Miten päästä yli siitä että läheisin ystävä on katkaissut selittämättä välit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, et varmaan ole ennen joutunut reflektoimaan itseäsi. Nyt voisi olla sen paikka. Mieti, millainen olet ollut ja ota opiksesi.

Jos reflektoinnilla tarkoitat tällaista itsekästä ihmisten dumppaamista mihin täällä ohjeistetaan, niin EI.

Ap, ystäväsi on tehnyt väärin sinua kohtaan ja se voi tuntua pahalta pitkään, mutta toivon että löydät jatkossa fiksumpia ja empaattisempia ystäviä itsellesi.

Ei, reflektointi ei tarkoita ollenkaan tuota mitä sinä luulet. Reflektointi tarkoittaa oman käytöksen ja oman toiminnan ja omien tunteiden tutkiskelua. Keskitytään itseen eikä syytellä muita. Hyvin harvoin ihmissuhteen päättyminen on pelkästään toisen osapuolen syytä. It takes two to tango niin kuin sanotaan. 

Minä taas jättäisin koko syyllisyys sanan pois. Ei kai siinä kumpikaan ole syyllinen, ellei ole tietoisesti käyttänyt tai vedättänyt toista. 

Eihän tuossapuhuttukaan syyllisyydestä. Puhuttiin syystä. Se on eri asia. Tapahtumilla on aina jokin syy ja sen syyn tiedostaminen ilman syyttelyä, opettaa paljon niin itsestä kuin muistakin ja toimii hyvänä pohjana tuleville kokemuksille. 

Jos ystävä jättää ilman selityksiä, eikä suostu keskustelemaan aiheesta mitenkään, on aika vaikea reflektoida ja ottaa kokonaisuus huomioon. Siksi olisikin reilua antaa jätetylle mahdollisuus keskusteluun.

Tämä on aika paradoksi. Miksi ystävyys päättyisi, jos sen pystyisi päättämään yhteisymmärrykseen hyvällä keskustelulla? Silloinhan se jatkuisi. 

Tuota noin.... Eihän ystävyys mitenkaan voi jatkua, jos yhteisymmärryksessä keskutellaan, että tämä oli nyt tässä. Eihän sitä parisuhdekaan jatku, vaikka pystyttäisiinkin sovussa keskustelemaan, että ero on nyt meille paras ratkaisu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa alan ymmärtää miksi milleniaaleilla ei ole kestäviä ystävyyssuhteita. Ihmeellistä sekoilua ja ghoustaamista.

Mistä luulet tietäväsi, mikä ikäisiä täällä kirjoittaa? Voin kertoa, että ihmissuhteet eivät ole kovin yksinkertaisia meillä milleniaalien äideilläkään. Eikä kenelläkään muullakaan. 

Niinpä. Minäkin olen viisikymppinen. 

Minä olen jo lähempänä kuusikymppistä myös. Yleensä vanhemmiten oppii hieman tajuamaan siitä, että muillakin on omia näkökulmia eikä ole niin suurta tarvetta mustavalkoiseen ja tuomitsevaan ajatteluun. Ihmissuhteissa on aina kaksi näkökulmaa ja ne ovat ristiriidassa keskenään varsinkin silloin, kun ystävyys päättyy. Toisaalta on aivan luonnollista, että ystävyydet päättyvät. Vastasin tuonne aivan alkuun, että suurin osa ystävyyksistäni on päättynyt eri syistä. En ole tainnut kertaakaan sanoa kenellekään suoraan, että ystävyytemme päättyi, koska et ole mielestäni kovin kiva tyyppi, vaikka jokunen kerta se onkin syynä ollut.

Minä olen milleniaali ja hyvin lojaali ystävilleni ja perheelleni. En ole dumpannut yhtään ystävää. Enkä edes yhtään poikaystävää kertomatta syytä. Pidän omituisena ajatuksena, että ihmisiä pelkää niin paljon, ettei heille uskalla sanoa mitään poikkipuolista tai ikävää. Ja siitä huolimatta olen suosittua seuraa. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, et varmaan ole ennen joutunut reflektoimaan itseäsi. Nyt voisi olla sen paikka. Mieti, millainen olet ollut ja ota opiksesi.

Jos reflektoinnilla tarkoitat tällaista itsekästä ihmisten dumppaamista mihin täällä ohjeistetaan, niin EI.

Ap, ystäväsi on tehnyt väärin sinua kohtaan ja se voi tuntua pahalta pitkään, mutta toivon että löydät jatkossa fiksumpia ja empaattisempia ystäviä itsellesi.

