Lue keskustelun säännöt.
Miten teidät suhteet on kestäneet, jotka ETTE lähteneet uusperhetouhuun?
Eronnut äiti
30.08.2023 |
Olen eronnut 5 vuotta sitten. Omat lapset on 8v ja 11v. Eli itsenäistymiseen vielä jonkin verran aikaa
Nykyisen kumppanin kanssa olen seurustellut nyt vuoden. Hän ei ole tavannut lapsiani, eikä lapset tiedä hänen olemassaolostaan. Tällä miehellä ei ole omia lapsia eikä niitä halua.
Asumme yhdessä joka toinen viikko, kun minulla on lapsivapaata. Ollaan puhuttu yhteenmuutosta sitten, kun minun lapset muuttaa omilleen ja se tuntuu järkevimmältä. Ollaan hyvinkin rakastuneita kyllä ja erossaolo on toki raskasta, itku tulee lähes aina yhdessäolo-viikon päätteeksi.
Kiinnostaisi kuulla muiden kokemuksia samanlaisista tilanteista? Missä määrin otitte uuden kumppanin mukaan lasten elämään? Miten suhde kesti erossaolon? Muutitteko lopulta yhteen?
Kommentit (32)
Ajattele positiivisesti, tuo teidän suhde pysyy paljon tuoreempana noin kun vähän joudutte ikävöimään jne, eikä arki tule mukaan kuvioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko mies kiinnostunut tutustumaan sun lapsiin? Voithan miehen esitellä ja katsoa miten menee, näette vaikka kerran kaksi lapsiviikolla jos lapset sopeutuvat tilanteeseen, teette yhdessä jotain tms
2v seurusteltu nyt ja ekan vuoden jälkeen alettiin tavata myös lasten kanssa. Lapsia meillä 3+2. Nähdään lapsiviikoilla kerran tai kaks vaihtelevin kokoonpanoin, esim. ulkoillessa tai parin tunnin mittaisin kyläilyin. Halusin ite edetä aikoinaan varovasti, mutta tämä nykyinen on "normaalimpaa" ja mielekkäämpää kummallekin. Lasten kanssa kaikki mennyt hyvin.
Riippuu hyvin paljon miehestä.
Vaikeimmat uusperhekuviot on niitä, joissa molemmilla on iso liuta lapsia, parhaassa tapauksessa nekin sitten vielä eri äideille/isille.
Homma kaatuu jatkuvaan säätämiseen, kinaamiseen eri eksien kanssa ja tilan ahtauteen, kun lapsille ei kaikille riitä omaa tilaa ja kaikki kokevat kokevansa sortoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa nyt kuitenkin tutustuttaa se mies niihin lapsiin jollain tavalla jos meinaatte kuitenkin loppuelämää suunnitella. Ne lapset kun tulee olemaan elämässäsi aina. Itse seurustelin lapsettoman miehen kanssa 6 vuotta ennen kuin tajusin että eihän se siedä mun lapsia lainkaan. Ja samaan aikaan suunnitteli mun kanssa yhteenmuuttoa lasten lähtemisen jälkeen. Kestämätön yhtälö.
Alku huumassa käy kaikki, lopulta käy ne jonkun toisen nyppimään enemmän tai vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
2v seurusteltu nyt ja ekan vuoden jälkeen alettiin tavata myös lasten kanssa. Lapsia meillä 3+2. Nähdään lapsiviikoilla kerran tai kaks vaihtelevin kokoonpanoin, esim. ulkoillessa tai parin tunnin mittaisin kyläilyin. Halusin ite edetä aikoinaan varovasti, mutta tämä nykyinen on "normaalimpaa" ja mielekkäämpää kummallekin. Lasten kanssa kaikki mennyt hyvin.
Joo, ajattelin just et ehkä jossain kohtaa tuollaista näkemistä voi harrastaa. Omat lapset tulee kuitenkin pian myös teini-ikään, en näe että tässä kohtaa on kenenkään kannalta järkevää lähteä uusperhettä perustamaan.
AP
Me ollaan seurusteltu kolme vuotta, tavataan ainoastaan miehen lapsivapailla. Hänellä on alle kouluikäinen lapsi, mulla täysi-ikäinen ja yläkoululainen. Hänellä on sitä lapsivapaata, mulla ei koska olen yksinhuoltaja, mutta lapseni eivät enää tarvitse mitään aikuista seuranpitäjää eikä tunnu mielekkäältä tavata miestä lasten läsnäollessa. Minulla ei ole mitään kiinnostusta tavata miehen lasta tai leikkiä mitään perhettä. Ehkä jos lapsemme olisivat keskenään samaa ikäluokkaa, voisi ajatella että tehtäisiin jotain kaikki yhdessä.
