Elämä tuntuu loppuvan 45-vuotiaana

Vierailija kirjoitti:

Normaali juttu. Elämä on vaikeinta n. 44 - 45 -vuotiaana. Johtuu nuoruutta ihannoivasta kulttuuristamme. Tutkittu juttu. Näin on kaikkialla länsimaissa. Olo helpottuu kyllä lähempänä viittäkymppiä.

Hetkeksi helpottaa 50 kymppisenällään mut sit lähempänä 60 ikävuotta alkaa paniikki jos elämäänsä ei ole silloinkaan tyytyväinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse elän just nyt, 47-vuotiaana, elämäni onnellisinta aikaa.

Elämäsi muuttuu vielä paljon onnellisemmaksi, kun pääset eläkkeelle. Sinne kun jaksaa rimpuilla, niin alkaa mukava elämä, saa nukkua, kun nukuttaa. Telkkaria saa katsoa tai lukea kirjaa vaikka aamukolmeen saakka. Eläke lipsahtaa satavarmasti tilille ja vaikka ei olisikaan suuri, niin pärjää, kun sovittaa menonsa sen mukaan. Kerrankin olen saanut elämäni siihen pisteeseen, että teen vain niitä asioita, joista nautin. Jos en jaksa kokata tai siivota, niin en kokkaa enkä siivoa, toisena päivänä sitten. Voin tulla ja mennä, miten lystää. Ihana asua yksin ja elää itselleen pitkän ja raskaan perhe- ja työelämän jälkeen. Kiva, kun nuoriso käy kylässä ja sitten lähtee omaan kotiinsa, he ovat rakkaita ja autamme toisiamme tarpeen vaatiessa. Parasta aikaa elämässäni on olla eläkkeellä, jääkää hyvät ihmiset heti eläkkeelle, kun se on mahdollista. Tämä on ihanaa!

Mun eläkkeelle pääsy on 69v. Missä iässä itse pääsit?

t. 40-vuotias

Pääsin eläkkeelle 63 v 11 kk ikäisenä. Työelämään menin 18 v ja sitä ennen olin kesätöissä 12-v lähtien, aluksi lapsenlikkana ja myöhemmin kotiapulaisena ja sitten kaupoissa ja lopulta tehtaassa. Eläke alkoi kuitenkin karttua vasta myöhemmin, taisi olla 23-v. Jokaisella aikakaudella on omat ongelmansa, mutta pidän kyllä todella törkeän korkeana tuota 69 vuoden eläkeikää. Saattaa käydä niin, että eläkkeet jää eläkevakuutusyhtiö plakkariin.

Liiaksi ei kannata ajatella tai odottaa eläkkeelle pääsyä. Silloin on jo vanha, sitä ennen pitää nauttia siitä mitä on.

Eläkkeellä on sitten mitä muistella eikä funtsia mitä olisi pitänyt tehdä.

Harva nelikymppinen oikeasti pystyy olla työelämässä 69-vuotiaaksi (tavoite-eläkeikään asti). Se tietysti tarkoittaa eläkejärjestelmän kaatumista, mutta tarkoittakoon sitten.

Jos vain voi niin kannattaa hillota hiukan rahaa jemmaan. Sitten voi duunista erota aikaisemminkin ja omillaan elella. Tietysti tuo ei kaikille ole mahdollista. Itse olen ollut omilla vapailla 58 vuotiaasta alkaen. Ihanaa kun voi vain loikoilla ja laiskotella.

Mä pääsin just eläkkeelle. Oikein hyvä elämänvaihe tämäkin. Teen, mitä tykkään. Opiskelen kieliä opistossa, käyn eri kotimaan kaupungeissa pikku hotellilomilla, seuraan jälkikasvuni eloa, olen opetellut valokuvaamaan kunnon vehkeillä...Joskus olen vaan pitkin päivää pyjamassa ja ehkä näprään jotain, ehkä en. Pyydettiin vielä duunikeikoille, mutta en mene. Nuoruus oli ihanaa, vaan en jaksaisi sitä enää. Olen vapaa, ja se jos mikä, on upeaa.

Ohhoh! Minä olen 51 v ja suoritan ensimmäistä korkeakoulututkintoani parhaillaan 😊. Treenaan ja voin hyvin!

