Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa?
09.08.2023 |
Taustatietona: Appivanhemmat eivät auttaneet meitä, kun elimme pikkulapsiarkea. Vauvalla oli monenlaista sairautta ja olisimme kaivanneet välillä edes hetken lepoa. Pahimmillaan anoppi vain naureskeli vauvan sairauksille, että pärjäilkää. Appivanhemmat olivat tuolloin terveitä, tuoreita eläkeläisiä eli aikaa auttamiselle olisi ollut. Anoppi jopa palasi eläkkeeltä töihin, kun virtaa riitti ja aika kävi eläkkeellä pitkäksi. Lapsen ollessa 1 v sairastuin vakavasti ja meni monta vuotta, kun olin todella huonossa kunnossa. Arki oli todella raskasta ja mies oli lujilla sairaan vaimon, töiden ja lapsen asioiden kanssa. Appivanhemmat tiesivät tämän, mutta eivät tulleet avuksi, vaikka asuivat kohtuullisen matkan päässä. Kylässä kävivät välillä, mutta silloin odottivat passaamista, valmista ruokaa pöydässä ja itse katsoimme lapsen perään silloinkin. Omat vanhempani asuivat toisella puolella Suomea, mutta kävivät pitkästä välimatkasta huolimatta auttamassa muutaman kerran vuodessa useamman päivän ajan. Katsoivat lapsen perään, laittoivat ruokaa ja siivosivat. Olen tästä heille ikuisesti kiitollinen, sillä mitään tukiverkkoja meillä ei asuinpaikkakunnalla ollut.
Nyt alamme olla tilanteessa, että appivanhemmilla on jo ikää ja avun tarvetta alkaisi olla. Anoppi on toisinaan jopa puhunut, että muuttaisivat lähellemme, jotta meillä olisi helpompi olla avuksi. Minua ei kiinnosta tippaakaan olla appivanhemmille avuksi, kun jättivät meidät yksin vaikeina vuosina. Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa? Miehelle olen sanonut, että itse saat hoitaa sen mitä vanhempiesi asioista hoidat.
Kommentit (1175)
Jos taustalla ei ole edes mitään omia sairauksia, joiden vuoksi auttaminen ei onnistuisi, niin kyllä aika härskiltä vaatimuksilta kuulostaa. Omat appivanhemmat ovat edelleen niin nuoria, että heillä on työelämää jäljellä vielä 13-15 vuotta, ja siitä huolimatta, että kumpikin käy täyspäiväisissä töissä ja toinen tekee vuorotyötä, niin ovat valmiita auttamaan lastenlasten hoidossa. Ottavat lapsenlapset mielellään viikonlopuiksi hoitoon, että vanhemmat saavat olla välillä kahdestaan.
Appivanhempani muistuttavat monella tapaa omia isovanhempiani. Hekin olivat keski-ikäisiä tullessaan isovanhemmiksi, ja auttoivat paljon, vaikka toinen kävi täyspäiväisesti töissä ja toinen oli sairaseläkkeellä eikä pystynyt aivan kaikkea tekemään. Hoidamme sisaruksieni ja serkkujeni kanssa mielellämme isovanhempia. Hekin auttoivat niin paljon silloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole sinun asiasi auttaa appivanhempia missään tilanteessa, vaan miehesi asia. Samoin toisin päin. Ja jos appivanhemmat ovat kieltäytyneet auttamasta lastaan eli miestäsi, vaikka olisivat pystyneet, ei hänelläkään ole mitään velvollisuutta auttaa heitä Aivan hyvin voi sanoa, kuten hekin teille, että pärjäilkää.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sinun asiasi auttaa appivanhempia missään tilanteessa, vaan miehesi asia. Samoin toisin päin. Ja jos appivanhemmat ovat kieltäytyneet auttamasta lastaan eli miestäsi, vaikka olisivat pystyneet, ei hänelläkään ole mitään velvollisuutta auttaa heitä Aivan hyvin voi sanoa, kuten hekin teille, että pärjäilkää.
Ja vähän naureskella päälle vähätellen.
Vierailija kirjoitti:
Mun appivanhemmat oli samanlaisia eli eivät tarjonneet apuaan. Kun kuolivat, niin selvisi, että olivat myyneet omaisuutensa pilkkahinnalla miehen serkulle, tämä sai niin kaupunkiasunnon, omakotitalon kuin kesämökinkin ja miehelle jäi perinnöksi 400 euroa velkaa sairaalamaksuista. Kyllä se vähän kirpaisi, kaksio Tampereella olisi ollut meille tarpeen, kun lapset lähti opiskelemaan.
