Kaveriporukka jättää sinkun pois
Olemme tunteneet tämän kolmekymppisistä muodostuvan kahdeksikon kanssa yli 15vuotta, nuorina käytiin yhdessä keikoilla, festareilla ja baareissa. Jokainen vuorollaan löysi miehen ja osa heistä perusti perheen paitsi minä. Nyt näen jatkuvasti somessa heidän jatkavan yhdessä käyvän ulkona ja viettävän iltoja, minua ei kukaan heistä ikinä ole pyytänyt mukaan, varmasti tietävät minun istuvan yksin kotona kaikki illat. Miksi minut on jätetty pois ja seurani ei enää kelpaa
Kommentit (43)
Ei minun kaveripiirissäni ainakaan. Olisiko peiliinkatsomisen paikka?
Tosiaan tarkastelisin sinuna ehkä omaa käytöstäsi. Meillä on myös naisporukka, josta neljä on naimisissa ja yksi on "ikisinkku". Tämä ikisinkku ei tapaamisilla koskaan kysele muiden kuulumisia tai ole kiinnostunut muiden elämästä. Paasaa aina vain uusista Tinder-treffeistään ja epäonnistuneista mieskuvioistaan. Todella negatiivinen. Joskus jos halutaan pitää mukava ilta missä on positiivinen ilmapiiri, olisi vain helpointa jättää tämä sinkku kutsumatta.
Kyllä ne mahdollisen eron jälkeen sitten taas sut muistavat. Toivottavasti olet siihen mennessä löytänyt uusia ystäviä itsellesi. Älä jää sinne kämppääsi istumaan ja itkemään.
Ehkä teillä on tosiaan nyt niin erilaiset elämäntilanteet ettei jutut enää oikein kohtaa. Jo pariutuneet ei ehkä jaksa enää niin miettiä just jotain treffailuja kun se on taakse jäänyttä elämää. Minulla on lapset juuri lentäneet pesästä enkä tahdo jaksaa enää normaalia kohteliasuutta enempää miettiä jotain yläkouluikäisten ongelmia. Löytäisitkö uusia sinkkukavereita?
En minä puhu mistään omista miesten treffailuistani, kuten sanoin istun yksin kaiket illat. En siis aktiivisesti etsi miestä.
AP
Vierailija kirjoitti:
En minä puhu mistään omista miesten treffailuistani, kuten sanoin istun yksin kaiket illat. En siis aktiivisesti etsi miestä.
AP
Elämäntilanteet vain välillä vievät erilleen. Oletko ollut kiinnostunut perheiden elämästä, vauva-ajan aikana tukena ja seurana, tapaatko ystäviäsi muuten, kun vain illanistujaisissa?
Vierailija kirjoitti:
En minä puhu mistään omista miesten treffailuistani, kuten sanoin istun yksin kaiket illat. En siis aktiivisesti etsi miestä.
AP
Ehkä olet negatiivista seuraa? Miksi kaikki sosiaalinen elämäsi on tuon yhden vanhan porukan varassa?
Tyypillistä naisten ryhmissä.
Omaan napaan tuijjottelua.
Ensin eristetään se joka ekana saa lapsen. Ja lopuksi se jolla ei lasta ole.
Tähän mahtuu vielä lukemattomia syitä millä joku dumpataan.
Sellaista elämä on. Nuoruus ei säily ikuisesti. Ihmisten elämä muuttuu pysyvästi lapsen saannin jälkeen ja lapsen kanssa oleminen on hämmästyttävän intensiivinen asia varsinkin vauvana.
Niinhän se on aina kaikissa suhteissa. Kun pariudutaan, sinkut jäävät syrjään, mutta kun parisuhde kariutuu, sinkku kelpaa olkapääksi, kunnes uusi parisuhde löytyy. Nämä loputtoman onnen etsijät eivät ymmärrä, kuinka monta ihmistä he tallovat jalkoihinsa omaa onneaan tavoitellessaan. Jos sinkkuna kieltäydyt olkapäänä olemisesta, olet itsekäs mulkku.
Minä oon aina ollu yksinäinen pc pelaaja, nykyään sitten joka pelissä toimintapainike LISÄÄ KAVERI...
Ihankuin puhdas läppäsy joka kerta.
Millon tämä poisjättäminen alkoi? Eiköhän kolmekymppistä moni ole pariutunut jo myöhäisestä teini-iästä tai kahdestakympistä lähtien. Ei porukka hajonnut siihenkään. Eikä noin iso porukka ala kaikki samaan aikaan seurustelemaan ja jätä sinkkua yhtäkkiä rannalle.
Jos sinulla ei ole muita kavereita, voi kysyä miksi ei? Onko sinun elämä jäänyt paikalleen jonnekin teiniaikoihin kun sen jälkeen elämään ei ole tullut uusia ihmisiä? Eikä vain seurustelumielessä.
Painajaista olisi että tuollaisessa löyhässä porukassa yhden koko sosiaalinen elämä olisi sen varassa. Miksei hän itse ehdota tapaamisia tai harrasta mitään iltaisin porukan ulkopuolella?
Kuten täällä on jo sanottu, ei se sinun sinkkuudesta johdu. Ei meidän kaveriporukasta ketään ole potkittu sinkkuuden takia.
Mikset kelpuuttanut omantasoista miestä. Olet nirso joten jäit porukan ulkopuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Ihan pihalla olet. Syy ei ole sinkkuna olosi vaan olet muuten vain heille vastenmielinen. Mollaatko muita? Etkö ole edes näennäisesti kiinnostunut heidän perhe-parisuhde-lapsielämästään? Surkutteletko ääneen yksinäisyyttäsi? Mieti.
Onpas mussukalla peilaukset! Menehän syömään, kohta on äitisi kattanut pöydän!
Oletko itse heihin yhteydessä koskaan? Kuka niitä tapaamisia järjestää? Tee aloite ja ehdota sinä seuraavaksi joku tapaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Niinhän se on aina kaikissa suhteissa. Kun pariudutaan, sinkut jäävät syrjään, mutta kun parisuhde kariutuu, sinkku kelpaa olkapääksi, kunnes uusi parisuhde löytyy. Nämä loputtoman onnen etsijät eivät ymmärrä, kuinka monta ihmistä he tallovat jalkoihinsa omaa onneaan tavoitellessaan. Jos sinkkuna kieltäydyt olkapäänä olemisesta, olet itsekäs mulkku.
No ei ole meidän kaveripiirissä sinkkuja jätetty ulkopuolelle. Ihan samanlaisia kavereita ovat kuin ennenkin.