Miksi sisarusten väliseen väkivaltaan suhtaudutaan niin vähättelevästi?

No kun väkivaltaan koulussa ja päiväkodissa puuttuu Joku Muu, omien lasten kahnauksiin pitäisi jaksaa puuttua itse. 

Sisaruksista nyt on kyse ja päiväkodissa olevien lasten touhut on kaksi eri asiaa. 

Meillä ainakin sai sisarukset vetää toisiaan tukasta, läpsästäkin ja huudattaa muillakin tavoin. 

Nyt he kaikki ovat jo aikuisia, heillä on lämpimät välit keskenään ja elämä hymyilee kaikin tavoin. 

Sitä ei tunnisteta eikä tunnusteta. 

Aivan. Oikea kysymys. Lapsi oppii, että tietyissä tilanteissa se väkivalta onkin ok.

Enkä hyväksy väkivaltaa sisaruksia kohtaan. Siihen puututaan aina. Ehkä esimerkissäsi äiti oli niin väsynyt sillä hetkellä että ei tuon enempää jaksanut puuttua? Ei aina voi vanhempi täydellisesti toimia.

Todella hyvä kysymys. Meitä oli neljä sisarusta pienillä ikäeroilla ja nyt jo aikuisia kaikki. Edelleen äiti naureskellen kertoo juttuja tosi graavistakin väkivallasta, jota meidän välillä on ollut. En usko että munkaan äitiä olisi yhtään naurattanut, jos joku koulukaveri olisi teljennyt pimeään varastoon (tapahtui mulle) tai pihapelin tiimellyksessä hakannut mailalla silmän mustaksi (tapahtui isoveljieni välillä). 

Vierailija kirjoitti:

Enkä hyväksy väkivaltaa sisaruksia kohtaan. Siihen puututaan aina. Ehkä esimerkissäsi äiti oli niin väsynyt sillä hetkellä että ei tuon enempää jaksanut puuttua? Ei aina voi vanhempi täydellisesti toimia.

Aivan, ehkä se kouluväkivaltakin selittyy sillä, että opettajat ovat vaan niin väsyneitä eivätkä jaksa sillä hetkellä puuttua? Ai ei ole validi selitys? Jaa, miksihän? 

Erittäin hyvä kysymys. Olen opettajana ollut usein tilanteissa, joissa lapsi kuvaa kotona tapahtuvaa sisarusväkivaltaa ahdistuneena. Yksi lapsi käytti jopa sanaa "kidutus" ja uskon sen. Sisarusväkivalta ei juurikaan poikkea vanhemman harjoittamasta väkivallasta, sillä tässäkin se tekijä on siellä kotona, minkä pitäisi olla turvallinen paikka.

Olen myös puuttunut väkivaltaan keskustelemalla siitä vanhempien kanssa. Enempää en voi, sillä toimivaltani ei yllä kotiin ja hyvä toki niin. Toive noissa keskusteluissa on ollut, että vanhemmat havahtuisivat siihen, kuinka vahingollista jatkuvasti kotona kärsiminen on, myös tässä tilanteessa. Ääritapauksessa olisi mahdollista tehdä myös huoli-ilmoitus, mutta mitäpä se sosiaalitoimi tilanteelle mahtaa, jos koti ei ymmärrä toimivansa väärin. Tosin tämä harvoin on sen kodin ainoa ongelma...

Vierailija kirjoitti:

Sisaruksista nyt on kyse ja päiväkodissa olevien lasten touhut on kaksi eri asiaa. 

Meillä ainakin sai sisarukset vetää toisiaan tukasta, läpsästäkin ja huudattaa muillakin tavoin. 

Nyt he kaikki ovat jo aikuisia, heillä on lämpimät välit keskenään ja elämä hymyilee kaikin tavoin. 

Kaksinaismoralismia. Kaikilla ei todellakaan ole näin, ettei vaikuttaisi väleihin. 

Tuollaista käytöstä pitäisi kouluttaa pois esim. puhalluslampulla tai kotitekoisella elektrokonvulsiiviterapialla, mutta kun sekin sattuu olemaan laitonta.

Vierailija kirjoitti:

Erittäin hyvä kysymys. Olen opettajana ollut usein tilanteissa, joissa lapsi kuvaa kotona tapahtuvaa sisarusväkivaltaa ahdistuneena. Yksi lapsi käytti jopa sanaa "kidutus" ja uskon sen. Sisarusväkivalta ei juurikaan poikkea vanhemman harjoittamasta väkivallasta, sillä tässäkin se tekijä on siellä kotona, minkä pitäisi olla turvallinen paikka.

