Lue keskustelun säännöt.
Voitteko te puhua äidillenne asioistanne?
09.08.2023 |
Minun äidilleni ei ole koskaan voinut puhua yhtään mitään. Uhriutuu muutamassa sekunnissa ja nostaa valtavan draaman minkä jälkeen juoksee juoruamassa kaiken liioitellen potenssiin miljoona.
Välillä tulee haikea olo, kun kuulen, että jotkut saavat tukea vanhemmiltaan. Minulla ei ole tällaisesta mitään kokemusta. Päinvastoin.
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Omiin lapsiini minulla on ihan erilainen suhde. Ihme kyllä olen sentään onnistunut olemaan ottamatta äidistäni mallia.
ap
Et siis puhu omista asioistasi mutään, et kerto jos sairastut jne. Pidät kirkkaana asian että tehtäväsi on olla lapsen äiti, hänen asiansa tärkeämmät ja täysi huomio hänelle. Nelikymppiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikella rakkaudella: äitini on raivostuttava. Hän juoruaa siskojeni asioita, paasaa omista töistään, vaikka ne eivät liittyisi mihinkään (hän veti hoitajamitoituksen mukaan keskusteluun, kun isäni kanssa puhuimme Ruandan kansanmurhasta); vähättelee suurinta osaa elämäni päätöksistä. En siis hakeudu hänen seuraansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omiin lapsiini minulla on ihan erilainen suhde. Ihme kyllä olen sentään onnistunut olemaan ottamatta äidistäni mallia.
ap
Et siis puhu omista asioistasi mutään, et kerto jos sairastut jne. Pidät kirkkaana asian että tehtäväsi on olla lapsen äiti, hänen asiansa tärkeämmät ja täysi huomio hänelle. Nelikymppiselle.
En koskaan rasita lapsiani omilla huolillani.
ap
Joskus jouluna kuuntelin monta tuntia äitini jutustelua kiinnittäen huomiota. Joka ikinen juttu alkoi sanalla "minä". Minä, minä, jopa sukulaisten juorut kertoi muodossa minä kuulin että. Esimerkki: erosin yli vuosikymmenen parisuhteesta, ja kun yritin kertoa että näin kävi niin alkoi äiti HUUTAA päälle puhelimessa että minäkin kerran 60-luvulla erosin kun tapailin naapurikylän poikaa pari kuukautta.
Eipä paljoa tule kerrottua asioita enää hänelle. Mitä kuuluu. Ihan hyvää.
Ei voi, ei ainakaan mistään vaikeista asioista. Muutama kommentti kuulostaa hyvin tutulta. Äiti ei puhu myöskään omista asioistaan, paitsi valittelee eläkkeen pienuutta. Yleensä vain juoruaa sukulaisten tai naapurien asioista. Iloisistakaan asioista ei oikein keskustelua synny. Esimerkiksi kun kerroin valmistuneeni niin reaktio oli pitkä hiljaisuus ja sitten "oho, en ois uskonu että saat opinnot valmiiksi." Kiitos vaan kannustuksesta :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai voin puhua. Ei hän kyllä vastaa mitään. Kun on kuollut.
Eikö nää oo kuluneita vitsejä jo? Aina nää samat pätijät. Mut heehhee nauroin aivan stanasti. Ok?
Miksi kuvittelet ton olevan vitsi?
T.Sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omiin lapsiini minulla on ihan erilainen suhde. Ihme kyllä olen sentään onnistunut olemaan ottamatta äidistäni mallia.
ap
Et siis puhu omista asioistasi mutään, et kerto jos sairastut jne. Pidät kirkkaana asian että tehtäväsi on olla lapsen äiti, hänen asiansa tärkeämmät ja täysi huomio hänelle. Nelikymppiselle.
En koskaan rasita lapsiani omilla huolillani.
ap
Tämän minäkin olen oppinut ku nähnyt äitini käytöksen, omien lasten pitää kuunnella ja terapoida äitiään. Ei samaa omille lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei todellakaan. Viimeksi, kun yritin kertoa kuulumisiani, siis ihan positiivisia asioita elämästäni, niin sanoi: "Lopetetaan tämä jaarittelu."