Ei, reflektointi ei tarkoita ollenkaan tuota mitä sinä luulet. Reflektointi tarkoittaa oman käytöksen ja oman toiminnan ja omien tunteiden tutkiskelua. Keskitytään itseen eikä syytellä muita. Hyvin harvoin ihmissuhteen päättyminen on pelkästään toisen osapuolen syytä. It takes two to tango niin kuin sanotaan. 

Minä taas jättäisin koko syyllisyys sanan pois. Ei kai siinä kumpikaan ole syyllinen, ellei ole tietoisesti käyttänyt tai vedättänyt toista. 

Eihän tuossapuhuttukaan syyllisyydestä. Puhuttiin syystä. Se on eri asia. Tapahtumilla on aina jokin syy ja sen syyn tiedostaminen ilman syyttelyä, opettaa paljon niin itsestä kuin muistakin ja toimii hyvänä pohjana tuleville kokemuksille. 

Jos ystävä jättää ilman selityksiä, eikä suostu keskustelemaan aiheesta mitenkään, on aika vaikea reflektoida ja ottaa kokonaisuus huomioon. Siksi olisikin reilua antaa jätetylle mahdollisuus keskusteluun.

Aina se ei ole reilua sitä jättäjää kohtaan. Ei kenenkään tarvitse altistaa itseään syyttelylle ja haukkumiselle ja pahimmillaan väkivallalle vain siksi, että haluaa lopettaa jonkun ihmissuhteen. tietämättä syitä "jättämisen" taustalla, on mahdotonta sanoa, olisiko keskustelusta ollut mitään hyötyä vai olisiko se jopa pahentanut tilannetta. 

Onpa taas melkoista liioittelua! Se, että jätät ystävän ilman selityksiä, on raukkamaista. Epäilen, että hän olisi ollut kovin väkivaltainen sinua kohtaan - nuo ovat vaan sellaista paskanjauhamista, kun yritetään valkomaalata omaa huonoa käytöstä.

Ei ole liioittelua. Sinä vain et pysty näkemään asiaa kuin yhdestä näkökulmasta. Etkä varsinkaan hahmottamaan, että nyt ei puhuta minusta tai sinusta. On siis täysin turhaa kääntää puhetta sinä muotoiseksi syyttelyksi tässä kohtaa. Asiat eivät edelleenkään ole mustavalkoisia ja tietämättä tauskoja ei voi määritellä, mikä on raukkamaista ja mikä ei. Väkivalta ei suinkaan ole ainut syy katkaista välejä. 

Joskus (eli aika usein) se elämä vain vie eteenpäin ja yhteinen tie erkanee. Ei aina kannata miettiä, että ihan normaalille asialle pitäisi olla syy tai miettiä mahdollisia syitä.

Jos taas teiden eroamiselle on jokin syy, niin tuskin asiasta puhuminen tuottaa yhtään mitään hyvää. Turha polttaa siltoja, sillä joskus elämä voi kuljettaa takaisin samalle tielle ja ystävyys voi jatkua vuosikymmenienkin jälkeen uudelleen.

Jos ihminen on rasittava, että hänelle pitää perustella syy, niin tuohan jo itsessään kertoo kaiken tarvittavan.

Tuosta pääsee yli sillä, että hyväksyy toisen oikeuden omaan elämään ilman selitysvelvollisuutta muille. Todennäköisesti asiasta on keskusteltu, mutta ap ei ole ymmärtänyt, että keskustelu koskee häntäkin.

Ystävyys perustuu molemminpuoliselle arvostukselle. Ap:n ex-ystävä ei näköjään arvostanut ap:ta yhtään. Eli niin ikävältä kuin se kuulostaa, ei tainnut olla kyse todellisesta ystävyydestä missään vaiheessa. "Ystäväsi" on vedättänyt sinua kaikki nämä vuodet.

