Lue keskustelun säännöt.
40+ ikäisiä, jotka eronneet "ihan hyvästä", sisarukselliseksi muuttuneesta suhteesta?
26.08.2023 |
Kaipaisin kertomuksia, miten meni, kannattiko, jos niin miksi, ja jos ei, niin miksi ei. Mieheni kanssa siis pitkä suhde takana, lapsista nuorin enää asuu kotona. Suhteeni mieheni kanssa ns. toimii, eli siis arki sujuu, emme riitele oikeasti ikinä, välillä juttelemme niitä näitä (ei mitään syvällisiä keskusteluita kuitenkaan) ja naurammekin yhdessä joskus jollekin tilannekomiikalle tai vitseille. Kotityöt jaetaan tasaisesti, talous ok (tosin olisi ok vaikkemme yhdessä olisikaan, molemmat töissä). Mutta, intohimoa ei ole yhtään minun puoleltani, ja ihan kaikki keinot kokeiltu, mutta ei ole enää vuosiin kipinöinyt. Mies tuntee vetoa minuun, ja noin 1 x kk on elämää makkarissa, lähinnä velvollisuudentunnosta, mutta tästä en saa itse mitään. Mies on taitava kyllä, mutta kun en tunne minkäänlaista vetoa häneen, ei tekninen taitavuuskaan riitä. Ja mies on kyllä ihan normaalipainoinen ja hygienia kunnossa, eli vetovoiman puuttuminen ei johdu siitä. (Muihin kyllä koen vetoa, mutten silti ole ollut koskaan sängyssä kenenkään toisen kanssa.) Toisaalta olen ihan tottunut tähän intohimottomuuteen, mutta toisaalta mietin, että vielä(kö?) olisi ihanaa saada säpinää elämään, kokea perhosia vatsassa, kokea halua johonkuhun? Kaduttaako, jos turvallisen ja toimivan, sisaruksellisen suhteen lopettaa tällaisen takia? Haihattelenko?
Kommentit (1077)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Miten uusavuton pitää olla, että kuvittelee että peilin tai lampun asentamiseen vaaditaan munat? Onnistuu kyllä useimmilta minun tuntemiltani naisilta, ihan perustaitoja elämässä samalla tavalla kuin joku pyykinpesu ja kokkaaminen. Isommat remontit toki eri - mutta ne teettää moni mieskin ammattilaisella.
Arvasin että moni feministi iskee tähän. Minua ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mitään itsenäinen nainen leikkiä jos ei ole aivan pakko. Itse en ainakaan uskalla opetella jostain youtube videosta kattolapun kytkentää jos se vaatii muutakin kuin sen pistotulpan laittamisen. Siinä on jo tulipaloriski. Suurin osa tuntemistani miehistä sen tuntuu osaavan. Mitä tulee peilin asentamiseen niin milläs sen painavan peilin yksin nostat paikoilleen? Joutuu aina pyytämään jonkun auttamaan ja siihen voi mennä viikkoja tai kuukausia että joku pääsee.
Niin, onhan se varsin vaativaa laittaa saman väriset johdot yhteen. Valitettavasti monien naisten vika on siinä että he kuvittelevat äärimmäisen yksinkertaisia remonttihommia kovinkin monimutkaisiksi ja vaarallisiksi. No jäisi miehiltä monta ihailevaa katsetta ja kiitosta saamatta jos naiset tämän ymmärtäisivät.
Ei pahalla, mutta ymmärrän tavallaan tuona yksinäisen ihmisen ongelman. Ihan varmasti välillä tulee tilanteita, joissa jo ihan käytännön vuoksi tarvitsisi toisen ihmisen apua, edes hetkeksi. Tavaroiden nostaminen esimerkkinä, toinen voisi olla sairastuminen, kolmas esim. hakeminen jostakin jne.
Monet ihmiset eivät tajua, kuinka etuoikeutettuja he ovat sen vuoksi, että ON OLEMASSA joku toinen (aikuinen) ihminen lähellä, joko samassa taloudessa tai muuten läheinen (parisuhde), johon voi turvata erilaisissa tilanteissa. Lisäksi silloin, kun on paha mieli, kaipaa läheisyyttä, kenties turvaa, hoitoa sairaana ym.
Puhettakaan tuosta eksistentiaalisesta yksinäisyydestä. Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole kuulumassa, kuuluko siitä ääni...
Aia outo ajatus, että vain samassa taloudessa oleva kumppani voi olla sellainen läheinen suhde, joka voi näihin tarpeisiin vastata. Monet sinkut ovat hyvin sosiaalisia. Sosiaalisiin turvaverkkoihin, läheisyyteen, emotionaaliseen tukeen ja seksiin ei tarvita tavanomaista parisuhdetta.
Sori nyt vaan, mutta kyllä minä tarvitsen seksiin nimenomaan parisuhteen, kun ei panosuhteet kiihota. Kaikki ei ole samanlaisia eikä myöskään sosiaalisia. Harvalla myöskään on ketään sellaista joka voisi esim tulla kolme kertaa päivässä koiraa lenkittämään ja käydä kaupassa puolestasi jos itse sairastut niin pahasti ettet pysty. Suurin osa kuitenkin käy ihan töissä
Selvä se sitten. Jos olet vakuuttunut, että välttämättä tarvitset parisuhteen elämästä selviytymiseen, sitten teet ratkaisusi sen mukaan ja olet valmis hyväksymään myös ne haittapuolet. Joku toinen ei tätä tarvitse, joten parisuhteelta on myös lupa odottaa enemmän.
En kyllä tarvitse parisuhdetta elämästä selviytymiseen. Mutta jos haluan elämästä mielekästä, niin kyllä, siihen tarvitsen jonkun jonka kanssa voin jakaa arjen. Koiran olen käyttänyt pihalla kipeänäkin. Huonekalujen siirtoon ja lampun asentamiseen olen saanut apua, mutta olen joutunut sitä odottamaan monta kuukautta. Seksiä en kaipaa enkä tarvitse. Mutta olen todella yksinäinen ja kaipaan toista ihmistä ja läheisyyttä. Moni asia olisi helpompaa pariauhteessa. Neuvoni aloittajalle onkin, että kannattaa miettiä kaksi kertaa eroaako, koska se elämä yksin ei välttämättä ole niin kivaa kun voisi ajatella.
Miksi pari pilkun*ussijaa pilaa koko ketjun jankkaamalla jostain aidan seipäästä?
