Lue keskustelun säännöt.
Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa?
09.08.2023 |
Taustatietona: Appivanhemmat eivät auttaneet meitä, kun elimme pikkulapsiarkea. Vauvalla oli monenlaista sairautta ja olisimme kaivanneet välillä edes hetken lepoa. Pahimmillaan anoppi vain naureskeli vauvan sairauksille, että pärjäilkää. Appivanhemmat olivat tuolloin terveitä, tuoreita eläkeläisiä eli aikaa auttamiselle olisi ollut. Anoppi jopa palasi eläkkeeltä töihin, kun virtaa riitti ja aika kävi eläkkeellä pitkäksi. Lapsen ollessa 1 v sairastuin vakavasti ja meni monta vuotta, kun olin todella huonossa kunnossa. Arki oli todella raskasta ja mies oli lujilla sairaan vaimon, töiden ja lapsen asioiden kanssa. Appivanhemmat tiesivät tämän, mutta eivät tulleet avuksi, vaikka asuivat kohtuullisen matkan päässä. Kylässä kävivät välillä, mutta silloin odottivat passaamista, valmista ruokaa pöydässä ja itse katsoimme lapsen perään silloinkin. Omat vanhempani asuivat toisella puolella Suomea, mutta kävivät pitkästä välimatkasta huolimatta auttamassa muutaman kerran vuodessa useamman päivän ajan. Katsoivat lapsen perään, laittoivat ruokaa ja siivosivat. Olen tästä heille ikuisesti kiitollinen, sillä mitään tukiverkkoja meillä ei asuinpaikkakunnalla ollut.
Nyt alamme olla tilanteessa, että appivanhemmilla on jo ikää ja avun tarvetta alkaisi olla. Anoppi on toisinaan jopa puhunut, että muuttaisivat lähellemme, jotta meillä olisi helpompi olla avuksi. Minua ei kiinnosta tippaakaan olla appivanhemmille avuksi, kun jättivät meidät yksin vaikeina vuosina. Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa? Miehelle olen sanonut, että itse saat hoitaa sen mitä vanhempiesi asioista hoidat.
Kommentit (1175)
Noi 80-luvun vanhemmat kuskasivat lapsensa isovanhemmilleen koko kesäksi/lomansa ajaksi ja itse palasivat työhönsä.
Kuka muistaa ne ruuhkat valtateillä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vanhatkin eläkeläiset pärjäävät, kun vaan raaskivat ostaa palveluja. Kaikkea apua on saatavilla kunhan löysää niitä kukkaron nyörejään.
Kannattaa suositella appivanhemmille, jos eivät itse sitä hoksaa!Entäs omille vanhemmille?
Omat vanhemmat ovat onneksi hoksanneet!👍
Ja me lapset emme odota mitään perintöjä.👍
Vierailija kirjoitti:
En oo koskaan ymmärtänyt miksi vaimolla olis joku velvollisuus auttaa ja hoitaa appivanhempia (miehellehän tätä ei edes ehdoteta tai häneltä odoteta). Jos on hyvät tyypit niin sit ihan vapaaehtoispohjalta ja mielellään varmaan auttaa, mutta miten kukaan ees kehtaa ehdottaa puolisolleen omien vanhempiensa hoitamista?
Aika suuressa osassa maapalloa kyllä on tapana että miniä hoitaa appivanhempiaan.
Minun anopillani ei ole koskaan ollut omia appivanhempia, kun miehen vanhemmat kuolivat miehen ollessa nuori. Anoppi vei ainoan lapsensa hoitoon äitinsä taloon, kun lapsi oli hieman alle 2 v. Lapsi jäi hoitoon ventovieraille ihmisille muutamaksi viikoksi, anoppi palasi takaisin kaupunkiin töihin. Puolisoni on kertonut, että hänen äitinsä on aina ollut tunnekylmä ja etäinen, lapsi sai pärjätä monissa tilanteissa yksin, vaikka olisi tarvinnut vanhempiensa tukea. Tämä samainen anoppi puhui koko raskausaikani, miten hän haluaa sitten olla niin osallistuva mummo ja avuksi meille. Tuo into loppui lapsen synnyttyä. Minullakaan ei sattuneesta syystä ole intoa autella anoppia, kun hänelle tulee ikää.
Tässäkin näkee, miten kilttejä tyttöjä ja naisia yritetään vaatia huolehtimaan muiden tarpeista omiensa kustannuksella. Naiset: keskittykää itseenne muiden passaamisen sijaan! Eivät muutkaan uhraudu teidän eteen, niin älkää tekään toimiko samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen huolehtii omat vanhempansa miten parhaaksi katsoo, ei kuulu miniälle/vävylle se homma. Mun miehen vanhemmat auttoi miestä lapsen hoidossa. Eli tulivat avuksi silloin, jos minä olin töissä ja miehen piti saada jotain tehtyä ilman lasta. Minä en saanut heiltä mitään apua, joten en aio auttaa. Se on miehen homma. Minä autan omia vanhempiani ja miehen ei tarvi puuttua siihen mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle anoppi nauroi kun olin lopussa ja kipeä, että ootahan vaan, raskaammaksi vaan muuttuu kun lapset kasvaa! Siis nauroi. Olin kotiutunut vauvan kanssa ja fyysisesti ihan repaleina, isommat lapset hakivat huomiota ja anoppi vaati keittämään kahvia. Itku pääsi siitä kaikesta, ja toinen nauraa. No, hänkin niittää sitä mitä kylvi. Olen ajatellut nauraa samalla tavalla, kun hän on vanha ja vaivainen: hahahahaha pahemmaksi vaan menee, ootahan vaan hähähä! Ja valittaa perään, miksi ei ole laittanut minulle kahvia ja kastamista.
