Lue keskustelun säännöt.
Mielikuvat parisuhteen löytämisestä ja todellisuus
29.08.2023 |
Nykyään puhutaan paljon että ihmiset ovat pinnallisia ja potentiaaliselta kumppanilta vaaditaan listakaupalla ominaisuuksia, joita harva voi täyttää. Tapailut päättyvät alkuunsa kun treffikumppanista paljastuu joku pieni juttu. Ei kuulemma viitsitä asettua yhden kanssa kun odotetaan että kulman takana odottaa parempi. Ei kuulemma kelpaa jos ei ole täydellisen kokoinen ja muotoinen, nuori, oikeanlaisessa ammatissa jne. Kuitenkin kun katsoo kadulla niin ihan tavallisia ihmisiä siellä pariskuntina kulkee. Kun mediassa on juttu jostain vaikeasti sairaasta ihmisestä, niin aina häneltä löytyy kannustava ja tukeva puoliso. Mistä tämä mielikuvaharha oikein johtuu?
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Deittisovellukset ovat ns. lisänneet tarjontaa, mutta eivät kuitenkaan muuttaneet sitä tosiasiaa, että suurin osa ihmisistä ei sovi toisilleen. Tämä sitten synnyttää ajatuksen siitä, että täytyisi olla otain aivan uskomatonta ettei tulisi karsituksi.
Todellisuudessa kuvio menee kuitenkin siten, että ennen henkilöllä X oli omien piiriensä kautta viisi sopivaa kumppaniehdokasta, mutta juttu ei kuitenkaan luistanut kenenkään kanssa, mutta sitten töiden kautta tärppäsikin sopiva kumppani. Nykyään henkilöllä on noiden viiden sopivan lisäksi deittisovelluksen kautta viisi sopivaa lisäksi, mutta silti se juttu toimikin töiden kautta tavatun henkilön kanssa.
Eli yhtä harva on edelleenkin sopiva sinulle, niitä sopimattomia tapaa nykyään vain laajemmin kuin ennen.
Totta, mutta toisaalta tämä nykyinen pinnallisuus ja etenkin some (muokattuine kuvineen) on vaikuttanut valitettavan monen vaatimuksiin eli vaikka ns valikoimaa onkin aiempaa enemmän niin myös etenkin ne ulkoiset kriteerit kumppanille on koventuneet.
Monellakin se mies/naismaku on muokkaantunut näiden muokattujen kuvien mukana täysin epärealistiseen suuntaan. Tuon kun yhdistää siihen, että aiempaa useammalle siinä alkuvaiheessa ne ulkoiset seikat on merkityksellisempiä kuin ne sisäiset niin sitähän ei sitten ekoilla treffeilläkään voi enää tehdä "vaikutusta" toiseen luonteellaan, ajatusmaailmallaan, elämäntavoillaan ym kun toinen näki heti tavattaessa jonkun karvan olevan ihan vääränmallinen/väärässä paikassa/puuttuvan kokonaan ja se olikin sitten siinä ja toinen joutaa luiskaan.
Tuo valikoiman lisääntyminen myös aiheuttaa sen harhan, että aina vaan löytyy se uusi ja sopivampi eli treffikumppaneissa ei ole enää tarpeen kelpuuttaa minkäänlaisia pikkuvikoja (joita oikeasti on jokaisessa) vaan etsitään sitä täydellistä (jota ei ole olemassakaan).
Vääränlaiseen/itselle epäsopivaan ei tietenkään pidä kenenkään tyytyä, mutta nykyään tuntuu monellakin ne kriteerit olevan jo sellaisia ettei sitä sopivaa voikaan ikinä löytyä.
Onko tämä nyt sitten lopulta mikään ongelma? Jos joku tavoittelee mieluummin täydellisesti itseä miellyttävää kumppania ja on valmis olemaan yksin sitä odotellessa, miten se on keneltäkään pois? En minä ainakaan haluaisi olla se tyyppi, josta toinen ajattelee: "No, täydellisyyttä ei ole olemassakaan".
Minä olen seksuaalisia ja ulkonäköihanteitani täydellisesti vastaavan kumppanin kanssa, ja hyvää todellakin kannattaa odottaa. Seksi ja ihan vain toisen seurassa oleminen on niin paljon parempaa tällä lailla.
