Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa?

Vierailija kirjoitti:

Et ole julma. Älä salli heidän muuttaa lähellesi, ja käske miehesi selvittää tukimuodot, joita appivanhempasi voivat (rahalla) saada asuinalueellaan. Miehesi kertoo tämän heille, ja sanoo, että teillä ei ole resursseja auttaa.

Riidellä ei kannata, eikä nostaa menneisyyden tapahtumia esiin. Napakka EI, eikä mitään selityksiä.

Mä kuolen täällä nauruun. On paljon ihmisiä, joihin "napakka EI" ei vaikuta mitenkään. Ilmeisesti et ole tavannut moista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa?" Et ole.

Suomessa yhteiskunta hoitaa vanhukset. Appivanhemmat voivat tilata kunnasta ja hyvinvointialueelta kotiapua. Rahalla saa ostettua kotiin apua ja palveluita. Kaikki vanhukset saavat jotain eläkettä ja suurimmalla osalla on myös varallisuutta.

Suomessa vanhusten hoito ei kuulu perheelle. Rahalla saa hankittua kotiapua. Varokaa tilannetta, että appivanhemmat muuttaisivat lähellenne asumaan. Silloin miehestäsi tulee pahimmassa tapauksessa vanhempiensa palkaton kotiapulainen ja orja ja perhe-elämänne menee pilalle.

Vanhukset saa ostettua kotiapua yhtä näppärästi, kuin lapsiperheetkin, jotka tarvitsevat kotiapua. Eli teoriassa joo, käytännössä ei ja joka tapauksessa nihkeästi. Apua edeltää RAI-arviot ja muut, joissa yritetään myös painostaa läheisiä hoitamaan. On myös hämmästyttävän yleistä, että vanhukset valehtelevat (tai puhuvat ääneen omia toiveitaan totuuksina), että kyllä lapset hoitaa, vaikka kukaan ei olisi lapsilta kysynyt mitään tai lapset olisivat suoraan kieltäytyneet. Nämä horinat otetaan ilolla vastaan ja sen ansiosta käyntejä ei järjestetä tai määrä pidetään pienenä. 

Kotiavusta myös soitellaan lapsille, yleensä lähimpänä asuvalle tyttärelle. "Irma sanoi, että ei saa ukkosella nukuttua, onkohan joku tulossa Irman luokse kun on tuo myrsky luvattu. Irman puhelimessa on joku vika, kukas sen veisi korjattavaksi? Irma ei osaa käyttää uutta mikroaan, kukas tulisi opettamaan Irmaa? Irmalla on huonosti ehjiä sukkia, kukas ostaisi IRmalle sukkia?" Aina eri ihminen soittaa. Olen pyytänyt laittamaan kaikille tiedoksi, että en halua saada yhtäkään puhelua enää. Ei toimi.

Mun mummu oli tällainen. Kotiapu ei kelvannut kuin laittamaan tukisukat jalkaan iltaisin ja ottamaan ne sukat aamulla pois. Oli kuulemma hyvinkin ilkeä kotiavulle. Vain tyttärien apu kelpasi, lastenlasten apu ei myöskään kelvannut. Vävypojat kelpasivat auttamaan "miesten töissä".

Ainoa "hoito", mitä tällaiset ilkeilijämummot tarvitsevat on kerran päivässä ruokaa ja kahdesti päivässä kunnolla selkään niin kauan, että käytöstavat löytyvät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa?" Et ole.

Suomessa yhteiskunta hoitaa vanhukset. Appivanhemmat voivat tilata kunnasta ja hyvinvointialueelta kotiapua. Rahalla saa ostettua kotiin apua ja palveluita. Kaikki vanhukset saavat jotain eläkettä ja suurimmalla osalla on myös varallisuutta.

Suomessa vanhusten hoito ei kuulu perheelle. Rahalla saa hankittua kotiapua. Varokaa tilannetta, että appivanhemmat muuttaisivat lähellenne asumaan. Silloin miehestäsi tulee pahimmassa tapauksessa vanhempiensa palkaton kotiapulainen ja orja ja perhe-elämänne menee pilalle.

