Lue keskustelun säännöt.
Äiti ei pistä tytärtään kuriin joten haluaa adhd diagnoosin hänelle.
08.08.2023 |
Voihan tuolla tytöllä olla joku adhdkin , mutta isoin ongelma on ettei äiti osaa laittaa tyttöä kunnolla kuriin. On tottelematon lapsi. Muita tottelee, hoitajaa ja päiväkodissa. Äitiltä repii hiuksia päästä kuvassa. Äiti pelkää 6v lasta, että lapsi räjähtää. Haluaa lääkkeitä tytölle. Sanoo että lapsi vastustaa vaatimuksia, mikä on joku sairaus. No, kyllä siihen keinot on, on tähänkin asti tuommoset tapaukset opetettu ilman lääkeitä. ihan ekana ne kännykät pois molemmilta, äidiltä ja lapselta.
https://www.is.fi/perhe/art-2000009714119.html
Kommentit (588)
Minusta tuossa artikkelin tapauksessa pitäisi ensisijaisesti tutkia se äidin pää.
Ei ole normaalia ADHD eikä autistisen lapsen käyttäytymistä se, että se oireilu ilmenee vain yhden ihmisen seurassa, ja kun toinen aikuinen tulee paikalle, oireet häviävät täysin. Ei se neurologinen poikkeavuus "pidä lomaa" tai "jää kotiin", vaan se on siellä pään sisällä ka kulkee mukana kaikkialle, mihin sen kantaja ikinä meneekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noilla adddd diagnooseilla on myös sellainen pieni vaikutus että kelalta napsahtaa etuuksia kun sellaisen saa. Jaa niin mutta eihän tuotakaan saa ääneen sanoa.
Mitä etuuksia kuvittelet kelalta tulevan?
No, saatiin me kyllä puhterapiaa ja toimintaterapiaa. Mutta en nyt niitä etuuksiksi sanoisi.
Miten niin ei ole etuus? Ymmärrätkö lainkaan, paljonko nuo maksaisivat, jos KELA ei niitä tarjoaisi?
Uskomatonta, miten lyhyt muisti tai puutteellinen tietoisuus ihmisillä (nykysuomalaisilla) voikaan olla. Kaikki tulee kuin Manulle illallinen, mutta etuudeksi lasketaan vain käteinen raha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidillä on persoonallisuushäiriö tai mielenterveysongelma ja syyttelee lasta ongelmallisesta vuorovaikutuksesta ja arjen pyörittämisestä.
Kysymys siis kuuluu, miksi lehti julkaisi tuon jutun? Ihan vain näyttääkseen keskaria lasten asemalle?
Mitä harhaisuutta tuo nyt on? Lasten oikeuksien puolestahan tuo artikkeli on.
Tyhmä ja lyhytnäköinen äiti, kun ongelma on vanhemmuus ja lapsen temperamentti.
Tuosta väärästä diagnoosistahan on vain haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.
Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.
Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.
Kiva tarina, mutta lievät aspergerpiirteet ei kerro mitään. Lähes tulkoon kaikilla on lieviä aspergerpiirteitä tai adhd-piirteitä ja se on täysin normaalia. Olen myös kanssasi eri mieltä tuosta, että yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis mietitään ihan puhtaasti sellaista, että kaikkien täytyy olla lähiopetuksessa ja töissä 8-16. Maailma ei voi pyöriä siten, että kaikkien yksilölliset tarpeet toteutetaan, mutta siihen voidaan pyrkiä. Nyt jo osa työnantajista palkkaa esimerkiksi vain nepsyjä. Varhainen tuki on kaiken a ja o. Ja se, että pyritään löytämään luontaiset tavat toimia. Esimerkiksi itselläni se on (90 %).etätyö ja joustava työaika.
Puhut ihanteesta, johon todella olisi hyvä pyrkiä. Lasta kasvattava vanhempi joutuu silti ajattelemaan asiaa siltä kannalta, että lasta sopeuttaa maailmaan. Jos maailmaa yrittää sopeuttaa lapsen piirteisiin, niin tekee lapselle karhun palveluksen. Todella todella harvoilla ihmisillä on mahdollisuutta tuollaiseen työaikaan kuin sinulla. Hyvä, jos jotkut työnantajat ottavat vain nepsyjä töihin, mutta varmasti hekin vain marginaalinen porukka. Ihan jo senkin takia, että nepsyjen valkkaaminen on syrjimistä muita kohtaan. Se taas on laitonta.