Isättömiä lapsia vai missä isä? Kaljalla?
Töissä? Mun anoppi kävi vittuilureissuillaan mun kotonani vain silloin, kun mies oli töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle anoppi nauroi kun olin lopussa ja kipeä, että ootahan vaan, raskaammaksi vaan muuttuu kun lapset kasvaa! Siis nauroi. Olin kotiutunut vauvan kanssa ja fyysisesti ihan repaleina, isommat lapset hakivat huomiota ja anoppi vaati keittämään kahvia. Itku pääsi siitä kaikesta, ja toinen nauraa. No, hänkin niittää sitä mitä kylvi. Olen ajatellut nauraa samalla tavalla, kun hän on vanha ja vaivainen: hahahahaha pahemmaksi vaan menee, ootahan vaan hähähä! Ja valittaa perään, miksi ei ole laittanut minulle kahvia ja kastamista.
Isättömiä lapsia vai missä isä? Kaljalla?
Töissä? Mun anoppi kävi vittuilureissuillaan mun kotonani vain silloin, kun mies oli töissä.
Äiti juuri tullut laitokselta, lauma lapsia kotona eikä mies ole ollut niistä huolehtimassa eikä isyyslomalla.
Oliko kertomus jostain 70- luvulta?
Kuka ne lapset huolehti kun äiti laitoksella eikä ukkoa näy missään?
Niin makaa kuin petaa. Ei minusta voi olettaa saavansa apua lapsensa perheeltä, jos itse on ollut auttamatta. Pikkulapsiarki on nykyään eri tavalla raskasta kuin vuosikymmeniä sitten, kun vaatimustaso vanhempia kohtaan on noussut. Ennen riitti lasten pitäminen hengissä, nykyisin on monenlaisia paineita ja vaatimuksia, joista ei esim. 90-luvulla ollut tietoakaan.
Kannattaa muuten myös selvittää, miten tällaisessa tilanteessa nämä appivanhemmat ovat suhtautuneet omiin appivanhempiinsa/vanhempiinsa: ovatko auttaneet heitä vanhuudenpäivillään? Oma anoppini on tällainen isoäiti, jota ei meidän auttaminen ole kiinnostanut. Eipä ole toisaalta kovinkaan usein iäkästä äitiään auta. Anopin iäkäs äiti asuu toki kaukana, mutta ei anoppi hänenkään luona usein käy, muutamia kertoja vuodessa. Anoppi valittelee, että pitäisi hänen lähempänä asuvien veljien hoitaa iäkkään äidin asiat. Mieheni on anopin ainoa lapsi ja pahoin pelkään, että kohdistaa kaikki vaatimukset ainoaan poikaansa ja minuun. Minä en rikkaa laita ristiin anopin auttamiseksi, mies hoitakoon sen verran, minkä verran haluaa hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen huolehtii omat vanhempansa miten parhaaksi katsoo, ei kuulu miniälle/vävylle se homma. Mun miehen vanhemmat auttoi miestä lapsen hoidossa. Eli tulivat avuksi silloin, jos minä olin töissä ja miehen piti saada jotain tehtyä ilman lasta. Minä en saanut heiltä mitään apua, joten en aio auttaa. Se on miehen homma. Minä autan omia vanhempiani ja miehen ei tarvi puuttua siihen mitenkään.
Kyllä se todellakin kuuluu myös puolisolle koska se vanhempiin käytetty aika ja energia on poissa lapsilta ja kodilta.
Mitä ihmettä enemmän hoitamista on lapsissa kuin ennen? Nyt on koneet ja värkit. Lapsiperhekin voi käyttää siivoojaa eikä anoppia.
Ymmärrän jos lapsi on sairas tai perheen aikuisilla vakava sairaus että apu lasten ulkoiluun, hoitoon viemiseen tms on tarpeen..
Mutta jos vaan "lapsi on niin raskas hoitaa" olisi kannattanut harkita jatkuvaa ehkäisyn käyttöä. Lapsi ei ole nukke, nyt kyllästyttää, anoppi paikalle jotta päästään laivalle juhlimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen huolehtii omat vanhempansa miten parhaaksi katsoo, ei kuulu miniälle/vävylle se homma. Mun miehen vanhemmat auttoi miestä lapsen hoidossa. Eli tulivat avuksi silloin, jos minä olin töissä ja miehen piti saada jotain tehtyä ilman lasta. Minä en saanut heiltä mitään apua, joten en aio auttaa. Se on miehen homma. Minä autan omia vanhempiani ja miehen ei tarvi puuttua siihen mitenkään.