Jep, ja jos ei tarvitse parisuhdetta tehdäkseen elämästä itselleen mielekästä, vaan se on pikemminkin mukavaa ja antoisaa lisäarvoa siihen muun hyvän päälle, tämä antaa varaa vaatia parisuhteelta enemmän. Ei tarvitse tyytyä suhteeseen, josta täytyy noin kovasti pähkäillä, kannattaako se vai ei. Itsenäisyys auttaa myös parisuhteissa, ei vain sinkkuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan voisi jäädä kumppanille soppaa lämmittämään ja koiraa lenkittämään joka kerta, kun hän on sairas. Töissä se on käytävä minunkin. En näistä elukkahommista niin tiedä, mutta eikö koiran omistamiseen kuulu se, että on tiedossa jokin ratkaisu näitä tilanteita varten, oli parisuhde vai ei? Vai viedäänkö piski piikille eron sattuessa?
Vähän helpompi sen kumppanin on töiden jälkeen ja ennen se koira käyttää kun jonkun kaverin ajaa ihan sitä varten kolme kertaa päivässä koiraa kusettamaan. Että turha saivarrella. Se ratkaisu monella sinkulla on se että koira viedään ulos vaikka pää kainalossa. Mutta kyse olikin siitä mikä kaikki olisi HELPOMPAA parisuhteessa kuin sinkkuna. Ei siitä että onko se mahdotonta vai ei.
Eivät kaikki parisuhteessa olevat asu kumppaninsa kanssa. Monen ystävä asuu lähempänä kuin kumppani.
Noissa suhteissa uskottomuus selvästi, todella moninkertaisesti yleisempää kuin avio-/avoliitoissa. Ehkä jotkut liitoissaan pettäneet suosivat siksi vanhemmiten tuollaisia muotoja jotta voivat jatkaa samaa mitä aiemminkin.
Lähde tälle väitteelle?
Väestöliiton sivut FINSEX-tutkimus
Tulkitset tuloksia väärin, sillä tuossa ei otettua huomioon parisuhteen kestoa ja muita tekijöitä. Suurin osa erillään asuvista pareista on ollut yhdessä hyvin vähän aikaa, ja silloin pettäminen on totta kai todennäköisempää, kun suhde ei ole vielä ollenkaan vakiintunut. Jos olette olleet yhdessä kymmenen vuotta, ei asumismuodolla ole enää merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan voisi jäädä kumppanille soppaa lämmittämään ja koiraa lenkittämään joka kerta, kun hän on sairas. Töissä se on käytävä minunkin. En näistä elukkahommista niin tiedä, mutta eikö koiran omistamiseen kuulu se, että on tiedossa jokin ratkaisu näitä tilanteita varten, oli parisuhde vai ei? Vai viedäänkö piski piikille eron sattuessa?
Vähän helpompi sen kumppanin on töiden jälkeen ja ennen se koira käyttää kun jonkun kaverin ajaa ihan sitä varten kolme kertaa päivässä koiraa kusettamaan. Että turha saivarrella. Se ratkaisu monella sinkulla on se että koira viedään ulos vaikka pää kainalossa. Mutta kyse olikin siitä mikä kaikki olisi HELPOMPAA parisuhteessa kuin sinkkuna. Ei siitä että onko se mahdotonta vai ei.
Eivät kaikki parisuhteessa olevat asu kumppaninsa kanssa. Monen ystävä asuu lähempänä kuin kumppani.
Noissa suhteissa uskottomuus selvästi, todella moninkertaisesti yleisempää kuin avio-/avoliitoissa. Ehkä jotkut liitoissaan pettäneet suosivat siksi vanhemmiten tuollaisia muotoja jotta voivat jatkaa samaa mitä aiemminkin.
Lähde tälle väitteelle?
Väestöliiton sivut FINSEX-tutkimus
Uskottomuus 6-7 kertaa todennäköisempää erillissuhteissa kuin avio-/avoliitoissa tuon tutkimuksen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan voisi jäädä kumppanille soppaa lämmittämään ja koiraa lenkittämään joka kerta, kun hän on sairas. Töissä se on käytävä minunkin. En näistä elukkahommista niin tiedä, mutta eikö koiran omistamiseen kuulu se, että on tiedossa jokin ratkaisu näitä tilanteita varten, oli parisuhde vai ei? Vai viedäänkö piski piikille eron sattuessa?
Vähän helpompi sen kumppanin on töiden jälkeen ja ennen se koira käyttää kun jonkun kaverin ajaa ihan sitä varten kolme kertaa päivässä koiraa kusettamaan. Että turha saivarrella. Se ratkaisu monella sinkulla on se että koira viedään ulos vaikka pää kainalossa. Mutta kyse olikin siitä mikä kaikki olisi HELPOMPAA parisuhteessa kuin sinkkuna. Ei siitä että onko se mahdotonta vai ei.
Eivät kaikki parisuhteessa olevat asu kumppaninsa kanssa. Monen ystävä asuu lähempänä kuin kumppani.
Noissa suhteissa uskottomuus selvästi, todella moninkertaisesti yleisempää kuin avio-/avoliitoissa. Ehkä jotkut liitoissaan pettäneet suosivat siksi vanhemmiten tuollaisia muotoja jotta voivat jatkaa samaa mitä aiemminkin.
Lähde tälle väitteelle?
Väestöliiton sivut FINSEX-tutkimus
Tulkitset tuloksia väärin, sillä tuossa ei otettua huomioon parisuhteen kestoa ja muita tekijöitä. Suurin osa erillään asuvista pareista on ollut yhdessä hyvin vähän aikaa, ja silloin pettäminen on totta kai todennäköisempää, kun suhde ei ole vielä ollenkaan vakiintunut. Jos olette olleet yhdessä kymmenen vuotta, ei asumismuodolla ole enää merkitystä.
Mutuilet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Miten uusavuton pitää olla, että kuvittelee että peilin tai lampun asentamiseen vaaditaan munat? Onnistuu kyllä useimmilta minun tuntemiltani naisilta, ihan perustaitoja elämässä samalla tavalla kuin joku pyykinpesu ja kokkaaminen. Isommat remontit toki eri - mutta ne teettää moni mieskin ammattilaisella.
Arvasin että moni feministi iskee tähän. Minua ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mitään itsenäinen nainen leikkiä jos ei ole aivan pakko. Itse en ainakaan uskalla opetella jostain youtube videosta kattolapun kytkentää jos se vaatii muutakin kuin sen pistotulpan laittamisen. Siinä on jo tulipaloriski. Suurin osa tuntemistani miehistä sen tuntuu osaavan. Mitä tulee peilin asentamiseen niin milläs sen painavan peilin yksin nostat paikoilleen? Joutuu aina pyytämään jonkun auttamaan ja siihen voi mennä viikkoja tai kuukausia että joku pääsee.
