Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten ero voi tulla parisuhteen toiselle osapuolelle yllätyksenä?
20.08.2023 |
Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla? Jos toiselle ero tulee yllätyksenä, niin silloin asioista ei ole aidosti kunnolla puhuttu. On vain korkeintaan toivottu, että toinen huomaisi toista vaivaavat epäkohdat ilman että niistä pitää saarnata.
Kommentit (462)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.
No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.
En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.
Minusta moraalitonta olisi jatkaa suhteessa ilman rakkautta ja aloittaa sivusuhde siihen, jota oikeasti rakastaa. Minun moraalini mukaan on reilua kertoa, jos on rakastunut toiseen ja johtopäätökset sen mukaisesti eli ero.
Ja se on moralismia, että tuputtaa omaa moraaliaan muille.
Ai meinaatko, että mies rakastuisi johonkin naiseen niin täysillä, että jättäisi tämän takia pitkäaikaisen puolisonsa, vaikka mies ei olisi millään tavoin missään suhteessa edes tuon rakkauden kohteen kanssa? Tuohan on mahdotonta.
Se, että jos mies on rakastunut johonkin suhteen ulkopuoliseen naiseen, tarkoittaa sitä, että yhdessä on pakostikin vietetty aikaa ja puhuttu. Kyllä siinä on jo emotionaalista pettämistä tapahtunut, vaikkeivat sänkyyn olisikaan vielä menneet.
Eli ihan p*skaa tuo, että ensin mies jättää kumppaninsa, jotta voi sitten vasta seurustella ja olla tuon rakkaudenkohteensa kanssa. Koska kyllä sitä tutustumista on pakostikin ollut niin paljon, että ihan rakkauskin on syntynyt. Ja siinä on nimenomaan tapahtunut tuota emotionaalista pettämistä jo.
No, omalla kohdalla tutustumista kesti kaksi viikkoa, kun emme ennestään tunteneet. Sen jälkeen mieheni jätti avopuolisonsa, vaikka kertoi minusta jo aikaisemmin, kun vietimme aikaa yhdessä. Työpaikalta alkaneissa suhteissa on tunnettu jo kauan samoin kuin ystäväpiirissä alkaneissa suhteissa. Mitä sitten? Onko ajatuksena, ettei puoliso saisi tutustua kehenkään, ettei vain pääse rakastumaan törkeästi muihin vai?
Tietenkin se on tuskallista, jos puoliso rakastuu toiseen. Mutta ei sitä voi estää, jos niin on käydäkseen. Seuranhakupalstat ovat täynnä pettureita, se on sitten jo huomattavasti ilkeämpi juttu, jos varta vasten etsiytyy pettämään.
Taidat olla mies oikeasti. Ei kukaan normaali suhteessa oleva tosta vaan rakastu jos vaan niin on käydäkseen.
En ole mies. Itse en ollut siinä ratkaisijan paikalla, sanoin, että pidetään viikon tauko yhteyksissä ja mietit asiaa haluatko varmasti jättää avovaimosi. Olin sitten sen reilun viikon itse matkalla enkä heti edes huomannut ratkaisustaan kertovaa kirjettä, jonka mies oli pudottanut postiluukusta (se oli mennyt maton alle), joten hän oli jonkun aikaa epätietoisuudessa olenko muuttanut mieleni. En ollut.
Oletko sinä kovin nuori, kun et ole koskaan nähnyt, että suhde voi alkaa niin varmana, että tietää haluavansa jättää kumppaninsa? Olen jo melkein 60, joten olen nähnyt sen tapahtuvan useasti. Joku ihminen vain on niin oikea ja kaikki tuntuu oikealta. Meidän kohdalla se on kestänyt jo pitkälti yli 30 vuotta, mutta eihän se aina mene niin. Voi myös erehtyä. Sen riskin lähtijä ottaa.
Hyvä tarinointi. On myös tapauksia joissa nämä suurista odotuksista huolimatta kaatuvat 2-3 vuodessa. Ehkäpä niissä oli toisilleen oikeasti täysin väärät ihmiset tai ainakin toinen älysi ajoissa tajuta sen ja erota.
Jokaisessa suhteessa on tuo sama riski, ei sitä pakoon pääse. Alussahan rakkaus on osittain illuusiota, kun toista ei vielä niin hyvin tunne.
Naulan kantaan tuo että on illuusiota. Jotkut kuvittelevat pääsevänsä karkuun sitä illuusion haihtumista. Eivät pääse. Koska rakastumishormonien tuotanto laimenee. Kaikilla.
Tuon haihtumisen jälkeen alkaakin työ parisuhteen eteen. Kaikista ei siihen ole.
Osallistuin joskus keskusteluunkin täällä tuosta työstä. En ymmärrä sitä alkuunkaan. Ei rakkaus mitään työtä ole, työ on työtä. Jonkunlainen perspektiivi asiaan on yli 30 vuoden onnellisen suhteen kautta.
Ja mitä hormoneihin tulee niin rakastumisesta seuraa rakkaus. Ei työnteko. Työnteko voi viestiä siitä, että ollaan liian erilaisia. On paljon kompromisseja ym.
Minun 30 vuoden parisuhteen perusteella (20 v + 10 v) totean, että kahden helppoluontoisen parisuhde ei ole työtä, mutta jos jompi kumpi on ns hankala ihminen, niin sitten suhde vaatii työtä.
Sitä minä juuri tarkoitan. En olisi päivääkään parisuhteessa miehen kanssa jota pitäisin hankala tyyppinä. Kyllä elämänsä saa hankalaksi jos sitä haluaa, mutta minä en halua. Kun toisen kanssa sopii yksiin, on eläminenrosi leppoisaa. Ei työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.
No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.
En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.
Minusta moraalitonta olisi jatkaa suhteessa ilman rakkautta ja aloittaa sivusuhde siihen, jota oikeasti rakastaa. Minun moraalini mukaan on reilua kertoa, jos on rakastunut toiseen ja johtopäätökset sen mukaisesti eli ero.
Ja se on moralismia, että tuputtaa omaa moraaliaan muille.
Ai meinaatko, että mies rakastuisi johonkin naiseen niin täysillä, että jättäisi tämän takia pitkäaikaisen puolisonsa, vaikka mies ei olisi millään tavoin missään suhteessa edes tuon rakkauden kohteen kanssa? Tuohan on mahdotonta.
Se, että jos mies on rakastunut johonkin suhteen ulkopuoliseen naiseen, tarkoittaa sitä, että yhdessä on pakostikin vietetty aikaa ja puhuttu. Kyllä siinä on jo emotionaalista pettämistä tapahtunut, vaikkeivat sänkyyn olisikaan vielä menneet.
Eli ihan p*skaa tuo, että ensin mies jättää kumppaninsa, jotta voi sitten vasta seurustella ja olla tuon rakkaudenkohteensa kanssa. Koska kyllä sitä tutustumista on pakostikin ollut niin paljon, että ihan rakkauskin on syntynyt. Ja siinä on nimenomaan tapahtunut tuota emotionaalista pettämistä jo.
No, omalla kohdalla tutustumista kesti kaksi viikkoa, kun emme ennestään tunteneet. Sen jälkeen mieheni jätti avopuolisonsa, vaikka kertoi minusta jo aikaisemmin, kun vietimme aikaa yhdessä. Työpaikalta alkaneissa suhteissa on tunnettu jo kauan samoin kuin ystäväpiirissä alkaneissa suhteissa. Mitä sitten? Onko ajatuksena, ettei puoliso saisi tutustua kehenkään, ettei vain pääse rakastumaan törkeästi muihin vai?
Tietenkin se on tuskallista, jos puoliso rakastuu toiseen. Mutta ei sitä voi estää, jos niin on käydäkseen. Seuranhakupalstat ovat täynnä pettureita, se on sitten jo huomattavasti ilkeämpi juttu, jos varta vasten etsiytyy pettämään.
Kyllähän sä jo nyt tiedät, että sama kohtalo odottaa sinuakin.
Sun miehesi tulee rakastumaan taas toiseen, katsos, eihän sitä voi estää, jos niin on käydäkseen.
Totta kai niin voi käydä, myös minä voin rakastua toiseen. Siltikin, vaikka ollaan oltu yhdessä aika kauan, 36. vuosi pyörähti käyntiin viime maaliskuussa.
Itse uskon että nimenomaan se ettei pidä puolisoaan itsestäänselvänä on yksi leikkiä ylläpitävä tekijä. Valitaan olla yhdessä, se ei ole velvollisuus eikä välttämättömyys.
Osaat kyllä kliseitä viljellä. Hyvää trollausta kyllä joskin hieman transparenttia.
Kamalaa että ihan tavallinen ja leppoisa pitkä parisuhde on täällä trollausta. Johtunee siitä ettei ole elämässään tuollaista nähnyt esim vanhempiensa elämässä. Mun iäkkäät vanhemmat ovat samanlaisia. Heillä on kivaa edelleen yhdessä. Ovat olleet yli 50v avioliitossa. Ei todellakaan mitään työntekoa se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.
No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.
En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.
Minusta moraalitonta olisi jatkaa suhteessa ilman rakkautta ja aloittaa sivusuhde siihen, jota oikeasti rakastaa. Minun moraalini mukaan on reilua kertoa, jos on rakastunut toiseen ja johtopäätökset sen mukaisesti eli ero.
Ja se on moralismia, että tuputtaa omaa moraaliaan muille.
Ai meinaatko, että mies rakastuisi johonkin naiseen niin täysillä, että jättäisi tämän takia pitkäaikaisen puolisonsa, vaikka mies ei olisi millään tavoin missään suhteessa edes tuon rakkauden kohteen kanssa? Tuohan on mahdotonta.
Se, että jos mies on rakastunut johonkin suhteen ulkopuoliseen naiseen, tarkoittaa sitä, että yhdessä on pakostikin vietetty aikaa ja puhuttu. Kyllä siinä on jo emotionaalista pettämistä tapahtunut, vaikkeivat sänkyyn olisikaan vielä menneet.
