onko oikeasti muka olemassa ihmisiä joilla ei ole kavereita?

Joitain kavereita on. Lapsuuden kaverit on säilynyt. Nähdään tosi harvoin, mutta eipä tuo haittaa. Mies on mun paras kaveri.

Aneemiset aivot ap:lla on, kun tuommoista suoltaa.

Miten noi liittyvät toisiinsa eli ettei ole kavereita ja ettei olisi mitään tekemistä?

Itse nautin yksinäisyydestä! Silti vuorokauden tunnit eivät tahdo riittää siihen, että mitä kaikkea haluan tehdä. Minulla on ihana puutarha (joka vaatii paljon aikaa), teen käsitöitä, askartelen, nikkaroin, maalaan tauluja ja piirrän. Näin syksyisin käyn marjassa ja sienestän.

Sitten iltaisin istun hetken koneella ja vedän henkeä ennen nukkumaan menemistä.

Joskus sisko "pakottaa" johonkin kahvilaan tai muihin menoihin. Siellä monesti jo mietin, että mitä puuhailen kun pääsen kotiin... No, siskoa on kiva nähdä välillä, mutta en tarvitsisi siihen kahvilaa enkä kesäteatteria. Olen kyllä hänelle sanonutkin tästä, mutta jostain syystä kahvittelu minun/hänen terassillaan ei sovi hänelle. 

Vierailija kirjoitti:

Mä en taas tajua sitä, että joillakin on puoliso ja sanovat, että ei ole ystäviä ja ovat yksinäisiä. Eikö se puoliso ole ystävä ja eikö sen kanssa voi tehdä juttuja?

Minulla on puoliso ja tunnen oloni usein yksinäiseksi, koska kavereita ei ole. Teemme toki juttuja yhdessä jne. mutta hänellä on paljon kavereita. Mieheni juttelee pitkin päivää kavereidensa kanssa, lähtee urheilumatseihin joskus ulkomaita myöden, vuokraa isolla porukalla aitioita ruokineen yms. Kaverit pyytävät pelaamaan padelia tai muihin rientoihin. On saunailtoja, pikkujouluja ja menee kesäisin viikoksi kaverinsa mökille. Näille reissuille ei naisia oteta.

Minulla taas ei ole ketään muuta kenelle jutella kuin mieheni. Ei ketään jonka kanssa lähteä johonkin tai viettää tyttöjen iltaa. Tai jutella tyttöjen juttuja kun ei mieskään kaikkea ymmärrä. Mieheni on ihana, mutta sitä kaipaisi muutakin aikuista seuraa. Sen sijaan möllötän sitten vain yksin ja näköjään roikun täällä. Sosiaalista elämää ei ole.

Mulla ei ole ystäviä, mutta silti teen kaikenlaista. Onhan mulla mies ja aikuiset lapset.

Mä olen 42v perheenäiti jolla ei ole yhtään kaveria.

Mies tekee pitkää päivää, minä en käy töissä enkä harrasta mitään joten olen päivät pitkät kotona.

Ei ole ketään. Tuttuja on. Niitä voi nähdä muutaman vuoden välein lyhyesti. Olen aina yksin ja käyn kaikkialla yksin, jos käyn. 

Minulla ei ole kavereita. Ei ole vanhempiakaan. Olen ihan yksin tällä planeetalla. Voitteko kuvitella että joku niinkin surkea tapaus kuin minä niin en tunne ketään eikä ole kavereita. Eikä kukaan ole halunnut tuntea minua. Naisiin olen yrittänyt tutustua mutta eivät ne kiinnostu.

Lasketaanko työkaverit? Mulla ei muita ole, heidän kanssaan en vietä vapaa-aikaa, eikä töissäkään ole aikaa sen kummemmin jutella omia asioita. Tai äänekkäimmät vievät ne vähäisetkin hetket omien asioidensa puimiseen.

Mutta siis kyllä minä teen asioita iltaisin ja vapailla, en vain möllötä kotona! Hassu ajatus, ettei ilman kavereita voisi olla aktiivinen. Ainoa mihin kaveria kaipaan on se, että joskus olisi kiva, kun olisi joku kuuntelija jolle vuodattaa asioita mielen päältä.