No veikkaan sen olevan melko isokin ongelma ihmiselle itselleen, jos vaikkapa 45-vuotiaana tajuaa jahdanneensa koko elämänsä jotain sellaista jota ei ole olemassakaan ja jos onkin, niin siihen ei omat rahkeet riitä ikinä.
Ja kuinka sitä utopistista unelmaansa jahdatessa jäikin se ihan oikea, ainutkertainen elämä elämättä eikä elämä odottanutkaan vaan ne tietyt virstanpylväät olisi pitänyt jo saavuttaa aikanaan.
Siinä saattaa tulla suru puseroon ja jopa katkeroituakin, kun hoksaa että ei vitsit sitähän kävi deiteillä aivan mahtavien tyyppien kanssa mutta niille ei vaan halunnut antaa mahdollisuutta silloin, koska haaveissa ja tavoitteena oli se ulkoisesti just täydellinen ihminen..
Ihminen, jota ei sitten ikinä tavannut.
Todella ouo ja vanhakantainen ajatus, että elämä jäisi elämättä ja "virstanpylväät saavuttamatta", jos elää ilman pitkää parisuhdetta. Arki sujuu parhaiten yksin, ja parisuhteet ovat olemassa seksiä ja romantiikkaa varten, joten mielestäni on täysin ymmärrettävää haluta maksimoida ne oleellisimmat ominaisuudet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Deittisovellukset ovat ns. lisänneet tarjontaa, mutta eivät kuitenkaan muuttaneet sitä tosiasiaa, että suurin osa ihmisistä ei sovi toisilleen. Tämä sitten synnyttää ajatuksen siitä, että täytyisi olla otain aivan uskomatonta ettei tulisi karsituksi.
Todellisuudessa kuvio menee kuitenkin siten, että ennen henkilöllä X oli omien piiriensä kautta viisi sopivaa kumppaniehdokasta, mutta juttu ei kuitenkaan luistanut kenenkään kanssa, mutta sitten töiden kautta tärppäsikin sopiva kumppani. Nykyään henkilöllä on noiden viiden sopivan lisäksi deittisovelluksen kautta viisi sopivaa lisäksi, mutta silti se juttu toimikin töiden kautta tavatun henkilön kanssa.
Eli yhtä harva on edelleenkin sopiva sinulle, niitä sopimattomia tapaa nykyään vain laajemmin kuin ennen.
Totta, mutta toisaalta tämä nykyinen pinnallisuus ja etenkin some (muokattuine kuvineen) on vaikuttanut valitettavan monen vaatimuksiin eli vaikka ns valikoimaa onkin aiempaa enemmän niin myös etenkin ne ulkoiset kriteerit kumppanille on koventuneet.
Monellakin se mies/naismaku on muokkaantunut näiden muokattujen kuvien mukana täysin epärealistiseen suuntaan. Tuon kun yhdistää siihen, että aiempaa useammalle siinä alkuvaiheessa ne ulkoiset seikat on merkityksellisempiä kuin ne sisäiset niin sitähän ei sitten ekoilla treffeilläkään voi enää tehdä "vaikutusta" toiseen luonteellaan, ajatusmaailmallaan, elämäntavoillaan ym kun toinen näki heti tavattaessa jonkun karvan olevan ihan vääränmallinen/väärässä paikassa/puuttuvan kokonaan ja se olikin sitten siinä ja toinen joutaa luiskaan.
Tuo valikoiman lisääntyminen myös aiheuttaa sen harhan, että aina vaan löytyy se uusi ja sopivampi eli treffikumppaneissa ei ole enää tarpeen kelpuuttaa minkäänlaisia pikkuvikoja (joita oikeasti on jokaisessa) vaan etsitään sitä täydellistä (jota ei ole olemassakaan).
Vääränlaiseen/itselle epäsopivaan ei tietenkään pidä kenenkään tyytyä, mutta nykyään tuntuu monellakin ne kriteerit olevan jo sellaisia ettei sitä sopivaa voikaan ikinä löytyä.
Onko tämä nyt sitten lopulta mikään ongelma? Jos joku tavoittelee mieluummin täydellisesti itseä miellyttävää kumppania ja on valmis olemaan yksin sitä odotellessa, miten se on keneltäkään pois? En minä ainakaan haluaisi olla se tyyppi, josta toinen ajattelee: "No, täydellisyyttä ei ole olemassakaan".
Minä olen seksuaalisia ja ulkonäköihanteitani täydellisesti vastaavan kumppanin kanssa, ja hyvää todellakin kannattaa odottaa. Seksi ja ihan vain toisen seurassa oleminen on niin paljon parempaa tällä lailla.
