Mihin kaikki linnut kadonneet?
Olen jo pari viikkoa ihmetellyt hiljaisuutta, kun käyn koiran kanssa pururatalenkeillä, pari kertaa päivässä. Tänä aamuna en havainnut yhtä ainutta lintua, yhden sirkutuksen kuulin kauempana. Samoin meidän pihalla on ennen syksyisin ollut harakoita, variksia ja rastaita. Nyt kaikki kadonneet.
Ei kai niitä kaikkia ole voinut lintuinfluenssa tappaa?
Vai onko kaikki häipyneet jo muille maille?
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja mitä tietämättömyyttä! Linnut ei ikinä ole laulaneet loppukesästä. Uutinen: linnut laulavat keväällä ja alkukesällä. Loppukesällä ja syksyllä ne ovat hiljaa.
Lintujen laulu liittyy pesimisreviireihin ja se loppuu, kun pesimäaika on ohi. On jotenkin järkyttävää, miten tietämättömiä nykyihmiset on luonnosta.
Samalla logiikalla ajatellen ne varmaan myös piiloutuvat, niinkö?
Lainaamasi teksti on faktaa, ja monet linnut ovat jo lähteneet muuttomatkalle siinä selitys "piiloutumiselle".
Ne ovat lentäneet meidän ikkunoihin ja kuolleet. Tänä kesänä niitä on tömähtänyt ikkunoihin vähän väliä, vaikka ikkunat on tarkoituksella jätetty pesemättä jne.
Justhan tuli ohjeistus, että lintujen pitää olla sisätiloissa, niin varmaan noudattavat vaan sitä.
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja mitä tietämättömyyttä! Linnut ei ikinä ole laulaneet loppukesästä. Uutinen: linnut laulavat keväällä ja alkukesällä. Loppukesällä ja syksyllä ne ovat hiljaa.
Lintujen laulu liittyy pesimisreviireihin ja se loppuu, kun pesimäaika on ohi. On jotenkin järkyttävää, miten tietämättömiä nykyihmiset on luonnosta.
Mitä viisastelua, rastaita ei näy pensaissa nyt lainkaan. Mustarastas soittaa huiluaan kevätiltoina ja vaikenee kesällä. Rastaat on joku nyt syönyt, aloittivat sirkutuksen heti aamusta ilta yhdeksään. Oravia meidän pihakuusissa paljon, kaluttuja käpyjä tippuu niskaan.
Vähemmän kuulin ihanaa lintujen aamusirkutusta kuin edellisvuosina.Se linnunlaulu on musiikkia korville.Mistähän voisi johtua. Onko ilmastonmuutoksella jotain tekemistä asian kanssa? Ehkä muuttolinnut jätti matkat tekemättä helteiden takia? Ihminen on tyhmä olento ja siitä saa linnut ja monet muutkin eläinlajit sitten kärsiä.Lapsuudessani oli monimuotoisempi eläinmaailma. Esim leppäkerttuja tapasi jatkuvasti. Nykyään harvinaista.
Ei ne linnut meille ihmisille laula tai huvikseen vaan keväällä/alkukesästä vastakkaista sukupuolta houkutellakseen (Linnuilla vain 2 sukupuolta) Nyt kun poikaset ovat lentäneet pesästä niin linnuilla muuta puuhaa kun lauleskella !
Vierailija kirjoitti:
Ne ovat lentäneet meidän ikkunoihin ja kuolleet. Tänä kesänä niitä on tömähtänyt ikkunoihin vähän väliä, vaikka ikkunat on tarkoituksella jätetty pesemättä jne.
Argh! Et sitten tajua, mitä voisit asialle tehdä???
Vinkki: kiinnitä ikkunaan vaikka musta haukan ääriviivakuva. On törkeää antaa lintujen lennellä ikkunan, kun on olemassa yksinkertainen keino estää se.