Aikaisemmin on ollut niin, että en ole saanut suunvuoroa, kun äiti on kertonut naapureiden kuulumisia niin innokkaasti. Nyt oli ollut jo jonkin aikaa sairaalassa, joten ei tiennyt kotikylän uusimpia juoruja, joten pääsin jotain kertomaankin. Mutta eipä tuo halunnut kuulla.
En henk.koht. asioissa. En luota häneen. Ei ole koskaan halunnut kuunnella eikä näe eikä kunnioita mua erillisenä ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus jouluna kuuntelin monta tuntia äitini jutustelua kiinnittäen huomiota. Joka ikinen juttu alkoi sanalla "minä". Minä, minä, jopa sukulaisten juorut kertoi muodossa minä kuulin että. Esimerkki: erosin yli vuosikymmenen parisuhteesta, ja kun yritin kertoa että näin kävi niin alkoi äiti HUUTAA päälle puhelimessa että minäkin kerran 60-luvulla erosin kun tapailin naapurikylän poikaa pari kuukautta.
Eipä paljoa tule kerrottua asioita enää hänelle. Mitä kuuluu. Ihan hyvää.
😅😅
Omalle äidilleni ei missään nimessä kannata kertoa asioita, sillä hän rupeaa laukalle ja säätämään asioita oman pään mukaiseen suuntaan. Esimerkki: sisareni lapsen asioista lähti soittamaan hoitavalle taholle, vaikka sisareni kielsi (mitään aihetta äitini tekemään yhteydenottoon ei ollut).
Itselläni on tällä hetkellä mm. terveyshuolia ja perheessä huolia, mutta en kerro niistä mitään äidilleni. Joutuisin myös kertomisen jälkeen joka päivä vastailemaan kysymyksiin voinnista ja asioista, ihan vaan kun äitini kokisi velvollisuudekseen kysyä. Mitään rakentavaa apua sieltä suunnalta en ole koskaan mihinkään asiaan saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En voi. Vastaus on höpöhöpö tai sitten alkaa puhua omia tai tuttujensa asioita. Olin just leikkauksessa ja kun olisin halunnut puhua siitä, niin alkoi selostaa kuinka naapurinsa oli kans just sairaalassa. Ja se siitä.
Meillä taitaa olla sama äiti. En muista koska olisi kysynyt kuinka voin. Puhumme joka lauantai aamu, koska asun ulkomailla. Itsesääliä riittää ja kaikki tutut ja tuntemattomat käy läpi. Ei anna suunvuoroa. Joten keskustelu minun puoleltani on lähinnä joo ja juu. Kerran kun olin tosi kipeä, ja muutakin surua, niin yritin kertoa. Hänellä reaktio oli lähinnä itsesääli jos en pääse käymään koska olen sairas. Olisiko hänellä sitten jokin narsistinen mieliala. Olen tottunut tähän ja iloinen kun välimatkaa on tuhansia kilometrejä.
Oi voi sitä juorujen määrää, mikä leviää äitini kautta. Äidillä on tarve tietää kaikki sisarusteni, sukulaisten, äidin ystävien ja heidän lastensa asiat ja päivitellä niitä jokaisen kanssa. Itsesuojeluvaistoni varoittelee puhumasta, mutta välillä valitettavasti kerron liikaa kuulumisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En henk.koht. asioissa. En luota häneen. Ei ole koskaan halunnut kuunnella eikä näe eikä kunnioita mua erillisenä ihmisenä.
Sama. Tuo kunnioittaminen on minusta yllättävän suuri juttu. Vaikea rakentaa sitä näin 30v jälkeen.
Voisin, mutten halua. En yleensäkään puhu asioistani juuri kenenkään kanssa. Äitiä en halua huolestuttaa millään, enkä muutenkaan kertoa yksityisasioitani.
Kyllä pystyin, vastavuoroisesti kerroimme toisillemme iloiset ja surulliset asiat. Ei kuitenkaan mitenkään joka päivä soiteltu ja ihan kaikkea tilitetty, mutta tärkeimmät. Sopivan läheiset ja lämpimät välit. Nyt äidillä on alkanut muistisairaus ja valikoin mitä hänelle kerron.
En pysty. Mistään asioistani. On niin etäiset välit.
Minun isäni kuoli kun olin 15 ja sitä ennen sairasti monta vuotta.
ap