Niin, onhan se varsin vaativaa laittaa saman väriset johdot yhteen. Valitettavasti monien naisten vika on siinä että he kuvittelevat äärimmäisen yksinkertaisia remonttihommia kovinkin monimutkaisiksi ja vaarallisiksi. No jäisi miehiltä monta ihailevaa katsetta ja kiitosta saamatta jos naiset tämän ymmärtäisivät.
Ei pahalla, mutta ymmärrän tavallaan tuona yksinäisen ihmisen ongelman. Ihan varmasti välillä tulee tilanteita, joissa jo ihan käytännön vuoksi tarvitsisi toisen ihmisen apua, edes hetkeksi. Tavaroiden nostaminen esimerkkinä, toinen voisi olla sairastuminen, kolmas esim. hakeminen jostakin jne.
Monet ihmiset eivät tajua, kuinka etuoikeutettuja he ovat sen vuoksi, että ON OLEMASSA joku toinen (aikuinen) ihminen lähellä, joko samassa taloudessa tai muuten läheinen (parisuhde), johon voi turvata erilaisissa tilanteissa. Lisäksi silloin, kun on paha mieli, kaipaa läheisyyttä, kenties turvaa, hoitoa sairaana ym.
Puhettakaan tuosta eksistentiaalisesta yksinäisyydestä. Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole kuulumassa, kuuluko siitä ääni...
Aia outo ajatus, että vain samassa taloudessa oleva kumppani voi olla sellainen läheinen suhde, joka voi näihin tarpeisiin vastata. Monet sinkut ovat hyvin sosiaalisia. Sosiaalisiin turvaverkkoihin, läheisyyteen, emotionaaliseen tukeen ja seksiin ei tarvita tavanomaista parisuhdetta.
Sori nyt vaan, mutta kyllä minä tarvitsen seksiin nimenomaan parisuhteen, kun ei panosuhteet kiihota. Kaikki ei ole samanlaisia eikä myöskään sosiaalisia. Harvalla myöskään on ketään sellaista joka voisi esim tulla kolme kertaa päivässä koiraa lenkittämään ja käydä kaupassa puolestasi jos itse sairastut niin pahasti ettet pysty. Suurin osa kuitenkin käy ihan töissä
Selvä se sitten. Jos olet vakuuttunut, että välttämättä tarvitset parisuhteen elämästä selviytymiseen, sitten teet ratkaisusi sen mukaan ja olet valmis hyväksymään myös ne haittapuolet. Joku toinen ei tätä tarvitse, joten parisuhteelta on myös lupa odottaa enemmän.
En kyllä tarvitse parisuhdetta elämästä selviytymiseen. Mutta jos haluan elämästä mielekästä, niin kyllä, siihen tarvitsen jonkun jonka kanssa voin jakaa arjen. Koiran olen käyttänyt pihalla kipeänäkin. Huonekalujen siirtoon ja lampun asentamiseen olen saanut apua, mutta olen joutunut sitä odottamaan monta kuukautta. Seksiä en kaipaa enkä tarvitse. Mutta olen todella yksinäinen ja kaipaan toista ihmistä ja läheisyyttä. Moni asia olisi helpompaa pariauhteessa. Neuvoni aloittajalle onkin, että kannattaa miettiä kaksi kertaa eroaako, koska se elämä yksin ei välttämättä ole niin kivaa kun voisi ajatella.
Miksi pari pilkun*ussijaa pilaa koko ketjun jankkaamalla jostain aidan seipäästä?
Jep, ja jos ei tarvitse parisuhdetta tehdäkseen elämästä itselleen mielekästä, vaan se on pikemminkin mukavaa ja antoisaa lisäarvoa siihen muun hyvän päälle, tämä antaa varaa vaatia parisuhteelta enemmän. Ei tarvitse tyytyä suhteeseen, josta täytyy noin kovasti pähkäillä, kannattaako se vai ei. Itsenäisyys auttaa myös parisuhteissa, ei vain sinkkuna.
Totta. Itse asiassa itsenäisyys jo parikymppisestä lähtien on rakkaussuhteen edellytys. Kaikki eivät siihen pysty vaan ovat läheisriippuvaisia valheellisia pelkureita jotka sitten pettävät tilaisuuden tullen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan voisi jäädä kumppanille soppaa lämmittämään ja koiraa lenkittämään joka kerta, kun hän on sairas. Töissä se on käytävä minunkin. En näistä elukkahommista niin tiedä, mutta eikö koiran omistamiseen kuulu se, että on tiedossa jokin ratkaisu näitä tilanteita varten, oli parisuhde vai ei? Vai viedäänkö piski piikille eron sattuessa?
Vähän helpompi sen kumppanin on töiden jälkeen ja ennen se koira käyttää kun jonkun kaverin ajaa ihan sitä varten kolme kertaa päivässä koiraa kusettamaan. Että turha saivarrella. Se ratkaisu monella sinkulla on se että koira viedään ulos vaikka pää kainalossa. Mutta kyse olikin siitä mikä kaikki olisi HELPOMPAA parisuhteessa kuin sinkkuna. Ei siitä että onko se mahdotonta vai ei.
Eivät kaikki parisuhteessa olevat asu kumppaninsa kanssa. Monen ystävä asuu lähempänä kuin kumppani.
Noissa suhteissa uskottomuus selvästi, todella moninkertaisesti yleisempää kuin avio-/avoliitoissa. Ehkä jotkut liitoissaan pettäneet suosivat siksi vanhemmiten tuollaisia muotoja jotta voivat jatkaa samaa mitä aiemminkin.
Lähde tälle väitteelle?
Väestöliiton sivut FINSEX-tutkimus
Tulkitset tuloksia väärin, sillä tuossa ei otettua huomioon parisuhteen kestoa ja muita tekijöitä. Suurin osa erillään asuvista pareista on ollut yhdessä hyvin vähän aikaa, ja silloin pettäminen on totta kai todennäköisempää, kun suhde ei ole vielä ollenkaan vakiintunut. Jos olette olleet yhdessä kymmenen vuotta, ei asumismuodolla ole enää merkitystä.
Mutuilet.
Tämän asian voi tarkistaa kuka tahansa, joka osaa sosiologian alan tutkimuksia lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan voisi jäädä kumppanille soppaa lämmittämään ja koiraa lenkittämään joka kerta, kun hän on sairas. Töissä se on käytävä minunkin. En näistä elukkahommista niin tiedä, mutta eikö koiran omistamiseen kuulu se, että on tiedossa jokin ratkaisu näitä tilanteita varten, oli parisuhde vai ei? Vai viedäänkö piski piikille eron sattuessa?