Kavereita ei ole minullakaan. Mitä tarkoittaa aloituksen "ei tee mitään"? Hankalaa kai se on olla mitään tekemättä. Minä katselen tv:tä tai käyn kävelyllä (tai kesällä pyöräilemässä). Onko se mitään tekemistä? Silloin tällöin käyn teatterissa tai jossain konserteissa, ehkä kerran kk:ssa keskimäärin (kyllä: teatterissa voi käydä yksin). 

3 kaveria (ei se jäätelöfirma), joista kaksi asuu n. 500 km päässä ja yksi asuu n. 2500 km päässä. Ei heitä kovin usein tavata iltaisin ja viikonloppuisin. :P Paitsi netissä.

taitaa ap olla yksi sellaisista. Istuu jossain itsemurhayksilssä vetämässä käteen näille jutuilleen.

Upeaa empatiaa, ap.

Vierailija kirjoitti:

Ja tästä taas yksi kiusaaja poistoon😇

Ei kun pressaksihan ne meinaa kiusaajaa eikä poistoon.

Minä olen aina ollut yksinäinen ja syrjitty. Nykyään on yksi kaveri tuossa lähellä ja perhe. Onhan mieskin kaveri muttei hänen kanssaan voi vertaisjakaa eikä häntä kiinnosta kaikki minun juttuni kuten minua hänen. Töissä on aina seuraa ja juttukaveria,mutta ne ovat siellä.

Vierailija kirjoitti:

Mä en taas tajua sitä, että joillakin on puoliso ja sanovat, että ei ole ystäviä ja ovat yksinäisiä. Eikö se puoliso ole ystävä ja eikö sen kanssa voi tehdä juttuja?

Joko yksi ihminen ei riitä tai sitten puolison kanssa ei ole paljon yhteistä. Jo ajan käyttäminen perusjuttuihin ja yhdessä asuminen vie paljon aikaa. Ehkä ei ole saanut sellaista, joka harrastaa samoja asioita.

Minulla on ennen ollut paljonkin kavereita. Nykyään ei ole yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en taas tajua sitä, että joillakin on puoliso ja sanovat, että ei ole ystäviä ja ovat yksinäisiä. Eikö se puoliso ole ystävä ja eikö sen kanssa voi tehdä juttuja?

Joko yksi ihminen ei riitä tai sitten puolison kanssa ei ole paljon yhteistä. Jo ajan käyttäminen perusjuttuihin ja yhdessä asuminen vie paljon aikaa. Ehkä ei ole saanut sellaista, joka harrastaa samoja asioita.

Kaikki kaverit nykyään joko vaativat s e k s i ä tai ovat va k oo jia tai hyväksikäyttäjiä tavalla tai toisella. Joten ei siitä kaveruudesta tule yhtään mitään jos kaveri vaatii s e k s i ä tai on yksipuolisesti ihastunut.

Elämäntapa on se juttu. Pitää käydä joka päivä ihmisten ilmoilla. Jos opiskelet, saat opiskeluryhmän, työssä työkaverit, liikunnassa ryhmän, kursseilla kurssikaverit, ryhmämatkalla ryhmän, kahvilassa muut kahvittelijat, kirjastossa muut kävijät jne. Pointti on, että esimerkiksi näistäkin voi löytyä juttukaveri ja mahdollisesti jopa lenkkikaveri. Jos siis haluat kavereita. Se on tärkeintä. Lisäksi pitää jo etukäteen miettiä, haluaako vain lenkkiseuraa vai myös vierailuita, joka on aivan toinen asia ja etukäteen tämänkin voi kertoa, niin ei tule epäselvyyksiä. Kaverit ovat tärkeitä olemassa, jos vain elämäntavat, arvostukset, kiinnostuksenkohteet jne. osuvat yksiin. Mihinkään itselle vieraaseen porukkaan ei tietenkään kaverin puutteessa pidä mennä, esim. liian kilpailuhenkisten tai outojen haahuilijoiden porukkaan, kaljakuppilaremmiin, viikonloppukännääjiin, eli siis sellaisiin, joista ajanoloon viimeistään tulee harmeja. Elämäntavat tulevat aika pian näkyviin.

Vierailija kirjoitti:

taitaa ap olla yksi sellaisista. Istuu jossain itsemurhayksilssä vetämässä käteen näille jutuilleen.

Juu, on niitä sellaisia, jotka saavat kiksinsä näistä jutuista.