Vanhukset saa ostettua kotiapua yhtä näppärästi, kuin lapsiperheetkin, jotka tarvitsevat kotiapua. Eli teoriassa joo, käytännössä ei ja joka tapauksessa nihkeästi. Apua edeltää RAI-arviot ja muut, joissa yritetään myös painostaa läheisiä hoitamaan. On myös hämmästyttävän yleistä, että vanhukset valehtelevat (tai puhuvat ääneen omia toiveitaan totuuksina), että kyllä lapset hoitaa, vaikka kukaan ei olisi lapsilta kysynyt mitään tai lapset olisivat suoraan kieltäytyneet. Nämä horinat otetaan ilolla vastaan ja sen ansiosta käyntejä ei järjestetä tai määrä pidetään pienenä. 

Kotiavusta myös soitellaan lapsille, yleensä lähimpänä asuvalle tyttärelle. "Irma sanoi, että ei saa ukkosella nukuttua, onkohan joku tulossa Irman luokse kun on tuo myrsky luvattu. Irman puhelimessa on joku vika, kukas sen veisi korjattavaksi? Irma ei osaa käyttää uutta mikroaan, kukas tulisi opettamaan Irmaa? Irmalla on huonosti ehjiä sukkia, kukas ostaisi IRmalle sukkia?" Aina eri ihminen soittaa. Olen pyytänyt laittamaan kaikille tiedoksi, että en halua saada yhtäkään puhelua enää. Ei toimi.

Mun mummu oli tällainen. Kotiapu ei kelvannut kuin laittamaan tukisukat jalkaan iltaisin ja ottamaan ne sukat aamulla pois. Oli kuulemma hyvinkin ilkeä kotiavulle. Vain tyttärien apu kelpasi, lastenlasten apu ei myöskään kelvannut. Vävypojat kelpasivat auttamaan "miesten töissä".

Ainoa "hoito", mitä tällaiset ilkeilijämummot tarvitsevat on kerran päivässä ruokaa ja kahdesti päivässä kunnolla selkään niin kauan, että käytöstavat löytyvät.

Kun se tyttärien apukaan ei ollut riittävän hyvää. Esimerkiksi yksi oli laittanut (puu)hellaan puut väärinpäin. Ihan mitä tahansa piti keksiä, että saa sanoa rumasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun appivanhemmat oli samanlaisia eli eivät tarjonneet apuaan. Kun kuolivat, niin selvisi, että olivat myyneet omaisuutensa pilkkahinnalla miehen serkulle, tämä sai niin kaupunkiasunnon, omakotitalon kuin kesämökinkin ja miehelle jäi perinnöksi 400 euroa velkaa sairaalamaksuista. Kyllä se vähän kirpaisi, kaksio Tampereella olisi ollut meille tarpeen, kun lapset lähti opiskelemaan.

Appivanhemmat saivat tehdä omaisuudellen aivan , mitä itse halusivat. He varmaankin tarvitsivat rahaa palveluiden ostamiseen vielä eläessään. Tiesivät, ettei teillä ole rahaa ostaa kuten serkulla oli.

Eiköhån se omaisuus olisi ollut myytävissä vieraalle ihan käypään hintaan.

Jos se serkku autteli vanhuksia ja halusivat näin palkita auttajaansa.

Täähän se yleensä on eli joku suvusta on omia lapsia läheisempi, mutta kun hänet palkitaan perintöluonteisella luovutuksella, alkaa etenkin miniöiden ja vävyje valitus, että kyllä me olisi se raha tarvittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole julma. Älä salli heidän muuttaa lähellesi, ja käske miehesi selvittää tukimuodot, joita appivanhempasi voivat (rahalla) saada asuinalueellaan. Miehesi kertoo tämän heille, ja sanoo, että teillä ei ole resursseja auttaa.

Riidellä ei kannata, eikä nostaa menneisyyden tapahtumia esiin. Napakka EI, eikä mitään selityksiä.

Mä kuolen täällä nauruun. On paljon ihmisiä, joihin "napakka EI" ei vaikuta mitenkään. Ilmeisesti et ole tavannut moista.

Tarkoitin sillä, että sanoo EI, eikä auta. Jos soittavat, sanoo EI, ja katkaisee puhelun, jos jankuttavat. Jos tulevat ovelle, sanoo EI, ja laittaa oven kiinni. Ei kukaan kehtaa tämän jälkeen enää naukua apua. Välit voi sitten katkaista, jos häiriköivät.

Tällaiset ihmiset alkavat vedota tunteisiin, ja syyllistävät. Silloin todellakin EI riittää, ja lopettaa yhteydenpidon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole julma. Älä salli heidän muuttaa lähellesi, ja käske miehesi selvittää tukimuodot, joita appivanhempasi voivat (rahalla) saada asuinalueellaan. Miehesi kertoo tämän heille, ja sanoo, että teillä ei ole resursseja auttaa.

