Lue keskustelun säännöt.
40+ ikäisiä, jotka eronneet "ihan hyvästä", sisarukselliseksi muuttuneesta suhteesta?
26.08.2023 |
Kaipaisin kertomuksia, miten meni, kannattiko, jos niin miksi, ja jos ei, niin miksi ei. Mieheni kanssa siis pitkä suhde takana, lapsista nuorin enää asuu kotona. Suhteeni mieheni kanssa ns. toimii, eli siis arki sujuu, emme riitele oikeasti ikinä, välillä juttelemme niitä näitä (ei mitään syvällisiä keskusteluita kuitenkaan) ja naurammekin yhdessä joskus jollekin tilannekomiikalle tai vitseille. Kotityöt jaetaan tasaisesti, talous ok (tosin olisi ok vaikkemme yhdessä olisikaan, molemmat töissä). Mutta, intohimoa ei ole yhtään minun puoleltani, ja ihan kaikki keinot kokeiltu, mutta ei ole enää vuosiin kipinöinyt. Mies tuntee vetoa minuun, ja noin 1 x kk on elämää makkarissa, lähinnä velvollisuudentunnosta, mutta tästä en saa itse mitään. Mies on taitava kyllä, mutta kun en tunne minkäänlaista vetoa häneen, ei tekninen taitavuuskaan riitä. Ja mies on kyllä ihan normaalipainoinen ja hygienia kunnossa, eli vetovoiman puuttuminen ei johdu siitä. (Muihin kyllä koen vetoa, mutten silti ole ollut koskaan sängyssä kenenkään toisen kanssa.) Toisaalta olen ihan tottunut tähän intohimottomuuteen, mutta toisaalta mietin, että vielä(kö?) olisi ihanaa saada säpinää elämään, kokea perhosia vatsassa, kokea halua johonkuhun? Kaduttaako, jos turvallisen ja toimivan, sisaruksellisen suhteen lopettaa tällaisen takia? Haihattelenko?
Kommentit (1077)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan yleishuomiona vaan, että mitään takeitahan ei ole, että löytäisit uuden ihanan ja kiihkeän suhteen. Hyvällä tuurilla sellainen löytyy, mutta missään sellaista ei luvata.
Toisaalta haluatko elää loppuelämäsi intohimottomassa suhteessa.. jos elämää on sullakin jäljellä vielä vaikkapa 40+ vuotta?
Kannattaa pohtia miten haluaa loppuelämänsä elää - muistaen, että kukaan ei ole luvannut mitään hyvää välttämättä vaihdossa... tai ollut lupaamatta sitä.
Minusta suhdetta ei kannata ikinä lopettaa etsiäkseen tilalle parempaa suhdetta. Vaan silloin, kun tietää että on mieluummin vaikka yksin. Toki siihen sinkkuuteen kuuluu yhtenä aspektina myös mahdollisuus löytää rakkaus, mutta kuten sanottu, kukaan ei sitä voi luvata.
Itse lähdin tavallaan ihan hyvästä suhteesta enkä usko ikinä katuvani vaikka jäisin yksin.
Epäilen vähän tätä. Jos tietää, että haluaa suhteelta asiat A, B ja C, jotka oikea tyyppi helposti pystyy tarjoamaan mutta nykyinen kumppani selvästikään ei, miksi ei vaihtaa parempaan? Ainakin itse haluan parisuhteen hyvin tiettyjä asioita varten, ja jos en niitä saa, on suhde viallinen.
No joo. Toisaalta jos minä tarvitsen suhteelta asiat A, B ja C, enkä niitä nykyisestä saa, niin nostan kytkintä riippumatta siitä millä todennäköisesti uskon löytäväni uuden suhteen josta noita asioita löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Miten uusavuton pitää olla, että kuvittelee että peilin tai lampun asentamiseen vaaditaan munat? Onnistuu kyllä useimmilta minun tuntemiltani naisilta, ihan perustaitoja elämässä samalla tavalla kuin joku pyykinpesu ja kokkaaminen. Isommat remontit toki eri - mutta ne teettää moni mieskin ammattilaisella.
Arvasin että moni feministi iskee tähän. Minua ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mitään itsenäinen nainen leikkiä jos ei ole aivan pakko. Itse en ainakaan uskalla opetella jostain youtube videosta kattolapun kytkentää jos se vaatii muutakin kuin sen pistotulpan laittamisen. Siinä on jo tulipaloriski. Suurin osa tuntemistani miehistä sen tuntuu osaavan. Mitä tulee peilin asentamiseen niin milläs sen painavan peilin yksin nostat paikoilleen? Joutuu aina pyytämään jonkun auttamaan ja siihen voi mennä viikkoja tai kuukausia että joku pääsee.
Ei niihin hommiin välttämättä munia tarvitse mutta kaksi ihmistä kuitenkin, toinen esim pitää lamppua samalla kun toinen asentaa sitä jne. Yritä nyt yksin siirtää jotain sänkyä tai painavaa tv tasoa. Ei onnistu vaikka olisi kuinka itsenäinen voimanainen.
Huonekalujen siirtämiseen on erilaisia apuvälineitä kuten huonekalutassuja. Ja kaverin pyytäminen avuksi tarpeen vaatiessa on nettona aika paljon helpompaa kuin kumppanin pitäminen vain tätä tarkoitusta varten.
En huomannut että tässä keskustelussa olisi ollut yhtäkään joka haluaisi kumppanin VAIN huonekaluja siirtämään, kyllä siinä oli paljon muitakin syitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Miten uusavuton pitää olla, että kuvittelee että peilin tai lampun asentamiseen vaaditaan munat? Onnistuu kyllä useimmilta minun tuntemiltani naisilta, ihan perustaitoja elämässä samalla tavalla kuin joku pyykinpesu ja kokkaaminen. Isommat remontit toki eri - mutta ne teettää moni mieskin ammattilaisella.