Hyvä ystäväni oli ns. energiasyöppö. Asuimme eri kaupungeissa, näimme harvoin, mutta soittelimme viikottain. Puheluiden kaava alkoi pikkuhiljaa mennä siihen, että minun kuulumiset kuitattiin yhdellä virkkeellä, ei mitään mukavia aiheita keskusteluissa, ja hän paasasi aina samoista asioista (parisuhdeasiat), pyysi neuvoja ja tukea. Puhelut olivat pitkiä, ja tätä jatkui vuosia. Vain parisuhteensa osapuoli aina vaihtui, mutta kaikkensa antava uhri oli aina hän, ja ongelmat käytännössä aina samat. Neuvoistakaan ei koskaan ottanut vaarin. Aloin väsyä ja tuskastua. Viimeinen niitti oli, kun kerran itkien avauduin omista terveyshuolistani, hän kuittasi asian yhdellä virkkeellä ja jatkoi omista huolistaan. Olin loppu, äimänkäkenä ja raivoissani. Tuon puhelun jälkeen en enää kauheasti sympatiseerannut häntä, annoin aika kiperiäkin kommentteja. Lopulta hän päätti ystävyytemme, kun en kuulemma ollut enää se kiva ihminen. Hyvä niin, rauha laskeutui elämääni. Pointti tässä se, että moni ei varmasti edes tajua olevansa esim. energiasyöppö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa alan ymmärtää miksi milleniaaleilla ei ole kestäviä ystävyyssuhteita. Ihmeellistä sekoilua ja ghoustaamista.

Mistä luulet tietäväsi, mikä ikäisiä täällä kirjoittaa? Voin kertoa, että ihmissuhteet eivät ole kovin yksinkertaisia meillä milleniaalien äideilläkään. Eikä kenelläkään muullakaan. 

Niinpä. Minäkin olen viisikymppinen. 

Minä olen jo lähempänä kuusikymppistä myös. Yleensä vanhemmiten oppii hieman tajuamaan siitä, että muillakin on omia näkökulmia eikä ole niin suurta tarvetta mustavalkoiseen ja tuomitsevaan ajatteluun. Ihmissuhteissa on aina kaksi näkökulmaa ja ne ovat ristiriidassa keskenään varsinkin silloin, kun ystävyys päättyy. Toisaalta on aivan luonnollista, että ystävyydet päättyvät. Vastasin tuonne aivan alkuun, että suurin osa ystävyyksistäni on päättynyt eri syistä. En ole tainnut kertaakaan sanoa kenellekään suoraan, että ystävyytemme päättyi, koska et ole mielestäni kovin kiva tyyppi, vaikka jokunen kerta se onkin syynä ollut.

Minä olen milleniaali ja hyvin lojaali ystävilleni ja perheelleni. En ole dumpannut yhtään ystävää. Enkä edes yhtään poikaystävää kertomatta syytä. Pidän omituisena ajatuksena, että ihmisiä pelkää niin paljon, ettei heille uskalla sanoa mitään poikkipuolista tai ikävää. Ja siitä huolimatta olen suosittua seuraa. :)

Huomaatko yhtään miten minäkeskeinen viestisi on? Varsinkin tuo loppukaneetti oikein kruunaa kokonaisuuden. Minäminäminä ja minun ainut oikea tapani toimia :)

t.eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, et varmaan ole ennen joutunut reflektoimaan itseäsi. Nyt voisi olla sen paikka. Mieti, millainen olet ollut ja ota opiksesi.

Jos reflektoinnilla tarkoitat tällaista itsekästä ihmisten dumppaamista mihin täällä ohjeistetaan, niin EI.

Ap, ystäväsi on tehnyt väärin sinua kohtaan ja se voi tuntua pahalta pitkään, mutta toivon että löydät jatkossa fiksumpia ja empaattisempia ystäviä itsellesi.

Ei, reflektointi ei tarkoita ollenkaan tuota mitä sinä luulet. Reflektointi tarkoittaa oman käytöksen ja oman toiminnan ja omien tunteiden tutkiskelua. Keskitytään itseen eikä syytellä muita. Hyvin harvoin ihmissuhteen päättyminen on pelkästään toisen osapuolen syytä. It takes two to tango niin kuin sanotaan. 

Minä taas jättäisin koko syyllisyys sanan pois. Ei kai siinä kumpikaan ole syyllinen, ellei ole tietoisesti käyttänyt tai vedättänyt toista. 

Eihän tuossapuhuttukaan syyllisyydestä. Puhuttiin syystä. Se on eri asia. Tapahtumilla on aina jokin syy ja sen syyn tiedostaminen ilman syyttelyä, opettaa paljon niin itsestä kuin muistakin ja toimii hyvänä pohjana tuleville kokemuksille. 

Jos ystävä jättää ilman selityksiä, eikä suostu keskustelemaan aiheesta mitenkään, on aika vaikea reflektoida ja ottaa kokonaisuus huomioon. Siksi olisikin reilua antaa jätetylle mahdollisuus keskusteluun.

