Miksi ihmeessä vaihdevuosissakin "pitää" olla vielä halukas?

Vierailija kirjoitti:

Koska seksuaalisuus on voimavaroja, nautintoa ja iloa tuova elämän osa-alue.

Minä nautin sielullistumisesta. Kun mieli ja sielu saavat rauhassa kehittyä maailmankaikkeus näyttää olevan mahdollisuuksia täynnä. Ruumiillisuus ja seksuaalisuus sitovat paikkaan ja aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Eli vanhempi lesbopari, molemmilla vaihdevuodet, niin hiljaista on makkarissa. Sitten vaan pidetään kädestä kiinni ja halitaan.

Ja se on aivan ihanaa. Jos voisi miehenkin kanssa olla vain lähekkäin ja halia. Mutta ei. Olet lähietäisyydellä ja sieltä alkaa jokin taas puskea kohti.

Jännästi tälläinen aloitus, jossa puhutaan naisen haluista ja hormonitoiminnan luonnollisista muutoksista, kiihtyy nopeasti keskusteluksi miehen haluista ja tarpeista.

Haluttomuutta naiselle aiheuttaa myös täysin itselle sopimaton/itsekäs kumppani, joka ei vaan osaa tyydyttää naisensa. Vain oma tyydytys on tärkeätä. Eikä suostu asiasta puhumaan asiallisesti, että voisi oppia ottamaan kumppaninsa toiveet ja tarpeet huomioon.

Koettu on, 30 sekunnin sessiot, onneksi ei enää.

Vierailija kirjoitti:

Jännästi tälläinen aloitus, jossa puhutaan naisen haluista ja hormonitoiminnan luonnollisista muutoksista, kiihtyy nopeasti keskusteluksi miehen haluista ja tarpeista.

Mistä sinä kirjoittajien sukupuolet tiedät? Minä olen peräänkuuluttanut seksuaalisten tarpeiden huomioimista parisuhteessa, ja minä olen kyllä keski-ikäinen nainen. Ei se oman kokemuksen mukaan läheskään niin aina mene, että haluton on nainen ja halukas mies. Omassa avioliitossani olo kausia, kun mies halusi 1-2 kertaa vuodessa. Enää en sellaiseen suhteeseen jäisi.

Meillä naisilla se seksihalukkuus kasvaa iän myötä, sanoo tutkimukset. Olen viisikymppinen ja pidän seksistä edelleen, enkä tarvitse liukasteita. Syy on muualla kuin fysiologiassa jos seksi ei maistu.

Joo evvk seksi.

Ei se juuri nuorenakaan ollut mun juttu, vaikka sitä ajottain harrastinkin ja usein himokkaanakin kännissä.

Niin yhtä "ihanaa" kuin lääkärintarkastus, koko touhu

Periaatteessa harrastin vain, koska halusin alitajuisesti pullan uuniin.

Sitten kun olin lapseni saanut, en tarvinnut koko vatkausta enää ollenkaan.

Ja nyt 50+ iässä etoo pelkkä ajatuskin että tässä iässä pitäisi vielä naida, ei kiitos. Ei oo normaalia MINUN mielestä, vaan luonnotonta.

Muut saa sekstata vaikka haudassa, kunhan ei tarvitse katsella.

Se kaikki seksipakotus iäkkäille naisilke on inhottavaa, vaikka sen yrittää ohittaa, sitä ei hevillä kokonaan pakoon pääse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummasti se on aina niin, että se joka ei halua seksiä on itsekäs, kylmä ja kiinnostunut omista tarpeistaan. Ei koskaan se, joka haluaa vaikka tietää ja näkee, että toinen ei nauti.

No koska seksi on tarve, seksin haluamattomuus ei.

Miksi joillain on sellainen tarve, ettei pysty hallitsemaan omaa käytöstään ja elämäänsä sen takia? Menettää esim. parisuhteen ja ystävyyden tuollaisen tarpeen takia? Eikö siihenkin olisi lääkkeitä olemassa, jotain hormoneja?

Minusta parisuhde on siinä vaiheessa jo menetetty, kun toinen alkaa pitää minun kehoani ja seksuaalisia tarpeitani vastenmielisenä. En minä tarvitse kämppistä, minä tarvitsen rakkaussuhteen. Ystävyyttä ei toki tarvitse seksin takia menettää - myös sen haluttoman exän kanssa voi pysyä ystävinä samalla kun etsii uutta rakkaussuhdetta jossa tulee hyväksytyksi haluineen ja tarpeineen päivineen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä naisilla se seksihalukkuus kasvaa iän myötä, sanoo tutkimukset. Olen viisikymppinen ja pidän seksistä edelleen, enkä tarvitse liukasteita. Syy on muualla kuin fysiologiassa jos seksi ei maistu.

