Ärsyttää ja stressitasot nousee joka kerta kun puhelin soi
Oli soittaja kuka tahansa, tulee olo että hänellä on huonoja uutisia. Puhelut, jotka tulevat vieraasta numerosta ovat kaikkein pahimpia kun ei yhtään tiedä mikä odottaa linjan toisessa päässä. Kumpa voisin elää ilman puhelinta.
Kommentit (121)
Puhelinmyyjien terrori voi aiheuttaa pelkotiloja, masennusta ym. Tutkittu juttu.
Ennemmin vihastunut, se suututtaa kun monta kertaa päivässä puhelin soi turhaa
Vastaajakin on keksitty. Annat mennä kaikki saapuvat vastaajaan, sit vaan kuuntelet kannattaako ens kerralla vastata/ soitatko takas vai blokkaatko numeron.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä joku pitää puhelimessa ääniä ja vastaa joka puheluun?
Itse ainakin siksi, että olen äiti. Lasten takia minun on oltava aina tavoitettavissa ellen ole sopinut jonkun toisen aikuisen kanssa, että hän on sen aikaa vastuussa lapsistani, kun en pysty vastata puhelimeen. Esimerkiksi joitain vuosia sitten oli näin yhtenä päivänä osan aikaa, kun olin leikkauksessa ja nukutettuna. Onneksi kuitenkin päiväkirurginen toimenpide ja pääsin iltapäivästä kotiin.
Tunnistan itselläni samanlaista tunnetta kuin aloittajalla. Usein puheluni ovat olleet negatiivisia yksi lapsistani on nepsy ja hänen koulutaival on ollut hyvin haastava lukuisien koulusta poistumisten takia. Hän herkästi vaan poistuu koulusta, kun ei tunne kestävänsä enää sitä hälyä ja sosiaalista kuormaa mikä koulussa on. Tämän jälkeen opettaja aiemmin aina soitti minulle ja minä lapselleni sen jälkeen.
Puhelu on tuonut myös tiedon läheisten kuolemista ja onnettomuuksista.
Saapuva puhelu ärsyttävästi keskeyttää jos on tekemässä jotain. Ärsytystä syntyy erityisesti siinä kohtaa jos kiirehdin vastaamaan ja siellä onkin joku puhelinmyyjä, vihaan niitä. Puhelinmyyjän puhelu keskeyttää tekemiseni turhaan ja jos töissä en kerkiä heti vastata stressaan onko joku lapsiin liittyvä asia. Aiemmin oli puhelinmyyntikielto, mutta nykyään niin typerä systeemi, että se häviää tietyn ajan päästä noille häiriköille on annettu yhteystietoni.
Erityisen paljon tykkään niistä hetkistä, kun ollaan lasten kanssa kaikki kotona tai yhdessä jossain ja voin laittaa puhelimen äänettömälle. Nämä on pääosin ainoita hetkiä, kun voin olla tavoittamattomissa ja rentoutua täysin.
Kokeile Kilpi, se toimii niin kauan kun maksat vuosimaksua 6e. Ei puhelinmyyjät häiritse eikä tule hämääviä huijausviestejä. Arvostan myös aikaani, turhat soitot ei saa häiriköidä
Huijausviestit on iso ongelma. Joskus joutuu ihan miettii et mikä homma. No ois hyvä saada estettyä
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti sinun kohdallesi ei elämässä osu mitään oikeita vastoinkäymisiä.
Aika monesta "oikeasta vastoinkäymisistä" on ensi tieto tullut puhelimitse. Kun puhelin soi, se tn. tietää ikäviä uutisia tai on puhelinmyyjältä. Ei ihme, että stressitaso nousee pirinästä.
Vaivansa kullakin, 15 vuoteen ei oo kukaan soittanut. On mulla vielä puhelin nettiä varten.
Mulle ei paljonkaan lehtimyyjät soittele. Robotti on soittanut hammasharjasta, puhelinmyyjä siis.
Noi viestit on ilkeitä, kerran meinasin mennä vipuun mutta aloin tarkistaan asiaa, onneksi.
Millä ne saa estettyä?
Ei kannata vastata mihinkään kilpailuhin. Se tietää puhelinmyynnin terroria. Varmaan huijausviestit lähtee näistä. Milloin on paketti tulossa tai pankissa lasku jumissa. Kyllä tarkkana saa olla ettei tili tyhjene. Kymppikin huijaukseen harmittais
Meidän poppoolle ladattiin Kilpi joka luuriin, kätevästi playkaupasta. Eipä oo huijarit saanu soitettua
Estot pitäisi kuulua puhelinliittymään, samalla kun laitetaan muutkin asetukset niin ladataan estopalvelu. Helpottaisi elämää 100%
Tänään olen ollut puhelinmyyjien uhrina.
En tilaa kodin kuvalehteä, en Hesaria, enkä bambutuotteita. Risoo kympillä kun koko päivän vartosin soittoa sairaalasta kuinka pojan leikkaus on mennyt. Tekoreippaan puhelinmyyjän litania ei paskaakaan kiinnosta
En vastaa tuntemattomiin numeroihin. Te-tston virkailijakin tietää tämän, joten hän laittaa aina ensin viestin, milloin soittaa.
Huh, minäkin vihaan puhelinta. Viestejä (=vaatimuksia) satelee eri sovelluksiin varmaan toistasataa päivässä (toki suurimman osan sovelluksista olen kokonaan mykistänyt).
Päivittäin puhelinmyyjät soittelee, suvun vanhukset soittelee, pomo soittelee.
Ja kaikki vaativat koko ajan jotain. Joko rahaani, ratkaisujani, huolenpitoani tai aikaani.
Nuo puhelinmyyjät on ehkä tavallaan jopa helpompia tapauksia, kun niille voi vain karjaista "EI!" ja lyödä luurin korvaan. Mutta aina kun tuntematon numero soittaa, saa pelätä onko puolidementti äitini jäänyt auton alle tms.
Vielä jonain päivänä heitän puhelimen järveen ja katoan erämaahan.
Kilpi on hyvä! Estää puhelinmyynnin ja turhat viestit. Miks en ennemmin tajunnut tätä ladata. Toimii niin hyvin
Puhelinmyyjien numerot on lähes samanlaisia, en vastaa näihin. Paitsi joskus vahingossa. Varmasti joku uusi firma tullut myyntiä tekemään. Harkitsen jonkun eston laittamista, en tod ikinä osta puhelimessa mitään
Puhelinmyynti on pahinta häirintää, huijausta.
Soittavat eri numeroilla kun koittaa epätoivoisesti estää numerot. Tekis mieli sanoo rumasti mutta olkoon
Ärsyttävää on operaattorin puhelinmyynti. Verhotaan kuulumisten ym kyselyyn, lopulta on joku huippuhyvä tarjous mikä lopulta nostaa kk kuluja tuplasti. Suututtaa, olen monesti sanonut et otan itse yhteyttä tai käyn myymälässä jos tarvii jotain uutta.
En vastaa enää tuntemattomiin numeroihin, lähettäkööt ensin asiaa koskevan tekstiviestin, mikäli haluavat puhua kanssani.
Tuntemattomien ihmisten ja lasten haukkuminen ja mopopoikien ainainen pärinä
Ärsyttää