Lue keskustelun säännöt.
40+ ikäisiä, jotka eronneet "ihan hyvästä", sisarukselliseksi muuttuneesta suhteesta?
26.08.2023 |
Kaipaisin kertomuksia, miten meni, kannattiko, jos niin miksi, ja jos ei, niin miksi ei. Mieheni kanssa siis pitkä suhde takana, lapsista nuorin enää asuu kotona. Suhteeni mieheni kanssa ns. toimii, eli siis arki sujuu, emme riitele oikeasti ikinä, välillä juttelemme niitä näitä (ei mitään syvällisiä keskusteluita kuitenkaan) ja naurammekin yhdessä joskus jollekin tilannekomiikalle tai vitseille. Kotityöt jaetaan tasaisesti, talous ok (tosin olisi ok vaikkemme yhdessä olisikaan, molemmat töissä). Mutta, intohimoa ei ole yhtään minun puoleltani, ja ihan kaikki keinot kokeiltu, mutta ei ole enää vuosiin kipinöinyt. Mies tuntee vetoa minuun, ja noin 1 x kk on elämää makkarissa, lähinnä velvollisuudentunnosta, mutta tästä en saa itse mitään. Mies on taitava kyllä, mutta kun en tunne minkäänlaista vetoa häneen, ei tekninen taitavuuskaan riitä. Ja mies on kyllä ihan normaalipainoinen ja hygienia kunnossa, eli vetovoiman puuttuminen ei johdu siitä. (Muihin kyllä koen vetoa, mutten silti ole ollut koskaan sängyssä kenenkään toisen kanssa.) Toisaalta olen ihan tottunut tähän intohimottomuuteen, mutta toisaalta mietin, että vielä(kö?) olisi ihanaa saada säpinää elämään, kokea perhosia vatsassa, kokea halua johonkuhun? Kaduttaako, jos turvallisen ja toimivan, sisaruksellisen suhteen lopettaa tällaisen takia? Haihattelenko?
Kommentit (1077)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Tuo on muuten niin totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Eroa vaan kehiin ja Tinderiin metsästämään parempaa seuraa. Lainaat vähän Minna Canthia, laitat tunnusbiisiksi Villipedon ja harrastuksiksi matkustuksen ja viinin.
Siinä sitä onkin sitten vanhana muisteltavaa!
Ja kun on nainen Tinderissä, niin mitään noista ei edes tarvita seuran löytymiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Tuo on muuten niin totta.
Joo huomattu on. Kasvoin ulospäin normaalissa perheessä jossa isä ryyppäsi ja riehui, vanhemmat riiteli koko ajan jne niin liki näin nelikymppiseksi olivat sanat perhe ja lapset minulle kirosanoja. Jopa omakotitaloalueet aiheutti ahdistusta nuorempana koska itselläni oli niin kamalaa kasvaa sellaisessa.
No, yritin sitten 20-30 v kovasti löytää kumppanin mutta kukaan normaali ei ollut kiinnostunut, vain hyypiöt ja hyväksikäyttäjät. Ei edes mitkään hyvännäköiset alfat vaan alkoholistit jne joita yritin parantaa. Mutta nekin lopulta jätti kun olin niin synkkä ja masentunut ja outo.
Nyt olen ollut yli 10 vuotta ypöyksin yhä pahenevien mt ongelmien kanssa ja suunnittelen lähinnä parasta it sari keinoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Asioita hautova piilonarsisti on yksi vaarallisimmista henkisellä tasolla. Et voi tietää etukäteen koska valheellisuus heissä on niin taitavaa. He ovat äärimmäisen armottomia ja julmia ihmisiä pohjimmiltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei voi tuohon vastata sinun puolestasi. Minä erosin monella tavalla ihan hyvästä suhteesta, jossa oli kyllä aikanaan suuria ongelmiakin mutta ne oli pääosin takanapäin. Niistä oli vaan jäänyt niin vaikea parantumaton haava suhteeseen, että rakkaus kuoli minun puoleltani. Ex rakastaisi edelleen ja haluaisi palata yhteen.
Eron jälkeen rakastuin helkkarin palavasti toiseen. Ehkä palavammin kuin koskaan keneenkään. Se paljastui virheeksi ja sain siinä jutussa (henkisesti) turpaani niin että vieläkin korvat soi. En tiedä, tulenko koskaan enää rakastumaan tai tuntemaan intohimoa. Tavallaan toivon että en, koska se luultavasti sattuisi taas.