Sitä en osaa sanoa, miten tässä lopulta käy ja kestääkö suhde sitä, ettemme jaa toistemme arkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2v seurusteltu nyt ja ekan vuoden jälkeen alettiin tavata myös lasten kanssa. Lapsia meillä 3+2. Nähdään lapsiviikoilla kerran tai kaks vaihtelevin kokoonpanoin, esim. ulkoillessa tai parin tunnin mittaisin kyläilyin. Halusin ite edetä aikoinaan varovasti, mutta tämä nykyinen on "normaalimpaa" ja mielekkäämpää kummallekin. Lasten kanssa kaikki mennyt hyvin.
Joo, ajattelin just et ehkä jossain kohtaa tuollaista näkemistä voi harrastaa. Omat lapset tulee kuitenkin pian myös teini-ikään, en näe että tässä kohtaa on kenenkään kannalta järkevää lähteä uusperhettä perustamaan.
AP
Mitä ihmettä, sun nuorempi lapsi on 8-v, ei se nyt ole ihan pian tulossa teini-ikään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2v seurusteltu nyt ja ekan vuoden jälkeen alettiin tavata myös lasten kanssa. Lapsia meillä 3+2. Nähdään lapsiviikoilla kerran tai kaks vaihtelevin kokoonpanoin, esim. ulkoillessa tai parin tunnin mittaisin kyläilyin. Halusin ite edetä aikoinaan varovasti, mutta tämä nykyinen on "normaalimpaa" ja mielekkäämpää kummallekin. Lasten kanssa kaikki mennyt hyvin.
Joo, ajattelin just et ehkä jossain kohtaa tuollaista näkemistä voi harrastaa. Omat lapset tulee kuitenkin pian myös teini-ikään, en näe että tässä kohtaa on kenenkään kannalta järkevää lähteä uusperhettä perustamaan.
AP
Mitä ihmettä, sun nuorempi lapsi on 8-v, ei se nyt ole ihan pian tulossa teini-ikään
Täyttää pian 9v. Tyttö. Kyllä se on. Muutama vuosi.
Ei ole kokemusta, joten pahoittelut kun vastaan.
Miksi ylipäätään pitää muuttaa yhteen? Suhteilla on tietty dynamiikka ja teillä se on vakiintunut tuohon yhdessäolo/ero-rytmiin. Siitä on valtava harppaus yhdessäasumiseen.
Kun lapset muuttaa pois, niin kyllähän he silti vielä käyvät ja ovat jopa aika tiiviistikin yhteydessä lapsuudenkotiin. Jotkut muuttavat takaisinkin, kun siivet ei vielä kanna. Outoa ajatus, että lapsuudenkodissa asustelisikin joku vieras mies.
Joulut, syntymäpäivät ja muut juhlat. Miten niitä vietätte sitten? Tai edes nyt?
Enkä sano, että ihmisten ei pidä pariutua. Enkä sano myöskään että sinne vaan kaikki samaan syssyyn, ei. Uusperheet ei vaan toimi pidemmän päälle. Sanon vaan, että jos on läheisiä ihmisiä jotka ei tunne toisiaan ja aiot kaikki elämässäsi pitää, niin jonkunlainen tutustuminen olisi paikallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voihan mies tavata lapset ja välillä käydä lapsiviikoillakin siinä. Mutta ehdottomasti kannatan mallia, jossa miehellä on oma asunto ja oma elämä, jolloin lapsiviikoilla ei pyöri siinä koko aikaa. Tiedän tämmöisiä pariskuntia ja homma toimii tosi hienosti niin aikuisten kuin lasten kannalta. Erityisesti teini-ikääntyvien on vaikea hyväksyä uutta vanhempaa siihen 24/7 ja lapset pitää kuitenkin asettaa edelle. Kaikkein pahinta myrkkyä on uusien lasten tekeminen. Erityisesti pojat flippaa täysin, jos äiti alkaa tehdä uusia lapsia ja oireilu alkaa siitä. Tietystikään tätä ei voi äidit myöntää, koska heillä on uusi rakkaus ja uusi onni ja oikeus. No, ehkä ne olemassa olevat pitäisi asettaa etusijalle.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kokemusta, joten pahoittelut kun vastaan.
Miksi ylipäätään pitää muuttaa yhteen? Suhteilla on tietty dynamiikka ja teillä se on vakiintunut tuohon yhdessäolo/ero-rytmiin. Siitä on valtava harppaus yhdessäasumiseen.