Appivanhemmat saivat tehdä omaisuudellen aivan , mitä itse halusivat. He varmaankin tarvitsivat rahaa palveluiden ostamiseen vielä eläessään. Tiesivät, ettei teillä ole rahaa ostaa kuten serkulla oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun appivanhemmat oli samanlaisia eli eivät tarjonneet apuaan. Kun kuolivat, niin selvisi, että olivat myyneet omaisuutensa pilkkahinnalla miehen serkulle, tämä sai niin kaupunkiasunnon, omakotitalon kuin kesämökinkin ja miehelle jäi perinnöksi 400 euroa velkaa sairaalamaksuista. Kyllä se vähän kirpaisi, kaksio Tampereella olisi ollut meille tarpeen, kun lapset lähti opiskelemaan.
Appivanhemmat saivat tehdä omaisuudellen aivan , mitä itse halusivat. He varmaankin tarvitsivat rahaa palveluiden ostamiseen vielä eläessään. Tiesivät, ettei teillä ole rahaa ostaa kuten serkulla oli.
Eiköhån se omaisuus olisi ollut myytävissä vieraalle ihan käypään hintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun appivanhemmat oli samanlaisia eli eivät tarjonneet apuaan. Kun kuolivat, niin selvisi, että olivat myyneet omaisuutensa pilkkahinnalla miehen serkulle, tämä sai niin kaupunkiasunnon, omakotitalon kuin kesämökinkin ja miehelle jäi perinnöksi 400 euroa velkaa sairaalamaksuista. Kyllä se vähän kirpaisi, kaksio Tampereella olisi ollut meille tarpeen, kun lapset lähti opiskelemaan.
Appivanhemmat saivat tehdä omaisuudellen aivan , mitä itse halusivat. He varmaankin tarvitsivat rahaa palveluiden ostamiseen vielä eläessään. Tiesivät, ettei teillä ole rahaa ostaa kuten serkulla oli.
Eiköhån se omaisuus olisi ollut myytävissä vieraalle ihan käypään hintaan.
Jos se serkku autteli vanhuksia ja halusivat näin palkita auttajaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa pienten lasten vanhemmista ei saa mitään apua isovanhemmilta, kun on lähdetty kotinurkilta itsenäistymään, opiskelemaan tai työn perässä mahdollisimman kauaksi kotoa ja välimatka voi olla satoja, ellei tuhansia kilometrejä ja tavataan pari kertaa vuodessa.
Näin itselläni ja ystävä-ja tuttavapiirissä, eikä koskaan ole saatu isovanhemmilta hoitoapua, vaan turvaverkostot on ollut itse luotava ja maksettava. Näin suurin osa vanhemmista tekevät, jo välimatka estää hoitoavun.
Nämä kostonkierre on vain pienen porukan, jotka olettavat muiden hoitavan lapset ja antavan apua.
Kuinka olet ajatellut hoitaa vanhat vanhempasi tai appivanhemmat? Varmaan nyt ajattelet, että pärjäilevät omin nokkineen siellä kaukana, mutta entä jos tilanne ei näin hoidukaan? Oletko valmis mennyttä muistelematta ottamaan vanhukset naapuriin tai hoitamaan heidän asioitaan tiiviisti etänä? Vai mietitkö ehkä, että itsekin olemme itse tulleet toimeen?
Ap:han pärjäili miehensä kanssa myös yksin kuten tekin, kyse onkin siitä, otetaanko appien vihjailut avusta nyt iloisena vastaan. Vain itse tiedät, miten tositilanteessa suhtaudut, mutta ylimielisyys on turhaa. Ihmisillä on monenlaisia vaikeita tai ristiriitaisia tunteita kohdattavana elämän varrella, ei sitä yksinkertaistaminen muuta.
Se asia on ratkaistu, toivomuksestani myivät okt ja kesämökin ja nyt asuvat palvelutalossa, johon pääsee jo 55v ja hyväkuntoisena ja kaikki palvelut pyörii, mitä tarvitsevat. Ja talosta ja mökistä saivat sen verran rahaa, niillä ostaa palveluita pitkään. Ja molemmat tehneet pitkän työuran, nyt on aika viettää leppoista elämää, palveluiden äärellä.