Vähän helpompi sen kumppanin on töiden jälkeen ja ennen se koira käyttää kun jonkun kaverin ajaa ihan sitä varten kolme kertaa päivässä koiraa kusettamaan. Että turha saivarrella. Se ratkaisu monella sinkulla on se että koira viedään ulos vaikka pää kainalossa. Mutta kyse olikin siitä mikä kaikki olisi HELPOMPAA parisuhteessa kuin sinkkuna. Ei siitä että onko se mahdotonta vai ei.
Eivät kaikki parisuhteessa olevat asu kumppaninsa kanssa. Monen ystävä asuu lähempänä kuin kumppani.
Noissa suhteissa uskottomuus selvästi, todella moninkertaisesti yleisempää kuin avio-/avoliitoissa. Ehkä jotkut liitoissaan pettäneet suosivat siksi vanhemmiten tuollaisia muotoja jotta voivat jatkaa samaa mitä aiemminkin.
Lähde tälle väitteelle?
Väestöliiton sivut FINSEX-tutkimus
Tulkitset tuloksia väärin, sillä tuossa ei otettua huomioon parisuhteen kestoa ja muita tekijöitä. Suurin osa erillään asuvista pareista on ollut yhdessä hyvin vähän aikaa, ja silloin pettäminen on totta kai todennäköisempää, kun suhde ei ole vielä ollenkaan vakiintunut. Jos olette olleet yhdessä kymmenen vuotta, ei asumismuodolla ole enää merkitystä.
Mutuilet.
Tämän asian voi tarkistaa kuka tahansa, joka osaa sosiologian alan tutkimuksia lukea.
Onko sulla tuon alan korkea-asteen tutkinto?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joopajoo. Heitä vaan hyvä elämö hukkaan koska haluat vierasta parrua emättimeen. Ei luoja...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan voisi jäädä kumppanille soppaa lämmittämään ja koiraa lenkittämään joka kerta, kun hän on sairas. Töissä se on käytävä minunkin. En näistä elukkahommista niin tiedä, mutta eikö koiran omistamiseen kuulu se, että on tiedossa jokin ratkaisu näitä tilanteita varten, oli parisuhde vai ei? Vai viedäänkö piski piikille eron sattuessa?
Vähän helpompi sen kumppanin on töiden jälkeen ja ennen se koira käyttää kun jonkun kaverin ajaa ihan sitä varten kolme kertaa päivässä koiraa kusettamaan. Että turha saivarrella. Se ratkaisu monella sinkulla on se että koira viedään ulos vaikka pää kainalossa. Mutta kyse olikin siitä mikä kaikki olisi HELPOMPAA parisuhteessa kuin sinkkuna. Ei siitä että onko se mahdotonta vai ei.
Eivät kaikki parisuhteessa olevat asu kumppaninsa kanssa. Monen ystävä asuu lähempänä kuin kumppani.
Noissa suhteissa uskottomuus selvästi, todella moninkertaisesti yleisempää kuin avio-/avoliitoissa. Ehkä jotkut liitoissaan pettäneet suosivat siksi vanhemmiten tuollaisia muotoja jotta voivat jatkaa samaa mitä aiemminkin.
Lähde tälle väitteelle?
Väestöliiton sivut FINSEX-tutkimus
Tulkitset tuloksia väärin, sillä tuossa ei otettua huomioon parisuhteen kestoa ja muita tekijöitä. Suurin osa erillään asuvista pareista on ollut yhdessä hyvin vähän aikaa, ja silloin pettäminen on totta kai todennäköisempää, kun suhde ei ole vielä ollenkaan vakiintunut. Jos olette olleet yhdessä kymmenen vuotta, ei asumismuodolla ole enää merkitystä.
Mutuilet.
Tämän asian voi tarkistaa kuka tahansa, joka osaa sosiologian alan tutkimuksia lukea.
Onko sulla tuon alan korkea-asteen tutkinto?
Perus- ja aineopinnot on, gradun tein toiseen aineeseen. Mutta minun koulutukseni nyt ei tutkimuksen tulkintaa muuta suuntaan eikä toiseen, eikä noin yksinkertaisen asian huomaamiseen vaadita sosiologian opintoja lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Miten uusavuton pitää olla, että kuvittelee että peilin tai lampun asentamiseen vaaditaan munat? Onnistuu kyllä useimmilta minun tuntemiltani naisilta, ihan perustaitoja elämässä samalla tavalla kuin joku pyykinpesu ja kokkaaminen. Isommat remontit toki eri - mutta ne teettää moni mieskin ammattilaisella.
Arvasin että moni feministi iskee tähän. Minua ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mitään itsenäinen nainen leikkiä jos ei ole aivan pakko. Itse en ainakaan uskalla opetella jostain youtube videosta kattolapun kytkentää jos se vaatii muutakin kuin sen pistotulpan laittamisen. Siinä on jo tulipaloriski. Suurin osa tuntemistani miehistä sen tuntuu osaavan. Mitä tulee peilin asentamiseen niin milläs sen painavan peilin yksin nostat paikoilleen? Joutuu aina pyytämään jonkun auttamaan ja siihen voi mennä viikkoja tai kuukausia että joku pääsee.
Niin, onhan se varsin vaativaa laittaa saman väriset johdot yhteen. Valitettavasti monien naisten vika on siinä että he kuvittelevat äärimmäisen yksinkertaisia remonttihommia kovinkin monimutkaisiksi ja vaarallisiksi. No jäisi miehiltä monta ihailevaa katsetta ja kiitosta saamatta jos naiset tämän ymmärtäisivät.
Ei pahalla, mutta ymmärrän tavallaan tuona yksinäisen ihmisen ongelman. Ihan varmasti välillä tulee tilanteita, joissa jo ihan käytännön vuoksi tarvitsisi toisen ihmisen apua, edes hetkeksi. Tavaroiden nostaminen esimerkkinä, toinen voisi olla sairastuminen, kolmas esim. hakeminen jostakin jne.
Monet ihmiset eivät tajua, kuinka etuoikeutettuja he ovat sen vuoksi, että ON OLEMASSA joku toinen (aikuinen) ihminen lähellä, joko samassa taloudessa tai muuten läheinen (parisuhde), johon voi turvata erilaisissa tilanteissa. Lisäksi silloin, kun on paha mieli, kaipaa läheisyyttä, kenties turvaa, hoitoa sairaana ym.