Arvasin että moni feministi iskee tähän. Minua ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mitään itsenäinen nainen leikkiä jos ei ole aivan pakko. Itse en ainakaan uskalla opetella jostain youtube videosta kattolapun kytkentää jos se vaatii muutakin kuin sen pistotulpan laittamisen. Siinä on jo tulipaloriski. Suurin osa tuntemistani miehistä sen tuntuu osaavan. Mitä tulee peilin asentamiseen niin milläs sen painavan peilin yksin nostat paikoilleen? Joutuu aina pyytämään jonkun auttamaan ja siihen voi mennä viikkoja tai kuukausia että joku pääsee.
Niin, onhan se varsin vaativaa laittaa saman väriset johdot yhteen. Valitettavasti monien naisten vika on siinä että he kuvittelevat äärimmäisen yksinkertaisia remonttihommia kovinkin monimutkaisiksi ja vaarallisiksi. No jäisi miehiltä monta ihailevaa katsetta ja kiitosta saamatta jos naiset tämän ymmärtäisivät.
Ei pahalla, mutta ymmärrän tavallaan tuona yksinäisen ihmisen ongelman. Ihan varmasti välillä tulee tilanteita, joissa jo ihan käytännön vuoksi tarvitsisi toisen ihmisen apua, edes hetkeksi. Tavaroiden nostaminen esimerkkinä, toinen voisi olla sairastuminen, kolmas esim. hakeminen jostakin jne.
Monet ihmiset eivät tajua, kuinka etuoikeutettuja he ovat sen vuoksi, että ON OLEMASSA joku toinen (aikuinen) ihminen lähellä, joko samassa taloudessa tai muuten läheinen (parisuhde), johon voi turvata erilaisissa tilanteissa. Lisäksi silloin, kun on paha mieli, kaipaa läheisyyttä, kenties turvaa, hoitoa sairaana ym.
Puhettakaan tuosta eksistentiaalisesta yksinäisyydestä. Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole kuulumassa, kuuluko siitä ääni...
Aia outo ajatus, että vain samassa taloudessa oleva kumppani voi olla sellainen läheinen suhde, joka voi näihin tarpeisiin vastata. Monet sinkut ovat hyvin sosiaalisia. Sosiaalisiin turvaverkkoihin, läheisyyteen, emotionaaliseen tukeen ja seksiin ei tarvita tavanomaista parisuhdetta.
Sori nyt vaan, mutta kyllä minä tarvitsen seksiin nimenomaan parisuhteen, kun ei panosuhteet kiihota. Kaikki ei ole samanlaisia eikä myöskään sosiaalisia. Harvalla myöskään on ketään sellaista joka voisi esim tulla kolme kertaa päivässä koiraa lenkittämään ja käydä kaupassa puolestasi jos itse sairastut niin pahasti ettet pysty. Suurin osa kuitenkin käy ihan töissä
Selvä se sitten. Jos olet vakuuttunut, että välttämättä tarvitset parisuhteen elämästä selviytymiseen, sitten teet ratkaisusi sen mukaan ja olet valmis hyväksymään myös ne haittapuolet. Joku toinen ei tätä tarvitse, joten parisuhteelta on myös lupa odottaa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Miten uusavuton pitää olla, että kuvittelee että peilin tai lampun asentamiseen vaaditaan munat? Onnistuu kyllä useimmilta minun tuntemiltani naisilta, ihan perustaitoja elämässä samalla tavalla kuin joku pyykinpesu ja kokkaaminen. Isommat remontit toki eri - mutta ne teettää moni mieskin ammattilaisella.
Arvasin että moni feministi iskee tähän. Minua ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mitään itsenäinen nainen leikkiä jos ei ole aivan pakko. Itse en ainakaan uskalla opetella jostain youtube videosta kattolapun kytkentää jos se vaatii muutakin kuin sen pistotulpan laittamisen. Siinä on jo tulipaloriski. Suurin osa tuntemistani miehistä sen tuntuu osaavan. Mitä tulee peilin asentamiseen niin milläs sen painavan peilin yksin nostat paikoilleen? Joutuu aina pyytämään jonkun auttamaan ja siihen voi mennä viikkoja tai kuukausia että joku pääsee.
Niin, onhan se varsin vaativaa laittaa saman väriset johdot yhteen. Valitettavasti monien naisten vika on siinä että he kuvittelevat äärimmäisen yksinkertaisia remonttihommia kovinkin monimutkaisiksi ja vaarallisiksi. No jäisi miehiltä monta ihailevaa katsetta ja kiitosta saamatta jos naiset tämän ymmärtäisivät.
Ei pahalla, mutta ymmärrän tavallaan tuona yksinäisen ihmisen ongelman. Ihan varmasti välillä tulee tilanteita, joissa jo ihan käytännön vuoksi tarvitsisi toisen ihmisen apua, edes hetkeksi. Tavaroiden nostaminen esimerkkinä, toinen voisi olla sairastuminen, kolmas esim. hakeminen jostakin jne.
Monet ihmiset eivät tajua, kuinka etuoikeutettuja he ovat sen vuoksi, että ON OLEMASSA joku toinen (aikuinen) ihminen lähellä, joko samassa taloudessa tai muuten läheinen (parisuhde), johon voi turvata erilaisissa tilanteissa. Lisäksi silloin, kun on paha mieli, kaipaa läheisyyttä, kenties turvaa, hoitoa sairaana ym.
Puhettakaan tuosta eksistentiaalisesta yksinäisyydestä. Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole kuulumassa, kuuluko siitä ääni...
Aia outo ajatus, että vain samassa taloudessa oleva kumppani voi olla sellainen läheinen suhde, joka voi näihin tarpeisiin vastata. Monet sinkut ovat hyvin sosiaalisia. Sosiaalisiin turvaverkkoihin, läheisyyteen, emotionaaliseen tukeen ja seksiin ei tarvita tavanomaista parisuhdetta.