Riidellä ei kannata, eikä nostaa menneisyyden tapahtumia esiin. Napakka EI, eikä mitään selityksiä.

Mä kuolen täällä nauruun. On paljon ihmisiä, joihin "napakka EI" ei vaikuta mitenkään. Ilmeisesti et ole tavannut moista.

Et voi pakottaa ketään auttamaan.

Naiset eivät ikinä anna anteeksi. Mitään ei myöskään tehdä hyvää hyvyyttään vaan ajatellaan mitä tästä hyödyn.

Vierailija kirjoitti:

Naiset eivät ikinä anna anteeksi. Mitään ei myöskään tehdä hyvää hyvyyttään vaan ajatellaan mitä tästä hyödyn.

Antaa anteeksi mitä! Onko ap:n vanhemmat pyytäneet anteeksi?

Ei ilkeiden ihmisten hyväksi tehdä asioita. Ei tulisi mieleenkään alkaa huolehtimaan sellaisesta, joka itse on avun pyynnöstä kieltäytynyt useamman kerran.

Mitä väliä sillä on, oletko meidän mielestämme julma, vai et?

Noin muuten, minusta avunantoa ei kannata ajatella sen mukaan, mitä kukakin on tehnyt menneisyydessä tai tulee tekemään tulevaisuudessa. Itse näen avun niin, että se on aina pyyteetöntä, jos odottaa vastapalvelusta (joko ennen omaa apua tai sen jälkeen), kyse ei oikeastaan ole avusta, vaan kaupankäynnistä. Toki näinhän se menee monissa kulttuureissa, samoin usein lahjan antajalle pitää antaa samanarvoinen vastalahja, mikä omasta mielestäni kokolailla vesittää lahjan antamisen idean, eli sen pyyteettömyyden.

Anyway sinulla ei ole mitään velvollisuutta auttaa appivanhempiasi, ihan riippumatta siitä, auttoivatko he aikanaan sinua vai eivät. Vaikka olisivat auttaneetkin, se ei velvoittaisi sinua mihinkään. Toisaalta se, että he eivät auttaneet, ei vaikuta nykyhetkeen millään tavalla.

Kyse on vain ja ainoastaan siitä, haluatko auttaa? Jos et aidosti tahdo, älä helvetissä auta. Pelkästä velvollisuudentunteesta pitkin hampain tehty auttaminen on pitkän päälle vahingollista kaikille osapuolille. Tähän sopii se sanonta, että toisia varten elämänsä uhraavat ihmiset tunnistaa ahdistuneesta ilmeestä -niiden kaikkien muiden kasvoilla.

Miehesi tekee sitten omat päätöksensä, joihin sinulla ei tietenkään ole mitään sanomista.

Missään tapauksessa sinun ei tarvitse oikeuttaa ja perusteella ei-auttamistasi sillä, että "ette tekään auttaneet meitä". Se kuulostaa kaunaiselta vanhojen kaivelulta, ja vaan lisää närää ja huonontaa välejä entisestään. Voit vain todeta, että et auta, piste.

Yksi tärkeimpiä asioita, mitä olen elämässäni oppinut, on se, että ei koskaan, koskaan pidä selitellä ihmisille miksi tekee jotain tai miksi jättää tekemättä. Ne ottavat sen vain kutsuna väittää loputtomasti vastaan. Minä vain asetan ne tapahtuneiden tosiasioiden eteen ja ne sitten elävät sen kanssa. Toiset poistuu elämästäni, yleensä ne, joiden tahdoinkin poistuvan.

Ja jos jotakuta autan, teen sen täydestä sydämestä ja odottamatta mitään vastapalveluksia. Autan sillä ajatuksella, että hän sitten ehkä auttaa joskus jotakuta muuta, ei minua. Ja jos ei auta, ei senkään niin väliksi.

Itse koen, että vain näin elämällä minulla on oikeasti jotain annettavaakin muille. Ei väkisin auttamalla tai tekojani selittelemällä.

Kusipäänähän minua sitten jotkut pitävät, mutta enpä voi väittää välittäväni.

Kyllä ap:lla on oikeus ottaa kantaa siihen käyttääkö miehensä aikaa kusipäiden auttamiseen

Vierailija kirjoitti:

Tehdään tässä nyt kuitenkin yksi asia selväksi. Kun sanot odottaneesi apua appivanhemmilta, tarkoitat pelkästään anoppia. Et appiukkoa.