Eli ihan p*skaa tuo, että ensin mies jättää kumppaninsa, jotta voi sitten vasta seurustella ja olla tuon rakkaudenkohteensa kanssa. Koska kyllä sitä tutustumista on pakostikin ollut niin paljon, että ihan rakkauskin on syntynyt. Ja siinä on nimenomaan tapahtunut tuota emotionaalista pettämistä jo.
No, omalla kohdalla tutustumista kesti kaksi viikkoa, kun emme ennestään tunteneet. Sen jälkeen mieheni jätti avopuolisonsa, vaikka kertoi minusta jo aikaisemmin, kun vietimme aikaa yhdessä. Työpaikalta alkaneissa suhteissa on tunnettu jo kauan samoin kuin ystäväpiirissä alkaneissa suhteissa. Mitä sitten? Onko ajatuksena, ettei puoliso saisi tutustua kehenkään, ettei vain pääse rakastumaan törkeästi muihin vai?
Tietenkin se on tuskallista, jos puoliso rakastuu toiseen. Mutta ei sitä voi estää, jos niin on käydäkseen. Seuranhakupalstat ovat täynnä pettureita, se on sitten jo huomattavasti ilkeämpi juttu, jos varta vasten etsiytyy pettämään.
Taidat olla mies oikeasti. Ei kukaan normaali suhteessa oleva tosta vaan rakastu jos vaan niin on käydäkseen.
En ole mies. Itse en ollut siinä ratkaisijan paikalla, sanoin, että pidetään viikon tauko yhteyksissä ja mietit asiaa haluatko varmasti jättää avovaimosi. Olin sitten sen reilun viikon itse matkalla enkä heti edes huomannut ratkaisustaan kertovaa kirjettä, jonka mies oli pudottanut postiluukusta (se oli mennyt maton alle), joten hän oli jonkun aikaa epätietoisuudessa olenko muuttanut mieleni. En ollut.
Oletko sinä kovin nuori, kun et ole koskaan nähnyt, että suhde voi alkaa niin varmana, että tietää haluavansa jättää kumppaninsa? Olen jo melkein 60, joten olen nähnyt sen tapahtuvan useasti. Joku ihminen vain on niin oikea ja kaikki tuntuu oikealta. Meidän kohdalla se on kestänyt jo pitkälti yli 30 vuotta, mutta eihän se aina mene niin. Voi myös erehtyä. Sen riskin lähtijä ottaa.
Hyvä tarinointi. On myös tapauksia joissa nämä suurista odotuksista huolimatta kaatuvat 2-3 vuodessa. Ehkäpä niissä oli toisilleen oikeasti täysin väärät ihmiset tai ainakin toinen älysi ajoissa tajuta sen ja erota.
Jokaisessa suhteessa on tuo sama riski, ei sitä pakoon pääse. Alussahan rakkaus on osittain illuusiota, kun toista ei vielä niin hyvin tunne.
Naulan kantaan tuo että on illuusiota. Jotkut kuvittelevat pääsevänsä karkuun sitä illuusion haihtumista. Eivät pääse. Koska rakastumishormonien tuotanto laimenee. Kaikilla.
Tuon haihtumisen jälkeen alkaakin työ parisuhteen eteen. Kaikista ei siihen ole.
Osallistuin joskus keskusteluunkin täällä tuosta työstä. En ymmärrä sitä alkuunkaan. Ei rakkaus mitään työtä ole, työ on työtä. Jonkunlainen perspektiivi asiaan on yli 30 vuoden onnellisen suhteen kautta.
Ja mitä hormoneihin tulee niin rakastumisesta seuraa rakkaus. Ei työnteko. Työnteko voi viestiä siitä, että ollaan liian erilaisia. On paljon kompromisseja ym.
Minun 30 vuoden parisuhteen perusteella (20 v + 10 v) totean, että kahden helppoluontoisen parisuhde ei ole työtä, mutta jos jompi kumpi on ns hankala ihminen, niin sitten suhde vaatii työtä.
Sitä minä juuri tarkoitan. En olisi päivääkään parisuhteessa miehen kanssa jota pitäisin hankala tyyppinä. Kyllä elämänsä saa hankalaksi jos sitä haluaa, mutta minä en halua. Kun toisen kanssa sopii yksiin, on eläminenrosi leppoisaa. Ei työtä.
Draamailjian kanssa tuollaista ei saa koskaan. Vaan elämä menee hankalaksi. Siksi heillä erot yleisiä ja tulevat joskus yllätyksenä heille.
Kyllähän nuo yllätyserot ovat todella raastavia silloin kun lähtijä joko ei ole puhunut oikeista tunteistaan, tarpeistaan ja toiveistaan vuosikausiin vaan esittänyt toiselle täysin valheellisesti jotain muuta kuin oikeasti on. Yleensä näissä tilanteissa lähtijällä on ollut pidempiaikainen salasuhde johon hyppää suoraan lennosta
Tuossa tilanteessa ei pidä hetkeäkään uskoa lähtijän syyttelyä vaan katkaistava kaikki kontaktit häneen. Turha odottaa häneltä minkäänlaista anteeksipyyntöä tai katumusta teoistaan. He eivät siihen pysty koska itsereflektiokyky ja halu ottaa vastuuta teoistaan on nolla.
Ei myöskään pidä uskoa kenenkään muun syyttelyä jos itse tietää tehneensä parhaansa suhteen vuoksi. Kukaan ei ole eikä keneltäkään voida odottaa ajatukselukijan kykyä eikä varsinkaan jos toinen valehtelee täysin tietoisesti siitä mitä ajattelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran av:lla oli ketju luottamuksesta. Osa oli sitä mieltä, että parisuhteessa ihmisen tulee luottaa sokeasti heti alusta alkaen. Osa oli sitä mieltä, että luottamus ansaitaan, eikä heti alussa voi olla luottamusta.
Tämä ketju sivuaa sitä ketjua. Osa on sitä mieltä, että toiseen pitää luottaa, vaikka olisi mitä salaisuuksia. Osa on sitä mieltä, että salaisuudet eivät luo luottamusta.
Minä en suostu luottamaan toiseen ihmiseen sokeasti. En ole mustasukkaista tyyppiä, vaan olen varovainen. Luotan vasta, kun mitään epäilyttävää ei ole tullut esiin.
Minusta ei voi lähteä siitä, että jokainen on epäilyttävä kunnes toisin todistetaan. Pakkohan sitä on ihmiseen joku perusluottamus olla, eihän sitä muuten tee mieli ruveta minkäänlaiseen kanssakäymiseen.
Tärkeämpää mielestäni on se, että pitää omat rajansa ja luottamus päästään pettämään vain kerran. Liian moni jää katselemaan ja antamaan loputtomasti uusia mahdollisuuksia, jos luottamus rikotaan.
Pettäjät syyttävät petettyä ehdottomaksi jos ei jää sitä touhua katselemaan. Eli kaikki siis aivan kaikki käännetään pettäjän toimesta ylösalaisin.
Näinpä. Tilanteita on myöskin erilaisia, eikä keneenkään ihmiseen voi luotttaa 100%, ei edes omaan itseensä. Hauska ajatus että toiseen pitää luottaa välittömästi 100%, ja sitten kun väistämätön tapahtuu, eli toinen ei olekaan omalla mittapuulla 100% luotettava, niin heti kerrasta poikki. On useita tilanteita joissa sen ymmärtäminen että toinenkin on vain ihminen, ja anteeksianto on itsellekin eduksi. Aina ei kyse ole vehtaliusta muiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiks se oo ihan yleinen perustapaus, kun vaimo vuosikausia valittaa suhteen epäkohdista ja sit lopulta haluaa eron kun mikään ei muutu. Miehelle ero tuli puskista.
Ihan samaa tapahtuu toisinpäin. Toki harvemmin, mutta lähipiirissä on parikin tapausta missä mies on ollut vuosia tyytymätön ja sitten kun ilmoittaa erohaluistaa, on vaimo ollut ihan ihmeissään. Kaikki miehet vain totesivat, että tämän oli ihan odotettavaa.
Minä olen tällainen vaimo, jolle tuli yllätyksenä. Mies kritisoi minussa vain sitä, että en purista tiskirättiä tarpeeksi kuivaksi tai en tykkää käydä hänen kanssaan lenkillä. Ja kritisoi, kun olen iltauninen, enkä jaksa valvoa.
Juu, minulle todellakin tuli yllätyksenä, että hän joku eroaa tuollaisista asioista.
Hän oli varmasti jo katsonut uuden rätinpuristajan, joka varmasti puristi rätin tarpeeksi kuivaksi? Kuinka nopeasti hän jäi kiinni toisesta naisesta?
Miehet nimittäin eivät lähde ihan ok suhteesta tyhjän päälle olemaan, mikäli suhteen suurin ongelma on rätinpuristus (näin kärjistettynä).
Pettävät miehet kehittävät vaimoon vikaa ihan mistä vain, jolla oikeuttavat itselleen pettämisen ja lopulta lähtemisen sen salarakkaan matkaan.
Jos ei parempaa syytä keksitä, niin sitten keksitään, että hei sä et purista rättii tarpeeksi kuivaksi.
Näinhän se oli. Ja totta, se nainen oli himosiivooja ja himolenkkeilijä. Iltaunisuudesta en tiedä.
Miten sulle selvisi, että mies oli suhteenne aikana jo hommannut himosiivojan itselleen?
Selvisikö se vasta, kun mies oli sut jättänyt?
Intuitio alkoi varoittamaan. Sen vuoksi ratsasin miehen puhelimen, ensimmäistä kertaa ikinä. Ja niin jäi kiinni.
Mitä sitten tapahtui? Kerroitko miehelle tapahtuneesta ja mies sitten jätti sut vai?
Miten sun intuitio varoitti?
Intuiitio on oikeus ratsata puolison puhelin? Tuleeko se intuiitio montakin kertaa viikossa ja samasta syystä sitten ratsailet puhelimia?
