Kaveriporukka jättää sinkun pois

Oliko kannattanut jättää ne ystäviesi puolisoiden viettely-yritykset väliin? Ehkä seurasi olisi nyt mieluisampaa ilman niitä.

Av ei koskaan petä. Taas niin ihan empaattisia vastauksia.

Oikeasti tuo on tunnettu ja surullinen ilmiö, että jostain syystä sinkkuja ei haluta kutsua illanistijaisiin tmv. Eikä kyse ole sinkun käytöksestä tai persoonallisuudesta. Tämä on todellinen ongelma, koska yksinäisyys on kamalaa.

Kaikki pettävät ja sinkku on tietoturva riski joka voi vuotaa ulospäin.

Vierailija kirjoitti:

Oliko kannattanut jättää ne ystäviesi puolisoiden viettely-yritykset väliin? Ehkä seurasi olisi nyt mieluisampaa ilman niitä.

Tämä vastaus ehkä kiteyttää mistä kyse: naiset pelkäävät (oikeasti aiheettomasti) sinkun viettelevän tämän miehen.

Ihmisten olis hyvä ajoissa oppia se, että muut ihmiset ovat heidän elämässä vain jonkin aikaa. Jotkut kauemmin kuin toiset. Jos sinä haluat viettää aikaa muiden ihmisten kanssa, etsi uusia kavereita. Noiden tyyppien aika sun elämässä on mennyt ohi, eikä se haikailemalla parane. Lakkaa seuraamasta heidän someaan, niin et pahoita mieltäsi heidän keskeisistä yhteisistä ajanvietoista kerta toisensa jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Av ei koskaan petä. Taas niin ihan empaattisia vastauksia.

Oikeasti tuo on tunnettu ja surullinen ilmiö, että jostain syystä sinkkuja ei haluta kutsua illanistijaisiin tmv. Eikä kyse ole sinkun käytöksestä tai persoonallisuudesta. Tämä on todellinen ongelma, koska yksinäisyys on kamalaa.

Valitettavasti olen pragmaatikko, enkä koe lässytyksen, empatian ja surun jakamisen auttavan tilanteeseen mitenkään. Se ei muuta sitä tilannetta toiseksi, ja jos siihen tilanteeseen jää jumittamaan, niin empatiaa tarvitsee ikuisuuden.

Onhan tuo ikävää. Hesarissakin oli kolumni, jossa toimittaja kärsi, kun hänellä ei ollut enää kaveriporukkaa. Silloin kirpaisevat kaikki somepäivitykset, joissa näkyy kaveriporukoita, jotka viettävät yhdessä aikaa.

Täällä on tullut ilkeitä kommentteja, älä välitä niistä. Jos sinulla vain on muita ystäviä, kavereita, tuttuja, vietä heidän kanssaan aikaa ja unohda tuon vanhan kaveriporukan omat menot. Ihmissuhdekuviot on erikoisia, ne muuttuvat ja elävät, ja ihmisiä tulee ja menee. On hyvin todennäköistä, että tuon kaveriporukan ihmiset eivät enää edes ajattele sinun puuttuvan joukosta; heille on tulleet omat jutut ja omat kuviot. Se tuntuu sinusta ikävältä, ja se on ikävää. Sure sitä niin kauan kuin surua riittää, mutta yritä samalla kehitellä itsellesi uusia ihmissuhteita tai ainakin harrastuksia.