Sori nyt vaan, mutta kyllä minä tarvitsen seksiin nimenomaan parisuhteen, kun ei panosuhteet kiihota. Kaikki ei ole samanlaisia eikä myöskään sosiaalisia. Harvalla myöskään on ketään sellaista joka voisi esim tulla kolme kertaa päivässä koiraa lenkittämään ja käydä kaupassa puolestasi jos itse sairastut niin pahasti ettet pysty. Suurin osa kuitenkin käy ihan töissä
Ööh ja kumppanitko ei yleensä käy töissä, vaan heti ensitreffeistä jäävät omaishoitamaan sinua?
En minä ainakaan voisi jäädä kumppanille soppaa lämmittämään ja koiraa lenkittämään joka kerta, kun hän on sairas. Töissä se on käytävä minunkin. En näistä elukkahommista niin tiedä, mutta eikö koiran omistamiseen kuulu se, että on tiedossa jokin ratkaisu näitä tilanteita varten, oli parisuhde vai ei? Vai viedäänkö piski piikille eron sattuessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Miten uusavuton pitää olla, että kuvittelee että peilin tai lampun asentamiseen vaaditaan munat? Onnistuu kyllä useimmilta minun tuntemiltani naisilta, ihan perustaitoja elämässä samalla tavalla kuin joku pyykinpesu ja kokkaaminen. Isommat remontit toki eri - mutta ne teettää moni mieskin ammattilaisella.
Arvasin että moni feministi iskee tähän. Minua ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mitään itsenäinen nainen leikkiä jos ei ole aivan pakko. Itse en ainakaan uskalla opetella jostain youtube videosta kattolapun kytkentää jos se vaatii muutakin kuin sen pistotulpan laittamisen. Siinä on jo tulipaloriski. Suurin osa tuntemistani miehistä sen tuntuu osaavan. Mitä tulee peilin asentamiseen niin milläs sen painavan peilin yksin nostat paikoilleen? Joutuu aina pyytämään jonkun auttamaan ja siihen voi mennä viikkoja tai kuukausia että joku pääsee.
Niin, onhan se varsin vaativaa laittaa saman väriset johdot yhteen. Valitettavasti monien naisten vika on siinä että he kuvittelevat äärimmäisen yksinkertaisia remonttihommia kovinkin monimutkaisiksi ja vaarallisiksi. No jäisi miehiltä monta ihailevaa katsetta ja kiitosta saamatta jos naiset tämän ymmärtäisivät.
Ei pahalla, mutta ymmärrän tavallaan tuona yksinäisen ihmisen ongelman. Ihan varmasti välillä tulee tilanteita, joissa jo ihan käytännön vuoksi tarvitsisi toisen ihmisen apua, edes hetkeksi. Tavaroiden nostaminen esimerkkinä, toinen voisi olla sairastuminen, kolmas esim. hakeminen jostakin jne.
Monet ihmiset eivät tajua, kuinka etuoikeutettuja he ovat sen vuoksi, että ON OLEMASSA joku toinen (aikuinen) ihminen lähellä, joko samassa taloudessa tai muuten läheinen (parisuhde), johon voi turvata erilaisissa tilanteissa. Lisäksi silloin, kun on paha mieli, kaipaa läheisyyttä, kenties turvaa, hoitoa sairaana ym.
Puhettakaan tuosta eksistentiaalisesta yksinäisyydestä. Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole kuulumassa, kuuluko siitä ääni...
Paitsi että minä, joka ihmettelin tuota uusavuttomuutta käytännön elämän perusasioissa olen kyllä ollut sinkkuna 10+ vuotta. Enkä tunnista noista ongelmista kuin osan. Ihmisillä kun on hyvin erilaisia turvaverkkoja ja elämäntilanteita. Myös sinkkuelämä on mahdollista rakentaa sellaiseksi, että siinä on läheisiä ihmisiä tukemassa.
Jos välttämättä haluaa olla sinkku niin mikäs siinä, mutta jos muutenkin on sinkku vasten tahtoaan niin miksi pitäisi?
Siksi, että on tarpeita joihin nykyinen elämäntilanne ei vastaa? Toki niihin voi hakea vastausta uudesta kumppanistakin, mutta eikö tässä juuri sitä valitettu ettei sellaista vaan löydy? Tavallaan on epäreilua sitä tulevaa kumppaniakin kohtaan, jos ei edes yritä rakentaa elämästään sellaista, että siinä olisi hyvä ja turvallinen olo. Ikäänkuin odotellaan tumput suorina prinssiä pelastamaan. Se on kohtuuton painolasti sille toiselle. Etenkin kun ikää kertyy, niin yhä harvempi etsii rinnalleen epätoivoista ja riippuvaista kumppania.
Tässä itseasiassa alunperin vastattiin aloittajalle siihen ettei kannata erota koska voi olla että yksiolo ei sitten tunnukaan enää alun jälkeen niin hyvältä. Sitten joku ikuisen sinkkuuden ja itsenäisyyden lipunkantaja keksi että kyseessä onkin moniongelmainen henkilö joka aikoo kuormittaa tulevaa puolisoaan kaikilla mahdollisilla ongelmillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Miten uusavuton pitää olla, että kuvittelee että peilin tai lampun asentamiseen vaaditaan munat? Onnistuu kyllä useimmilta minun tuntemiltani naisilta, ihan perustaitoja elämässä samalla tavalla kuin joku pyykinpesu ja kokkaaminen. Isommat remontit toki eri - mutta ne teettää moni mieskin ammattilaisella.
Arvasin että moni feministi iskee tähän. Minua ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mitään itsenäinen nainen leikkiä jos ei ole aivan pakko. Itse en ainakaan uskalla opetella jostain youtube videosta kattolapun kytkentää jos se vaatii muutakin kuin sen pistotulpan laittamisen. Siinä on jo tulipaloriski. Suurin osa tuntemistani miehistä sen tuntuu osaavan. Mitä tulee peilin asentamiseen niin milläs sen painavan peilin yksin nostat paikoilleen? Joutuu aina pyytämään jonkun auttamaan ja siihen voi mennä viikkoja tai kuukausia että joku pääsee.