Kuten yllä kerroin, niin ratsasin miehen puhelimen ensimmäistä kertaa ikinä. Minulle se intuitio tuli yhden kerran 18 vuoden aikana.
Olen ikuisesti kiitollinen itselleni, että uskalsin tehdä sen.
Ei sulla ole mitään rajoja muutenkaan. Ei tainut olla eka kerta. Eikä ainakaan vika! Jatkossa mikään ei ole poissuljettua. Ratsaa myös muksujen puhelimet... Varmaan olet senkin jo tehnyt
Ratsaaminen ei ole mitään verrattuna salasuhteeseen.
Kyse onkin siitä, että tuo ihminen voi olla väärässäkin ratsatessaan puhelinta, vaikka tällä kertaa sattui olemaan oikeassa.
Ei paljon kiinnosta minäminäminä-ihmisiä. Aina keksitään selityksiä omalle toiminnalleen.
Se että kerran ratsaa puhelimen 18 v aikana , ei ole merkki minäminäminä- ihmisestä.
Varsinkin kun oli oikeassa.Ohis
Ok
Sulla on oma mielipide ja minulla on omani. Halveksin tuollaisia ihmisiä. Sitä ei tuo voinut tietää, onko oikeassa vai ei. Itse en henk koht edes usko, et oli eka kerta ja itsehän myöns et tulee toimimaan noin jatkossakin.Mut joo, jokainen voi itse päättää millaisen ihmisen kanssa haluaa suhteessa olla. Mulle tuo on ehdottomasti ei.
Jos minä olen pettämässä niin, joo, kyllä puhelimeni saa tulla tarkistamaan. Olen ansainnut sen.
Muutenkaan en pidä sitä kovin pahana asiana. Sitä en hyväksy, että puhelimeni tarkistetaan joka viikko, mutta jos yhtään olen toiminut omituisesti, niin minä jopa toivon, että toinen osapuoli katsoo puhelimeni, jotta näkee, ettei minulla oli salattavaa.
Miksi kukaan haluaisi olla suhteessa, jossa luottamus on sillä tasolla että toisen puhelinta pitää penkoa?
Luottamus syntyy teoista, ei sanoista.
Kyllä, mutta lähtöoletus on se että luotetaan eikä se että ei luoteta.
Mun lähtöoletus on etten luota. Sitten ajan kanssa sen huomaa onko luotettava vai ei. Vaatii paljon mieheltä, mutta kun hän kanssani oikeasti haluaa olla, niin siitä seuraava suhdekin on sitten pitkä ja hyvä, kunhan hän osoittautuu luotettavaksi ensin. En lupaa mitään enkä seurustele ennen kuin toinen on todistanut luotettavuutensa, siihen asti vain tapaillaan. Ja kyllä, tästä syystä edellisen ja nykyisen mieheni välillä oli 8 v sinkkuilua, ja sinä aikana useampikin kokeilija, mutta kun sanat ja teota eivät kohdanneet, niin ei niistä mitään tullut. Lisäksi olisi pitänyt kiirehtiä yhteenmuuttoa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, tässäpä se olennainen lause mikä on aloituksessa: "Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla?".
Kun kaikki ei puhu. Kun on sen tyyppinen ihminen että pelkää konflikteja ja ei ole esimerkiksi lapsuudenperheessään tottunut siihen, että on ok puhua vaikeistakin asioista.
Meidän avioliitto päättyi tällaiseen. Tiesin kyllä miehen konfliktipelon ja kotikulttuurin näissä asioissa. Siksi aina puhuttiin, että on tosi tärkeää puhua myös negatiivisista tunteista. Kyllä meillä riideltiinkin mutta ihan arjen perusasioista. Kun oltiin pikkulapsiaikana kumpikin väsyneitä tai muuten rasittuneita. Semmosia arjen perusriitoja. Minun maailmassani sellainen ei tarkoita eroa. Se on riita, joka on, sit sovitaan ja mennään eteenpäin.
Mutta miehen elämässä jokainen pieni kinastelu oli merkki tulevasta erosta. Ja kun riitoja oli jonkin verran silloin kannattaa katsoa ja tähystellä uutta. Semmoinen löytyi. Se oli salasuhteena rinnalla 2-3 kk ennen eroilmoitusta. Huomasin tällöin, että miestä vaivaa joku. Kysyin monin eri tavoin mikä on, onko kaikki ok. Aina vastauksena, että "stressiä töistä, huonosti nukuttu, flunssa tulossa jne jne".
Kyllä se isona yllätyksenä tuli kun mies sitten yhtenä päivänä tuli töistä ja ilmoitti että hänellä on toinen ja haluaa eron. Ja sitten vyörytti niskaan sen kaiken mikä meidän avioliitossa on hänen mielestään vikana. Ja sanallakaan hän ei ollut näistä aikasemmin puhunut. Hänen mielestään mm. riitely on vastenmielistä. Hyvässä liitossa ei ole riitoja ollenkaan ja kaikkea muuta aika epärealistista.
Erosta on nyt 6 vuotta. Se oli todellinen shokki ja siitä toipuminen kesti kauan. Ja exäni on jo eronnut tästä sivusuhteestakin. Mikä ei yllätä. Sielläkin varmaan tuli riitoja. Eihän semmoista nyt hyvässä suhteessa ole.
Itselläni oli täsmälleen samanlainen pikaero! Lapset oli ihan pieniä silloin. Julmaa.
Tässä ja muissakin tarinoissa olisi mielenkiintoista kuulla sen toisen osapuolen versio, mutta eihän sitä tietenkään ikinä kuule. Nämä kaikki tämänkin ketjun tarinat ovat vain yksipuolisia kertomuksia, osa jutuista on jopa kaverilta tai tuttavalta kuultuja höpinöitä, joten ne eivät kerro mitään siitä pariskunnan todellisesta tilanteesta ja elämästä.
Täällä voi ihan jokainen kirjoittaa tarinansa juuri sellaiseksi kuin haluaa, nostaa itsensä viattomaksi enkeliksi ja nuijia parisuhteen toinen osapuoli maan alhaisimmaksi madoksi. Mutta en minä ainakaan ole niin sinisilmäinen, että uskoisin kaikkien jätettyjen ja petettyjen olevan viattomia ja vain upeita rakastettava ihmisiä.
Tottakai tähänkin tulee muutama vinkumaan, että on ollut aina hyvä ihminen ja lapset varsinkin ovat viattomia ja niin varmasti onkin lasten osalta, mutta aikuisen ihmisen viattomuudesta ja hyvyydestä en menisi takuuseen.
Tästä tulee mieleen eksäni. Hän vaihtoi minut lennosta toiseen ja pystyi vain sanomaan, että en minäkään mikään pyhimys ole. Kun kysyin, mitä olen avioliitossa tehnyt väärin, ei hän pystynyt antamaan yhtä ainutta esimerkkiä.
Hän pystyi vain toistelemaan, että en näe hänen näkökulmaansa. En vieläkään tiedä, mikä se näkökulma oli, jos minä en ollut tehnyt mitään sanottavammin väärin.
Eli hän ei halunnut antaa esimerkkejä, koskoa tuntee sinut, ja tietää että kanssasi on ihan turha alkaa väittelemään. Ero on ero, eikä hänen elämänsä parane siitä että alat vielä eron jälkeenkin väittelemään syistä. Tunnen tuollaisia ihmisiä, ja itsekin vastaisin vain ympäripyöreitä, ja muistuttaisin että minua on turha pitää yksistään syyllisenä siihen missä toisellakin on sormensa pelissä. Muuta en sanoisi, koskoa tietäisin että alkaisi vänkääminen miten hän ei ole niin ajatellut eikä tehnyt eikä sanonut, van itse asiassa sekin juttu oli lopulta minun syytäni.
Ihmetyttää ettet vieläkään ole ymmärtänyt omaa osaasi erossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, tässäpä se olennainen lause mikä on aloituksessa: "Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla?".
Kun kaikki ei puhu. Kun on sen tyyppinen ihminen että pelkää konflikteja ja ei ole esimerkiksi lapsuudenperheessään tottunut siihen, että on ok puhua vaikeistakin asioista.
Meidän avioliitto päättyi tällaiseen. Tiesin kyllä miehen konfliktipelon ja kotikulttuurin näissä asioissa. Siksi aina puhuttiin, että on tosi tärkeää puhua myös negatiivisista tunteista. Kyllä meillä riideltiinkin mutta ihan arjen perusasioista. Kun oltiin pikkulapsiaikana kumpikin väsyneitä tai muuten rasittuneita. Semmosia arjen perusriitoja. Minun maailmassani sellainen ei tarkoita eroa. Se on riita, joka on, sit sovitaan ja mennään eteenpäin.
Mutta miehen elämässä jokainen pieni kinastelu oli merkki tulevasta erosta. Ja kun riitoja oli jonkin verran silloin kannattaa katsoa ja tähystellä uutta. Semmoinen löytyi. Se oli salasuhteena rinnalla 2-3 kk ennen eroilmoitusta. Huomasin tällöin, että miestä vaivaa joku. Kysyin monin eri tavoin mikä on, onko kaikki ok. Aina vastauksena, että "stressiä töistä, huonosti nukuttu, flunssa tulossa jne jne".
Kyllä se isona yllätyksenä tuli kun mies sitten yhtenä päivänä tuli töistä ja ilmoitti että hänellä on toinen ja haluaa eron. Ja sitten vyörytti niskaan sen kaiken mikä meidän avioliitossa on hänen mielestään vikana. Ja sanallakaan hän ei ollut näistä aikasemmin puhunut. Hänen mielestään mm. riitely on vastenmielistä. Hyvässä liitossa ei ole riitoja ollenkaan ja kaikkea muuta aika epärealistista.
