksanpaimenkoira, joka vielä 10-vuotiaanakin hakee isästä turvaa ja hermoilee kaikkia uusia asioita vinkumalla ja vonkumalla. Muovipussi lattialla? Voi ei, siihen voi kuolla, se ei ollut siinä 5 minuuttia sitten! Tuoli on vaihtanut paikkaa? Apua, missä me ollaan?! Isäntä katosi näkyvista 5 minuutiksi? Voi ei, minut on hylätty, uaa uaa uaa auttakaa! Oman jalkansa kokoinen kissanpentu on oven edessä? Aaauuu, ottakaa se pois, en pääse siitä ohi!

Vierailija kirjoitti:

Mukavasti tuo iloa ankeaan aamuun, kun ajelee töihin hirveässä räntäsateessa ja joku seisoo kadulla hurtta narun nokassa.

Se olen minä siellä nauttimassa rauhaisasta aamusta parhaan lenkkikaverin kanssa eikä yhtään käy kateeksi oravanpyörässä tuskailevia vahingoniloisia katkeroituneita :)

Vierailija kirjoitti:

Kuka ottaa, haisevan, sotkevan, metelöivän, tuohoavan, neijän seinän sisään sitovan, kalliin turhakkeen ja vielä maksaa siitä?! Aika moni, ei voi ymmärtää mikä louskuleuass niin viehättää??

Minä otin ja maksoin omastani 1800 eur.

Ei ne lenkit juurikaan harmita.. sit kun on omistanut koiran monta vuotta, se lenkitys on samanlainen rutiini kuin joku hammaspesu tai ruuanlaitto. Ei sitä siis oikein edes ajattele useinkaan, tekee vaan automaatiolla. Ja usein se on ihan mukavaakin, niinkuin ruuanlaittokin voi olla. Joskus se on jopa se tekijä joka lataa akkuja; parhaimmat lenkit on vedetty varmaan just vesisateessa napit korvilla.

Koirien ottamista en ole katunut mutta kissojen ottamista kyllä.

Kyllähän koirissakin on tekemistä, mutta kissat...

Paljon ketterämpinä eläiminä mikään ei ollut niiden ulottumattomissa.

Koiriakin saattoi joskus vaikkapa kiinnostaa hellalla oleva ruoka mutta eivät kuitenkaan röyhkeästi hyökänneet paikalle.

Yöllä koirat nukkuvat.

Kissat sen sijaan aloittavat kaikkien paikkojen kaivelun vaikka olisit illalla varmistanut että mitään ei ole missään!

Metelöinti eri tavoin, koluttiin joka paikka tiskiallasta myöten...

Yksi jopa juoksi eteiskäytävää ja jysäytti makuuhuoneen ovea vasten, ilmeisesti huvikseen.

Edes vaatteita ei olisi ilmeisesti saanut eteisessä pitää koska yksi kiipesi huppuun kakalle.

Monta vuotta jaksoin mutta sitten riitti.

Kyllä on ollut ihanan rauhallista!

Vierailija kirjoitti:

Koirien ottamista en ole katunut mutta kissojen ottamista kyllä.

Kyllähän koirissakin on tekemistä, mutta kissat...

Paljon ketterämpinä eläiminä mikään ei ollut niiden ulottumattomissa.

Koiriakin saattoi joskus vaikkapa kiinnostaa hellalla oleva ruoka mutta eivät kuitenkaan röyhkeästi hyökänneet paikalle.

Yöllä koirat nukkuvat.

Kissat sen sijaan aloittavat kaikkien paikkojen kaivelun vaikka olisit illalla varmistanut että mitään ei ole missään!

Metelöinti eri tavoin, koluttiin joka paikka tiskiallasta myöten...

Yksi jopa juoksi eteiskäytävää ja jysäytti makuuhuoneen ovea vasten, ilmeisesti huvikseen.

Edes vaatteita ei olisi ilmeisesti saanut eteisessä pitää koska yksi kiipesi huppuun kakalle.

Monta vuotta jaksoin mutta sitten riitti.

Kyllä on ollut ihanan rauhallista!

Outoja kissoja sulla. Kissankin voi kouluttaa. Vink vink.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koirien ottamista en ole katunut mutta kissojen ottamista kyllä.

Kyllähän koirissakin on tekemistä, mutta kissat...

Paljon ketterämpinä eläiminä mikään ei ollut niiden ulottumattomissa.