Niin, onhan se varsin vaativaa laittaa saman väriset johdot yhteen. Valitettavasti monien naisten vika on siinä että he kuvittelevat äärimmäisen yksinkertaisia remonttihommia kovinkin monimutkaisiksi ja vaarallisiksi. No jäisi miehiltä monta ihailevaa katsetta ja kiitosta saamatta jos naiset tämän ymmärtäisivät.
Ei pahalla, mutta ymmärrän tavallaan tuona yksinäisen ihmisen ongelman. Ihan varmasti välillä tulee tilanteita, joissa jo ihan käytännön vuoksi tarvitsisi toisen ihmisen apua, edes hetkeksi. Tavaroiden nostaminen esimerkkinä, toinen voisi olla sairastuminen, kolmas esim. hakeminen jostakin jne.
Monet ihmiset eivät tajua, kuinka etuoikeutettuja he ovat sen vuoksi, että ON OLEMASSA joku toinen (aikuinen) ihminen lähellä, joko samassa taloudessa tai muuten läheinen (parisuhde), johon voi turvata erilaisissa tilanteissa. Lisäksi silloin, kun on paha mieli, kaipaa läheisyyttä, kenties turvaa, hoitoa sairaana ym.
Puhettakaan tuosta eksistentiaalisesta yksinäisyydestä. Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole kuulumassa, kuuluko siitä ääni...
Paitsi että minä, joka ihmettelin tuota uusavuttomuutta käytännön elämän perusasioissa olen kyllä ollut sinkkuna 10+ vuotta. Enkä tunnista noista ongelmista kuin osan. Ihmisillä kun on hyvin erilaisia turvaverkkoja ja elämäntilanteita. Myös sinkkuelämä on mahdollista rakentaa sellaiseksi, että siinä on läheisiä ihmisiä tukemassa.
Jos välttämättä haluaa olla sinkku niin mikäs siinä, mutta jos muutenkin on sinkku vasten tahtoaan niin miksi pitäisi?
Yksinäisyyden sietäminen ja itsellisestä elämästä nauttiminen ei hyödytä vain sinkkuja. Mitä paremmin tulee toimeen yksin, sitä vähemmän todennäköisesti jämähtää huonoon tai haaleaan suhteeseen. Kumppanit vaistoavat, että rimasi on korkealla, ja ryhdistävät omaa tekemistään vastatakseen näihin vaatimuksiin.
Ja toisinpäin - kumppaniehdokkaat vaistoavat myös epätoivoisen ripustautujan, joka ei edes yritä pärjätä omillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Miten uusavuton pitää olla, että kuvittelee että peilin tai lampun asentamiseen vaaditaan munat? Onnistuu kyllä useimmilta minun tuntemiltani naisilta, ihan perustaitoja elämässä samalla tavalla kuin joku pyykinpesu ja kokkaaminen. Isommat remontit toki eri - mutta ne teettää moni mieskin ammattilaisella.
Arvasin että moni feministi iskee tähän. Minua ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mitään itsenäinen nainen leikkiä jos ei ole aivan pakko. Itse en ainakaan uskalla opetella jostain youtube videosta kattolapun kytkentää jos se vaatii muutakin kuin sen pistotulpan laittamisen. Siinä on jo tulipaloriski. Suurin osa tuntemistani miehistä sen tuntuu osaavan. Mitä tulee peilin asentamiseen niin milläs sen painavan peilin yksin nostat paikoilleen? Joutuu aina pyytämään jonkun auttamaan ja siihen voi mennä viikkoja tai kuukausia että joku pääsee.
Niin, onhan se varsin vaativaa laittaa saman väriset johdot yhteen. Valitettavasti monien naisten vika on siinä että he kuvittelevat äärimmäisen yksinkertaisia remonttihommia kovinkin monimutkaisiksi ja vaarallisiksi. No jäisi miehiltä monta ihailevaa katsetta ja kiitosta saamatta jos naiset tämän ymmärtäisivät.
Ei pahalla, mutta ymmärrän tavallaan tuona yksinäisen ihmisen ongelman. Ihan varmasti välillä tulee tilanteita, joissa jo ihan käytännön vuoksi tarvitsisi toisen ihmisen apua, edes hetkeksi. Tavaroiden nostaminen esimerkkinä, toinen voisi olla sairastuminen, kolmas esim. hakeminen jostakin jne.
Monet ihmiset eivät tajua, kuinka etuoikeutettuja he ovat sen vuoksi, että ON OLEMASSA joku toinen (aikuinen) ihminen lähellä, joko samassa taloudessa tai muuten läheinen (parisuhde), johon voi turvata erilaisissa tilanteissa. Lisäksi silloin, kun on paha mieli, kaipaa läheisyyttä, kenties turvaa, hoitoa sairaana ym.
Puhettakaan tuosta eksistentiaalisesta yksinäisyydestä. Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole kuulumassa, kuuluko siitä ääni...
Aia outo ajatus, että vain samassa taloudessa oleva kumppani voi olla sellainen läheinen suhde, joka voi näihin tarpeisiin vastata. Monet sinkut ovat hyvin sosiaalisia. Sosiaalisiin turvaverkkoihin, läheisyyteen, emotionaaliseen tukeen ja seksiin ei tarvita tavanomaista parisuhdetta.
Sori nyt vaan, mutta kyllä minä tarvitsen seksiin nimenomaan parisuhteen, kun ei panosuhteet kiihota. Kaikki ei ole samanlaisia eikä myöskään sosiaalisia. Harvalla myöskään on ketään sellaista joka voisi esim tulla kolme kertaa päivässä koiraa lenkittämään ja käydä kaupassa puolestasi jos itse sairastut niin pahasti ettet pysty. Suurin osa kuitenkin käy ihan töissä
Ööh ja kumppanitko ei yleensä käy töissä, vaan heti ensitreffeistä jäävät omaishoitamaan sinua?
😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Miten uusavuton pitää olla, että kuvittelee että peilin tai lampun asentamiseen vaaditaan munat? Onnistuu kyllä useimmilta minun tuntemiltani naisilta, ihan perustaitoja elämässä samalla tavalla kuin joku pyykinpesu ja kokkaaminen. Isommat remontit toki eri - mutta ne teettää moni mieskin ammattilaisella.