Tämä on aika paradoksi. Miksi ystävyys päättyisi, jos sen pystyisi päättämään yhteisymmärrykseen hyvällä keskustelulla? Silloinhan se jatkuisi. 

Tuota noin.... Eihän ystävyys mitenkaan voi jatkua, jos yhteisymmärryksessä keskutellaan, että tämä oli nyt tässä. Eihän sitä parisuhdekaan jatku, vaikka pystyttäisiinkin sovussa keskustelemaan, että ero on nyt meille paras ratkaisu. 

Yleensä tuollaisessa tapauksessa suhde jatkuu ystävyytenä. Vaikka ei oltaisi tiiviisti yhteydessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne traumat pitäisi nimenomaan käsitellä siellä terapiassa, niin ettei viattomien kaverien tarvitse joutua välien katkaisun ja muun "kostotoiminnan" välilliseksi kohteeksi. Tuohan on ihan klassista toimintaa, että purkaa omia traumojaan ympärillä oleviin ihmisiin.

Olen traumaterapiassa ja kyllä siinä on oleellinen tavoite, että poistan haitalliset ihmiset joko kokonaan elämästäni tai luon suhteen heihin uudelleen tavalla, joka ei riko minun rajojani. Se ei ole mitään kostotoimintaa vaan omasta hyvinvoinnistaan vastaamista ja mielenterveytensä rakentamista. Traumatisoituneet ihmiset ovat monesti olleet ihan liian joustavia kynnysmattoja. 

Rajojen pitäminen ei tarkoita sitä, että pitäisi toimia rumasti muita kohtaan ja alkaa itse liiallisen itsekkäksi. Kyllä näissä tulee ylilyöntejä kun alkaa opetalla vaikkapa sen terapian ansiosta pitämään omia puoliaan, ja kyllä tämänkin asian voisi reilusti myöntää.

Jos ei ole osannut pitää rajojaan koko elämänsä aikana, niin kyllähän se harjoittelua vaatii. Ei sitä muiden huomioonottamista pitäisi kuitenkaan unohtaa kokonaan ja mennä sitten omassa toiminnsaa ja rajojen pidossaan välillä sinne toiseen, itsekkyyden ääripäähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa alan ymmärtää miksi milleniaaleilla ei ole kestäviä ystävyyssuhteita. Ihmeellistä sekoilua ja ghoustaamista.

Mistä luulet tietäväsi, mikä ikäisiä täällä kirjoittaa? Voin kertoa, että ihmissuhteet eivät ole kovin yksinkertaisia meillä milleniaalien äideilläkään. Eikä kenelläkään muullakaan. 

Niinpä. Minäkin olen viisikymppinen. 

Minä olen jo lähempänä kuusikymppistä myös. Yleensä vanhemmiten oppii hieman tajuamaan siitä, että muillakin on omia näkökulmia eikä ole niin suurta tarvetta mustavalkoiseen ja tuomitsevaan ajatteluun. Ihmissuhteissa on aina kaksi näkökulmaa ja ne ovat ristiriidassa keskenään varsinkin silloin, kun ystävyys päättyy. Toisaalta on aivan luonnollista, että ystävyydet päättyvät. Vastasin tuonne aivan alkuun, että suurin osa ystävyyksistäni on päättynyt eri syistä. En ole tainnut kertaakaan sanoa kenellekään suoraan, että ystävyytemme päättyi, koska et ole mielestäni kovin kiva tyyppi, vaikka jokunen kerta se onkin syynä ollut.

Minä olen milleniaali ja hyvin lojaali ystävilleni ja perheelleni. En ole dumpannut yhtään ystävää. Enkä edes yhtään poikaystävää kertomatta syytä. Pidän omituisena ajatuksena, että ihmisiä pelkää niin paljon, ettei heille uskalla sanoa mitään poikkipuolista tai ikävää. Ja siitä huolimatta olen suosittua seuraa. :)

Huomaa, että olet kovin nuori ja kokematon. Ei ole elämä vielä opettanut, että joskus vaikeneminen on kultaa. Eikä siihen välttämättä edes liity mitään pelkäämistä, vaan tilanteessa voi vain olla kaikkien kannalta järkevämpää olla lietsomatta tilannetta riidaksi tms. Ja etenkin, jos toinen osapuoli on taipuvainen väkivaltaan, ei todellakaan kannata lähteä "puhumaan suuta puhtaaksi", vaan jo oman turvallisuudenkin kannalta on järkevämpää vain poistua paikalta selittelemättä.