"Minä olen seksuaalisia ja ulkonäköihanteitani täydellisesti vastaavan kumppanin kanssa"
Onnittelut että olet päässyt tuohon tilanteeseen. Kunpa itsekin pääsisin.
Jos en saa täsmälleen sitä mitä haluan, jään mieluummin yksin kuin tyydyn. Ja nyt alkaa vahvasti näyttää siltä että yksin tulen jäämään.
Eli haluat parisuhteen jossa et ole tehnyt minkäänlaista myönnytystä/kompromissia kumppanisi ulkonäön tai seksuaalisten mieltymysten suhteen ja muusta viis?
Ja sitten jos tuollaisen täydellisesti mätsäävän tapaat niin sillä ei ole mitään väliä, että teillä ei ajatus- eikä arvomaailma kohtaa lainkaan ja elämäntavat sekä elämänrytmi on aivan erilaiset eikä tulevaisuuden suunnitelmat/haaveetkaan ole yhteensovitettavissa?
Mutta viis siitä, koska vihdoin löytyi tyyppi jolla on just kaikki mitat oikein, tietynlainen tukka sekä sekin tykkää just samoista leikeistä punkassa kuin sinäkin. Ja tietenkään kumpikaan teistä ei myöskään muutu koskaan vaan ne mitat ja tukka pysyy ikuisesti samanlaisina ja ne tasan samat leikit jaksaa innostaa hautaan saakka eikä uutta kokeilla saati edes ehdoteta, koska sittenhän se toinen ei enää olisi samanlainen ja just täydellinen kuten nyt.
Olen tuo aikaisempi kommentoija, mutta itse nimenomaan en halunnut tehdä kompromissia seksuaali- ja ulkonäköihanteiden ja muiden ominaisuuksien välillä. Vaan ensin raakkasin pois sellaiset kumppaniehdokkaat, jotka eivät saa aikaan kaipaamaani wau-efektiä, ja sitten jos tämän seulan läpäisi, arvioin muuta sopivuutta kumppaniksi. Eli tullaakseen edes parisuhde-ehdokkaaksi täytyy ensin olla tärkeimmät ominaisuudet kunnossa.
Kieltämättä olen kyllä aika joustava monissa asioissa, niin tuo jälkimmäinen osa oli suht yksinkertainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Deittisovellukset ovat ns. lisänneet tarjontaa, mutta eivät kuitenkaan muuttaneet sitä tosiasiaa, että suurin osa ihmisistä ei sovi toisilleen. Tämä sitten synnyttää ajatuksen siitä, että täytyisi olla otain aivan uskomatonta ettei tulisi karsituksi.
Todellisuudessa kuvio menee kuitenkin siten, että ennen henkilöllä X oli omien piiriensä kautta viisi sopivaa kumppaniehdokasta, mutta juttu ei kuitenkaan luistanut kenenkään kanssa, mutta sitten töiden kautta tärppäsikin sopiva kumppani. Nykyään henkilöllä on noiden viiden sopivan lisäksi deittisovelluksen kautta viisi sopivaa lisäksi, mutta silti se juttu toimikin töiden kautta tavatun henkilön kanssa.
Eli yhtä harva on edelleenkin sopiva sinulle, niitä sopimattomia tapaa nykyään vain laajemmin kuin ennen.
Totta, mutta toisaalta tämä nykyinen pinnallisuus ja etenkin some (muokattuine kuvineen) on vaikuttanut valitettavan monen vaatimuksiin eli vaikka ns valikoimaa onkin aiempaa enemmän niin myös etenkin ne ulkoiset kriteerit kumppanille on koventuneet.
Monellakin se mies/naismaku on muokkaantunut näiden muokattujen kuvien mukana täysin epärealistiseen suuntaan. Tuon kun yhdistää siihen, että aiempaa useammalle siinä alkuvaiheessa ne ulkoiset seikat on merkityksellisempiä kuin ne sisäiset niin sitähän ei sitten ekoilla treffeilläkään voi enää tehdä "vaikutusta" toiseen luonteellaan, ajatusmaailmallaan, elämäntavoillaan ym kun toinen näki heti tavattaessa jonkun karvan olevan ihan vääränmallinen/väärässä paikassa/puuttuvan kokonaan ja se olikin sitten siinä ja toinen joutaa luiskaan.
