Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Elämä tuntuu loppuvan 45-vuotiaana
21.08.2023 |
Vielä pari vuotta sitten olin täynnä elämää, tunsin itseni onnelliseksi, jaksoin suunnitella kaikkea, hankkia uusia harrastuksia ym. Kun täytin 45v kaikki on mennyt jyrkästi alaspäin. Kaikki tuntuu turhalta, mistään ei jaksa kiinnostua, jokin negatiivisuus, kyynisyys on hiipinyt päälle ja tekee mieli vain vetäytyä omiin oloihin. Kaikki elämässä tuntuu kapenevan ja samaa harmaata mössöä päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Ja vanheneminen on konkreettista. Omat vanhemmat jo vanhuksia ja sairastelevat. Heidän asioiden päivittäistä huolehtimista ja huolta. Mielessä käy päivittäin, että edessä on heistä luopuminen hetkellä millä hyvänsä. Ja omakin vanheneminen ja vanhuus kummittelee mielessä. Samalla outo välinpitämättömyys kaikesta, että aivan sama, vaikka omakin elämä loppuisi, kun elämä yleensäkin tuntuu loppuneen. N45
Kommentit (270)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse elän just nyt, 47-vuotiaana, elämäni onnellisinta aikaa.
Elämäsi muuttuu vielä paljon onnellisemmaksi, kun pääset eläkkeelle. Sinne kun jaksaa rimpuilla, niin alkaa mukava elämä, saa nukkua, kun nukuttaa. Telkkaria saa katsoa tai lukea kirjaa vaikka aamukolmeen saakka. Eläke lipsahtaa satavarmasti tilille ja vaikka ei olisikaan suuri, niin pärjää, kun sovittaa menonsa sen mukaan. Kerrankin olen saanut elämäni siihen pisteeseen, että teen vain niitä asioita, joista nautin. Jos en jaksa kokata tai siivota, niin en kokkaa enkä siivoa, toisena päivänä sitten. Voin tulla ja mennä, miten lystää. Ihana asua yksin ja elää itselleen pitkän ja raskaan perhe- ja työelämän jälkeen. Kiva, kun nuoriso käy kylässä ja sitten lähtee omaan kotiinsa, he ovat rakkaita ja autamme toisiamme tarpeen vaatiessa. Parasta aikaa elämässäni on olla eläkkeellä, jääkää hyvät ihmiset heti eläkkeelle, kun se on mahdollista. Tämä on ihanaa!
Mun eläkkeelle pääsy on 69v. Missä iässä itse pääsit?
t. 40-vuotias
Pääsin eläkkeelle 63 v 11 kk ikäisenä. Työelämään menin 18 v ja sitä ennen olin kesätöissä 12-v lähtien, aluksi lapsenlikkana ja myöhemmin kotiapulaisena ja sitten kaupoissa ja lopulta tehtaassa. Eläke alkoi kuitenkin karttua vasta myöhemmin, taisi olla 23-v. Jokaisella aikakaudella on omat ongelmansa, mutta pidän kyllä todella törkeän korkeana tuota 69 vuoden eläkeikää. Saattaa käydä niin, että eläkkeet jää eläkevakuutusyhtiö plakkariin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin itsekin kuin ap 45-vuotiaana. Nyt 50- vuotiaana muistelen kuinka aikaansaapa olin vielä muutama vuosi sitten... se on se aleneva estrogeeni.
Tuo aleneva estrogeenitaso on jotain aivan järkyttävää. Olen tässä nyt vuodenpäivät ihmetellyt mitä kaikkea tässä onkaan kestetty. Kaikkea muuta paitsi kuuluisia kuumia aaltoja. Mikään ei huvita eikä kiinnosta, hiukset lähtevät päästä oikein kunnolla, jalkaterät kipuilevat ja kaikenmaailman vaivoja on ja kun yksi helpottaa niin uutta pukkaa tilalle. Tämä tanttautuminen on kamalaa. Ja elämä on muutenkin niin nähty. Kaikki tapahtui 40-vuotiaana kun opiskelin vielä työn ohessa uuden ammatin. Virtaa oli ja näin uusia ihmisiä. Koulutuksen jälkeen putosin korkealta latvasta tähän harmaaseen todellisuuteen. Itsestään ei oikein voi vääntää että jokin tuottaisi iloa tai olisi kivaa.