Puhettakaan tuosta eksistentiaalisesta yksinäisyydestä. Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole kuulumassa, kuuluko siitä ääni...
Aia outo ajatus, että vain samassa taloudessa oleva kumppani voi olla sellainen läheinen suhde, joka voi näihin tarpeisiin vastata. Monet sinkut ovat hyvin sosiaalisia. Sosiaalisiin turvaverkkoihin, läheisyyteen, emotionaaliseen tukeen ja seksiin ei tarvita tavanomaista parisuhdetta.
Sori nyt vaan, mutta kyllä minä tarvitsen seksiin nimenomaan parisuhteen, kun ei panosuhteet kiihota. Kaikki ei ole samanlaisia eikä myöskään sosiaalisia. Harvalla myöskään on ketään sellaista joka voisi esim tulla kolme kertaa päivässä koiraa lenkittämään ja käydä kaupassa puolestasi jos itse sairastut niin pahasti ettet pysty. Suurin osa kuitenkin käy ihan töissä
Selvä se sitten. Jos olet vakuuttunut, että välttämättä tarvitset parisuhteen elämästä selviytymiseen, sitten teet ratkaisusi sen mukaan ja olet valmis hyväksymään myös ne haittapuolet. Joku toinen ei tätä tarvitse, joten parisuhteelta on myös lupa odottaa enemmän.
En kyllä tarvitse parisuhdetta elämästä selviytymiseen. Mutta jos haluan elämästä mielekästä, niin kyllä, siihen tarvitsen jonkun jonka kanssa voin jakaa arjen. Koiran olen käyttänyt pihalla kipeänäkin. Huonekalujen siirtoon ja lampun asentamiseen olen saanut apua, mutta olen joutunut sitä odottamaan monta kuukautta. Seksiä en kaipaa enkä tarvitse. Mutta olen todella yksinäinen ja kaipaan toista ihmistä ja läheisyyttä. Moni asia olisi helpompaa pariauhteessa. Neuvoni aloittajalle onkin, että kannattaa miettiä kaksi kertaa eroaako, koska se elämä yksin ei välttämättä ole niin kivaa kun voisi ajatella.
Miksi pari pilkun*ussijaa pilaa koko ketjun jankkaamalla jostain aidan seipäästä?
Jep, ja jos ei tarvitse parisuhdetta tehdäkseen elämästä itselleen mielekästä, vaan se on pikemminkin mukavaa ja antoisaa lisäarvoa siihen muun hyvän päälle, tämä antaa varaa vaatia parisuhteelta enemmän. Ei tarvitse tyytyä suhteeseen, josta täytyy noin kovasti pähkäillä, kannattaako se vai ei. Itsenäisyys auttaa myös parisuhteissa, ei vain sinkkuna.
Totta. Itse asiassa itsenäisyys jo parikymppisestä lähtien on rakkaussuhteen edellytys. Kaikki eivät siihen pysty vaan ovat läheisriippuvaisia valheellisia pelkureita jotka sitten pettävät tilaisuuden tullen.
Ja höpö höpö, koskaan ei ole liian myöhäistä kasvaa itsenäisemmäksi ja kypsemmäksi, paremmaksi versioksi itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Kun hyvä mies ajetaan ulos perheestä hänestä tulee sekopää tai häntäheikki. Te luotte heidät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Miten uusavuton pitää olla, että kuvittelee että peilin tai lampun asentamiseen vaaditaan munat? Onnistuu kyllä useimmilta minun tuntemiltani naisilta, ihan perustaitoja elämässä samalla tavalla kuin joku pyykinpesu ja kokkaaminen. Isommat remontit toki eri - mutta ne teettää moni mieskin ammattilaisella.
Arvasin että moni feministi iskee tähän. Minua ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mitään itsenäinen nainen leikkiä jos ei ole aivan pakko. Itse en ainakaan uskalla opetella jostain youtube videosta kattolapun kytkentää jos se vaatii muutakin kuin sen pistotulpan laittamisen. Siinä on jo tulipaloriski. Suurin osa tuntemistani miehistä sen tuntuu osaavan. Mitä tulee peilin asentamiseen niin milläs sen painavan peilin yksin nostat paikoilleen? Joutuu aina pyytämään jonkun auttamaan ja siihen voi mennä viikkoja tai kuukausia että joku pääsee.
Niin, onhan se varsin vaativaa laittaa saman väriset johdot yhteen. Valitettavasti monien naisten vika on siinä että he kuvittelevat äärimmäisen yksinkertaisia remonttihommia kovinkin monimutkaisiksi ja vaarallisiksi. No jäisi miehiltä monta ihailevaa katsetta ja kiitosta saamatta jos naiset tämän ymmärtäisivät.
Ei pahalla, mutta ymmärrän tavallaan tuona yksinäisen ihmisen ongelman. Ihan varmasti välillä tulee tilanteita, joissa jo ihan käytännön vuoksi tarvitsisi toisen ihmisen apua, edes hetkeksi. Tavaroiden nostaminen esimerkkinä, toinen voisi olla sairastuminen, kolmas esim. hakeminen jostakin jne.
Monet ihmiset eivät tajua, kuinka etuoikeutettuja he ovat sen vuoksi, että ON OLEMASSA joku toinen (aikuinen) ihminen lähellä, joko samassa taloudessa tai muuten läheinen (parisuhde), johon voi turvata erilaisissa tilanteissa. Lisäksi silloin, kun on paha mieli, kaipaa läheisyyttä, kenties turvaa, hoitoa sairaana ym.
Puhettakaan tuosta eksistentiaalisesta yksinäisyydestä. Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole kuulumassa, kuuluko siitä ääni...
Aia outo ajatus, että vain samassa taloudessa oleva kumppani voi olla sellainen läheinen suhde, joka voi näihin tarpeisiin vastata. Monet sinkut ovat hyvin sosiaalisia. Sosiaalisiin turvaverkkoihin, läheisyyteen, emotionaaliseen tukeen ja seksiin ei tarvita tavanomaista parisuhdetta.
Sori nyt vaan, mutta kyllä minä tarvitsen seksiin nimenomaan parisuhteen, kun ei panosuhteet kiihota. Kaikki ei ole samanlaisia eikä myöskään sosiaalisia. Harvalla myöskään on ketään sellaista joka voisi esim tulla kolme kertaa päivässä koiraa lenkittämään ja käydä kaupassa puolestasi jos itse sairastut niin pahasti ettet pysty. Suurin osa kuitenkin käy ihan töissä
Selvä se sitten. Jos olet vakuuttunut, että välttämättä tarvitset parisuhteen elämästä selviytymiseen, sitten teet ratkaisusi sen mukaan ja olet valmis hyväksymään myös ne haittapuolet. Joku toinen ei tätä tarvitse, joten parisuhteelta on myös lupa odottaa enemmän.