t. eri

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ystäväni oli ns. energiasyöppö. Asuimme eri kaupungeissa, näimme harvoin, mutta soittelimme viikottain. Puheluiden kaava alkoi pikkuhiljaa mennä siihen, että minun kuulumiset kuitattiin yhdellä virkkeellä, ei mitään mukavia aiheita keskusteluissa, ja hän paasasi aina samoista asioista (parisuhdeasiat), pyysi neuvoja ja tukea. Puhelut olivat pitkiä, ja tätä jatkui vuosia. Vain parisuhteensa osapuoli aina vaihtui, mutta kaikkensa antava uhri oli aina hän, ja ongelmat käytännössä aina samat. Neuvoistakaan ei koskaan ottanut vaarin. Aloin väsyä ja tuskastua. Viimeinen niitti oli, kun kerran itkien avauduin omista terveyshuolistani, hän kuittasi asian yhdellä virkkeellä ja jatkoi omista huolistaan. Olin loppu, äimänkäkenä ja raivoissani. Tuon puhelun jälkeen en enää kauheasti sympatiseerannut häntä, annoin aika kiperiäkin kommentteja. Lopulta hän päätti ystävyytemme, kun en kuulemma ollut enää se kiva ihminen. Hyvä niin, rauha laskeutui elämääni. Pointti tässä se, että moni ei varmasti edes tajua olevansa esim. energiasyöppö.

Sinä teit oikein, kun teit hänelle selväksi mistä on kyse. Itsekin olen muutamaan otteeseen sanonut parille läheiselle, että voisitteko välillä kuunnella minunkin juttuja. En ole mikään auttava puhelin, johon voi soittaa ja vuodattaa kaiken, ilman että ottaa huomioon myös minut. Osan kohdalla tämä on toiminut. Ainakin osittain. Joihinkin on vaan ollut pakko ottaa etäisyyttä. Mutta ainakin tietävät mistä on kyse. Eikä kukaan ole väittänyt vastaan, etteivätkö olisi aika itsekkäitä. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, et varmaan ole ennen joutunut reflektoimaan itseäsi. Nyt voisi olla sen paikka. Mieti, millainen olet ollut ja ota opiksesi.

Jos reflektoinnilla tarkoitat tällaista itsekästä ihmisten dumppaamista mihin täällä ohjeistetaan, niin EI.

Ap, ystäväsi on tehnyt väärin sinua kohtaan ja se voi tuntua pahalta pitkään, mutta toivon että löydät jatkossa fiksumpia ja empaattisempia ystäviä itsellesi.

Ei, reflektointi ei tarkoita ollenkaan tuota mitä sinä luulet. Reflektointi tarkoittaa oman käytöksen ja oman toiminnan ja omien tunteiden tutkiskelua. Keskitytään itseen eikä syytellä muita. Hyvin harvoin ihmissuhteen päättyminen on pelkästään toisen osapuolen syytä. It takes two to tango niin kuin sanotaan. 

Minä taas jättäisin koko syyllisyys sanan pois. Ei kai siinä kumpikaan ole syyllinen, ellei ole tietoisesti käyttänyt tai vedättänyt toista. 

Eihän tuossapuhuttukaan syyllisyydestä. Puhuttiin syystä. Se on eri asia. Tapahtumilla on aina jokin syy ja sen syyn tiedostaminen ilman syyttelyä, opettaa paljon niin itsestä kuin muistakin ja toimii hyvänä pohjana tuleville kokemuksille. 

Jos ystävä jättää ilman selityksiä, eikä suostu keskustelemaan aiheesta mitenkään, on aika vaikea reflektoida ja ottaa kokonaisuus huomioon. Siksi olisikin reilua antaa jätetylle mahdollisuus keskusteluun.

Tämä on aika paradoksi. Miksi ystävyys päättyisi, jos sen pystyisi päättämään yhteisymmärrykseen hyvällä keskustelulla? Silloinhan se jatkuisi. 

Tuota noin.... Eihän ystävyys mitenkaan voi jatkua, jos yhteisymmärryksessä keskutellaan, että tämä oli nyt tässä. Eihän sitä parisuhdekaan jatku, vaikka pystyttäisiinkin sovussa keskustelemaan, että ero on nyt meille paras ratkaisu. 

Yleensä tuollaisessa tapauksessa suhde jatkuu ystävyytenä. Vaikka ei oltaisi tiiviisti yhteydessä. 