Onpa outoa, kun luonto ja biologia sanoo päinvastaista.

Mitäs tämmöiset "tutkimukset" on, ja kuka ne on tilannut?

Liukkaus ei liity asiaan mitenkään, en minäkään mikään kuiva ole, ja on menkatkin, mutta en minä enää voi hedelmällinen olla 54 v, enkä todellakaan enää sekstaile tässä elämässä.

Kuka niitä liukuvoiteita edes tarvitsee, ja mihin. Pakkoseksin harrastajat ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Tuo oli hyvä vertaus koska seksiä voi ajatella samalla tavalla. Eli onko tärkeää itse toiminta vai se mitä se edustaa? Jos en niin välitä tenniksisestä niin toki on sinällään tylsää sitä pelata jos siinä ei ole mitään muuta. Mutta jos se pelaaminen edustaakin minulle jotain joka on meille pariskuntana tärkeää ja joka luo samalla meille yhteisen hetken niin se voikin olla paljon mielekkäämpää. Jos se tennis on meidän yhteinen hetki arjen keskellä jossa samalla jutellaan asioista, käydään sen jälkeen ehkä lounaalla ja nautitaan ihan vain liikunnan tuomasta hyvästä olosta niin tennis saattaakin olla minulle ihan mielekästä.

Kyse on siis edelleen siitä miten asioihin suhtautuu ja voidaanko niihin saada mukaan molemmille kivoja ja tärkeitä elementtejä.

Mut jos toiselle ei tule siitä tenniksestä liikunnan jälkeistä hyvää oloa vaan ainoastaan kurja olo, niin eipä se sitten oikein toimi. Ja asioista juttelu siinä samalla, no, tajuat varmaan ettei se oikein toimi 😃

Halusitko ymmärtää vertauksen vai vaan halkoa hiuksia? Kun asiasta luodaan hetki jossa kumpikin saa itselle tärkeitä asioita niin se voi olla kokonaisuutenakin hyvä molemmille.

Kun se ei ole aina mahdollista. Siitä tulee vain kurja olo ja se rikkoo pidemmän päälle sisältä päin. Minä tiedän mistä puhun, kun olen haluttomuudesta kärsinyt, ihan todellakin kärsinyt koska olisin kyllä halunnut tuottaa puolisolleni nautintoa, mutta se ei vaan toiminut. Vaikka seksi tuntui ihan ok:lta, oli jälkeenpäin vain kurja olo. Minun tapauksessani kyse oli onneksi ohimenevästä tilanteesta, mutta hormoneista johtuvaa se oli.

Jos kumppanini kokisi seksin kanssani niin syvästi vastenmielisenä että kokisi kehoni koskettamisen rikkovan häntä henkisesti, niin suhde olisi kyllä ohi. Minulle rakkaus on sitä, että toiselle haluaa tehdä hyvää ja toisen kosketus ja läheisyys tuntuu hyvältä. Siinä vaiheessa kun vastaanotto on kylmä ja kavahtava, niin on kummankin aika etsiä sopivampaa kumppania.

-eri

En minäkään kykenisi elämään suhteessa, jossa toisen kosketus olisi vastenmielistä, mutta seksittömässä suhteessa kyllä. Mieluummin hoidan seksini yksin kuin vaadin haluttoman kumppanin siihen osallistumaan.

Ei ainakaan minulla ole kyse siitä että pitäisi vaatia jotain. Vaan että jos en voi suhteessa kokea sitä että olen haluttu ja rakastettu niin silloin suhteen pohja putoaa minulta pois.

Tämä. Olen 40+ nainen ja allekirjoitan tämän aivan täysin. En etsi parisuhteesta ystävänrakkautta, vaan aikuisten parisuhderakkautta, johon miellän seksuaalisen halun kuuluvan olennaisena komponenttina. Halun puuttuessa suhteesta on tullut jotain muuta, jokin olennainen aspekti rakkaudesta on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummasti se on aina niin, että se joka ei halua seksiä on itsekäs, kylmä ja kiinnostunut omista tarpeistaan. Ei koskaan se, joka haluaa vaikka tietää ja näkee, että toinen ei nauti.

No koska seksi on tarve, seksin haluamattomuus ei.