N48
Näin. En tajunnut ollenkaan näiden kaikkien olevan vaihdevuosista johtuvaa. Odotin vaan kuumia aaltoja ja ihmettelin että sekö nyt on niin kauheaa että vähän hiki lentää.
Kyllä se on tämä henkinen puoli ja toivottomuuden tunne joka on karmeaa. Ehkä ihmiset ei kehtaa puhua siitä. Mulla nämä olot iski päälle asteittain jo joskus 43 v ja meni 5 vuotta tajuta mistä on kyse.
Olen rampannut lääkäreillä eikä kukaan sanonut että nämä on vaihdevuosioireita.
Minäkin olen käynyt monta vuotta valittamassa kunnes tajusin että on vaihdevuosi oireita. Lääkärit ei sanallakaan ole vihjanneet siihen suuntaan. Terve on ja vikaa korkeintaan korvien välissä. Sitten ruksaa vaihdevuosien oirelistasta toiskymmentä kiusaa, kipua, mielen murhetta ja vaivaa tajuten, että vaihdevuodethan nämä. En olekaan kuolemassa tai dementoitumassa vaikka sille tuntuukin.
Minä en edes tajua, miten saatanassa tämä voi olla lääreille niin vaikea asia 😳
Samaa ihmettelin itse. Eikö ne kehtaa sanoa, vai tulisiko siitä niille töitä, ei kiinnosta akkojen rutinat vai mikä lie syynä kun tyhmänä siinä pyörittelee asiakkaan kanssa päätä että mikä mahtaisi olla? Ei tutki mitään, ei keksi mitään, laitetaan kotiin koska ei sitten voi vaivatakaan mikään. Ja joka kerta kun käyn tunnen itseni aina hieman tyhmemmäksi, muiden vaivaksi, yhteiskunnan varojen tuhlaajaksi ja alan uskoa olevani luulosairas.
Perinteinen naisvihamielinen kulttuuri väheksyy ikääntyviä naisia. Vanhenevan naisen vaivoilla ei ole ollut niin väliä. Pikkuhiljaa onneksi on tulossa muutosta.
Esim Käypä hoito-ohjeessa lukee jo nyt, että ensisijainen tarkistettava asia keski-ikåisen tai vanhemman naisen unoettomuuteen on mahdollinen vaihdevuosien hormonihoidon tarve.
Nykyisen hallituksen hallitusohjelmaan on laitettu, että työterveyshuoltoon pitää saada asiantuntemusta vaihdevuosien tunnistamiseen ja hoitoon. 👍
Toistaiseksi on vielä ihmisistä itse kiinni, osaavatko hakea apua ja tunnistavatko, että oireet johtuvat vaihdevuosista. Suurin osa keski-ikäisten naisten masennusdiagnooseista on ilmeisesti vääriä, oikeasti niihin tarvitsisi estrogeenia, ei masennuslääkkeitä.
Vai tarvitsisiko lopulta mitään muuta kuin ymmärrystä? Ymmärrystä omalta itseltä, läheisiltä ja yhteiskunnalta. Keski-ikäisille naisille 20 tunnin työviikko! (Vain niille, jotka haluaa, tietysti.) Täydentävää rahallista tukea tarvittaessa, ja muutakin tukea esim. kuntokursseja. Nuo loput työt annetaan työttömille keski-ikäisille naisille, joiden on vaikea työllistyä (tai nuorille, joita me voidaan opettaa).
No joo, mutta siis jos ajatellaan, että luonto on tehnyt meille tällaisen elämänvaiheen, niin ajattelen, ettei se voi olla virhe tai vika, joka pitää korjata lääkityksellä, vaan sillä on merkitys. Siksi mieluummin ymmärrystä kuin lääkitystä.
Eri
Olen nelikymppinen ja menettänyt vähitellen kiinnostuksen kaikkeen. En tiedä, onko tässä tilanteessa siunaus vai kirous, että lapsia ei tullut. Olisiko se merkityksellisyys sitten löytynyt sitä kautta vai olisinko vain vielä enemmän puhki ja kyllästynyt.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntui juuri tuolle kun oli ferritiinit sika matalalla, alle kympin. Alkoi taas elämä kiinnostaa jo parin viikon rautakuurin jälkeen. Totta se on että ei tässä iässä enää kaipaa rimpuilla uusia elämyksiä saadakseen, mutta nyt pystyn taas kiinnostumaan ja nauttimaan ihan arkisista asioista sen sijaan että olo olisi elämään kyllästynyt.