Erosta on nyt 6 vuotta. Se oli todellinen shokki ja siitä toipuminen kesti kauan. Ja exäni on jo eronnut tästä sivusuhteestakin. Mikä ei yllätä. Sielläkin varmaan tuli riitoja. Eihän semmoista nyt hyvässä suhteessa ole.
Itselläni oli täsmälleen samanlainen pikaero! Lapset oli ihan pieniä silloin. Julmaa.
Tässä ja muissakin tarinoissa olisi mielenkiintoista kuulla sen toisen osapuolen versio, mutta eihän sitä tietenkään ikinä kuule. Nämä kaikki tämänkin ketjun tarinat ovat vain yksipuolisia kertomuksia, osa jutuista on jopa kaverilta tai tuttavalta kuultuja höpinöitä, joten ne eivät kerro mitään siitä pariskunnan todellisesta tilanteesta ja elämästä.
Täällä voi ihan jokainen kirjoittaa tarinansa juuri sellaiseksi kuin haluaa, nostaa itsensä viattomaksi enkeliksi ja nuijia parisuhteen toinen osapuoli maan alhaisimmaksi madoksi. Mutta en minä ainakaan ole niin sinisilmäinen, että uskoisin kaikkien jätettyjen ja petettyjen olevan viattomia ja vain upeita rakastettava ihmisiä.
Tottakai tähänkin tulee muutama vinkumaan, että on ollut aina hyvä ihminen ja lapset varsinkin ovat viattomia ja niin varmasti onkin lasten osalta, mutta aikuisen ihmisen viattomuudesta ja hyvyydestä en menisi takuuseen.
Tästä tulee mieleen eksäni. Hän vaihtoi minut lennosta toiseen ja pystyi vain sanomaan, että en minäkään mikään pyhimys ole. Kun kysyin, mitä olen avioliitossa tehnyt väärin, ei hän pystynyt antamaan yhtä ainutta esimerkkiä.
Hän pystyi vain toistelemaan, että en näe hänen näkökulmaansa. En vieläkään tiedä, mikä se näkökulma oli, jos minä en ollut tehnyt mitään sanottavammin väärin.
Eli hän ei halunnut antaa esimerkkejä, koskoa tuntee sinut, ja tietää että kanssasi on ihan turha alkaa väittelemään. Ero on ero, eikä hänen elämänsä parane siitä että alat vielä eron jälkeenkin väittelemään syistä. Tunnen tuollaisia ihmisiä, ja itsekin vastaisin vain ympäripyöreitä, ja muistuttaisin että minua on turha pitää yksistään syyllisenä siihen missä toisellakin on sormensa pelissä. Muuta en sanoisi, koskoa tietäisin että alkaisi vänkääminen miten hän ei ole niin ajatellut eikä tehnyt eikä sanonut, van itse asiassa sekin juttu oli lopulta minun syytäni.
Ihmetyttää ettet vieläkään ole ymmärtänyt omaa osaasi erossa.
Miten sait väännettyä ylläolevan kertomuksen tuohon muotoon? Et yhtään tiedä, onko henkilö vänkääjä tai onko hän ymmärtänyt omaa osaansa erossa. Yhdestä kahden minuutin otoksesta ei voi tuollaisia päätellä. Mutta siis: petetyllä on oikeus kuulla syitä eroon. Jättäjällä on velvollisuus kertoa.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiks se oo ihan yleinen perustapaus, kun vaimo vuosikausia valittaa suhteen epäkohdista ja sit lopulta haluaa eron kun mikään ei muutu. Miehelle ero tuli puskista.
Ihan samaa tapahtuu toisinpäin. Toki harvemmin, mutta lähipiirissä on parikin tapausta missä mies on ollut vuosia tyytymätön ja sitten kun ilmoittaa erohaluistaa, on vaimo ollut ihan ihmeissään. Kaikki miehet vain totesivat, että tämän oli ihan odotettavaa.
Minä olen tällainen vaimo, jolle tuli yllätyksenä. Mies kritisoi minussa vain sitä, että en purista tiskirättiä tarpeeksi kuivaksi tai en tykkää käydä hänen kanssaan lenkillä. Ja kritisoi, kun olen iltauninen, enkä jaksa valvoa.
Juu, minulle todellakin tuli yllätyksenä, että hän joku eroaa tuollaisista asioista.
Hän oli varmasti jo katsonut uuden rätinpuristajan, joka varmasti puristi rätin tarpeeksi kuivaksi? Kuinka nopeasti hän jäi kiinni toisesta naisesta?
Miehet nimittäin eivät lähde ihan ok suhteesta tyhjän päälle olemaan, mikäli suhteen suurin ongelma on rätinpuristus (näin kärjistettynä).
Pettävät miehet kehittävät vaimoon vikaa ihan mistä vain, jolla oikeuttavat itselleen pettämisen ja lopulta lähtemisen sen salarakkaan matkaan.
Jos ei parempaa syytä keksitä, niin sitten keksitään, että hei sä et purista rättii tarpeeksi kuivaksi.
Näinhän se oli. Ja totta, se nainen oli himosiivooja ja himolenkkeilijä. Iltaunisuudesta en tiedä.
Miten sulle selvisi, että mies oli suhteenne aikana jo hommannut himosiivojan itselleen?
Selvisikö se vasta, kun mies oli sut jättänyt?
Intuitio alkoi varoittamaan. Sen vuoksi ratsasin miehen puhelimen, ensimmäistä kertaa ikinä. Ja niin jäi kiinni.
Mitä sitten tapahtui? Kerroitko miehelle tapahtuneesta ja mies sitten jätti sut vai?
Miten sun intuitio varoitti?
Intuiitio on oikeus ratsata puolison puhelin? Tuleeko se intuiitio montakin kertaa viikossa ja samasta syystä sitten ratsailet puhelimia?
Kuten yllä kerroin, niin ratsasin miehen puhelimen ensimmäistä kertaa ikinä. Minulle se intuitio tuli yhden kerran 18 vuoden aikana.
Olen ikuisesti kiitollinen itselleni, että uskalsin tehdä sen.
Ei sulla ole mitään rajoja muutenkaan. Ei tainut olla eka kerta. Eikä ainakaan vika! Jatkossa mikään ei ole poissuljettua. Ratsaa myös muksujen puhelimet... Varmaan olet senkin jo tehnyt
Ratsaaminen ei ole mitään verrattuna salasuhteeseen.
Kyse onkin siitä, että tuo ihminen voi olla väärässäkin ratsatessaan puhelinta, vaikka tällä kertaa sattui olemaan oikeassa.
Ei paljon kiinnosta minäminäminä-ihmisiä. Aina keksitään selityksiä omalle toiminnalleen.
Se että kerran ratsaa puhelimen 18 v aikana , ei ole merkki minäminäminä- ihmisestä.
Varsinkin kun oli oikeassa.Ohis
Ok
Sulla on oma mielipide ja minulla on omani. Halveksin tuollaisia ihmisiä. Sitä ei tuo voinut tietää, onko oikeassa vai ei. Itse en henk koht edes usko, et oli eka kerta ja itsehän myöns et tulee toimimaan noin jatkossakin.Mut joo, jokainen voi itse päättää millaisen ihmisen kanssa haluaa suhteessa olla. Mulle tuo on ehdottomasti ei.
Olen jälleen paikalla. Olen tuo puhelimen ratsaaja, jolle tuli ero 18 vuoden jälkeen.
Kerroin heti alussa nykyiselle aviomiehelleni, miten ero tuli ja mitä minä tein. Mies antoi saman tien, vaikka olimme tunteneet hyvin vähän aikaa, puhelime, padin ja fb;n koodit minulle sanoen, ettei hänellä ole mitään salattavaa. Ja hän vielä jakoi sijaintitietonsakin kanssani. Ihmeellinen luottamuksen osoitus. Petetyksitullut osaa arvostaa elettä, vaikka kummallakaan ei ole tarvetta stalkata toista.
Ihan sairasta. Olen itsekin ollut liitossa, jossa mies petti, mutta en nyt jumalauta ole siirtänyt ongelmia uusiin suhteisiin. Hyi stana.
Kerropa, miten siirsin ongelmat uuteen suhteeseen? En pyytänyt miestä tekemään mitään.
Terve olisi kieltäytynyt tuosta. Vastuun ottaminen!
Minulla ei ole tarvetta kieltää mieheltäni eikä itseltäni mitään. Mies saa avata salasanat minulle, jos haluaa. Hän saa olla kertomatt salasanojaan, jos haluaa.
Mulla its as tää sama. Pakko ei ole kumppaniehdokkaan tehdä mitään mikä hänestä pämukavalta tuntuu, ja sama koskee minua. Jos hänestä tuntuu että hänen täytyy piilotella minulta vähän sitä sun tätä asiaa, niin sitten hän tekee niin. Kun minusta tuntuu tuon piilottelun takia sitten että en pysty häneen luottamaan, niin sitten eroan suhteesta. Molemmilla on oma vastuu omasta elämästään, ja tekevät sen puitteissa miten itse parhaaksi kokevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella on tuo, että puolison sijaintitieto näkyy toiselle puolisolle?
Ymmärrän sen alaikäisten lasten kanssa jollain tasolla, vaikka meillä ei sellaiseen ole tarvetta ollut, mutta että aikuisten pitää koko ajan tietää missä toinen menee, en ymmärrä.
Jos luottamusta ei ole sen vertaa, niin onko järkeä olla yleensä parisuhteessa. Se, että aikuinen ihminen ei voi liikkua missään ilman että puoliso tietää, olisi oikeastaan aika järkyttävää.
Olen pitkässä parisuhteessa, on ollut ylä- ja alamäet, koskaan ei tietääkseni ole ollut ero lähelläkään ja toiseen on luotto molemminpuolin. Ei ole tiedossa puhelimen tai padien tunnareita tms. Ei seurantaa missä toinen menee. Me kerromme sen missä liikutaan ihan itse. Meillä puhutaan ikävistäkin asioista, viihdymme yhdessä ja erikseen, eikä ole tarvetta miettiä että toinen kävisi vieraissa. Jos olen sinisilmäinen, sitten olen, mutta näin on parempi.