Miksi joillain on sellainen tarve, ettei pysty hallitsemaan omaa käytöstään ja elämäänsä sen takia? Menettää esim. parisuhteen ja ystävyyden tuollaisen tarpeen takia? Eikö siihenkin olisi lääkkeitä olemassa, jotain hormoneja?

Minusta parisuhde on siinä vaiheessa jo menetetty, kun toinen alkaa pitää minun kehoani ja seksuaalisia tarpeitani vastenmielisenä. En minä tarvitse kämppistä, minä tarvitsen rakkaussuhteen. Ystävyyttä ei toki tarvitse seksin takia menettää - myös sen haluttoman exän kanssa voi pysyä ystävinä samalla kun etsii uutta rakkaussuhdetta jossa tulee hyväksytyksi haluineen ja tarpeineen päivineen.

Ok, Karen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisia lööppejä näkee aina, koska haluttomuus seksiin on vieläkin aikalailla tabu yhteiskunnassamme. Koskee kaikenikäisiä. Kaikkien pitäisi haluta seksiä aina ja nauttia siitä aina. Ja miesten haluttomuus on vieläkin isompi tabu, josta ei juurikaan puhuta. Myöskin seksuaalinen suuntaus aseksuaalisuus (joka ei toki liity hormonitoimintaan) on yhä huonosti tunnettu.

Tää miesten haluttomuus on kyllä ihan hemmetin iso tabu. Tämäkin ihan asiallinen aloitus on mennyt jankkaamiseksi siitä, miten mies aina kärsii jos vaimo on haluton ja miten seksitön suhde on automaattisesti rakkaudeton suhde, ja yritetään inttää että kyllä pitää vaan harrastaa seksiä vaikka ei vois vähempää kiinnostaa. Haukutaan maan rakoon mies, joka kertoo ettei seksi ole suhteessa niin tärkeää, vaan ne muut asiat.

Yhteiskunnassa on tiettyjä ennakko-odotuksia miesten ja naisten halukkuudelle ja rooleille parisuhteessa. Siksi miesten haluttomuus on edelleen tabu, ja kumppanin haluttomuus naiselle usein vielä suurempi kipu ja häpeä kuin miehelle. Paitsi silloin, kun kumpikaan ei halua. Näistä suhteista ei ylipäänsä hirveästi puhuta kun ei ole tarvetta. Jos kumpikaan ei halua, niin kummallakaan ei ole ongelmaa mitä itkeä lehtien palstoilla ja saunailloissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Mutta kertooko/kehuuko haluton tätä toiselle? Ei.

Ja silloin ilman jäävä tietenkin miettii mikä hänessä on vikana kun ei kelpaa, onko ruma ja iljettävä.

No niin, taas päästään siihen, että haluttomuutta pidetään jotenkin epänormaalina. Jos ymmärrettäisiin ja olisi yleisessä tiedossa, että se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta että ne halut vaan vähenee ja häviää, joko tilapäisesti tai osittain, niin olisi varmasti sen puolisonkin helpompi olla. Kun ei tarvitsisi miettiä että onko vika minussa. Haluttomuus ei myöskään missään määrin estä kehumasta puolisoa tai keskustelemasta asioista, tai estä tarjoamasta hellyyttä muilla tavoin, vaikka niin täällä koetetaan väittää. Toki, jos seksi on ainoa tapa jolla kykenee ottamaan sitä hellyyttä vastaan niin sitten se suhde ei varmaan enää toimi.

Mutta missä vaiheessa elinkaarta? Joillakin halut loppuu kolmekymppisenä papin aameneen, toisella jatkuu pitkälle 70-v synttäreiden yli. Pitääkö vaan hyväksyä se, että omalle kohdalle osui se kaikkein surkein mäihä ja seksielämä loppuu 30-40 vuotta aiemmin kuin joillakin muilla? Kituutella puolet elämästä suosiolla selibaatissa, koska kumppanivalita olikin tyhjä arpa? Vai voisiko sille halukkaalle kuitenkin sallia mahdollisuuden toteuttaa sitä seksuaalisuutta niiden kanssa, joilla halut jatkuvat pidempään? Miten se on siltä haluttomalta pois?

Jos kumppanivalinta oli sinusta tyhjä arpa sen vuoksi, että seksi on loppunut, sinun pitää erota. Et ole hänelle oikea kumppani.

On ihmisiä, joiden mielestä kumppanivalinta on oikea, vaikka seksiä ei ole ollut toisen haluttomuuden vuoksi vuosiin. Ai mistäkö tiedän? Koska olen itse sellainen.