Ja samaa suosittelen kaikille vanhuksille, myymään omaisuutensa ja viettämään viimeidet elinvuodet ihmisarvoista elämää ja elämään armopaloilla. En minä heidän perintöjään tarvitse, kun pystyn itsekkin elättämään perheeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tosiaankaan auttaisi, jos asenne heillä on ollut tuo. Me autamme appivanhempia, mutta he eivät suhtautuneet nihkeästi avunpyyntöihin tai naureskelleet vaikeuksillemme, kun lapset olivat pieniä. Tosin, he olivat jo silloinkin sen verran iäkkäitä, että ihan vain pari kertaa pyydettiin heitä pariksi tunniksi apuun, jos ei mitenkään muuten saatu asiaa järjestettyä ja oli hätätilanne. Niin harvoin, että hammaslääkäriin ja kierukan laittoonkin otin vauvan ja taaperon vaunuissa mukaan.
Anoppi kyllä tuntuu ottavan avun vähän liian itsestäänselvyytenä joskus. Meillä kuitenkin on edelleen aika pienet lapset, alakoululaiset, ja täyspäivätyöt. Anoppi valittaa aika herkästi, ellei juuri silloin kun soitetaan päästä lähtemään apuun jotain laskua maksamaan. Ja muutenkin puhuu tyyliin, että kun näin lähellä lapsen perhe asuu, niin pitäähän nyt toki sen ja sen asian "hoitua". Ei meillä oikeasti olisi aikaa käydä useamman kerran viikossa heitä auttelemassa. Kaikki omat kotityöt jäävät hunningolle.
Anoppi yrittää juoksuttaa poikaansa kovasti. Mitä sitten, että pojalla on perhe, kaksi kouluikäistä lasta, vaativa työ, omakotitalo ja puoliso, joka aina joskus haluaisi viettää miehensä kanssa? Kyllä se sovittu lomareissu voi odottaa, kun kahvinkeitin lopetti lämmittämästä vettä. Ja sitä kahvinkeitintä ei voi korjata kukaan muu kuin se oma poika. Korvaamaton kahvinkeitin, ostettu Anttilasta vuonna 1982. Kyllähän se pojan siipeilijävaimoke voi hoitaa kodin ja lapset! Minä siis ihan täyttä työpäivää tekevä äiti, joka tietysti teen osuuteni kotini askareista.
Mieheni on jatkuvasti vähentänyt äitinsä auttamista ja keskittynyt enemmän perheensä. En sano, etteikö voisi auttaa äitiään, mutta tämä kyllä kehtaa soittaa poikaansa apuun klo 2 yöllä, kun on katastrofi sattunut. Telkkarista ei näy joku tietty kanava.
Mua anoppi on kohdellut ikävästi alusta asti. Sen verran ikävästi, että en aio puhua anopilleni enää ikinä.
Emme ole saaneet (emmekä kyllä tarvinneet saati halunneet) apua anopilta. Haukkuja, mitätöimistä ja ylikävelyä sitäkin enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Juu omalle anopilleni aion sanoa samat sanat
(kun hän vanhana pyytää apua meiltä)
mitä hän sanoi meille, kun valitettiin unettomuutta ja vauvan allergioita jne:
SEMMOSTA SE ON!
Ja tekoempaattinen hymy päälle, ja eikun vaan nauttimaan sitten omista terveistä jaloista ja matkustelusta!
Pyörikööt vaipoissaan ja muistelkoot itsekkyyttään.
No en kyllä tiedä tänä päivänä ketään joka vaihtelisi vanhempiensa vaippoja. Kyllä se kotihoitaja tai laitos tämän asian hoitaa.
Ja jos on ollut varaa matkustella niin kyllä varmaan on varaa myös ostaa palveluja. Turha ainakaan jättää kenellekään perintöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Autetaan lapsiperheitäkin kunnan kautta niin miksi ei sitten vanhojakin ihmisiä.
Kyse on vain siitä onko nöyryyttä ottaa apua vastaan.
Vierailija kirjoitti:
"Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa?" Et ole.
Suomessa yhteiskunta hoitaa vanhukset. Appivanhemmat voivat tilata kunnasta ja hyvinvointialueelta kotiapua. Rahalla saa ostettua kotiin apua ja palveluita. Kaikki vanhukset saavat jotain eläkettä ja suurimmalla osalla on myös varallisuutta.
Suomessa vanhusten hoito ei kuulu perheelle. Rahalla saa hankittua kotiapua. Varokaa tilannetta, että appivanhemmat muuttaisivat lähellenne asumaan. Silloin miehestäsi tulee pahimmassa tapauksessa vanhempiensa palkaton kotiapulainen ja orja ja perhe-elämänne menee pilalle.