Arvasin että moni feministi iskee tähän. Minua ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mitään itsenäinen nainen leikkiä jos ei ole aivan pakko. Itse en ainakaan uskalla opetella jostain youtube videosta kattolapun kytkentää jos se vaatii muutakin kuin sen pistotulpan laittamisen. Siinä on jo tulipaloriski. Suurin osa tuntemistani miehistä sen tuntuu osaavan. Mitä tulee peilin asentamiseen niin milläs sen painavan peilin yksin nostat paikoilleen? Joutuu aina pyytämään jonkun auttamaan ja siihen voi mennä viikkoja tai kuukausia että joku pääsee.
Niin, onhan se varsin vaativaa laittaa saman väriset johdot yhteen. Valitettavasti monien naisten vika on siinä että he kuvittelevat äärimmäisen yksinkertaisia remonttihommia kovinkin monimutkaisiksi ja vaarallisiksi. No jäisi miehiltä monta ihailevaa katsetta ja kiitosta saamatta jos naiset tämän ymmärtäisivät.
Ei pahalla, mutta ymmärrän tavallaan tuona yksinäisen ihmisen ongelman. Ihan varmasti välillä tulee tilanteita, joissa jo ihan käytännön vuoksi tarvitsisi toisen ihmisen apua, edes hetkeksi. Tavaroiden nostaminen esimerkkinä, toinen voisi olla sairastuminen, kolmas esim. hakeminen jostakin jne.
Monet ihmiset eivät tajua, kuinka etuoikeutettuja he ovat sen vuoksi, että ON OLEMASSA joku toinen (aikuinen) ihminen lähellä, joko samassa taloudessa tai muuten läheinen (parisuhde), johon voi turvata erilaisissa tilanteissa. Lisäksi silloin, kun on paha mieli, kaipaa läheisyyttä, kenties turvaa, hoitoa sairaana ym.
Puhettakaan tuosta eksistentiaalisesta yksinäisyydestä. Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole kuulumassa, kuuluko siitä ääni...
Paitsi että minä, joka ihmettelin tuota uusavuttomuutta käytännön elämän perusasioissa olen kyllä ollut sinkkuna 10+ vuotta. Enkä tunnista noista ongelmista kuin osan. Ihmisillä kun on hyvin erilaisia turvaverkkoja ja elämäntilanteita. Myös sinkkuelämä on mahdollista rakentaa sellaiseksi, että siinä on läheisiä ihmisiä tukemassa.
Jos välttämättä haluaa olla sinkku niin mikäs siinä, mutta jos muutenkin on sinkku vasten tahtoaan niin miksi pitäisi?
Siksi, että on tarpeita joihin nykyinen elämäntilanne ei vastaa? Toki niihin voi hakea vastausta uudesta kumppanistakin, mutta eikö tässä juuri sitä valitettu ettei sellaista vaan löydy? Tavallaan on epäreilua sitä tulevaa kumppaniakin kohtaan, jos ei edes yritä rakentaa elämästään sellaista, että siinä olisi hyvä ja turvallinen olo. Ikäänkuin odotellaan tumput suorina prinssiä pelastamaan. Se on kohtuuton painolasti sille toiselle. Etenkin kun ikää kertyy, niin yhä harvempi etsii rinnalleen epätoivoista ja riippuvaista kumppania.
Tässä itseasiassa alunperin vastattiin aloittajalle siihen ettei kannata erota koska voi olla että yksiolo ei sitten tunnukaan enää alun jälkeen niin hyvältä. Sitten joku ikuisen sinkkuuden ja itsenäisyyden lipunkantaja keksi että kyseessä onkin moniongelmainen henkilö joka aikoo kuormittaa tulevaa puolisoaan kaikilla mahdollisilla ongelmillaan.
Nuo lipunkantajat varsinkin jos heillä ollut elämässään aiemmin monia suhteita, avioliittoja ja lapsia aiemmin ovat itse moniongelmaisia. Vakaus valinnoissaan puuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan voisi jäädä kumppanille soppaa lämmittämään ja koiraa lenkittämään joka kerta, kun hän on sairas. Töissä se on käytävä minunkin. En näistä elukkahommista niin tiedä, mutta eikö koiran omistamiseen kuulu se, että on tiedossa jokin ratkaisu näitä tilanteita varten, oli parisuhde vai ei? Vai viedäänkö piski piikille eron sattuessa?
Vähän helpompi sen kumppanin on töiden jälkeen ja ennen se koira käyttää kun jonkun kaverin ajaa ihan sitä varten kolme kertaa päivässä koiraa kusettamaan. Että turha saivarrella. Se ratkaisu monella sinkulla on se että koira viedään ulos vaikka pää kainalossa. Mutta kyse olikin siitä mikä kaikki olisi HELPOMPAA parisuhteessa kuin sinkkuna. Ei siitä että onko se mahdotonta vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Miten uusavuton pitää olla, että kuvittelee että peilin tai lampun asentamiseen vaaditaan munat? Onnistuu kyllä useimmilta minun tuntemiltani naisilta, ihan perustaitoja elämässä samalla tavalla kuin joku pyykinpesu ja kokkaaminen. Isommat remontit toki eri - mutta ne teettää moni mieskin ammattilaisella.
Arvasin että moni feministi iskee tähän. Minua ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mitään itsenäinen nainen leikkiä jos ei ole aivan pakko. Itse en ainakaan uskalla opetella jostain youtube videosta kattolapun kytkentää jos se vaatii muutakin kuin sen pistotulpan laittamisen. Siinä on jo tulipaloriski. Suurin osa tuntemistani miehistä sen tuntuu osaavan. Mitä tulee peilin asentamiseen niin milläs sen painavan peilin yksin nostat paikoilleen? Joutuu aina pyytämään jonkun auttamaan ja siihen voi mennä viikkoja tai kuukausia että joku pääsee.
