Lue keskustelun säännöt.
Puolisolla vaikea puhua omasta sairaudestaan.
29.08.2023 |
Miehelläni on krooninen sairaus. Hän sai diagnoosin n. 5 vuotta sitten. Sen saaminen oli meille molemmille osittain järkytys, mutta päällisin puolin helpotus. Vihdoin ymmärrettiin mistä kivut aiheutuu ja saatiin aloittaa lääkitys ja hoidot.
Asiassa vaikeinta on meillä kotona sairaudesta puhuminen, lähinnä miehen omasta puolesta. Aluksi ajattelin, että tämä johtuu vaan siitä, kun mies on järkyttynyt/hämmentynyt, eikä sen vuoksi osaa sanoin selittää tuntemuksia. Nyt viiden vuoden jälkeen tilanne on edelleen sama. Ehkä jopa pahempi, sillä nykyään kun kysyn häneltä jotain esim. hänen kivuistaan hän hermostuu ja joskus jopa suuttuu.
Onko teillä muilla ollut tällaisia kokemuksia? Vaikka kuinka nätisti kysyn niin joskus saan vastaukseksi tyyliin ''Mitäs siinä kyselet, ei auta mun oloa yhtään tuollaiset kyselyt''.
Miten voisin asiaa lähestyä niin ettei hän hermostuis. Haluan vain ymmärtää miten sairaus vaikuttaa häneen. Tähän mennessä olen joutunut vain tyytymään netistä saatavaan tietoon ja omiin arvailuihin miehen terveyden tilasta. Asun ulkomailla ja mulla on täällä tosi vähän tukiverkostoa. Tuntuu että oon tosi yksin tän asian kanssa, kun ei ole juuri ihmisiä joiden kanssa jakaa tämä asia.
Mukavaa syksyä kaikille <3
Kommentit (133)
Tunneyhteys on heikoilla, jos ei puolison kanssa voi puhua noin vakavasta asiasta.
Lisäksi puolison pitäisi tietää, jotta voi pysyä kärryillä toisen toimintakyvystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja on palstatrolli Satutäti. Ammattiruikuttaja.
Miestenvihaaja, lastenvihaaja.
Näin Kiina häntä kohtelisi:
China Just Made it Illegal to Be Sad - Chinas New Law
Tuskin on sitten sinunkaan tukena, jos sairastut.
Kipukroonikkona voin sanoa, että kivusta puhuminen ei vähennä kipuja yhtään eikä muutenkaan helpota oloa. Ei varsinkaan sellaisen henkilön kanssa, joka ei ole kipukroonikko. Ymmärrän, että haluaisit jollain tavalla tukea miestäsi sairautensa kohdalla, mutta vertaistuki on useimmiten paljon parempi kuin sairaudestaan tai kivuistaan keskusteleminen sellaisen kanssa, jolla ei ole vastaavaa kokemusta. Muista en tiedä, mutta mä itse mieluiten yritän olla edes ajattelematta kipujani. Ei ne silläkään keinolla poistu eikä vähene, mutta saan kuitenkin ajatukseni suunnattua johonkin muuhun kuin kipuihin. Mun vinkki sulle on, että älä kysele, mutta ole valmis puhumaan niistä, jos miehesi itse haluaa ottaa asian puheeksi.
Hyvä kysymys. Tulee ensiksi mieleen että hän kokee ehkä olevan vähempi ''mies'' talossa. Mulle on raskaammat kotihommat jääneet tehtäväksi kun mies ei sairauden takia pysty. Ennen aikalailla tasan tehtiin kotihommat.
Mene ja tiedä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Kipukroonikkona voin sanoa, että kivusta puhuminen ei vähennä kipuja yhtään eikä muutenkaan helpota oloa. Ei varsinkaan sellaisen henkilön kanssa, joka ei ole kipukroonikko. Ymmärrän, että haluaisit jollain tavalla tukea miestäsi sairautensa kohdalla, mutta vertaistuki on useimmiten paljon parempi kuin sairaudestaan tai kivuistaan keskusteleminen sellaisen kanssa, jolla ei ole vastaavaa kokemusta. Muista en tiedä, mutta mä itse mieluiten yritän olla edes ajattelematta kipujani. Ei ne silläkään keinolla poistu eikä vähene, mutta saan kuitenkin ajatukseni suunnattua johonkin muuhun kuin kipuihin. Mun vinkki sulle on, että älä kysele, mutta ole valmis puhumaan niistä, jos miehesi itse haluaa ottaa asian puheeksi.