Mikäli mulla olisi pitkään suhteessa huono olla, se on keskustelun paikka ja jos toinen ei siihen suostu, eikä olo parane, voin tehdä omat johtopäätökset.
Tunnen useampiakin, heillä kyllä kaikilla näkyy sijaintitiedota kaikille perheenjäsenille, siis lapset näkevät myös vanhempien. Ovat sellaisia teknologiapeerheistä, on käytössä kaikenlaisia, tuon lisäksi, mm. älyohjautuva valojärjestelmä kotona, ja musavehkeet. Ei heistä kukaan seuraa sijaintia kyttäämällä :D Heille olisi ihan mahdoton ajatuskin että sellaista kukaan tekisi, miksi tuo kävisi edes kenenkään mielessä, että jos perhe tietää missä olen, niin se on kyttäämistä? Eihän tuollainen käy heidän mielestään mielessä jollei ole jotain salattavaa.
Lisäksi sijaintitietoja ei seuraa kukaan muutenkaan, vain silloin katsoo kun siitä saattaa olla jotain hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, tässäpä se olennainen lause mikä on aloituksessa: "Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla?".
Kun kaikki ei puhu. Kun on sen tyyppinen ihminen että pelkää konflikteja ja ei ole esimerkiksi lapsuudenperheessään tottunut siihen, että on ok puhua vaikeistakin asioista.
Meidän avioliitto päättyi tällaiseen. Tiesin kyllä miehen konfliktipelon ja kotikulttuurin näissä asioissa. Siksi aina puhuttiin, että on tosi tärkeää puhua myös negatiivisista tunteista. Kyllä meillä riideltiinkin mutta ihan arjen perusasioista. Kun oltiin pikkulapsiaikana kumpikin väsyneitä tai muuten rasittuneita. Semmosia arjen perusriitoja. Minun maailmassani sellainen ei tarkoita eroa. Se on riita, joka on, sit sovitaan ja mennään eteenpäin.
Mutta miehen elämässä jokainen pieni kinastelu oli merkki tulevasta erosta. Ja kun riitoja oli jonkin verran silloin kannattaa katsoa ja tähystellä uutta. Semmoinen löytyi. Se oli salasuhteena rinnalla 2-3 kk ennen eroilmoitusta. Huomasin tällöin, että miestä vaivaa joku. Kysyin monin eri tavoin mikä on, onko kaikki ok. Aina vastauksena, että "stressiä töistä, huonosti nukuttu, flunssa tulossa jne jne".
Kyllä se isona yllätyksenä tuli kun mies sitten yhtenä päivänä tuli töistä ja ilmoitti että hänellä on toinen ja haluaa eron. Ja sitten vyörytti niskaan sen kaiken mikä meidän avioliitossa on hänen mielestään vikana. Ja sanallakaan hän ei ollut näistä aikasemmin puhunut. Hänen mielestään mm. riitely on vastenmielistä. Hyvässä liitossa ei ole riitoja ollenkaan ja kaikkea muuta aika epärealistista.
Erosta on nyt 6 vuotta. Se oli todellinen shokki ja siitä toipuminen kesti kauan. Ja exäni on jo eronnut tästä sivusuhteestakin. Mikä ei yllätä. Sielläkin varmaan tuli riitoja. Eihän semmoista nyt hyvässä suhteessa ole.
Itselläni oli täsmälleen samanlainen pikaero! Lapset oli ihan pieniä silloin. Julmaa.
Tässä ja muissakin tarinoissa olisi mielenkiintoista kuulla sen toisen osapuolen versio, mutta eihän sitä tietenkään ikinä kuule. Nämä kaikki tämänkin ketjun tarinat ovat vain yksipuolisia kertomuksia, osa jutuista on jopa kaverilta tai tuttavalta kuultuja höpinöitä, joten ne eivät kerro mitään siitä pariskunnan todellisesta tilanteesta ja elämästä.
Täällä voi ihan jokainen kirjoittaa tarinansa juuri sellaiseksi kuin haluaa, nostaa itsensä viattomaksi enkeliksi ja nuijia parisuhteen toinen osapuoli maan alhaisimmaksi madoksi. Mutta en minä ainakaan ole niin sinisilmäinen, että uskoisin kaikkien jätettyjen ja petettyjen olevan viattomia ja vain upeita rakastettava ihmisiä.
Tottakai tähänkin tulee muutama vinkumaan, että on ollut aina hyvä ihminen ja lapset varsinkin ovat viattomia ja niin varmasti onkin lasten osalta, mutta aikuisen ihmisen viattomuudesta ja hyvyydestä en menisi takuuseen.
Tästä tulee mieleen eksäni. Hän vaihtoi minut lennosta toiseen ja pystyi vain sanomaan, että en minäkään mikään pyhimys ole. Kun kysyin, mitä olen avioliitossa tehnyt väärin, ei hän pystynyt antamaan yhtä ainutta esimerkkiä.
Hän pystyi vain toistelemaan, että en näe hänen näkökulmaansa. En vieläkään tiedä, mikä se näkökulma oli, jos minä en ollut tehnyt mitään sanottavammin väärin.
Eli hän ei halunnut antaa esimerkkejä, koskoa tuntee sinut, ja tietää että kanssasi on ihan turha alkaa väittelemään. Ero on ero, eikä hänen elämänsä parane siitä että alat vielä eron jälkeenkin väittelemään syistä. Tunnen tuollaisia ihmisiä, ja itsekin vastaisin vain ympäripyöreitä, ja muistuttaisin että minua on turha pitää yksistään syyllisenä siihen missä toisellakin on sormensa pelissä. Muuta en sanoisi, koskoa tietäisin että alkaisi vänkääminen miten hän ei ole niin ajatellut eikä tehnyt eikä sanonut, van itse asiassa sekin juttu oli lopulta minun syytäni.
Ihmetyttää ettet vieläkään ole ymmärtänyt omaa osaasi erossa.
Miten sait väännettyä ylläolevan kertomuksen tuohon muotoon? Et yhtään tiedä, onko henkilö vänkääjä tai onko hän ymmärtänyt omaa osaansa erossa. Yhdestä kahden minuutin otoksesta ei voi tuollaisia päätellä. Mutta siis: petetyllä on oikeus kuulla syitä eroon. Jättäjällä on velvollisuus kertoa.
Eri
Olen eri, mutta minusta tuo edeltävä osasi todella hyvin kertoa sen mitä mahdollisesti toinen osapuoli ajattelee tilanteesta, missä ero tulee "yllätyksenä". Jos on vuosikausien ajan tullut tallotuksi ("et kuule näkökulmaani"), niin eron hetkellä ei jaksa enää lähteä väittelemään. Sitä paitsi harvoin eroon on yhtä ainoaa syytä, jonka voisi velvollisuudentuntoisena kertoa. Ei myöskään ole aina oikein kertoa syytä, koska se voi loukata liikaa. Kukaan ei oikeasti halua kuulla, että olen alkanut inhota seksiä kanssasi tai että pidän sinua epärehellisenä ja surkeana tyyppinä, vaan jos on päättänyt lähteä, haluaa tehdä viimeisen palveluksen ja ottaa vaikka syyn omille niskoilleen sanomalla rakastuneensa toiseen.
Minusta on jokseenkin hämmästyttävää, että pitkässä ketjussa on niin paljon ihmisiä, jotka todella eivät ole koskaan oikeasti ajatelleet mitä sen yllättävän eron syynä oli sellaista, jota olisi itsessään voinut pohtia. Ei, ajattelu on yhä sillä tasolla, että se toinen osapuoli oli pettävä mulkku tms. Ei ole yhtään käyty eroa läpi tai sitä miksi on valinnut sen oikean mulkun (pers.häiriöisen) puolisokseen.
En kyllä huolisi sellaista eronnutta puolisokseni, jonka tarina omasta erostaan on se, että kaikki on toisen syytä. Seuraavana syyllisten penkillä nimittäin istuisin minä itse. Ei niitä persoonallisuushäiriöisiä ihan joka oksalla istu, mutta välttelen kumminkin ihmisiä, jotka eivät näe mitään syytä itsessään ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella on tuo, että puolison sijaintitieto näkyy toiselle puolisolle?
Ymmärrän sen alaikäisten lasten kanssa jollain tasolla, vaikka meillä ei sellaiseen ole tarvetta ollut, mutta että aikuisten pitää koko ajan tietää missä toinen menee, en ymmärrä.
Jos luottamusta ei ole sen vertaa, niin onko järkeä olla yleensä parisuhteessa. Se, että aikuinen ihminen ei voi liikkua missään ilman että puoliso tietää, olisi oikeastaan aika järkyttävää.
Olen pitkässä parisuhteessa, on ollut ylä- ja alamäet, koskaan ei tietääkseni ole ollut ero lähelläkään ja toiseen on luotto molemminpuolin. Ei ole tiedossa puhelimen tai padien tunnareita tms. Ei seurantaa missä toinen menee. Me kerromme sen missä liikutaan ihan itse. Meillä puhutaan ikävistäkin asioista, viihdymme yhdessä ja erikseen, eikä ole tarvetta miettiä että toinen kävisi vieraissa. Jos olen sinisilmäinen, sitten olen, mutta näin on parempi.
Mikäli mulla olisi pitkään suhteessa huono olla, se on keskustelun paikka ja jos toinen ei siihen suostu, eikä olo parane, voin tehdä omat johtopäätökset.
Tunnen useampiakin, heillä kyllä kaikilla näkyy sijaintitiedota kaikille perheenjäsenille, siis lapset näkevät myös vanhempien. Ovat sellaisia teknologiapeerheistä, on käytössä kaikenlaisia, tuon lisäksi, mm. älyohjautuva valojärjestelmä kotona, ja musavehkeet. Ei heistä kukaan seuraa sijaintia kyttäämällä :D Heille olisi ihan mahdoton ajatuskin että sellaista kukaan tekisi, miksi tuo kävisi edes kenenkään mielessä, että jos perhe tietää missä olen, niin se on kyttäämistä? Eihän tuollainen käy heidän mielestään mielessä jollei ole jotain salattavaa.