Niin, onhan se varsin vaativaa laittaa saman väriset johdot yhteen. Valitettavasti monien naisten vika on siinä että he kuvittelevat äärimmäisen yksinkertaisia remonttihommia kovinkin monimutkaisiksi ja vaarallisiksi. No jäisi miehiltä monta ihailevaa katsetta ja kiitosta saamatta jos naiset tämän ymmärtäisivät.
Ei pahalla, mutta ymmärrän tavallaan tuona yksinäisen ihmisen ongelman. Ihan varmasti välillä tulee tilanteita, joissa jo ihan käytännön vuoksi tarvitsisi toisen ihmisen apua, edes hetkeksi. Tavaroiden nostaminen esimerkkinä, toinen voisi olla sairastuminen, kolmas esim. hakeminen jostakin jne.
Monet ihmiset eivät tajua, kuinka etuoikeutettuja he ovat sen vuoksi, että ON OLEMASSA joku toinen (aikuinen) ihminen lähellä, joko samassa taloudessa tai muuten läheinen (parisuhde), johon voi turvata erilaisissa tilanteissa. Lisäksi silloin, kun on paha mieli, kaipaa läheisyyttä, kenties turvaa, hoitoa sairaana ym.
Puhettakaan tuosta eksistentiaalisesta yksinäisyydestä. Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole kuulumassa, kuuluko siitä ääni...
Aia outo ajatus, että vain samassa taloudessa oleva kumppani voi olla sellainen läheinen suhde, joka voi näihin tarpeisiin vastata. Monet sinkut ovat hyvin sosiaalisia. Sosiaalisiin turvaverkkoihin, läheisyyteen, emotionaaliseen tukeen ja seksiin ei tarvita tavanomaista parisuhdetta.
Sori nyt vaan, mutta kyllä minä tarvitsen seksiin nimenomaan parisuhteen, kun ei panosuhteet kiihota. Kaikki ei ole samanlaisia eikä myöskään sosiaalisia. Harvalla myöskään on ketään sellaista joka voisi esim tulla kolme kertaa päivässä koiraa lenkittämään ja käydä kaupassa puolestasi jos itse sairastut niin pahasti ettet pysty. Suurin osa kuitenkin käy ihan töissä
Ööh ja kumppanitko ei yleensä käy töissä, vaan heti ensitreffeistä jäävät omaishoitamaan sinua?
Pitääkö vääntää rautalangasta? Kumppani tulee töiden jälkeen kotiin. Kaveri menee töiden jälkeen omaan kotiinsa. Kumman on helpompi töiden jälkeen käyttää koira ja lämmittää soppaa? Ei sitä varten tarvitse töistä pois jäädä, mutta kaverille tulee kohtuuttomaksi ajella luoksesi vielä oman työpäivän lisäksi.
Ihme parisuhdevastaista porukkaa täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan voisi jäädä kumppanille soppaa lämmittämään ja koiraa lenkittämään joka kerta, kun hän on sairas. Töissä se on käytävä minunkin. En näistä elukkahommista niin tiedä, mutta eikö koiran omistamiseen kuulu se, että on tiedossa jokin ratkaisu näitä tilanteita varten, oli parisuhde vai ei? Vai viedäänkö piski piikille eron sattuessa?
Kuka hel**etti pysyy suhteessa vain kerran vuodessa sattuvan flunssan tai kotihoidon vuoksi, noita varten voi ostaa palveluita, jotka voi vielä vähentää verotuksessa. Aika avutonta porukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan voisi jäädä kumppanille soppaa lämmittämään ja koiraa lenkittämään joka kerta, kun hän on sairas. Töissä se on käytävä minunkin. En näistä elukkahommista niin tiedä, mutta eikö koiran omistamiseen kuulu se, että on tiedossa jokin ratkaisu näitä tilanteita varten, oli parisuhde vai ei? Vai viedäänkö piski piikille eron sattuessa?
Vähän helpompi sen kumppanin on töiden jälkeen ja ennen se koira käyttää kun jonkun kaverin ajaa ihan sitä varten kolme kertaa päivässä koiraa kusettamaan. Että turha saivarrella. Se ratkaisu monella sinkulla on se että koira viedään ulos vaikka pää kainalossa. Mutta kyse olikin siitä mikä kaikki olisi HELPOMPAA parisuhteessa kuin sinkkuna. Ei siitä että onko se mahdotonta vai ei.
Selvä juttu, uskon kyllä. Itse en ole koskaan tarvinnut kumppanin apua sairastamiseen ja haluan aina olla tuolloin yksin muutenkin, mutta tilanne on varmasti hankalampi, jos on koira tai lapsia, joista pitää huolehtia. Olen jo vuosia asunut noin kolmen kilometrin säteellä ainakin neljästä ystävästä, jotka varmasti tulisivat apuun, jos sitä oikeasti tarvitsisin, joten en ehkä osaa niin samastua haja-asutulosalueiden sosiaaliseen todellisuuteen, vaikka maalta olenkin kotoisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa miettiä hyvin tarkasti koska iäkkäämpänä erotessa todennäköistä on että saa viettää vanhuuden yksin. Yksin sängyssä erilaisia sairauksia miettien eikä kukaan turvana tai apua soittamassa jos ei siihen itse pysty. Hui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan voisi jäädä kumppanille soppaa lämmittämään ja koiraa lenkittämään joka kerta, kun hän on sairas. Töissä se on käytävä minunkin. En näistä elukkahommista niin tiedä, mutta eikö koiran omistamiseen kuulu se, että on tiedossa jokin ratkaisu näitä tilanteita varten, oli parisuhde vai ei? Vai viedäänkö piski piikille eron sattuessa?
Vähän helpompi sen kumppanin on töiden jälkeen ja ennen se koira käyttää kun jonkun kaverin ajaa ihan sitä varten kolme kertaa päivässä koiraa kusettamaan. Että turha saivarrella. Se ratkaisu monella sinkulla on se että koira viedään ulos vaikka pää kainalossa. Mutta kyse olikin siitä mikä kaikki olisi HELPOMPAA parisuhteessa kuin sinkkuna. Ei siitä että onko se mahdotonta vai ei.