Ehdottomasti en olekaan haluttomalle sopiva kumppani, oli ne muut ominaisuudet miten täydellisiä tahansa. Loistava ihminen joka ei halua minua seksuaalisesti on hyvä ystävä. Parisuhteelta haluan enemmän. Kokonaisvaltaista rakkautta, hyväksyntää ja halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Tuo oli hyvä vertaus koska seksiä voi ajatella samalla tavalla. Eli onko tärkeää itse toiminta vai se mitä se edustaa? Jos en niin välitä tenniksisestä niin toki on sinällään tylsää sitä pelata jos siinä ei ole mitään muuta. Mutta jos se pelaaminen edustaakin minulle jotain joka on meille pariskuntana tärkeää ja joka luo samalla meille yhteisen hetken niin se voikin olla paljon mielekkäämpää. Jos se tennis on meidän yhteinen hetki arjen keskellä jossa samalla jutellaan asioista, käydään sen jälkeen ehkä lounaalla ja nautitaan ihan vain liikunnan tuomasta hyvästä olosta niin tennis saattaakin olla minulle ihan mielekästä.

Kyse on siis edelleen siitä miten asioihin suhtautuu ja voidaanko niihin saada mukaan molemmille kivoja ja tärkeitä elementtejä.

Mut jos toiselle ei tule siitä tenniksestä liikunnan jälkeistä hyvää oloa vaan ainoastaan kurja olo, niin eipä se sitten oikein toimi. Ja asioista juttelu siinä samalla, no, tajuat varmaan ettei se oikein toimi 😃

Halusitko ymmärtää vertauksen vai vaan halkoa hiuksia? Kun asiasta luodaan hetki jossa kumpikin saa itselle tärkeitä asioita niin se voi olla kokonaisuutenakin hyvä molemmille.

Kun se ei ole aina mahdollista. Siitä tulee vain kurja olo ja se rikkoo pidemmän päälle sisältä päin. Minä tiedän mistä puhun, kun olen haluttomuudesta kärsinyt, ihan todellakin kärsinyt koska olisin kyllä halunnut tuottaa puolisolleni nautintoa, mutta se ei vaan toiminut. Vaikka seksi tuntui ihan ok:lta, oli jälkeenpäin vain kurja olo. Minun tapauksessani kyse oli onneksi ohimenevästä tilanteesta, mutta hormoneista johtuvaa se oli.

Jos kumppanini kokisi seksin kanssani niin syvästi vastenmielisenä että kokisi kehoni koskettamisen rikkovan häntä henkisesti, niin suhde olisi kyllä ohi. Minulle rakkaus on sitä, että toiselle haluaa tehdä hyvää ja toisen kosketus ja läheisyys tuntuu hyvältä. Siinä vaiheessa kun vastaanotto on kylmä ja kavahtava, niin on kummankin aika etsiä sopivampaa kumppania.

-eri

En minäkään kykenisi elämään suhteessa, jossa toisen kosketus olisi vastenmielistä, mutta seksittömässä suhteessa kyllä. Mieluummin hoidan seksini yksin kuin vaadin haluttoman kumppanin siihen osallistumaan.

Jos se seksi olisi toiselle jotain ihan kivaa joka ei vaan herätä kaikkein himokkainta kiimaa, niin kyllä minä voisin sitä harrastaa. Jos se menisi ihan kivasta alaspäin epämiellyttävän puolelle, niin pitäisin sellaista suhdetta itselleni liian rikkovana. En kertakaikkiaan kestäisi ajatusta että rakastamani ja haluamani ihminen tunne minua kohtaan samoin.

Monilla vastaajilla taitaa olla täällä kokemusta (tai ennakkoluuloja) sellaisesta haluttomuudesta, joka johtuu huonosta suhteesta. Silloin ilmapiiri on usein kylmä, toiselle tiuskitaan eikä asioista pystytä keskustelemaan riitelemättä. 

Hormonaalisista syistä johtuva haluttomuus voi taas parhaimmillaan olla sitä, että siirrytään toisenlaiseen läheisyyteen ja löydetään yhdessä uusia juttuja (ei välttämättä seksuaalisia), joista molemmat saavat iloa. 

Vierailija kirjoitti:

Monilla vastaajilla taitaa olla täällä kokemusta (tai ennakkoluuloja) sellaisesta haluttomuudesta, joka johtuu huonosta suhteesta. Silloin ilmapiiri on usein kylmä, toiselle tiuskitaan eikä asioista pystytä keskustelemaan riitelemättä. 