Lisäksi sijaintitietoja ei seuraa kukaan muutenkaan, vain silloin katsoo kun siitä saattaa olla jotain hyötyä.
Minäkin olen ihmetellyt tätä sijaintitietokeskustelua. Minun teinini näkevät minun sijaintini, mutta he ovat blokanneet omansa kasvaessaan. Mitä kamalaa tässä nyt pitäisi tapahtua, jos joku näkee minun sijaintini?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.
No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.
En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.
Minusta moraalitonta olisi jatkaa suhteessa ilman rakkautta ja aloittaa sivusuhde siihen, jota oikeasti rakastaa. Minun moraalini mukaan on reilua kertoa, jos on rakastunut toiseen ja johtopäätökset sen mukaisesti eli ero.
Ja se on moralismia, että tuputtaa omaa moraaliaan muille.
Ai meinaatko, että mies rakastuisi johonkin naiseen niin täysillä, että jättäisi tämän takia pitkäaikaisen puolisonsa, vaikka mies ei olisi millään tavoin missään suhteessa edes tuon rakkauden kohteen kanssa? Tuohan on mahdotonta.
Se, että jos mies on rakastunut johonkin suhteen ulkopuoliseen naiseen, tarkoittaa sitä, että yhdessä on pakostikin vietetty aikaa ja puhuttu. Kyllä siinä on jo emotionaalista pettämistä tapahtunut, vaikkeivat sänkyyn olisikaan vielä menneet.
Eli ihan p*skaa tuo, että ensin mies jättää kumppaninsa, jotta voi sitten vasta seurustella ja olla tuon rakkaudenkohteensa kanssa. Koska kyllä sitä tutustumista on pakostikin ollut niin paljon, että ihan rakkauskin on syntynyt. Ja siinä on nimenomaan tapahtunut tuota emotionaalista pettämistä jo.
No, omalla kohdalla tutustumista kesti kaksi viikkoa, kun emme ennestään tunteneet. Sen jälkeen mieheni jätti avopuolisonsa, vaikka kertoi minusta jo aikaisemmin, kun vietimme aikaa yhdessä. Työpaikalta alkaneissa suhteissa on tunnettu jo kauan samoin kuin ystäväpiirissä alkaneissa suhteissa. Mitä sitten? Onko ajatuksena, ettei puoliso saisi tutustua kehenkään, ettei vain pääse rakastumaan törkeästi muihin vai?
Tietenkin se on tuskallista, jos puoliso rakastuu toiseen. Mutta ei sitä voi estää, jos niin on käydäkseen. Seuranhakupalstat ovat täynnä pettureita, se on sitten jo huomattavasti ilkeämpi juttu, jos varta vasten etsiytyy pettämään.
Kyllähän sä jo nyt tiedät, että sama kohtalo odottaa sinuakin.
Sun miehesi tulee rakastumaan taas toiseen, katsos, eihän sitä voi estää, jos niin on käydäkseen.
Totta kai niin voi käydä, myös minä voin rakastua toiseen. Siltikin, vaikka ollaan oltu yhdessä aika kauan, 36. vuosi pyörähti käyntiin viime maaliskuussa.
Itse uskon että nimenomaan se ettei pidä puolisoaan itsestäänselvänä on yksi leikkiä ylläpitävä tekijä. Valitaan olla yhdessä, se ei ole velvollisuus eikä välttämättömyys.
Osaat kyllä kliseitä viljellä. Hyvää trollausta kyllä joskin hieman transparenttia.
Kamalaa että ihan tavallinen ja leppoisa pitkä parisuhde on täällä trollausta. Johtunee siitä ettei ole elämässään tuollaista nähnyt esim vanhempiensa elämässä. Mun iäkkäät vanhemmat ovat samanlaisia. Heillä on kivaa edelleen yhdessä. Ovat olleet yli 50v avioliitossa. Ei todellakaan mitään työntekoa se.
Ihan vaan ohiksena, et voi tietää vanhempiesi liitosta mitä se on vaatinut. Minullakin on kivaa mieheni kanssa, olemme olleet yhdessä 30 vuotta, mutta vaikeita aikoja on ollut. Erokin on ollut lähellä. Lapsemme eivät luonnollisesti tiedä näistä asioista mitään, kuten ei kuulukaan. Heidän näkökulmastaan meillä on aina mennyt hyvin ja liittomme on varmaan näyttänyt helpolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran av:lla oli ketju luottamuksesta. Osa oli sitä mieltä, että parisuhteessa ihmisen tulee luottaa sokeasti heti alusta alkaen. Osa oli sitä mieltä, että luottamus ansaitaan, eikä heti alussa voi olla luottamusta.
Tämä ketju sivuaa sitä ketjua. Osa on sitä mieltä, että toiseen pitää luottaa, vaikka olisi mitä salaisuuksia. Osa on sitä mieltä, että salaisuudet eivät luo luottamusta.
Minä en suostu luottamaan toiseen ihmiseen sokeasti. En ole mustasukkaista tyyppiä, vaan olen varovainen. Luotan vasta, kun mitään epäilyttävää ei ole tullut esiin.
Minusta ei voi lähteä siitä, että jokainen on epäilyttävä kunnes toisin todistetaan. Pakkohan sitä on ihmiseen joku perusluottamus olla, eihän sitä muuten tee mieli ruveta minkäänlaiseen kanssakäymiseen.
Tärkeämpää mielestäni on se, että pitää omat rajansa ja luottamus päästään pettämään vain kerran. Liian moni jää katselemaan ja antamaan loputtomasti uusia mahdollisuuksia, jos luottamus rikotaan.
Pettäjät syyttävät petettyä ehdottomaksi jos ei jää sitä touhua katselemaan. Eli kaikki siis aivan kaikki käännetään pettäjän toimesta ylösalaisin.
Näinpä. Tilanteita on myöskin erilaisia, eikä keneenkään ihmiseen voi luotttaa 100%, ei edes omaan itseensä. Hauska ajatus että toiseen pitää luottaa välittömästi 100%, ja sitten kun väistämätön tapahtuu, eli toinen ei olekaan omalla mittapuulla 100% luotettava, niin heti kerrasta poikki. On useita tilanteita joissa sen ymmärtäminen että toinenkin on vain ihminen, ja anteeksianto on itsellekin eduksi. Aina ei kyse ole vehtaliusta muiden kanssa.
Tuon asian osalta suhteen alussa on hyvä puhumalla sopia rajoista. Olishan se outoa jos ei puhuttaisi vaan oletettaisiin jonkin asian olevan itsestäänselvä puhumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, tässäpä se olennainen lause mikä on aloituksessa: "Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla?".
Kun kaikki ei puhu. Kun on sen tyyppinen ihminen että pelkää konflikteja ja ei ole esimerkiksi lapsuudenperheessään tottunut siihen, että on ok puhua vaikeistakin asioista.
Meidän avioliitto päättyi tällaiseen. Tiesin kyllä miehen konfliktipelon ja kotikulttuurin näissä asioissa. Siksi aina puhuttiin, että on tosi tärkeää puhua myös negatiivisista tunteista. Kyllä meillä riideltiinkin mutta ihan arjen perusasioista. Kun oltiin pikkulapsiaikana kumpikin väsyneitä tai muuten rasittuneita. Semmosia arjen perusriitoja. Minun maailmassani sellainen ei tarkoita eroa. Se on riita, joka on, sit sovitaan ja mennään eteenpäin.
Mutta miehen elämässä jokainen pieni kinastelu oli merkki tulevasta erosta. Ja kun riitoja oli jonkin verran silloin kannattaa katsoa ja tähystellä uutta. Semmoinen löytyi. Se oli salasuhteena rinnalla 2-3 kk ennen eroilmoitusta. Huomasin tällöin, että miestä vaivaa joku. Kysyin monin eri tavoin mikä on, onko kaikki ok. Aina vastauksena, että "stressiä töistä, huonosti nukuttu, flunssa tulossa jne jne".
Kyllä se isona yllätyksenä tuli kun mies sitten yhtenä päivänä tuli töistä ja ilmoitti että hänellä on toinen ja haluaa eron. Ja sitten vyörytti niskaan sen kaiken mikä meidän avioliitossa on hänen mielestään vikana. Ja sanallakaan hän ei ollut näistä aikasemmin puhunut. Hänen mielestään mm. riitely on vastenmielistä. Hyvässä liitossa ei ole riitoja ollenkaan ja kaikkea muuta aika epärealistista.
Erosta on nyt 6 vuotta. Se oli todellinen shokki ja siitä toipuminen kesti kauan. Ja exäni on jo eronnut tästä sivusuhteestakin. Mikä ei yllätä. Sielläkin varmaan tuli riitoja. Eihän semmoista nyt hyvässä suhteessa ole.
Itselläni oli täsmälleen samanlainen pikaero! Lapset oli ihan pieniä silloin. Julmaa.
Tässä ja muissakin tarinoissa olisi mielenkiintoista kuulla sen toisen osapuolen versio, mutta eihän sitä tietenkään ikinä kuule. Nämä kaikki tämänkin ketjun tarinat ovat vain yksipuolisia kertomuksia, osa jutuista on jopa kaverilta tai tuttavalta kuultuja höpinöitä, joten ne eivät kerro mitään siitä pariskunnan todellisesta tilanteesta ja elämästä.
Täällä voi ihan jokainen kirjoittaa tarinansa juuri sellaiseksi kuin haluaa, nostaa itsensä viattomaksi enkeliksi ja nuijia parisuhteen toinen osapuoli maan alhaisimmaksi madoksi. Mutta en minä ainakaan ole niin sinisilmäinen, että uskoisin kaikkien jätettyjen ja petettyjen olevan viattomia ja vain upeita rakastettava ihmisiä.