Niin. Että rakennetaan siitä virtahepo olohuoneeseen.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Tulee ensiksi mieleen että hän kokee ehkä olevan vähempi ''mies'' talossa. Mulle on raskaammat kotihommat jääneet tehtäväksi kun mies ei sairauden takia pysty. Ennen aikalailla tasan tehtiin kotihommat.
Mene ja tiedä.
Ap
Et vastaa esitettuhin kysymyksiin. Miten tilanne muuttuisi jos siitä puhuttaisiin? Mies voimaantuisi ja jaksaisi tehdä niitä raskaampiakin kotitöitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Kipukroonikkona voin sanoa, että kivusta puhuminen ei vähennä kipuja yhtään eikä muutenkaan helpota oloa. Ei varsinkaan sellaisen henkilön kanssa, joka ei ole kipukroonikko. Ymmärrän, että haluaisit jollain tavalla tukea miestäsi sairautensa kohdalla, mutta vertaistuki on useimmiten paljon parempi kuin sairaudestaan tai kivuistaan keskusteleminen sellaisen kanssa, jolla ei ole vastaavaa kokemusta. Muista en tiedä, mutta mä itse mieluiten yritän olla edes ajattelematta kipujani. Ei ne silläkään keinolla poistu eikä vähene, mutta saan kuitenkin ajatukseni suunnattua johonkin muuhun kuin kipuihin. Mun vinkki sulle on, että älä kysele, mutta ole valmis puhumaan niistä, jos miehesi itse haluaa ottaa asian puheeksi.
Niin. Että rakennetaan siitä virtahepo olohuoneeseen.
Ei se mikään virtahepo ole. Tosiasia nyt vaan on, että kipukroonikko on se, joka kipujensa kanssa elää. Ja koska niin joutuu tekemään, ajatukset on järkevämpää pitää muissa asioissa kuin niissä jatkuvissa kivuissa. Tilanne on toinen sairauden alussa, mutta jos diagnoosista on kulunut jo 5 vuotta, niin se ei ole mikään uusi juttu kummallekaan vaan asia, joka erityisesti sen sairastuneen pitää vaan hyväksyä ja elää kivuistaan huolimatta mahdollisimman normaalia elämää.
Siksipä Satutäti puhuu mielikuvituspuolisonsa puolesta.
Ja te hölmöt uskotte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Tulee ensiksi mieleen että hän kokee ehkä olevan vähempi ''mies'' talossa. Mulle on raskaammat kotihommat jääneet tehtäväksi kun mies ei sairauden takia pysty. Ennen aikalailla tasan tehtiin kotihommat.
Mene ja tiedä.
ApEt vastaa esitettuhin kysymyksiin. Miten tilanne muuttuisi jos siitä puhuttaisiin? Mies voimaantuisi ja jaksaisi tehdä niitä raskaampiakin kotitöitä?
Kotityöt onkin miehelle se oman egon jatke :D
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Kipukroonikkona voin sanoa, että kivusta puhuminen ei vähennä kipuja yhtään eikä muutenkaan helpota oloa. Ei varsinkaan sellaisen henkilön kanssa, joka ei ole kipukroonikko. Ymmärrän, että haluaisit jollain tavalla tukea miestäsi sairautensa kohdalla, mutta vertaistuki on useimmiten paljon parempi kuin sairaudestaan tai kivuistaan keskusteleminen sellaisen kanssa, jolla ei ole vastaavaa kokemusta. Muista en tiedä, mutta mä itse mieluiten yritän olla edes ajattelematta kipujani. Ei ne silläkään keinolla poistu eikä vähene, mutta saan kuitenkin ajatukseni suunnattua johonkin muuhun kuin kipuihin. Mun vinkki sulle on, että älä kysele, mutta ole valmis puhumaan niistä, jos miehesi itse haluaa ottaa asian puheeksi.
Niin. Että rakennetaan siitä virtahepo olohuoneeseen.