Tuo valikoiman lisääntyminen myös aiheuttaa sen harhan, että aina vaan löytyy se uusi ja sopivampi eli treffikumppaneissa ei ole enää tarpeen kelpuuttaa minkäänlaisia pikkuvikoja (joita oikeasti on jokaisessa) vaan etsitään sitä täydellistä (jota ei ole olemassakaan).
Vääränlaiseen/itselle epäsopivaan ei tietenkään pidä kenenkään tyytyä, mutta nykyään tuntuu monellakin ne kriteerit olevan jo sellaisia ettei sitä sopivaa voikaan ikinä löytyä.
Onko tämä nyt sitten lopulta mikään ongelma? Jos joku tavoittelee mieluummin täydellisesti itseä miellyttävää kumppania ja on valmis olemaan yksin sitä odotellessa, miten se on keneltäkään pois? En minä ainakaan haluaisi olla se tyyppi, josta toinen ajattelee: "No, täydellisyyttä ei ole olemassakaan".
Minä olen seksuaalisia ja ulkonäköihanteitani täydellisesti vastaavan kumppanin kanssa, ja hyvää todellakin kannattaa odottaa. Seksi ja ihan vain toisen seurassa oleminen on niin paljon parempaa tällä lailla.
No veikkaan sen olevan melko isokin ongelma ihmiselle itselleen, jos vaikkapa 45-vuotiaana tajuaa jahdanneensa koko elämänsä jotain sellaista jota ei ole olemassakaan ja jos onkin, niin siihen ei omat rahkeet riitä ikinä.
Ja kuinka sitä utopistista unelmaansa jahdatessa jäikin se ihan oikea, ainutkertainen elämä elämättä eikä elämä odottanutkaan vaan ne tietyt virstanpylväät olisi pitänyt jo saavuttaa aikanaan.
Siinä saattaa tulla suru puseroon ja jopa katkeroituakin, kun hoksaa että ei vitsit sitähän kävi deiteillä aivan mahtavien tyyppien kanssa mutta niille ei vaan halunnut antaa mahdollisuutta silloin, koska haaveissa ja tavoitteena oli se ulkoisesti just täydellinen ihminen..
Ihminen, jota ei sitten ikinä tavannut.
Minä taas tein sen nokan että tapailin ihan ketä tahansa kuka suostui, ja niinpä olen deittaillut ja harrastanut rakkauden toivossa seksiä ihan kamalien ääliöiden kanssa. Ei edes hyvännäköisten sellaisten vaan typerien luusereiden (alkoholisteja jne).
En tavannut ikknä ketään parempaakaan vaikka olin nuorena nätti ja hoikka (mutta ongelmainen) jne joten olen sitten ollut viimeiset 10 vuotta yksin ja olen hautaan asti. Ellen sitten jotenkin rikastu ja siten vedä puoleeni parempia miehiä kun enää ei ole nuoruutta ja nättiyttä valttikortteina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Deittisovellukset ovat ns. lisänneet tarjontaa, mutta eivät kuitenkaan muuttaneet sitä tosiasiaa, että suurin osa ihmisistä ei sovi toisilleen. Tämä sitten synnyttää ajatuksen siitä, että täytyisi olla otain aivan uskomatonta ettei tulisi karsituksi.
Todellisuudessa kuvio menee kuitenkin siten, että ennen henkilöllä X oli omien piiriensä kautta viisi sopivaa kumppaniehdokasta, mutta juttu ei kuitenkaan luistanut kenenkään kanssa, mutta sitten töiden kautta tärppäsikin sopiva kumppani. Nykyään henkilöllä on noiden viiden sopivan lisäksi deittisovelluksen kautta viisi sopivaa lisäksi, mutta silti se juttu toimikin töiden kautta tavatun henkilön kanssa.
Eli yhtä harva on edelleenkin sopiva sinulle, niitä sopimattomia tapaa nykyään vain laajemmin kuin ennen.
Totta, mutta toisaalta tämä nykyinen pinnallisuus ja etenkin some (muokattuine kuvineen) on vaikuttanut valitettavan monen vaatimuksiin eli vaikka ns valikoimaa onkin aiempaa enemmän niin myös etenkin ne ulkoiset kriteerit kumppanille on koventuneet.