Voisiko ap olla kyseessä esivaihdevuosiin liittyvät oireet?

Mä olen nyt 51 v ja nythän tämä elämä on vasta alkanut. Lapset lähtivät pesästä muutaman vuoden sisällä, että rahaakin on alkanut jäämään näppeihin enemmän. En ole oikein koskaan ollut matkustelija, mutta keikoilla ja tapahtumissa olen tykännyt käydä.

Nyt parin vuoden tauon jälkeen on taas saanut juosta paikasta toiseen ja rellestää.

Vierailija kirjoitti:

Olette typeriä tyhjänvalittajakermaperseitä. Hyvinvoinnin keskellä keksitte itsellenne oi niin kauheita murheita. Hävetkää apinat. Suurimmalla osalla maailman ihmisistä ei ole edes perustarpeita.

Olet kyllä väärässä. Kyllä elämän rajallisuuteen ja kuolemaan liittyvät asiat ovat ihan kaikkialla iso juttu. Miksi muuten luulet, että uskonnoilla on niin iso rooli kehitysmaissa?

Lisäksi kehitysmaissahan pidetään suurena tragediana yksinäisyyttä ja läheisten puutetta. Heidän näkökulmastaan suomalaisilla monilla puuttuu yksi elämän perusasia (läheisten turvaverkko). Mielestäni monilla suomalaisilla on paljon syytä valittaa tyhjyyttä ja ahdistusta, vaikka onkin katto ja ruokaa. Suomessa ei ole elämä mitenkään erityisen onnellista, koskaan ollutkaan. Näkeehän sen ihmisten naamoista jo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maikkis kirjoitti:

Kirjoita kiitollisuuslista- mistä kaikesta olet elämässäsi kiitollinen. Yritä löytää edes jotain. Sitten lisäät sitä listaa joka päivä asioilla, joita haluaisit elämääsi- tätä kutsutaan manifestoinniksi. Sitä saa mitä tilaa- nimittäin. Lisäksi voi tehdä "aarrekartan", asioista mitä haluaisit että elämässäsi on esim 5 vuoden säteellä jne. Jos et millään keksi mitään hyvää elämässäsi, niin lähde kävelylle ja leiki, että olet kuollut ja palannut kummituksena takaisin maanpäälle. Kukaan ei näe sinua kun kävelet- mitkä kaikki asiat herättää hyviä muistoja ja kaipausta maanpäältä.  Katsele ympärilles kun kävelet, kuuntele ääniä joita kuuluu, haista sateen tuoksua, tunne aurinko ihollasi, katsele koiria ja lapsia jotka juoksevat, kukkia ja puita. Komeaa miestä joka kävelee ohi. Osta jäätelöä. Jos et vieläkään keksi mitään hyvää ja mikään ei tuota iloa, niin leiki, että sinut sitten lähetetään takaisin maanpäälle ja saat ihan itse luoda sellaisen elämän kuin haluaisit. Miltä se elämä nyt näyttää? Mitä se sisältäisi? Tämä elämä nimittäin joskus ihan oikeasti loppuu, mutta olet kuitenkin vielä täällä. Kiitos elämä!

Onko tämä joku Saara Aallon ja Meri-rakkaan valmennus?

Saattaa olla. Onkohan tytöillä riittänyt maksavia asiakkaita?

Minä keski-iänkriisissäni tempaisin ja ostin Saaran laulukurssin, enkä ole kertonut kenellekään. Salassa treenailen. Nyt on ollut liian kiirettä ja se on vielä kesken, mutta yllättävän hyvä se on ollut. Jotenkin inhosin aiemmin koko Saaraa, mutta nyt kun se on aikuisempi ja itsekin olen päässyt tietyistä ärsytyksistäni, niin ihan jees. En inhoa enää. Niistä Merin kursseista en ole kiinnostunut, kun varmaan tiedän itse aiheesta enemmän.

Mutta nuo ekan laittamat kummitusharjoitukset oli mulle uusia ja vaikutti hauskalta. Kiitos niistä, kokeilen.

Sivusta eri

Vierailija kirjoitti:

Odota kun olet 50. Alkaa tämä show olla niin kuin nähty.