Kyllä se todellakin kuuluu myös puolisolle koska se vanhempiin käytetty aika ja energia on poissa lapsilta ja kodilta.
Kun vanhemmat on vanhoja kuinka monella on vielä pieniä lapsia?
Kuinka moni elää jatkuvasti puolisonsa ksnssa kylki kyljessä ilman mitään nk. Omaa elämää?
90-luvullakin lapsille luettiin , oli kaikkia vauvamuskareita ym,
Miten koet että olisi enemmän vaatimuksia ja vaivalloisempaa lapsen kanssa oleminen?
Minusta hassua kun 90-lukukin on jonkun mielestä aikaa kilpi ja miekka. Todin vanhempien huomiota ei vienyt älykännykkä kuten nykyisin. Kun leikkikentälläkin katsoo vanhemnat lukee kännyköitään, lapselle hoetaan leiki nyt, kohta, kohta, kohta ehkä puhun sulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma anoppini on aika tulinen tapaus. Voin kuvitella, kuinka hän tulevaisuudessa suuttuisi, jos kertoisin, että minulta eivät apua saa. Olenkin yrittänyt pitää mahdollisimman etäiset ja muodolliset välit siitä asti, kun lapsen synnyttyä selvisi, ettei anoppia kiinnosta aidosti olla ainoan lapsenlapsen elämässä läsnä tai millään lailla avuksi. Lapsen nähdessään ottaa kyllä lapsesta kasan videoita ja kuvia, jotta voi esitellä niitä muille mainostaakseen, kuinka osallistuva mummo onkaan.
Mun anoppi väkisin keksi tikusta asiaa, kun niin kovasti halusi hoitaa. Siis hoitaa yksin. Sai hoitaakin.
Anoppini rakastaa vain itseään, eikä ole ikinä aidosti kiinnostunut lapsenlapsistaan ihmisinä. Lastenlasten mukanaan tuoma mummo-status kiinnostaa. Lapsista on otettu kuvia ja videoitu, ja kuvia on jaettu someen ilman lupaa. Lisäksi on käynyt "hoitamassa", jotta voi kiillottaa sädekehäänsä. Ei hän jaksaisi, mutta kun miniä ei osaa/jaksa, niin hän hyvää hyvyyttään uhrautuu....
Kun tämä selvisi minulle, niin sen jälkeen lapsiani en ole jättänyt sekunniksikaan anopin huostaan. Aina ja ihan joka ikinen kerta on löytynyt vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oo koskaan ymmärtänyt miksi vaimolla olis joku velvollisuus auttaa ja hoitaa appivanhempia (miehellehän tätä ei edes ehdoteta tai häneltä odoteta). Jos on hyvät tyypit niin sit ihan vapaaehtoispohjalta ja mielellään varmaan auttaa, mutta miten kukaan ees kehtaa ehdottaa puolisolleen omien vanhempiensa hoitamista?
Aika suuressa osassa maapalloa kyllä on tapana että miniä hoitaa appivanhempiaan.
Ei kuitenkaan Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
90-luvullakin lapsille luettiin , oli kaikkia vauvamuskareita ym,
Miten koet että olisi enemmän vaatimuksia ja vaivalloisempaa lapsen kanssa oleminen?Minusta hassua kun 90-lukukin on jonkun mielestä aikaa kilpi ja miekka. Todin vanhempien huomiota ei vienyt älykännykkä kuten nykyisin. Kun leikkikentälläkin katsoo vanhemnat lukee kännyköitään, lapselle hoetaan leiki nyt, kohta, kohta, kohta ehkä puhun sulle.
Vaatimukset ovat kasvaneet siitäkin kun omat lapseni oli pieniä. Syntyneet 2002 ja 2004.
Samaan aikaan lapsiperheiden palvelut ovat surkastuneet olemattomiin.
Ne on taas osastolla antaneet tälle tarinatädille/enolle puhelimen ja miltei kaikki näköjään menee tuohon vedätykseen. Kieli on niin samaa kun aikaisemmissakin ettei siitä voi erehtyä. Jos yhdelle ihmiselle tapahtuisi kaikki mitä hänelle, niin eläisimme vähintään 10000 vuotiaiksi.
En minäkään ap:n kengissä alkaisi appivanhempia hoitamaan. Ihan voi appivanhemmat toivoa, huutaa ja vaatia "apua", mutta pakko ei ole pistää tikkua ristiin.
Vierailija kirjoitti:
Pahalta haiseva, keksitty trolli aloitus.
Mikä vttu sua vaivaa? Tulet ihan jokaikiseen ketjuun itkemään, että on provo. Olet kuvòttava!
Omat vanhempani asuivat toisella puolella Suomea, mutta kävivät pitkästä välimatkasta huolimatta auttamassa muutaman kerran vuodessa useamman päivän ajan. Katsoivat lapsen perään, laittoivat ruokaa ja siivosivat. Olen tästä heille ikuisesti kiitollinen, sillä mitään tukiverkkoja meillä ei asuinpaikkakunnalla ollut.
He auttoivat, sanoi ap.