Monellakin se mies/naismaku on muokkaantunut näiden muokattujen kuvien mukana täysin epärealistiseen suuntaan. Tuon kun yhdistää siihen, että aiempaa useammalle siinä alkuvaiheessa ne ulkoiset seikat on merkityksellisempiä kuin ne sisäiset niin sitähän ei sitten ekoilla treffeilläkään voi enää tehdä "vaikutusta" toiseen luonteellaan, ajatusmaailmallaan, elämäntavoillaan ym kun toinen näki heti tavattaessa jonkun karvan olevan ihan vääränmallinen/väärässä paikassa/puuttuvan kokonaan ja se olikin sitten siinä ja toinen joutaa luiskaan.
Tuo valikoiman lisääntyminen myös aiheuttaa sen harhan, että aina vaan löytyy se uusi ja sopivampi eli treffikumppaneissa ei ole enää tarpeen kelpuuttaa minkäänlaisia pikkuvikoja (joita oikeasti on jokaisessa) vaan etsitään sitä täydellistä (jota ei ole olemassakaan).
Vääränlaiseen/itselle epäsopivaan ei tietenkään pidä kenenkään tyytyä, mutta nykyään tuntuu monellakin ne kriteerit olevan jo sellaisia ettei sitä sopivaa voikaan ikinä löytyä.
Onko tämä nyt sitten lopulta mikään ongelma? Jos joku tavoittelee mieluummin täydellisesti itseä miellyttävää kumppania ja on valmis olemaan yksin sitä odotellessa, miten se on keneltäkään pois? En minä ainakaan haluaisi olla se tyyppi, josta toinen ajattelee: "No, täydellisyyttä ei ole olemassakaan".
Minä olen seksuaalisia ja ulkonäköihanteitani täydellisesti vastaavan kumppanin kanssa, ja hyvää todellakin kannattaa odottaa. Seksi ja ihan vain toisen seurassa oleminen on niin paljon parempaa tällä lailla.
No veikkaan sen olevan melko isokin ongelma ihmiselle itselleen, jos vaikkapa 45-vuotiaana tajuaa jahdanneensa koko elämänsä jotain sellaista jota ei ole olemassakaan ja jos onkin, niin siihen ei omat rahkeet riitä ikinä.
Ja kuinka sitä utopistista unelmaansa jahdatessa jäikin se ihan oikea, ainutkertainen elämä elämättä eikä elämä odottanutkaan vaan ne tietyt virstanpylväät olisi pitänyt jo saavuttaa aikanaan.
Siinä saattaa tulla suru puseroon ja jopa katkeroituakin, kun hoksaa että ei vitsit sitähän kävi deiteillä aivan mahtavien tyyppien kanssa mutta niille ei vaan halunnut antaa mahdollisuutta silloin, koska haaveissa ja tavoitteena oli se ulkoisesti just täydellinen ihminen..
Ihminen, jota ei sitten ikinä tavannut.
Todella ouo ja vanhakantainen ajatus, että elämä jäisi elämättä ja "virstanpylväät saavuttamatta", jos elää ilman pitkää parisuhdetta. Arki sujuu parhaiten yksin, ja parisuhteet ovat olemassa seksiä ja romantiikkaa varten, joten mielestäni on täysin ymmärrettävää haluta maksimoida ne oleellisimmat ominaisuudet.
juujuu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Deittisovellukset ovat ns. lisänneet tarjontaa, mutta eivät kuitenkaan muuttaneet sitä tosiasiaa, että suurin osa ihmisistä ei sovi toisilleen. Tämä sitten synnyttää ajatuksen siitä, että täytyisi olla otain aivan uskomatonta ettei tulisi karsituksi.
Todellisuudessa kuvio menee kuitenkin siten, että ennen henkilöllä X oli omien piiriensä kautta viisi sopivaa kumppaniehdokasta, mutta juttu ei kuitenkaan luistanut kenenkään kanssa, mutta sitten töiden kautta tärppäsikin sopiva kumppani. Nykyään henkilöllä on noiden viiden sopivan lisäksi deittisovelluksen kautta viisi sopivaa lisäksi, mutta silti se juttu toimikin töiden kautta tavatun henkilön kanssa.
Eli yhtä harva on edelleenkin sopiva sinulle, niitä sopimattomia tapaa nykyään vain laajemmin kuin ennen.
Totta, mutta toisaalta tämä nykyinen pinnallisuus ja etenkin some (muokattuine kuvineen) on vaikuttanut valitettavan monen vaatimuksiin eli vaikka ns valikoimaa onkin aiempaa enemmän niin myös etenkin ne ulkoiset kriteerit kumppanille on koventuneet.