Ei se mikään virtahepo ole. Tosiasia nyt vaan on, että kipukroonikko on se, joka kipujensa kanssa elää. Ja koska niin joutuu tekemään, ajatukset on järkevämpää pitää muissa asioissa kuin niissä jatkuvissa kivuissa. Tilanne on toinen sairauden alussa, mutta jos diagnoosista on kulunut jo 5 vuotta, niin se ei ole mikään uusi juttu kummallekaan vaan asia, joka erityisesti sen sairastuneen pitää vaan hyväksyä ja elää kivuistaan huolimatta mahdollisimman normaalia elämää.
Ei sinulle. Mutta sille toiselle on, jos siitä tehdään tabu, jonka ympärillä pitää kulkea munankuorilla. Koita ymmärtää, että se sairaus vaikuttaa myös muuhun kuin itseesi, jos se vaikuttaa yhtään mihinkään sinussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Tulee ensiksi mieleen että hän kokee ehkä olevan vähempi ''mies'' talossa. Mulle on raskaammat kotihommat jääneet tehtäväksi kun mies ei sairauden takia pysty. Ennen aikalailla tasan tehtiin kotihommat.
Mene ja tiedä.
ApEt vastaa esitettuhin kysymyksiin. Miten tilanne muuttuisi jos siitä puhuttaisiin? Mies voimaantuisi ja jaksaisi tehdä niitä raskaampiakin kotitöitä?
Vaikea sanoa miten tilanne muuttuis. Ehkä mun sisäinen maailma muuttuis ja osaisin mennä hänen saappaisiin. ? oisko tässä sulle parempi vastaus?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä, ei oo kyse että puhuttais just sillon kun kivut on päällä, lähinnä yleisesti ottaen sairaudesta.
Muuten mies puhuu vaikka ja mistä, on kasvanut eri maassa ja kulttuurissa kuin meikäläinen :)
No mies ei selvästikään ole valmis puhumaan asiasta. Ei kannata pakottaa. Ja jos puhumattomuudesta ei ole suurempaa haittaa, niin antaisin olla. Vai vaikuttaako mies masentuneelta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Tulee ensiksi mieleen että hän kokee ehkä olevan vähempi ''mies'' talossa. Mulle on raskaammat kotihommat jääneet tehtäväksi kun mies ei sairauden takia pysty. Ennen aikalailla tasan tehtiin kotihommat.
Mene ja tiedä.
ApEt vastaa esitettuhin kysymyksiin. Miten tilanne muuttuisi jos siitä puhuttaisiin? Mies voimaantuisi ja jaksaisi tehdä niitä raskaampiakin kotitöitä?
Vaikea sanoa miten tilanne muuttuis. Ehkä mun sisäinen maailma muuttuis ja osaisin mennä hänen saappaisiin. ? oisko tässä sulle parempi vastaus?
Ap
Koet, että sinut on suljettu ulkopuolelle sinuunkin vaikuttavasta tärkeästä asiasta? Tämä tuo kiilaa teidän välillä ja sinuun epätietoisuutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Tulee ensiksi mieleen että hän kokee ehkä olevan vähempi ''mies'' talossa. Mulle on raskaammat kotihommat jääneet tehtäväksi kun mies ei sairauden takia pysty. Ennen aikalailla tasan tehtiin kotihommat.
Mene ja tiedä.
ApEt vastaa esitettuhin kysymyksiin. Miten tilanne muuttuisi jos siitä puhuttaisiin? Mies voimaantuisi ja jaksaisi tehdä niitä raskaampiakin kotitöitä?
Kotityöt onkin miehelle se oman egon jatke :D
no kyllä mun miehelle on ollut ( ja on edelleen) tarkeitä moni kotihomma, ei ehkä siivous mutta takapihalla touhuaminen tms.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Kipukroonikkona voin sanoa, että kivusta puhuminen ei vähennä kipuja yhtään eikä muutenkaan helpota oloa. Ei varsinkaan sellaisen henkilön kanssa, joka ei ole kipukroonikko. Ymmärrän, että haluaisit jollain tavalla tukea miestäsi sairautensa kohdalla, mutta vertaistuki on useimmiten paljon parempi kuin sairaudestaan tai kivuistaan keskusteleminen sellaisen kanssa, jolla ei ole vastaavaa kokemusta. Muista en tiedä, mutta mä itse mieluiten yritän olla edes ajattelematta kipujani. Ei ne silläkään keinolla poistu eikä vähene, mutta saan kuitenkin ajatukseni suunnattua johonkin muuhun kuin kipuihin. Mun vinkki sulle on, että älä kysele, mutta ole valmis puhumaan niistä, jos miehesi itse haluaa ottaa asian puheeksi.