Jos palaisin yhteen exäni kanssa, minulle olisi tarjolla juuri tuota. Ihan hyvä suhde jossa ei minun puoleltani enää ole romanttista rakkautta eikä intohimoa. Ymmärrän, miksi se jollekin on parempi diili kuin yksinäisyys. Omalla kohdallani se ratkaisu tuntuu kuitenkin väärältä.
Tällä hetkellä minulla on lähinnä petihommiin painottuva suhde huomattavasti nuorempaan mieheen. Intohimoa ja läheisyyttä on, mutta en ole rakastunut. Sillä tavalla hyvä, että tuskin hänkään haluaa tältä mitään syvällisempää. Mutta pidemmän päälle intohimo ilman henkistä ja romanttista yhteyttä alkaa tuntua tyhjältä. Luultavasti tulen tämänkin jossain vaiheessa lopettamaan ja sitten olen kai yksin.
Itse haluan nuo molemmat puolet suhteeseen. Ja vielä niin, että se toinen on kanssani ihan samoista syistä.
Hullu.
Mut kuka tyytyy vain toiseen puoleen, toisaalta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Tuo on muuten niin totta.
Joo huomattu on. Kasvoin ulospäin normaalissa perheessä jossa isä ryyppäsi ja riehui, vanhemmat riiteli koko ajan jne niin liki näin nelikymppiseksi olivat sanat perhe ja lapset minulle kirosanoja. Jopa omakotitaloalueet aiheutti ahdistusta nuorempana koska itselläni oli niin kamalaa kasvaa sellaisessa.
No, yritin sitten 20-30 v kovasti löytää kumppanin mutta kukaan normaali ei ollut kiinnostunut, vain hyypiöt ja hyväksikäyttäjät. Ei edes mitkään hyvännäköiset alfat vaan alkoholistit jne joita yritin parantaa. Mutta nekin lopulta jätti kun olin niin synkkä ja masentunut ja outo.
Nyt olen ollut yli 10 vuotta ypöyksin yhä pahenevien mt ongelmien kanssa ja suunnittelen lähinnä parasta it sari keinoa.
Nuo kiinnostuneet miehet kertovat oman tasosi. Näin on miehiäkin opetettu tällä palstalla pitkän aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Asioita hautova piilonarsisti on yksi vaarallisimmista henkisellä tasolla. Et voi tietää etukäteen koska valheellisuus heissä on niin taitavaa. He ovat äärimmäisen armottomia ja julmia ihmisiä pohjimmiltaan.
Vai että oikein asioita hautova piilonarsisti. Voiko nainen olla tällainen, vai kuvitteletko mielessäsi vain miehen tähän rooliin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Tuo on muuten niin totta.
Joo huomattu on. Kasvoin ulospäin normaalissa perheessä jossa isä ryyppäsi ja riehui, vanhemmat riiteli koko ajan jne niin liki näin nelikymppiseksi olivat sanat perhe ja lapset minulle kirosanoja. Jopa omakotitaloalueet aiheutti ahdistusta nuorempana koska itselläni oli niin kamalaa kasvaa sellaisessa.
No, yritin sitten 20-30 v kovasti löytää kumppanin mutta kukaan normaali ei ollut kiinnostunut, vain hyypiöt ja hyväksikäyttäjät. Ei edes mitkään hyvännäköiset alfat vaan alkoholistit jne joita yritin parantaa. Mutta nekin lopulta jätti kun olin niin synkkä ja masentunut ja outo.
Nyt olen ollut yli 10 vuotta ypöyksin yhä pahenevien mt ongelmien kanssa ja suunnittelen lähinnä parasta it sari keinoa.
Nuo kiinnostuneet miehet kertovat oman tasosi. Näin on miehiäkin opetettu tällä palstalla pitkän aikaa.
No daa, sitähän minä juuri sanoin. Mutta koska ei alkoholistit ja muut luuserit kiinnosta vaikka olen itsekin luuseri niin olen mieluummin yksin. Yksinolo on silti ihan kamalaa enkä näe elämässä mitään järkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Asioita hautova piilonarsisti on yksi vaarallisimmista henkisellä tasolla. Et voi tietää etukäteen koska valheellisuus heissä on niin taitavaa. He ovat äärimmäisen armottomia ja julmia ihmisiä pohjimmiltaan.
Vai että oikein asioita hautova piilonarsisti. Voiko nainen olla tällainen, vai kuvitteletko mielessäsi vain miehen tähän rooliin?
Narsismin ilmentyvyys on miehillä yleisenpää tutkinusten mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.
Äh, vastuu omista teoistaan on aina muualla näillä ajatujilla. Ei kannata noihin käyttää aikaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Tuo on muuten niin totta.