Yleensä puhutaan, että jatketaan ystävinä, mutta loppupeleissä pikkuhiljaa yhteydenpito hiipuu ja suhde kuolee ystävyystasollakin. Ja se on ihan luonnollista. Harva pystyy olemaan vain ystävä ihmisen kanssa, jonka kanssa on jakanut mahdollisesti vuosia elämästään pariskuntana. Toki niitäkin on, mutta ainakaan omalla kokemuksella se ei ole mitenkään yleistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa alan ymmärtää miksi milleniaaleilla ei ole kestäviä ystävyyssuhteita. Ihmeellistä sekoilua ja ghoustaamista.

Mistä luulet tietäväsi, mikä ikäisiä täällä kirjoittaa? Voin kertoa, että ihmissuhteet eivät ole kovin yksinkertaisia meillä milleniaalien äideilläkään. Eikä kenelläkään muullakaan. 

Niinpä. Minäkin olen viisikymppinen. 

Minä olen jo lähempänä kuusikymppistä myös. Yleensä vanhemmiten oppii hieman tajuamaan siitä, että muillakin on omia näkökulmia eikä ole niin suurta tarvetta mustavalkoiseen ja tuomitsevaan ajatteluun. Ihmissuhteissa on aina kaksi näkökulmaa ja ne ovat ristiriidassa keskenään varsinkin silloin, kun ystävyys päättyy. Toisaalta on aivan luonnollista, että ystävyydet päättyvät. Vastasin tuonne aivan alkuun, että suurin osa ystävyyksistäni on päättynyt eri syistä. En ole tainnut kertaakaan sanoa kenellekään suoraan, että ystävyytemme päättyi, koska et ole mielestäni kovin kiva tyyppi, vaikka jokunen kerta se onkin syynä ollut.

Minä olen milleniaali ja hyvin lojaali ystävilleni ja perheelleni. En ole dumpannut yhtään ystävää. Enkä edes yhtään poikaystävää kertomatta syytä. Pidän omituisena ajatuksena, että ihmisiä pelkää niin paljon, ettei heille uskalla sanoa mitään poikkipuolista tai ikävää. Ja siitä huolimatta olen suosittua seuraa. :)

Huomaatko yhtään miten minäkeskeinen viestisi on? Varsinkin tuo loppukaneetti oikein kruunaa kokonaisuuden. Minäminäminä ja minun ainut oikea tapani toimia :)

t.eri

Mikäs huomauttelija se sinä olet? Kysyinkö mielipidettäsi minusta? Jos sä vaikka pidät mut pois sun suusta, niin mä pidän sut pois mun suusta, deal?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, et varmaan ole ennen joutunut reflektoimaan itseäsi. Nyt voisi olla sen paikka. Mieti, millainen olet ollut ja ota opiksesi.

Jos reflektoinnilla tarkoitat tällaista itsekästä ihmisten dumppaamista mihin täällä ohjeistetaan, niin EI.

Ap, ystäväsi on tehnyt väärin sinua kohtaan ja se voi tuntua pahalta pitkään, mutta toivon että löydät jatkossa fiksumpia ja empaattisempia ystäviä itsellesi.

Ei, reflektointi ei tarkoita ollenkaan tuota mitä sinä luulet. Reflektointi tarkoittaa oman käytöksen ja oman toiminnan ja omien tunteiden tutkiskelua. Keskitytään itseen eikä syytellä muita. Hyvin harvoin ihmissuhteen päättyminen on pelkästään toisen osapuolen syytä. It takes two to tango niin kuin sanotaan. 

Minä taas jättäisin koko syyllisyys sanan pois. Ei kai siinä kumpikaan ole syyllinen, ellei ole tietoisesti käyttänyt tai vedättänyt toista. 

Eihän tuossapuhuttukaan syyllisyydestä. Puhuttiin syystä. Se on eri asia. Tapahtumilla on aina jokin syy ja sen syyn tiedostaminen ilman syyttelyä, opettaa paljon niin itsestä kuin muistakin ja toimii hyvänä pohjana tuleville kokemuksille. 

Jos ystävä jättää ilman selityksiä, eikä suostu keskustelemaan aiheesta mitenkään, on aika vaikea reflektoida ja ottaa kokonaisuus huomioon. Siksi olisikin reilua antaa jätetylle mahdollisuus keskusteluun.

Tämä on aika paradoksi. Miksi ystävyys päättyisi, jos sen pystyisi päättämään yhteisymmärrykseen hyvällä keskustelulla? Silloinhan se jatkuisi. 

