Miten teidät suhteet on kestäneet, jotka ETTE lähteneet uusperhetouhuun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kokemusta, joten pahoittelut kun vastaan.

Miksi ylipäätään pitää muuttaa yhteen? Suhteilla on tietty dynamiikka ja teillä se on vakiintunut tuohon yhdessäolo/ero-rytmiin. Siitä on valtava harppaus yhdessäasumiseen.

Kun lapset muuttaa pois, niin kyllähän he silti vielä käyvät ja ovat jopa aika tiiviistikin yhteydessä lapsuudenkotiin. Jotkut muuttavat takaisinkin, kun siivet ei vielä kanna. Outoa ajatus, että lapsuudenkodissa asustelisikin joku vieras mies.

Joulut, syntymäpäivät ja muut juhlat. Miten niitä vietätte sitten? Tai edes nyt?

Enkä sano, että ihmisten ei pidä pariutua. Enkä sano myöskään että sinne vaan kaikki samaan syssyyn, ei. Uusperheet ei vaan toimi pidemmän päälle. Sanon vaan, että jos on läheisiä ihmisiä jotka ei tunne toisiaan ja aiot kaikki elämässäsi pitää, niin jonkunlainen tutustuminen olisi paikallaan.

Miksi muuttaa yhteen lasten poismuutettua? Jos me haluamme? Eiköhän se ole ihan riittävä syy. Sitä en tokikaan vielä tiedä, miltä tuntuu sitten kun asia on ajankohtainen ja ollaanko silloin vielä yhdessä.

Minusta se menee jo vähän pitkälle, jos vanhempi joutuu koko loppuelämän elämään yksin, vain siksi että aikuistunutta lasta häiritsis se että äidillä on uusi puoliso jonka kanssa asuu 😄 Pistän lapseni etusijalle aikalailla kaikessa, mutta rajansa silläkin. Ei itseään tarvi eikä pidä kokonaan äitiydelle uhrata.

AP

Ymmärsit viestini hiukan väärin. Lue tuo loppu uudestaan. Minä vierastan ajatusta, jossa lasten muutettua pois kotoa sinne muuttaa joku, jota he eivät tunne. Tottakai saatte tehdä näin. Tuo on vaan hyvin pitkällä tuo elämänvaihe, missä ne lapset eivät siellä kotona ole. Sanoisin että sellaiset 15 vuotta menee helposti ennenkuin elätte lapsetonta elämää.

Ja sinä minun aloitukseni. En kysynyt mielipiteitä uusperheistä tai jossitteluja meidän tilanteesta, vaan ihmisten kokemuksia ja elämäntarinoita. Koska niitä olisi hauska kuulla, muilta samassa tilanteissa olleilta. Mihin elämä kuljetti jne.

AP

Ystäväni on lapseton mies. Hänen naisystävällään on teini-ikäiset lapset. Ystäväni odottaa malttamattomana, että lapset (joita hän ei ole tavannut) muuttaisivat pois, jotta he voivat olla naisen kanssa vihdoin yhdessä. Olen sanonut, että ei se elämä hetkessä lapsivapaaksi muutu, vaikka ne 18 täyttäisivät. Lapsettoman on niin vaikea käsittää sitä sidettä, mikä omiin lapsiin on.

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti pojat flippaa täysin, jos äiti alkaa tehdä uusia lapsia ja oireilu alkaa siitä. Tietystikään tätä ei voi äidit myöntää, koska heillä on uusi rakkaus ja uusi onni ja oikeus.

Pitääkö tuo oikeasti paikkansa? Ainakin yksi uusperheen äiti, joka sai vauvan alkoholistimiehen kanssa lyhyehkön seurustelun jälkeen, väitti, että hänen 14-vuotias esikoisensa oli innoissaan pikkuveljestä.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni on lapseton mies. Hänen naisystävällään on teini-ikäiset lapset. Ystäväni odottaa malttamattomana, että lapset (joita hän ei ole tavannut) muuttaisivat pois, jotta he voivat olla naisen kanssa vihdoin yhdessä. Olen sanonut, että ei se elämä hetkessä lapsivapaaksi muutu, vaikka ne 18 täyttäisivät. Lapsettoman on niin vaikea käsittää sitä sidettä, mikä omiin lapsiin on.

No on se silti aivan eri asia asua yhdessä henkilön kanssa, jolla on omillaan asuva aikuinen lapsi kuin että olisi yhdessä henkilön kanssa, jolla on esim kouluikäiset lapset.

Vierailija kirjoitti:

Ajattele positiivisesti, tuo teidän suhde pysyy paljon tuoreempana noin kun vähän joudutte ikävöimään jne, eikä arki tule mukaan kuvioihin.

Ei se noin mene. Olen onnellinen 25 vuoden jälkeen. Yhdessä ollaan lähes aina.