Monellakin se mies/naismaku on muokkaantunut näiden muokattujen kuvien mukana täysin epärealistiseen suuntaan. Tuon kun yhdistää siihen, että aiempaa useammalle siinä alkuvaiheessa ne ulkoiset seikat on merkityksellisempiä kuin ne sisäiset niin sitähän ei sitten ekoilla treffeilläkään voi enää tehdä "vaikutusta" toiseen luonteellaan, ajatusmaailmallaan, elämäntavoillaan ym kun toinen näki heti tavattaessa jonkun karvan olevan ihan vääränmallinen/väärässä paikassa/puuttuvan kokonaan ja se olikin sitten siinä ja toinen joutaa luiskaan.
Tuo valikoiman lisääntyminen myös aiheuttaa sen harhan, että aina vaan löytyy se uusi ja sopivampi eli treffikumppaneissa ei ole enää tarpeen kelpuuttaa minkäänlaisia pikkuvikoja (joita oikeasti on jokaisessa) vaan etsitään sitä täydellistä (jota ei ole olemassakaan).
Vääränlaiseen/itselle epäsopivaan ei tietenkään pidä kenenkään tyytyä, mutta nykyään tuntuu monellakin ne kriteerit olevan jo sellaisia ettei sitä sopivaa voikaan ikinä löytyä.
Onko tämä nyt sitten lopulta mikään ongelma? Jos joku tavoittelee mieluummin täydellisesti itseä miellyttävää kumppania ja on valmis olemaan yksin sitä odotellessa, miten se on keneltäkään pois? En minä ainakaan haluaisi olla se tyyppi, josta toinen ajattelee: "No, täydellisyyttä ei ole olemassakaan".
Minä olen seksuaalisia ja ulkonäköihanteitani täydellisesti vastaavan kumppanin kanssa, ja hyvää todellakin kannattaa odottaa. Seksi ja ihan vain toisen seurassa oleminen on niin paljon parempaa tällä lailla.
No veikkaan sen olevan melko isokin ongelma ihmiselle itselleen, jos vaikkapa 45-vuotiaana tajuaa jahdanneensa koko elämänsä jotain sellaista jota ei ole olemassakaan ja jos onkin, niin siihen ei omat rahkeet riitä ikinä.
Ja kuinka sitä utopistista unelmaansa jahdatessa jäikin se ihan oikea, ainutkertainen elämä elämättä eikä elämä odottanutkaan vaan ne tietyt virstanpylväät olisi pitänyt jo saavuttaa aikanaan.
Siinä saattaa tulla suru puseroon ja jopa katkeroituakin, kun hoksaa että ei vitsit sitähän kävi deiteillä aivan mahtavien tyyppien kanssa mutta niille ei vaan halunnut antaa mahdollisuutta silloin, koska haaveissa ja tavoitteena oli se ulkoisesti just täydellinen ihminen..
Ihminen, jota ei sitten ikinä tavannut.
Todella ouo ja vanhakantainen ajatus, että elämä jäisi elämättä ja "virstanpylväät saavuttamatta", jos elää ilman pitkää parisuhdetta. Arki sujuu parhaiten yksin, ja parisuhteet ovat olemassa seksiä ja romantiikkaa varten, joten mielestäni on täysin ymmärrettävää haluta maksimoida ne oleellisimmat ominaisuudet.
juujuu
Menikö tunteisiin? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen että noi puolison löytymisongelmat koskee lähinnä nuoria alle 30 vuotiaita jotka tota tinderiä ahkerasti käyttää. Se on loppujenlopuksi aika pieni porukka mutta itse kuulun siihen.
N26
Miehen rakastuminen tapahtuu kun nainen on 16-19 vuotias. Pari vuotta ja naimisiin. Tämän jälkeen meinaan pitää tyytyä vaan.
Naisten keksimät parisuhteet ja deittailut sopivat vain hyvännäkäiselle porukalle. Eikä mies silloinkaan rakastu vaan tyytyy. Pitäisi opettaa kouluissa jos haluat tosi rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Deittisovellukset ovat ns. lisänneet tarjontaa, mutta eivät kuitenkaan muuttaneet sitä tosiasiaa, että suurin osa ihmisistä ei sovi toisilleen. Tämä sitten synnyttää ajatuksen siitä, että täytyisi olla otain aivan uskomatonta ettei tulisi karsituksi.