Koiriakin saattoi joskus vaikkapa kiinnostaa hellalla oleva ruoka mutta eivät kuitenkaan röyhkeästi hyökänneet paikalle.

Yöllä koirat nukkuvat.

Kissat sen sijaan aloittavat kaikkien paikkojen kaivelun vaikka olisit illalla varmistanut että mitään ei ole missään!

Metelöinti eri tavoin, koluttiin joka paikka tiskiallasta myöten...

Yksi jopa juoksi eteiskäytävää ja jysäytti makuuhuoneen ovea vasten, ilmeisesti huvikseen.

Edes vaatteita ei olisi ilmeisesti saanut eteisessä pitää koska yksi kiipesi huppuun kakalle.

Monta vuotta jaksoin mutta sitten riitti.

Kyllä on ollut ihanan rauhallista!

Outoja kissoja sulla. Kissankin voi kouluttaa. Vink vink.

Eikö kissat ole yöeläimiä ja viillintyvät sitten iltaisin? 

No, välillä, varsinkin nyt kun on kaksi melko pientä lasta ja kaksi koiraa, vanhus ja nuori koira, ja puoliso on melko paljon poissa, joten lapsista ja koirista huolehtiminen jää melko usein yksin minulle. Se tahtoo olla vähän liikaa, vaikka nyt sentään voi jo hetkeksi lapset jättää keskenään kotiin kun käyttää koiria. Silti se kokopäivätyö, päiväkotikuskaukset, koululaisen harrastukset, kotityöt ja 3x päivässä koirien lenkitys + muu aktivointi tekee päivistä aika täysiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koirien ottamista en ole katunut mutta kissojen ottamista kyllä.

Kyllähän koirissakin on tekemistä, mutta kissat...

Paljon ketterämpinä eläiminä mikään ei ollut niiden ulottumattomissa.

Koiriakin saattoi joskus vaikkapa kiinnostaa hellalla oleva ruoka mutta eivät kuitenkaan röyhkeästi hyökänneet paikalle.

Yöllä koirat nukkuvat.

Kissat sen sijaan aloittavat kaikkien paikkojen kaivelun vaikka olisit illalla varmistanut että mitään ei ole missään!

Metelöinti eri tavoin, koluttiin joka paikka tiskiallasta myöten...

Yksi jopa juoksi eteiskäytävää ja jysäytti makuuhuoneen ovea vasten, ilmeisesti huvikseen.

Edes vaatteita ei olisi ilmeisesti saanut eteisessä pitää koska yksi kiipesi huppuun kakalle.

Monta vuotta jaksoin mutta sitten riitti.

Kyllä on ollut ihanan rauhallista!

Outoja kissoja sulla. Kissankin voi kouluttaa. Vink vink.

Eikö kissat ole yöeläimiä ja viillintyvät sitten iltaisin? 

Tää koulutusvinkkailija varmaan sanoisi että sitä ei tapahdu kun päivällä/illalla on kissoilla aktiviteetteja.

Oli kyllä, mikään ei auttanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koirien ottamista en ole katunut mutta kissojen ottamista kyllä.

Kyllähän koirissakin on tekemistä, mutta kissat...

Paljon ketterämpinä eläiminä mikään ei ollut niiden ulottumattomissa.

Koiriakin saattoi joskus vaikkapa kiinnostaa hellalla oleva ruoka mutta eivät kuitenkaan röyhkeästi hyökänneet paikalle.

Yöllä koirat nukkuvat.

Kissat sen sijaan aloittavat kaikkien paikkojen kaivelun vaikka olisit illalla varmistanut että mitään ei ole missään!

Metelöinti eri tavoin, koluttiin joka paikka tiskiallasta myöten...

Yksi jopa juoksi eteiskäytävää ja jysäytti makuuhuoneen ovea vasten, ilmeisesti huvikseen.

Edes vaatteita ei olisi ilmeisesti saanut eteisessä pitää koska yksi kiipesi huppuun kakalle.

Monta vuotta jaksoin mutta sitten riitti.

Kyllä on ollut ihanan rauhallista!

Outoja kissoja sulla. Kissankin voi kouluttaa. Vink vink.

Eikö kissat ole yöeläimiä ja viillintyvät sitten iltaisin? 

Tää koulutusvinkkailija varmaan sanoisi että sitä ei tapahdu kun päivällä/illalla on kissoilla aktiviteetteja.