Tottakai joutuu. Ja nepsyn vanhempana tämä korostuukin. Pointtina on se, että yhteiskuntamme hukkaa valtavan määrän potentiaalia, kun nepsyt eivät saa ajoissa diagnoosia, apua ja tukea, jonka myötä ongelmat kerääntyvät ja kärjistyvät. Nykyään on onneksi parhaimmillaan monenlaisia tapoja opiskella ja tehdä töitä. Oikeastaan joka ikisellä tuntemallani toimistotyöläisellä on jossain määrin joustava työaika. Sehän ei tarkoita sitä, että töitä tehdään oman mielen mukaan vaan esimerkiksi aamu- ja iltapäiväliukumia, joka on ainakin minulle nepsynä pelastus.
Miksi näistä nepsylapsista tehdään yhteiskunnan ongelmia? Eikö se ole vanhempien tehtävä hoitaa lapsensa kuntoon ja hankkia apua siinä kohtaa, kun itse ei enää pysty? Jos julkisen puolen diagnoosit ovat tukossa, mikä estää keskiluokkaista ihmistä viemästä lastaan yksityislääkärille?
Niitä yksityislääkäreitä on todella vähän. Kun etsin sellaista aikuiselle lapselleni, niin löysin vain yhden Espoosta. Meidän jälkeen hän ei enää ottanut uusia asiakkaita.
Prosessi ja testit maksoi liki 1500 e. Uskon se on olevan keskiluokalle iso raha.
Jos kyse on oman lapsen hyvinvoinnista, 1500e on TODELLA pieni raha.
Jep, uskomatonta, miten moni hyvänä vanhempana itseään pitävä on valmis laittamaan tuplasti tuon verran haluamaansa sohvaan tai kesälomamatkaan - mutta oman lapsen hyvinvointiin ei tuota summaa sitten olekaan laittaa.
Jos/kun tämä on se lähtötaso ja ajattelumalli valtaosalla vanhemmista, niin ei ole mikään ihme, että lapset ja nuoret voivat tässä maassa huonosti.
Prioriteetit kuntoon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kieltämättä otsikko puki sanoiksi ajatukseni kun olin lukenut kyseisen jutun. En usko että lapsi pystyy peittämään käytöshäiriönsä päivästä toiseen hoidossa ja muiden ihmisten kanssa. Ilmeisesti äiti ja kotiolot on tässä se ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuossa artikkelin tapauksessa pitäisi ensisijaisesti tutkia se äidin pää.
Ei ole normaalia ADHD eikä autistisen lapsen käyttäytymistä se, että se oireilu ilmenee vain yhden ihmisen seurassa, ja kun toinen aikuinen tulee paikalle, oireet häviävät täysin. Ei se neurologinen poikkeavuus "pidä lomaa" tai "jää kotiin", vaan se on siellä pään sisällä ka kulkee mukana kaikkialle, mihin sen kantaja ikinä meneekin.
Kyllä moni autistinen lapsi maskaa kaikkien vieraiden ihmisten seurassa. Itse olen tehnyt niin koko ikäni. Eikä se poikkeavuus joo lomaa pidä, ikinä, mutta voin olla näyttämättä sitä. Toki sit jossain vaiheessa se käy liian raskaaksi, ja sit en oo enää mennyt sinne kouluun/opiskelupaikkaa/sosiaaliseen tilanteeseen. Eli sit oon jättäytynyt kokonaan pois, ennemmin kuin oisin antanut kenenkään nähdä oikeaa itseäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä otsikko puki sanoiksi ajatukseni kun olin lukenut kyseisen jutun. En usko että lapsi pystyy peittämään käytöshäiriönsä päivästä toiseen hoidossa ja muiden ihmisten kanssa. Ilmeisesti äiti ja kotiolot on tässä se ongelma.