En kyllä tarvitse parisuhdetta elämästä selviytymiseen. Mutta jos haluan elämästä mielekästä, niin kyllä, siihen tarvitsen jonkun jonka kanssa voin jakaa arjen. Koiran olen käyttänyt pihalla kipeänäkin. Huonekalujen siirtoon ja lampun asentamiseen olen saanut apua, mutta olen joutunut sitä odottamaan monta kuukautta. Seksiä en kaipaa enkä tarvitse. Mutta olen todella yksinäinen ja kaipaan toista ihmistä ja läheisyyttä. Moni asia olisi helpompaa pariauhteessa. Neuvoni aloittajalle onkin, että kannattaa miettiä kaksi kertaa eroaako, koska se elämä yksin ei välttämättä ole niin kivaa kun voisi ajatella.
Miksi pari pilkun*ussijaa pilaa koko ketjun jankkaamalla jostain aidan seipäästä?
Jep, ja jos ei tarvitse parisuhdetta tehdäkseen elämästä itselleen mielekästä, vaan se on pikemminkin mukavaa ja antoisaa lisäarvoa siihen muun hyvän päälle, tämä antaa varaa vaatia parisuhteelta enemmän. Ei tarvitse tyytyä suhteeseen, josta täytyy noin kovasti pähkäillä, kannattaako se vai ei. Itsenäisyys auttaa myös parisuhteissa, ei vain sinkkuna.
Totta. Itse asiassa itsenäisyys jo parikymppisestä lähtien on rakkaussuhteen edellytys. Kaikki eivät siihen pysty vaan ovat läheisriippuvaisia valheellisia pelkureita jotka sitten pettävät tilaisuuden tullen.
Ja höpö höpö, koskaan ei ole liian myöhäistä kasvaa itsenäisemmäksi ja kypsemmäksi, paremmaksi versioksi itsestään.
Mahdollista mutta ilman isoa remonttia koko ajattelumallissaan terveeseen suuntaa se ei tule koskaan onnistumaan.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä hyvin tarkasti koska iäkkäämpänä erotessa todennäköistä on että saa viettää vanhuuden yksin. Yksin sängyssä erilaisia sairauksia miettien eikä kukaan turvana tai apua soittamassa jos ei siihen itse pysty. Hui.
Naisena on kyllä tilastollisesti todennäköisempää joutua ensin omaishoitajaksi ja sitten leskeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Miten uusavuton pitää olla, että kuvittelee että peilin tai lampun asentamiseen vaaditaan munat? Onnistuu kyllä useimmilta minun tuntemiltani naisilta, ihan perustaitoja elämässä samalla tavalla kuin joku pyykinpesu ja kokkaaminen. Isommat remontit toki eri - mutta ne teettää moni mieskin ammattilaisella.
Arvasin että moni feministi iskee tähän. Minua ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mitään itsenäinen nainen leikkiä jos ei ole aivan pakko. Itse en ainakaan uskalla opetella jostain youtube videosta kattolapun kytkentää jos se vaatii muutakin kuin sen pistotulpan laittamisen. Siinä on jo tulipaloriski. Suurin osa tuntemistani miehistä sen tuntuu osaavan. Mitä tulee peilin asentamiseen niin milläs sen painavan peilin yksin nostat paikoilleen? Joutuu aina pyytämään jonkun auttamaan ja siihen voi mennä viikkoja tai kuukausia että joku pääsee.
Niin, onhan se varsin vaativaa laittaa saman väriset johdot yhteen. Valitettavasti monien naisten vika on siinä että he kuvittelevat äärimmäisen yksinkertaisia remonttihommia kovinkin monimutkaisiksi ja vaarallisiksi. No jäisi miehiltä monta ihailevaa katsetta ja kiitosta saamatta jos naiset tämän ymmärtäisivät.
Ei pahalla, mutta ymmärrän tavallaan tuona yksinäisen ihmisen ongelman. Ihan varmasti välillä tulee tilanteita, joissa jo ihan käytännön vuoksi tarvitsisi toisen ihmisen apua, edes hetkeksi. Tavaroiden nostaminen esimerkkinä, toinen voisi olla sairastuminen, kolmas esim. hakeminen jostakin jne.
Monet ihmiset eivät tajua, kuinka etuoikeutettuja he ovat sen vuoksi, että ON OLEMASSA joku toinen (aikuinen) ihminen lähellä, joko samassa taloudessa tai muuten läheinen (parisuhde), johon voi turvata erilaisissa tilanteissa. Lisäksi silloin, kun on paha mieli, kaipaa läheisyyttä, kenties turvaa, hoitoa sairaana ym.
Puhettakaan tuosta eksistentiaalisesta yksinäisyydestä. Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole kuulumassa, kuuluko siitä ääni...
Aia outo ajatus, että vain samassa taloudessa oleva kumppani voi olla sellainen läheinen suhde, joka voi näihin tarpeisiin vastata. Monet sinkut ovat hyvin sosiaalisia. Sosiaalisiin turvaverkkoihin, läheisyyteen, emotionaaliseen tukeen ja seksiin ei tarvita tavanomaista parisuhdetta.
Sori nyt vaan, mutta kyllä minä tarvitsen seksiin nimenomaan parisuhteen, kun ei panosuhteet kiihota. Kaikki ei ole samanlaisia eikä myöskään sosiaalisia. Harvalla myöskään on ketään sellaista joka voisi esim tulla kolme kertaa päivässä koiraa lenkittämään ja käydä kaupassa puolestasi jos itse sairastut niin pahasti ettet pysty. Suurin osa kuitenkin käy ihan töissä
Selvä se sitten. Jos olet vakuuttunut, että välttämättä tarvitset parisuhteen elämästä selviytymiseen, sitten teet ratkaisusi sen mukaan ja olet valmis hyväksymään myös ne haittapuolet. Joku toinen ei tätä tarvitse, joten parisuhteelta on myös lupa odottaa enemmän.
En kyllä tarvitse parisuhdetta elämästä selviytymiseen. Mutta jos haluan elämästä mielekästä, niin kyllä, siihen tarvitsen jonkun jonka kanssa voin jakaa arjen. Koiran olen käyttänyt pihalla kipeänäkin. Huonekalujen siirtoon ja lampun asentamiseen olen saanut apua, mutta olen joutunut sitä odottamaan monta kuukautta. Seksiä en kaipaa enkä tarvitse. Mutta olen todella yksinäinen ja kaipaan toista ihmistä ja läheisyyttä. Moni asia olisi helpompaa pariauhteessa. Neuvoni aloittajalle onkin, että kannattaa miettiä kaksi kertaa eroaako, koska se elämä yksin ei välttämättä ole niin kivaa kun voisi ajatella.