Kyllä ne appiukot kuule auttavat paljonkin. Ihan siinä lastenhoidossakin, mitä sinä tunnut pitävän mahdottomana 40-luvulla syntyneille miehille.

Ja kaikenlaista remonttiapua niistä on aivan tavattomasti.

Meillä ainakin molemmista appiukoista on ollut merkittävästi enemmän apua kuin kummastakaan anopista. Luottaisin itse asiassa lapset koska hyvänsä mieluummin omalle appiukolleni kuin kummallekaan anopille, äidilleni tai edes omalle isälleni.

Vierailija kirjoitti:

Miksi appivanhempien olisi pitänyt auttaa, kun sinä olit sairas? Et sinä ole heidän tyttärensä.

Eikä miniän tarvitse auttaa appivanhempia, koska ei ole heidän tyttärensä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi appivanhempien olisi pitänyt auttaa, kun sinä olit sairas? Et sinä ole heidän tyttärensä.

Varmaan siksi, että appivanhempien lapsella, eli aloittajan miehellä, oli raskasta. 

En tiedä sinusta, mutta jos ite näkisin, että lapsellani on rankkaa, kun kumppani ei pysty osallistumaan täydellä panoksella perheen arkeen, niin menisin kysymään, että tarvitseeko hän apua. Minä näet rakastan lapsiani ja haluan auttaa heitä, vaikka he jo aikuisia ovatkin. 

Pyhät poikien äidit tuntuvat aika harvoin ajattelevan näin.

Meillä minä sairastuin kroonisesti 10 vuotta sitten. Olen välillä lähes vuodepotilaana, en sentään onneksi kovin usein, mutta toimintakyky on koko ajan rajoittunut, ja nykyään olen työkyvytön.

Minulla on jatkuva huoli mieheni jaksamisesta. Kuitenkaan koko tänä aikana kukaan ei ole elettäkään tehnyt tarjotakseen hänelle apuaan. Kaikkein vähiten hänen oma äitinsä, joka kyllä koko ajan on ITSE jotain apua vailla.

Hehän voivat palkata apua itselleen.

Täysin sama tilanne meillä, lapsia oli vaan silloin 3 kappaletta, mutta eivät terveet isovanhemmat olleet kiinnostuneita.

Nyt isossa omakotitalossa heillä riittäisi korjattavaa ja apua kaivataan ties mihin. Sitä ja tätä pitäisi tehdä. Me leikitään miehen kanssa ihan ymmärtämättömiä ja vastataan vaan että Aijaa, saisikohan jostain yrityksestä ostettua apua? Sitä saa mitä tilaa....

Vierailija kirjoitti:

Luulen että kun appivanhemmat ovat tarpeeksi kauan vihjailleet he todella hankkivat asunnon ap n perheen naapurustosta ja tunkevat autettaviksi ihan väkisin. He vaikuttavat ihan sillä tavoin käyttäytyviltä. Kieltäydy siinä sitten kun toinen tulee ovikelloa rimputtamaan. Lyö ovi kiinni jos pystyt, varsinkin mies.

No hupsis, siinä käy niin, että poika perheineen muuttaa muualle.

Ei sun tarvitse korvaasi lotkauttaa noille luusereille.

Ei voi mitään ja voi voi. Et sinä ole työsuhteessa appivanhemmilles. Et ole edes sukua niille.

Tuo on kyllä häkellyttävää, että miten ei edes vähän yritetä auttaa. Mikä siinä on joillakin ihmisillä, että ehkä periaatteessa ajattelee olevansa avuksi, mutta käytännössä juuri nyt tai silloin kun kysytään ei käy..

Jos olisin ap, niin hyvin vähän kiinnostaisi auttaa.

Omat vanhempani eivät ole kauheasti pystyneet auttamaan. Välimatkaa on paljon ja heillä terveysongelmia. Näissä puitteissa ovat kuitenkin jotain, edes pientä apua yrittäneet, ja sillä on suuri merkitys.

Sano nou nou nou typeryksille.

Paljonpuhuvaa tuo, että appivanhemmat eivät muka voineet vaivautua tulla auttamaan lapsen kanssa, mutta kun kyseessä olisi oma avun saanti, ollaankin valmiita jopa muuttamaan ihan viereen. Miksei muuttanut viereen jo silloin kun te olisitte tarvinneet apua? Todella itsekästä.