Minä ainakin peitin. Ja ongelma tosiaankaan ei ollut vanhemmat tai kotiolot.
Tätähän tää taas. Lapsi on tyhmä ja/tai laiska, huonot geenit tms, sitä ei haluta tunnustaa. Eli pikku diagnoosi kehiin. Voi nunnunuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En lukenut tuota juttua, tulin vain sanomaan, ettei kaikkia lapsia niin vain kuriin laiteta. Minulla oli tällainen poika. Jouduin opettamaan 3-vuotiaallle pikkuveljelle, että jos äiti käskee, niin tule istumaan isonveljen jalkojen päälle. Hän istui, ettei poika päässyt potkimaan ja minä pidin ylävartalosta kiinni.
Raivokohtausten ulkopuolella hän oli oikea enkeli.Kokeilin vuosien aikana kaiken. Ihan kaiken tarroista, positiivisesta palautteesta siihen, että kaikki tavarat takavarikoitiin. Kaikki kielteinen pakaute lisäsi uhmaa ja taistelutahtia, mistään positiivisesta ei ollut mitään hyötyä.
Nyt poika on jo aikuinen.
Minunkin pojallani oli tuollaisia raivokohtauksia. Toisellakin pojalla jonkin yksittäisen kerran, kun nälkä on huomaamattani ehtinyt liian pitkälle, muttei muuten. Iän myötä ne menivät ohi vanhemmalla pojalla. Tyttärellä sen sijaan ei ole ollut väkivaltaista käytöstä, mutta kovatahtoinen on hänkin. Hän purkaa turhaumansa eri tavalla kuin veljensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun luet jutun huomaat, että äiti on myös googlettanut toisenkin diagnoosin.
mulla on 50+ sisarus jolla on AIVAN VARMUUDELLA tuo " vaatimusten vastustamispakkosairaus"! Hyvä että nimi löytyi ongelmalle. On sellanen oppimishäiriöinen, "aikuinen lapsi", jota ei saatu kuriin nuorena ei millään. Tuli asioita joita plisi pitänyt pystyä hoitamaan hänen kanssaan keski-ikäisenä, ja se oli aivan mahdotonta hänen kanssaan, just tuon periaatteellisen vaatimusten vastustamisongelman takia. Et kyllä mä uskon että tuo on oikea olemassa oleva sairaus. Toisaalta voi olla luonne-persoonallisuushäiriökin, vakava sosiopatia/psykopatia/narsismi. Lapsena kai nämä jo alkaa.
Hyvä, kun tuolle löytyi nimi! Olen huomannut olevani jonkinasteinen vastarannankiiski, ja se vähän nolottaakin. Erityisesti lapsena se saattoi äityä pahaksi. Nyt sitten lapsellani on ihan samaa ominaisuutta. Omasta kokemuksestani kuitenkin tiedän, että se lievittyy, kunhan murrosikä alkaa. Ehkä kaikilla ei lievity, mutta minulla kävi niin ja toivon samaa lapsellenikin. Tuo ominaisuus kun haittaa eniten juuri henkilön omaa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuossa artikkelin tapauksessa pitäisi ensisijaisesti tutkia se äidin pää.
Ei ole normaalia ADHD eikä autistisen lapsen käyttäytymistä se, että se oireilu ilmenee vain yhden ihmisen seurassa, ja kun toinen aikuinen tulee paikalle, oireet häviävät täysin. Ei se neurologinen poikkeavuus "pidä lomaa" tai "jää kotiin", vaan se on siellä pään sisällä ka kulkee mukana kaikkialle, mihin sen kantaja ikinä meneekin.
Kyllä moni autistinen lapsi maskaa kaikkien vieraiden ihmisten seurassa. Itse olen tehnyt niin koko ikäni. Eikä se poikkeavuus joo lomaa pidä, ikinä, mutta voin olla näyttämättä sitä. Toki sit jossain vaiheessa se käy liian raskaaksi, ja sit en oo enää mennyt sinne kouluun/opiskelupaikkaa/sosiaaliseen tilanteeseen. Eli sit oon jättäytynyt kokonaan pois, ennemmin kuin oisin antanut kenenkään nähdä oikeaa itseäni.