Kun lapset muuttaa pois, niin kyllähän he silti vielä käyvät ja ovat jopa aika tiiviistikin yhteydessä lapsuudenkotiin. Jotkut muuttavat takaisinkin, kun siivet ei vielä kanna. Outoa ajatus, että lapsuudenkodissa asustelisikin joku vieras mies.
Joulut, syntymäpäivät ja muut juhlat. Miten niitä vietätte sitten? Tai edes nyt?
Enkä sano, että ihmisten ei pidä pariutua. Enkä sano myöskään että sinne vaan kaikki samaan syssyyn, ei. Uusperheet ei vaan toimi pidemmän päälle. Sanon vaan, että jos on läheisiä ihmisiä jotka ei tunne toisiaan ja aiot kaikki elämässäsi pitää, niin jonkunlainen tutustuminen olisi paikallaan.
Miksi muuttaa yhteen lasten poismuutettua? Jos me haluamme? Eiköhän se ole ihan riittävä syy. Sitä en tokikaan vielä tiedä, miltä tuntuu sitten kun asia on ajankohtainen ja ollaanko silloin vielä yhdessä.
Minusta se menee jo vähän pitkälle, jos vanhempi joutuu koko loppuelämän elämään yksin, vain siksi että aikuistunutta lasta häiritsis se että äidillä on uusi puoliso jonka kanssa asuu 😄 Pistän lapseni etusijalle aikalailla kaikessa, mutta rajansa silläkin. Ei itseään tarvi eikä pidä kokonaan äitiydelle uhrata.
AP
Miksi pitäisi asua yhdessä ?
Meidän ratkaisu on, asua naapureina !
Minulla on hoidettava lapsi ja lapsenlapsiakin. Miehellä aikuisia lapsia.
Meillä on samanlainen avainnippu ( eli voimme tulla toistemme luo, sen kummempia ilmoittamatta. Sormuksia ei ole).
Kummallakin on oma lupa ja oma tupa, silti olemme tiiviisti yhdessä.
Ja jos emme ole yhdessä, niin luurin päässä.
Alkuun tuli tunne, nythän pitäisi muuttaa yhteen. Mutta kun ajatus ahdisti, tiesimme molemmat että se olisi liikaa, vaikka rakastamme toisiamme.
Rakkaus olisi voinut karista arjen haasteissa.
Pahinta on kai mitä ihmiset tekee on: erotaan, löydetään uusi kumppani, taas mennään yhteen ja tehdään se rakkaus lapsi ja vauva rumba arki alkaa uudestaan ja taas erotaan . .
Ja koska olemme aikuisia ihmisiä ajattelemme tulevaa ja lapsiamme.
On helpompaa, kun ei ole mitään perintö sotkuja, kun periaatteessa olemme itsellistä ihmisiä.
Sitten kun meistä jompikumpi kuolee tai jotain
Jos lapset on 8 ja 11 v., niin on sinulla pitkä odotus edessä. Monenlaista ehtii tapahtua ennen täysi-ikäistymistä ja omilleen muuttoa. Eipä silti, minun isäni oli tuollainen heittopussi monta vuotta. Hän tapasi eronneen naisen, jolla oli 3 lasta. Kun lapset oli oman isänsä luona, minun isäni sai asua sen naisen luona ja kun lapset tuli taas äidilleen, isäni siirtyi keskustayksiöön. Minä olin silloin jo niin iso, ehkä 15-16 v., että ihmettelin ääneen sitä kuviota. Jos isä asuu siellä naisen luona, niin eikö hänen pitäisi saada mennä ja tulla miten haluaa.
En kovin usein isäni luona käynyt muutenkaan siinä iässä, kun parhaat kaverit asui kodin lähellä (kutsuin äidin asuntoa kodiksi). Ja poikakaverini 16-18-vuotiaana oli kävelyetäisyydellä äidin luota. Teillä voi käydä sama, että noin 15-16-vuotiaana lapset saattaa päättää asua enemmän jomman kumman vanhemman luona, ei vuoroviikkosysteemi toimi yleensä enää teineillä eikä varsinkaan lukiossa, kun silloin haluaa olla arkena lukiota lähempänä asuvan vanhemman luona, kun koulupäivät alkaa niin aikaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kokemusta, joten pahoittelut kun vastaan.
Miksi ylipäätään pitää muuttaa yhteen? Suhteilla on tietty dynamiikka ja teillä se on vakiintunut tuohon yhdessäolo/ero-rytmiin. Siitä on valtava harppaus yhdessäasumiseen.