Tottakai tähänkin tulee muutama vinkumaan, että on ollut aina hyvä ihminen ja lapset varsinkin ovat viattomia ja niin varmasti onkin lasten osalta, mutta aikuisen ihmisen viattomuudesta ja hyvyydestä en menisi takuuseen.
Tästä tulee mieleen eksäni. Hän vaihtoi minut lennosta toiseen ja pystyi vain sanomaan, että en minäkään mikään pyhimys ole. Kun kysyin, mitä olen avioliitossa tehnyt väärin, ei hän pystynyt antamaan yhtä ainutta esimerkkiä.
Hän pystyi vain toistelemaan, että en näe hänen näkökulmaansa. En vieläkään tiedä, mikä se näkökulma oli, jos minä en ollut tehnyt mitään sanottavammin väärin.
Eli hän ei halunnut antaa esimerkkejä, koskoa tuntee sinut, ja tietää että kanssasi on ihan turha alkaa väittelemään. Ero on ero, eikä hänen elämänsä parane siitä että alat vielä eron jälkeenkin väittelemään syistä. Tunnen tuollaisia ihmisiä, ja itsekin vastaisin vain ympäripyöreitä, ja muistuttaisin että minua on turha pitää yksistään syyllisenä siihen missä toisellakin on sormensa pelissä. Muuta en sanoisi, koskoa tietäisin että alkaisi vänkääminen miten hän ei ole niin ajatellut eikä tehnyt eikä sanonut, van itse asiassa sekin juttu oli lopulta minun syytäni.
Ihmetyttää ettet vieläkään ole ymmärtänyt omaa osaasi erossa.
Miten sait väännettyä ylläolevan kertomuksen tuohon muotoon? Et yhtään tiedä, onko henkilö vänkääjä tai onko hän ymmärtänyt omaa osaansa erossa. Yhdestä kahden minuutin otoksesta ei voi tuollaisia päätellä. Mutta siis: petetyllä on oikeus kuulla syitä eroon. Jättäjällä on velvollisuus kertoa.
Eri
Ei ole oikeutta toiseen ihmiseen jollei tämä halua. Ei vaikak miten olisi petetty ja jätetty. Sinulla ei ole valtaa eikä oikeutta siihen mitä joku toinen henkilö sanoo tai tekee, ei vaikka itkisit ja kuinka haluaisit.
Kertoo ihmisestä paljon kun hän sanoo ettei tehnyt mitään väärää kenellekään, ja silti ero tuli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran av:lla oli ketju luottamuksesta. Osa oli sitä mieltä, että parisuhteessa ihmisen tulee luottaa sokeasti heti alusta alkaen. Osa oli sitä mieltä, että luottamus ansaitaan, eikä heti alussa voi olla luottamusta.
Tämä ketju sivuaa sitä ketjua. Osa on sitä mieltä, että toiseen pitää luottaa, vaikka olisi mitä salaisuuksia. Osa on sitä mieltä, että salaisuudet eivät luo luottamusta.
Minä en suostu luottamaan toiseen ihmiseen sokeasti. En ole mustasukkaista tyyppiä, vaan olen varovainen. Luotan vasta, kun mitään epäilyttävää ei ole tullut esiin.
Minusta ei voi lähteä siitä, että jokainen on epäilyttävä kunnes toisin todistetaan. Pakkohan sitä on ihmiseen joku perusluottamus olla, eihän sitä muuten tee mieli ruveta minkäänlaiseen kanssakäymiseen.
Tärkeämpää mielestäni on se, että pitää omat rajansa ja luottamus päästään pettämään vain kerran. Liian moni jää katselemaan ja antamaan loputtomasti uusia mahdollisuuksia, jos luottamus rikotaan.
Pettäjät syyttävät petettyä ehdottomaksi jos ei jää sitä touhua katselemaan. Eli kaikki siis aivan kaikki käännetään pettäjän toimesta ylösalaisin.
Näinpä. Tilanteita on myöskin erilaisia, eikä keneenkään ihmiseen voi luotttaa 100%, ei edes omaan itseensä. Hauska ajatus että toiseen pitää luottaa välittömästi 100%, ja sitten kun väistämätön tapahtuu, eli toinen ei olekaan omalla mittapuulla 100% luotettava, niin heti kerrasta poikki. On useita tilanteita joissa sen ymmärtäminen että toinenkin on vain ihminen, ja anteeksianto on itsellekin eduksi. Aina ei kyse ole vehtaliusta muiden kanssa.
Tuon asian osalta suhteen alussa on hyvä puhumalla sopia rajoista. Olishan se outoa jos ei puhuttaisi vaan oletettaisiin jonkin asian olevan itsestäänselvä puhumatta.
Minkä asian? Kaikesta pitääkin puhua jo ennen seurustelun aloittamista jotta tietää kenen kanssa yksiin lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.
No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.
En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.
Minusta moraalitonta olisi jatkaa suhteessa ilman rakkautta ja aloittaa sivusuhde siihen, jota oikeasti rakastaa. Minun moraalini mukaan on reilua kertoa, jos on rakastunut toiseen ja johtopäätökset sen mukaisesti eli ero.
Ja se on moralismia, että tuputtaa omaa moraaliaan muille.
Ai meinaatko, että mies rakastuisi johonkin naiseen niin täysillä, että jättäisi tämän takia pitkäaikaisen puolisonsa, vaikka mies ei olisi millään tavoin missään suhteessa edes tuon rakkauden kohteen kanssa? Tuohan on mahdotonta.
Se, että jos mies on rakastunut johonkin suhteen ulkopuoliseen naiseen, tarkoittaa sitä, että yhdessä on pakostikin vietetty aikaa ja puhuttu. Kyllä siinä on jo emotionaalista pettämistä tapahtunut, vaikkeivat sänkyyn olisikaan vielä menneet.
Eli ihan p*skaa tuo, että ensin mies jättää kumppaninsa, jotta voi sitten vasta seurustella ja olla tuon rakkaudenkohteensa kanssa. Koska kyllä sitä tutustumista on pakostikin ollut niin paljon, että ihan rakkauskin on syntynyt. Ja siinä on nimenomaan tapahtunut tuota emotionaalista pettämistä jo.
No, omalla kohdalla tutustumista kesti kaksi viikkoa, kun emme ennestään tunteneet. Sen jälkeen mieheni jätti avopuolisonsa, vaikka kertoi minusta jo aikaisemmin, kun vietimme aikaa yhdessä. Työpaikalta alkaneissa suhteissa on tunnettu jo kauan samoin kuin ystäväpiirissä alkaneissa suhteissa. Mitä sitten? Onko ajatuksena, ettei puoliso saisi tutustua kehenkään, ettei vain pääse rakastumaan törkeästi muihin vai?
Tietenkin se on tuskallista, jos puoliso rakastuu toiseen. Mutta ei sitä voi estää, jos niin on käydäkseen. Seuranhakupalstat ovat täynnä pettureita, se on sitten jo huomattavasti ilkeämpi juttu, jos varta vasten etsiytyy pettämään.
Kyllähän sä jo nyt tiedät, että sama kohtalo odottaa sinuakin.
Sun miehesi tulee rakastumaan taas toiseen, katsos, eihän sitä voi estää, jos niin on käydäkseen.
Totta kai niin voi käydä, myös minä voin rakastua toiseen. Siltikin, vaikka ollaan oltu yhdessä aika kauan, 36. vuosi pyörähti käyntiin viime maaliskuussa.
Itse uskon että nimenomaan se ettei pidä puolisoaan itsestäänselvänä on yksi leikkiä ylläpitävä tekijä. Valitaan olla yhdessä, se ei ole velvollisuus eikä välttämättömyys.
Osaat kyllä kliseitä viljellä. Hyvää trollausta kyllä joskin hieman transparenttia.
Kamalaa että ihan tavallinen ja leppoisa pitkä parisuhde on täällä trollausta. Johtunee siitä ettei ole elämässään tuollaista nähnyt esim vanhempiensa elämässä. Mun iäkkäät vanhemmat ovat samanlaisia. Heillä on kivaa edelleen yhdessä. Ovat olleet yli 50v avioliitossa. Ei todellakaan mitään työntekoa se.
Ihan vaan ohiksena, et voi tietää vanhempiesi liitosta mitä se on vaatinut. Minullakin on kivaa mieheni kanssa, olemme olleet yhdessä 30 vuotta, mutta vaikeita aikoja on ollut. Erokin on ollut lähellä. Lapsemme eivät luonnollisesti tiedä näistä asioista mitään, kuten ei kuulukaan. Heidän näkökulmastaan meillä on aina mennyt hyvin ja liittomme on varmaan näyttänyt helpolta.
Tietenkään lapset eivät tiedä kaikkea eikä mikään liitto välty vaikeilta ajoilta, mutta parin olemiset ja tekemiset kyllä näkyvät ulospäin. Viihdytäänkö yhdessä, miten toista puhutellaan, onko hauskaa jne. Pariskuntien vaikeat ajat eivät myöskään ole aina sellaisia, jotka johtuisivat vaikka pettämisistä tai vastaavista, vaan jos tarpeeksi kauan yhdessä ollaan, niin ulkoisia asioita tulee vastaan (kuten sairaudet). Näitä on ollut omien vanhempien liitossa (ovat 80+) ja myös omassa, jo nuorena (olen jo melkein 60). Mieheni mm. hoiti kaiken kotona, taaperoikäiset lapset yms. kun olin sairaalassa vakavan sairauden takia.