Onko tätä mitenkään tutkittu, että onko ferritiinillä ja vaihdevuosilla jokin kytkös? Esiintyvätkö yhdessä tai johtaako toinen toiseen? Ajattelin sillä, kun aika samantyyppisiä oireita ja taitaa tulla usein samassa iässäkin, kun näitä palstoja lukee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin niin fiksu, että tein lapset jo parikymppisenä. Muistan, kun yövalvomisten keskellä mietittiin miehen kanssa, että sitten on meillä nelikymppisinä uusi nuoruus. Ja paskan marjat. Nyt hyysätään vanhuksia. Ja varmasti tämä olisi raskaampaa, jos olisi pienet lapset lisäksi. Mutta kun on hyysännyt lapsia ensin sen parikymmentä vuotta ja nyt hyysätään miehen vanhempia ja mun nuoremmat vanhemmat siihen perään, niin alkaa nämä vuosikymmenet jo tuntua.
Nuoruus lapsiperhe-elämää ja sitten keski-ikä jotain vanhusten hoivauselämää. Hyi olkoon 🤮
Tämän väliaikaisen nuoruuden ja keski-iän voi elää mukavamminkin. Lapsia ei tarvitse tehdä ollenkaan ja vanhukset voi muuttaa palvelukotiin tai ostaa palveluita omaisuudellaan.
Vähemmän velvollisuuksia ja stressiä = onnellisempi elämä 😊
Nykyään on tavallista, että vanhukset kuolee kotona riittämättömään kotihoitoon, jos lapset ei sitä täydennä. Palvelutaloissa säilötään eläviä ruumiita, joten ei hyvä sekään. Nämä seikat mielessään voi nuorempi sukupolvi tehdä stressittömiä elämänvalintojaan ja "rajata" oman jaksamisen mukaan avun antamista. Siinä saa sitä omaa moraaliaan ja kanttiaan testailla.
Eiköhän Suomessa naisilla ole aika selkeänä olleet aina nämä realiteetit, miksi juuri naisten pitäisi vaan jaksaa ja jaksaa, vaikka stressaisi kuinka.
Monilla on omilta lapsilta pois se, että vanhemmat haluavat apua siivouksessa tms. eivätkä suostu ottamaan ulkopuolista apua, vaikka olisi rahaakin se kustantaa.
Siinä voi siis vanhempi sukupolvi tehdä elämänvalintojaan ja rajata rahankäyttöään oman mielen mukaan. Voisi sekin olla moraalin ja kantin testaamisen paikka.
Mulla on tää tilanne, että vanhemmalla olisi kyllä varaa maksaa vaikka mistä palvelusta. Hän olisi myös ihan kykenevä vielä siivoamaan ja laittamaan ruokaa itsekin. Mutta jokin käsitys siivouksen tasosta on hämärtynyt. Vessa on aina ihan saastainen, kaikkea roskaa ja roinaa kertyy pitkin tasoja, lattia on likainen, pyykkiä ei pese... Imuroi kyllä joskus, vie roskat säännöllisesti ja astiat tiskaa, siinä se. Peseytyy myös vielä itse. Olen käynyt siivoamassa ja laittanut ruokaa, mutta kun omat rajat tulee eteen, niin nyt vain raakasti siirrän. Jos en ehdi siivoamaan, niin sitten siellä ei kukaan siivoa pariin kuukauteen. Ei mahda mitään.
Kyseessä on omapäinen vanhus, joka ei oikein tajua ikäänsä ja tilannettaan. Vaikea auttaa sellaista, vaikka alkaa olla avun tarpeessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odota kun olet 50. Alkaa tämä show olla niin kuin nähty.
M52
Ei musta tunnu tuolta, varsinkaan seksuaalisesti, pitkä selibaatti takana, haluais vielä joskus kokea seksiä, muttei helppo löytää puolisoa.
