Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa?
09.08.2023 |
Taustatietona: Appivanhemmat eivät auttaneet meitä, kun elimme pikkulapsiarkea. Vauvalla oli monenlaista sairautta ja olisimme kaivanneet välillä edes hetken lepoa. Pahimmillaan anoppi vain naureskeli vauvan sairauksille, että pärjäilkää. Appivanhemmat olivat tuolloin terveitä, tuoreita eläkeläisiä eli aikaa auttamiselle olisi ollut. Anoppi jopa palasi eläkkeeltä töihin, kun virtaa riitti ja aika kävi eläkkeellä pitkäksi. Lapsen ollessa 1 v sairastuin vakavasti ja meni monta vuotta, kun olin todella huonossa kunnossa. Arki oli todella raskasta ja mies oli lujilla sairaan vaimon, töiden ja lapsen asioiden kanssa. Appivanhemmat tiesivät tämän, mutta eivät tulleet avuksi, vaikka asuivat kohtuullisen matkan päässä. Kylässä kävivät välillä, mutta silloin odottivat passaamista, valmista ruokaa pöydässä ja itse katsoimme lapsen perään silloinkin. Omat vanhempani asuivat toisella puolella Suomea, mutta kävivät pitkästä välimatkasta huolimatta auttamassa muutaman kerran vuodessa useamman päivän ajan. Katsoivat lapsen perään, laittoivat ruokaa ja siivosivat. Olen tästä heille ikuisesti kiitollinen, sillä mitään tukiverkkoja meillä ei asuinpaikkakunnalla ollut.
Nyt alamme olla tilanteessa, että appivanhemmilla on jo ikää ja avun tarvetta alkaisi olla. Anoppi on toisinaan jopa puhunut, että muuttaisivat lähellemme, jotta meillä olisi helpompi olla avuksi. Minua ei kiinnosta tippaakaan olla appivanhemmille avuksi, kun jättivät meidät yksin vaikeina vuosina. Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa? Miehelle olen sanonut, että itse saat hoitaa sen mitä vanhempiesi asioista hoidat.
Kommentit (1175)
Minä olen ottanut elämässä sen politiikan, että autan ja tuen vain sellaisia sukulaisia, jotka ovat tukeneet ja auttaneet minua, kun olin lapsi/nuori/nuori aikuinen. Heitä ei montaa ole, mutta heistä pidän huolta hyvillä mielin. Ei kiinnosta satsata omaa jaksamista ihmisiin, jotka ovat olleet itsekkäitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet lapsellinen ja pikkumainen. On ihan eri asia hoitaa sairasta lastenlasta kuin auttaa vanhoja appivanhempia. Perintö varmaan sitten kuitenkin neidille kelpaa?
Tarkennatko, että millä tavalla erilaista?
Aina jaksaa yllättää, kuinka katkeria ja lapsellisia jotkut ihmiset ovat. Toivottavasti sinunkaan lapsesi ei sitten auta sinua kun olet vanha. Tehkää oikein sellainen sukupolvelta toiselle periytyvä kostonkierre tuosta :D
Ap tässä. Kiitos rohkaisevista kommenteista! Olen aina ollut kiltti ja tunnollinen, mutta tämän asian kohdalla mittani on täysi eikä appivanhempien auttaminen kiinnosta. Hyvä, kun täältä löytyi ajatuksilleni tukea!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itsekään menisi appivanhemmille tuollaisessa tilanteessa avuksi. Mies hoitakoon itse.
Mautonta tuollainen, että naureskellaan vauvan sairauksille.
Olisko vähän värikynitetty toi ilmaus kuitenkin että nauroivat vauvan sairaudelle, vaikea uskoa - mä en itse tykkää lapsista/vauvoista tipan vertaa mutta en nyt kenenkään vieraankaan lapsen sairaudelle naureskelisi.
Mutta joo, auttaminen ei ole kenenkään velvollisuus.
Usko tai et, noita psykomummoja on olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En itsekään menisi appivanhemmille tuollaisessa tilanteessa avuksi. Mies hoitakoon itse.
Mautonta tuollainen, että naureskellaan vauvan sairauksille.
Miksi miehen pitäisi hoitaa, kun ei ole itsekään apu saanut?
Vierailija kirjoitti:
Aina jaksaa yllättää, kuinka katkeria ja lapsellisia jotkut ihmiset ovat. Toivottavasti sinunkaan lapsesi ei sitten auta sinua kun olet vanha. Tehkää oikein sellainen sukupolvelta toiselle periytyvä kostonkierre tuosta :D
Sehän riippuu siitä auttaako ap ja hänen miehensä omia lapsiaan kun nämä ovat pienten lasten vanhempia vai ei. Vai luuletko, että ap:n lapset sitten keski-ikäisinä muistelevat, että ettehän te auttaneet mummia ja ukkia, joten mekään ei auteta teitä vaikka itse teiltä apua saimme?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän hyvin ajatuksesi, mutta itse henkilökohtaisesti en lähtisi koston tielle. Ehkä saisitte asiat sovittua ja saisit rauhan katkeruuden tunteistasi. Tämä on vain oma kommenttini, muut tekevät mitä tekevät.
Vierailija kirjoitti:
Olet lapsellinen ja pikkumainen. On ihan eri asia hoitaa sairasta lastenlasta kuin auttaa vanhoja appivanhempia. Perintö varmaan sitten kuitenkin neidille kelpaa?
Miniä ei peri appivanhempiaan ellei appikset ole tehneet testamenttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu omalle anopilleni aion sanoa samat sanat
(kun hän vanhana pyytää apua meiltä)
mitä hän sanoi meille, kun valitettiin unettomuutta ja vauvan allergioita jne:
SEMMOSTA SE ON!