Miksi pari pilkun*ussijaa pilaa koko ketjun jankkaamalla jostain aidan seipäästä?
Jep, ja jos ei tarvitse parisuhdetta tehdäkseen elämästä itselleen mielekästä, vaan se on pikemminkin mukavaa ja antoisaa lisäarvoa siihen muun hyvän päälle, tämä antaa varaa vaatia parisuhteelta enemmän. Ei tarvitse tyytyä suhteeseen, josta täytyy noin kovasti pähkäillä, kannattaako se vai ei. Itsenäisyys auttaa myös parisuhteissa, ei vain sinkkuna.
Vaatia mitä enemmän? Vaatijat harvoin pystyvät aitoon vastavuoroisuuteen.
Jengi on lukenut ihan liian paljon jotain Harlekiineja ja muuta kioskihömppää.
Vierailija kirjoitti:
Jengi on lukenut ihan liian paljon jotain Harlekiineja ja muuta kioskihömppää.
Wt porukkaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Miten uusavuton pitää olla, että kuvittelee että peilin tai lampun asentamiseen vaaditaan munat? Onnistuu kyllä useimmilta minun tuntemiltani naisilta, ihan perustaitoja elämässä samalla tavalla kuin joku pyykinpesu ja kokkaaminen. Isommat remontit toki eri - mutta ne teettää moni mieskin ammattilaisella.
Arvasin että moni feministi iskee tähän. Minua ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mitään itsenäinen nainen leikkiä jos ei ole aivan pakko. Itse en ainakaan uskalla opetella jostain youtube videosta kattolapun kytkentää jos se vaatii muutakin kuin sen pistotulpan laittamisen. Siinä on jo tulipaloriski. Suurin osa tuntemistani miehistä sen tuntuu osaavan. Mitä tulee peilin asentamiseen niin milläs sen painavan peilin yksin nostat paikoilleen? Joutuu aina pyytämään jonkun auttamaan ja siihen voi mennä viikkoja tai kuukausia että joku pääsee.
Niin, onhan se varsin vaativaa laittaa saman väriset johdot yhteen. Valitettavasti monien naisten vika on siinä että he kuvittelevat äärimmäisen yksinkertaisia remonttihommia kovinkin monimutkaisiksi ja vaarallisiksi. No jäisi miehiltä monta ihailevaa katsetta ja kiitosta saamatta jos naiset tämän ymmärtäisivät.
Ei pahalla, mutta ymmärrän tavallaan tuona yksinäisen ihmisen ongelman. Ihan varmasti välillä tulee tilanteita, joissa jo ihan käytännön vuoksi tarvitsisi toisen ihmisen apua, edes hetkeksi. Tavaroiden nostaminen esimerkkinä, toinen voisi olla sairastuminen, kolmas esim. hakeminen jostakin jne.
Monet ihmiset eivät tajua, kuinka etuoikeutettuja he ovat sen vuoksi, että ON OLEMASSA joku toinen (aikuinen) ihminen lähellä, joko samassa taloudessa tai muuten läheinen (parisuhde), johon voi turvata erilaisissa tilanteissa. Lisäksi silloin, kun on paha mieli, kaipaa läheisyyttä, kenties turvaa, hoitoa sairaana ym.
Puhettakaan tuosta eksistentiaalisesta yksinäisyydestä. Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole kuulumassa, kuuluko siitä ääni...
Aia outo ajatus, että vain samassa taloudessa oleva kumppani voi olla sellainen läheinen suhde, joka voi näihin tarpeisiin vastata. Monet sinkut ovat hyvin sosiaalisia. Sosiaalisiin turvaverkkoihin, läheisyyteen, emotionaaliseen tukeen ja seksiin ei tarvita tavanomaista parisuhdetta.
Sori nyt vaan, mutta kyllä minä tarvitsen seksiin nimenomaan parisuhteen, kun ei panosuhteet kiihota. Kaikki ei ole samanlaisia eikä myöskään sosiaalisia. Harvalla myöskään on ketään sellaista joka voisi esim tulla kolme kertaa päivässä koiraa lenkittämään ja käydä kaupassa puolestasi jos itse sairastut niin pahasti ettet pysty. Suurin osa kuitenkin käy ihan töissä
Selvä se sitten. Jos olet vakuuttunut, että välttämättä tarvitset parisuhteen elämästä selviytymiseen, sitten teet ratkaisusi sen mukaan ja olet valmis hyväksymään myös ne haittapuolet. Joku toinen ei tätä tarvitse, joten parisuhteelta on myös lupa odottaa enemmän.
En kyllä tarvitse parisuhdetta elämästä selviytymiseen. Mutta jos haluan elämästä mielekästä, niin kyllä, siihen tarvitsen jonkun jonka kanssa voin jakaa arjen. Koiran olen käyttänyt pihalla kipeänäkin. Huonekalujen siirtoon ja lampun asentamiseen olen saanut apua, mutta olen joutunut sitä odottamaan monta kuukautta. Seksiä en kaipaa enkä tarvitse. Mutta olen todella yksinäinen ja kaipaan toista ihmistä ja läheisyyttä. Moni asia olisi helpompaa pariauhteessa. Neuvoni aloittajalle onkin, että kannattaa miettiä kaksi kertaa eroaako, koska se elämä yksin ei välttämättä ole niin kivaa kun voisi ajatella.
Miksi pari pilkun*ussijaa pilaa koko ketjun jankkaamalla jostain aidan seipäästä?
Jep, ja jos ei tarvitse parisuhdetta tehdäkseen elämästä itselleen mielekästä, vaan se on pikemminkin mukavaa ja antoisaa lisäarvoa siihen muun hyvän päälle, tämä antaa varaa vaatia parisuhteelta enemmän. Ei tarvitse tyytyä suhteeseen, josta täytyy noin kovasti pähkäillä, kannattaako se vai ei. Itsenäisyys auttaa myös parisuhteissa, ei vain sinkkuna.
Totta. Itse asiassa itsenäisyys jo parikymppisestä lähtien on rakkaussuhteen edellytys. Kaikki eivät siihen pysty vaan ovat läheisriippuvaisia valheellisia pelkureita jotka sitten pettävät tilaisuuden tullen.