Sepä se kun seksiä tekisi toisinaan mieli. Maksulliset ei ole innostaneet ikinä. Edellinen monen vuoden tyttis oli niin hyvä sängyssä että sellaista ei niin vain löydy. Sille taisi tulla vanhuus eikä haluttanut enää. Mua vielä haluttaa.
M.52
Vähän samaa on kuin AP:llä. Mitään ei saa aikaiseksi enää, eikä mikään kiinnostakaan. Kunhan töistään jotenkin selviää niin siihen se energia loppuukin. Olen miettinyt, missä se vika oikein on, koska en tunne itseäni vanhaksi laisinkaan, mutta viimeiset 10 vuotta ovat olleet niin kuluttavia suurimmaksi osaksi töiden vuoksi, että ilmeisesti kilometrit alkavat painaa mielessä ja kropassa.
Miljoona kertaa olen miettinyt, että nyt pitää alkaa puuhaamaan kaikkea ja nousta tästä alhosta, mutta se jää vain tekemättä. Ei vain sitten lopulta huvita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tutkimusten mukaan ihmisen onnettomin ikäkausi on 40-50, sen jälkeen onnellisuus alkaa taas lisääntyä. Eli sinnitellään vaan läpi tämä hankala vaihe, jossa siirrytään hyväksymään konkreettinen vanheneminen oireineen ja kuoleman lähestyminen, koska sitten kun hyväksyntä on tehty, onnellisuus lisääntyy.
Itselläni vähän alkaa olla jo ohi. Mun paskat olot alkoi jo jossain 42-vuotiaana, jolloin ekat esivaihdevuosioireet tuli kierron lyhenemisenä yms. Silloin myös energisyys väheni ja alkoi tulla kaikenlaisia ärsyttäviä pieniä fyysisiä vaivoja koko ajan. Työelämässä vaikea pärjätä, koska kognitiiviset kyvyt tuntui menevän pois hormonien myötä. Mutta en halunnut esim. hormonihoitoja, koska niillä vain lykätään vaiheen kohtaamista, ja toisaalta tiedetään että yleensä oireet helpottuu sitten, kun ne hormonit tasaantuu uudelle tasolleen ja nainen tottuu siihen uuteen tasoon.
Ulkoisesti oli kaikki hyvin mitä nyt se työ oli vaikeampaa kuin nuorena, lapset jo isoja, vanhemmat ei vielä "hoidettavia", mutta tuntui tympeältä, tyhjältä ja merkityksettömältä. Ensimmäistä kertaa en tiennyt mitä haluaisin. Mies? En halua. Uusi asunto tai auto? Ei kiinnosta. Ehkä vaihtaa työtehtäviä tai jopa alaa? Minne muka, ei kiinnosta, samaa pjaskaa ne kaikki on. Harrastus? Ne on jo niin nähty, ei kiinnosta. Muutto ulkomaille? Ei enää jaksanut eikä kiinnostanut. En tehnyt lopulta mitään, kitkuttelin vaan läpi kaikkien olojeni kun en muutakaan voinut. Nyt täytin juuri 49, ja elämä tuntuu jo ihan mukavalta. En enää ole levoton ja halua koko ajan jotain tai tunne että olisi ongelma etten halua.
Joku on mustamaalannut hormoneja sinulle. Kannattaa kokeilla. Olen itse käyttänyt jo 10 vuotta ja aion käyttää koko loppuelämäni.
Miksi ihmeessä kärsiä, kun on toimiva hoito olemassa?
N50+
En kärsi mitenkään enää, vaikka esivaihdevuosiprosessi vieläkin on päällä. Ainoa oire siitä on kuukautisten epäsäännöllisyys, mikä ei haittaa. Se mielialaoireilu ja energiattomuus meni ohi itsestään muutamassa vuodessa.
No ei mulla ainakaan hormonikorvaushoito mitenkään vaikuttanut noihin klassisiin keski-iän kriisin oireisiin, eli elämän tyhjyyden ja merkityksettömän tunteeseen, siihen ettei mikään kiinnostanut enää. Se oli psyykkinen prosessi, johon sain terapiasta apua, ei auttanut lääke. Hormonikorvaushoito auttoi kyllä kuumiin aaltoihin, mulla ei muuhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse elän just nyt, 47-vuotiaana, elämäni onnellisinta aikaa.