Oli kyllä, mikään ei auttanut.

Kissoillakin on oma luonne. Meidän kissat ovat nukkuneet yöllä muun väen kanssa. Tai jos ovat olleet valveilla tepastelleet hiljalleen talossa.

Meillä mies käyttää aina aamulenkin ennenkuin lähtee töihin, lapset päivälenkin koulun jälkeen ja minä iltalenkin, tykkään kun on kävelykaveri. Ei tulisi niin paljon lähdettyä jos koiraa ei olisi ja tosi hyvä että tulee lähdettyä, tosin meidän koira vihaa sadetta ja silloin kävelee korvat luimussa ja haluaa äkkiä sisään. Sitä olen miettinyt kun katsoin koti koiralle ukta (Suomi versiossa puhuttiin paljon haasteista) niin siinä koirien pitää sopeutua minuuteissa tuntemattomiin ihmisiin ja mitään ongelmia ei tunnu koskaan olevan... Miten voi olla?

Sään suhteen ja aikaisten heräämisten suhteen ei kaduta, heräsin jo enenn koiraa aina tosi aikaisin ja lenkkeily koiran kanssa sateessa tai räntäsateessa tai pimeällä ei minusta ole kamalaa alkuunkaan.

Lomailunkaan suhteen ei kaduta, pystyn ihan tosta noin vaan lähtemään extempore matkoille jos haluaisin, hoitajia riittää, mutta matkailu ei ole mua koskaan kiinnostanut.

Rotuvalinta ehkä hieman joskus kaduttaa, koirani on saksanpaimenkoira ja osui kohdalle sellainen yksilö joka on ollut tosi arka, haukkuherkkä ja hankala.

Kovalla työllä ollaan saatu kitkettyä noita ja on nykyisin jo ihan eri koira kuin alkuaikoina, mutta kyllä se silti vielä joskus kaduttaa jos koirani alkaa kamalan räkyttämisen kun näkee ulkona jotakin mielestään uhkaavaa/pelottavaa (viimeksi niin kävi kävelykepeillä kävelevän vanhan papparaisen kanssa) ja saan hävetä silmät päästäni kun muut ihmiset alkavat tuijottamaan ja arvostelemaan mielessään että koirani on aggre vaikka se sitä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kaduttaa. Ei se, että pitää lenkille sateeseen lähteä, vaan se että koira on ollut täysin mahdoton luonteeltaan ja todella vaikea kouluttaa. Moni ei tajua tätä ennen kuin sellainen yksilö osuu kohdalle. Varsinkin kaupungissa tuskallista. Mutta koira pitää hoitaa kun sen ottaa ja kyllähän siihen kiintyy. Mutta ei se helppoa aina ole.

Ehkä joku toinen osaisi kouluttaa paremmin? 

Tuskin. Minulla on ollut kaksi koiraa ennen tätä nykyistä ja ne sain koulutettua viimeisen päälle. Tämä viimeinen on luonteeltaan sellainen, että sen kouluttaminen on ollut haastavaa ja tulokset hyvin vaihtelevia. Kannattaa muistaa että joitakin koiria on hyvin vaikea kouluttaa, niissä on eroja kuin ihmisissä. Keskimäärin koulutukset onnistuu, mutta on niitä yksilöitä jotka on haastavia koko ikänsä. Onhan ihmisissäkin tällaisia.

Sinulla on siis jo kokemusta kouluttamisesta. Mitäpä, jos ravistelet kaiken opitun koulutustavan itsestäsi ulos ja lähdet työstämään koiraa ajatuksella "mitä se eniten haluaa". Eli palkitset vain sillä/niillä. Voi viedä aikaa, mutta toimii.

Itselläni ties monennes koira koulutettavana ja omiakin on riittänyt elämän varrella. Tämä tapaus on aivan eri maata, kuin aikaisemmat. Jokainen oma liike, äänenpaino ja tapa on pitänyt käydä läpi. Namit eivät toimi yhtään, kun liian välkkynä oppii tekemään ensin väärin tahallaan ja perään oikein - vain saadakseen näin useampia nameja.

Eli pura koko tilanne ja lähde alusta. Vie aikaa, vaatii taitoa lukea koiraa, mutta samalla oma kärsivällisyyskin kasvaa kuin itsestään...