Vierailija kirjoitti:
Liian hygieenistä. Kärpäset ja ötökät menettivät lisääntymismahdollisuutensa. Ei ole lintuperheellä ruokaa. Pitäisi olla 100 litraa kärpäsiä, mieli ruokkia pesueensa. Ei laula ja lentele pääskysetkään. Ennen niitä oli haitaksi asti. Kysyy vain vihreiltä. Ja hunajasatokin minimissä. Miksiköhän.
No ei se hunaja kasva siellä kehän sisällä kun olette levittäneet sitä asfalttia joka paikkaan. Bitumi valuu sitten niistä pohjavesiin ja aiheuttaa teille kaiken maailman transsuttelua, homokuumetta ja goatsemiehentautia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne ovat lentäneet meidän ikkunoihin ja kuolleet. Tänä kesänä niitä on tömähtänyt ikkunoihin vähän väliä, vaikka ikkunat on tarkoituksella jätetty pesemättä jne.
Argh! Et sitten tajua, mitä voisit asialle tehdä???
Vinkki: kiinnitä ikkunaan vaikka musta haukan ääriviivakuva. On törkeää antaa lintujen lennellä ikkunan, kun on olemassa yksinkertainen keino estää se.
Ai kun sinä tiedät, kaikkien muidenkin pitäisi?
Ap on ihan oikeassa ja monet vastaukset typerää viisastelua. Olen huomannut samaan, ja tunnen lintujen vuosirutiinit paremmin kuin hyvin.
Kyse ei ole vuodenajasta, vaan ajankohtaan nähden hieman poikkeuksellisesta hiljaisuudesta (enkä tarkoita vain ääntä). Olen miettinyt samaa, koska normaalisti pihalla näkyy lintuja myös tähän vuodenaikaan.
Linnut ovat yleisellä tasolla vähentyneet mutta muutollehan on moni laji jo lähtenyt ja lähtemässä. Kyllä minä variksia, harakoita jne olen nähnyt ja tinttien ääntä kuullut.
ps. just tankkasi eilen rastaita meidän pihassa muutolle. Tänään olivat jo jatkaneet matkaa.
Vierailija kirjoitti:
Niihin ajetaan uusimmat päivitykset.
BTW lintuja ei ole olemassa, ne joita luulet linnuiksi on vakoiludroneja.
Just tämä. Osa droneista pitää muka lennättää meren yli ulkomaille asti ja lintubongarit (akunvaihtajat) on seuraavinaan niitä lintutorneista, osa linnuista kerätään näitä aikoja lataukseen ja ohjelmistopäivityksiin. Droneseuranta Suomessa on kasvanut huomattavasti, mutta jostain syystä tänne tulee enimmäkseen vanhanmallisia isoja laitteistoja, joita valkoposkihanhiksi kutsutaan.
Tervetuloa meidän pihaan. Löytyy varista, harakkaa, naakkaa, varpushaukkaa, räkättiä, mustarastasta, erilaisia varpusia ja tiaisia sekä pääskysiä ensihätään. 200 m päästä kohtaa kurjen, joutsenia, kyyhkysiä ja ainakin vielä eilen pari lokkia.
Linnut on siellä, missä on ruokaa ja meiltä sitä löytyy, kiitos naapurin ulkona laiduntavien lehmien.
Täällä on pieniä tämän kevään tsirputtelijoita pensaat täynnä.
Valkoposkia liikkuu liiankin kanssa.
Eilen aamulla teeret kukerti ja naaras suhautteli, nyt pääskyt lentelee, peippo ja mustarastaita nurmikolla, rastasparvet tyhjentää pihlajoita. Eivät ole laulutuulella.
Hetki ennen kun valot sammui
Hetki ennen kun linnut katosi
Halki taivaan sun laulu kaikui
Siitä tiesin tänne palata
Jonnekkin ne ovat häipyneet, huomasin saman asian.
Nyt on tosi huono hiirivuosi. Meillå ei ole mökin pelloilla ollu yhtä ainutta hiirenpesää