Itse olen tippunut yhdestä tiiviistä ystäväporukasta pois, kun katkaisin välit tuon porukan läheisimpään ystävääni. Menemättä yksityiskohtiin, olen hyvin tyytyväinen siihen, ettei tuo ihminen ole enää elämässäni. Olen myös iloinen, että näen muita porukan ihmisiä lähes samaan malliin kuin ennenkin, nyt vain kahden kesken. Tuo entinen ystävyyssuhteeni oli niin myrkyllinen - mihin olin satavarmasti myös itse syyllinen - että olin valmis siihenkin, että kukaan ystäväpiiristä ei enää pidä yhteyttä jos päätän tuon yhden ystävyyden. Olen ollut hyvin iloinen, kun niin ei käynyt. Kuitenkin jokin aika sitten näin sattumalta yhtä ystävääni tavatessa, että heillä on whatsapp-ryhmä muulle porukalle, johon minä en kuulu. Silloin tunsin ikävän piston sydämessäni, myönnän. Tunsin oloni surulliseksi ja ulkopuoliseksi. Tämä ihan siinäkin tilanteessa, että olin itse halunnut katkaista välit yhteen ihmiseen ja sillä teolla erottanut itseni porukasta. Toisin sanoen, samaan aikaan voi ihmisellä olla päällä hyvin ristiriitaisia tunteita. Olen ajatellut, että siinäpähän tunnen noita tunteitani ja olen iloinen niistä ystävistä, joita minulla vielä on.

Mene itsesi tasolle. Missä olette nähneet yleensä ? Kuka järjestää, kuka maksaa jne.

Minä olen kaveripiirin aktiivisin ja minä en enää jaksanut yhtä. 2/3 päivää ennen, tai samana päivänä peruutti tulonsa, yli 10 v ei ole kutsunut hänen luo ja tulee aina tyhjin käsin.

Valittaa, narisee jne. Jossain vaiheessa pakko lopettaa

Meidän kaveriporukassa ei kyllä ole sinkkuja sorsittu. Yhtä ei jossain vaiheessa kutsuttu muutamiin istujaisiin, koska alkoi riehua jostain salaliittoteorioista, eikä kukaan jaksanut kuunnella sitä. Kutsuttiin kyllä nopealle drinkeille töiden jälkeen tms. Nyt on taas normaali niin kutsutaan joka paikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Av ei koskaan petä. Taas niin ihan empaattisia vastauksia.

Oikeasti tuo on tunnettu ja surullinen ilmiö, että jostain syystä sinkkuja ei haluta kutsua illanistijaisiin tmv. Eikä kyse ole sinkun käytöksestä tai persoonallisuudesta. Tämä on todellinen ongelma, koska yksinäisyys on kamalaa.

Olen keski-ikäinen nainen, ja äitini oli yksinhuoltaja. Tämä ap:n esiin nostama asia ei ole lainkaan uusi ilmiö. Muistan jo 80-90-luvuilta nämä keskustelut, joita aikuiset silloin kävivät. Äitini oli ja on hyvin sosiaalinen ihminen, myös sosiaalisesti taitava eli tajusi hyvin usein tilanteen, jos/kun oli jotain nihkeilyjä naispuolisten ystävien suunnalta. Esim. ei kutsuttu vastavuoroisesti kylään heille, vaan naisporukka kokoontui meille. Ihmettelin joskus teini-ikäisenä tuota kuviota, kun varsinkin ollessani pienempi äitini sattuneesta syystä kuljetti minua aina mukana kyläpaikoissa. Että miten ne ystävät saattoivat pelätä, että äitini lapsen kanssa tullessaan yrittää viedä heiltä heidän miehensä... Onneksi hänellä oli paljon sukulaisia ja hyviä työkavereita, joiden kanssa vieläkin pitää yhteyttä.

Tämä stoori nyt vain muistona lapsuudesta ja nuoruudesta todentamaan sitä, että muut naiset kokevat miehettömän naisen suorana uhkana omalle asemalleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Av ei koskaan petä. Taas niin ihan empaattisia vastauksia.

Oikeasti tuo on tunnettu ja surullinen ilmiö, että jostain syystä sinkkuja ei haluta kutsua illanistijaisiin tmv. Eikä kyse ole sinkun käytöksestä tai persoonallisuudesta. Tämä on todellinen ongelma, koska yksinäisyys on kamalaa.