Ei läheskään kaikki koiran paskasta hermorakenteesta tai ylivedetyistä viesteistä kumpuavat käytösongelmat ole mitään haukahtelua, hihnassa vetämistä tai kenkien varastelua. Koulutapa tuolla vaikka koiraa joka menee toisen koiran siluetista taivaanrannassa jo sellaisiin paniikkitiloihin, että alkaa kirkumaan suoraa huutoa ja jatkaa sitä minuutin vielä toisen koiran kaikottua.

Tai koiraa, joka on niin hermoheikko ja voimakkaasti resurssiaggressiivinen, että se raatelee perheen toisen koiran, koska jonnekin lipaston alle oli vierinyt yksi koirankeksi, jota tämä sekopääkoira vahti kenenkään tietämättä.

Tai tarjoile uudella ja innovatiivisella tavalla namia koiralle joka on niin eroahdistunut, että vesiripuli lentää jo kun omistaja käy viemässä roskat tai hakemassa postit. Työpäivän aikana on rikottu hampaat ulko -ovea syödessä jne.

On olemassa koiria, jotka huonon jalostuksen, jalostuksen puutteen (katukoirat, hermoheikkojen yksiköiden vahinkopennut..) tai kipujen tai trauman takia ovat mahdottomia kouluttaa siihen pisteeseen, että ne ovat edes itse onnellisia tai ympäristölle turvallisia.

Joskus piikki on parempi ( jonkun "vain" eroahdistuneen tai stressiherkän kohdalla uusi koti missä omistaja kotona ja kaukana taajaman hälystä.. mutta ei näitäkään ole joka oksalla) kuin että omistaja uhraa seuraavan vuosikymmenen tällaisen koiran vahtimiseen ja vahinkojen minimoimiseen.

Luultavasti ne jotka ottaa koiran vain siksi kun kaikkea pitää olla. Koska toisten koiran ulkoilutus tyylistä selvästi näkee että, koiraan on kylästytty ja tämä tehdään vain koska se on pakko. Koiran kakkojen keräämättä jättäminen saattaa on toinen joka kertoo tästä, että on otettu jotain "koira" joskus ja alkuinnostuksen jälkeen se on jäänyt sellaiseksi taakaksi josta ei osata hankkiutua eroon siis lahjoittaa perheeseen joka oikeasti haluaisi koiran. Eräskin pölyhuiskan näköistä ja oloista koiraa ulkoiluttava nahkatakki ukko joka koko ajan vahtaa kännykkää eikä koiran tekemisiä on juuri tälläinen oikein hyvä esimerkki koiraan kyllästyneestä.

Minua kaduttaa, että meillä on koiria nyt. Mulla on ollut koiria noin 25 vuotta, siihen mahtuu kuusi koiraa, pk-rotuja, seurakoirarotuja. Nämä viimeiset kaksi kaduttaa, koska elämäntilanne on tyystin toinen kuin silloin nuoruudessa ja sinkkuna. 

Aika aikaansa kutakin. 

Itsekään en voinut uskoa korviani, kun 20 vuotta sitten toista koiraa ottaessani, joku sanoi ettei nykyisen koiransa jälkeen enää ota uutta koiraa. En voinut uskoa, kuka niin ajattelee. 

No, nyt ajattelen itse niin. Koirat sitoo tosi paljon, ja haluan jo elää vähän ilmankin ainaista koirasirkusta, ripulisiivoa, karvoja joka puolella, kuraa syksyllä, hälinää kun kuljetaan ovista tai tulee vieraita. Ym, ym. 

En jaksa tajuta sitä aiempaa itseäni, joka pk-koirien kanssa laukkasi joka viikonloppu treeneissä, koulutuksissa, kokeissa. Mua ei enää saisi siihen millään. 

Kun koira ruikkii kivijalkakiikkeen oven suuhun tai kenen tahansa ihmisen kodin ovensuuhun, on koira lopetettava välittömästi. Ja koiran omistan on maksettava putsaus, vaikka jouduttaisiin uusimaan portaat, ovi ja kynnykset sekä osa sokkelia.

Niin no miksi ei olisi kun onhan sitä lapsiaan katuvia vanhempiakin (vaikka tästä ei halutakaan puhua). Itse en koiraa varsinaisesti kadu eikä minua nuo sadelenkit nyt niin paljon riso. Toki joskus saattaa olla huonompi päivä, jolloin ei niin paljon nauti siitä elämästä koiran kanssa.