Tuota noin.... Eihän ystävyys mitenkaan voi jatkua, jos yhteisymmärryksessä keskutellaan, että tämä oli nyt tässä. Eihän sitä parisuhdekaan jatku, vaikka pystyttäisiinkin sovussa keskustelemaan, että ero on nyt meille paras ratkaisu. 

Yleensä tuollaisessa tapauksessa suhde jatkuu ystävyytenä. Vaikka ei oltaisi tiiviisti yhteydessä. 

Ei se ole ystävyyttä, jos yhteydenpito on vain satunnaista tyyliin "kysytään kerran vuodessa kuulumisia". Ystävyyskin vaatii suhteen ylläpitoa tai ystävyys laimenee kaveruudeksi/tuttavuudeksi. 

Mitä jostain tyhmistä kavereista?

Move on.

Ja toisekseen, ette ehkä sitten olleet kuitenkaan niin läheisiä.

Mulla on pari kaveria, jotka kuvittelevat että tässä ollaan hyviäkin ystäviä.

Minusta taas ei.

He ovat rasittavia ja raskaita tyyppejä.

En pistäisi pahakseni vaikka "ystävyys" heihin kariutuisi kokonaan.

Olenkin pitänyt etäisyyttä, ihan tarkoituksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa alan ymmärtää miksi milleniaaleilla ei ole kestäviä ystävyyssuhteita. Ihmeellistä sekoilua ja ghoustaamista.

Mistä luulet tietäväsi, mikä ikäisiä täällä kirjoittaa? Voin kertoa, että ihmissuhteet eivät ole kovin yksinkertaisia meillä milleniaalien äideilläkään. Eikä kenelläkään muullakaan. 

Niinpä. Minäkin olen viisikymppinen. 

Minä olen jo lähempänä kuusikymppistä myös. Yleensä vanhemmiten oppii hieman tajuamaan siitä, että muillakin on omia näkökulmia eikä ole niin suurta tarvetta mustavalkoiseen ja tuomitsevaan ajatteluun. Ihmissuhteissa on aina kaksi näkökulmaa ja ne ovat ristiriidassa keskenään varsinkin silloin, kun ystävyys päättyy. Toisaalta on aivan luonnollista, että ystävyydet päättyvät. Vastasin tuonne aivan alkuun, että suurin osa ystävyyksistäni on päättynyt eri syistä. En ole tainnut kertaakaan sanoa kenellekään suoraan, että ystävyytemme päättyi, koska et ole mielestäni kovin kiva tyyppi, vaikka jokunen kerta se onkin syynä ollut.

Minä olen milleniaali ja hyvin lojaali ystävilleni ja perheelleni. En ole dumpannut yhtään ystävää. Enkä edes yhtään poikaystävää kertomatta syytä. Pidän omituisena ajatuksena, että ihmisiä pelkää niin paljon, ettei heille uskalla sanoa mitään poikkipuolista tai ikävää. Ja siitä huolimatta olen suosittua seuraa. :)

Huomaatko yhtään miten minäkeskeinen viestisi on? Varsinkin tuo loppukaneetti oikein kruunaa kokonaisuuden. Minäminäminä ja minun ainut oikea tapani toimia :)

t.eri

Mikäs huomauttelija se sinä olet? Kysyinkö mielipidettäsi minusta? Jos sä vaikka pidät mut pois sun suusta, niin mä pidän sut pois mun suusta, deal?

Keskustelupalstalla saa kertoa oman mielipiteensä ja näkemyksestä riippumatta siitä, mitä sinä kysyit tai et kysynyt. Jos et kestä toisten mielipiteitä, olet väärässä paikassa uhoamassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa alan ymmärtää miksi milleniaaleilla ei ole kestäviä ystävyyssuhteita. Ihmeellistä sekoilua ja ghoustaamista.

Mistä luulet tietäväsi, mikä ikäisiä täällä kirjoittaa? Voin kertoa, että ihmissuhteet eivät ole kovin yksinkertaisia meillä milleniaalien äideilläkään. Eikä kenelläkään muullakaan. 

Niinpä. Minäkin olen viisikymppinen. 

Minä olen jo lähempänä kuusikymppistä myös. Yleensä vanhemmiten oppii hieman tajuamaan siitä, että muillakin on omia näkökulmia eikä ole niin suurta tarvetta mustavalkoiseen ja tuomitsevaan ajatteluun. Ihmissuhteissa on aina kaksi näkökulmaa ja ne ovat ristiriidassa keskenään varsinkin silloin, kun ystävyys päättyy. Toisaalta on aivan luonnollista, että ystävyydet päättyvät. Vastasin tuonne aivan alkuun, että suurin osa ystävyyksistäni on päättynyt eri syistä. En ole tainnut kertaakaan sanoa kenellekään suoraan, että ystävyytemme päättyi, koska et ole mielestäni kovin kiva tyyppi, vaikka jokunen kerta se onkin syynä ollut.