Elämäsi muuttuu vielä paljon onnellisemmaksi, kun pääset eläkkeelle. Sinne kun jaksaa rimpuilla, niin alkaa mukava elämä, saa nukkua, kun nukuttaa. Telkkaria saa katsoa tai lukea kirjaa vaikka aamukolmeen saakka. Eläke lipsahtaa satavarmasti tilille ja vaikka ei olisikaan suuri, niin pärjää, kun sovittaa menonsa sen mukaan. Kerrankin olen saanut elämäni siihen pisteeseen, että teen vain niitä asioita, joista nautin. Jos en jaksa kokata tai siivota, niin en kokkaa enkä siivoa, toisena päivänä sitten. Voin tulla ja mennä, miten lystää. Ihana asua yksin ja elää itselleen pitkän ja raskaan perhe- ja työelämän jälkeen. Kiva, kun nuoriso käy kylässä ja sitten lähtee omaan kotiinsa, he ovat rakkaita ja autamme toisiamme tarpeen vaatiessa. Parasta aikaa elämässäni on olla eläkkeellä, jääkää hyvät ihmiset heti eläkkeelle, kun se on mahdollista. Tämä on ihanaa!
Mun eläkkeelle pääsy on 69v. Missä iässä itse pääsit?
t. 40-vuotias
Pääsin eläkkeelle 63 v 11 kk ikäisenä. Työelämään menin 18 v ja sitä ennen olin kesätöissä 12-v lähtien, aluksi lapsenlikkana ja myöhemmin kotiapulaisena ja sitten kaupoissa ja lopulta tehtaassa. Eläke alkoi kuitenkin karttua vasta myöhemmin, taisi olla 23-v. Jokaisella aikakaudella on omat ongelmansa, mutta pidän kyllä todella törkeän korkeana tuota 69 vuoden eläkeikää. Saattaa käydä niin, että eläkkeet jää eläkevakuutusyhtiö plakkariin.
Liiaksi ei kannata ajatella tai odottaa eläkkeelle pääsyä. Silloin on jo vanha, sitä ennen pitää nauttia siitä mitä on.
Eläkkeellä on sitten mitä muistella eikä funtsia mitä olisi pitänyt tehdä.
Nythän se vasta alkoi! Lapset isoja,ei rahahuolia.
Matkustelua. Muutaman vuoden päästä voi alkaa viettää talvet ulkomailla yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin itsekin kuin ap 45-vuotiaana. Nyt 50- vuotiaana muistelen kuinka aikaansaapa olin vielä muutama vuosi sitten... se on se aleneva estrogeeni.
Tuo aleneva estrogeenitaso on jotain aivan järkyttävää. Olen tässä nyt vuodenpäivät ihmetellyt mitä kaikkea tässä onkaan kestetty. Kaikkea muuta paitsi kuuluisia kuumia aaltoja. Mikään ei huvita eikä kiinnosta, hiukset lähtevät päästä oikein kunnolla, jalkaterät kipuilevat ja kaikenmaailman vaivoja on ja kun yksi helpottaa niin uutta pukkaa tilalle. Tämä tanttautuminen on kamalaa. Ja elämä on muutenkin niin nähty. Kaikki tapahtui 40-vuotiaana kun opiskelin vielä työn ohessa uuden ammatin. Virtaa oli ja näin uusia ihmisiä. Koulutuksen jälkeen putosin korkealta latvasta tähän harmaaseen todellisuuteen. Itsestään ei oikein voi vääntää että jokin tuottaisi iloa tai olisi kivaa.
N48
Näin. En tajunnut ollenkaan näiden kaikkien olevan vaihdevuosista johtuvaa. Odotin vaan kuumia aaltoja ja ihmettelin että sekö nyt on niin kauheaa että vähän hiki lentää.
Kyllä se on tämä henkinen puoli ja toivottomuuden tunne joka on karmeaa. Ehkä ihmiset ei kehtaa puhua siitä. Mulla nämä olot iski päälle asteittain jo joskus 43 v ja meni 5 vuotta tajuta mistä on kyse.
Olen rampannut lääkäreillä eikä kukaan sanonut että nämä on vaihdevuosioireita.