Vanhukset saa ostettua kotiapua yhtä näppärästi, kuin lapsiperheetkin, jotka tarvitsevat kotiapua. Eli teoriassa joo, käytännössä ei ja joka tapauksessa nihkeästi. Apua edeltää RAI-arviot ja muut, joissa yritetään myös painostaa läheisiä hoitamaan. On myös hämmästyttävän yleistä, että vanhukset valehtelevat (tai puhuvat ääneen omia toiveitaan totuuksina), että kyllä lapset hoitaa, vaikka kukaan ei olisi lapsilta kysynyt mitään tai lapset olisivat suoraan kieltäytyneet. Nämä horinat otetaan ilolla vastaan ja sen ansiosta käyntejä ei järjestetä tai määrä pidetään pienenä.
Kotiavusta myös soitellaan lapsille, yleensä lähimpänä asuvalle tyttärelle. "Irma sanoi, että ei saa ukkosella nukuttua, onkohan joku tulossa Irman luokse kun on tuo myrsky luvattu. Irman puhelimessa on joku vika, kukas sen veisi korjattavaksi? Irma ei osaa käyttää uutta mikroaan, kukas tulisi opettamaan Irmaa? Irmalla on huonosti ehjiä sukkia, kukas ostaisi IRmalle sukkia?" Aina eri ihminen soittaa. Olen pyytänyt laittamaan kaikille tiedoksi, että en halua saada yhtäkään puhelua enää. Ei toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan auttaisi! Mädäntykööt vanhainkodissa.
Vierailija kirjoitti:
Minä autoin aina kun pyydettiin. Sitten sain kuulla, että olin liikaa pistänyt nokkaani lasten perhe-elämään. Teeppä niin tai näin, aina väärinpäin.
Autoitko kuten pyydettiin vai autoitko kuten itse halusit?
Esimerkki karrikoiden omasta elämästä:
Anoppi: Tarvitko apua ristiäisjärjestelyissä?
Minä: Jos viitsisit olohuoneen ikkunat pestä? Siitä olisi apua.
Anoppi: Joo, onnistuu.
Pari päivää myöhemmin:
Anoppi: Kuroin teille tällääsen maton keittiöön. *levittää mattoa "paikalleen"
Minä: 😱🤯
Ne ikkunat sain pestä ihan itse.
Näin mua "autettiin". Sain vielä vihat niskoilleni, kun pistin anopin kotiinsa se järkyttävän ruma matto kainalossaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajattelisin samalla tavalla muuten, mutta en jättäisi miestä yksin tuossa. Mies oli yhtä kovilla teidän perheen tilanteessa kuin sinäkin. Nyt hän taas joutuu siihen. Jollain tavoin yrittäisin tukea miestä kuitenkin.
Miten niin joutuu. Hän toki auttaa saman verran kuin sai itse apua aikoinaan.
Luulen että kun appivanhemmat ovat tarpeeksi kauan vihjailleet he todella hankkivat asunnon ap n perheen naapurustosta ja tunkevat autettaviksi ihan väkisin. He vaikuttavat ihan sillä tavoin käyttäytyviltä. Kieltäydy siinä sitten kun toinen tulee ovikelloa rimputtamaan. Lyö ovi kiinni jos pystyt, varsinkin mies.
Et ole julma. Älä salli heidän muuttaa lähellesi, ja käske miehesi selvittää tukimuodot, joita appivanhempasi voivat (rahalla) saada asuinalueellaan. Miehesi kertoo tämän heille, ja sanoo, että teillä ei ole resursseja auttaa.
Riidellä ei kannata, eikä nostaa menneisyyden tapahtumia esiin. Napakka EI, eikä mitään selityksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu omalle anopilleni aion sanoa samat sanat
(kun hän vanhana pyytää apua meiltä)
mitä hän sanoi meille, kun valitettiin unettomuutta ja vauvan allergioita jne:
SEMMOSTA SE ON!
Ja tekoempaattinen hymy päälle, ja eikun vaan nauttimaan sitten omista terveistä jaloista ja matkustelusta!
Pyörikööt vaipoissaan ja muistelkoot itsekkyyttään.Millainen vanhempi edes antaa puolustuskyvyttömän alle leikki-ikäisen lapsen isovanhempien hoidettavaksi ja vastuulle, kun lääketiett. fakta, heidän reagointikyky alentunut, samoin näkö ja kuulo, voimat heikentuneet, sairaskohtauksen riski kasvanut, jne. Ja he ovat tilastollisesti suurin riski liikenteesä, kun puhutaan onnettomuuksista ja kuolemaan johtavista tapaturmista.