Lasta on kuitenkin tutkittu, eikä lääkärien mielestä mitään ongelmaa ole. Neuvolalääkäri diagnosoi lopulta kyllästyttyään äidin rutkutukseen lievän adhdn. Nyt äiti painostaa saadakseen muksulleen lääkityksen ilman mitään näyttöä siitä, että lääkityksestä olisi mitään hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että tästä tulee vielä iso ongelma. Aikuisilla kun ei ole keinoja toimia tiukissa tilanteissa.
Ennen Jaakko juoksi tielle, vaikka tiesi sen olevan ehdottoman kiellettyä, sai korvatillikan ja muisti lopun ikää, ettei se kannattanut.
Nyt Jaakko juoksee tielle, äiti juoksee perässä, asiasta keskustellaan. Jaakko juoksee taas tielle, keskustellaan. Jaakko juoksee taas tielle, annetaan tarra, jos ei juokse, juoksee silti. Annetaan muffinssi, kun kerran jätti juoksematta. Lopulta Jaakko jää auton alle.
Näinhän se on! Hellan luukku on kuuma. Lapsi on menossa lättäämään kätensä siihen. Lapselle sanotaan nätisti, että älä koske siihen ja lapsi siirretään pois. Hetken päästä, kun silmä välttää, lapsi on taas menossa klähmimään uunin luukkua, mutta hänelle selitetään, että ei pidä koskea siihen luukkuun, se on kuuma ja sattuu käsiin jos kosket siihen. Siirretään lapsi toiseen huoneeseen. Lapsi tulee keittiöön, iskee molemmat kätensä kiinni kuumaan uunin luukkuun. Mitä tapahtuu? Hirveä huuto ja parku, ruuanlaitto on kesken ja kieltoja uhmannutta lasta pitäisi vielä lohdutella!?! Ei jumankekka, miten aikuisen pitäisi toimia kun ollaan tosi tilanteessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuossa artikkelin tapauksessa pitäisi ensisijaisesti tutkia se äidin pää.
Ei ole normaalia ADHD eikä autistisen lapsen käyttäytymistä se, että se oireilu ilmenee vain yhden ihmisen seurassa, ja kun toinen aikuinen tulee paikalle, oireet häviävät täysin. Ei se neurologinen poikkeavuus "pidä lomaa" tai "jää kotiin", vaan se on siellä pään sisällä ka kulkee mukana kaikkialle, mihin sen kantaja ikinä meneekin.
Kyllä moni autistinen lapsi maskaa kaikkien vieraiden ihmisten seurassa. Itse olen tehnyt niin koko ikäni. Eikä se poikkeavuus joo lomaa pidä, ikinä, mutta voin olla näyttämättä sitä. Toki sit jossain vaiheessa se käy liian raskaaksi, ja sit en oo enää mennyt sinne kouluun/opiskelupaikkaa/sosiaaliseen tilanteeseen. Eli sit oon jättäytynyt kokonaan pois, ennemmin kuin oisin antanut kenenkään nähdä oikeaa itseäni.
Lasta on kuitenkin tutkittu, eikä lääkärien mielestä mitään ongelmaa ole. Neuvolalääkäri diagnosoi lopulta kyllästyttyään äidin rutkutukseen lievän adhdn. Nyt äiti painostaa saadakseen muksulleen lääkityksen ilman mitään näyttöä siitä, että lääkityksestä olisi mitään hyötyä.
Joo kyllä tutkittiin muakin lapsena. En mä niille mitään itsestäni paljastanut. Toki siihen aikaan ei näistä muutenkaan niin tiedetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että tästä tulee vielä iso ongelma. Aikuisilla kun ei ole keinoja toimia tiukissa tilanteissa.
Ennen Jaakko juoksi tielle, vaikka tiesi sen olevan ehdottoman kiellettyä, sai korvatillikan ja muisti lopun ikää, ettei se kannattanut.
Nyt Jaakko juoksee tielle, äiti juoksee perässä, asiasta keskustellaan. Jaakko juoksee taas tielle, keskustellaan. Jaakko juoksee taas tielle, annetaan tarra, jos ei juokse, juoksee silti. Annetaan muffinssi, kun kerran jätti juoksematta. Lopulta Jaakko jää auton alle.