Minäkin olen käynyt monta vuotta valittamassa kunnes tajusin että on vaihdevuosi oireita. Lääkärit ei sanallakaan ole vihjanneet siihen suuntaan. Terve on ja vikaa korkeintaan korvien välissä. Sitten ruksaa vaihdevuosien oirelistasta toiskymmentä kiusaa, kipua, mielen murhetta ja vaivaa tajuten, että vaihdevuodethan nämä. En olekaan kuolemassa tai dementoitumassa vaikka sille tuntuukin.
Minä en edes tajua, miten saatanassa tämä voi olla lääreille niin vaikea asia 😳
Samaa ihmettelin itse. Eikö ne kehtaa sanoa, vai tulisiko siitä niille töitä, ei kiinnosta akkojen rutinat vai mikä lie syynä kun tyhmänä siinä pyörittelee asiakkaan kanssa päätä että mikä mahtaisi olla? Ei tutki mitään, ei keksi mitään, laitetaan kotiin koska ei sitten voi vaivatakaan mikään. Ja joka kerta kun käyn tunnen itseni aina hieman tyhmemmäksi, muiden vaivaksi, yhteiskunnan varojen tuhlaajaksi ja alan uskoa olevani luulosairas.
Perinteinen naisvihamielinen kulttuuri väheksyy ikääntyviä naisia. Vanhenevan naisen vaivoilla ei ole ollut niin väliä. Pikkuhiljaa onneksi on tulossa muutosta.
Esim Käypä hoito-ohjeessa lukee jo nyt, että ensisijainen tarkistettava asia keski-ikåisen tai vanhemman naisen unoettomuuteen on mahdollinen vaihdevuosien hormonihoidon tarve.
Nykyisen hallituksen hallitusohjelmaan on laitettu, että työterveyshuoltoon pitää saada asiantuntemusta vaihdevuosien tunnistamiseen ja hoitoon. 👍
Toistaiseksi on vielä ihmisistä itse kiinni, osaavatko hakea apua ja tunnistavatko, että oireet johtuvat vaihdevuosista. Suurin osa keski-ikäisten naisten masennusdiagnooseista on ilmeisesti vääriä, oikeasti niihin tarvitsisi estrogeenia, ei masennuslääkkeitä.
Vai tarvitsisiko lopulta mitään muuta kuin ymmärrystä? Ymmärrystä omalta itseltä, läheisiltä ja yhteiskunnalta. Keski-ikäisille naisille 20 tunnin työviikko! (Vain niille, jotka haluaa, tietysti.) Täydentävää rahallista tukea tarvittaessa, ja muutakin tukea esim. kuntokursseja. Nuo loput työt annetaan työttömille keski-ikäisille naisille, joiden on vaikea työllistyä (tai nuorille, joita me voidaan opettaa).
No joo, mutta siis jos ajatellaan, että luonto on tehnyt meille tällaisen elämänvaiheen, niin ajattelen, ettei se voi olla virhe tai vika, joka pitää korjata lääkityksellä, vaan sillä on merkitys. Siksi mieluummin ymmärrystä kuin lääkitystä.
Eri
Ymmärrys ei auta kun se ahdistus puskee päin.
20 h työviikosta olen samaa mieltä tai ylipäätään työajan lyhennyksestä. Eläkeiän nostot on olleet ihan järjettömiä. Ei ihmiset kestä töissä niin vanhaksi kun ei siellä kestä uupumatta vastavalmistuneet nuoretkaan.