Kun lapset muuttaa pois, niin kyllähän he silti vielä käyvät ja ovat jopa aika tiiviistikin yhteydessä lapsuudenkotiin. Jotkut muuttavat takaisinkin, kun siivet ei vielä kanna. Outoa ajatus, että lapsuudenkodissa asustelisikin joku vieras mies.
Joulut, syntymäpäivät ja muut juhlat. Miten niitä vietätte sitten? Tai edes nyt?
Enkä sano, että ihmisten ei pidä pariutua. Enkä sano myöskään että sinne vaan kaikki samaan syssyyn, ei. Uusperheet ei vaan toimi pidemmän päälle. Sanon vaan, että jos on läheisiä ihmisiä jotka ei tunne toisiaan ja aiot kaikki elämässäsi pitää, niin jonkunlainen tutustuminen olisi paikallaan.
Miksi muuttaa yhteen lasten poismuutettua? Jos me haluamme? Eiköhän se ole ihan riittävä syy. Sitä en tokikaan vielä tiedä, miltä tuntuu sitten kun asia on ajankohtainen ja ollaanko silloin vielä yhdessä.
Minusta se menee jo vähän pitkälle, jos vanhempi joutuu koko loppuelämän elämään yksin, vain siksi että aikuistunutta lasta häiritsis se että äidillä on uusi puoliso jonka kanssa asuu 😄 Pistän lapseni etusijalle aikalailla kaikessa, mutta rajansa silläkin. Ei itseään tarvi eikä pidä kokonaan äitiydelle uhrata.
AP
Ymmärsit viestini hiukan väärin. Lue tuo loppu uudestaan. Minä vierastan ajatusta, jossa lasten muutettua pois kotoa sinne muuttaa joku, jota he eivät tunne. Tottakai saatte tehdä näin. Tuo on vaan hyvin pitkällä tuo elämänvaihe, missä ne lapset eivät siellä kotona ole. Sanoisin että sellaiset 15 vuotta menee helposti ennenkuin elätte lapsetonta elämää.
Erosin seitsemän vuotta sitten ja kolme vuotta sitten tapasin aivan ihanan miehen, rakastuimme päätäpahkaa. Hänellä on kaksi jo aikuista lasta, joista nuorinkin juuri muutti omilleen, minulla on kolme lasta, kaksi nuorta aikuista, ja yksi alakoulua käyvä, kaksi nuorinta asuu vielä kotona. Mies on leski ja minä totaali yh.
Minäkin ajattelin eroni jälkeen etten enää koskaan muuta kenenkään kanssa yhteen, mutta tässä uudessa suhteessa koemme niin olevamme toistemme kumppaneita, ero raastaa meitä molempia ihan älyttömästi, haluamme oikeasti jakaa sitä arkea ja juhlaa ja kaikkea siltä väliltä. Joten olemme nyt kolmen vuoden jälkeen päättäneet muuttaa yhteen.
Mies tapasi lapseni jo melko varhaisessa vaiheessa juuri koska eihän minulla ole mitään lapsivapaata viikkoa tai viikonloppua. Hän on osannut suhtautua nuorimpaan todella fiksusti, vaikka tämä alkoi hieman haastamaan jossain vaiheessa. Nykyisin heillä on aivan erinomaiset välit ja heillä on ihan keskinäisiä juttujaan ja soittelevat myös toisilleen. Mies ja nuorin aloittavat myös yhteisen harrastuksen sitten kun hän asuu meillä. Olemme käyneet keskusteluja ammattilaisen kanssa uusperheen haasteista ja luulen, että olemme hyvin varautuneet etukäteen. Emme astu tähän juttuun ruusunpunaiset lasit silmillä. Toisaalta en olisi jatkanut suhdetta, jollemme kaikki pystyisi tulemaan toistemme kanssa toimeen, myös vanhemmat lapset. Ja onneksi näin on. Meillä on kyllä se yksinkertaistava seikka, että ei ole mitään säätöjä eksien kanssa, eikä lisää lapsia ole tulossa.
Minä kyllä tutustuttaisin miehen lapsiini ja lapset mieheen ap:n tapauksessa. Pikkuhiljaa ja ilman paineita ja katsoisin minkälainen dynamiikka siinä syntyisi ajan saatossa. Sitten vasta tiedät oikeasti minkälainen mies on miehiään kun näet miten hän suhtautuu lapsiisi. Minun rakkauteni vain syveni.
Seuraan.