Näinhän se on! Hellan luukku on kuuma. Lapsi on menossa lättäämään kätensä siihen. Lapselle sanotaan nätisti, että älä koske siihen ja lapsi siirretään pois. Hetken päästä, kun silmä välttää, lapsi on taas menossa klähmimään uunin luukkua, mutta hänelle selitetään, että ei pidä koskea siihen luukkuun, se on kuuma ja sattuu käsiin jos kosket siihen. Siirretään lapsi toiseen huoneeseen. Lapsi tulee keittiöön, iskee molemmat kätensä kiinni kuumaan uunin luukkuun. Mitä tapahtuu? Hirveä huuto ja parku, ruuanlaitto on kesken ja kieltoja uhmannutta lasta pitäisi vielä lohdutella!?! Ei jumankekka, miten aikuisen pitäisi toimia kun ollaan tosi tilanteessa?
Toisaalta tuon jälkeen lapsi tuskin enää koskee hellan luukkuun, ei edes sen ollessa kylmä.
Meillä kuopus keikkui tuolilla ja putosi siitä, kolautti päänsä. Kiipesi heti uudelleen samalle tuolille, jatkoi keikkumista ja putosi taas pää edellä. En muista, tekikö hän sen vielä kolmannenkin kerran ennenkuin oppi ja keikkuminen loppui siihen. Puolisoni totesi, että parempi antaa lapsen oppia se nyt, kun selviää putoamisesta pienillä vammoilla kuin estää, jolloin lapsi kokeilee sitä uudestaan isompana ja kolhutkin ovat isompia. Tottakai me ohjeistimme ja kielsimme lasta, mutta eihän siitä ole parivuotiaan kanssa sanottavaa apua. Kantapään kautta oppiminen sen sijaan näköjään tehosi. Ei ole enää keikkunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut tuota juttua, tulin vain sanomaan, ettei kaikkia lapsia niin vain kuriin laiteta. Minulla oli tällainen poika. Jouduin opettamaan 3-vuotiaallle pikkuveljelle, että jos äiti käskee, niin tule istumaan isonveljen jalkojen päälle. Hän istui, ettei poika päässyt potkimaan ja minä pidin ylävartalosta kiinni.
Raivokohtausten ulkopuolella hän oli oikea enkeli.Kokeilin vuosien aikana kaiken. Ihan kaiken tarroista, positiivisesta palautteesta siihen, että kaikki tavarat takavarikoitiin. Kaikki kielteinen pakaute lisäsi uhmaa ja taistelutahtia, mistään positiivisesta ei ollut mitään hyötyä.
Nyt poika on jo aikuinen.
Minunkin pojallani oli tuollaisia raivokohtauksia. Toisellakin pojalla jonkin yksittäisen kerran, kun nälkä on huomaamattani ehtinyt liian pitkälle, muttei muuten. Iän myötä ne menivät ohi vanhemmalla pojalla. Tyttärellä sen sijaan ei ole ollut väkivaltaista käytöstä, mutta kovatahtoinen on hänkin. Hän purkaa turhaumansa eri tavalla kuin veljensä.
Mun 5v pojalla on myös raivokohtauksia. Ei ne sentään tunteja kestä ja kyllä aikuinen pystyy häntä pitelemään ilman pikkulapsen apua. Toki pyritään välttämään pitelemistä, koska se raivostuttaa entisestään, mutta jos rikkoo tavaroita tai vahingoittaa siskoaan tai koiria, niin pakko on pidellä. Luojan kiitos sisko on isosisko, jos tässä ois joku taapero niin hankalaa olisi. Aika neuvoton olo siinä kyllä vanhemmalle tulee, kun lapsi vaan lyö, raapii, potkii ja kiljuu kuin syötävä, eikä mikään mene tajuntaan.