Kirjoita kiitollisuuslista- mistä kaikesta olet elämässäsi kiitollinen. Yritä löytää edes jotain. Sitten lisäät sitä listaa joka päivä asioilla, joita haluaisit elämääsi- tätä kutsutaan manifestoinniksi. Sitä saa mitä tilaa- nimittäin. Lisäksi voi tehdä "aarrekartan", asioista mitä haluaisit että elämässäsi on esim 5 vuoden säteellä jne. Jos et millään keksi mitään hyvää elämässäsi, niin lähde kävelylle ja leiki, että olet kuollut ja palannut kummituksena takaisin maanpäälle. Kukaan ei näe sinua kun kävelet- mitkä kaikki asiat herättää hyviä muistoja ja kaipausta maanpäältä. Katsele ympärilles kun kävelet, kuuntele ääniä joita kuuluu, haista sateen tuoksua, tunne aurinko ihollasi, katsele koiria ja lapsia jotka juoksevat, kukkia ja puita. Komeaa miestä joka kävelee ohi. Osta jäätelöä. Jos et vieläkään keksi mitään hyvää ja mikään ei tuota iloa, niin leiki, että sinut sitten lähetetään takaisin maanpäälle ja saat ihan itse luoda sellaisen elämän kuin haluaisit. Miltä se elämä nyt näyttää? Mitä se sisältäisi? Tämä elämä nimittäin joskus ihan oikeasti loppuu, mutta olet kuitenkin vielä täällä. Kiitos elämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maikkis kirjoitti:
Kirjoita kiitollisuuslista- mistä kaikesta olet elämässäsi kiitollinen. Yritä löytää edes jotain. Sitten lisäät sitä listaa joka päivä asioilla, joita haluaisit elämääsi- tätä kutsutaan manifestoinniksi. Sitä saa mitä tilaa- nimittäin. Lisäksi voi tehdä "aarrekartan", asioista mitä haluaisit että elämässäsi on esim 5 vuoden säteellä jne. Jos et millään keksi mitään hyvää elämässäsi, niin lähde kävelylle ja leiki, että olet kuollut ja palannut kummituksena takaisin maanpäälle. Kukaan ei näe sinua kun kävelet- mitkä kaikki asiat herättää hyviä muistoja ja kaipausta maanpäältä. Katsele ympärilles kun kävelet, kuuntele ääniä joita kuuluu, haista sateen tuoksua, tunne aurinko ihollasi, katsele koiria ja lapsia jotka juoksevat, kukkia ja puita. Komeaa miestä joka kävelee ohi. Osta jäätelöä. Jos et vieläkään keksi mitään hyvää ja mikään ei tuota iloa, niin leiki, että sinut sitten lähetetään takaisin maanpäälle ja saat ihan itse luoda sellaisen elämän kuin haluaisit. Miltä se elämä nyt näyttää? Mitä se sisältäisi? Tämä elämä nimittäin joskus ihan oikeasti loppuu, mutta olet kuitenkin vielä täällä. Kiitos elämä!
Oletko sinä oikeasti vähän yksinkertainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse elän just nyt, 47-vuotiaana, elämäni onnellisinta aikaa.
Elämäsi muuttuu vielä paljon onnellisemmaksi, kun pääset eläkkeelle. Sinne kun jaksaa rimpuilla, niin alkaa mukava elämä, saa nukkua, kun nukuttaa. Telkkaria saa katsoa tai lukea kirjaa vaikka aamukolmeen saakka. Eläke lipsahtaa satavarmasti tilille ja vaikka ei olisikaan suuri, niin pärjää, kun sovittaa menonsa sen mukaan. Kerrankin olen saanut elämäni siihen pisteeseen, että teen vain niitä asioita, joista nautin. Jos en jaksa kokata tai siivota, niin en kokkaa enkä siivoa, toisena päivänä sitten. Voin tulla ja mennä, miten lystää. Ihana asua yksin ja elää itselleen pitkän ja raskaan perhe- ja työelämän jälkeen. Kiva, kun nuoriso käy kylässä ja sitten lähtee omaan kotiinsa, he ovat rakkaita ja autamme toisiamme tarpeen vaatiessa. Parasta aikaa elämässäni on olla eläkkeellä, jääkää hyvät ihmiset heti eläkkeelle, kun se on mahdollista. Tämä on ihanaa!
Mun eläkkeelle pääsy on 69v. Missä iässä itse pääsit?
t. 40-vuotias
Pääsin eläkkeelle 63 v 11 kk ikäisenä. Työelämään menin 18 v ja sitä ennen olin kesätöissä 12-v lähtien, aluksi lapsenlikkana ja myöhemmin kotiapulaisena ja sitten kaupoissa ja lopulta tehtaassa. Eläke alkoi kuitenkin karttua vasta myöhemmin, taisi olla 23-v. Jokaisella aikakaudella on omat ongelmansa, mutta pidän kyllä todella törkeän korkeana tuota 69 vuoden eläkeikää. Saattaa käydä niin, että eläkkeet jää eläkevakuutusyhtiö plakkariin.
Liiaksi ei kannata ajatella tai odottaa eläkkeelle pääsyä. Silloin on jo vanha, sitä ennen pitää nauttia siitä mitä on.