Minä olen milleniaali ja hyvin lojaali ystävilleni ja perheelleni. En ole dumpannut yhtään ystävää. Enkä edes yhtään poikaystävää kertomatta syytä. Pidän omituisena ajatuksena, että ihmisiä pelkää niin paljon, ettei heille uskalla sanoa mitään poikkipuolista tai ikävää. Ja siitä huolimatta olen suosittua seuraa. :)

Huomaa, että olet kovin nuori ja kokematon. Ei ole elämä vielä opettanut, että joskus vaikeneminen on kultaa. Eikä siihen välttämättä edes liity mitään pelkäämistä, vaan tilanteessa voi vain olla kaikkien kannalta järkevämpää olla lietsomatta tilannetta riidaksi tms. Ja etenkin, jos toinen osapuoli on taipuvainen väkivaltaan, ei todellakaan kannata lähteä "puhumaan suuta puhtaaksi", vaan jo oman turvallisuudenkin kannalta on järkevämpää vain poistua paikalta selittelemättä.

t. eri

En olisi alun alkaenkaan ystävystynyt jonkun kanssa jos tietäisin hänet väkivaltaiseksi. Hullu ajatuskin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa alan ymmärtää miksi milleniaaleilla ei ole kestäviä ystävyyssuhteita. Ihmeellistä sekoilua ja ghoustaamista.

Mistä luulet tietäväsi, mikä ikäisiä täällä kirjoittaa? Voin kertoa, että ihmissuhteet eivät ole kovin yksinkertaisia meillä milleniaalien äideilläkään. Eikä kenelläkään muullakaan. 

Niinpä. Minäkin olen viisikymppinen. 

Minä olen jo lähempänä kuusikymppistä myös. Yleensä vanhemmiten oppii hieman tajuamaan siitä, että muillakin on omia näkökulmia eikä ole niin suurta tarvetta mustavalkoiseen ja tuomitsevaan ajatteluun. Ihmissuhteissa on aina kaksi näkökulmaa ja ne ovat ristiriidassa keskenään varsinkin silloin, kun ystävyys päättyy. Toisaalta on aivan luonnollista, että ystävyydet päättyvät. Vastasin tuonne aivan alkuun, että suurin osa ystävyyksistäni on päättynyt eri syistä. En ole tainnut kertaakaan sanoa kenellekään suoraan, että ystävyytemme päättyi, koska et ole mielestäni kovin kiva tyyppi, vaikka jokunen kerta se onkin syynä ollut.

Minä olen milleniaali ja hyvin lojaali ystävilleni ja perheelleni. En ole dumpannut yhtään ystävää. Enkä edes yhtään poikaystävää kertomatta syytä. Pidän omituisena ajatuksena, että ihmisiä pelkää niin paljon, ettei heille uskalla sanoa mitään poikkipuolista tai ikävää. Ja siitä huolimatta olen suosittua seuraa. :)

Kiva, kun sulla on mennyt hyvin, toivottavasti niin jatkuu.

Olet ymmärtänyt viestini väärin eli suurin osa ystävyyksistäni on päättynyt ihan luonnollisesti ilman minkäänlaista draamaa tai "dumppausta". Toisin kuin usein ideaalissa esitetään (ystävyys on muka ikuista), niin se ei lainkaan pidä paikkansa, vaan ystävyyksiä kertyy iso määrä elämän aikana ja niitä myös päättyy.

Suosittujen on helppo solmia uusia suhteita ja myös päättää niitä ystävällisissä merkeissä. Vähemmän suosituille ystävyydet ovat ehkä vaikeampia monistakin syistä, mutta varmasti jokaiselle sattuu eteen tilanne, missä ystävyyden päättäminen muodostuu jollain tavalla ongelmalliseksi, koska toinen osapuoli näkee tilanteen aivan erilaisena. Itselleni noin on sattunut kaksi kertaa, toinen alle kaksikymppisena, toinen nelikymppisenä.

Hauska miten moni asettuu automaattisesti ap:n puolelle ja lähtee lynkkaamaan ystävää. Ihan kuin ei olisi mahdollista, että ap on omalla toiminnallaan aiheuttanut tuon välirikon (mutta ei tietenkään meille sitä kerro).