Valitettavasti olen pragmaatikko, enkä koe lässytyksen, empatian ja surun jakamisen auttavan tilanteeseen mitenkään. Se ei muuta sitä tilannetta toiseksi, ja jos siihen tilanteeseen jää jumittamaan, niin empatiaa tarvitsee ikuisuuden.

Usein kuitenkin, jos kyse on siitä, että juuri (läheiset) ihmiset ovat pettäneet toiveet ja odotukset, ihminen tarvitsee ensi alkuun sitä empatiaa. Tilaa kokea surua ja myötätuntoa muilta. Vasta sen jälkeen voi lähteä yrittämään uudestaan. Jos sitä empatiaa ei saa ensiapuna, voi sisään jäädä murtuma, joka estää jatkossa etenemisen. Silloin ihminen jää jumiin, ja alkaa kerjätä sympatiaa.

Vierailija kirjoitti:

En minä puhu mistään omista miesten treffailuistani, kuten sanoin istun yksin kaiket illat. En siis aktiivisesti etsi miestä.

AP

Jos istut yksin kotona kaikki illat ,et ole kovinkaan kiinnostavaa seuraa. Mikset tee itse mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Av ei koskaan petä. Taas niin ihan empaattisia vastauksia.

Oikeasti tuo on tunnettu ja surullinen ilmiö, että jostain syystä sinkkuja ei haluta kutsua illanistijaisiin tmv. Eikä kyse ole sinkun käytöksestä tai persoonallisuudesta. Tämä on todellinen ongelma, koska yksinäisyys on kamalaa.

Olen keski-ikäinen nainen, ja äitini oli yksinhuoltaja. Tämä ap:n esiin nostama asia ei ole lainkaan uusi ilmiö. Muistan jo 80-90-luvuilta nämä keskustelut, joita aikuiset silloin kävivät. Äitini oli ja on hyvin sosiaalinen ihminen, myös sosiaalisesti taitava eli tajusi hyvin usein tilanteen, jos/kun oli jotain nihkeilyjä naispuolisten ystävien suunnalta. Esim. ei kutsuttu vastavuoroisesti kylään heille, vaan naisporukka kokoontui meille. Ihmettelin joskus teini-ikäisenä tuota kuviota, kun varsinkin ollessani pienempi äitini sattuneesta syystä kuljetti minua aina mukana kyläpaikoissa. Että miten ne ystävät saattoivat pelätä, että äitini lapsen kanssa tullessaan yrittää viedä heiltä heidän miehensä... Onneksi hänellä oli paljon sukulaisia ja hyviä työkavereita, joiden kanssa vieläkin pitää yhteyttä.

Tämä stoori nyt vain muistona lapsuudesta ja nuoruudesta todentamaan sitä, että muut naiset kokevat miehettömän naisen suorana uhkana omalle asemalleen.

Höpö höpö. Todennäköisesti muita rasitti se, että äitisi joutui laahaamaan aina sinut mukanaan ja muutkaan eivät voineet olla vapaasti kun on lapsi aina ylimääräisenä paikalla

Vierailija kirjoitti:

Av ei koskaan petä. Taas niin ihan empaattisia vastauksia.

Oikeasti tuo on tunnettu ja surullinen ilmiö, että jostain syystä sinkkuja ei haluta kutsua illanistijaisiin tmv. Eikä kyse ole sinkun käytöksestä tai persoonallisuudesta. Tämä on todellinen ongelma, koska yksinäisyys on kamalaa.

Aina on kyse sen ulkopuolelle jätettävän persoonallisuudesta ja käytöksestä. Jos muiden erilaisten elämäntilanteiden vuoksi ei ole enää yhteisiä kiinnostuksenkohteita niin miksi pitäisi kutsua sitä, joka ei tuo keskinäisiin juttuihin mitään kiinnostavaa lisää.?

Hanki uusi kaveri porukka jossa olet kauniimpi kuin muut.