Toki pyritään elämään niin ettei näitä kohtauksia tule, mutta se ei tarkoita että lapselle annetaan kaikki periksi, vaan ihan perus lastenkasvatusta: rutiinit, ruoka-ajat, säännöt, yllättävien tilanteiden ja liian jyrkkien komentojen välttäminen (koska ne aiheuttaa herkästi vastareaktion). Mutta eihän sitä kaikkea epämukavuutta voi lapsen elämästä poistaa ja sitten välillä raivari tulee. Muulloin on aivan ihana, kiltti, auttavainen, herkkä, fiksu ja erittäin luova lapsi, mutta ei vaan kykene hallitsemaan itseään. Raivo kohdistuu vain vanhempiin, muitten kanssa on kiltti ja korkeintaan vähän mököttää, mutta raivoaa kyllä myös esim mummon läsnä ollessa.
Teen töitä paikassa, jossa osalla työkavereista on vahva osaaminen nepsylapsista ja -aikuisista, joten työkavereitten kanssa olen joskus puhunut ja töistä myös ammentanut vinkkiä miten pärjätä kotona. Toistaiseksi olen ajatellut että kouluun mennessä varmaan joko helpottaa tai alkaa ilmetä ongelmaa muuallakin kuin kotona, tän ikäisestä ei voi välttämättä vielä tietää onko vaan voimakastahtoinen vai nepsy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että tästä tulee vielä iso ongelma. Aikuisilla kun ei ole keinoja toimia tiukissa tilanteissa.
Ennen Jaakko juoksi tielle, vaikka tiesi sen olevan ehdottoman kiellettyä, sai korvatillikan ja muisti lopun ikää, ettei se kannattanut.
Nyt Jaakko juoksee tielle, äiti juoksee perässä, asiasta keskustellaan. Jaakko juoksee taas tielle, keskustellaan. Jaakko juoksee taas tielle, annetaan tarra, jos ei juokse, juoksee silti. Annetaan muffinssi, kun kerran jätti juoksematta. Lopulta Jaakko jää auton alle.
Näinhän se on! Hellan luukku on kuuma. Lapsi on menossa lättäämään kätensä siihen. Lapselle sanotaan nätisti, että älä koske siihen ja lapsi siirretään pois. Hetken päästä, kun silmä välttää, lapsi on taas menossa klähmimään uunin luukkua, mutta hänelle selitetään, että ei pidä koskea siihen luukkuun, se on kuuma ja sattuu käsiin jos kosket siihen. Siirretään lapsi toiseen huoneeseen. Lapsi tulee keittiöön, iskee molemmat kätensä kiinni kuumaan uunin luukkuun. Mitä tapahtuu? Hirveä huuto ja parku, ruuanlaitto on kesken ja kieltoja uhmannutta lasta pitäisi vielä lohdutella!?! Ei jumankekka, miten aikuisen pitäisi toimia kun ollaan tosi tilanteessa?
Toisaalta tuon jälkeen lapsi tuskin enää koskee hellan luukkuun, ei edes sen ollessa kylmä.
Meillä kuopus keikkui tuolilla ja putosi siitä, kolautti päänsä. Kiipesi heti uudelleen samalle tuolille, jatkoi keikkumista ja putosi taas pää edellä. En muista, tekikö hän sen vielä kolmannenkin kerran ennenkuin oppi ja keikkuminen loppui siihen. Puolisoni totesi, että parempi antaa lapsen oppia se nyt, kun selviää putoamisesta pienillä vammoilla kuin estää, jolloin lapsi kokeilee sitä uudestaan isompana ja kolhutkin ovat isompia. Tottakai me ohjeistimme ja kielsimme lasta, mutta eihän siitä ole parivuotiaan kanssa sanottavaa apua. Kantapään kautta oppiminen sen sijaan näköjään tehosi. Ei ole enää keikkunut.
Mun lapsi on pudonnut tuolilta lukemattomia kertoja kun härvää ruokapöydässä, ei ole vielä oppinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että tästä tulee vielä iso ongelma. Aikuisilla kun ei ole keinoja toimia tiukissa tilanteissa.
Ennen Jaakko juoksi tielle, vaikka tiesi sen olevan ehdottoman kiellettyä, sai korvatillikan ja muisti lopun ikää, ettei se kannattanut.