Christiiina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni on lapseton mies. Hänen naisystävällään on teini-ikäiset lapset. Ystäväni odottaa malttamattomana, että lapset (joita hän ei ole tavannut) muuttaisivat pois, jotta he voivat olla naisen kanssa vihdoin yhdessä. Olen sanonut, että ei se elämä hetkessä lapsivapaaksi muutu, vaikka ne 18 täyttäisivät. Lapsettoman on niin vaikea käsittää sitä sidettä, mikä omiin lapsiin on.

No on se silti aivan eri asia asua yhdessä henkilön kanssa, jolla on omillaan asuva aikuinen lapsi kuin että olisi yhdessä henkilön kanssa, jolla on esim kouluikäiset lapset.

Kyllä, olet oikeassa. Ajattelen silti, että odotusta voi kestää paljon pidempään kuin ystäväni luulee ("muutama vuosi"). Sille lastensa kanssa asuvalle elämänmuutos on suuri, kun lapset lähtee. Haluaako sinne enää uutta ihmistä, sekin jää nähtäväksi.

Minulla on pari vuotta sinun lapsiasi vanhemmat lapset. Olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa neljä vuotta ja asumme erillämme. Lapset ovat tunteneet miehen alusta saakka. Mies on lapseton, mutta hän ymmärtää yllättävän hyvin millaista perheellisen elämä on ja hyväksyy asian. Teemme koko porukalla paljon asioita ja matkustelemme yhdessä. Lapsivapailla olemme paljon kahdestaan, koska työmme ovat sosiaalisia ja kaipaamme rauhallista aikaa. Olemme puhuneet yhteenmuutosta, mutta pidän myös mahdollisena ettemme muuta yhteen vaikka lapseni muuttavatkin pois kotoa sitten aikanaan. 

Pakko todeta, että itseäni ärsyttää suunnattomasti ihmisten oletus miten suhteen pitäisi jotenkin "edetä" tai "kehittyä" tietyn kaavan mukaan. Jos pariskunta ei asu yhdessä niin monet tuntuvat kuvittelevan, että molemmat ovat toinen jalka oven välissä etsimässä uutta suhdetta. Miksei annettaisi ihmisten itse määrittää oman suhteensa vakavuus ja antaa elää kuten itse parhaaksi näkevät?

Vierailija kirjoitti:

Pakko todeta, että itseäni ärsyttää suunnattomasti ihmisten oletus miten suhteen pitäisi jotenkin "edetä" tai "kehittyä" tietyn kaavan mukaan. Jos pariskunta ei asu yhdessä niin monet tuntuvat kuvittelevan, että molemmat ovat toinen jalka oven välissä etsimässä uutta suhdetta. Miksei annettaisi ihmisten itse määrittää oman suhteensa vakavuus ja antaa elää kuten itse parhaaksi näkevät?

Mä olen ihan samoilla linjoilla.

Eräs 39-vuotias deittimies sanoi minulle, että hänen mielestään parisuhteeseen kuuluu se, että asutaan yhdessä, että se ei ole mikään parisuhde, jos ei asuta yhdessä. Lisäksi mies kertoi, että hän on elämänsä aikana muuttanut yhteensä 20 kertaa.

^

Vierailija kirjoitti:

Erosin seitsemän vuotta sitten ja kolme vuotta sitten tapasin aivan ihanan miehen, rakastuimme päätäpahkaa. Hänellä on kaksi jo aikuista lasta, joista nuorinkin juuri muutti omilleen, minulla on kolme lasta, kaksi nuorta aikuista, ja yksi alakoulua käyvä, kaksi nuorinta asuu vielä kotona. Mies on leski ja minä totaali yh.

Minäkin ajattelin eroni jälkeen etten enää koskaan muuta kenenkään kanssa yhteen, mutta tässä uudessa suhteessa koemme niin olevamme toistemme kumppaneita, ero raastaa meitä molempia ihan älyttömästi, haluamme oikeasti jakaa sitä arkea ja juhlaa ja kaikkea siltä väliltä. Joten olemme nyt kolmen vuoden jälkeen päättäneet muuttaa yhteen.

Mies tapasi lapseni jo melko varhaisessa vaiheessa juuri koska eihän minulla ole mitään lapsivapaata viikkoa tai viikonloppua. Hän on osannut suhtautua nuorimpaan todella fiksusti, vaikka tämä alkoi hieman haastamaan jossain vaiheessa. Nykyisin heillä on aivan erinomaiset välit ja heillä on ihan keskinäisiä juttujaan ja soittelevat myös toisilleen. Mies ja nuorin aloittavat myös yhteisen harrastuksen sitten kun hän asuu meillä. Olemme käyneet keskusteluja ammattilaisen kanssa uusperheen haasteista ja luulen, että olemme hyvin varautuneet etukäteen. Emme astu tähän juttuun ruusunpunaiset lasit silmillä. Toisaalta en olisi jatkanut suhdetta, jollemme kaikki pystyisi tulemaan toistemme kanssa toimeen, myös vanhemmat lapset. Ja onneksi näin on. Meillä on kyllä se yksinkertaistava seikka, että ei ole mitään säätöjä eksien kanssa, eikä lisää lapsia ole tulossa.