Eivät kaikki parisuhteessa olevat asu kumppaninsa kanssa. Monen ystävä asuu lähempänä kuin kumppani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan voisi jäädä kumppanille soppaa lämmittämään ja koiraa lenkittämään joka kerta, kun hän on sairas. Töissä se on käytävä minunkin. En näistä elukkahommista niin tiedä, mutta eikö koiran omistamiseen kuulu se, että on tiedossa jokin ratkaisu näitä tilanteita varten, oli parisuhde vai ei? Vai viedäänkö piski piikille eron sattuessa?
Kuka hel**etti pysyy suhteessa vain kerran vuodessa sattuvan flunssan tai kotihoidon vuoksi, noita varten voi ostaa palveluita, jotka voi vielä vähentää verotuksessa. Aika avutonta porukkaa.
Ei kukaan. Eikä kukaan niin väittänytkään. Lukekaa ne aiemmat kirjoitukset niin tajutte että yksinäisyys oli se syy, nämä muut asiat vaan plussaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan voisi jäädä kumppanille soppaa lämmittämään ja koiraa lenkittämään joka kerta, kun hän on sairas. Töissä se on käytävä minunkin. En näistä elukkahommista niin tiedä, mutta eikö koiran omistamiseen kuulu se, että on tiedossa jokin ratkaisu näitä tilanteita varten, oli parisuhde vai ei? Vai viedäänkö piski piikille eron sattuessa?
Vähän helpompi sen kumppanin on töiden jälkeen ja ennen se koira käyttää kun jonkun kaverin ajaa ihan sitä varten kolme kertaa päivässä koiraa kusettamaan. Että turha saivarrella. Se ratkaisu monella sinkulla on se että koira viedään ulos vaikka pää kainalossa. Mutta kyse olikin siitä mikä kaikki olisi HELPOMPAA parisuhteessa kuin sinkkuna. Ei siitä että onko se mahdotonta vai ei.
Eivät kaikki parisuhteessa olevat asu kumppaninsa kanssa. Monen ystävä asuu lähempänä kuin kumppani.
Noissa suhteissa uskottomuus selvästi, todella moninkertaisesti yleisempää kuin avio-/avoliitoissa. Ehkä jotkut liitoissaan pettäneet suosivat siksi vanhemmiten tuollaisia muotoja jotta voivat jatkaa samaa mitä aiemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.
Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?
Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.
Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.
Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?
Ap
Itsellinen keski-ikäinen nainen (ja mies) on hyvin todennäköisesti yksinäinen nainen. Jos sinkkuystäväsi ovat kovia reissaajia (sen sijaan että etsivät lähinnä epätoivoisesti parisuhdetta) niin mikset voi tehdä noita reissuja jo nyt? Tai yksin?
Oletkohan koskaan elellyt pitempään sinkkuna-minä olen nyt 10 vuotta ja olen ihan äärettömän yksinäinen sekä kateellinen perheellisille kavereille. Koen elämän ihan turhaksi. Mitään hienoa tässä itsellisyydessä ei kyllä näin keski-ikäisenä ole. On vaan tyhjää, hiljaista eikä kukaan tosiaankaan ota minua millään tavalla huomioon.
Olen vasta 28 ja erosin 5 vuotta sitten vakavasta suhteesta (en ollut naimisissa kuitenkaan) ja ensimmäiset 3 vuotta olin suorastaan euforiassa. Rakastin sitä itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun olen erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Hoin kaikille kuinka onnellinen olin sinkkuna. Ja niin olinkin. Mutta viimeiset kaksi vuotta tilanne on mennyt siihen suuntaan että olen todella yksinäinen. Kaipaisin kumppania viereen jakamaan ongelmat ja murheet ja arjen. En kaipaa seksiä pätkääkään mutta yksinäisyys ei ole mukavaa. Oma aikakaan ei tunnu enää miltään kun kaikki aika on omaa. Voin samaistua tuohon tunteeseen että elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka minulla on läheisiä kavereita ja läheiset välit vanhempiin, niin se ei ole sama asia kuin parisuhde. Parisuhteessa omat ongelmat ovat yhteisiä ongelmia ja se keventää niiden taakkaa puolella. Tunnen myös itse olevani sinkkuna enemmän riippuvainen muista kuin parisuhteessa. Näin yksinasuvana naisena tarvitsen jatkuvasti ulkopuolista apua pelkästään siihen että saan jonkun peilin seinään tai kattolampun asennettua. Tai vaikka siirrettyä painavaa huonekalua.
Ajattelin myös noin että kun olen sinkku niin nautin ja matkustelen jne. No, se alkuhuuma meni ohi. Kaipaisin vakaata turvallista miestä joka pitäisi minua hyvin. Ja alkaa jo ahdistaa kun ajattelee että ikää tulee kokoajan lisää enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt vieläkään miestä. Kaikki hyvät miehet tässä iässä alkavat olla varattuja ja jäljellä on ne sekopäät ja häntäheikit. Olen siirtynyt oman ikäisistä miehistä katselemaan niitä nelikymppisiä mutta sama homma, hyvät on jo varattuja. Itken välillä yksinäisyyttä, tuntuu että olisi niin paljon annettavaa parisuhteeseen mutta kun ei löydä ketään. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa se miehen löytäminen on silloin nelikymppisenä kun tässä iässäkin on jo näin vaikeaa. Ainoa toivoni on odottaa että ne hyvät miehet eroaa ja iskeä sitten kiinni toisella kierroksella.
Eli tiivistettynä, sinuna en eroaisi mutta toisaalta jos eroat niin silloin minun kaltaiseni ovat valmiina iskemään kiinni mieheesi.
Miten uusavuton pitää olla, että kuvittelee että peilin tai lampun asentamiseen vaaditaan munat? Onnistuu kyllä useimmilta minun tuntemiltani naisilta, ihan perustaitoja elämässä samalla tavalla kuin joku pyykinpesu ja kokkaaminen. Isommat remontit toki eri - mutta ne teettää moni mieskin ammattilaisella.