Olen myös puuttunut väkivaltaan keskustelemalla siitä vanhempien kanssa. Enempää en voi, sillä toimivaltani ei yllä kotiin ja hyvä toki niin. Toive noissa keskusteluissa on ollut, että vanhemmat havahtuisivat siihen, kuinka vahingollista jatkuvasti kotona kärsiminen on, myös tässä tilanteessa. Ääritapauksessa olisi mahdollista tehdä myös huoli-ilmoitus, mutta mitäpä se sosiaalitoimi tilanteelle mahtaa, jos koti ei ymmärrä toimivansa väärin. Tosin tämä harvoin on sen kodin ainoa ongelma...

Sosiaalitointa eli lasua ei kiinnosta sisarusten välinen väkivalta. Ovat niin ammattitaidottomia, etteivät tunnista ongelmaa, saati että osaisivat puuttua siihen. 

Tuollaisessa tilanteessa aikuisen vanhemman tulisi tehdä väärintehneelle lapselle sama, mutta aikuisen voimilla.

Paskan marjat niillä mitkään lämpimät välit on.

Huonon äidin selittelyä itselleen. Kun et silloin aikanaan puuttunut, vaikka kaikki tapahtui silmiesi edessä.

Jokainen, joka on ottanut päivittäin turpaan kotonaan joltain adhd-mulkerolta koko lapsuutensa, tasan muistaa sen loppuikänsä.

Ne kahvipöytäkeskustelut, joihin omien sukulaisten kanssa on pakotettu pari kertaa vuodessa, on sellasta pakollista peenjauhantaa.

Oikeasti lapsesi halveksivat sinua, kun annoit sen tapahtua. Ne eivät vaan sano sitä päin naamaa, koska sitten alkaisit uhriutua. 

Siis onko tämä oikeasti edelleen tänä päivänä noin? No, olenpa kyllä sitten elänyt iloisesti kuplassa. Meillä on ollut aina nollatoleranssi ihan kaikkeen väkivaltaan. Eikä tätä asiaa ole mitenkään erityisesti edes tarvinnut jumpata kun tämä on ollut johdonmukaisesti linja ihan alusta asti.

Sisarusten välinen väkivalta on lähisuhdeväkivaltaa ihan siinä missä lapsen ja aikuisen tai kahden aikuisen välinen väkivalta perheen sisällä. Kamala ajatus, että tätä ei vieläkään tajuta.

Ja sama henkisen välivallan kanssa. Oon vasta nyt yli 30-vuotiaana tajunnut, että sisko teki väärin. Koska kukaan ei koskaan puuttunut, luulin että se kaikki on ok. Äiti kyllä hyvin tiesi, kuka meistä lapsista oli se joka totteli ja teki mitä pyydetään. Mutta jos joskus kritisoin, että mä teen kaiken, niin äiti vaan sanoi että älä tee kaikkea. Ja siitä seurasi vain se, että kaikki lapset haukuttiin, kun yksikään ei saanut mitään aikaiseksi. Itse otin haukut aina raskaasti, siskoa ei kiinnostanut pätkääkään. Sisko myös varasti kaverini, alisti, huomautti aina jos olin jossain häntä huonompi eikä koskaan antanut mun ns. loistaa, vaan löysi aina jotain huonoa. Oon vasta tajunnut, että olen fiksu, kiva ja ihan kivan näköinenkin. Ja kun otan äidin kanssa asian esille, hän puolustaa ja syyttää mua siskon mustamaalaamisesta. Sanoo että muistan vaan väärin. Tätä olen koko aikuisikäni joutunut käsittelemään ja varmasti on vaikuttanut myös siihen, miten olen edennyt tai uskaltanut edes yrittää mitään. Ja ihan oikeasti ottaa päähän, jos kerron näistä jollekin, vastaukseksi saan vain naureskelua sisarrakkaudesta. Ei, siinä ei koskaan ollut rakkautta, siskoni olisi varmaan hoitanut mut päiviltä jos olisi pystynyt...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisaruksista nyt on kyse ja päiväkodissa olevien lasten touhut on kaksi eri asiaa. 

Meillä ainakin sai sisarukset vetää toisiaan tukasta, läpsästäkin ja huudattaa muillakin tavoin. 

Nyt he kaikki ovat jo aikuisia, heillä on lämpimät välit keskenään ja elämä hymyilee kaikin tavoin. 

Kaksinaismoralismia. Kaikilla ei todellakaan ole näin, ettei vaikuttaisi väleihin. 