Hormonaalisista syistä johtuva haluttomuus voi taas parhaimmillaan olla sitä, että siirrytään toisenlaiseen läheisyyteen ja löydetään yhdessä uusia juttuja (ei välttämättä seksuaalisia), joista molemmat saavat iloa. 

Niitä muita juttuja voi toteuttaa ystäväpohjalta samalla kun vapauttaa toisen harjoittamaan seksuaalisuuttaan halukkaan kumppanin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en vaan ymmärrä miksi sitä seksiä pitää harrastaa läpi elämän. Aikansa kutakin. Vaikka olis hyvää niin kuka jaksaa samaa hommaa vuodesta toiseen.

Päteekö sama myös läheisyyteen, keskusteluun, yhteisiin harrastuksiin jne.?

Mitä mieltä te voimaantuneet vanhatpiiat olette siitä, jos mies vaikka ilmottaa nyt lopettavansa kaikki kotityöt. Koska ne ei nappaa ja parempaakin tekemistä tuon turhuuden sijaan olisi. Miksi ihmeessä siivota koko elämänsä aika, kun puhdasta ei silti koskaan tule.

Tai mies vaan ilmottaisi, että nyt muuten loppui kaikki keskustelu, läheisyys, halailu, suutelu ja koskettelu koska se ei aina johda seksiin.

Olisiko nuo jutut teille ihan OK? No tietysti olisi, koska elätte yksin! Siksi kysynkin tätä ihan muilta naisilta kun teiltä.

Ihme kysymys. Suhde loppuisi tietenkin. Voihan mieskin lähteä seksihaluisen naisen matkaan. En minä ketään pidättelisi, jos häntä ahdistaisi.

Tosin oman tietoni mukaan 40+ iässä suurempi ongelma kuin naisten haluttomuus ovat erektio-ongelmat. Ja niitä jos on, niin mies ei suinkaan ole valmis "yrittämään ja tekemään mieliksi edes jotain", vaan sulkeutuu ja mököttää 100 %. Että aika hassua vaatia naista sopimaan omiin haluihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännästi tälläinen aloitus, jossa puhutaan naisen haluista ja hormonitoiminnan luonnollisista muutoksista, kiihtyy nopeasti keskusteluksi miehen haluista ja tarpeista.

Mistä sinä kirjoittajien sukupuolet tiedät? Minä olen peräänkuuluttanut seksuaalisten tarpeiden huomioimista parisuhteessa, ja minä olen kyllä keski-ikäinen nainen. Ei se oman kokemuksen mukaan läheskään niin aina mene, että haluton on nainen ja halukas mies. Omassa avioliitossani olo kausia, kun mies halusi 1-2 kertaa vuodessa. Enää en sellaiseen suhteeseen jäisi.

Aloitus koskee NAISTEN vaihdevuosien aiheuttamaa seksuaalista haluttomuutta. Jos omassa avioliitossasi oli kausia, jolloin mies ei halunnut seksiä, miten se liittyy VAIHDEVUOSIA koskevaan muutokseen millään tavalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla vastaajilla taitaa olla täällä kokemusta (tai ennakkoluuloja) sellaisesta haluttomuudesta, joka johtuu huonosta suhteesta. Silloin ilmapiiri on usein kylmä, toiselle tiuskitaan eikä asioista pystytä keskustelemaan riitelemättä. 

Hormonaalisista syistä johtuva haluttomuus voi taas parhaimmillaan olla sitä, että siirrytään toisenlaiseen läheisyyteen ja löydetään yhdessä uusia juttuja (ei välttämättä seksuaalisia), joista molemmat saavat iloa. 

Niitä muita juttuja voi toteuttaa ystäväpohjalta samalla kun vapauttaa toisen harjoittamaan seksuaalisuuttaan halukkaan kumppanin kanssa.

Juu, mutta joidenkin kumppanit haluavat silti jäädä liittoon, koska rakastavat. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä naisilla se seksihalukkuus kasvaa iän myötä, sanoo tutkimukset. Olen viisikymppinen ja pidän seksistä edelleen, enkä tarvitse liukasteita. Syy on muualla kuin fysiologiassa jos seksi ei maistu.

Sanoo kaikkien alojen asiantuntija. Kiitos, kun jaoit meille muillekin. Kaikilla naisillahan kuukautiset alkavar 13 v, 3 kk, ja neljä päivää vanhoina. Viimeinen vuotopäivä on, kun on 53 v, 2 kk ja 21 päivää vanha. Fakta.