Tuo on valitettavasti aika yleistä. Ja niinkin voi käydä, että kun tulee itselle ero, ei enää pariskunnat kutsu kylään. Ja kun itse kutsuu, heillä on aina kiire.

Kerran yksi kaverini selitti ettei hän siksi halua, kun mulle voi tulla paha mieli kun kaikilla muilla on kumppani ja mulla ei.

Mutta enhän mä nyt hyvänen aika halua kaikkien muidenkin eroavan vaikka itse erosinkin, tietysti olen kavereideni puolesta onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Av ei koskaan petä. Taas niin ihan empaattisia vastauksia.

Oikeasti tuo on tunnettu ja surullinen ilmiö, että jostain syystä sinkkuja ei haluta kutsua illanistijaisiin tmv. Eikä kyse ole sinkun käytöksestä tai persoonallisuudesta. Tämä on todellinen ongelma, koska yksinäisyys on kamalaa.

Olen keski-ikäinen nainen, ja äitini oli yksinhuoltaja. Tämä ap:n esiin nostama asia ei ole lainkaan uusi ilmiö. Muistan jo 80-90-luvuilta nämä keskustelut, joita aikuiset silloin kävivät. Äitini oli ja on hyvin sosiaalinen ihminen, myös sosiaalisesti taitava eli tajusi hyvin usein tilanteen, jos/kun oli jotain nihkeilyjä naispuolisten ystävien suunnalta. Esim. ei kutsuttu vastavuoroisesti kylään heille, vaan naisporukka kokoontui meille. Ihmettelin joskus teini-ikäisenä tuota kuviota, kun varsinkin ollessani pienempi äitini sattuneesta syystä kuljetti minua aina mukana kyläpaikoissa. Että miten ne ystävät saattoivat pelätä, että äitini lapsen kanssa tullessaan yrittää viedä heiltä heidän miehensä... Onneksi hänellä oli paljon sukulaisia ja hyviä työkavereita, joiden kanssa vieläkin pitää yhteyttä.

Tämä stoori nyt vain muistona lapsuudesta ja nuoruudesta todentamaan sitä, että muut naiset kokevat miehettömän naisen suorana uhkana omalle asemalleen.

Höpö höpö. Todennäköisesti muita rasitti se, että äitisi joutui laahaamaan aina sinut mukanaan ja muutkaan eivät voineet olla vapaasti kun on lapsi aina ylimääräisenä paikalla

Mahdollista tuokin, mutta ei selitä sitä, että meillä kotona oli aina jatkuvasti ihmisiä. "Akat kalkatti", ja sanon tämän ihan hyvällä ja lämmöllä muistellen. Minkä minä olen tulkinnut niin, että sinkkunaisen luokse kyllä tultiin, mutta sitä sinkkunaista (lapsineen) ei välttämättä kutsuttu oman ydinperheen luokse kylään tai tehty mitään sellaista, missä oma aviomies oli mukana.

Puoli vuotta sitten ehdotin tälle porukalle illanistujaisia luonani yhteisessä whatsapp keskusteluryhmässämme. Kukaan ei noteerannut kutsuani mitenkään silloin.

AP

Tuttu tilanne. Kaveriksi kelpaa sen ajan kun kaveri sinkkuuntuu ja taas pariutuessa sinut heitetään pois. Ihmissuhteet ovat hyväksikäyttöjä. Olen huomannut myös että sinkkuna minun kanssani ei haluta muuta tehdä kuin lähteä viihteelle. Illalliset, matkat yms. ovat varattu paremmille pariutuneille kavereille.

Vierailija kirjoitti:

Puoli vuotta sitten ehdotin tälle porukalle illanistujaisia luonani yhteisessä whatsapp keskusteluryhmässämme. Kukaan ei noteerannut kutsuani mitenkään silloin.

AP

Et sitten ehdottanut toiste ?