Joo huomattu on. Kasvoin ulospäin normaalissa perheessä jossa isä ryyppäsi ja riehui, vanhemmat riiteli koko ajan jne niin liki näin nelikymppiseksi olivat sanat perhe ja lapset minulle kirosanoja. Jopa omakotitaloalueet aiheutti ahdistusta nuorempana koska itselläni oli niin kamalaa kasvaa sellaisessa.
No, yritin sitten 20-30 v kovasti löytää kumppanin mutta kukaan normaali ei ollut kiinnostunut, vain hyypiöt ja hyväksikäyttäjät. Ei edes mitkään hyvännäköiset alfat vaan alkoholistit jne joita yritin parantaa. Mutta nekin lopulta jätti kun olin niin synkkä ja masentunut ja outo.
Nyt olen ollut yli 10 vuotta ypöyksin yhä pahenevien mt ongelmien kanssa ja suunnittelen lähinnä parasta it sari keinoa.
Nuo kiinnostuneet miehet kertovat oman tasosi. Näin on miehiäkin opetettu tällä palstalla pitkän aikaa.
No daa, sitähän minä juuri sanoin. Mutta koska ei alkoholistit ja muut luuserit kiinnosta vaikka olen itsekin luuseri niin olen mieluummin yksin. Yksinolo on silti ihan kamalaa enkä näe elämässä mitään järkeä.
Parisuhde ei parantaisi sinua. Vaikka olisi kuinka hyvä parisuhde. Sinun pitää löytää elämälle tavoite ja merkitys muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Asioita hautova piilonarsisti on yksi vaarallisimmista henkisellä tasolla. Et voi tietää etukäteen koska valheellisuus heissä on niin taitavaa. He ovat äärimmäisen armottomia ja julmia ihmisiä pohjimmiltaan.
Vai että oikein asioita hautova piilonarsisti. Voiko nainen olla tällainen, vai kuvitteletko mielessäsi vain miehen tähän rooliin?
Narsismin ilmentyvyys on miehillä yleisenpää tutkinusten mukaan.
Se on silti erittäin harvinainen diagnoosi. Ja nyt puhutaan oikeasta diagnoosista, ei kaikkien naisten ex-miehistä tekemästä arvauksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Asioita hautova piilonarsisti on yksi vaarallisimmista henkisellä tasolla. Et voi tietää etukäteen koska valheellisuus heissä on niin taitavaa. He ovat äärimmäisen armottomia ja julmia ihmisiä pohjimmiltaan.
Vai että oikein asioita hautova piilonarsisti. Voiko nainen olla tällainen, vai kuvitteletko mielessäsi vain miehen tähän rooliin?
Narsismin ilmentyvyys on miehillä yleisenpää tutkinusten mukaan.
Se on silti erittäin harvinainen diagnoosi. Ja nyt puhutaan oikeasta diagnoosista, ei kaikkien naisten ex-miehistä tekemästä arvauksesta.
Yleissana myös noita piirteitä ilman diagnoosia ilmentäville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei voi tuohon vastata sinun puolestasi. Minä erosin monella tavalla ihan hyvästä suhteesta, jossa oli kyllä aikanaan suuria ongelmiakin mutta ne oli pääosin takanapäin. Niistä oli vaan jäänyt niin vaikea parantumaton haava suhteeseen, että rakkaus kuoli minun puoleltani. Ex rakastaisi edelleen ja haluaisi palata yhteen.
Eron jälkeen rakastuin helkkarin palavasti toiseen. Ehkä palavammin kuin koskaan keneenkään. Se paljastui virheeksi ja sain siinä jutussa (henkisesti) turpaani niin että vieläkin korvat soi. En tiedä, tulenko koskaan enää rakastumaan tai tuntemaan intohimoa. Tavallaan toivon että en, koska se luultavasti sattuisi taas.
Jos palaisin yhteen exäni kanssa, minulle olisi tarjolla juuri tuota. Ihan hyvä suhde jossa ei minun puoleltani enää ole romanttista rakkautta eikä intohimoa. Ymmärrän, miksi se jollekin on parempi diili kuin yksinäisyys. Omalla kohdallani se ratkaisu tuntuu kuitenkin väärältä.
Tällä hetkellä minulla on lähinnä petihommiin painottuva suhde huomattavasti nuorempaan mieheen. Intohimoa ja läheisyyttä on, mutta en ole rakastunut. Sillä tavalla hyvä, että tuskin hänkään haluaa tältä mitään syvällisempää. Mutta pidemmän päälle intohimo ilman henkistä ja romanttista yhteyttä alkaa tuntua tyhjältä. Luultavasti tulen tämänkin jossain vaiheessa lopettamaan ja sitten olen kai yksin.