Eläkkeellä on sitten mitä muistella eikä funtsia mitä olisi pitänyt tehdä.
Tosi moni myös sairastuu vanhemmiten. Pysyvästi ja lopullisesti. Ei ole aikaa odotella.
Japanilainen nainen 91v on fitness valmentaja ja treenaa päivässä monta tuntia itsekin. Siinä sinulle vähän perspektiiviä ikääntymiseen.
Maikkis kirjoitti:
Kirjoita kiitollisuuslista- mistä kaikesta olet elämässäsi kiitollinen. Yritä löytää edes jotain. Sitten lisäät sitä listaa joka päivä asioilla, joita haluaisit elämääsi- tätä kutsutaan manifestoinniksi. Sitä saa mitä tilaa- nimittäin. Lisäksi voi tehdä "aarrekartan", asioista mitä haluaisit että elämässäsi on esim 5 vuoden säteellä jne. Jos et millään keksi mitään hyvää elämässäsi, niin lähde kävelylle ja leiki, että olet kuollut ja palannut kummituksena takaisin maanpäälle. Kukaan ei näe sinua kun kävelet- mitkä kaikki asiat herättää hyviä muistoja ja kaipausta maanpäältä. Katsele ympärilles kun kävelet, kuuntele ääniä joita kuuluu, haista sateen tuoksua, tunne aurinko ihollasi, katsele koiria ja lapsia jotka juoksevat, kukkia ja puita. Komeaa miestä joka kävelee ohi. Osta jäätelöä. Jos et vieläkään keksi mitään hyvää ja mikään ei tuota iloa, niin leiki, että sinut sitten lähetetään takaisin maanpäälle ja saat ihan itse luoda sellaisen elämän kuin haluaisit. Miltä se elämä nyt näyttää? Mitä se sisältäisi? Tämä elämä nimittäin joskus ihan oikeasti loppuu, mutta olet kuitenkin vielä täällä. Kiitos elämä!
Onko tämä joku Saara Aallon ja Meri-rakkaan valmennus?
Vierailija kirjoitti:
Maikkis kirjoitti:
Kirjoita kiitollisuuslista- mistä kaikesta olet elämässäsi kiitollinen. Yritä löytää edes jotain. Sitten lisäät sitä listaa joka päivä asioilla, joita haluaisit elämääsi- tätä kutsutaan manifestoinniksi. Sitä saa mitä tilaa- nimittäin. Lisäksi voi tehdä "aarrekartan", asioista mitä haluaisit että elämässäsi on esim 5 vuoden säteellä jne. Jos et millään keksi mitään hyvää elämässäsi, niin lähde kävelylle ja leiki, että olet kuollut ja palannut kummituksena takaisin maanpäälle. Kukaan ei näe sinua kun kävelet- mitkä kaikki asiat herättää hyviä muistoja ja kaipausta maanpäältä. Katsele ympärilles kun kävelet, kuuntele ääniä joita kuuluu, haista sateen tuoksua, tunne aurinko ihollasi, katsele koiria ja lapsia jotka juoksevat, kukkia ja puita. Komeaa miestä joka kävelee ohi. Osta jäätelöä. Jos et vieläkään keksi mitään hyvää ja mikään ei tuota iloa, niin leiki, että sinut sitten lähetetään takaisin maanpäälle ja saat ihan itse luoda sellaisen elämän kuin haluaisit. Miltä se elämä nyt näyttää? Mitä se sisältäisi? Tämä elämä nimittäin joskus ihan oikeasti loppuu, mutta olet kuitenkin vielä täällä. Kiitos elämä!
Onko tämä joku Saara Aallon ja Meri-rakkaan valmennus?
Saattaa olla. Onkohan tytöillä riittänyt maksavia asiakkaita?
Sinähän olet pitkään elänyt. Vasta 45 vuotiaana kaikki on ohi. Mulla oli elämä ohi jo reilusti alle nelikymppisenä.
Alue: Aihe vapaa
Ai kamala. Itsellä on tuore rakkaus, töissä opin koko ajan uutta, lapset kasvaa ja voivat hyvin. On kivoja harrastuksia kuten sali 4 kertaa viikossa, golf, vaellus jne. Matkustellaan ja nautitaan elämästä. Seksielämä on vain paranemaan päin, erotiikka on ihanaa.
N47