M52

Odota kun olet 69vuotias ja suurin osa lapsuusajan kavereista ja lähisukulaista ovat kuolleet ,eivät niinkään rauhallisesti.

Pelottaa eniten se että menee toimintakyky ja joutuu toisten käänneltäväksi tavaraa täynnä olevissa vaipoissaan odottamaan

omaa lähtöään.

Toki olen hoitotestamentin tehnyt.

Ymmärtää jo miten nuorena jo tietyt työt sitten jo teetettiin isän puolesta kun ikää oli jo viiskyt ja risat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse elän just nyt, 47-vuotiaana, elämäni onnellisinta aikaa.

Elämäsi muuttuu vielä paljon onnellisemmaksi, kun pääset eläkkeelle. Sinne kun jaksaa rimpuilla, niin alkaa mukava elämä, saa nukkua, kun nukuttaa. Telkkaria saa katsoa tai lukea kirjaa vaikka aamukolmeen saakka. Eläke lipsahtaa satavarmasti tilille ja vaikka ei olisikaan suuri, niin pärjää, kun sovittaa menonsa sen mukaan. Kerrankin olen saanut elämäni siihen pisteeseen, että teen vain niitä asioita, joista nautin. Jos en jaksa kokata tai siivota, niin en kokkaa enkä siivoa, toisena päivänä sitten. Voin tulla ja mennä, miten lystää. Ihana asua yksin ja elää itselleen pitkän ja raskaan perhe- ja työelämän jälkeen. Kiva, kun nuoriso käy kylässä ja sitten lähtee omaan kotiinsa, he ovat rakkaita ja autamme toisiamme tarpeen vaatiessa. Parasta aikaa elämässäni on olla eläkkeellä, jääkää hyvät ihmiset heti eläkkeelle, kun se on mahdollista. Tämä on ihanaa!

Mun eläkkeelle pääsy on 69v. Missä iässä itse pääsit?

t. 40-vuotias

Pääsin eläkkeelle 63 v 11 kk ikäisenä. Työelämään menin 18 v ja sitä ennen olin kesätöissä 12-v lähtien, aluksi lapsenlikkana ja myöhemmin kotiapulaisena ja sitten kaupoissa ja lopulta tehtaassa. Eläke alkoi kuitenkin karttua vasta myöhemmin, taisi olla 23-v. Jokaisella aikakaudella on omat ongelmansa, mutta pidän kyllä todella törkeän korkeana tuota 69 vuoden eläkeikää. Saattaa käydä niin, että eläkkeet jää eläkevakuutusyhtiö plakkariin.

Kun luettelet työhistoriasi, tuli mielikuva, että kuvittelet 40-veen työhistorian olevan leppoisampi. Itse olen tehnyt maatilan töitä 10-vuotiaasta saakka, mennyt kesätöihin mansikkamaalle ja myymälöihin 14-vuotiaana ja kirjoitusten jälkeen olen ollut joko yhdessä kokoaikaisessa tai kahdessa osa-aikaisessa työssä samanaikaisesti, kun olen opiskellut yliopistossa. Olen opiskellut kokoaikatyön ohessa ne kaksi yliopistitutkintoa, jotka työnkuvaani vaaditaan. 30 vuotta sitten työhöni ei vaadittu ensimmäistäkään korkeakoulututkintoa. Myös lapseni ovat menneet kesätyöhön 14-vuotiaina. Ja kuten totesit, eläkkeet ei ole kertyneet vasta kuin reilusti yli parikymppisenä, mutta sehän ei 80-luvulla syntynyttä paljonkaan harmita, koska kertymä ylipäätään on niin surkea. Kiva, että olet sitä mieltä, että tavoite-eläkeikä on korkea. Lasteni omaa en uskalla tarkistaa, mutta yritän säästää heille vimmatusti, sillä niin karu tulevaisuus heitä odottaa, että yritän sitä edes jotenkin pehmittää.

t. 40 vuotias

Oon 43 ja mulla ei ole vielä lyöty lukkoon eläkeikää eli ei kyllä sullakaan. Vuonna 1995 ja sen jälkeen syntyneille ei ole annettu edes tavoite-eläkeikää. Omani taitaa mennä jossain 67 vuodessa. Onhan tässä vielä työnsarkaa mutta sitten on.