Nyt Jaakko juoksee tielle, äiti juoksee perässä, asiasta keskustellaan. Jaakko juoksee taas tielle, keskustellaan. Jaakko juoksee taas tielle, annetaan tarra, jos ei juokse, juoksee silti. Annetaan muffinssi, kun kerran jätti juoksematta. Lopulta Jaakko jää auton alle.
Näinhän se on! Hellan luukku on kuuma. Lapsi on menossa lättäämään kätensä siihen. Lapselle sanotaan nätisti, että älä koske siihen ja lapsi siirretään pois. Hetken päästä, kun silmä välttää, lapsi on taas menossa klähmimään uunin luukkua, mutta hänelle selitetään, että ei pidä koskea siihen luukkuun, se on kuuma ja sattuu käsiin jos kosket siihen. Siirretään lapsi toiseen huoneeseen. Lapsi tulee keittiöön, iskee molemmat kätensä kiinni kuumaan uunin luukkuun. Mitä tapahtuu? Hirveä huuto ja parku, ruuanlaitto on kesken ja kieltoja uhmannutta lasta pitäisi vielä lohdutella!?! Ei jumankekka, miten aikuisen pitäisi toimia kun ollaan tosi tilanteessa?
Tietenkin lohdutetaan kun toinen satuttaa itsensä, ja sitten kun alkaa vähän helpottaa, niin muistutetaan lasta että kiellettiin ja miten sitten kävikään, että nyt varmaan opit ettei siihen tosiaan kannata koskea. Vaatii kyllä pitkää pinnaa kieltämättä.
Vierailija kirjoitti:
Tää 3v pikkuveli tarinan äiti on veikeä. Polttaa hihat, kun joku ihmettelee ja kauhistelee pikkuveljen asemaa. Vaatii tietoa mitä olisi joku tehnyt hänen tilallaan. ISOILLA KIRJAIMILLA.
On tarjottu mm.:
* poliisia
* videointia
* vaatehuone tmv. tilaa
* ehdotettu, ettei olisi samassa tilassa pienemmän kanssaSilti aina sama hyökkäys. Miksi kysyt, jos soittaa ei voinut, videokameraa ei halunnut hankkia (niitä oli jo 30v sitten ja kelpoja olivatkin), ei ollut apuna kuin 3v, yksin ei olisi selvinnyt ja taas sama selitys.
Eikö ollut naapureita? Ei isovanhempia? Ei kodinhoitajaa, ei mitään, millä olisi voinut asiaa muuttaa? Et keksinyt muuta kuin istua 3v:n kanssa pari tuntia kersan päällä? Useinkin?
Arvaan, purat taas saman lastin tänne. Kun purat, kerrotko myös minkä ikäinen se kiljuva nassikka oli? Oliko pienempi ikuisesti sen kolme?
Miten niin, oliko pienempi ikuisesti sen kolmen? Etkö lukenut äidin vastauksia? Luuletko raivareiden tulevan sovitusti tiettyyn kellonaikaan ja isovanhempien, naapureiden tai sen kuuluisan Jonkun olevan auttamassa juuri silloin? Luuletko, että on aina tiedossa, miten kuormittava päivä on ollut koulussa, tai mikä tapahtuma sattuu, joka saa lapsen tilaan, jossa hän voi vahingoittaa itseään tai muita. Jos teillä olisi edes vähänkin käsitystä noista tilanteista, niin pitäisitte nuo typerät kommenttinne itsellänne. Tuo äiti ei ole saanut yhtään neuvoa, kas kun ei teillä niitä ole. Ei tarvitse olla kovin isokokoinen lapsi, jonka kiinnipitäminen on voimia vaativaa, kun lapsi potkii, puree ja lyö. Yhdellä äidillä on vain yhden äidin voimat ja kaksi kättä, joita molempia tarvitaan tilanteessa. Se ei ole väkivaltaa, eikä pahoinpitelyä. Voi kun ymmärtäisitte. Pari tuntia hyvinkin menee toisinaan rauhoittumiseen. Toisinaan vähemmän. Ellei sinulla ole tällaista lasta tai et ole edes joutunut näkemään tilannetta, niin ole viisastelematta. Eri.
Sopeutumiseläke.