Minä kyllä tutustuttaisin miehen lapsiini ja lapset mieheen ap:n tapauksessa. Pikkuhiljaa ja ilman paineita ja katsoisin minkälainen dynamiikka siinä syntyisi ajan saatossa. Sitten vasta tiedät oikeasti minkälainen mies on miehiään kun näet miten hän suhtautuu lapsiisi. Minun rakkauteni vain syveni.

Muuten ihan hyvä tarina, mutta tuo tummennettu lause paljasti keksityksi. Ei kukaan sano, että nuorinkin muutti omilleen, jos puhutaan kahdesta lapsesta. Kyllä silloin sanotaan, että nuorempikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erosin seitsemän vuotta sitten ja kolme vuotta sitten tapasin aivan ihanan miehen, rakastuimme päätäpahkaa. Hänellä on kaksi jo aikuista lasta, joista nuorinkin juuri muutti omilleen, minulla on kolme lasta, kaksi nuorta aikuista, ja yksi alakoulua käyvä, kaksi nuorinta asuu vielä kotona. Mies on leski ja minä totaali yh.

Minäkin ajattelin eroni jälkeen etten enää koskaan muuta kenenkään kanssa yhteen, mutta tässä uudessa suhteessa koemme niin olevamme toistemme kumppaneita, ero raastaa meitä molempia ihan älyttömästi, haluamme oikeasti jakaa sitä arkea ja juhlaa ja kaikkea siltä väliltä. Joten olemme nyt kolmen vuoden jälkeen päättäneet muuttaa yhteen.

Mies tapasi lapseni jo melko varhaisessa vaiheessa juuri koska eihän minulla ole mitään lapsivapaata viikkoa tai viikonloppua. Hän on osannut suhtautua nuorimpaan todella fiksusti, vaikka tämä alkoi hieman haastamaan jossain vaiheessa. Nykyisin heillä on aivan erinomaiset välit ja heillä on ihan keskinäisiä juttujaan ja soittelevat myös toisilleen. Mies ja nuorin aloittavat myös yhteisen harrastuksen sitten kun hän asuu meillä. Olemme käyneet keskusteluja ammattilaisen kanssa uusperheen haasteista ja luulen, että olemme hyvin varautuneet etukäteen. Emme astu tähän juttuun ruusunpunaiset lasit silmillä. Toisaalta en olisi jatkanut suhdetta, jollemme kaikki pystyisi tulemaan toistemme kanssa toimeen, myös vanhemmat lapset. Ja onneksi näin on. Meillä on kyllä se yksinkertaistava seikka, että ei ole mitään säätöjä eksien kanssa, eikä lisää lapsia ole tulossa.

Minä kyllä tutustuttaisin miehen lapsiini ja lapset mieheen ap:n tapauksessa. Pikkuhiljaa ja ilman paineita ja katsoisin minkälainen dynamiikka siinä syntyisi ajan saatossa. Sitten vasta tiedät oikeasti minkälainen mies on miehiään kun näet miten hän suhtautuu lapsiisi. Minun rakkauteni vain syveni.

Muuten ihan hyvä tarina, mutta tuo tummennettu lause paljasti keksityksi. Ei kukaan sano, että nuorinkin muutti omilleen, jos puhutaan kahdesta lapsesta. Kyllä silloin sanotaan, että nuorempikin.

En ole natiivi suomenkielenpuhuja, joten joskus jotkut nyanssit menevät minulta ohi. Hassua, että näin pienistä jotkut sitten tuomitsevat ei mitenkään uskomattoman tekstin epäuskottavaksi.

Erosimme kun lapset olivat päiväkoti-ikäisiä, ja kun lapset olivat teinejä, aloin seurustella vakavasti miehen kanssa jolla suurinpiirtein samanikäiset teinit.

Pidimme itsestään selvänä molemmat, että emme muuta yhteen ennen kuin nuorimmatkin ovat omillaan, mutta emme salailleet suhdetta teineiltä, vaan kyläilimme ja vietimme aikaa toistemme luona myös nuorten aikana.

Suhde kesti nelisen vuotta, ja osasyynä erilleen ajautumiseen pidän sitä, ettemme päässeet elämään yhteistä arkea. Mutta toisaalta ajattelen, että emme sopineet kovin hyvin toisillemme, ja ehkä suhde kesti niinkin pitkään juuri siksi että näimme harvoin.

Mutta se että emme muuttaneet yhteen oli ehdottomasti hyvä ratkaisu kaikkien ja erityisesti nuorten kannalta.