Niin. Että rakennetaan siitä virtahepo olohuoneeseen.
Ei se mikään virtahepo ole. Tosiasia nyt vaan on, että kipukroonikko on se, joka kipujensa kanssa elää. Ja koska niin joutuu tekemään, ajatukset on järkevämpää pitää muissa asioissa kuin niissä jatkuvissa kivuissa. Tilanne on toinen sairauden alussa, mutta jos diagnoosista on kulunut jo 5 vuotta, niin se ei ole mikään uusi juttu kummallekaan vaan asia, joka erityisesti sen sairastuneen pitää vaan hyväksyä ja elää kivuistaan huolimatta mahdollisimman normaalia elämää.
Ei sinulle. Mutta sille toiselle on, jos siitä tehdään tabu, jonka ympärillä pitää kulkea munankuorilla. Koita ymmärtää, että se sairaus vaikuttaa myös muuhun kuin itseesi, jos se vaikuttaa yhtään mihinkään sinussa.
Tietenkin sairaus vaikuttaa muihinkin, mutta mikään ei muutu, vaikka asiasta puhuisi 24/7. Jos sairaus on etenevää sorttia eikä ap:n mies pysty enää tekemään samoja asioita kuin ennen sairastumista, se on asia,. joka sekä sairastuneen että ap:n pitää vaan hyväksyä. Onko tässä nyt tilanne, jossa ap ei ole hyväksynyt asiaa, mutta sairastunut itse on jo hyväksynyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten puhuminen muuttaisi teidän tilannetta?
En ole ap, mutta oishan se reilua puolisoiden puhua vaikeistakin asioista. Vaikkei se sairaus sillä parane, niin avoimuus on yleensä parempi vaihtoehto, kuin itseensä sulkeutuminen, parisuhteessa 🙄
Toisaalta eipä se sairaus häviä mihinkään puhumalla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten puhuminen muuttaisi teidän tilannetta?
En ole ap, mutta oishan se reilua puolisoiden puhua vaikeistakin asioista. Vaikkei se sairaus sillä parane, niin avoimuus on yleensä parempi vaihtoehto, kuin itseensä sulkeutuminen, parisuhteessa 🙄
Toisaalta eipä se sairaus häviä mihinkään puhumalla
Parisuhde voi hävitä puhumattomuudella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Tulee ensiksi mieleen että hän kokee ehkä olevan vähempi ''mies'' talossa. Mulle on raskaammat kotihommat jääneet tehtäväksi kun mies ei sairauden takia pysty. Ennen aikalailla tasan tehtiin kotihommat.
Mene ja tiedä.
ApEt vastaa esitettuhin kysymyksiin. Miten tilanne muuttuisi jos siitä puhuttaisiin? Mies voimaantuisi ja jaksaisi tehdä niitä raskaampiakin kotitöitä?
Vaikea sanoa miten tilanne muuttuis. Ehkä mun sisäinen maailma muuttuis ja osaisin mennä hänen saappaisiin. ? oisko tässä sulle parempi vastaus?
Ap
Musta tuntuu, että sinä tarvitsisit vertaistukea. Sen sijaan, että puhuisit miehesi sairaudesta ja kivuista hänen kanssaan, sua voisi auttaa paremmin, jos voisit puhua jonkun toisen kanssa, joka myös on samaa sairautta sairastavan puoliso. Löytyisikö netistä vertaistukiryhmää?
En ole ap, mutta oishan se reilua puolisoiden puhua vaikeistakin asioista. Vaikkei se sairaus sillä parane, niin avoimuus on yleensä parempi vaihtoehto, kuin itseensä sulkeutuminen, parisuhteessa 🙄