Ja tekoempaattinen hymy päälle, ja eikun vaan nauttimaan sitten omista terveistä jaloista ja matkustelusta!
Pyörikööt vaipoissaan ja muistelkoot itsekkyyttään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itsekään menisi appivanhemmille tuollaisessa tilanteessa avuksi. Mies hoitakoon itse.
Mautonta tuollainen, että naureskellaan vauvan sairauksille.
Miksi miehen pitäisi hoitaa, kun ei ole itsekään apu saanut?
Millaisia lapsimiehiä teillä oikein on, eikö mies ihan itse osaa päättää, auttaako vanhempiaan vai ei? Vai onko nykyään miehet tossunalla ja vaimonsa holhouksessa, kun pitää asiasta keskustella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veikkaan, että kymmenen-viidentoista vuoden päästä on naistenlehdet pullollaan tällaisia juttuja: "Tuula, 82: Aikuiset lapset eivät tule avuksi, vaan joudun selviämään yksin". Sitten totuus oikeasti on, että Tuula ei itse auttanut lastenlasten kanssa ja jätti lapsiperheen yksin selviämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen on hyvä olla auttavainen kaikkia kohtaan. Niinhän ap:n mielestä appivanhempienkin olisi pitänyt. Älä jatka huonoja käytäntöjä, vaan ole fiksu ja opeta samalla lapsesikin sellaiseksi.
miksi appivanhemmat pitäisi palkita ilkeästä käytöksestä auttamalla heitä? kyllähän aloittaja voi opettaa auttamista muiden ihmisten osalta, vaikka vapaaehtoistyön parissa.
Kyllä, vastavuoroisuutta on myös tärkeä opettaa. Sekä sitä, että ettei lapsi ole vain ottamassa muilta, mutta myös sitä että omia rajoja saa pitää ja arvostaa. Ei tarvitse olla mikään muista piittaamattomien ihmisten kynnysmatto, vaikka reilusti muut huomioi.
En tosiaankaan auttaisi, jos asenne heillä on ollut tuo. Me autamme appivanhempia, mutta he eivät suhtautuneet nihkeästi avunpyyntöihin tai naureskelleet vaikeuksillemme, kun lapset olivat pieniä. Tosin, he olivat jo silloinkin sen verran iäkkäitä, että ihan vain pari kertaa pyydettiin heitä pariksi tunniksi apuun, jos ei mitenkään muuten saatu asiaa järjestettyä ja oli hätätilanne. Niin harvoin, että hammaslääkäriin ja kierukan laittoonkin otin vauvan ja taaperon vaunuissa mukaan.
Anoppi kyllä tuntuu ottavan avun vähän liian itsestäänselvyytenä joskus. Meillä kuitenkin on edelleen aika pienet lapset, alakoululaiset, ja täyspäivätyöt. Anoppi valittaa aika herkästi, ellei juuri silloin kun soitetaan päästä lähtemään apuun jotain laskua maksamaan. Ja muutenkin puhuu tyyliin, että kun näin lähellä lapsen perhe asuu, niin pitäähän nyt toki sen ja sen asian "hoitua". Ei meillä oikeasti olisi aikaa käydä useamman kerran viikossa heitä auttelemassa. Kaikki omat kotityöt jäävät hunningolle.
Pitää olla reilu meininki tyyliin "jos sää rapsutat mun selkää niin mää vastaavasti rapsutan sun". Lokkeilijoita ei tarvitse hyväksyä.
Mun appivanhemmat oli samanlaisia eli eivät tarjonneet apuaan. Kun kuolivat, niin selvisi, että olivat myyneet omaisuutensa pilkkahinnalla miehen serkulle, tämä sai niin kaupunkiasunnon, omakotitalon kuin kesämökinkin ja miehelle jäi perinnöksi 400 euroa velkaa sairaalamaksuista. Kyllä se vähän kirpaisi, kaksio Tampereella olisi ollut meille tarpeen, kun lapset lähti opiskelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin ajatuksesi, mutta itse henkilökohtaisesti en lähtisi koston tielle. Ehkä saisitte asiat sovittua ja saisit rauhan katkeruuden tunteistasi. Tämä on vain oma kommenttini, muut tekevät mitä tekevät.
Jos asiaa haluaa ratkoa yleisen sovun kannalta ja välien parantamiseksi, yksi keino olisi kertoa suoraan omista luokkaantumisen tunteista appivanhemmille. Parhaimmillaan paha mieli laantuu jos ymmärtävät, kuulevat ja hyväksyvät ap:n näkökannan. Pyytävät anteeksi. Voi löytyä yhteisymmärrystä. Jos taas ei korvaa lotkauteta toisen tunteille ja kokemukselle, ei asiaa tarvitse enää miettiä. Itsekkäitä ovat.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin ajatuksesi, mutta itse henkilökohtaisesti en lähtisi koston tielle. Ehkä saisitte asiat sovittua ja saisit rauhan katkeruuden tunteistasi. Tämä on vain oma kommenttini, muut tekevät mitä tekevät.
Mitä kostamista se on, jos kohtelee appivanhempiaan samalla tavalla kuin he ovat hädän hetkellä kohdelleet poikansa perhettä?
Alue: Aihe vapaa
Minulle isoin kynnyskysymys olisi tuo appivanhempien muutto lähelle. Olen ihan suoraan sanonut miehelleni, että en halua kummankaan meidän vanhempia lähelle asumaan. Omat vanhempani eivät onneksi koskaan muuttaisi lähistölle, miehen vanhemmat ovat sitä vaihtoehtoa välillä väläytelleet. Ei kiinnosta appivanhemmat autettavana naapurissa, kun ei meitäkään autettu.