Todellisuudessa kuvio menee kuitenkin siten, että ennen henkilöllä X oli omien piiriensä kautta viisi sopivaa kumppaniehdokasta, mutta juttu ei kuitenkaan luistanut kenenkään kanssa, mutta sitten töiden kautta tärppäsikin sopiva kumppani. Nykyään henkilöllä on noiden viiden sopivan lisäksi deittisovelluksen kautta viisi sopivaa lisäksi, mutta silti se juttu toimikin töiden kautta tavatun henkilön kanssa.
Eli yhtä harva on edelleenkin sopiva sinulle, niitä sopimattomia tapaa nykyään vain laajemmin kuin ennen.
Totta, mutta toisaalta tämä nykyinen pinnallisuus ja etenkin some (muokattuine kuvineen) on vaikuttanut valitettavan monen vaatimuksiin eli vaikka ns valikoimaa onkin aiempaa enemmän niin myös etenkin ne ulkoiset kriteerit kumppanille on koventuneet.
Monellakin se mies/naismaku on muokkaantunut näiden muokattujen kuvien mukana täysin epärealistiseen suuntaan. Tuon kun yhdistää siihen, että aiempaa useammalle siinä alkuvaiheessa ne ulkoiset seikat on merkityksellisempiä kuin ne sisäiset niin sitähän ei sitten ekoilla treffeilläkään voi enää tehdä "vaikutusta" toiseen luonteellaan, ajatusmaailmallaan, elämäntavoillaan ym kun toinen näki heti tavattaessa jonkun karvan olevan ihan vääränmallinen/väärässä paikassa/puuttuvan kokonaan ja se olikin sitten siinä ja toinen joutaa luiskaan.
Tuo valikoiman lisääntyminen myös aiheuttaa sen harhan, että aina vaan löytyy se uusi ja sopivampi eli treffikumppaneissa ei ole enää tarpeen kelpuuttaa minkäänlaisia pikkuvikoja (joita oikeasti on jokaisessa) vaan etsitään sitä täydellistä (jota ei ole olemassakaan).
Vääränlaiseen/itselle epäsopivaan ei tietenkään pidä kenenkään tyytyä, mutta nykyään tuntuu monellakin ne kriteerit olevan jo sellaisia ettei sitä sopivaa voikaan ikinä löytyä.
Onko tämä nyt sitten lopulta mikään ongelma? Jos joku tavoittelee mieluummin täydellisesti itseä miellyttävää kumppania ja on valmis olemaan yksin sitä odotellessa, miten se on keneltäkään pois? En minä ainakaan haluaisi olla se tyyppi, josta toinen ajattelee: "No, täydellisyyttä ei ole olemassakaan".
Minä olen seksuaalisia ja ulkonäköihanteitani täydellisesti vastaavan kumppanin kanssa, ja hyvää todellakin kannattaa odottaa. Seksi ja ihan vain toisen seurassa oleminen on niin paljon parempaa tällä lailla.
No veikkaan sen olevan melko isokin ongelma ihmiselle itselleen, jos vaikkapa 45-vuotiaana tajuaa jahdanneensa koko elämänsä jotain sellaista jota ei ole olemassakaan ja jos onkin, niin siihen ei omat rahkeet riitä ikinä.
Ja kuinka sitä utopistista unelmaansa jahdatessa jäikin se ihan oikea, ainutkertainen elämä elämättä eikä elämä odottanutkaan vaan ne tietyt virstanpylväät olisi pitänyt jo saavuttaa aikanaan.
Siinä saattaa tulla suru puseroon ja jopa katkeroituakin, kun hoksaa että ei vitsit sitähän kävi deiteillä aivan mahtavien tyyppien kanssa mutta niille ei vaan halunnut antaa mahdollisuutta silloin, koska haaveissa ja tavoitteena oli se ulkoisesti just täydellinen ihminen..
Ihminen, jota ei sitten ikinä tavannut.
Eikö hyvää elämää voi elää ilman seurustelukumppania?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä on muotia päästää ääneen ne kaikkein negatiivisimmat ruikuttajat. Ehkä se on viihdyttävää kuunnella, kun jollain menee tosi huonosti?
Otin tavaksi palstalla että aina kun joku valitti deittisovellusten pinnallisuudesta ja paremman etsimisestä, kysyin kauanko hän on deittaillut. No, kukaan noista äänekkäistä deittailukriitikoista ei ollut käyttänyt deittisovelluksia itse. Toistelivat vain mitä olivat kuulleet.