Sen uskon, mutta meillä se vaan oli näin, ei vaikuttanut ainakaan heidän väleihinsä. He tapaavat aikuisenakin toisiaan ihan kimpassa kerran kaks kuukaudessa. Ja ei ole väkivaltaa, jos sitä mietitte. 

Vierailija kirjoitti:

Paskan marjat niillä mitkään lämpimät välit on.

Huonon äidin selittelyä itselleen. Kun et silloin aikanaan puuttunut, vaikka kaikki tapahtui silmiesi edessä.

Jokainen, joka on ottanut päivittäin turpaan kotonaan joltain adhd-mulkerolta koko lapsuutensa, tasan muistaa sen loppuikänsä.

Ne kahvipöytäkeskustelut, joihin omien sukulaisten kanssa on pakotettu pari kertaa vuodessa, on sellasta pakollista peenjauhantaa.

Oikeasti lapsesi halveksivat sinua, kun annoit sen tapahtua. Ne eivät vaan sano sitä päin naamaa, koska sitten alkaisit uhriutua. 

 

Aika kovaa tekstiä, kun et tiedä asian todellista laitaa lainkaan, mutta olet todellakin väärässä. Hehän tapaavat toisiaan vähintään kerran kuussa. Eikä he lapsena todellakaan turpaan toisiaan vetäneet tai kepillä satuttaneet. Halusit tahallasi vääntää asian  liian dramaattiseksi, en tiedä miksi.

Vierailija kirjoitti:

Ja sama henkisen välivallan kanssa. Oon vasta nyt yli 30-vuotiaana tajunnut, että sisko teki väärin. Koska kukaan ei koskaan puuttunut, luulin että se kaikki on ok. Äiti kyllä hyvin tiesi, kuka meistä lapsista oli se joka totteli ja teki mitä pyydetään. Mutta jos joskus kritisoin, että mä teen kaiken, niin äiti vaan sanoi että älä tee kaikkea. Ja siitä seurasi vain se, että kaikki lapset haukuttiin, kun yksikään ei saanut mitään aikaiseksi. Itse otin haukut aina raskaasti, siskoa ei kiinnostanut pätkääkään. Sisko myös varasti kaverini, alisti, huomautti aina jos olin jossain häntä huonompi eikä koskaan antanut mun ns. loistaa, vaan löysi aina jotain huonoa. Oon vasta tajunnut, että olen fiksu, kiva ja ihan kivan näköinenkin. Ja kun otan äidin kanssa asian esille, hän puolustaa ja syyttää mua siskon mustamaalaamisesta. Sanoo että muistan vaan väärin. Tätä olen koko aikuisikäni joutunut käsittelemään ja varmasti on vaikuttanut myös sii

Joo näistä kun yrittää puhua niin saa tosiaan vaan vähättelyä tai sitten muut alkavat kertoa hauskoja tarinoita pikku nahistelusta sisarustensa kanssa. Itsellä se ei ollut mitään nahistelua vaan väkivaltaa ja sain pelätä kotona

Tätä olen itsekin ihmetellyt!

Tutkitusti sisarusten välinen väkivalta on traumatisoivampaa kuin koulukiusaaminen. Silti moni mamma ei puutu lastensa väliseen väkivaltaan ollenkaan, mutta jos joku koulussa sanoo kerrankin yhdenkin haukkumasanan, alkaa mammat heti ulista koulukiusaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Ja sama henkisen välivallan kanssa. Oon vasta nyt yli 30-vuotiaana tajunnut, että sisko teki väärin. Koska kukaan ei koskaan puuttunut, luulin että se kaikki on ok. Äiti kyllä hyvin tiesi, kuka meistä lapsista oli se joka totteli ja teki mitä pyydetään. Mutta jos joskus kritisoin, että mä teen kaiken, niin äiti vaan sanoi että älä tee kaikkea. Ja siitä seurasi vain se, että kaikki lapset haukuttiin, kun yksikään ei saanut mitään aikaiseksi. Itse otin haukut aina raskaasti, siskoa ei kiinnostanut pätkääkään. Sisko myös varasti kaverini, alisti, huomautti aina jos olin jossain häntä huonompi eikä koskaan antanut mun ns. loistaa, vaan löysi aina jotain huonoa. Oon vasta tajunnut, että olen fiksu, kiva ja ihan kivan näköinenkin. Ja kun otan äidin kanssa asian esille, hän puolustaa ja syyttää mua siskon mustamaalaamisesta. Sanoo että muistan vaan väärin. Tätä olen koko aikuisikäni joutunut käsittelemään ja varmasti on vaikuttanut myös sii

Minun sisko oli ihan samanlainen! Mikähän tähän on syy psykologisesti?