Itse haluan nuo molemmat puolet suhteeseen. Ja vielä niin, että se toinen on kanssani ihan samoista syistä.
Hullu.
Mut kuka tyytyy vain toiseen puoleen, toisaalta?
Minäkin haluan nuo molemmat puolet, siis pidemmän päälle. Mutta tähän väliin tämä oli juuri sopiva suhde. Jos vielä joskus lähden vakavaan suhteeseen, niin siinä pitää olla sekä henkinen yhteys, romanttinen rakkaus että fyysinen kiinnostus kohdillaan. Ja ehdottomasti molemminpuolisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.
Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei voi tuohon vastata sinun puolestasi. Minä erosin monella tavalla ihan hyvästä suhteesta, jossa oli kyllä aikanaan suuria ongelmiakin mutta ne oli pääosin takanapäin. Niistä oli vaan jäänyt niin vaikea parantumaton haava suhteeseen, että rakkaus kuoli minun puoleltani. Ex rakastaisi edelleen ja haluaisi palata yhteen.
Eron jälkeen rakastuin helkkarin palavasti toiseen. Ehkä palavammin kuin koskaan keneenkään. Se paljastui virheeksi ja sain siinä jutussa (henkisesti) turpaani niin että vieläkin korvat soi. En tiedä, tulenko koskaan enää rakastumaan tai tuntemaan intohimoa. Tavallaan toivon että en, koska se luultavasti sattuisi taas.
Jos palaisin yhteen exäni kanssa, minulle olisi tarjolla juuri tuota. Ihan hyvä suhde jossa ei minun puoleltani enää ole romanttista rakkautta eikä intohimoa. Ymmärrän, miksi se jollekin on parempi diili kuin yksinäisyys. Omalla kohdallani se ratkaisu tuntuu kuitenkin väärältä.
Tällä hetkellä minulla on lähinnä petihommiin painottuva suhde huomattavasti nuorempaan mieheen. Intohimoa ja läheisyyttä on, mutta en ole rakastunut. Sillä tavalla hyvä, että tuskin hänkään haluaa tältä mitään syvällisempää. Mutta pidemmän päälle intohimo ilman henkistä ja romanttista yhteyttä alkaa tuntua tyhjältä. Luultavasti tulen tämänkin jossain vaiheessa lopettamaan ja sitten olen kai yksin.
Itse haluan nuo molemmat puolet suhteeseen. Ja vielä niin, että se toinen on kanssani ihan samoista syistä.
Hullu.
Mut kuka tyytyy vain toiseen puoleen, toisaalta?
Minäkin haluan nuo molemmat puolet, siis pidemmän päälle. Mutta tähän väliin tämä oli juuri sopiva suhde. Jos vielä joskus lähden vakavaan suhteeseen, niin siinä pitää olla sekä henkinen yhteys, romanttinen rakkaus että fyysinen kiinnostus kohdillaan. Ja ehdottomasti molemminpuolisena.
Tähän väliin sopiva suhde? Aika kylmää ajattelua. Ihmiset siis ovat käyttöesineitä sinulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.
Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.
Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.
Äh, vastuu omista teoistaan on aina muualla näillä ajatujilla. Ei kannata noihin käyttää aikaansa.
Ei se sitä tarkoita. Aika moni toksisesta suhdetta eronnut kokee nimenomaan ajautuneensa sellaiseen. Kuka nyt tietoisesti toksiseen suhteeseen hakeutuisi? Ei se silti tarkoita sitä, ettei niistä kokemuksista voisi mitään oppia tai terapiassa miettiä sitä miten seuraavan kumppanin voisi valita fiksummin. Täällä on jotkut jankuttaneet tasapainoisen lapsuudenperheen vaikutusta. Se on varmasti pitkälti totta. Aika monella ei sitä luksusta ole kuitenkaan ollut, ja silloin elämä ja ihmissuhteet voi opettaa vähän kovemmalla kädellä kuin niitä, joilla on kaikki elämän peruspalikat olleet alusta asti kohdillaan. Ei se tarkoita sitä että toimiva parisuhde olisi mahdottomuus. Mutta tie sinne voi olla kivisempi ja matkan varrella tulee ehkä pussattua muutamaa sammakkoa.
Eroa vaan kehiin ja Tinderiin metsästämään parempaa seuraa. Lainaat vähän Minna Canthia, laitat tunnusbiisiksi Villipedon ja harrastuksiksi matkustuksen ja viinin.
Siinä sitä onkin sitten vanhana muisteltavaa!