Mitä erouhkaan tulee, niin olen siitä asti kun tulin keskusteluun pitänyt esillä sitä ajatusta, että rakkautta ja avioliittoa ei pitäisi pitää itsestäänselvänä. Ei eroa tarvitse joka päivä ajatella, mutta se auttaa arvostamaan puolisoa, kun ajattelee, että hänestä voi tulla ero milloin tahansa. Hän voi rakastua toiseen tai kuolla minä päivänä hyvänsä. Sama voi tapahtua itselleni. Yksikään avioliitto ei ole itsestäänselvyys, jos lähtee tuosta ajatuksesta. Sen mukaan sitten arvostaa puolisoa ja toivoo samanlaista arvostusta takaisin. Monet kuitenkin kohtelevat omaa puolisoaan paljon huonommin kuin parasta ystäväänsä. Loukkaavat, pitävät kodinkoneena tai muuna automaattina, eivätkä koskaan hulluttele keskenään. Monet pariskunnat eivät näytä edes viihtyvän yhdessä, joten ei ole ihmekään, että ero tulee.
En ole vielä itse nähnyt sellaista eroa, missä eron merkkejä ei olisi ollut ilmassa jo pitkään. Jos puolisoni nälvisi minua, ei tahtoisi viettää vapaa-aikaa yhdessä tai vastaavia juttuja, niin ajattelisin, että hän ei enää rakasta minua ja valmistautuisin eroon. Mutta valitettavasti ihmisillä ei ole lapsuudesta asti kokemusta rakastetuksi tulemisesta, joten he sietävät aivan liikaa ja toisaalta vastaavat samalla mitalla takaisin. Sen sijaan että kysyisivät itseltään ja toiselta: miksi olemme yhdessä? Onko tämä sitä elämää jota toivon itselleni ja lapsille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, tässäpä se olennainen lause mikä on aloituksessa: "Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla?".
Kun kaikki ei puhu. Kun on sen tyyppinen ihminen että pelkää konflikteja ja ei ole esimerkiksi lapsuudenperheessään tottunut siihen, että on ok puhua vaikeistakin asioista.
Meidän avioliitto päättyi tällaiseen. Tiesin kyllä miehen konfliktipelon ja kotikulttuurin näissä asioissa. Siksi aina puhuttiin, että on tosi tärkeää puhua myös negatiivisista tunteista. Kyllä meillä riideltiinkin mutta ihan arjen perusasioista. Kun oltiin pikkulapsiaikana kumpikin väsyneitä tai muuten rasittuneita. Semmosia arjen perusriitoja. Minun maailmassani sellainen ei tarkoita eroa. Se on riita, joka on, sit sovitaan ja mennään eteenpäin.
Mutta miehen elämässä jokainen pieni kinastelu oli merkki tulevasta erosta. Ja kun riitoja oli jonkin verran silloin kannattaa katsoa ja tähystellä uutta. Semmoinen löytyi. Se oli salasuhteena rinnalla 2-3 kk ennen eroilmoitusta. Huomasin tällöin, että miestä vaivaa joku. Kysyin monin eri tavoin mikä on, onko kaikki ok. Aina vastauksena, että "stressiä töistä, huonosti nukuttu, flunssa tulossa jne jne".
Kyllä se isona yllätyksenä tuli kun mies sitten yhtenä päivänä tuli töistä ja ilmoitti että hänellä on toinen ja haluaa eron. Ja sitten vyörytti niskaan sen kaiken mikä meidän avioliitossa on hänen mielestään vikana. Ja sanallakaan hän ei ollut näistä aikasemmin puhunut. Hänen mielestään mm. riitely on vastenmielistä. Hyvässä liitossa ei ole riitoja ollenkaan ja kaikkea muuta aika epärealistista.
Erosta on nyt 6 vuotta. Se oli todellinen shokki ja siitä toipuminen kesti kauan. Ja exäni on jo eronnut tästä sivusuhteestakin. Mikä ei yllätä. Sielläkin varmaan tuli riitoja. Eihän semmoista nyt hyvässä suhteessa ole.
Itselläni oli täsmälleen samanlainen pikaero! Lapset oli ihan pieniä silloin. Julmaa.
Tässä ja muissakin tarinoissa olisi mielenkiintoista kuulla sen toisen osapuolen versio, mutta eihän sitä tietenkään ikinä kuule. Nämä kaikki tämänkin ketjun tarinat ovat vain yksipuolisia kertomuksia, osa jutuista on jopa kaverilta tai tuttavalta kuultuja höpinöitä, joten ne eivät kerro mitään siitä pariskunnan todellisesta tilanteesta ja elämästä.
Täällä voi ihan jokainen kirjoittaa tarinansa juuri sellaiseksi kuin haluaa, nostaa itsensä viattomaksi enkeliksi ja nuijia parisuhteen toinen osapuoli maan alhaisimmaksi madoksi. Mutta en minä ainakaan ole niin sinisilmäinen, että uskoisin kaikkien jätettyjen ja petettyjen olevan viattomia ja vain upeita rakastettava ihmisiä.
Tottakai tähänkin tulee muutama vinkumaan, että on ollut aina hyvä ihminen ja lapset varsinkin ovat viattomia ja niin varmasti onkin lasten osalta, mutta aikuisen ihmisen viattomuudesta ja hyvyydestä en menisi takuuseen.
Tästä tulee mieleen eksäni. Hän vaihtoi minut lennosta toiseen ja pystyi vain sanomaan, että en minäkään mikään pyhimys ole. Kun kysyin, mitä olen avioliitossa tehnyt väärin, ei hän pystynyt antamaan yhtä ainutta esimerkkiä.
Hän pystyi vain toistelemaan, että en näe hänen näkökulmaansa. En vieläkään tiedä, mikä se näkökulma oli, jos minä en ollut tehnyt mitään sanottavammin väärin.
Eli hän ei halunnut antaa esimerkkejä, koskoa tuntee sinut, ja tietää että kanssasi on ihan turha alkaa väittelemään. Ero on ero, eikä hänen elämänsä parane siitä että alat vielä eron jälkeenkin väittelemään syistä. Tunnen tuollaisia ihmisiä, ja itsekin vastaisin vain ympäripyöreitä, ja muistuttaisin että minua on turha pitää yksistään syyllisenä siihen missä toisellakin on sormensa pelissä. Muuta en sanoisi, koskoa tietäisin että alkaisi vänkääminen miten hän ei ole niin ajatellut eikä tehnyt eikä sanonut, van itse asiassa sekin juttu oli lopulta minun syytäni.
Ihmetyttää ettet vieläkään ole ymmärtänyt omaa osaasi erossa.
Miten sait väännettyä ylläolevan kertomuksen tuohon muotoon? Et yhtään tiedä, onko henkilö vänkääjä tai onko hän ymmärtänyt omaa osaansa erossa. Yhdestä kahden minuutin otoksesta ei voi tuollaisia päätellä. Mutta siis: petetyllä on oikeus kuulla syitä eroon. Jättäjällä on velvollisuus kertoa.
Eri
tähän väliin sanon, että kun pitkä suhde päättyy eroon, on siinä ihan takuulla molemmilla oma osuutensa. Minä en ole vielä täydellistä ihmistä henkilökohtaisesti tuntenut, ja epäilen mahtaako sellaista ollakaan. Siksi ihminen joka kertoo ihan vilpittömästi uskovansa, ettei tehnyt pitkän suhteen aikana mitään väärin, koskaan, ei vaan halua miettiä omaa osuuttaan. Sori vaan, mutta kun itseen mennään niin jokaisen on pystyttävä keksimään yksi, edes yksi pieni, asia, jossa en ole ollut ihannekumppani. Eli lause, etten tehnyt mitään väärää kertoo minusta vaan siitä, ettei tilintekoa ole omassa päässä haluttu tehdä, eikä siihen kuuluisaan itsereflektioon ole todennäköisesti ollut halua suhteen aikanakaan ja kas, on päädytty eroon.
Jopa teini-ikäinen lapseni, joka jäi kaveriensa lemppaamaksi ilman mitään varoitusta tai esitettyä syytä, keksi muutaman kuukauden pohdittuaan mahdollisen selityksen, missä hänen oma käytöksensä on saattanut olla häiritsevää. Kun tilanteeseen tuli riittävästi etäisyyttä ja pahin suru oli ohi, tuli kyky nähdä tilanne myös toisesta näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiks se oo ihan yleinen perustapaus, kun vaimo vuosikausia valittaa suhteen epäkohdista ja sit lopulta haluaa eron kun mikään ei muutu. Miehelle ero tuli puskista.
Ihan samaa tapahtuu toisinpäin. Toki harvemmin, mutta lähipiirissä on parikin tapausta missä mies on ollut vuosia tyytymätön ja sitten kun ilmoittaa erohaluistaa, on vaimo ollut ihan ihmeissään. Kaikki miehet vain totesivat, että tämän oli ihan odotettavaa.
Minä olen tällainen vaimo, jolle tuli yllätyksenä. Mies kritisoi minussa vain sitä, että en purista tiskirättiä tarpeeksi kuivaksi tai en tykkää käydä hänen kanssaan lenkillä. Ja kritisoi, kun olen iltauninen, enkä jaksa valvoa.
Juu, minulle todellakin tuli yllätyksenä, että hän joku eroaa tuollaisista asioista.
ööö, jotenkin tämä kolahti, kun itseä alkaa hatuttaa ihan todella tuon miehen jo vuosia jatkunut vetämättömyys. Ei liikuntaa, ei yhteisiä harrastuksia, aina väsyttää, kotityöt hoidetaan sinne päin ja sohvalla vaan maataan naama harmaana kännykän kanssa. Olen puhunut asiasta varmaan satoja kertoja, mutta ainahan ne tietysti menee tuollaisten esimerkkien kautta. Nyt alkoi metsästyskausi niin ylösnousemuksen ihme tapahtui! Eli eihän tuosta voi muita johtopäätöksiä vetää kuin että yhteinen tekeminen ei maistu ja arki ei maistu, kun jotain omasta mielestä kivaa on tiedossa, löytyykin energiaa. jos nyt eroaisin, saattaisi miehelle jäädä tunne, että eroan koska hän ei halunnut kanssani salille tai jäänyt valvomaan la iltana Netflixin pariin.
Alue: Aihe vapaa
Osaat kyllä kliseitä viljellä. Hyvää trollausta kyllä joskin hieman transparenttia.