Varsinkin yksi ihminen sekosi täysin kun kysyin. Huusi että hän on ollut vuosikymmeniä parisuhteessa eikä takuulla ikinä kokeile deittisovelluksia ja uhkaili minua että kuolen yksin.
Ihmiset ovat kummallisia.
Deittisovellukset ovat kyllä aiheuttaneet sen, että ihmisiä on todella vaikea lähestyä oikeassa elämässä. Koko ajan muka haku päällä (eli profiili luotuna deittisovellukseen, jossa kukaan ei tee mitään, vaan odottavat että joku muu tekisi). Passivoituu. Eivät halua enää nähdä pienintäkään vaivaa minkään eteen.
Vierailija kirjoitti:
Eli mielikuva oli, että löytäisin jonkun kivan nörttipojun tai siis miehen, jonka kanssa tutustuttaisiin, tapaisin tämän sukulaisia, esittelisin perheelleni, muutettaisiin yhteen, hankittaisiin lapsia, muutettaisiin maalle, ehkä jotain omavaraisuus juttuja. Kertoisin mielenkiinnon kohteistani ja hän ymmärtäisi minua.
Totuus: olen alussa ujo ja vastailen hitaasti joka saa miehet suorastaan passiivis-aggressiivisiksi (esim. odottavat aina tasan saman ajan ennen kuin vastaavat) ellei jopa lopettamaan koko jutun. Miesten tulevaisuuden suunnitelmat eivät liity perheen perustamiseen vain matkailuun tms. Suunnitelmia tehdään vain itselle.
Kaikki jutut loppuu lyhyeen, koska olen liian ujo.
Sanotaan, että ujous ei haittaa mutta sitten se kuitenkin haittaa. Haukutaan liian kiltiksi ja "sinulla ei ole omaa tahtoa" ynnä muuta.Tapailen tosiaan yleensä sellaisia nörttimäisiä vähän androgyynin oloisia miehiä. Yleensä juttu loppuu ennen kuin harrastetaan kertaakaan seksiä. Kerran tapailin "maskuliinisempaa tyyppiä, joka painosti minut seksiin ja alisti ja vielä sanoi että pitää tehdä abortti kun ehkäisy petti (en onneksi tullut raskaaksi).
T.autisti n30
Ujolle naiselle ujo mies. On niitäkin. Tässä yksi. Ei, en vihjaile mitään. Aika lailla vastaavia kokemuksia omassa elämässäni (poislukien biologiaan liittyvät tietty). Ei minuakaan matkailut ja sellaiset kiinnosta. Omaa perhettä toivonut. Joskus. Ehkä vähän liikaakin. Sittemmin luovuin toivosta sen suhteen. Hieman huvittavasti useimmat tapaamani naiset ovat olleet juuri sellaisia, kuin tapaamasi miehet. Juhliminen, matkustelu, harrastukset sun muut ovat olleet päällimmäisenä mielessä.
Eli mielikuva oli, että löytäisin jonkun kivan nörttipojun tai siis miehen, jonka kanssa tutustuttaisiin, tapaisin tämän sukulaisia, esittelisin perheelleni, muutettaisiin yhteen, hankittaisiin lapsia, muutettaisiin maalle, ehkä jotain omavaraisuus juttuja. Kertoisin mielenkiinnon kohteistani ja hän ymmärtäisi minua.
Totuus: olen alussa ujo ja vastailen hitaasti joka saa miehet suorastaan passiivis-aggressiivisiksi (esim. odottavat aina tasan saman ajan ennen kuin vastaavat) ellei jopa lopettamaan koko jutun. Miesten tulevaisuuden suunnitelmat eivät liity perheen perustamiseen vain matkailuun tms. Suunnitelmia tehdään vain itselle.
Kaikki jutut loppuu lyhyeen, koska olen liian ujo.
Sanotaan, että ujous ei haittaa mutta sitten se kuitenkin haittaa. Haukutaan liian kiltiksi ja "sinulla ei ole omaa tahtoa" ynnä muuta.
Tapailen tosiaan yleensä sellaisia nörttimäisiä vähän androgyynin oloisia miehiä. Yleensä juttu loppuu ennen kuin harrastetaan kertaakaan seksiä. Kerran tapailin "maskuliinisempaa tyyppiä, joka painosti minut seksiin ja alisti ja vielä sanoi että pitää tehdä abortti kun ehkäisy petti (en onneksi tullut raskaaksi).
T.autisti n30