Ja heidän auton ajo-oikeus voi lääkäri tai muu viranomainen ottaa millä hetkellä pois, sen kummempia perusteluja. Eivätkä he enää voi edes toimia työelämässä yli 70v, kun työkyky pysyvästi alentunut esim. hoitajana tai työssä päiväkodissa.Ja tälläisten hoidettavaksi annetaan puolustuskyvytön lapsi ja lapsi tietoisesti altistetaan tapaturmille ja onnettomuuksille.
Jos he kieltäytyvät hoitamasta lapsia, suututaan ja aloitetaan kostonkierre.
Vanhempani olivat 63 vuotiaita, kun kovasti jo odotettu lapsenlapsi syntyi. Ihan itse hoidettiin, päiväkodin avustamana. Heidän aikansa meni johonkin muuhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa?" Et ole.
Suomessa yhteiskunta hoitaa vanhukset. Appivanhemmat voivat tilata kunnasta ja hyvinvointialueelta kotiapua. Rahalla saa ostettua kotiin apua ja palveluita. Kaikki vanhukset saavat jotain eläkettä ja suurimmalla osalla on myös varallisuutta.
Suomessa vanhusten hoito ei kuulu perheelle. Rahalla saa hankittua kotiapua. Varokaa tilannetta, että appivanhemmat muuttaisivat lähellenne asumaan. Silloin miehestäsi tulee pahimmassa tapauksessa vanhempiensa palkaton kotiapulainen ja orja ja perhe-elämänne menee pilalle.
Vanhukset saa ostettua kotiapua yhtä näppärästi, kuin lapsiperheetkin, jotka tarvitsevat kotiapua. Eli teoriassa joo, käytännössä ei ja joka tapauksessa nihkeästi. Apua edeltää RAI-arviot ja muut, joissa yritetään myös painostaa läheisiä hoitamaan. On myös hämmästyttävän yleistä, että vanhukset valehtelevat (tai puhuvat ääneen omia toiveitaan totuuksina), että kyllä lapset hoitaa, vaikka kukaan ei olisi lapsilta kysynyt mitään tai lapset olisivat suoraan kieltäytyneet. Nämä horinat otetaan ilolla vastaan ja sen ansiosta käyntejä ei järjestetä tai määrä pidetään pienenä.
Kotiavusta myös soitellaan lapsille, yleensä lähimpänä asuvalle tyttärelle. "Irma sanoi, että ei saa ukkosella nukuttua, onkohan joku tulossa Irman luokse kun on tuo myrsky luvattu. Irman puhelimessa on joku vika, kukas sen veisi korjattavaksi? Irma ei osaa käyttää uutta mikroaan, kukas tulisi opettamaan Irmaa? Irmalla on huonosti ehjiä sukkia, kukas ostaisi IRmalle sukkia?" Aina eri ihminen soittaa. Olen pyytänyt laittamaan kaikille tiedoksi, että en halua saada yhtäkään puhelua enää. Ei toimi.
Mun mummu oli tällainen. Kotiapu ei kelvannut kuin laittamaan tukisukat jalkaan iltaisin ja ottamaan ne sukat aamulla pois. Oli kuulemma hyvinkin ilkeä kotiavulle. Vain tyttärien apu kelpasi, lastenlasten apu ei myöskään kelvannut. Vävypojat kelpasivat auttamaan "miesten töissä".
Hei, itse hoidin kolme lastani alusta loppuun lähes yksin. Appivanhemmat ei osallistunut ja lasten isä venkoili omasta osuudestaan 1/2 parhaansa mukaan. Appivanhempien asioita en hoitanut ennen heidän kuolemaansa, enkä osallistunut hautajaisiin kuin vieraana. Miehelle olen ilmoittanut, etten ala häntä omaishoitamaan, missään vaiheessa, koska hoidatti lapset lähes 100% minulla.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka olet ajatellut hoitaa vanhat vanhempasi tai appivanhemmat? Varmaan nyt ajattelet, että pärjäilevät omin nokkineen siellä kaukana, mutta entä jos tilanne ei näin hoidukaan? Oletko valmis mennyttä muistelematta ottamaan vanhukset naapuriin tai hoitamaan heidän asioitaan tiiviisti etänä? Vai mietitkö ehkä, että itsekin olemme itse tulleet toimeen?
Ap:han pärjäili miehensä kanssa myös yksin kuten tekin, kyse onkin siitä, otetaanko appien vihjailut avusta nyt iloisena vastaan. Vain itse tiedät, miten tositilanteessa suhtaudut, mutta ylimielisyys on turhaa. Ihmisillä on monenlaisia vaikeita tai ristiriitaisia tunteita kohdattavana elämän varrella, ei sitä yksinkertaistaminen muuta.