Ja höpö höpö, koskaan ei ole liian myöhäistä kasvaa itsenäisemmäksi ja kypsemmäksi, paremmaksi versioksi itsestään.
Miesten tulisi aina pyrkiä tätä kohti, eli parasta mahdollista versiota miehestä:
1) Tummat hiukset, täydellinen hiusraja 2) Pituutta yli 183 cm 3) Selkeästi piirtyvät lihakset 4) Rasvaprosentti 8-12 5) Suorat, sopivan valkoiset hampaat 6) Yksinkertaiset, tyylikkäät vaatteet [ei silmälaseja!] 7) Etnisyys kaukasidinen 8) Ikää maksimissaan 27 vuotta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä hyvin tarkasti koska iäkkäämpänä erotessa todennäköistä on että saa viettää vanhuuden yksin. Yksin sängyssä erilaisia sairauksia miettien eikä kukaan turvana tai apua soittamassa jos ei siihen itse pysty. Hui.
Naisena on kyllä tilastollisesti todennäköisempää joutua ensin omaishoitajaksi ja sitten leskeksi.
Mikään pakko ei ole seurustella ja olla miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Miten uusavuton pitää olla, että kuvittelee että peilin tai lampun asentamiseen vaaditaan munat? Onnistuu kyllä useimmilta minun tuntemiltani naisilta, ihan perustaitoja elämässä samalla tavalla kuin joku pyykinpesu ja kokkaaminen. Isommat remontit toki eri - mutta ne teettää moni mieskin ammattilaisella.
Arvasin että moni feministi iskee tähän. Minua ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mitään itsenäinen nainen leikkiä jos ei ole aivan pakko. Itse en ainakaan uskalla opetella jostain youtube videosta kattolapun kytkentää jos se vaatii muutakin kuin sen pistotulpan laittamisen. Siinä on jo tulipaloriski. Suurin osa tuntemistani miehistä sen tuntuu osaavan. Mitä tulee peilin asentamiseen niin milläs sen painavan peilin yksin nostat paikoilleen? Joutuu aina pyytämään jonkun auttamaan ja siihen voi mennä viikkoja tai kuukausia että joku pääsee.
Niin, onhan se varsin vaativaa laittaa saman väriset johdot yhteen. Valitettavasti monien naisten vika on siinä että he kuvittelevat äärimmäisen yksinkertaisia remonttihommia kovinkin monimutkaisiksi ja vaarallisiksi. No jäisi miehiltä monta ihailevaa katsetta ja kiitosta saamatta jos naiset tämän ymmärtäisivät.
Ei pahalla, mutta ymmärrän tavallaan tuona yksinäisen ihmisen ongelman. Ihan varmasti välillä tulee tilanteita, joissa jo ihan käytännön vuoksi tarvitsisi toisen ihmisen apua, edes hetkeksi. Tavaroiden nostaminen esimerkkinä, toinen voisi olla sairastuminen, kolmas esim. hakeminen jostakin jne.
Monet ihmiset eivät tajua, kuinka etuoikeutettuja he ovat sen vuoksi, että ON OLEMASSA joku toinen (aikuinen) ihminen lähellä, joko samassa taloudessa tai muuten läheinen (parisuhde), johon voi turvata erilaisissa tilanteissa. Lisäksi silloin, kun on paha mieli, kaipaa läheisyyttä, kenties turvaa, hoitoa sairaana ym.
Puhettakaan tuosta eksistentiaalisesta yksinäisyydestä. Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole kuulumassa, kuuluko siitä ääni...
Aia outo ajatus, että vain samassa taloudessa oleva kumppani voi olla sellainen läheinen suhde, joka voi näihin tarpeisiin vastata. Monet sinkut ovat hyvin sosiaalisia. Sosiaalisiin turvaverkkoihin, läheisyyteen, emotionaaliseen tukeen ja seksiin ei tarvita tavanomaista parisuhdetta.
Sori nyt vaan, mutta kyllä minä tarvitsen seksiin nimenomaan parisuhteen, kun ei panosuhteet kiihota. Kaikki ei ole samanlaisia eikä myöskään sosiaalisia. Harvalla myöskään on ketään sellaista joka voisi esim tulla kolme kertaa päivässä koiraa lenkittämään ja käydä kaupassa puolestasi jos itse sairastut niin pahasti ettet pysty. Suurin osa kuitenkin käy ihan töissä
Selvä se sitten. Jos olet vakuuttunut, että välttämättä tarvitset parisuhteen elämästä selviytymiseen, sitten teet ratkaisusi sen mukaan ja olet valmis hyväksymään myös ne haittapuolet. Joku toinen ei tätä tarvitse, joten parisuhteelta on myös lupa odottaa enemmän.
En kyllä tarvitse parisuhdetta elämästä selviytymiseen. Mutta jos haluan elämästä mielekästä, niin kyllä, siihen tarvitsen jonkun jonka kanssa voin jakaa arjen. Koiran olen käyttänyt pihalla kipeänäkin. Huonekalujen siirtoon ja lampun asentamiseen olen saanut apua, mutta olen joutunut sitä odottamaan monta kuukautta. Seksiä en kaipaa enkä tarvitse. Mutta olen todella yksinäinen ja kaipaan toista ihmistä ja läheisyyttä. Moni asia olisi helpompaa pariauhteessa. Neuvoni aloittajalle onkin, että kannattaa miettiä kaksi kertaa eroaako, koska se elämä yksin ei välttämättä ole niin kivaa kun voisi ajatella.
Miksi pari pilkun*ussijaa pilaa koko ketjun jankkaamalla jostain aidan seipäästä?
Jep, ja jos ei tarvitse parisuhdetta tehdäkseen elämästä itselleen mielekästä, vaan se on pikemminkin mukavaa ja antoisaa lisäarvoa siihen muun hyvän päälle, tämä antaa varaa vaatia parisuhteelta enemmän. Ei tarvitse tyytyä suhteeseen, josta täytyy noin kovasti pähkäillä, kannattaako se vai ei. Itsenäisyys auttaa myös parisuhteissa, ei vain sinkkuna.
Vaatia mitä enemmän? Vaatijat harvoin pystyvät aitoon vastavuoroisuuteen.
Vaatia enemmän parisuhteen laadulta. Kun elämä on jo hyvää, arki rullaa itsenäisesti ja parisuhde on vain siksi, että siitä saisi nauttia vieläkin enemmän, ei ole kerrassaan mitään syytä huolia suhdetta, joka ei tätä pysty tarjoamaan.
Väestöliiton sivut FINSEX-tutkimus