Elämä on just nyt kivaa, toinen lapsista muutti just pois ja toinen muuttaa armeijan jälkeen. Itse opiskelen yliopistotutkintoa ja pidän hauskaa, kun vielä on kunnossa. En tiedä mitä elämä on 10 vuoden päästä, toivottavasti yhtä mukavaa ja ehkä on jo lapsenlapsia.

Lasten saaminen nuorena mahdollisti sen, että nyt saa elää itselleen.

Tuo ei varsinaisesti liity ikään vaan elämäntilanteeseen. Miten olisi uudet harrastukset, jonkun kivan lomamatkan varaaminen, yrityksen perustaminen, salikortti, juoksemisen aloittaminen, silikonien ottaminen, sometilin luominen (julkinen tiktok)... jne. Kirjoita vaikka kirja. Jos olisi ihan sama vaikka olisi kuollut, niin kai sitä voi kaikkea sitten pelotta tehdä, kun vielä kerran eletään. Vaihda vaikka miestä niin saat äsköniä elämään :) 45-vuotias nainen on nainen upeimmillaan. 

Muistan myös, että 45 vuotta oli kyllä todella paha. Sitä alamäkeä jatkui vielä vuoden verran. Joskus 46 ja 47:n vuoden välillä tuntui, että alan päästä jotenkin uuteen kukoistukseen. Lapset oli jo vähän isompia (olen saanut heidät melko vanhana) ja oli yllättäen paljon enemmän omaa aikaa, aikaa harrastaa ja syventyä minua kiinnostaviin asioihin. Nyt 49-vuotiaana olen ehkä kovimmassa fyysisessä kunnossa ikinä. Energiaa riittää urheiluun ja muihin omiin harrastuksiin (käsitöihin, kulttuuriin jne.) työpäivän jälkeen.

Sanon vain tämän: Älä luovuta! Vielä ne iloisemmat ajat sullekin koittaa.

Oi minun elämä alkoi vasta 45 vuotiaana. Tajusin nyt voin vihdoinkin olla itsenäinen nainen ja minua ei voi enää tytötellä.

Sama täällä siskot, elämäni paras aika alkoi kaikin puolin vasta 45v jälkeen!

Minua tytötellään ja saa tytötellä, olen lapsekkaan näköinen 45v.

Mulla loppui jo nyt 41 vuotiaana. Tähän asti vielä jaksoin toivoa että saisin elämääni ihmisiä mutta eipä niitä enää ole tulossa. Kyllä ne yhteisöissään elävät kehitysmaalaisetkin säälisi minua.

Yhteisöllisyys pelastaisi monia. Mutta se on jo lähes kadonnut luonnonvara. En tiedä miksi, mutta luin koko ketjun tähän asti. Minullakin ajan kuluminen ja oma vanheneminen mietityttää, mutta yritän vaan mennä päivä kerrallaan kuten kliseisesti sanotaan.

Moderni maailma on kylmä paikka ja some ei ehkä ole avuksi vaan lähes pelkästään haitaksi mitä tulee mielenterveyteen. Valoa pimeyteenne.

Minä 41, ei oikein toivoa että löytäisin uuden alan, jolle voisin työllistyä. Sote-alalle en enää mene. Työttömänä monta vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Odota kun olet 50. Alkaa tämä show olla niin kuin nähty.

M52

Kuin olisin itse kirjoittanut. Myöskin m.52

Sama täällä.

N52

Onkohan siinä elämän keskiössä ollut aiemmin sitten juuri kaikki ulkoiset asiat, se miltä itse ja oma elämä näyttää ulospäin? Ja onko sitä joskus hakenut sitä innostusta elämään muista ihmisistä ja sellaisesta suorittamisesta - että nyt kun se evoluution aiheuttama suorituspaine hellittää niin joutuukin pulaan kun on perustanut hyvinvointinsa jollekin melko pinnalliselle tekemiselle? 

Olisiko masennusta, jos ajattelee elämän loppumista tai muuta murhetta. Elämänasenne ja itsestä huolehtiminen ovat avainasemassa. Nuorilla varsinkin on nykyisin tuollaista negatiivista ajattelua, elämänlaatu paranee kyllä iän myötä.