Arvasin että moni feministi iskee tähän. Minua ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mitään itsenäinen nainen leikkiä jos ei ole aivan pakko. Itse en ainakaan uskalla opetella jostain youtube videosta kattolapun kytkentää jos se vaatii muutakin kuin sen pistotulpan laittamisen. Siinä on jo tulipaloriski. Suurin osa tuntemistani miehistä sen tuntuu osaavan. Mitä tulee peilin asentamiseen niin milläs sen painavan peilin yksin nostat paikoilleen? Joutuu aina pyytämään jonkun auttamaan ja siihen voi mennä viikkoja tai kuukausia että joku pääsee.
Niin, onhan se varsin vaativaa laittaa saman väriset johdot yhteen. Valitettavasti monien naisten vika on siinä että he kuvittelevat äärimmäisen yksinkertaisia remonttihommia kovinkin monimutkaisiksi ja vaarallisiksi. No jäisi miehiltä monta ihailevaa katsetta ja kiitosta saamatta jos naiset tämän ymmärtäisivät.
Ei pahalla, mutta ymmärrän tavallaan tuona yksinäisen ihmisen ongelman. Ihan varmasti välillä tulee tilanteita, joissa jo ihan käytännön vuoksi tarvitsisi toisen ihmisen apua, edes hetkeksi. Tavaroiden nostaminen esimerkkinä, toinen voisi olla sairastuminen, kolmas esim. hakeminen jostakin jne.
Monet ihmiset eivät tajua, kuinka etuoikeutettuja he ovat sen vuoksi, että ON OLEMASSA joku toinen (aikuinen) ihminen lähellä, joko samassa taloudessa tai muuten läheinen (parisuhde), johon voi turvata erilaisissa tilanteissa. Lisäksi silloin, kun on paha mieli, kaipaa läheisyyttä, kenties turvaa, hoitoa sairaana ym.
Puhettakaan tuosta eksistentiaalisesta yksinäisyydestä. Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole kuulumassa, kuuluko siitä ääni...
Aia outo ajatus, että vain samassa taloudessa oleva kumppani voi olla sellainen läheinen suhde, joka voi näihin tarpeisiin vastata. Monet sinkut ovat hyvin sosiaalisia. Sosiaalisiin turvaverkkoihin, läheisyyteen, emotionaaliseen tukeen ja seksiin ei tarvita tavanomaista parisuhdetta.
Sori nyt vaan, mutta kyllä minä tarvitsen seksiin nimenomaan parisuhteen, kun ei panosuhteet kiihota. Kaikki ei ole samanlaisia eikä myöskään sosiaalisia. Harvalla myöskään on ketään sellaista joka voisi esim tulla kolme kertaa päivässä koiraa lenkittämään ja käydä kaupassa puolestasi jos itse sairastut niin pahasti ettet pysty. Suurin osa kuitenkin käy ihan töissä
Selvä se sitten. Jos olet vakuuttunut, että välttämättä tarvitset parisuhteen elämästä selviytymiseen, sitten teet ratkaisusi sen mukaan ja olet valmis hyväksymään myös ne haittapuolet. Joku toinen ei tätä tarvitse, joten parisuhteelta on myös lupa odottaa enemmän.
En kyllä tarvitse parisuhdetta elämästä selviytymiseen. Mutta jos haluan elämästä mielekästä, niin kyllä, siihen tarvitsen jonkun jonka kanssa voin jakaa arjen. Koiran olen käyttänyt pihalla kipeänäkin. Huonekalujen siirtoon ja lampun asentamiseen olen saanut apua, mutta olen joutunut sitä odottamaan monta kuukautta. Seksiä en kaipaa enkä tarvitse. Mutta olen todella yksinäinen ja kaipaan toista ihmistä ja läheisyyttä. Moni asia olisi helpompaa pariauhteessa. Neuvoni aloittajalle onkin, että kannattaa miettiä kaksi kertaa eroaako, koska se elämä yksin ei välttämättä ole niin kivaa kun voisi ajatella.
Miksi pari pilkun*ussijaa pilaa koko ketjun jankkaamalla jostain aidan seipäästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan voisi jäädä kumppanille soppaa lämmittämään ja koiraa lenkittämään joka kerta, kun hän on sairas. Töissä se on käytävä minunkin. En näistä elukkahommista niin tiedä, mutta eikö koiran omistamiseen kuulu se, että on tiedossa jokin ratkaisu näitä tilanteita varten, oli parisuhde vai ei? Vai viedäänkö piski piikille eron sattuessa?
Vähän helpompi sen kumppanin on töiden jälkeen ja ennen se koira käyttää kun jonkun kaverin ajaa ihan sitä varten kolme kertaa päivässä koiraa kusettamaan. Että turha saivarrella. Se ratkaisu monella sinkulla on se että koira viedään ulos vaikka pää kainalossa. Mutta kyse olikin siitä mikä kaikki olisi HELPOMPAA parisuhteessa kuin sinkkuna. Ei siitä että onko se mahdotonta vai ei.
Eivät kaikki parisuhteessa olevat asu kumppaninsa kanssa. Monen ystävä asuu lähempänä kuin kumppani.
Noissa suhteissa uskottomuus selvästi, todella moninkertaisesti yleisempää kuin avio-/avoliitoissa. Ehkä jotkut liitoissaan pettäneet suosivat siksi vanhemmiten tuollaisia muotoja jotta voivat jatkaa samaa mitä aiemminkin.
Lähde tälle väitteelle?
Yksinäisyyden sietäminen ja itsellisestä elämästä nauttiminen ei hyödytä vain sinkkuja. Mitä paremmin tulee toimeen yksin, sitä vähemmän todennäköisesti jämähtää huonoon tai haaleaan suhteeseen. Kumppanit vaistoavat, että rimasi on korkealla, ja ryhdistävät omaa tekemistään vastatakseen näihin vaatimuksiin.